Kuittaa.fi

Matkaan lähdettiin toiveikkain mielin, vaikka mukava mökkielämä jäikin taakse. Ensimmäisenä päivänä ei joenvartta kävellen päästy kovinkaan pitkälle, mutta jo toisena maisemat vaihtuivat. Joen molemmin puolin avautui vaaramaisema ja edessä näkyi järvi. Järven takana oli sekametsää, jonka keskellä kiemurteli joki laskien järveen. Samaisesta paikasta nähtiin joen toisella puolella kahden rakennuksen rauniot. Rakennukset olivat vielä enemmän tai vähemmän pystyssä, vaikka olivatkin tehty puusta. Tämä viittaisi siihen, että saarella oli aivan lähiaikoina ollut asutusta, vaikka kaikki muut merkit siitä olivatkin hävinneet. Rakennuksia tutkimaan lähetetty loittoryhmä koostuin Elanorista ja Görinistä, jotka eivät vaivautuneet tekemään mitään lauttaa tai vastaavaa. Miksi olisi pitänyt, kun veden päälläkin pystyi kävelemään vallan mainiosti?

Toinen rakennuksista, joka näytti joskus olleen talli, oli melkein romahtanut, mutta päärakennus oli vielä korjattavassa kunnossa. Siitä puuttui ainoastaan katto ja sisään päässyt vesi oli tuhonnut kaiken irtaimiston. Seinät olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, joten aikaa talon hylkäämisestä ei voinut olla kuin kymmeniä vuosia. Pihalla olevassa kyltissä luki yleiskielellä "Perunateatteri", tämä ilmeisesti oli ollut talon nimi. Sisältä talo näytti tavalliselta kapakalta. Keittiöstä parivaljakko löysi maton riekaleiden alta luukun, joka johti pieneen maakellariin talon alla. Mitään kiinnostavampaa talossa ei ollut, joten matkaa kohti vuoria jatkettiin. Toisen matkapäivän kääntyessä illaksi ei järven rantaa vielä saavutettu, ja sää muuttui sateiseksi ja alkoi ukkostaa. Nuotiota ei yrityksistä huolimatta saatu syttymään niillä harvoilla karahkoilla, joita lähes puuttomasta maastosta löytyi joten yöstä tuli kylmä. Boggo unelmoi lämpimästä takkatulesta kotoisessa kolossa.

Keskellä yötä vartiossa olevat haltiat näkivät jonkin todella suuren lentävän suoraan leiriä kohti. Salamointi lisääntyi suuren olennon lähestyessä hurjalla nopeudella. Porukka valmistautui ottamaan tulijan vastaan aseet kädessä. Lohikäärme, jollaiseksi suurin osa sen helposti tunnisti, laskeutui viidentoista metrin päähän ja jäi siihen katselemaan. Käärme oli väritykseltään musta-kultainen ja suurin piirtein 12,75 metriä pitkä ja siipien kärkiväli oli 20,5 metriä (tietysti he saivat tarkat mitat silmämäärällä mitattuna salamoiden välähdellessä keskellä pimeintä yötä. Kaikkihan siihen pystyvät. -GM huom). Lohikäärme katseli punaisilla silmillään sekalaista seurakuntaa mulkoillen välillä vähän jokaista, ja jollain nimeltämainitsemattomalla salohaltialla oli ns. "paskat housussa". Tämä tosin ilmeni vain suusta valuvasta kuolasta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen lohikäärme tervehti sanoen: "Hyvää yötä". Tervehdykseen vastattiin varovaisesti ja lohikäärme saikin hoitaa suurimmaksi osaksi puhumispuolen, mikä sopikin sille vallan mainiosti, sillä eihän tällä sekalaisella seurakunnalla voinut olla mitään tärkeää sanottavaa.

"Täällä ei olekaan näkynyt teidän rotuisianne moneen sataan vuoteen. Olen katsellut teitä jo vähän aikaa ja odottelin vain sopivaa lentosäätä, sillä haluan teidän suorittavan erään tehtävän. Ja koska teillä ei ole mitään tärkeämpää tekemistä niin varmasti suostutte tekemään sen." -Eihän meillä. "Teidän täytyy käydä hakemassa muna erään lohikäärmeen luolasta. Luolaan on olemassa pieni sivuovi, josta mahtuu teidänlaiset pienet olennot sisälle. Minä harhautan toista lohikäärmettä sillä välin kun te otatte munan ja tuotte sen ulos. Sen jälkeen teidän kannattaa piiloutua, vaikka tulikäärme todennäköisesti lähtee minun perään. Palkkioksi saatte kaiken mitä ennätätte mukaanne luolasta kahmia, aikaa teillä tosin ei ole kovin paljoa. Tämän toisen lohikäärmeen luola sijaitsee palaneen metsän takana olevalla metsän ympäröimällä vuorella. Täältä vuorelle on matkaa 75 virstaa lohikäärmeentietä. Varmasti suostutte tähän tehtävään." - Kyllähän me.

Kun kävi ilmi, ettei lohikäärme aikonutkaan nauttia myöhäisiltapalaa päästiin siltä kyselemään kaikenlaisia tarkennuksia uuteen tehtävään ja vähän kaikkeen muuhunkin liittyen. Nimekseen käärme ilmoitti Wyrlanndrimassrim, mutta häntä voitaisiin kutsua Wyriksi. Ilmoittipa hän kysyttäessä olevansa valolohikäärme ja asustavansa saaren pohjoisosissa. Toisen lohikäärmeen vuori oli vanha sammunut tulivuori ja pieni sivukäytävä kääpiötyötä. Muna olisi määrä viedä tulilohikäärmeeltä, jonka Wyr harmitellen tunnusti olevan häntä voimakkaampi ja sen vuoksi hän ei voisi pidätellä sitä kovin pitkään. Harhautuksen olisi määrä olla taisteluhaaste ja Wyr todennäköisesti kärsisi jonkinasteisen tappion taistelussa, joten epäonnistuminen munan hakemisessa ei tullut kysymykseen. Saaren historiasta kysyttäessä Wyr tiesi kertoa vähän aikaa sitten olleen sodan, johon hänetkin oli pakotettu osallistumaan. Häntä oli komentanut joku surkea ihminen maailman viheliäisimmän esineen - lohikäärmeenhallintasormuksen - avulla, koska surkea ihminen ei olisi itse saanut mitään aikaiseksi. Hän puolestaan oli levittänyt suurta tuhoa vihollisrivistöihin. Sodan aikana vuoriston keskiosat olivat muuttuneet tasangoksi. Vuoriston Wyr tunsikin hyvin ja tunnisti Aamuhämärän laakson kun se hänelle kuvailtiin. Se löytyisi ympyrävuorten itälaidalta keskustasangon reunalta. Valokäärmeen laaja tuntemus ulottui myös yksisarvisiin joista hän tiesi kertoa, että ne maistuvat hyvältä. (Tämänhän porukka tosin jo tiesi.) Perään hän harmitteli ettei porukalla ollut mitään syötävää mukana. Ennen ihmiset ja haltiat olivat kutsuneet eläimiä lähettyville lohikäärmeitä kohdatessaan ja siten välttyneet itse välipalana olemiselta. "Vallan mukava tapa, sillä ihmiset muutenkin ovat hieman hintelän oloisia, eikä niistä tule maha täyteen." Wyr totesi. Seuraavaksi tapaamispaikaksi sovittiin metsänreuna vuoren lähellä, jossa ryhmän pitäisi odotella lohikäärmettä.

Aamulla sää oli jo kirkastunut huomattavasti ja paluumatka aloitettiin raikkaassa ilmassa. Leveän joen yli nimittäin ei päässyt ilman lauttaa ja sen tekeminen kestäisi sunnilleen yhtä pitkään kuin käveleminen takaisin talolle. Päivä taaperrettiinkin eteenpäin, yö nukuttiin välissä, ja toisen matkapäivän jälkeen yöllä tavattiin valkoinen yksisarvinen Peldeluinën liepeiltä metsästä, mutta lohikäärmeistä hän ei tiennyt juurikaan mitään. Hän vain pystyi vahvistamaan, että valolohikäärmeet taistelivat heidän puolellaan sodan aikana. Joki ylitettiin ja matkaa jatkettiin tasangon poikki parin päivän ajan. Ensimmäisen nyppylän näkyessä metsän reunan yli piirsi Sigurd karttaan sille paikalle ison tulivuoren. Myöhemmin hänen suureksi harmiksi vuori osoittautui enemmänkin kukkulaksi, jolla ei voisi kuvitella olevan mitään yhteistä tulivuorten kanssa. Metsän reunassa aloitettiin piilopaikan valmistelut, joita jatkettiin seuraavanakin päivänä. Päivän aikana sää muuttui sateiseksi ja ukkonenkin alkoi jyrähdellä, mikä viittasi siihen, että yöksi olisi tulossa "erinomainen lentokeli" ja lohikäärme nähtäisiin uudelleen. Yöllä käärme kohdattiinkin ja uudet treffit sovittiin vuoren juurelle seuraavan päivän iltana, sillä vuorelle oli vielä päivän matka metsän läpi. Illalla Wyr näytti ryhmän haltioille oven paikan, joka oli vain riimu tai symboli tasaisessa kallioseinämässä. Sovittiin, että seuraavana aamuna ryhmä menisi ovesta sisään ja Wyr odottaisi kaksi tuntia oven avaamisesta ennen kuin esittäisi haasteensa tulilohikäärmeelle. Ryhmä olisi siihen mennessä varmasti pystynyt purkamaan kaikki ansat ja päässyt hyviin asemiin munan nappaamista ajatellen.

Vuoreen johtavan oven avaaminen ei ollutkaan niin helppo juttu. Kukaan ei halunnut mennä koskemaan kallioon jossa oli maaginen symboli, eikä kalliossa ollut tietenkään minkäänlaisia saumoja tai rakoja oven merkiksi, kääpiötyötä kun oli. Viimein Wainamrun meni tutkimaan millaista taikuutta ovessa olevaan riimuun on käytetty ja juuri ennen kuin oli koskemassa sitä veti hän kätensä pois. Ovessa oli jotain tulipalloon liittyvää, eikä oven koskeminen varmaankaan ollut hyvä idea. Páin sai luvan heittää kivellä ovessa olevaa riimua muiden seuratessa hieman kauempaa. Kiven kolahtaessa kallioon läjähti siinä tulipallo. Toisella kivellä ei enää tapahtunut mitään eikä riimu ollut enää maaginen, joten se oli ilmeisesti kertakäyttöinen tai latautui uudelleen tuntemattoman ajan kuluttua. Ovi aukesi kallioseinämää työntämällä hyvin hiljaisesti.

Oven takana käytävä vietti hieman alaspäin ja kaarsi vasemmalle. Jonkin matkan jälkeen seinissä molemmin puolin käytävää huomattiin uusia riimuja. Hetken ihmettelyn jälkeen Páin sai taas toimia miinariimunpolkijana lopun porukan seuratessa parinkymmenen metrin päästä mitä urhealle kääpiölle mahtaisi tapahtua. Páin heitti kiven riimujen välistä, jolloin yhdestä symbolista iski salama käytävän poikki kohti toista riimua, ja katosi hetkeksi siihen. Vaan pian tämän jälkeen kahdesta muusta lähti vihainen valonleiskahdus käytän suuntaisesti molempiin suuntiin. Kääpiön partakarvat vain hieman kärähtivät salaman mennessä hiuksenhienosti Páinin ohi. Salama ei osunut seuraavaankaan henkilöön, vaan vasta Malantur oli kyllin epäonninen olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Onneksi tilanteesta selvittiin pienellä sähköiskulla selkärangan ja kaulan liittymäkohtaan, tai niin Malantur ainakin väitti. Matkaa jatkettiin syvemmälle ja seuraavan riimun kohdalla oltiin varovaisempia. Tällä kertaa kivien heittelyn seurauksena ei tapahtunut mitään ja pienen ihmettelyn jälkeen Wainamrun päätti mennä tutkimaan riimua lähemmin. Kun hän oli päässyt riimun lähelle ja aikoi tutkia sitä ilmestyi käytävään sumua (Vesihöyryä.. -GM. Huom.). Niin kuin tällaisissa tilanteissa järkevää onkin suoritettiin taktinen perääntyminen niin nopeasti kuin mahdollista. Sumu ei levinnyt kovin isolle alueelle ja häipyi pian, joten matkaa päästiin jatkamaan.

Seuraavan riimun kohdalla noudatettiin tutuksi tulleita varotoimenpiteitä ja saatiin aikaiseksi jäätävä aalto (Jääpalloriimu.. -GM Huom.). Sitten tulikin taas hankalampi riimu vastaan, koska se ei lauennut kiviä heittelemällä. Wainamrun lähti taas urhoollisena tutkimaan, miten riimu saataisiin "purettua". Hetken tuumaamisen ja riimun lähellä seisoskelun jälkeen se onnistuikin, mutta tällä kertaa karkuun pääseminen tuotti ongelmia. Hän oli niin syventynyt tutkimaan riimua, ettei ennättänyt esiin ilmaantuvan usvan (Death Cloud.. -GM Huom.) alta pois. Usva olikin vähällä tainnuttaa Wainamrunin kokonaan ja luultavasti olisikin tainnuttanut jos olisi levinnyt laajemmalle alueelle.

Pian päästiinkin taas uuden riimun kohdalle. Páin päätti olla rohkea ja mennä tutkimaan tilannetta. Riimu oli ovessa käytävän päässä olevassa pienessä huoneessa, eikä ollut lauennut kivien heittelyllä. Páinin ympärille sidottiin naru, että hänet voitaisiin vetää myös tajuttomana turvaan jos tarvetta ilmenisi. Tälläkin kertaa riimu pääsi yllättämään: Páinin kävellessä riimun viereen mitään ei tapahtunut. Vasta kun hän kosketti riimua mahdollisimman pitkällä kepillä alkoi tapahtua. Maasta eri puolilta huonetta kuoriutui kolme humanoidin muotoista suurta kiviolentoa, jotka osoittivat ei-toivottua kiinnostuta Páinia kohtaan. Taistelun tuoksinassa Páinin nenä murtui, mutta muuten olennot muuttuivat takaisin maaksi yksi kerrallaan ilman suurempia ongelmia.

Seuraava ongelma oli lukossa oleva ovi. Boggo jälleen kerran osoitti yleisavainnippunsa käyttökelpoisuuden avaamalla lukon ja matkaa päästiin jatkamaan. Lyhyen käytävänpätkän jälkeen näkyi edessä suuri kammio mittaamattomine rikkauksineen, joten tulilohikäärmeen luola oli viimein löytynyt. Onneksi lohikäärme oli nukkumassa eikä näyttänyt heränneen ensimmäisten kurkistaessa suureen saliin. Kiireesti palattiin takaisin oven taakse turvaan odottamaan sovitun määräajan umpeutumista ja unelmoimaan hyvin lähellä olevasta todella suuresta aarteesta jota kohta päästäisiin penkomaan. Suunnitelma oli seuraavanlainen: Páinin tehtäväksi jäi ottaa muna mukaan muiden keskittyessä tavaran hamstraamiseen.

Wyrlanndrimassrim karjui haastettaan Kuparinpunaisen luolan suuaukolla. Hän pysytteli lähes paikallaan synnyttäen pieniä pyörremyrskyjä siipiensä alle. Wyrlanndrimassrim tiesi, että Kuparinpunainen tulisi varmasti ottamaan haasteen vastaan. Hän tiesi senkin, ettei todellakaan pärjäisi Kuparinpunaiselle, mutta parhaansa hän tekisi. Kunpa ne mitättömyydet onnistuisivat munanryöstössä. Wyrlanndrimassrim mietti nopeasti, mitä hän tekisi, mikäli mitättömyydet epäonnistuisivat. Kun ajatus miellyttävästä - niin raa'asta kuin kärvennetystä - lihasta pyöri hänen mielessään, hän havahtui luolasta kuuluvaan karjahdukseen.

Määräajan umpeutuminen tajuttiin, kun vuoren ulkopuolelta alkoi kuulua kovaa ärjyntää, joka kantautui huoneeseen kiinni olevan ovenkin läpi yllättävän selkeästi. Vastaus puolestaan tärisytti seiniä ja sai pieniä kiviä putoamaan katosta. Lohikäärmeen raahauduttua ulos luolastaan ovi avattiin ja rynnättiin aarteen kimppuun. Páin kahlasi ylös kullan ja hopean värittämää rinnettä munien luo ja sulloi yhden säkkiin muiden kahmiessa aarteita kasan reunasta. Vasta aarteen vieressä pystyi ymmärtämään sen todellisen valtavuuden. Kasa oli useita metrejä korkea ja halkaisijaltaan kymmeniä metrejä ja sen päällä oli useita isoja munia. Kasasta löytyi aivan kaikkea mitä ihmiset, haltiat ja kääpiöt ovat ikinä tehneet.

Wyrlanndrimassrim lensi hieman kauemmas suuaukolta ja otti samalla korkeutta voidakseen syöksyä Kuparinpunaisen kimppuun. Valokäärmeen vahva >ase tulikäärmeen raskaampaa panssaria vastaan olisivat pitkät ja voimakkaat sarvet, sekä voimakasta salamaa muistuttava hengitys. Lisäksi Wyrlanndrimassrim olisi hieman nopeampi kuin Kuparinpunainen, mutta vastaavasti muilta fyysisilta ominaisuuksiltaan heikompi ja kooltaan huomattavasti pienempi. Juuri kun Wyrlanndrimassrim oli päässyt hyökkäyskorkeuteen, Kuparinpunainen syöksyi ulos luolastaan kuin äkäinen punertava nuoli. Samalla Wyrlanndrimassrim henkäisi. Salama osui keskelle Kuparinpunaisen suurta selkää, ja osumaa seurausi kova karjahdus. Heti henkäisyn perään Wyrlanndrimassrim lähti syöksymään kohti vastustajaa toivoen väistävänsä polttavan tulipallon, joka epäilemättä oli tulossa häntä kohti. Syöksyessään hän näki, että Kuparinpunaisen selästä tihkutti tummaa nestettä.

Kuparinpunainen ei pahemmin ollut moksiskaan salamasta, ja sinkosikin äärimmäisen polttavaa tulta kohti röyhkeää tunkeilijaa. Tuli osui, mutta ei tehnyt mitään näkyvää jälkeä. Niinpä hän valmistautui ottamaan iskun vastaan parhaammalla asellaan, jalkojensa mahtavilla kynsillä. Lohikäärmeet osuivat toisiinsa kun lensivät ohi. Kauniisiin symmetrisiin suomukuviointeihin ilmestyi verta vuotavia pitkiä viiltoja. Taistelun juoni oli molemmille kerralla selvä: Kuparinpunainen ottaisi Wyrlanndrimassrimin syöksyt vastaan ja yrittäisi raadella valokäärmettä mahdollisimman pahasti. Valokäärme taas yrittäisi lävistää tulikäärmeen paksun suomuston pitkillä sarvillaan.

Aina välillä molemmat henkäisivät tappavia vasamia toisiaan kohti. Wyrlanndrimassrim osui lähes joka kerta; Kuparinpunainen harvemmin. Toisaalta Kuparinpunainen sai aikaan paljon enemmän vahinkoa lohikäärmeiden kohdatessa. Parin minuutin jälkeen molemmat lohikäärmeet olivat pahasti haavoittuneita. Kuparinpunainen ei voinut olla ihmettelemättä, mikä hulluus ajoi heikomman valokäärmeen hyökkäämään hänen kimppuunsa. Hän ei kuitenkaan pystynyt miettimään asiaa syvällisesti, koska hänen piti kuitenkin puolustaa itseään. Voitto ei tulisi tekemättä mitään.

Noin neljän minuutin jälkeen ensimmäisestä salamasta Wyrlanndrimassrim tajusi, että hänen täytyisi perääntyä, kun vielä siihen kykeni. Valokäärme oli haavoittunut ainakin yhdeksästä eri kohdasta; tulikäärme vain viidestä tai kuudesta. Valokäärmeen siivet olivat repaleisina, mutta silti Wyrlanndrimassrim luotti lentonopeuteensa. Hänen oli pakko. Hän vain toivoi, että oli pystynyt vahingoittamaan Kuparinpunaista tarpeeksi pahoin, ettei tämä ryhtyisi välittömään takaa-ajoon. Näin hän saisi hieman etumatkaa. Pettymystä ja kostoa karjuen Wyrlanndrimassrim syöksyi pakoon. Kuparinpunainen ei lähtenyt perään, vaan vetäytyi lähes heti takaisin luolaansa.

Valitettavasti aikaa ei ollut kovin paljoa ja jokainen sai mukaansa vain muutamia valitsemiaan esineitä ja pari kourallista kolikoita (joita kukaan ei ihmeemmin hamstrannut, koska rahan arvo oli haaksirikon yhteydessä kärsinyt pienen inflaation). Pian juostiinkin kapeaa käytävää ulospäin ja toivottiin, ettei riimut ole nopeasti latautuvia. Ryhmän rynnätessä ulos oli lohikäärmeiden taistelu jo loppunut ja vain Wyr näkyi taivaalla.

Wyrlanndrimassrim toivoi erittäin kovasti, etteivät idiootit olleet jääneet kaivamaan Kuparinpunaisen rakkaimpia aarteita taskuihinsa, vaan että he olisivat jo ulkona luolasta. Wyrlanndrimassrimin toive toteutui. Mielessään hän jo onnitteli aluksi mitättömältä vaikuttanutta pikkuväkeä, mutta saadessaan Kuparinpunaisen syntymättömän poikasen kynsiinsä hän tunsi syvää kiitollisuutta pikkuisia kohtaan. He olivat ansainneet henkensä.

Munan nähdessään hän syöksyi alas sen luo välittämättä useista vuotavista haavoistaan ja pahoista palovammoistaan. Samaan aikaan vuoren uumenista kuului voimakas karjahdus enteillen tulilohikäärmeen pikaista palaamista taivaalle. Metsän laitaan oli muutamia satoja metrejä eikä ketään kiinnostanut olla näkyvillä lohikäärmeen ilmaantuessa vuoren takaa, joten ainoaksi pakopaikaksi ryhmälle jäi luolaan johtava käytävä. Siellä odotettiinkin kunnes tulikäärme oli kadonnut Wyrin perässä taivaanrantaan ja siirryttiin pikaisesti ennakkoon valmisteltuun piilopaikkaan metsän reunaan. Vasta siellä uskallettiin tutkia lähemmin mukaan otettuja esineitä ja levätä yön yli. Yön aikana tulilohikäärme lensi takaisin luolaansa ilman kantamuksia, joten Wyr oli onnistunut juonessaan ja sai pidettyä munan itsellään.

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen T. Kotiranta. Lohikäärmetaistelun kirjoitti kuittaa.

[Edellinen osa] [Seuraava osa]