Uudisraivaajat 4
[Edellinen osa] [Seuraava osa][Ohita hahmokuvaukset]
Elanor: Salohaltia Argothin metsästä. Toimi ennen vartijana ja tiedustelijana. Tykkää kulkea omia polkujaan, ja pysyykin näillä poluilla aika hyvin.
Wainamrun: Hiljainen ja vähän jurottava Noldoparantaja. Oli melko allapäin haaksirikon jälkeen, mutta lähti silti seuraamaan toisia eikä jäänyt omiin oloihinsa. Pikkuhiljaa mieli on piristynyt, kun tekemistä on riittänyt - lähinnä tosin Bogon apumiehenä olemista.
Malantur: Lyhyt suurihminen, joka on oudon vaaleakarvainen. Kulkee erittäin väljissä vaatteissa vaellussauva kädessä. On luonnossa kuin kotonaan. Villi ja suuri pikkukissa tuntuu seurailevan joka paikkaan. Muuttuu tiikeriksi aina silloin tällöin, välillä jopa omasta tahdostaan ja oman mielensä säilyttäen.
Anna Tercenya: Noldotiedustelija, joka myös pärjää luonnon helmassa. Pitkällä jousella kaatuvat niin suuri riista (peikot) kuin pienriistakin (örkit), ja miekalla voi vielä varmuuden vuoksi viimeistellä tuloksen. Leppoisa ja hyväntahtoinen. Liipasinsormi on herkässä etenkin pahoja olentoja kohtaan.
Páin Rautakoura: Erittäin voimakkaan näköinen ja oloinen kääpiö, jolla on mukana käsikirveitä ja muita aseita. Kääpiöksi liikkuu erittäin nopeasti ja liukkaasti. Rinkasta löytyy kaikkea mahdollisesta alushousuista lapioon. Hieman juro ja itsepäinen, mutta erittäin hyvä apu ryhmälle hommaan kuin hommaan. Ei oikein tykkää siitä että toiset komentelee.
Boggo: Pääkaupungin karvajalka. Palveli Dúnadanaatelisen hovissa monia vuosia viettäen yltäkylläistä elämää, pääasiassa kokkina. Samalla sai omankin vatsan täyteen aina kun siltä tuntui. Kirkkaat värit ovat mieleen, ja paita on kirkkaan keltainen ja housut kirkkaan vihreät. Bogon Ensimmäinen Valtakunta kaatui nopeammin kuin se nousi, mutta Kukkulat sentään jäi jäljelle. Ainakin Bogon mielestä.
Maranwë: Nahkamaskiin ja -vaatteisiin verhoutuva hiljainen pitkä haltia, jolla on pitkä kynac selässä (huotrassa, ei pystyssä). Nahkuri ammatiltaan, ja on kuulemma tehnyt itse vaatteensa. Ei näytä kasvojaan koskaan kenellekään, paitsi kultakolikon kaivoon heitettyään uskalsi ottaa maskinkin pois ja muutti nimensä Ulundosta Maranwëksi. Osaa rakennella taloja ja kaikkea muutakin.
Sigurd: Onnekas kaupunkilainen, joka pääsi ruttoa pakoon. Viettänyt lähes koko elämänsä opiskellen. Viimeisin opinahjo olikin pääkaupungin yliopisto. Onpa mukana jopa tikari ja pieni kilpi! Tuntuu tietävän kaikesta jotain, ainakin teoreettisesti. Käytäntö sitten onkin eri asia... Onneksi muut hoitavat yleensä käytännön. Toimii melko usein seurueen puhemiehenä.
Görin Vihreä (NPC): Kalju kääpiö, jolla on erittäin takkuinen ja sekaisin oleva vihreä parta. Kukaan ei tiedä, onko partaan joskus pudonnut ruoantähteitä, jotka ovat alkaneet kehittää omaa älyä, vai onko parta vain värjätty. Laivamatkan ajan kääpiön kasvotkin olivat vihreät. Ja nimikin lausutaan 'Gorin'. Pisteet o:n päällä ovat erokepisteitä. Osaa puhella eläinten ja kasvien kanssa, ja tykkääkin tehdä niin. Kukaan ei ymmärrä miksi.
Ole siellä tai ole kuusikulmio!
Seuraavaksi vuorossa oli isoin rakennus, jonka seinissä näkyi erilaisia riimuja. Rakennus oli todella iso: sivujen pituudet olivat n. 100 m ja korkeutta oli ainakin 6 kerroksen verran. Mitään ikkunoita ei talossa näkynyt ja sisään vei vain yksi portti. Portti oli tosin auki ja kynnyksen päällä makasi luuranko naamallaan. Sisällä näkyi vähän matkan päässä toinen luuranko. Mitään ansoja ei oviaukossa huomattu, joten Pâin uskaltautui ensimmäisenä astumaan sisälle kaikkia mahdollisia turvatoimia noudattaen. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan molemmilta puolilta oviaukkoa (salamat näyttivät iskevän oven karmeista. -GM huom) iski häneen salamoita ja hän kaatui sisäpuolelle. Tämän jälkeen ansan toimivuutta testattiin usealla kivellä, mutta salamointi ei osoittanut loppumisen merkkejä. Ketään ei kiinnostanut mennä kokeilemaan olisiko oma nahka kestävämpää kuin kohtalaisen hyvässä kunnossa säilyneen kääpiön, kunnes Malantur keksi loitsia molemmin puolin oviaukkoa kivimuurit. Näiden suojassa kaikki pääsivät turvallisesti sisälle.
Muiden päästyä sisälle oli Pâin jo löytänyt toisen luurangon rahapussista muutamia kolikoita. Käytävän päässä oli aukinaiset pariovet ja käytävän varrella oli kaksi ovea, joiden takana sijaitsivat vieraiden odotustiloilta näyttävät pienehköt hyvin kalustetut huoneet. Parioven takana olevassa salissa oli korokkeella neljä istuinta. Istuimien käsinojissa oli napit, joista toisesta saa aikaan jonkinlaisen suojan ja toisesta saa huoneessa olevat kuusi pylvästä muuttumaan eläviksi ja tottelemaan komentoja. Lisäksi huoneesta löytyi kaksi salaovea. Niiden annettiin kuitenkin odottaa ja siirryttiin tutkimaan varastotilan näköistä takahuonetta, josta ei löytynyt mitään kiinnostavaa. Huoneesta jatkui käytävä eteenpäin ja sen varrella oli kolme ovea. Tavanomaisten rituaalien jälkeen todettiin ensimmäisessä ovessa olevan ansan, mutta muut olivat turvallisia.
Jokaisen oven kohdallahan varovainen porukka ensin tutkii oven, sen jälkeen poistaa mahdollisen myrkyn lukon luota ja oven ympäristöstä mustan yksisarvisen sarvella ja vasta sen jälkeen yritetään ovea tiirikoida tai ansoja purkaa. Ansoitettu ovi vaikutti menevän samaan huoneeseen, jonne aiemmin löydetty salaovikin johti, joten kulkureitiksi valittiin turvallisemman tuntuinen salaovi. Ovi saatiinkin auki ja ryhmä astui kokoustilaan, jossa ovaalin muotoisen pöydän ympärillä oli 12 tuolia erilaisin merkinnöin koristeltuna. Pöydällä lojuvista papereista pystyttiin vielä lukemaan kaupunginneuvoston viimeisimmät päätökset. Näiden joukossa oli mm. paperi jossa noita Zenonia moitittiin neuvoston tarkoitusperiin sopimattomista kokeiluista. Mitä nämä kokeilut sitten olivat olleet jäi epäselväksi.
Seuraavaksi tutkittiin kirjasto ja erikoinen taktiikkahuone, jossa oli karttoja ja maastolaatikko pikku-ukkoineen. Kirjastossa oli todella paljon erilaisia kaupunkiin liittyviä kirjoja ja asiapapereita. Taktiikkahuoneesta puolestaan löydettiin vielä yksi salaovi. Tämä ovi oli suojattu hyvin, sillä siinä oli 3 erilaista ansaa: yksi antoi hälytyksen, toinen ampui tikan tiirikoijaa kohti ja kolmas päästää kaasua jonnekin. Anna yritti purkaa ovesta ansoja ja pian hälytysääni kuuluikin eri puolilta ja Páinin pitämässä kilvessä törrötti iso tikka. Kaasuansan purkaminen ei onnistunut niin hyvin ja sitä päätettiin yrittää myöhemmin uudelleen. Päätökseen vaikutti osittain se, että tikassa oleva myrkky oli tappavaa ja kaasukaan ei luultavasti olisi terveellisimmästä päästä.
Niinpä jatkettiin talon muiden osien tutkimista, ehkä jostain löytyy avain tähän oveen. Viimeinen käytävässä olevista ovista johti valoisalle sisäpihalle. Tai oikeastaan sisäpiha ei kuvannut paikkaa, sillä rakennuksen ulkoseinä toimi vain muurina sisällä oleville rakennuksille ja katto oli jotain läpinäkyvää ainetta. Kauempaa kaupunkiin saavuttaessa katto oli näyttänyt ehjältä, mutta nyt olisi voinut kuvitella seisovansa avotaivaan alla. Myös pieni tuulenhenkäys kävi tällä omituisella sisäpihalla.
Alueelle oli rakennettu parikymmentä erinäköistä ja erikokoista rakennusta ja ryhmän harhaillessa sisäpihalla he tulivat palaneen rakennuksen luokse. Mustuneiden raunioiden keskellä seisoi hevosen näköinen tulinen aave, jonka selässä näkyi yksinäinen palava käsi vetämässä aavemaisista suitsista. Ryhmä huomasi aaveen jo kaukaa, eikä se kiinnittänyt ryhmään huomiota niin pitkän matkan päästä. Pienen pohtimisen jälkeen aaveen tiedettiin pyrkivän kaikenlaisen valon luokse, sillä se oli samanlainen kuin aiemmin kohdattu tuliaave. Onneksi valoisalla sisäpihalla kenelläkään ei ollut tulta tai muuta valoa kannossa. Viimekertainen kokemus samanlaisesta aaveesta ei ollut rohkaiseva, joten se jätettiin rauhaan ja sisäpihan tutkiminen aloitettiin samasta nurkasta mistä sinne oli tultukin. Jo tutkitussa rakennuksessa olevat pari huonetta, joihin pääsi vain sisäpihan kautta osoittautuivat nukkumatiloiksi. Toisesta löytyi pari ansoitettua arkkua ja toivo suurista aarteista heräsi. Páin saikin säkkiinsä pari kiloa hopeakolikoita ja puoli kiloa kultaa. Lisäksi Sigurdille löytyi hieno vyö ja Elanor sai 3 erittäin mielenkiintoisella lumouksella varustettua nuolta. Niillä pystyi ampumaan 150 kg:n lastin ilman että nuolen lento-ominaisuudet kärsivät. Se miten kovaa lasti tömähtää määränpäähänsä jäi arvailujen varaan.
Seuraavaksi siirryttiin tutkimaan sisäpihalla olevia erinäköisiä ja erikokoisia rakennuksia. Ne olivat kaupungin ylimystön asuntoja, erilaisia käsityöläisten työtiloja ja löytyipä joukosta temppelikin. Taloista löytyi tietenkin kultaa, hopeaa, jalokiviä ja arvokkaita sekä maagisiakin esineitä. Muutaman talon jälkeen ei edes ryhmän kääpiöt halunneet hopearahoja ja eräästä talosta löytyneet kultatangot (10,5 kg) aiheuttivat kinastelua, ei siitä kuka ne saa, vaan siitä kuka ne jaksaa kantaa. Sigurd löysi itselleen yllättävän hyvin säilyneen tyhjän alligaattorinnahkaisen kirjan. Se vaikutti kestävän kosteuttakin normaalia opusta paremmin ja näin se soveltui erinomaisesti päiväkirjaksi. Páin löysi lisää erilaisia työkaluja sekä tietysti ison säkillisen kultaa, hopeaa ja jalokiviä. Görin tyytyi kolmeen puhtaasta kullasta tehtyyn tankoon, jotka painoivat 10,5 kg ja sormukseen, joka lisää mahtia. Myös monia muita esineitä taloista löytyi - osa hyödyllisiä ja osa vähemmän hyödyllisiä.
Kaikesta näkyi selvästi, että kaupunki oli loiston aikoinaan ollut todella mahtava. Luurankoja oli vain muutamia, ilmeisesti palvelijoita, joten suurin osa asujaimistosta oli joko poissa hyökkäyksen aikaan tai he olivat hyökänneet taistelun alettua kaupungin avuksi. Sisällä oli kuitenkin ollut vihollisia, koska olihan palaneen talon raunioissa tuliaave ja eräästä talosta löytyi 3 samanlaista luurankoa, joita vastaan ensimmäisessä talossa oli taisteltu. Kun noin kolmasosa taloista oli tutkittu tuli vuoroon kaupungin hallituksessa olleen alkemistin talo. Talossa oli monia paikkoja lumottu erilaisilla loitsuilla ja mm. ulko-ovesta saivat selville talon omistajan nimen ne, jotka merkkejä osasivat tulkita. Lukossa olevat ovet eivät estäneet ryhmää pääsemästä sisälle, sillä Anna oli erinomainen tiirikoija. Jokaisessa ovessa oli jokin loitsu, joista suurin osa ei liittynyt oven toimintaan millään tavalla, eikä niillä tuntunut olevan mitään järkevää käyttötarkoitusta.
Kun puolet alakerrasta oli tutkittu sattui taas työtapaturma ovea tiirikoitaessa: yksi ansa oli jäänyt huomaamatta ja Anna sai kunnon tärskyn työntäessään tiirikat lukkoon. Lukossa oli samantyylinen salama-ansa kuin rakennuksen portilla oltiin kohdattu. Anna ei vain ollut yhtä onnekas kuin Páin. Hän olisi kuollut, ellei parantaja olisi pystynyt säilyttämään hänen ruumistaan loitsun voimalla. Tutkittuaan hänen vammat Wainamrun totesi, ettei hän pysty parantamaan Annaa, sillä vammat olivat niin laajat ja vakavat. Maranwé hoksasi, että hautaholvistossa olevan toivomuskaivon avulla Anna voitaisiin saada kuntoon, tosin matka olisi pitkä. Kaupungin tutkiminen sai jäädä vähäksi aikaa, sillä ryhmän molemmat tiirikointitaitoiset makasivat tajuttomina monista turvatoimista huolimatta. Ulko-ovella oleva salama-ansa ei reagoinut ulospäin menijöihin, mutta oven kummallekin puolelle tehtiin kivimuurit ihan vain varmuuden vuoksi. Haavoittuneille rakennettiin paarit, jyrkänteelle viriteltiin köydet joita pitkin laskeuduttiin ja pitkä matka takaisin saaren etelärannalle alkoi. Hämähäkkitemppeli kierrettiin kaukaa ja matka sujui ongelmitta, tosin hitaan puoleisesti.
Perillä Per-Celeboz tuli katsomaan paranisiko Anna kuolettavista vammoistaan, kun Elanor heitti kultakolikon kaivoon ja toivoi haltian paranemista. Anna alkoikin hengittää ja vammat paranivat. Yötä vietettiin luolastossa ja haamulta kyseltiin matkan varrella vastaan tulleista paikoista. Per-Celeboz muisteli Hrasskin olevan pikkupetojen ja hyönteisten jumala, jonka palvontamenoihin kuuluivat myös ihmisuhrit, mutta ei ollut aivan varma asiasta. Haamujen asuttama temppeli kyllä tuntui sopivan tähän kuvaan vallan mainiosti. Sheruinista hän puolestaan ei tiennyt muuta kuin sijainnin. Itse hän ei ollut käynyt kyseisessä kaupungissa. Aamulla matkaa jatkettiin Peldeluinëen, sillä muutaman päivän lepo oli kaikille tarpeen ja hobitti ei vieläkään ollut tullut tajuihinsa. Ennen Peldeluinëä myös hobitti tuli tajuihinsa ja parin päivän levon jälkeen porukka oli jälleen täysissä voimissa valmiina vastaamaan eteen tuleviin uusiin ja yllättäviin haasteisiin. Kaupungin loppuun tutkiminen olisi kuitenkin ensimmäinen tavoite, niin arvokasta ja tarpeellista tavaraa sieltä oli löytynyt.
Taas aloitettiin matka pohjoisen raunioille. Kuten suurin osa reissuista tämäkin sujui rauhallisesti, vain muutamia eläimiä nähtiin matkan varrella. Maa tuntui nukkuvan pitkää untaan ja saari vaikutti rauhalliselta paikalta kauan sitten käydyn suuren sodan jäljiltä. Ehkä vastaavia tapahtumia ei saarella enää nähtäisi. Rauniokaupunkiin saapuminen ajoitettiin jälleen aamuksi, sillä kukaan ei halunnut yöpyä toistamiseen aaveiden seurassa. Ensimmäisenä haluttiin kokeilla aivan ulko-oven lähelle jäänyttä salaovea, jossa oli 3 erilaista ansaa. Anna pääsi taas yrittämään ansojen purkamista ja tärkeimmän, eli kaasuansan hän sai mielestään purettua. Lukon tiirikointikin onnistui ja päästiin katsomaan mitä mystinen huone sisältää. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi lattialla makaavaan ruumiiseen. Se oli yllättävän hyvässä kunnossa, aivan kuin olisi kuollut ihan vasta. Ruumiin kädessä oli tiirikat ja toinen käsi oli ojentunut lähimpiä arkkuja kohti, kasvoilla näkyi ahneuden aiheuttama leveä virnistys. Sigurd toivoi Annan onnistuneen kaasuansan purkamisessa, sillä muuten osa päätyisi pitämään seuraa tälle suurihmiselle. Huoneen katossa oli pieniä reikiä ja seinustoilla 12 suurta arkkua täynnä aarteita.
Ainoastaan kulta, jalokivet, eog ja laen kelpasivat enää mukaan sekä tietysti kaikki maaginen tavara. Sigurd sai käyttöönsä sauvan, jolla pystyi loitsimaan tulivasaman 3 kertaa päivässä ja se teki myös immuuniksi kuumalle ja kylmälle. Sauvan avulla Anna kävi tuhoamassa tuliaaveen huoneen tutkimisen jälkeen. Maranwélle löytyi hansikkaat, jotka piikkiensä ansiosta auttoivat aseettomassa taistelussa, mutta vaarana oli satuttaa myös itsensä. Arkuista löytyi monia muitakin taikaesineitä. Tämän jälkeen jatkettiin sisäpihalla talojen tutkimista. Alkemistin talo jätettiin viimeiseksi huonojen kokemusten vuoksi. Seuraavaksi oli vuorossa parantajan talo ja sen jälkeen tultiin aivan sisäpihan nurkassa sijaitsevalle talolle. Tässä talossa käytävä jakoi alakerran kahteen huoneeseen. Toisessa huoneessa oli jotain ennen näkemätöntä: aivan kuin huonetta olisi yritetty siivota. Huoneessa selvästi oli käyty taistelu ja siellä oli rikkoutuneita huonekaluja, luunpalasia ja erilaisia esineitä, kaikki siististi omissa kasoissaan seinän vieressä. Löytyipä kasasta demoninsurmamiekkakin, jolle saattaisi saarella jopa olla käyttöä. Alakerran toisesta huoneesta löytyi tuoppi, joka täyttyi hyvästä oluesta aina käyttäjän niin halutessa ja maaginen rasia, josta sai päivän aterian.
HALTIA!
Yläkerran ensimmäisessä huoneessa kohdattiin kaikkien ihmetykseksi haltia! Haltialla oli päällään vain ajan syömät repaleiset vaatteet ja pitkät mustat hiukset ulottuivat melkein lattialle. Ryhmän avatessa huoneen oven nosti haltia katseensa kirjasta, jota oli sillä hetkellä tutkimassa ja tervehti tulijoita. Hänelle esittäydyttiinkin ja alettiin kysellä mitä varten haltia oli täällä, mutta hän ei muistanut. Itse asiassa hän muisti ainoastaan viimeiset n. 500 vuotta mitkä hän oli viettänyt täällä talossa eikä sinä aikana ollut nähnyt yhtään elävää olentoa. Hän oli käynyt ulkona katselemassa raunioita, mutta pidemmälle hän ei ollut uskaltanut lähteä, sillä hän oli myös unohtanut kaikki taitonsa eikä luultavasti olisi selvinnyt villissä luonnossa. Ruokaa ja juomaa hän sai talossa olevista tuopista ja rasiasta. Sodasta hän ei tiennyt mitään, eikä muistanut edes omaa nimeään. Huoneessa olevista kirjoista pystyttiin päättelemään, että kyseessä oli noita Zenon, sillä kirjat käsittelivät pelkästään noituuteen liittyviä aiheita. Zenon oli iloinen tavattuaan ensimmäiset elolliset olennot ja lähtisi mielellään mukaan, jos vaikka matkan varrella löytyisi jotain joka voisi palauttaa hänen muistinsa.
Sisäpihalla olevia taloja hän ei ollut tutkinut, sillä suurin osa ovista oli lukossa. Noidan talo tutkittiin loppuun ja jaettiin sieltä löytyneet taikaesineet ryhmän kesken Zenonin suostumuksella. Talojen tutkimista jatkettiin ja viimeinen pienempi talo sisälsi jälleen yllätyksen. Talossa oli yksi iso huone, jonka takanurkassa olevan aarrekasan päällä makasi lohikäärme. Lohikäärme raotti silmiään valon tulviessa oviaukosta sen pimeään pesään. Silloin Páin laittoi oven takaisin kiinni, sillä sitä kautta lohikäärme ei ainakaan mahtuisi tulemaan. Tosin huoneessa ei näkynyt muita sisäänkäyntejä, joten pystyttiin vain arvailemaan miten käärme taloon oli joutunut. Sigurd tunnisti lohikäärmeen luolakäärmeeksi. Luolakäärmeet eivät osanneet lentää, mutta vahvoja ne olivat. Käärmeen kanssa päätettiin jutella, jos siltä saisi jotain tietoa menneistä tapahtumista.
Kun ovi avattiin uudelleen oli lohikäärme painanut päänsä jo alas ja jatkoi keskeytyneitä uniaan. Sigurd esittelikin itsensä ja kohteliaasti kysyi käärmeen nimeä. Luolakäärme ilmoittikin nimekseen Rentilincanak ja halusi tietää muidenkin nimet ja kaikki esittäytyivätkin hänelle. Muista asioista uniltaan herätetty lohikäärme ei suostunut puhumaan ennen kuin hänelle on tuotu päitä. Ryhmä lupasikin kohteliaasti harkita Rentilinacanakin tarjousta ja häipyi ovelta vähin äänin. Suurella sisäpihalla oli vielä tutkimatta alkemistin talon loppuosa, jonka yläkerrasta löytyi erikoinen miekka. Kun huoneeseen astui nousi miekka leijumaan ilmaan ja jos sitä yritti lähestyä alkoi se liekehtiä. Miekka olisi haluttu ottaa mukaan, mutta se perääntyi kun Anna yritti ottaa siitä kiinni. Liekehtivän leijuvan miekan ajaminen nurkkaan ei tuntunut hyvältä idealta, joten miekka jäi alkemistin taloon.
Nyt kaikki sisäpihalla olevat pienet rakennukset oli tutkittu ja jäljellä oli iso rakennuskompleksi, joka oli yhteydessä myös sisääntulorakennukseen. Ensin mentiin tutkimaan rakennuksen yksikerroksista osaa, jonne pääsi katolle vievää polkua pitkin. Tämä alue oli eläintarha, jossa toisella puolella oli vesialtaissa kaloja, simpukoita ja muita meren eläviä ja toisella puolella häkeissä eläimiä. Osa eläimistä oli kuollut, mutta parissa häkissä oli hyvinvoivan näköisiä eläimiä ja kaikki vesieläimet tuntuivat voivan hyvin. Yhdessä häkissä oleva iso susi vaikutti oleva erityisen kiinnostunut ryhmästä. Görin juttelikin sille loitsun avulla ja saatiin selville, että susi oli ollut hengissä todella pitkään. Kauan sitten häntä oli ruokittu säännöllisesti, mutta sen jälkeen oli tullut isoja rumia olentoja, jotka olivat heittäneet ihmisiä häkkiin hänen syötäväksi. Se olikin hänen viimekertainen ateriansa. Susi ehdottikin, että hän ei häiritse ryhmää, jos he antavat pikkuisen hänelle ruoaksi, tarkoittaen ryhmän hobittia. Boggo päätettiin pitää kuitenkin ryhmän mukana ja siirryttiin tutkimaan eläintarhan perällä olevaa ovea.
Oven takana oli pieni huone ja vastapäisellä seinustalla toinen ovi. Tällä välin susi oli tullut ulos häkistään kalterien läpi ja odotti rauhallisesti ainoalla ulosmenoväylällä. Toinenkin ovi päätettiin tutkia ennen kuin hukasta yritettäisiin päästä eroon, niinpä kaikki menivät sisään huoneeseen ja ovi suljettiin. Vastapäisen oven takana oli pieni huone, jonka keskellä leijaili aave ruumiin päällä.
- Sigurdin päiväkirja [17.8.]
Taistelu alkoi yllättäen. Olin juuri huutanut hänelle: "Kuka sinä olet?" ja saanut vastaukseksi "Karg", kun ensimmäinen salama osui Páiniin. Sen jälkeen asiat alkoivat tapahtua nopeasti. Görin ryntäsi pakoon pelästyttyään aavetta, mutta Anna ei halunnut päästää häntä huoneesta ulos ja tukki oviaukon, sillä ulkona odotti hukka ja ulos mennessään kääpiö joutuisi taistelemaan yksin sitä vastaan. Toisella oviaukolla oli aave, jonka tunnistin myöhemmin spektreksi. Aluksi kukaan ei halunnut mennä ahtaasta oviaukosta spektren kanssa samaan huoneeseen, sillä Elanor oli ampumassa sitä jousella ja minä tulivasamalla. Niinpä ensimmäisestä iskusta toipumassa oleva Páin sai uudestaan salamasta ja kaatui maahan. Tämän jälkeen Maranwé ei enää odotellut, vaan ryntäsi oviaukkoa kohti, mutta sai myös salamasta ja lensi osuman voimasta taaksepäin säilyttäen silti tasapainonsa. Häntä seurannut Malantur pääsi huoneeseen. Myöskin Anna oli tässä vaiheessa päästänyt Görinin menemään ja hyökkäsi spektren kimppuun. Kun Anna, Malantur, Maranwé ja Elanor hoitelivat spektren menin Wainamrunin kanssa katsomaan miten Görin pärjäsi hukkaa vastaan ja yllättävän hyvin taistelu olikin sujunut: kääpiö oli ottanut muutamia osumia, muttei mitään vakavaa.
Valitettavasti Görin oli edessä, etten pystynyt ampumaan hukkaa tulivasamalla, mutta onneksi ryhmän lähitaistelijat pääsivät pian spektrestä eroon ja siirtyivät Görinin avuksi. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä Görin kaatui monia vammoja saaneena maahan ja Wainamrun sai jälleen töitä. Hukkakin saatiin hengiltä pian ja päästiin parantelemaan vammoja, joita oli yllättävän vähän, vaikka molemmat kääpiöt olivat ottaneen paljon vahinkoa. Wainamrun sai pian Görinin kuntoon ja hän paransi lopun porukan. En olisi Garethista lähtiessäni uskonut jonain päivänä joutuvani taistelemaan hukkia ja spektrejä vastaan, ja vieläpä ampumalla tulivasamia. Mutta jos minä olen muuttunut näiden saarella vietettyjen viikkojen aikana niin ovat muuttuneet monet muutkin ryhmämme jäsenet.
Perimmäinenkin huone oli tyhjä lukuun ottamatta lattialla makaavaa ruumista. Taistelun jälkeen siirryttiin tutkimaan viimeistä kahta ovea. Ne johtivat teatteriin, jossa oli selvästi ollut taistelu. Huoneessa olevat luurangot, joita oli paljon, olivat pieninä paloina hajallaan pitkin katsomoa. Monet luut ja pikkuesineet olivat uponneet lattiaan tai paneloituun seinään, aivan kuin ne olisi heitetty todella kovalla vauhdilla. Teatterin takaosan ovet johtivat puutarhaan, jonka katosta näki alhaalta läpi, mutta yläpuolelta katsottuna se näytti tavalliselta kiveltä. Muutama villiintynyt pensas kasvoi puutarhassa ja sen keskellä oli pieni rakennus. Rakennuksessa oli muutamia pieniä huoneita: yhdessä oli erilaisia puutarhanhoitotyökaluja, toisessa työhuoneen näköisessä huoneessa kuivaneita yrttejä ja luuranko, kolmas oli makuuhuone ja niin edelleen. Olipa joukossa sellainenkin huone, jossa kasvoi yrttejä. Katto oli samaa läpinäkyvää ainetta, kuin moni muukin katto ja keskellä huonetta oli pieni mustavetinen allas ja sen ympärillä monia erilaisia yrttejä. Görin poimikin mukaan lajitelman erilaisia lehtiä, varsia ja marjoja ennen poistumista.
Toinenkin haltia!
Kaupunki jätettiin taakse iltahämärässä ja siirryttiin yöpymään jo tutuksi tulleeseen leiripaikkaan turvallisen matkan päähän raunioista. Keskellä yötä haltioiden vartiovuoron aikaan parinkymmenen metrin päähän leiristä ilmestyi mustaihoinen haltia. Tämä nojasi miekkaansa, kuin olisi joutunut odottamaan jo vähän aikaa vartioiden huomiota. Vartiossa olleet herättivät porukan ja omituisen näköisen haltian kanssa päästiin keskustelemaan. Hän ilmoitti nimekseen Celebdel ja sanoi olevansa Zenonin adjutantti. Hän kertoi olevansa hyvin kiitollinen, että ryhmä pelasti hänen herransa siitä kirotusta talosta ja koska Zenon on vielä ryhmän seurassa täytyy ryhmän olla erinomainen liittolainen. Tässä vaiheessa Sigurd tunnisti Celebdelinn olevan demoni. Kuultuaan Zenonin muistinmenetyksestä hän totesi sen olevan hyvinkin mahdollinen, mutta parannus löytyisi varmasti kaupungista.
Celebdel tivasi porukalta myös keitä he olivat tavanneet saarelle saapumisen jälkeen ja hänelle kerrottiin vain temppelissä olevista haamuista ja yöllä lentelevistä harpyijoista. Celebdeliltä saatiin paljon tietoa saaren nykytilasta, historiasta ja henkilösuhteista: Pohjoisrannalle oli tullut vähän aikaa sitten porukka, joka rakensi kaupunkia ja he olivat tutkineet lähiseutuja. Tulokkaiden joukossa oli pari todella voimakasta haltiaa ja yksi ihminen, joten heidän kimppuunsa ei oltu vielä käyty. Kaupunki sijaitsi Sheruinista pohjoiseen ja hieman itään. Historiasta Celebdel tiesi kertoa, että Sheruin oli ollut heidän yksikkönsä kohteena sodan aikaan. Zenon oli ollut Duramáelin luutnantti, joten jos ryhmä pystyisi palauttamaan hänen muistinsa tulisi palkkio olemaan valtaisa. Celebdel lisäsi vielä: "Parannus löytyy varmasti tuosta kirotusta talosta. Menkää etsimään sitä, mutta muistakaa: teitä valvotaan koko ajan." Kaupungissa luvattiinkin vielä kerran käydä ja yrittää parantaa Zenon. Tämä riittikin Celebdelille ja hän lähti kävelemään poispäin.
Nyt ryhmän tarvitsi tehdä päätöksiä siitä, mikä olisi seuraava siirto. Celebdeliä ei kannattaisi suututtaa, sillä siitä taistelusta ei ryhmä selviäisi voittajana. Toisaalta demoni ei luultavasti hyökkäisi ryhmän kimppuun, jos Zenon on mukana. Ja sitten oli vielä pohjoisen haaksirikkoiset, joiden luokse olisi mukava päästä, mutta matka olisi pitkä ja vuoristo pitäisi kiertää. Olisi myös hyvä saada heille jotenkin sana nykyisistä tapahtumista. Ja ennen kaikkea pitäisi päättää mitä tehdään Zenonille! Elanor halusi pistää tikarin Zenonin selkään heti kun päästään sisätiloihin, mutta Páinille se ei käynyt sillä Zenon ei tällä hetkellä ollut uhka ryhmälle. Eihän avuttomia olentoja tuosta vain voi tappaa, ei edes haltioita! Sigurd yhtyi Páinin mielipiteeseen, mutta perusteli asiaa sillä, että Celebdel tappaa porukan varmasti jos Zenon ei ole mukana. Muut olivat kuka mitäkin mieltä, eikä yhteisymmärrykseen päästy pitkien neuvottelujenkaan jälkeen.
Lopulta päätettiin mennä kaupunkiin ja yrittää tehdä jotain, mutta tarkoituksena ei kuitenkaan olisi muistin palauttaminen. Jos Celebdel tulisi myöhemmin vastaan niin hänelle selitettäisiin, ettei muistinpalautus onnistunut ja nyt etsisimme ratkaisua muualta. Ja voitaisiinhan demonilta kysellä missä muissa paikoissa kannattaisi käydä yrittämässä. Tämä kaikki pyrittiin tietenkin pitämään Zenonilta salassa, mikäli jotain yllättävää tapahtuisi.
Muistinpalautukseen liittyi varmasti oleellisena osana ennustuskirjan välistä löytynyt runo, joka meni näin:
Kun vedet taivaalta laskeutuu;
valo auringon kasvoille heijastuu;
niin Zodarin kädet avautuu;
ja suuresti sairas parantuu.
Vaan kivikuva ei voi parantaa;
se voima toisille annetaan;
siitä voimasta talon voi rakentaa;
mut toiset työstä palkan saa.
Näin mieli murtunut elon saa;
kun polkua oikeaa kuljettaa;
mut se joka polulta poikkeaa;
se tuhon tulella tuomitaan.
Niinpä aamulla matkattiin takaisin rauniokaupunkiin etsimään parannusta Zenonille. Ensin käveltiin papin taloon ja ihmeteltiin toisessa kerroksessa olevaan mosaiikkia. Siinä oli punaisilla laatoilla tehty sokkeloinen polku suuren huoneen poikki ja muu osa lattiasta oli päällystetty harmailla kivillä. Käytiin katsomassa ylimmässä kerroksessa myös kivipatsasta, joka esitti kädet avoinna seisovaa mieshahmoa. Huoneen katto oli läpinäkyvä ja patsaan päälle lankesi auringonsäde. Patsaan kasvot olivat lempeät, aivan kuin hän olisi tapaamassa kauan kadoksissa ollutta hyvää ystävää. Muutenkin huoneesta huokui rauhallisuuden ja hartauden tuntu. Koska löydetty runonpätkä tuntui liittyvän enemmän alakerran mosaiikkiin palattiin sinne. Seuraavaksi saatiin todistaa, että ryhmän sisällä voidaan erilaisia "pieniä" päätöksiä tehdä hyvinkin nopeasti: "Haluatko kokeilla noiden punaisten laattojen muodostaman polun kävelemistä?" Kysyi Sigurd Zenonilta. "Pitäisikö minun mennä yksin tuo matka?" vastasi Zenon. "Tässä runonpätkässä mainitaan saattamisesta, että kyllä jonkun pitäisi mennä hänen mukaansa." lisäsi tähän Elanor. "Minä lähden saattamaan häntä!" sanoi Páin ilmoittautuen vapaaehtoiseksi. Ja niin Zenon ja Páin lähtivät yhdessä hyppimään punaiselta laatalta toiselle. (Tosin tähän tilanteeseen ei koskaan olisi päästy ilman pelinjohtajan erittäin kattavaa runon tulkintaa. Eihän pelaajaporukka voi olla niin nokkela, että tuollaista olisi itse hoksannut. Ei ainakaan kahden aikaan yöstä enemmän ja vähemmän alkoholia nauttineena. -Kirjoittajan huom.)
Kun kaksikko oli kävellyt muutamia metrejä alkoi sataa, ja sade tuli myös huoneeseen sisälle. Kymmenen metrin jälkeen satoi edelleen rankasti, salamat löivät eri puolille, mutta eivät rakennukseen ja aurinko alkoi paistamaan. Páinin jalkoja alkoi heikottamaan, mutta sitkeästi hän jatkoi matkaansa. Puolessa välissä huoneen harmaa lattia alkoi liekehtimään ja se paloi korkealla valkoisella ja todella kuumalla liekillä. Ainoastaan punaisten laattojen kohdalle jäi polku liekkien keskelle. Muutaman metrin päässä takaseinästä Páin ei enää jaksanut, vaan lyyhistyi maahan ja samaan aikaan myös Zenon kaatui ja otti takaseinästä tukea. Silloin useita salamoita iski rakennukseen ja niiden energia näytti kulkeutuvan Zenonin kautta lattiaan.
Zenon suoristautui hitaasti täyteen mittaansa ja näytti muuttuneen: kasvot olivat edelleen samanlaiset, mutta nyt hänen olemuksensa oli täysin itsevarma ja henki piilotettua voimaa. Hänen äänensäkin oli kumeampi kuin aikaisemmin. "Mitä tämä merkitsee?" sanoi Zenon, "Tiedättekö mitä tämä merkitsee?" Syntyi hetken hiljaisuus porukan pohtiessa tilannetta, Páin makasi tajuttomana Zenonin vieressä. "Tiedättekö mitä olette tehneet? Tai mitä tämä kääpiö on tehnyt?" Edelleen hiljaista. "Hän on pelastanut teidän hengen palauttamalla muistini! Nyt hyökkäystä voidaan jatkaa ja pohjoisessa olevaan kaupunkiin ja vielä etäämmäs. Keitä olette tavanneet saarelle tulon jälkeen?" Zenonille kerrottiin samaisesta temppelistä kuin Celebdelillekin ja harpyijoista, jotka olivat kerran häirinneet yöpymistä. Zenon lupasi myös palkkioksi muistinsa palauttamisesta ihan mitä tahansa porukka halusikaan. Jos he haluaisivat taistella tulevassa sodassa hänen puolellaan tulisi heistä korkea-arvoisia upseereita sotajoukkoihin. Menneistä ajoista puhuttaessa tuli esiin erittäin voimakas artifakti, Kuunvalo. Zenon tiesi sen olevan saatu suoraan jumalilta ja siinä olevan suurta voimaa maan parantamiseksi ja elämän ylläpitämiseksi. "Jos pystytte tuomaan tämän artifaktin minulle tulette nousemaan suurten sotasankareiden joukkoon. Myös kuningatar tulisi olemaan hyvin kiitollinen teille."
Keskustelu loppui tähän, sillä katon läpi iski salama Zenonia suoraan rintaan. Zenon katsoi ylöspäin epäuskoisen näköisenä, kun toinen salama iski häntä jalkaan ja hän vajosi toisen poven varaan. Hän suojasi toisella kädellään ylhäältä tulevaa iskua, kun kolmas salama iski hänen käteensä, mutta jokin näkymätön kilpi suojasi häntä. Sen jälkeen Zenon katosi. Páin oli tullut tällä välin tajuihinsa ja ryömi liekkien reunustamaa käytävää pitkin takaisinpäin, kun Elanor tuli vastaan auttamaan häntä. Kun porukka oli jälleen kokoontunut portaiden luokse olivat liekit sammuneet ja sää rauhoittunut. Vain pienet lammikot kivilattialla kertoivat oudoista tapahtumista. Hetken miettimisen jälkeen todettiin, että nyt olisi parempi tehdä jotain - ja nopeasti! Mutta mikä olisi paras toimintatapa tässä tilanteessa?
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen T. Kotiranta.