Uudisraivaajat 45

[Edellinen osa] [Seuraava osa]


Kuninkaan portti

Ryhmän majoituttua kuningattaren järjestämiin tiloihin, he singahtivat kaupungille pyörimään, illallisiin olisi vielä useampi tunti. Kaupunki oli laajentunut vanhojen muuriensa ulkopuolelle, joten sisään oli muodostunut ’vanha kaupunki’, kohti Bogon linnoitusta lähtevän tien portti oli nimetty Kuninkaan portiksi. Satamassa oli laivoja kaikista haltioiden kuningaskunnista, mutta myös muualta maailmasta, osa laivojen lipuista oli ryhmälle täysin tuntemattomia. Täältä löytyi myös merimieskapakka jossa meno olisi varmasti haltiaravintoloita rehvakkaampaa. Illallisen jälkeinen loppusijoituspaikka tuli valittua.

Illallinen lähti yllättävään suuntaan kun kunniapaikalle kuningattaren viereen kuulutettiin istumaan Sarumán. Sir Wainamrunin vanhat angstit nousivat heti pintaan, ja hän sai niihin tukea rouvaltaan joka näytti tuntevan vastenmielisyyttä Sarumánia kohtaan. Kuningattarella oli paljon kerrottavaa, mutta hän joutui aloittamaan surullisesta aiheesta, Bogon linnakkeen vouti kääpiö Algor oli menehtynyt nukkuessaan saamaansa sairaskohtaukseen. Etenkin Boggo otti tiedon vastaan raskain mielin.

Seuraava uutinen olikin jo mieluisampi, Marath XIV on kuollut – tarkemmin sanottuna hän surmasi itsensä hyppäämällä korkeimmasta linnantornista alas maahan – ja uusi kuningas on Joffrey. Joffrey on ottanut puolisokseen Marath XIV:n lesken ja adoptoinut myös Haramin, Marath XIV:n ja Madeleinen pienen pojan. Tätä ennen Kuningatar Madeleine on julkisesti luovuttanut hallintovallan Joffrey I:lle. Huhutaan, että Madeleine rakastui tulisesti Joffreyhin heidän tavatessaan toisensa aivan sattumalta Suur-Marathin kesäjuhlissa.

Marath XIV:n itsemurhaa edelsi kammottavat paljastukset ja kiistattomat todisteet, jotka veivät koko hallinnon ja kaikkien liittolaisten tuen nuorelta hallitsijalta. Todisteet esittivät hänen henkilökohtainen vartiokaartinsa, päävanginvartija sekä palkkasoturit, jotka etsivät Marathin XIV:n huvittelun kohteita. Merkittävästi vaikutti myös hoviparantajaryhmän todistus, sekä tietysti Madeleinen todistus. Lopuksi Zenon esitti oman kertomuksensa siitä, kuinka Marath XIV vähät välitti kenenkään muun hyvinvoinnista kuin omastaan, ja että koko järjetön haltioiden vainoaminen ja muu sotiminen olivat Marath XIV:n ideoita. Samoin Zenon sanoi, että Marath XIV kirjoitti hänen nimessään kirjeitä ympäriinsä, joissa hän uhosi ja pelotteli muiden maiden hallitsijoita.

Todisteisiin kuului mm. Marath XIV:n sadistinen huvittelu, eli pienten orpolasten kidutus, heidän parantaminen ja kiduttaminen uudestaan. Kun lapset olivat enää vain tyhjiä kuoria, hän jätti heidät keskenään pieneen selliin, kunnes he tappoivat toisensa ja viimeinenkin kuoli nälkään. Uhreja oli kaikkiaan satoja. Tämän lisäksi hän pahoinpiteli säännöllisesti puolisoaan ja lastaan. Muitakin vähäisempiä seikkoja vielä oli.

Uudella kuninkaalla, Joffreyllä, oli vahvat perusteet esittää itsensä uudeksi kuninkaaksi. Kävi ilmi, että hänen isänsä olisi ollut aikoinaan suora kruununperijä, ja täten myös hän, mutta silloiset tapahtumat muuttivat kaiken. Todisteena tästä hän esitti ikivanhan, kadonneeksi luullun sormuksen, joka kuului aikoinaan Garaninmaan kuningassuvulle. Madeleinen painostuksen sekä ylhäisön ja Zenonin pitämän neuvonpidon jälkeen Joffrey toivotettiin yksimielisesti tervetulleeksi ja kruunattiin kuninkaaksi. Samalla kertaa Zenon ilmoitti irtisanoutuvansa tehtävistään ja lähtevänsä vapaaehtoiseen maanpakoon osallisuudestaan Marath XIV:n tekemien kauheuksien johdosta.

Marath XIV:n kuoltua moni asia on muuttunut. Haltioita ei enää vainota; sen sijaan uusi Kuningas Joffrey I on esittänyt julkisen ja syvän pahoittelunsa haltioihin kohdistuneen vainon johdosta. Nimetyn Vartijan aseen Joffrey I antoi päähenkivartijalleen, joka turvasi hänen matkaansa aina Artamarista asti, ja joka tuli paikalle vain minun pyynnöstä, Lentävien Tikarien Huoneen Piilotettu Lohikäärme, eli veljeni Aegnor. Hän ei puhu mitään kenellekään ainakaan julkisesti. Haltian nimittäminen kuninkaan Kouraksi oli todella rohkea teko – olkoonkin, että Koura on palkattu tehtäväänsä määräajaksi.

Marath XIV:n kuoleman myötä myös sisällissota loppui. Kuningas Joffrey I osoitti armoa kaikkia kapinaan osallistuneita kohtaan, joskin vaateena oli viidentoistavuoden mittaiset vuosittaiset korvaukset. Samoin hän osoitti armoa oikeudenkäynnissä kaikkia niitä kohtaan, jotka tunnustivat osallisuutensa edellisen kuninkaan kauhutekoihin. Ainoastaan Maailman Syöjät hän karkotti pysyvästi Garaninmaasta kuolemanrangaistuksen uhalla. Lisäksi hän perustanut omassa suojeluksessaan olevan Valtakunnallisen Orpokodin, jonne kuka tahansa orpo on tervetullut ja tulisi toimittaa. Hän on myös säätänyt lain, jonka mukaan kenen tahansa tulee auttaa ja suojella ketä tahansa orpoa parhaansa mukaan.

Yhdistyneiden Herttuakuntien Kuningas on saanut Joffrey I:ltä virallisen tunnustuksen. Näin olleen Garaninmaa on pienempi kuin ennen, ja sen uusi itärajan naapuri on nykyisin Yhdistyneet Kuningaskunnat, jonka kuninkaana on Edward VII. Sir Wallace on armahdettu, ja hän on vannonut uskollisuuttaan kuninkaalle.

Ensimmäisiä Joffrey I:n päätöksiä kuninkaana oli Saaren aseman virallistaminen; Saari on nyt virallisesti Kuningas Boggo I:n valtakunta, ja sitä tullaan kutsumaan kaikissa virallisissa asiakirjoissa ja keskusteluissa sillä nimellä. Joffrey oli myös kehottanut kansalaisiaan muuttamaan saarelle etsimään onneaan, ruton ja sisällissodan repimä manner kun ei kaikkia voisi elättää. Tätä pyyntöä kansa oli suurin joukoin kuullut.

Toinen mielenkiintoinen – joskin pienimuotoisempi – tieto on se ettei Annanraen ole enää kuningattaren palveluksessa. Hän oli lähtenyt yksin ja luvatta suorittamaan jonkinlaista kostoretkeä, ja jäänyt Harmonisoija -nimisen miekkosen ja tämän örkkijoukkojen vangiksi. Galadriel oli joutunut käyttämään omien sanojensa mukaan huomattavia diplomaattisia voimavaroja saadakseen päällikkönsä vapautettua. Annanraen oli kokemustensa jäljiltä henkisesti ja fyysisesti niin hajalla ettei hän enää ollut sovelias sotilasuralle, joten hän toimii nykyään hevostenkasvattajana.

Boggo puolestaan omalla vuorollaan esitteli Haraldin hoville, metsämies vaikutti siltä että oli joutunut liian suureen saliin. Tieto Sir Sigurdin kuolemasta otettiin surulla vastaan, samanlainen uutinen kelpo kilvenkantaja Hodorin kohtalosta ei aiheuttanut samanlaista kohahdusta. Boggo kertoi pohjoisen seikkailuista saman tarinan kuin Turgonille, lisäten siihen kuitenkin lämpimiä sävyjä Sir Wainamrunin ja Aredhelin rakkaustarinalla. Lopuksi Boggo harmitteli, kuinka Sir Sigurdin elämäntyö - Saaren moraalinen perustuslaki – jäi kesken. Bogon mukaan kirjurin oli tarkoitus koostaa Bogon puheista ja teoista Kymmenen Komentoa, jotka hakattaisiin linnakkeen kiviseinään, ja samat laajempine selityksineen koottaisiin vaaleanpunakantisiin kirjoihin, joita jaettaisiin kaikille kansalaisille. Sarumán tarttui tähän kärppämäisellä nopeudella ja ilmoittautui Sir Sigurdin työn loppuun saattajaksi, ja siinä samalla kutsui itse itsensä liittymään kuninkaan huomiseen seurueeseen kohti linnoitusta. Muut ryhmästä pyörittelivät epäuskoisena silmiään, tai sitten ihmetellen miksei kelpo Sigge heille koskaan ollut tällaisesta hankkeesta maininnut.

Virallisen osuuden loputtua suurin osa ryhmästä katosi kapakkaan juomaan diplomaattisen pönötyksen aiheuttamat pölyt kurkustaan. Arn oli illallisen aikana onnistunut iskemään yhden palveluskuntaan kuuluneista haltianeidoista seurakseen. Boggo yritti vaihtaa pari sanaa Sarumánin kanssa kahden kesken, mutta Sir Wainamrun ei suostunut liikahtamaan kuninkaansa rinnalta. Bogon ihmettelyyn siitä miksei Sarumán ollut ilmestynyt väittelytilaisuuteen, hän lupasi kertoa kaiken myöhemmin viikolla, samaan aikaan kun muitakin suuria asioita tulisi julki. Boggo tyytyi tähän. Boggo pyysi kuningatar Galadriel kanssaan parvekkeelle piipulliselle, lähinnä jotta sai jätettyä Sir Wainamrunin jätettyä vartijoiden vahtiman parvekkeen oven toiselle puolen. Parantajalla oli täysi vauhti päällä Sarumánissa näkemänsä uhan vuoksi.

Ollessaan kahden Boggo avautui Galadrielille Varjokansasta, Valkoisesta tulesta ja Veljeskunnan alkuajoista, ja kertoi tarvitsevansa vielä kaksi punaista sirpaletta, jotta voi valjastaa lohikäärmeitä hallitsevan voiman uudelleen käyttöön. Kuningatar köhi savua pitkän tovin, tieto siitä Varjokansaa on edelleen elossa, ei selvästikään miellyttänyt häntä. Toivuttuaan Galadriel paljasti, että hänen veljensä Aegnor oli eteläisen veljeskunnan jäsenenä mukana surmaamassa Kralkatorrixia. Hän varmasti tietää jotakin.

Ettekö tiedä kuka minä olen?

Aamulla enemmän tai vähemmän krapulainen ryhmä tarvikkeineen nousi kuningattaren järjestämiin vankkureihin, ja parantajan estelyistä huolimatta myös Sarumán kipusi kiesien penkille. Matka sujui jouhevasti, kun vanhan kinttupolun sijasta alla on kivetetty tie, riittävän leveä kaksien vankkureiden kohdata. Puolimatkassa seurue yöpyi siihen ilmestyneessä Rullaava kärry – nimisessä majatalossa. Jo kauan ennen kuin ryhmä sai linnakkeen näkyviin, taivaanrannasta nousi Korkean taikuuden tornin silhuetti. Pieniä maatiloja oli noussut tien varrelle kauas kaupungin ulkopuolelle, mutta vaikka Boggo otti parhaan kuninkaallisen asentonsa, eivät peltoja kuokkivat työläiset häntä tunnistaneet.

Lähempänä kaupunkia supina tien varrella lisääntyi ja lapset osoittilevat sormillaan seuruetta. Linnakkeen pihalla heitä odotti Rakel lapsineen sekä muut kaupungin merkkihenkilöt. Tosin linnaketta oli laajennettu niin että sitä saattoi jo kutsua linnaksi. Tyrion ja Xena ujostelivat aikansa, kunnes ymmärsivät, että isi oli tullut takaisin kotiin. Cúlindë myhäili taustalla kun Tyrion esitteli puutikarillaan oppimiaan temppuja. Rakel jaksoi aikansa hiillostaa Boggoa pitkäksi venähtäneestä roskienvientireissusta, kunnes heltyi ja kuningaspari karkasi yläkertaan.

Muillakin oli tärkeysjärjestyksensä, Sir Malantur katosi temppeliin, Sir Wainamrun lähti etsimään Raestlinia varoittaakseen tätä Sarumánin paluusta, Berek ja Arn etsiytyivät Taikayöhön, jonne olikin tullut uusia eksoottisia, kauniita ja eksoottisen kauniita neitosia. Olipa Madame löytänyt yhden hobittineidonkin. Harald pakeni metsään ammuskelemaan jouskarilla ja Jimi meni antamaan rakentavaa kritiikkiä työryhmälle joka pystytti pihalle yli kymmenen metriä korkeaa Kuningas Bogon patsasta.

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut

Hiljalleen ryhmä sai selville mitä kaupungilla ja Saarella oli heidän poissa ollessaan tapahtunut. Mantereelta oli muuttanut yli 15000 henkeä pelkästään kaupunkiin, mutta Cimolla olivat edelleen henkilöpaperit järjestyksessä. Elmer oli lähes puolikuollut työtaakkansa alle, vaikka haltioilta ja tornin väeltä oli saatu huomattavaa apua asuntojen ja muun infrastruktuurin rakentamisessa. Algorin kuoltua uutta voutia ei ollut nimitetty, vaan Rakel oli ottanut hänen työnsä hoitaakseen. Kuningatar oli jakanut Saaren neljään provinssiin, joita jokaista johti lordi. Kauppasuhteet Joffreyn kunigaskunnan kanssa oli perustettu, ja Aamuhämärän laaksosta tullut Mari Jäätteenmäki oli lähetetty mantereelle edustamaan Kuningas Boggo I valtakuntaa. Rivien välistä oli luettavissa että kipinät olivat leiskahtaneet kuningattaren ja Jäätteenmäen kohdatessa. Ambon ja Shaun olivat palanneet retkiltään, ja kuninkaan määräyksen mukaan Ambon oli pidätetty ja häntä pidettiin arestissa. Kaupungin yöelämäkin oli kokenut mullistuksi,a kun Taikayö oli avannut uuden ’tavallisen miehen kukkarolle’ sopivan laitoksen nimeltä Suviyö. Júhan Aeardor niminen suurihminen oli avannut elävään musiikkiin, näytelmiin ja muuhun vastaavaan kulttuuriin keskittyneen Avastia-klubin.

Raestlín ja Sarumán

Joda, Mielen Mestari
Joda, Mielen Mestari

Pitkällisen yrittämisen jälkeen Sir Wainamrun sai Raestlínin kiinni, mutta tämä ei millään lailla tuntunut jakavan parantajan huolta Sarumánin paluusta ja tämän mahdollisista aikeista. Sen sijaan hän johdatti Tornin mestarit esittäytymään kuninkaalle. He olivat Voiman Mestari Pug, lyhyt valkoisiin väljiin vaatteisiin ja sandaaleihin pukeutunut sauvaa kantava keski-ikäinen ihmismies. Hengen Mestari Cadderly, alle 30-vuotias roteva pitkä ihminen. Hän oli pukeutunut kermanvalkoiseen kaapuun ja vaaleansiniseen viittaan. Mielen Mestari Yoda; vihreäihoinen, hyvin vanha ja hauraalta vaikuttava sauvan kanssa kulkeva noin metrin mittainen hobitti. Puhui hieman oudolla tavalla. Voimahengen Mestari, Allanon. Lähes kaksimetrinen ja voimakasrakenteinen sauvan kanssa kulkeva kuluneisiin ja käytettyihin tumman violetteihin matkavaatteisiin pukeutuva mies. Hiukset olkivat sivuilta ja niskasta täysin ajellut; ohimolta niskan kautta toiselle ohimolle näkyy selkeitä symbolisia arpia. Voimamielen Mestari, Morgana, mustahiuksinen kaunis kolmekymppinen nainen. Mielenhengen Mestari, Merlin, vanha ja hoikka pitkän valkoisen parran omaava mies. Uuden Taikuuden Mestari, Dalamar, Raestlínin oppipoika, hoikka ja noin 195 cm pitkä. Hänellä oli olkapäille ulottuvat suorat mustat hiukset, ja hän oli kaunis kasvoiltaan ja miellyttävä ääneltään. Hermeettisen taikuuden mestarin paikalle ei vielä ollut löytynyt sopivaa henkilöä.

Myöhemmin viikolla kaupungin kaduilla kulki tieto, että Sarumán oli esittänyt Raestlínille haasteen tornin herruudesta, tämä tarkoitti kaksintaistelua Tornin pihalla noin viikon kuluessa. Parantajan mylly sai lisää vettä rattaisiinsa, hän värväsi Podekin, joka toimi edelleen Linnakkeen turvakaartin päällikkönä, ja samalla Rakelin seitsenhenkisen Kuningattarenkaartin Komentajana, seuraamaan miehineen Sarumánia, muttei kertomaan mitään kuninkaalle. Podek suostui, mutta kertoi toki asiasta kuningattarelle joka edelleen kertoi kuninkaalle. Kun parantaja sai tiedon että Sarumán poistuu kaupungista vanhaa kaivosta kohden, hän lähti rouvansa kanssa tämän perään ja todisti kuinka Sarumán harjoitteli tulevaa koitosta varten siirtelemällä ja räjäyttelemällä valtavia kivenlohkareita avokaivoksen alueella.

Sir Wainamrun koetti myös saada Raestlínin veljen Garamonin puolelleen suorittamaan operaatioita joilla tulevan kaksintaistelun voimasuhteista saataisiin kääntymään Tornin hallitsevan herran puolelle. Parantajan epäonneksi hän koetti tehdä käännytystyön kapakassa, ja vaikka hänellä tiettyä mainetta viinureiden parissa kelpo ottomiehenä onkin, nyt haltia kohtasi voittajansa ja vaikuttamisyritys päätyi siihen, että Sir Wainamrun heräsi muistinsa menettäneenä Taikayöstä. Ostettuaan itselleen vakuutuksen siitä ettei mitään sopimatonta ole tapahtunut, parantaja palasi kotiin nuorikolleen tekemisiään tunnustamaan. Rouva ei ehkä odottanut ensimmäisten päiviensä uudessa kotimassa olevan ihan tällaiset.

Sitten koetti kaksintaistelun aamu. Kansa vaelsi Tornin pihalle jonne oli rakennettu suuret katsomot, ryhmä ohjattiin samaan aitioon jossa jo oli Galadriel seurueineen. Sarumán oli palkannut Jimin säveltämään ja esittämään itselleen laulun jonka tahdissa hän saapuisi areenalle, ja merkin saatuaan Jimi laittoi luutun vinkumaan ja Sarumán saapui paikalle valkoisten hevosten vetämissä kärryissä yleisön villisti mylviessä. Yleisö osoitti kenen puolella sen sympatiat ovat. Raestlín saapui kentälle Tornin ovesta huomattavasti vähäeleisemmin, toki hänelläkin omat kannattajansa löytyivät. Viimeisen saapuivat mestarit, jotka nostattivat puolipallon muotoisen läpinäkyvän energiakentän areenan ja katsomoiden väliin. Kolme lohikäärmettä leijaili huomattavan korkealla taivaalla tapahtumaa todistamassa.

Kongin kumahdettua Sarumán avasi pelin ja Raestlínin puoleinen pääty areenasta peittyi johonkin outoon maagiseen myrskyyn, joka myrskyn reunoilta musta ja muuten riehui, rätisi ja välähteli kaikissa mahdollisissa väreissä. Sarumánin villitessä yleisöä suojakenttä näytti repeilyn merkkejä, ja Galadrielin henkivartiokaarti suunnitteli evakuointia, mutta mestarit kykenivät hikikarpalot otsillaan pitämään kuvun kasassa. Kun myrsky vihdoin ikuisuudelta tuntuneen minuutin jälkeen laantui ja Sarumán valmistautui juhlistamaan voittoaan, säkenöinnin keskeltä ilmestyi vahingoittumaton Raestlín, joka tutki epäuskoisena revennyttä kaavun hihaansa, ja tyynesti nosti sormensa kohti Sarumánia ja sanoi ’kuole’. Ja näin kävi. Haudassakaan ei olisi ollut hiljaisempaa; niin kovasti yleisö tuijotti tapahtumia hengitystään pidätellen. Hetken hämmennyksen jälkeen mestarit laskivat suojan ja Sir Wainamrun juoksi paikalle parantaja etiikkansa mukaisesti varmistamaan että onhan potilas nyt varmasti kuollut. Oli. Raestlín nyökkäsi kevyesti kohti kuninkaallista aitiota ja palasi sauvaansa nojaten takaisin Torniinsa. Kuningatar Galadriel oksensi pois pahaa oloaan katsomoon nojaten.

Pari päivää myöhemmin Sarumán saateltiin haudan lepoon.

Ambon

Ambonin palattua Saarelle Algor oli kuninkaalta saamansa ohjeen mukaan vangituttanut tämän, mutta vankilan sijaan asettanut tämän vain arestiin. Joten Ambonin elämä nyt ei varsinaisesti vaikeaksi mennyt kuninkaan paluuta oikeudenkäyntiä odotellessa. Ja kun linnan suuressa salissa oikeutta istuttiin, oli Ambonilla puolustuspuhe valmiina.

”Kuten kaikki tiedätte, olin saanut tehtäväkseni rakennuttaa temppeli mantereelle. Drul oli taas saanut hieman toisenlaisen tehtävän, josta hän ei voinut kieltäytyä. Keskustelimme Drulin ja Shaunin kanssa ja päätimme yhdessä tuumin selvittää Drulin tehtävään liittyvän mysteerin. Pääsimme Zonacoon, missä suoritimme onnistuneita ja vaativia tiedusteluja asian suhteen. Erinäisten tapahtumien jälkeen pääsimme tiedusteluissa ja toimissamme siihen pisteeseen, että saatoimme sopia Drulin jäämisestä Zonacoon viimeistelemään tehtäväänsä.

Jatkoin Shaunin kanssa nuoruusaikani luostariin, minne seuraavan muutaman viikon aikana rakennutimme yhdessä Eonwën temppelin paikallista työvoimaa ja suhteita hyväksikäyttäen. Tänä aikana kävin myös tapaamassa monissa erinäisissä asioissa vihkiytyneitä tietolähteitäni ja vaihdoimme tietoja Saarella tapahtuneisiin pimeyden voimien liikkeisiin liittyen. Kuningas Boggo tuntee taustani näiltä osin tarkemmin. Se, miksi olemme palanneet takaisin selvästi alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, johtuu pääosin keräämästäni tiedustelumateriaalista mantereella ja siihen liittyvistä toimista. Lähetin kyllä kaksi kirjettä kuninkaalle, mutta näyttää siltä, että viestit ovat jääneet matkan varrelle.

Kävin pitkiä keskusteluja ja palavereja tietolähteideni kanssa Saaren tilanteesta ja historiasta. Lähipiirini mantereella oli erityisen kiinnostunut muun muassa lohikäärmeistä. Sainkin varsin kallisarvoista tietoa lohikäärmeisiin liittyen, varsinkin mitä etelässä on tapahtunut. Vaikka lohikäärmeet eivät oikeastaan liity siihen, mitä kerron seuraavaksi, pyydän kuitenkin kuuntelemaan tarkasti, sillä tämä lienee tärkeää ja koskee meitä kaikkia.

Eräänä iltana kerroin heille suurista taisteluista ja Dúramaelista. Tämä tuntui herättävän yllättävää vastakaikua, ja varsin pian eteeni tuotiinkin useita käsinkirjoitettuja dokumentteja tietolähteeni arkistoista. Kääröistä selvisi varsin pian, että niissä kuvailtu henkilö vastasi nimeltään ja olemukseltaan Saaren Dúramaelia. Dokumenteissa hänet parissa kohden liitettiin suurhaltiaan nimeltä Ardana. Tämä uusi tieto aiheutti uuden tietohaun, minkä seurauksena avautui varsin synkkä luku eteläisestä historiasta. Etelässä toimii haltiaorganisaatio nimeltään Ardanan Hovi, josta arkistoista ei juuri ollut hyvää kerrottavaa. Näiden tietojen tullessa esiin vanhin tietolähteistäni uskoutui minulle ja kertoi organisaatiosta, joka vastusti Ardanan Hovia. Yksi hänen parhaimmista ystävistään oli kuulunut tähän salaiseen yksikköön ja saanut surmansa Ardanan Hovin toimesta. Hän oli toiminut Elementtien Killassa kaukotiedustelijana. Tietolähteeni pitivät Elementtien Kiltaa liittolaisinaan taistelussa pahaa vastaan. Sain muutamasta Elementtien Killan mahtavammasta toimijasta kuvaukset. Erityisesti mieleen jäi tummahiuksinen suurhaltia nimeltään Morandir. Minulle jäi hämärä käsitys vanhan ystäväni kertomuksista, että tällä haltialla olisi ollut erinäisiä sukuyhteyksiä Ardanan Hoviin, mutta tiedot olivat, kuten sanoin, hyvin ylimalkaisia.

Välitettyäni nämä tiedot Shaunille, päätimme jatkaa matkaamme etelään selvittämään tilannetta. Saamani tiedot Elementtien Killasta, vaikka olivatkin varsin ympäripyöreitä, olivat joiltain osin hyvinkin tarkkoja kuvauksia Killan toimipisteistä. Säästän teidät pidemmältä tarinalta ja tyydyn tässä vaiheessa vain toteamaan, että pitkän, monivaiheisen ja tapahtumarikkaan vaelluksen päätteeksi onnistuimme kuin sattuman kaupalla löytämään yhden Elementtien Killan käyttämistä suojapaikoista. Sillä kertaa olivat varmaan jumalatkin puolellamme, koska törmäsimme leiriytyessämme mustahiuksiseen suurhaltiaan. Hän esitteli itsensä Morandiriksi.

Kertoessani taustastani ja miksi olimme paikanpäälle saapuneet, suurhaltia avasi lopulta hieman sanaista arkkuaan toimistaan ja varsinkin Ardanan Hovista. Selvisi, että Hovi oli ollut vastuussa siitä ihmeellisestä auringon pimennyksestä ja että Elementtien Kilta oli onnistunut pysäyttää Hovin pyrkimykset maailman pimentämiseksi. Selvisi, että Ardana oli itse asiassa Morandirin äiti, jota vastaan Morandir itse oli taistellut tuona kohtalokkaana päivänä. Shaunin ja Morandirin kanssa käymissäni keskusteluissa luisuimme välillä sivuraiteille ja jäimme väittelemään aseista, niiden materiaaleista ja lumouksista. Näistä päällimmäiseksi jäi ehdottomasti se, kun Morandir kertoi äitinsä käyttämästä punaisesta laen-tikarista. Tikari oli hieman omituisen muotoinen, aivan kuin kahva ja koristelu olisi rakennettu terävän laenpalasen ympärille. Morandir osasi kertoa aseesta varsin tarkasti, koska oli pimennyksen aikana äitiänsä vastaan taistellut. Jokin näissä tarinoissa herätti omituisen etiäisen, jota en vielä osaa oikein sanoiksi pukea. En kuitenkaan voi olla yhdistämättä tätä yksityiskohtaa Saarelta löytämiimme punaisiin lasinpaloihin.”

Jos Boggo jotakin oli pohjoisen reissulla oppinut, niin turgonilaisen tuomitsemisen periaatteet, siltä on miltä näyttää. Ambon siis sai tuomionsa karkuruudesta, mutta tuomiona oli palvelu Bogon joukoissa ja Sir Malanturin erikseen määrittelemän kauhistuttava ja kammottava puhdistusrituaalin läpikäynti.

Sarumánin hautajaisten jälkeen Ambon ohjattiin joelle Manwën temppeliin, jossa rituaali oli tarkoitus suorittaa. Rituaaliin kuului armotonta saunomista ja joessa uimista, aina niin kauan, että viimeinenkin saastunut hikipisara puristui ulos Ambonin tahratusta ruumista ja huuhtoutui joen veden mukana mereen. Lopulta Ambon palasi takaisin Bogonlinnaan täysin puhdistuneena, kuin uutena miehenä.

Berek ja Morgana

Morgana, Voimamielen Mestari
Morgana, Voimamielen Mestari

Berek oli usein Sir Wainamrunin matkassa Tornilla ennen kaksintaistelua, näillä reissuilla hän onnistui jotenkin tutustumaan Voimamielen mestariin Morganaan, ja lopulta rohkaistui pyytämään tämän treffeille. Berekin yllätykseksi neiti suostui. Ja kun tällaista tapahtumaa järjestetään niin kulta ei ole esteenä, Berek vuokrasi kokonaisen huoneen Kuninkaan Huoneesta, ja vielä Jimin soittelemaan sulosäveliä. Jännä kyllä kaverihintoja ei tässä vaiheessa tunnettu. Itse tapahtuma sujui yllättävän hyvin, Morgana oli enemmän kuin otettu että joku ylipäätään uskalsi pyytää mestarin ulos. Berek piti tavoitteet maltillisena ja pyrki vain saamaan aikaan lupauksen uudesta tapaamisesta, vaikka neiti vihjaili muutakin. Ja koska bardeilla ei ole vaitiolovelvollisuutta ryhmä sai kelpo naurut kun Jimi toisteli Berekin parhaita.

Vaan ne toisetkin treffit järjestyivät ja silloin mentiin päätyyn saakka.

Jammu

Rakel häiritsi Bogon mielenrauhaa kertomalla olevansa varma että yksi Aamuhämärän laaksoista tulleista miehistä oli sama paha setä joka hänet oli lapsensa kaapannut. Asemansa vuoksi Boggo ei omakätisesti voinut lähteä kostoretkelle, ja asian tuominen julkiseksi aiheuttaisi Rakelille häpeää, joten hän hankki Madame Kyyhkyseltä kaksi kymppikorttia Taikayöhön. Madame lahjoitti kortit vaikka Boggo ne tarjoutuikin ostamaan, aina tietysti hyvä olla väleissä kuninkaan kanssa. Tämä tapaaminen tapahtui kahden kesken suljettujen ovien takana Podekin järjestämänä.

Boggo vilautti kortteja Arnille ja Berekille, ja pyysi näitä huolehtimaan että Jammu löytyy onnettomuuteen kuolleena, ja kertoi lyhyesti mitä miekkonen oli Rakelille aikanaan tehnyt. Tämä riitti motivaattoriksi. Arn ja Berek löysivät vanhuksen kaupungilta, ja tätä pari päivää seurailtuaan totesivat että tällä oli tapana vetää iltaisin pää täyteen Surunhukuttajassa ja sen jälkeen hoippua pieneen taloonsa jota asui yksi. Joten siinä kohtaa onnettomuus oli parasta järjestää. Arn tosin sai tässä vaiheessa omatunnontuskia ja jättäytyi pois tehtävästä, Haraldilla moisia ongelmia ei ollut ja hän hyppäsi mukaan Berekin kaveriksi.

Toteuttamistavan pohtimisessa kesti aikansa, etenkin kun Harald oli vakuuttunut siitä kaatuminen tikariin tai törmääminen nopeasti lentävään nuoleen ovat täysin luonnollisia onnettomuuksia. Lopulta kaksikko päätyi siihen että Jammun saavuttua takaisin majapaikkaansa, he odottivat hetken tämän sammumista, ja kun katu oli autio, Berek tiirikoi oven, Harald hiippaili sisään ja tukehdutti vanhan Jammun tämän omalla tyynyllä.

Aamulla Berek kävi kertomassa Bogolle ilman yksityiskohtia että se on tehty, sai tältä kortit ja lähti Haraldin kanssa nauttimaan hyvin tehdyn työn hedelmistä.

Eöl

Eöl oli palannut linnalle vaimonsa ja tyttärensä kanssa, mutta asettunut Torniin asumaan. Kahdenkeskisellä lounaalla Bogon kanssa hän kertoi kuinka Arnold oli lähestulkoon onnistunut tuhoamaan Amon Lindhin, kunnes hän oli onnistunut pysäyttämään sen poistamalla laitteen ’sydämen’. Kone oli nyt Tornilla hänen huoneesaan. Bogon onnitellessa Eölia lapsen syntymästä ja ihmetellessä kuinka haltia oli onnistunut murtamaan Kuvun kirouksen, Eöl kertoi ettei siinä onnistunutkaan, mutta oli Amon Lindhin laboratorioissa onnistunut löytämään kertaalleen toimineen kiertotien jonka avulla Jel’na oli tullut raskaaksi. Tämän kuultuaan Boggo kertoi että auringonpimennyksen jälkeen Saaren toivomuskaivo ei enää tunnistanut henkilöitä jotka sitä olivat aiemmin käyttäneet, ja kokemuksen syvällä rintaäänellä hobitti kertoi sen kyllä olevan pätevä vehje kirousten poistamiseen. Heittipä Boggo Eölille kultakolikonkin, hän tarjoaisi tämän kierroksen.

Ihan ilmaista tämä ei toki Eölille ollut, Thrimmu nimittäin oli kadonnut astuttuaan kehittämänsä portaalin prototyypistä. Työhuoneeseen jääneistä muistiinpanoista voitiin lukea, että hän on ”valtavien paineiden ja kuninkaalta tulleen painostuksen johdosta kiirehtinyt kokeitaan, ja päättänyt lopulta testata itse portaalia”. Myös kiikkustuolia varten tekeillä olleet tikarit olivat jääneet vaiheeseen, Eölin mukaan niissä oli hyvää vain niihin käytetty materiaali. Haltia lupaa jatkaa projektien viemistä eteenpäin, mutta sitä ennen on vähän asioita hoidettavana…

Jimi

Kuten Jimi jo pohjoisen reissun aikana oli arvellutkin, hän oli tullut siihen ratkaisuun, että koska jalka ei enää nouse entiseen malliin, on parasta että hän jäisi linnalle ja joku nuorempi mies saisi hoitaa tiedustelijan tehtäviä. Näin Ambon sai kutsun liittyä takaisin ryhmään. Koska muiden kiireidensä takia Tar-Samno ei ollut päässyt eteenpäin kuninkaallisen hautaholviston suunnittelussa, saati rakentamisen aloittamisessa, siirsi Boggo sen tehtävän Jimin hoidettavaksi.

Arn

Linnakkeen kasvettua linnaksi, löytyi nyt jokaiselle ryhmäläiselle oma huone. Arn palkkasi itselleen henkilökohtaisen palvelijan – vanhemman puoleisen naisen – ja pisti pohjoisesta saatua saalisrahaa kiertoon sisustamalla huoneensa ja täydentämällä vaatekaappia.

Annanraen

Eräänä aamuna Boggo kaivoi hangaarista himolentolaitteen esille ja lähti pienelle koelennolle, ja kun ilmaan oli päässyt otti suuntimaksi Annanraen hevostilan jonka sijainnin hän oli Artamarissa saanut tietoonsa. Muutamien tuntien hitaahkon lentelyn jälkeen Boggo havaitsi hevoslauman ja sen äärellä tutun näköisen haltian. Laskeuduttuaan riittävän etäälle jottei hevoset säikähdä, Boggo lähestyi Annanraenia, ja tämän nostaessa kätensä tervehdykseen huomasi että tältä puuttuu muutamia sormia.

Tervehdysten vaihdon jälkeen Boggo aloitti pitkän ja sekavan kissoja, hiiriä, kunnianpalautusta, elämänhalua ja Valtoja sisältävän pyynnöksi tarkoitetun vertauskuvan, jonka tarkoituksena oli saada Annanraen liittymään tiedustelijaksi Bogon ryhmään. Boggo ei jäänyt odottamaan haltian päätöksentekoa, vaan ilmoitti päivän jolloin hän seuraavan kerran lähtee tien päälle ja toivoi silloin Annanraenin tapaavansa.

Paluumatkalla yksittäinen lohikäärme päätyy hetkeksi aikaa lentämään Bogon rinnalle himolentolaitetta ihmetellen. Kuten raportit olivat kertoneet, lohikäärmeet olivat karaistuneet, tämän yksilön suomuissa kulki aaltoina värillisiä viiruja. Aikansa tuijoteltuaan lohikäärme vaihtoi kurssia.

Jarlaxle

Jarlaxle ilmaantui Sarumánin hautajaisiin ja kertoi haluavansa keskustella Bogon kanssa eräästä asiasta, mutta koska tämä ei ollut oikea aika tai paikka, hän puhui kuninkaan kutsumaan itsensä ja seurueensa leiriinsä Kiteelle johtavan tien varrelle. Jarlaxle sanoi olevansa aivan varma, että kuningas Boggo haluaisi pian tehdä hänelle sellaisen tarjouksen - miesten 'keräilyharrastukseen' liittyen, josta hän ei voisi mitenkään kieltäytyä. Hautajaisia seuraavana päivänä ryhmä lähtikin vähän jaloittelemaan. Bogon iloksi tien varrella oli ketju miehitettyjä torneja joista miehet välittivät valoviestejä eteenpäin. Lamppuina tosin olivat tavalliset öljylamput, jokamiehen taikuus oli Tornissa edelleen työn alla.

Jarlaxle oli oikein laittanut kyltin tien varteen, ettei ryhmä vaan kävelisi leiristä ohitse. Kyltin osoittaamasta suunnasta saatiinkin näkyviin kirkas- ja monivärinen telttamainen palatsi. Palatsin sisällä oli tietysti Jarlaxle sekä kivikasvoinen ja tunteettoman näköinen Kimmuriel. Ryhmäläisten iloksi myös Alluriel oli paikallea joten he pääsivät onnittelemaan häntä menneiden tämän vuoden kesäkisojen voitosta. Arn luonnollisesti käytti hyvän tovin pimentohaltianeidon liehittelyyn, (vähemmän yllättäen) tuloksetta. Vaesia ei näkynyt, eikä hänen tekemisensä tulleet puheeksi. Jarlaxlen varsinainen asia yksinkertainen, hän halusi vaihtaa palasen punaista laenia Elriciin. Boggo suostui silmää räpäyttämättä. Takarivin miesten mielestä kuninkaan perustelu ’nyt hän varmasti saa ansaitsemaansa hoitoa’ oli kaikin puolin kyseenalainen. Jarlaxle tulisi noutamaan potilaan ylihuomenna, joten ryhmä jäi viettämään iloista iltaa tämän leiriin.

Jarlaxlella oli tosin vielä yksi pieni pyyntö. Eräs Jarlaxlen varsin korkea-arvoinen liikekumppani Ched Nasadissa on ilmaissut halukkuutensa varsin epätavalliseen ”aarteeseen”. Hän nimittäin haluaisi haltiakuningas Oropherin maalliset jäänteet. Tehtävän ainutlaatuisuuden vuoksi Jarlaxle ei halua uskoa sitä kenen tahansa hoidettavaksi, vaan ajatteli pyytää suoraan parasta ja luotettavinta mahdollista kontaktiaan, kuningas Boggoa ryhmineen. Sitä paitsi, jos ryhmä tulee Ched Nasadiin, he pääsisivät todennäköisesti sinne kerrassaan erittäin korkea-arvoisina kunniavieraina. Toki Jarlaxle voisi itsekin hoitaa tämän tehtävän, mutta asiassa on pikkuinen ongelma. Hän ei tiedä missä Oropherin maalliset jäännökset sijaitsevat. Ryhmä ei tätä tehtävää lupaa suorittaa, mutta tietysti pitää asian mielessä jos sattuu kulmille.

Paluumatkalla ryhmää tutkii sirpaletta tarkemmin, se on erinäköinen kuin Sir Malanturin pelikortissa näkemä, joka puolestaan oli samannäköinen kuin ryhmän yhdessä Äiti Savun saunassa näkemässä unessa ollut tikarin terä. Eteläisen veljeskunnan tukikohdan löytämisen sijaan ryhmän pitäisi siis lähteä seuraamaan takaisin Ambonin jalanlälkiä syvässä etelässä.

Linnalla Elric riisuttiin ja käärittiin linnavaatteisiin ja nostettiin paareille odottamaan Jarlaxlen miehiä. Luovutusseremonia oli koruton.

Johan tässä on jumitettu

Pari viikkoa kaupunkielämää riitti ryhmälle, ja Cúlindëlle annetun lupauksen mukaan suunnaksi otettiin Oropherin salit. Lähtöpäivänä Annanraenia ei näy, mutta joukkoon oli liittynyt Sven -niminen nuorukainen, jonka Sotamarsalkaksi nimitetty Roman oli henkilökohtaisesti valinnut Hodorin seuraajaksi. Käytöstapojen tuntemuksessa ehkei ihan samalla tasolla kuin edesmennyt orja, mutta Kuninkaallisen Kilvenkantajan Keihäs pysyy takuulla paremmin kädessä.

Heti ensimmäisen päivän iltana Nostarieth ratsasti ryhmän kiinni, hän oli ollut Mantereella neuvottelemassa Joffreyn kanssa. Hän täydensi omalta osin Galadrielilta kuultuja asioita mantereen tapahtumista, ja kertoi ylpeästi veljeskunnan laajentumisesta, ja siitä kuinka lisääntyneiden lohikäärmehavaintojen vuoksi jokaiseen Bogolle tärkeään kaupunkiin oli lähetetty Surmaaja. Vastavuoroisesti ryhmä kertoi pohjoisen seikkailuista, ja esittelivät Surmaaja Haraldin Suurmestarille.

Useita päivä myöhemmin lohikäärme Inigaudur laskeutui ryhmän eteen, myös sen suomut olivat muuttuneet ja hän näytti taistelevan jotain sisäistä voimaa vastaan. Hän kertoi, kuinka ”Ancalagonin johtama matka kaukaiseen itään oli onnistuneempi, kuin Ancalagon kenties osasi edes aavistaa. Lohikäärmeiden Prinssi löysi muinaisen artifaktin, esineen – tai oikeammin paikan, jota kukaan ei enää tunne. Ancalagon kutsui sitä paikaksi, jossa oli ennen Mahdin Alasin, johon oli sidottu mahtavia elementaaleja. Ancalagon valloitti paikan ja kutsui elementaalit luokseen, ja teki niiden kanssa liiton, koska niin lohikäärmeitä, kuin elementaalejakin yhdistää viha Varjokansaa kohtaan, ja kuten Ancalagon sanoi, Varjokansan perilliset ovat heränneet ja voimistuvat kaiken aikaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan”.

”Itä on nyt täysin uskollinen lohikäärmeille, ja länsi kukistuu näinä päivinä; vuoden päästä etelä on valloitettu, ja enää on jäljellä pohjoinen. Tämä siis, mikäli Ancalagon ei muuta mieltään kesken valloitusretkensä. Varoitan teitä myös siitä, että Ancalagon on selvästi varuillaan, sillä hän on jakanut lohikäärmeensä ympäri maailman tiedustelemaan ja tarkkailemaan. Tappakaa minut” .

Pyynnön kuultuaan Boggo ei epäröinyt vaan Suden tassu viuhahti ja Muodon voimistama kivi lävisti Inigaudurin suomun, tehden niin paljon vahinkoa ettei lohikäärme kyennyt vastaiskuihin muiden Surmaajien piirittäessä sen ja lyödessä tämän maihin. Ambonin kerättyä muistoesineitä ryhmä jatkoi matkaa pohtien mitä kaikkea tuo varoitus tarkoittaakaan.

Oropherin salit

Matka Cúlindën kertomaan paikkaan keskellä sekametsää, jossa sisäänkäynti saleihin pitäisi olla, oli pitkä ja tapahtumaköyhä. Vain viime hetkillä ryhmän yhytti suuri joukko harmaita yksisarvisia. Neuvottelut niiden kanssa olivat yhtä hankalia ja monivaiheista kuin aina, mutta lopulta saavutettiin yhteisymmärrys siitä että jos ryhmä ajaisi pois saleissa asuvan pahuuden, heillä olisi turvallinen pääsy pois metsästä. Salien ulko-oveen riipustettu arvoitus aiheutti ryhmälle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, kunnes Sven aikaa tappaakseen alkoi hyräilemään laulua jota oli kuullut Cúlindën laulavan Bogon lapsille, se avasi oven.

Edettyään jonkin matkaa käytäviä ryhmä tajusi joutuneensa aseet esillä olevien haltioiden piirittämiksi. Siis ihan oikeiden ja elävien haltioiden, jotenkin ryhmä oli saanut päähänsä että he olisivat raunioita tutkimassa. Jännittynyt tilanne ratkesi vasta kun Boggo pyynnön mukaan laski aseensa ja lähti eteenpäin, siellä hän tapasi kuningas Thranduilin. Kuninkaat saivat toisensa vakuuttuneiksi rauhanomaisista aikeistaan ja Thranduil kutsui ryhmän illalliselle ja vieraaksi saleihinsa, aseet toki menisivät kaappiin säilöön.

Illallisella ryhmä kertoi asiansa, mutta Cúlindën nimi ei tuntunut olevan haltioille tuttu. Tosin he muistivat kyseiseen erikoistehtävän, kukaan ei ollut palannut, mutta myöhemmin tullut tarina kertoi yksittäisen haltian pettäneen muut ryhmästä ja tämän aiheuttaneen joukon kuoleman. Täysin päinvastoin kuin Cúlindën kertoma versio.

Vaikka ryhmä koetti kaivella lisätietoa haltiat pitävät asiat ominaan, tai sitten eivät vain tiedä mitä ulkopuolisessa maailmassa on tapahtunut. Thranduil sanoi tehtävänsä olevan isänsä Oropherin jäännösten suojeleminen, joten eipä siinä maailman meno silloin pahemmin kiinnosta. Se kuitenkin selviäsi, että yksisarviset ovat kuninkaan lemmikkejä, ja niillä on paha tapa vedättää satunnaisia kulkijoita saadakseen omaksi huvikseen hämmennystä aikaan.

Virallisen illanvieton jälkeen isäntien jäykkyys tuntui vähän helpottavan, mahdollisesti johtui kuninkaan seurueesta vetäytymisestä. Etenkin Thranduilin poika Legolas osoitti kiinnostusta elämään metsän ulkopuolella, sekä Boggo että Ambon tätä mielenkiintoa myös ruokkivat.

Seuraavana päivänä ryhmä lähti paluumatkalle, Thranduil antoi 10-miehisen partion saattueeksi metsän rajalle saakka. Piakkoin yksisarviset tulivatkin kyselemään että onko paha ajettu pois vai tapammeko teidät. Nyt kun yksisarvisten mielenlaatu oli selvillä, ryhmä pystyi suunsoittoon vastaamaan, ja lopulta yksisarviset antoivat pitkin hampain tietä.

Matka jatkui, ja kertaalleen ryhmä väisti edessä näkyvät huornit. Mutta myöhemmin hämähäkit hyökkäsivät keskellä yötä, haltiavartijat toki antoivat hälytyksen ja ottivat ensimmäiset iskut vastaan, ja kun ryhmäläiset pääsivät teltoistaan, ja saivat aseet käsiinsä, kääntyi taistelun virta ryhmän eduksi ja yksi kerrallaan hämikset hakattiin maahan. Jotkut ryhmäläiset tosivat tuntuivat aistivan karmivalla tavalla, kuinka taisteluun muka olisi tullut koko ajan lisää ja lisää osanottajia; luurankoja, örkkejä, peikkoja ja ties mitä, mutta hämähäkkejä lukuuottamatta muita vihollisia ei näkynyt. Taistelun tauottua parantajan huomio kiinnittyi haltiaan jonka jalka oli purtu irtipoikki…

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. Kuittaa teki lisäyksiä ja tarkennuksia.

[Edellinen osa] [Seuraava osa]