Uudisraivaajat 34
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Peikkomättöä
Ryhmä oli pitämässä leiriä vajaan päivämatkan päässä rannikolta, josta lauttamatka Amon Lindhiin alkaisi, kun seitsemän sotapeikkoa hyökkäsi leiriin. Karttujen ja kivien sijaan näillä näytti mitä monilukuisampi määrä erilaisia, luultavasti sotasaaliksi saatuja aseita. Malantur ja Zir’bah saivat piikkikenttien ja tulisateiden avulla viivästettyä peikkoja niin pitkään että sikeäunisimmatkin ehtivät ottaa paikkansa muodostelmasta. Zir,bah, Malantur, Sigurd ja Wainamrun jäivät rintaman ja maavallien väliin tekemään loitsujaan ja valmiudessa täyttämään linjaan mahdollisesti syntyvät aukot. Drul katosi näkymättömänä jonnekin peikkojen selustaan. Bogon linnakkeesta matkaan lähtenyt mustaan nahkatakkiin ja fedoraan sonnustautunut mustahiuksinen ja ruskeasilmäinen haltia, Indiel nimeltään, otti paikkansa rintamasta ja häneen käteensä ilmestyi punapiiskainen ruoska, jonka kädensijasta nousi luupiikki tämän kämmenen lävitse. Mielenkiintoista.
Taistelu ei sujunut varsinaisesti mallikkaasti, Indiel jäi ensi-iskusta vain horjumaan paikalleen ja Elriciltä lyötiin käsi olkavarresta irti. Malantur täytti Elricin jättämän paikan, ja Drul hyökkäsi Bogon kimpussa olevan peikon selkään. Kun Vaes sai tapettua toisen Bogon kimpussa olleista peikoista, ryhmä sai taistelupari kerrallaan ylivoiman ja iskettyä peikot maahan. Kun viholliset tekivät maassa kuolemaa, Indiel kävi hakkaamassa niitä ruoskallaan, kuolevista roiskuva veri imeytyvän suoraan ruoskaan. Mielenkiintoista.
Wainamarun ei loitsuillaan olisi pystynyt kiinnittämään Elricin irronnutta raajaa, toki pysäyttämään verenvuodon, mutta onneksi lääkintälaukun pohjalta löytyi ruukullinen salvaa jolla tämä temppu onnistui. Myös muiden pikkuvammat parannettiin, tosin Indiel ei saamastaan röykytyksestä huolimatta tarvinnut enää parannusta.
Peikoilla oli kaikenlaista asetta ja tarviketta, mutta ei oikeastaan mitään parempaa jota ryhmällä jo oli kannossa, Drul ja Ambon nyt hetken kinasivat siitä kumpi saa mahdinlisääjäkorun, Ambon voitti kivi-sakset-paperi ottelun sen helyn kohtalosta. Kivinen avain oli poikkeava tavara, Malantur nappasi sen taskuunsa. Pain kasasi kaiken muun suureksi nyytiksi raahattavaksi linnoitukselle saakka. Kun vammat oli paranneltu ja saalis jaettu, kysyvät katseet kohdistuivat Indieliin, joka alkoi kertomaan seuraavaa:
Hän selitti olevansa ”seikkaileva arkeologi”, ja hän löysi sattumalta sirpaleen ajalta, joka oli jo ennen haltioita; ajalta, jonka hallitsevana kansana oli Fuinërim, joita johti mahtava noitakuningas, jonka nimi on painunut unholaan, tai unohdettu tarkoituksella. Tästä kansasta, ja ylipäänsä ajasta, jota kutsutaan Varjojen Ajaksi, ei ole tiedossa juuri mitään. Koko Fuinërim -nimeen on olemassa vain yksi viittaus ainoassa jäljellä olevassa ensimmäisten haltioiden runoteoksessa. Tuo nimenomainen runo käsittelee muinaista legendaa Varjokansasta, joka on Quenyaksi Fuinërim. Runo kuuluu näin:
Itse maa vielä poikanen
taivahatkin aivan uuvet
jo tuolloin kansana kulki
väki voimakas vaelteli
Varjokansa vaivihkainen
sysimiehet salaperäiset
ei ollut ihmisen muoto
eikä aivan haltiankaan
kääpiötä hitustakaan
puolituista pisaraakaan
varjoväki hämyn kansa
noitamiehet pimeyvessä
maan aikanaan alisteli
kahlehti kansat muunlaiset
kuninkaina käyskenteli
valtiaina vaaksaeli
suurimpina suvustansa
korkein kaikesta kansasta
varjokansa vaikeroivi
valtaväki voihkailevi
valontuojan voimavarpu
väen valtiaan voittavi
tyhjä maa ja taivahatkin
oottaa haltiain nousua
Indiel löysi jo kauan aikaa sitten ennen Saarelle tuloaan pienen hautakammion, jossa oli kivettynyt suurikokoinen humanoidiluuranko, joka piteli käsissään pientä, noin 10 tuuman levyistä mustaa puista lipasta. Lippaassa oli tämä sirpale sekä käärö metallisessa putkessa. Indiel arvioi tämän Fuinërimin olleen n. 2,7m pitkä.
Käärössä oli kuvakirjoitusta, joka lyhyesti kerrottuna meni Indielin tulkinnan mukaan näin: taivaalla oli kirkas valopallo, joka hajosi näyttävällä tavalla pieniin osasiin, jotka sitten törmäsivät maahan. Fuinërim-kansa löysi näitä sirpaleita, ja keksi liittää niitä aseisiin. Haarniskoitu mies surmaa sirpaleella varustetulla aseella pienempikokoisia vihollisiaan, ja myöhemmin koruihin ja kauniiseen haarniskaan pukeutuneena kasapäin vankejaan kaapumiesten ollessa taustalla. Haarniskamies näyttää muuttavan muotoaan mahtavammaksi ja kookkaammaksi. Hän kävelee ilmassa auringon ja kuun tasalla. Hän istuu lopulta valtaistuimella, jonka yläpuolella kumartavat siivekkäät olennot (ei lohikäärmeet) ja alapuolella irvokkaat pirunnaamat. Lisää kuvia hienosta miehestä surmaamassa vankeja, joista osalla on kruunu päässä. Hienon miehen ase hehkuu ja leimuaa ja leijuu ilmassa itsekseen. Hieno mies muuttuu pääkallokasvoiseksi mieheksi. Toinen mies kantaa valoa loistavaa keppiä muiden miesten ollessa taustalla, ja lyö sillä pääkallokasvoista miestä. Kirkas välähdys, eikä mitään muuta.
Näinpä hänkin kokeili yhdistää sirpaletta ruoskaansa yllättyen suuresti, kun sirpale näyttkin suorastaan sulautuvat osaksi ruoskaa. Aluksi hän ei huomannut mitään vaikutusta. Ajan kuluessa ja ruoskan lyödessä vastustajia se alkoi saada uusia piirteitä. Indiel ei ole varma pystyikö hän vaikuttamaan piirteiden ilmaantumiseen, mutta hän havaitsi ne vahingossa käytön kautta. Ruoskan osuessa vastustajaan ensimmäisen kerran siihen muodostui kämmeneen painuva luupiikki. Indielin teoria on, että mikäli näitä sirpaleita löytyy lisää, niitä voidaan liittää lähes mihin tahansa aseeseen, ja ehkä myös muihin esineisiin. Indiel kutsuu tällaisia aseita ”Sielujen Aseiksi, jotka sidotaan käyttäjään tämän veren kautta, ja joita voi vahvistaa verellä, ja jotka tulevat sitä mahtavemmaksi, mitä enemmän niitä käytetään”. Kerran myöhemmässä vaiheessa hän antoi erään toisen haltian kokeilla ruoskaa, mutta yllättäen sillä hetkellä, kuin Indielin toveri kosketti ruoskaa, luupiikki hävisi eikä aseessa ollut enää mitään erikoista. Indiel otti ruoskan jälleen itselleen, ja luupiikki ilmaantui ja ruoska toimi kuten ennenkin.
Kun ruoska paljastui Galadrielin väen keskuudessa, hänet karkoitettiin välittömästi. Niinpä hän halusi mennä suvaitsevampaan ympäristöön Amon Lindhiin, jossa hän voisi rauhassa tutkia aseensa kehittämistä ja siihen liittyvää teoriaansa rauhassa. Lisäksi Indiel on täysin varma, että Saarellakin on Fuinërim-kansan kulttuurin jäänteitä, mutta hän ei osaa sanoa, missä ne on. On hyvin todennäköistä, että kukaan haltioista ei ole kuullut Fuinërimista mitään, tai jos on, pitää niitä taikauskoisena hölynpölynä. Indielin tarinaa ei usko kukaan (vaikka on tiedossa, että hän ei valehtele siitä), ja hänen ruoskansa haltiat katsovat olevan jokin unohdettu artifakti – tämä on ns. meriselitys, koska haltioilla on erittäin tarkka käsitys siitä, mitä tarunhohtoisia aseita ja varusteita on ollut olemassa ennen ja nyt. Pieni johtava ryhmä siis tietää, että Varjojen Ajan esineitä on olemassa, ja ne vain odottavat löytäjäänsä. Esineiden voimat tietysti vaihtelevat. Lisäksi he tietävät, että käyttämättömät sirpaleet ovat erittäin harvinaisia, ja erittäin arvokkaita.
Demonipallon saatuaan Malantur oli ottanut korpin, sanotaan nyt vaikka lemmikikseen, ja alkanut kasvattaa tätä pallon avulla saamiensa voimien avulla. Vaikkei korppi nyt enää varsinaisesti lintua muistuttanutkaan. Tähän mennessä Malantur oli pitänyt kasvatusmenetelmät omana tietonaan, mutta Indielin tarinan kuultuaan hän näytti tälle ja Bogolle kuinka ravitsee ystäväänsä antamalla tämän nokkia verta käsivarrestaan. Mielenkiintoista.
Peikonpesä
Peikkojen jälkiä lähdettiin seuraamaan läheiseen lehtimetsään, matkalla vastaan tuli valkoinen yksisarvinen, ja kun tälle kerrottiin että peikkometsällä oltiin, hän opasti ryhmän niiden luolan eteen. Suuaukolla näytti nukkuvan kaksi vartijaa, raskaasti kuorsaten. Kun mitään muuta hälyttävää ei näkynyt Boggo ja Drul hiippailivat leikkaamaan vartijoiden kurkut auki, homma vaan meinasi mennä jännäksi kun Boggo ei ihan ensi yrittämällä ylettynytkään sohimaan peikon kurkkuun saakka, mutta homma hoitui kuitenkin ilman suurempaa meteliä.Suuaukko avautui lyhyen käytävänpätkän jälkeen suureen huoneeseen, joka oli täynnä kaikenlaista saastaa peikkojen jäljiltä. Huoneesta lähti kolme käytävää, ensimmäinen päättyi lukittuun oveen, johon löytynyt avain epäilemättä kävisi, mutta sen avaaminen päätettiin jättää myöhäisempään ajankohtaan. Toisen käytävän takana istui peikko valtaistuimellaan. Taistelijat ryntäsivät aseet ojossa tämän kimppuun, Ambon tunsi munaskuissaan saakka kuinka tappoisku lähti hänen miekastaan kohti peikkoa, mutta vain huomatakseen että se osui aiheuttamatta mitään vahinkoa, saman kokivat kaikki muutkin iskuetäisyydelle ehtineet. Parin turhan iskun jälkeen peikko nappasi vyöltään pienen putelin, joi sen, ja katosi.
Lukitun oven takaa löytyi kaksi alastonta haltianaista, toinen kuollut, jo mätänemistilassa, peikkojen hampaanjäljet lihassa kertomassa tapahtuneesta. Toinen näytti fyysisesti koskemattomalta, vapisi vain sikiöasennossa kykenemättä puhumaan. Nainen saateltiin ulos luolasta, Elric ja Indiel jäivät häntä suojelemaan muiden jatkaessa luolan tutkintaa. Sellihuoneesta ei löytynyt mitään, ja kolmannen käytävän päässä oli peikkojen varasto. Huomattava määrä sormuksia ja korvarenkaita, osa maagisia, mutta suurin osa ei. Viehättävänä yksityiskohtana mainittakoon että korut olivat edelleen kiinni irtosormissa ja –korvissa. Taikuuden käyttäjät ottivat mitä katsoivat tarpeelliseksi ja muut menivät Sigurdin kantoon kuninkaallisiin aarrekammioihin edelleen tilitettäviksi.
Boggo ompeli luolasta löytyneistä nahan- ja kankaanpaloista vangille vaatetuksen, ja ryhmä lähti kohti rantaa. Veden ääressä askarreltiin lautta ja Malantur kutsui pari vesielementaalia työntämään lautan Amon Lindhiin. Lauttamatka vei koko päivän.
Suuri Neuvosto
Saarelle päästyään ryhmä havaitsi, ettei kaikki ole kuten ennen, satamassa oli neljä joutsenlaivaa, jokaisen lipussa eri tunnus, lisäksi Elanoran ja muutaman muun kaartilaisen vartioima upea valkoinen hevonen. Linnoituksen palvelusväki tuli lennättämään ryhmän ylös. Siellä heidät johdateltiin kohteliaasti saliin jonka pyöreän pöydän ympärille olivat Sulkanon ja Galadrielin lisäksi kokoontunut neljä muuta vaikuttavan näköistä haltiaylimystä. Sulkano hoiti isännän roolia, toivotti Bogon kumppaneineen tervetulleeksi neuvoston kokoukseen, ojensi hänelle vapaan tuolin ja esitteli muuta osallistujat.
Sulkanon vasemmalla puolella istui kaunis ja pitkä (225cm), ja todella lihaksikas haltiaruhtinas vaalean kultaisine pitkine hiuksineen ja intensiivisine sinisine silmineen. Hänen vierellä on pitkä täysin valkoinen keihäs, joka hohkaa hentoa kylmyyttä. Päällään haltialla on hopeanvalkoinen kaapu ja vastaavanlainen viitta, ja hänen otsallaan on elävän lehtipuun oksista sidottu kruunu. Mielenkiintoisesti vain Boggo huomasi haltian sormessa olevan sormuksen (kultainen, jossa on suuri sininen jalokivi). Sulkano esitteli tämän haltian Gil-Galadiksi, Mithlondin ruhtinaaksi, ja Galadrielin veljen pojanpojaksi.
Gil-Galadin vasemmalla puolella oli parrakas haltia, pitkä hänkin (219cm). Tämän haltian lyhyeksi leikatut hiukset ovat hopeiset, ja hänen partansa valkea. Hänellä on yllä hopeansininen ketjupaita, rannekkeet (jotka ovat vaahtoavan aallon muotoiset), kaksi sormusta (joista taas vain Boggo näki toisen; se on kaunis kultainen sormus, jossa on punainen jalokivi), sotavasara, täyskilpi sekä kaulakoru. Tämän haltian Sulkano esittelee Círdaniksi, mestarilaivanrakentajaksi ja Brithombarin valtiaaksi.
Círdanin vasemmalla puolella oli tyypillinen mustahiuksinen Noldohaltia, joskin hyvin komea sellainen. Hänellä on valkoinen kaapu jossa on kultaiset koristelut ja kirjailut, ja punaisin granaatein koristeltu kruunu. Selässään hänellä on ristissä huotrissaan kaksi lyömämiekkaa; toisen kahva on vaalean sinistä marmoria, ja toisen hopeainen. Hänet Sulkano esittelee Turgoniksi, Galadrielin isän veljenpojaksi ja Gondolinin valtakunnan kuninkaaksi.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisinpä esiteltiin Turgonin ja Galadrielin välissä istuva vaikuttavan näköinen haltia, jolla on pitkät valkoiset hiukset. Hänellä on kirkkaasta lasista ja hopeasta tehty kruunu päässään, ja vyöllä lepää valtikka, joka pitää hentoa huminaa. Yllään hänellä on merenharmaa kaapu sekä viitta, ja säänpieksemät saappaat. Ehkä jopa poikkeuksellisesti hänellä ei ole sormusta. Hänet Sulkano esittelee Olwëksi, Galadrielin äidin isäksi ja Alqualonden herraksi.
Boggoa pyydettiin jälleen kertomaan ryhmän tarina haaksirikosta tähän päivään, mutta taisi pientä hobittia arvovaltainen yleisö jännittää, tai sitten homma ei vaan toimi jollei Sigurd ehdi pohjustamaan tarinaa, mutta puheesta puuttui tällä kertaa täysin normaali sankarillinen ylevyys, vaikka suurin osa tapahtumista tulikin läpikäytyä.
Galadrielia lukuun ottamatta neuvosto tuntui kiinnittävän suurimman huomionsa Bogon Aulëndílta saamaan sormukseen, viittasivat siihen Ost-In-Edhilin tahrana. Olivat lähinnä sitä mieltä että Bogon pitäisi tuhota koko kapistus. Kun Boggon myöhemmin vertaili ryhmäläisten kanssa havaintoja tapahtuneesta, tuli ilmi että Boggo näki neuvoston eräiden jäsenten käsissä sormuksia joita muut eivät nähneet.
Keskustelu oli joka tapauksessa menossa ihmeelliseen suuntaan, joten Boggo käänsi sen haltioiden kokemaan uhkaan ja saamiinsa liittolaistarjouksiin Ancalagonilta ja Marethilta, antoi vielä Zenonin Marathin XIV:sta nimissä kirjoittaman kirjeen neuvostolle luettavaksi. Boggo kertoi kieltäytyneensä ehdotuksista koska ei halunnut Annan, Elanorin ja muiden haltiaystäviensä kuolevan lohikäärmeiden liekeissä tai suurihmisten miekkoihin vain sen tähden että olivat tehneet yhden väärän valinnan ja vaihtaneet leiriä. Boggo kertoi käännyttäneensä Colombon ja avanneensa uudelleen Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan torjuakseen haltioihin kohdistuvat uhan, ja ehdotti että haltiat osallistuisivat näihin pyrkimyksiin. Suuri Neuvosto kuitenkin tulkitsi ehdotuksen avunannosta avunpyynnöksi, ja asetti tekoihin ryhtymisen ehdoksi että Bogon tulisi tehdä vuoden kuluessa joku merkittävä teko haltioita kohtaan, esimerkiksi tuhota kädessään oleva sormus. Kokous oli päättynyt, neuvosto kokoontuisi tasan vuoden kuluttua samassa paikassa.
Kokouksen jälkeen Boggo jäi linnan terassille katselemaan kuinka neuvoston jäsenet yksi kerrallaan poistuivat paikalta, paitsi kokouksessa voimakkaasti Bogon näkemyksen puolesta väitellyt Galadriel, joka tuli Bogon viereen nojailemaan kaiteeseen ja nosti kätensä pikku kuninkaan olkapäille. Boggo yritti vielä saada hänet lähettämään Cúlindë ja kumppanit veljeskuntaan, mutta kuningatar ehdottomasti kieltäytyi lähettämästä perheellisiä moiseen tehtävään, ja muutenkin noudattavansa neuvoston päätöstä. Boggo kaivoi taskustaan haltiasurmatikarin ja liu’utti sen terassin kaidetta pitkin kahva edellä Galadrielin käteen, todeten ettei tarvitse moista koska haltiat eivät ole hänen vihollisiaan. Kun Galadriel ihmetteli mikä Bogolla oli Jarlaxlea vastaan, hobitti sanoi jonain päivänä tappavansa palkkasoturin kostoksi siitä mitä hän oli tehnyt kuninkaan morsiamelle. Kun kaikki sanottava oli sanottu, Galadriel kumartui suutelemaan Boggoa poskelle. Näytelmää kauempaa seuranneet haltiakulttuuria tuntevat Wainamrun ja Sigurd katselivat toisiaan hämmentyneinä, moinen kunnianosoitus olisi ainutlaatuista edes toista haltiaa kohtaan, saati sitten puolituista.
Galadrielin väki tunnisti peikonluolasta löydetyn haltianaisen yhdeksi omistaan, ja ottivat tämän huostaansa ennen kuin kuningatar seurueineen poistui Amon Lindhistä.
Oli meillä asiaakin
Kun hämmentävä välinäytös oli loppunut, ryhmä pääsi varsinaiseen asiaansa. Indiel esiteltiin Sulkanolle, ja tämä aseensa esiteltyään sai luvan jäädä linnoitukselle tutkimaan tarkemmin ruoskan kahvaan kiinnitetyn kristallipalan ominaisuuksia. Kun Boggo kertoi haluavansa tavata Deaglin ja Smeagolin kissaksi ja koiraksi muuttaneen mestarin, tehdäkseen tälle työtarjouksen, josta tämä ei voisi kieltäytyä. Sulkano sanoi, ettei moista muutosta ole koskaan tehty, se oli vale ryhmälle, joka kantoi mukaan Ost-In-Edhilin tahraa. Hobitit olivat työskennelleet linnoituksessa jonkin aikaa ja sitten poistuneet, heidän palvelijanrannekkeensa olivat edelleen tallessa, niiden avulla heidät voisi löytää. Ryhmä sai rannekkeet haltuunsa, mutta vain toinen niistä tuntui toimivan, rannekkeen vastinpari olisi jossakin täältä lounaaseen.
Ennen poistumistaan ryhmä teki vielä Sulkanon kanssa sopimuksen, jos ryhmä onnistuisi saamaan käsiinsä lohikäärmeiden kynsiä tai muuta vastaavaa, linnakkeen sepät tekisivät niistä ryhmälle aseita sekä panssareita kunkin mieltymyksen mukaan ja ottaisivat palkkionsa ylijäämäpaloina.
Kaiken sen puhumisen jälkeen ryhmä oli enemmän kuin tyytyväinen saadessaan jälleen kovaa maata jalkojensa alle matkan jatkuessa kohti Kuunkiven linnaketta. Erinäisten tapahtumaköyhien matkapäivien jälkeen ryhmä huomasi savupatsaan nousevan kohti taivaanrantaa suunnilleen kohdalta jossa linnakkeen edustalla olevan kylän pitäisi sijasta. Porukka lisäsi vauhtia entisestään, ja lähestyessään huomasivat että lohikäärme leijaili kylän päällä syöksyen silloin tällöin alas tulta syösten.
Uuden Veljeskunnan ensimmäinen tehtävä
Koko kylä oli jo liekeissä, siellä täällä näkyi hiiltyneitä ruumiita, ja torin keskellä seisoi Arthur miekka kohti taivasta kohotettuna, näköjään täysin vahingoittumattomana. Raunioissa piileskeli puolenkymmentä kylän- ja linnakkeen vartiokaartin jäsentä. Toria lähestyessään ryhmä tajusi että Arthurista heihin säteilevä rohkeus oli suurempaa kuin lohikäärmeen aiheuttama pelko.
Zir’bah yletti loitsuillaan kiusaamaan korkeuksissa leijuvaa lohikäärmettä, ja otettuaann riittävästi osumaa tämä lähti syöksymään kohti maagia. Ambonin ampuma lohikäärmeen surmanuoli kimposi sivuun lohikäärmeen suojauksista, ja Zir’bah kärvähti keuhkojaan myöten. Wainamrun sai pidettyä miehen elossa myöhempiä toimenpiteitä varten. Ambon kokosi kaartiin jousimiehet komentoonsa ja lohikäärmeen seuraavan syöksyn aikana näiden yhteistulitus tehosi niin että Ambon sai surmanuolen lävitse, mutta vamma ei kuitenkaan ollut järin vakava.
Tilanne tuntui muuttuvan asemasotatyyppiseksi kun Nostarieth täysin yllättäen ja pyytämättä nousi eräistä raunioista ja huusi Huudon jota ryhmäläisten koulutuksen tässä vaiheessa oli vain sivulauseella sivuttu. Lohikäärmeen siiven jähmettyivät paikalleen ja se lähti hiljalleen leijumaan alaspäin. Veljeskunnan jäsenet ja kaartilaiset ryntäsivät aseet tanassa Suurmestarinsa perään iskemään läheiselle pellolle laskeutuvaa liskoa. Vain Sigurdilla oli vähän vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana.
Laskeutuessaan lohikäärme katsoi Nostariethia ja sanoi ”Terve, Uusi Äiti; miksi hyökkäät kimppuuni tällä tavalla?”. Siinä vaiheessa ei ollut aikaa jäädä pohtimaan mitä se tarkoitti. Malantur ja Boggo jäivät hivenen kauemmas heittämään sauvaa ja linkoamaan kiviä, Wainamrun odottamaan mistä kaatuisi ensimmäinen oma mies. Nostarieth kohtasi lohikäärmeen kasvotusten, Arthur, Drul ja Elric ottivat toisen kyljen, Ambon ja kaartilaiset toisen kyljen, Vaes ja Pain taistelivat häntää vastaan.
Verinen yhteenotto kesti alle puoli minuuttia, lohikäärme luhistui maahan juuri kun Sigurd pääsi paikalle valmiina antamaan ratkaisevan iskun. Arthur, Drul ja Elric tekivät hiljalleen kuolemaa, neljä kaartilaista oli jo avun tuolla puolen. Wainamrun sai pidettyä loukkaantuneet elossa, mutta varsinaiseen parantamiseen menisi aikaa.
Taistelun hälvettyä kylän raunioista alkoi nousemaan väkeä, siviilit olivat pysyneet hengissä talojen alla olleissa kellareissa. Heidät organisoitiin rakentamaan paareja ja kuljettamaan loukkaantuneet Kuunkiven linnakkeelle. Kun lyhyt matka linnakkeelle alkoi, ryhmä havaitsi että Nostarieth oli kadonnut.
Myös linnakkeella vallitsi kaaos, Natase nyyhkytti toimintakyvyttömänä, pian paljastui että Zumar oli ollut yksi ensimmäisistä uhreista. Ryhmä otti tilanteen haltuun jotta loukkaantuneet saatiin hoitoon ja kodittomille suojaa & ruokaa.
Kaikenlaista pientä säätöä
Ryhmä vietti linnakkeella useamman päivän ennen kuin matka jatkui, niihin päiviin mahtui muutamia mainitsemisen arvoisia tapahtumia. Pain ilmoitti halustaan jäädä Kuunkiven linnakkeelle, lohikäärme oli tappanut niin suuren osan kaartista että täällä tarvittaisiin nyt soturia enemmän kuin kuninkaan ryhmässä. Hivenen vaikean oloisena Boggo ajatukseen myöntyi, nähtävästi hänellä oli ollut jotain muita suunnitelmia kääpiön varalle. Toistaiseksi viimeisenä tehtävään Pain sai ohjeet kerätä saattueellinen vankkureita täyteen lohikäärmeen ruhon osia, ja kuljettaa ne yhdessä ryhmän kanssa rannikolle paikkaan josta Amon Lindhin väki voisi ne laivoilla tulla noutamaan, ja sen jälkeen palauttaa vankkurisaattue takaisin linnakkeelle.
Boggo oli löytänyt joulupäivänä riisipuurostaan putelin jolla sai kohteen rakastumaan ensimmäiseen näkemäänsä vastakkaista sukupuolta olevaan henkilöön. Boggo uskotteli Rakelille sen olevan totuusseerumia, ja pyysi tätä vannomaan, vaikka myöhemmin valoja pyhien miesten edessä vannottaisiinkin, että hän jatkossa omistaisi elämänsä Bogon, tämän perillisten ja kuningaskunnan parhaaksi. Rakel joi pullon ja vannoi halutut sanat.
Hetken mielijohteesta Drul tuli nimetyksi Bogon kuningaskunnan salaisen palvelun perustajaksi ja ensimmäiseksi ylipäälliköksi, ja hänen ensimmäinen toimensa oli värvätä Rakelin entinen apuri Lothar soluttautumaan Bogon linnakkeen epämääräisen aineksen joukkoon ja välittämään tietoa siellä tapahtuvista liikkeistä. Lothar kulkisi ryhmän kaupungin lähelle ja erkaantuisi siinä vaiheessa ryhmästä. Drul ja Lothar sopivat keskenään tiedonvälityksen yksityiskohdista, ja kun ne eivät yleisesti ole tiedossa niin ainakin jollain tasolla salainen palvelu toimii salassa.
Ennen lohikäärmeen hyökkäystä Boggo oli mielessään kaavaillut että Arthurista tulisi kelpo kandidaatti Lohikäärmesurmaajien veljeskuntaan, mutta kun hän kaiken koetun jälkeen jutteli nuorelle miehelle, eikä tämä tuntunut tuntevan minkäänlaista vihaa lohikäärmeitä kohtaa, ainoastaan huolta kylän jälleenrakentamisesta ja hyvinvoinnista, hän päätti jättää hyvin harjoitellun värväyslauseensa käyttämättä.
Kun loukkaantuneet oli saatu parannettua ja Natase toipunut menetyksestään niin paljon että kykeni jälleen ottamaan johdon käsiinsä ryhmä alkoi tekemään lähtöä. Mutta sitä ennen järjestettiin muistotilaisuus menehtyneiden kunniaksi. Sigurd oli vuodattanut täynnä lohtua ja toivoa olevia sanoja paperille, ja omiensa edessä Boggokin unohti turhan jännittämisen ja kykeni luomaan sanojen arvoisen ilmapiirin.
Kuka varasti Joulun?
Vankkureiden kanssa matka kulki sangen hitaasti. Päivä ennen arvioitua saapumisaikaa Malantur, Zir’bah ja Boggo erkaantuivat pääjoukosta ja lähtivät etukäteen ilmoittamaan Amon Lindhin väelle että laiva pitäisi lähettää rannikolle. Matka ja lauttailu sujuivat ilman ongelmia, perillä vastaanotto oli, jos nyt ei jäätävä, niin ainakin viileähkö. Sulkano ei ollut paikalla vaan hänen kakkosmiehensä hoiti asiat. Käytännön asiat hoidettiin nopeasti, kasasta lohikäärmeen ruhon osia jokainen ryhmästä saisi tilata yhden aseen ja yhden panssari/suojausvälineen lohikäärmeitä vastaan. Kun palaset oli lastattu laivaan, ryhmä jatkoi matkaa, Pain joukkoineen oli aloittanut paluumatkan heti kun vankkurit oli saatu purettua, jo päivää aiemmin.
Matkalla Bogon linnakkeelle vartijoiden ’lohikäärme’ varoitushuuto sähköisti hetkeksi tunnelmaa, kunnes ryhmä havaitsi että lohikäärmeessä on jotain outoa, sen selässä oli ratsastaja. Jaska perkele. Varpunen oli oudolla köysiviritelmällä köyttänyt itsensä lohikäärmeen selkään, ja käärmeen toisella kupeella roikkui oudolla tavalla tutun näköinen täysi juuttisäkkipussi. Heti laskeuduttuaan Jaska alkoi kehuskelemaan ensimmäisellä ilmataisteluvoitollaan, pari viikkoa sitten punanuttuinen jamppa lentävine rekineen oli pasauttanut suoraan syliin. Kuinka helppoa saaliin kerääminen voikaan olla. Neiti Jouttsen kuulemma oli nyt laivan kapteeni, purjehtii siellä täällä Saaren ympäristössä. Koko keskustelu muuten turhapäiväistä sanojen tuhlausta, siihen ainoaan oleelliseen kysymykseen, ’milloin lohikäärmeet ajattelivat tuhkata haltiat jotta tiedetään pysyä poissa jaloista?’ Jaska ei tiennyt, tai halunnut oikeaa vastausta.
Takaisin kotona linnakkeella odotti normaaliin tapaan huonoja uutisia. Colombon lähettiläs James Cook oli taas paikalla, kuningas Mareth oli lähettänyt 120 sotilaan vahvuisen yksikön tekemään tilintarkastusta, joukkueen mukana kulki parantajia, maageja ja siviilivirkamiehiä. Nähtävästi kuningas oli kyllästynyt odottamaan Colombon vastinetta ’puhdistus’ käskyynsä ja lähettänyt vähän painostusväkeä paikalle. Joukon johtaja oli mies nimeltä Uthrechtin Adrian.
Kertoi Cook muutakin, nimittäin tuoreita kuulumisia Mantereen menosta. Muutenkin hän valotti hieman verhoa, minkä taaksen Garaninmaan poliittiset ja sotilaalliset näytelmät kätkeytyivät. Eräs voimakkaimmista kapinallisissuvuista on Windsorin suku ja sen liittolaiset Herttua Edward VII:n johdolla. He ovat valloittaneet Leijonavaaran, joka on yksi suurista kaupungeista Garaninmaassa. Heidän joukkonsa ovat nousemassa Marane -jokea pitkin ylös, ja luultavasti vuoden loppuun mennessä he ovat valloittaneet sekä Klovanin, että Aldonin.
Luoteisosassa on noussut uusi uhka, armeija, joka tunnetaan Hiuksettomina. Heidän nimensä tulee siitä, että he antavat kaikille vangeilleen kaksi vaihtoehtoa: joko liittyä heihin, tai menettää päästään/ruumistaan niin paljon, mihin asti hiukset ulottuvat. Heidän johtajansa on tuntematon, ja he ovat valloittaneet todella nopealla tahdilla Pdnarin satamakaupungin, Danelonin tärkeät kaivokset ja kolkuttelevat jo Velokan portteja. Mikäli he laajentavat aluettaan nopealla tahdilla itään, he saattavat kohdata Windsorin herttuan Edward VII:n, ja joka tapauksessa katkaisevat Garaninmaan eteläisen kärjen kokonaan pois muusta hallinta-alueesta. Niinpä luulisi, että Marath XIV:n mielenkiinto kohdistuu pian näihin kahteen uhkaan. Hiuksettomat ovat kaikken lähinnä Suur-Marathia kaikista kapinnallisista.
Sir Wallace Yorkista on saanut suuria voittoja Garaninmaan koko länsiosassa, ja hänen armeijansa kasvaa voimassa ja vaikutusvallassa. He saavuttanevat Durioksen ja Unilahden satamakaupungin vuoden loppuun mennessä. Hänen tärkeimpiä tukijoitaan ovat Jaarlit Robert Lindsay, Merlin Hay ja Archibald Mantos, sekä kreivitär Elisabeth Etelämaa, joka on kotoisin Umbor, satamakaupunki sekin. Hänen myös huhutaan tehneen liiton ruhtinas Albert II:n kanssa, joka on strategiselta sijainniltaan erittäin tärkeän Zonacon kaupungin johdossa. Zonacon on tällä hetkellä väkimäärältään suurin Garaninmaan kaupungeista (Garethin kärsiessä suuresti rutosta), ja sen kauppalaivasto on yksi voimakkaimmista, mitä koko Garaninmaan piiristä löytyy.
Garaninmaa on valtavan kokoinen (vrt. Neuvostoliitto) maa-alue, joka koostuu useista lääneistä, jotka on pääasiassa jaettu ilmansuuntien mukaan. Pääkaupunki on Suur-Marath, jossa Marath XIV hallitsee. Saarta lähin satama on Kauhulahti eikä Langorista ole juuri pidempi matka. Se ulottuu Saaresta katsottuna lounaasta aina koilliseen. Garaninmaahan kuuluu tai eivät kuulu vastaajasta riippuen haltioiden nykyiset alueet, joita ovat Mithlond, Gondolin, Ost-in-Edhil ja Lorien, joka on Galadrielin valtakunta.
Saaresta katsottuna kaukana lännessä ovat Brithombar ja Alqualondë, haltioiden maita nekin, mutta pieniä verrattuna Garaninmaahan, joka on todella valtava.
Ei niin lyhyen pienen neuvoston kokoontumisen jälkeen, Boggo ryhmineen päätti lähteä Joensuuhun. He pyrkisivät pääsemään salaan keskusteluyhteyteen Colombon kanssa, ja mahdollisesti houkuttelemaan Adrienin joukkoineen pois kaupungista, ja sissisotamaisesti harventavaan tämän joukkoja, kunnes olisi mahdollisuus antaa ratkaiseva isku kääpiöarmeijan avulla. Mikä voisi mennä vikaan? Samaan aikaan Cook lähtisi palaamana kohti Joensuuta vesireittiä pitkin, ensin jokea alas uuteen siirtolaisten perustamaan kaupunkiin joka oli saanut nimen Kitee, ja sieltä sitten rantaviivaa seuraillen Joensuuhun. Ryhmä luultavasti olisi perillä paljon ennen Cookia.
Nimeni on Drul, Drul the Urban Legend
Kun linnakkeen pakolliset hallinnolliset kuviot oli saatu selvitettyä, ryhmä lähti etenemään pikamarssia kohti Joensuuta. Tarkkailupiste perustettiin kaupungin länsipuolella olevaan metsään. Kun Malanturin lintuperspektiivistä tekemä tiedusteluretki ei aiheuttanut mitään suurta läpimurtoa, Drul muutti olomuotonsa vastaavaan tavan kaupunkilaistallaajaa ja käveli portista sisään, vartijoille hän kertoi olevansa Jack Daniels, maustekauppias Bogon linnoitukselta. Saman tarinan voimalla hän pääsi aina kuvernöörin eteistiloihin asti, ja oli valmis luovuttamaan sihteerille Bogon kirjoittaman lapun jonka perusteella Colombo tunnistaisi hänet yhdeksi Bogon miehistä, kun sihteeri sanoi että kuvernööri Adrien ottaisi hänet tuotapikaa vastaan. Lappu jäi taskuun. Suunnitelmat nollaantuneena, Drulin vaihtoehtoinen ajatelma ei enää niin omintakeinen ollutkaan, anoipahan vaan maustekauppiaana lupaa tuoda ja viedä tavaroita saarelta. Lupa tuli saarron takia välittömästi evätyksi.
Drul palasi ryhmän luokse, ja hetken tuumailutauon jälkeen päädyttiin siihen että Malantur voisi ihan vaan normaalin kulkukissan muodossa tunkeutua kaupungin vankilaan katsomaan oliko Colombo kahlittuna siellä. Malantur pääsi vaivatta vartioiden ohitse ja löysi vankilarakennuksesta pienen avoimen ikkunan jonka kautta pääsi selleille, ei näkö-, kuulo- tai hajuhavaintoa Colombosta. Malantur palasi ryhmän luokse.
Seuraava operaatio oli siirtyä etelään vahtimaan kapeaa salmea jonka kautta Cookin pitäisi purjehtia päästäkseen Joensuuhun. Kun Cookin laiva saatiin näkyviin, Malantur kävi kotkamuodossa pudottamassa sen kannelle viestin, jossa Cookia pyydettiin seuraamaan lintua. Kun James oli rantautunut, hänelle kerrottiin siihen asti selville saadut tiedot ja todettiin, että Cookin on paras palata Kiteeseen odottamaan ryhmää.
Ryhmä palasi tarkkailupisteeseensä. Drul valitsi hahmovalikoimastaan leppoisan kalastajan nimeltä Johnnie Walker, ja lähti tallustelemaan kohti merenrantaa. Ensimmäiseltä onkimieheltä hän onnistui lainaamaan vavan ja sen kanssa tunkeutui juttusille seuraavan kanssa. Tämä siinä kalastelun ohessa innostukin kertoilemaan, Drulin sopivasti rohkaisemana, että Adrien oli saapunut seitsemällä laivalla fanfaarien soidessa, aivan kuten Cook oli kertonut, ja sitten muutama päivä Cookin lähdön jälkeen Colombo oli purjehtinut kolmella laivalla pois, jälleen fanfaarien saattelemana. Pienen kalastajan näkökulmasta iso päällikkö vain oli vaihtunut, elämänmeno jatkunut kuitenkin entisellään.
Tämä riitti tiedustelutoiminnaksi ryhmälle ja he ottivat suunnaksi Kiteen, jonka ainoassa majatalossa ryhmä tapasi Cookin. Tälle kerrottiin Colombon tekemästä sopimuksesta, jonka tiedon Kristoffer oli näköjään pitänyt vain itsellään, ja tarjottiin samoja ehtoja Cookille. Yön yli nukuttuaan James suostui ehdotukseen. Avoimeksi jäi vain se miten James nostettaisiin Uuden Garetehin kuvernööriksi, mutta eiköhän aika siihen aikanaan toisi ratkaisun.
Kiteeltä ryhmä jatkoi edelleen pikamarssia Galadrielin leiriin, kuningatar itse ei ollut paikalla, mutta Annanraenille kerrottiin viimeisimmät tapahtumat suurihmisten leiristä, sinne ei nyt ainakaan kannattaisi rakentajia lähettää.
Lisää kalastajakavereita
Edellinen suuntima kadonneista hobiteista oli otettu Kiteellä, ja nyt kun Galadrielin leiriltä saatiin kolmas, niin Sigurd pystyi melko tarkasti päättelemään heidän, tai ainakin heistä toisen, rannerenkaan sijainnin, se olisi noin päivän matkan päässä Bogon linnakkeelta pohjoiseen. Tästä sinne olisi muutama matkapäivä enemmän.
Painin paikalle tiedustelijaksi nostettu Vaes ja Ambon tulivat täysin yllätetyiksi kun noin suunnilleen kohdealueen tietämillä ryhmä käveli päätä pahkaa lähestulkoon kiinni örkkipartioon. Tiedä sitten kumpi puoli oli enemmän yllätetty, mutta ainakin örkit reagoivat nopeammin. Kepin nokkaan nousi likainen rätti joka arvatenkin edusti valkoista lippua, örkkisotureiden lisäksi ryhmään kuului noin metrin mittainen paljasjalkainen huputettu hahmo. Kun örkkien johtaja erkani muodosta, Boggo lähti häntä vastan, heikolla yleiskielellä käydyn keskustelun perusteella huputettu kaveri olisi lahja kuningas Bogolle hänen päälliköltään, tai ainakin palkkionsa maksajaltaan, jota kutsuttiin nimellä Harmonisoija. Ystävyyden kunniaksi juotujen pirtupaukkujen jälkeen huputettu kaveri ojennettiin Bogolle ja örkit alkoivat laittamaan leiriä pystyyn, he selvästi olivat päättäneet että heitä ei lähdettäisi seuraamaan. Ryhmä eteni nopeasti parin virstan päähän.
Hupun alta paljastui harmaaihoinen hobittimies, joka ei kyennyt minkäänlaiseen järkevään kommunikaatioon. Söi ja joi toki kun ravintoa annettiin. Wainamrun pyöritteli ihmeissään päätään, nämä mielen sairaudet kun eivät vaan olleet oikein hänen osaamisaluettaan. Rannerenkaan mukaan hobitti kuitenkin oli toinen etsityistä. Ryhmä lähti etenemään kohti linnaketta, ja vain kertaalleen tuntemattomasta hobitista irtosi ymmärrettäviä sanoja kun hän keskellä yötä vartijoiden ihmeeksi herkesi hetkeksi laulamaan pientä sävelmää Deagolin ja Smeagolin epäonnisesta kalaretkestä.
Tämä lienee ennakkomaksu
Linnakkeella mikään ei tietysti kulkenut sujuvasti omia latujaan. Raken ja Jel’Na olivat ystävystyneet ja suunnittelivat täyttä päätä tulevia häitä. Bogolla ei riittänyt kiinnostuta kuunnella aiheeseen liittyvää problematiikkaa vaan sysäsi vastuun Algorille, joka lähes bumerangina palasi ihmettelemään että miksi hän joutui pohtimaan pinkkejä juttuja kun oli oikeitakin huolia. Boggo ystävällisenä ja isällisenä kuninkaana selitti kääpiölle keksimänsä vastuunkannon idean jonka hän oli nimennyt ’paska valuu vallan tikkaita alaspäin’ –teoriaksi. Myöhemmin Sigurd tosin joutui oikaisemaan että moinen idea oli kyllä keksitty jo aikapäivä sitten, sitä vaan kutsuttiin delegoinniksi. Kaikkea sitä. Joka tapauksessa arvatenkin Juri saisi seuraavana pohtia kuinka monta kukkasta jokaiseen pöytään pitäisi laittaa.
Algorin oikea huoli liittyi gnolliin joka oli käynyt linnakkeella, kommunikaatiosta ei ollut tullut mitään, mutta halki rinnan kulkevan mahtavan arven perusteella tämä lienee ollut se sama kaveri jonka sisältä Wainamrun aikanaan leikkasi lichin jäänteet. Kaveri oli jättänyt pussissa viisi kiloa raakakultaa. Heillä oli varmaan jotain tosi tärkeää asiaa. Ja Bogolla ei ollut linnakkeella varsinaisesti mitään syytä jäädä, joten tie kutsui.
Mutta sitä ennen pitäisi saada selville mikä on miehiään mysteerihobitti. Wainamrun kävi temppukavalkaadinsa lävitse, tuloksetta. Sitten annettiin vuoro Jel’Nalle, joka päivän tutkimuksen jälkeen sai selville että hobittia jäyti maaginen sairaus, joka aikanaan kuihduttaisi ja tappaisi hänet. Sairauden lähde hobitin kehossa oli myös maagisesti piilotettu ja suojattu, joten sen löytämiseen ja tuhoamiseen kuluisi aikaa ja vaivaa. Päiviä, viikkoja, kuukausia, iäisyys, Jel’Na ei tiennyt, mutta lupasi yrittää parhaansa.
Aika vitun iso luola
Kun Jel’Na oli saatu työn touhuun, ryhmä lähti kohti gnollien luolastoa. Matka sinne sujui ilma erityisiä tapahtumia. Luolastolla gnollien johtaja tuli tapaamaan ryhmää, koska Sigurd oli oppinut muutama sanan koiraihmisten kieltä, hän kykeni haukahtelemaan selville mitä oli tapahtunut. Se perinteinen, he olivat kaivaneet turhan syvälle. Törmänneet valmiiseen käytävän pätkään, sinne oli ensin lähtenyt 10 miestä, kun heitä ei kuulut takaisin vielä toiset 10, ja kun niitäkään ei tullut takaisin niin iso pää edellä 50 miestä. Ei sanaakaan. Siinä vaiheessa lähti kultalähetys Bogolle. Ryhmä onki selville niin paljon yksityiskohtia kuin mahdollista, vaikka eipä niitä juuri ollut, ja lähti sitten tutkimaan gnollien löytämää luolanpätkää.
Käytävä vietti koko ajan alaspäin, ja sitä riitti ja riitti. Lopulta käytävä päättyi oveen joka ennen avaamista tutkittiin kaikin mahdollisin keinoin. Oveen oli kaiverrettu viisipäisen lohikäärmeen kuva, ja kirjoitusta jonka merkit olivat vastaavia kuin Lohikäärmeensurmaajien veljeskunnan käsikirjassa. Muisto menneestä, Eöl aikanaan kertoi ajoista ennen kupua, suuri lohikäärmeensurmaaja Nostarieth oli lähtenyt vuorille surmaamaan viisipäistä lohikäärmettä, kaikkien lohikäärmeiden äitiä, eikä koskaan palannut. Oven takana oli lisää käytävää, jonka seinustaa kuitenkin koristivat harmaat kristallit, kun kristalleja lähestyi ne alkoivat hohkamaan, ihan vaan valaisimia. Tämä käytävä päättyi valtaisaan luolaan, ellipsin muotoinen halli oli arviolta 200 m korkea, 500 m pitkä ja 300 m leveä, kun ryhmä astui luolan sisään se syttyi eloon, katon kristallit alkoivat hohkaamaan kuin aurinko, jossain pieni vesiputous alkoi vuodattamaan vesiään, ja linnut heräsivät laulamaan. Paikka oli täydellisesti hoidettu puisto.
Kun ryhmä alkuhämmennyksestä toipui he tajusivat tulleensa luolaan itäisen sisäänkäynnin kautta, sen ja seitsemän muun sisäänkäynnin vierellä seisoi kaksi metalligolemia, lisäksi jokaisen sisäänkäynnin vieressä oli ovi jota vartoi kaksi muuta golemia. Ne olivat luonnollisen ja varsin lihaksikkaan näköisiä ihmishahmoja. Siellä täällä alkoi myös liikuskelemaan puutarhureilta vaikuttavia hahmoja. Kun ryhmä aikansa oli pällistelyt, heitä lähestyi jäykkäliikkeinen kaveri ikuinen virne kasvoillaan. Tämä tervehti heitä mahdollisimman kohteliaasti, ojensi avaimen ja pyysi seuraamaan huoneeseen jossa isäntä heidät tapaisi. Keskusteluyritykset kariutuivat uuteen kohteliaisuuksien ryöppyyn.
Jantteri ohjaisi ryhmän ovelle jonka Drul avasi saamallaan avaimella, ja ryhmä asteli sisään. Palvelija jäi ulkopuolelle ja ovi sulkeutui heidän takanaan, sisäpuolella ei ollut avaimenreikää. Huoneesta lähti kierreportaat alaspäin, niiden päässä odotti kaunis huone jossa oli valmiiksi katettu ruokapöytä ja löhösohvia. Huoneen seinät oli riimuilla kirjailtua, Malanturin arvion mukaan kaikenlaisen kaivostoiminnan estämiseksi, ja ruokapöydän keskellä oli pieni lohikäärmepatsas joka myöskin Malanturin arvion mukaan oli jonkinlainen viestintäväline. Huoneen päässä oli verholla suljettu tila jonka takaa kuului epämääräistä mutinaa.
Verhon takaa paljastui pörröpäinen hobittimies esiliina edessään ja kokkiveitsi kädessään. Joku ryhmästä teki pahan virheen ja kysäisi että kukas sinä olet, ja sitten alkoi vuodatus ”No vittu, minä olen Rordon vitun Gamsey, Mannun paras vitun kokki, kaikkien se vittu pitäisi tietää. Jaa että mitenkö vitussa olen tänne joutunut? No vittu, lähdin vitun Mannussa poikien kanssa vittu vähän radalle, venähti vitun putki vähän vitun pitkäksi, ja heräsin vittu täältä ja vittu... (koska uusi ystävämme Rordon jatkoi samalla värikkäällä linjalla melko pitkää, en jatkossa uhraa mustetta hänen puheidensa tarkkaan tallentamiseen vaan kuvaan vain pääasiat ilman ylimääräisiä täytesanoja. Sigurd Huom.) No, arvionsa mukaan Gamsey oli ollut samassa huoneessa kolmisen vuotta, keittokomeron varastokaapit olivat aina täynnä, joten uusia juttuja kelpasi kehitellä, mutta olisihan se kiva jos joku joskus olisi tullut syömään. Vittu.
Kun ryhmä kävi kiinni pöydän antimiin, jotka olivat juuri niin hyviä kuin Gamseyn omakehu oli antanut ymmärtää, Boggo löysi lautasensa alta viestin jossa luki seuraavaa:
eteenpäin kun ennätät
tahot taitojas testata
siitä loihe lausumahan
itse tuo sanoiksi virka
itse lausu, noin nimeä
pyydä Poikoa pronssista
huuda Herraa hopeaista
ku'u Kuningasta kultaista
sormet kaksien kätösten
ottimet urhon ylevän
haralle menevät alas
kaksi kuhunkin luolahan
viisi paria oikeasta
viisi paria vasemmasta
kaksi kuhunkin kolohon
herra istuu illallista
äiti voita vuottelevi
pitopöytä pullistelee
herkkukasa kurkottelee
vieraat ensin paikoillensa
isännät vasta viimesnä
oman paikkansa päälle
jospa tästä kuljeskelet
käytäviä käyskentelet
kultaisia kurkotellen
hopeisia hamuellen
ota kerran, ota toisen
ota vielä kolmannenkin
patsahat paikoilleen jätä
kuvat kauniit tolpillensa
säihkyväiset sijoillensa
eessä onpi kurjan haaste
poikapolon tuima koetus
emot hiljaa odottavi
isot ääneti tuvassa
pikkaraista palaavaksi
nuorimmaista näkeväksi
vanhimmaista vuottavat
keskimmäistä kaipoavat
turhaanko vuottavat herraa
suottako surevat suurta
tottelitko tunnuksia
otitko oman osuuven
hyvin teit jos tottelitkin
oivasti opin ottelitkin
sanatkin saatoit sanoa
loppu-uhma vielä eessä
testi totisin tulinen
kylmä korvat kovettelee
nokkoset nenän naulitsee
vesi vainen voitelekkaan
salamakaan sihautakkaan
miehen mahti mitatahan
on uroiden osat uljaat
Kun tätä oli riittävästi mietitty Zir’bah alkoi lukemaan ensimmäistä värssyä ääneen painokkaasti ja tunteella. Silloin pieni lohikäärmepatsas alkoi hekumaan ja sen päälle ilmestyi leijumaan hologrammi Ancalagonin kasvoista. Alkujaarittelujen jälkeen mies pääsi asiaan. ”Koska nyt jotenkin olette onnistuneet tunkeutumaan pieneen puutarhaani, edellytän teiltä pois pääsemiseksi viiden eri tehtävän suorittamista, tehtävät suoritetaan paritehtävinä, kukin teistä voi osallistua vain yhteen tehtävään, ennen jokaista tehtävää tullaan kertomaan mitä tehtävässä menestyminen vaatii ja mikä siinä on kiellettyä, muut voivat seurata tehtävä edistymistä mutta eivät millään lailla osallistua. Arvatenkin arvaatte että sääntörikkomuksista tullaan rankaisemaan, ankarasti. Koska teitä on tällä hetkellä vain yhdeksän, ehdotan että otatte tuon rivosuisen kokin matkaanne, olen kuullut häntä riittävästi. Oletteko ymmärtäneet pelin hengen? Hienoa, ensimmäinen tehtävä vaatii salavihkaisuutta ja kykyä akrobatiaan, surmaaminen tämän tehtävän aikana on ehdottomasti kiellettyä. Ketkä muodostavat ensimmäisen parin?
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.