Uudisraivaajat 46
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Nuori prinssi
Sir Wainamrun ryntäsi loukkaantuneen haltian luokse ja onnistui pysähdyttämään pulppuavan verenvuodon. Irronnutta raajaa hän ei kykenisi liittämään takaisin paikoilleen. Ainakaan näin leiriolosuhteissa. Ryhmän jatkaessa keskeytynyttä unta haltiat rakensivat loukkaantuneelle toverilleen paarit ja aamun tullen häntä kantaen jatkoivat saattotehtäväänsä.
Muutamaa päivää myöhemmin seurue saapui illansuussa metsän reunaa, jossa haltiat vahtivat vielä viimeisen yön ryhmäläisten unta. Tämäkin yö tosin keskeytyy vartijoiden huutamaan hälytykseen, kun kuusi aavetta hyökkäsi leiriin. Taistelun tuoksinassa yksi haltioista päätyi ottamaan lukua, ja Sven tunsi kuinka pieni osa hänen elämänvoimastaan tuntui imeytyvän pois, mutta muuten ryhmän ja haltioiden yhdistetty voima on aaveille liian kova vastus.
Aamulla leiriä purettaessa haltioiden keskuudessa syntyi kiivasta supinaa, ehkä jopa väittelyä, jonka päätyttyä eräs heistä lähestyi Boggoa, ja nosti huppunsa. Prinssi Legolashan se siellä, pyysi lupaa saada liittyä Kuningas Bogon ryhmään. Eikä hobitilla tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Prinssi tähdensi vielä, että partion jäsenet vievät hänen isälleen sanan että hän on tehnyt päätöksen lähteä omasta halustaan ja ilman painostusta. Oletettavasti isukki ei tule olemaan riemuissaan. Ensimmäisellä leirinuotiolla Legolas kysyttäessä kertoo olevansa nyt ensi kertaa kotimetsänsä ulkopuolella, ja Kuvun sodasta lähtien suurimman osan ajasta maanalaisissa saleissa. Ahdistuuhan siinä nuori mieli.
Matka takaisin linnalle kestää vielä toista viikkoa, mutta matkan aikana ei sen kummallisempia tapahdu. Linnalla ei mitään järisyttävää ole tapahtunut, joten Boggo antaa ryhmälle kokonaista kaksi vapaailtaa ennen kuin kokoonnuttaisiin taas tekemään uusia suunnitelmia. Arn singahti saman tien kylille, hän oli luvannut järjestää Legolasille unohtumattoman ensimmäisen illan kaupungilla, ja se vaati hivenen ennakkojärjestelyjä. Sir Malantur painui temppelille, Berek tavailemaan viestiä Morganalle, Ambon ja Harald ammuskelemaan jouskareilla sekä Boggo ja Sir Wainamrun viettämään tahoilleen perhe-elämää.
Luonnollisesti Arnin näkemys erinomaisesta illasta kaupungilla piti sisällään käynnin Taikayössä. Ja siihen hänen ennakkovalmistelunsa olivat liittyneet. Arn oli käynyt ostamassa Legolasille ’tyttöystäväkokemuksen’, joten paikan todellisesta luonteesta ymmärtämättömän prinssin odottaessa baaritiskillä juomaansa, Ina tunkeutui kylkeen kiinni. Arn ei omaan pöytäänsä saakka kuullut mitä keskustelu sisälsi, mutta Legolasin paniikin laajentamista silmistä päätellen jotain mehevää. Hetken Arn jaksoi pojan ahdingolle naureskella kunnes syventyi seuralaiseensa ja omaan nautintoonsa.
Aseita kaupan
Boggo oli kutsunut Cúlindën aamiaiselle, jonka aikana hän kertoi retken tapahtumat haltialle. Cúlindën lähtiessä Maluialin saleista Oropher oli vielä ollut hallitsijana, joten hänen kuolemansa oli uutinen. Eniten tuntui kuitenkin kiinnostavan selvittämättä jäänyt asia, kuka oli Legolasin äiti?
Keskellä työviikkoa Berek ei saanut houkuteltua Morganaa iltaa istumaan, mutta sentään lyhyen tapaamisen tämän työhuoneella. Naisen reaktio oli monivivahteinen kun Berekin tuomisina pohjoisen retkeltä pöydälle nousi lohikäärmeen suomuja ja kynsiä. Tokihan tutkijan uraa tekevälle kunnianhimoiselle naiselle hyödyllisiä esineitä. Mutta eikö sitä tyttö joskus olisi ansainnut prinsessakohteluakin?
Lounaalla Boggo tapasi Raestlínin, joka oli pyytänyt tapaamista. Tuskin ruokaansa koskematta Tornin herra ehdotti äärimmäistä toimenpidettä lohikäärmeiden uhkaa vastaan. Hän selitti, että koko Saari voitaisiin verhota voimakenttäkuvun alle, niin että Saari katoaisi kaikkien tietoisuudesta ja on kuin sitä ei olisikaan enää. Tämän kuvun alla Saaren elämä voisi kuitenkin jatkua lähes normaalina. Menetelmä ei kuitenkaan vielä ollut käyttövalmis, eikä Raestlín halua uhrata aikaa sen kehittelyyn ellei Boggo ole suostuvainen sitä viimeisenä keinona käyttämään. Kuningas antoi tietäjälle luvan viedä hanketta eteenpäin, ja hänen poissa ollessaan se myös aktivoida tilanteen niin pakottaessa.
Iltapäivällä Boggo otti Cimon ja Podekin miesten kanssa linnan salissa vastaan Boromir nimisen kauppiaan. Rakelin mukaan hän oli tullut Mantereelta Kiteelle, ja koska siellä ei ollut löytänyt riittävän korkea-arvoista kauppakumppania, jatkanut matkaansa linnakkeelle. Naisten kanssa mies ei suostunut asioimaan, joten hän oli seurueineen leiriytynyt Kuninkaan huoneeseen odottamaan Bogon paluuta.
Boromirin miehet kantoivat saliin kankaalla peitetyn häkin, ja pitkällisen alkujuonnon jälkeen Boromir pääsi asiaan. Yhdessä mantereella vaikuttavan liikekumppaninsa Borathôrin kanssa he olivat valmiita tarjoamaan Bogolle aseita uskomattoman edulliseen hintaan. Eikä mitään ruostekeppejä vaan laatutavaraa. Kun kankaat otettiin häkin yltä, sieltä paljastui neljä langanlaihaa alastonta rääkättyä miestä. Boromir halusi esitellä aseidensa ainutlaatuisuutta, ja täydellisellä vaivattomuudella upotti sekä miekan että keihään vankiin joka kuoli ääntä päästämättä. Vangit olivat kuulemma entisiä Marathin henkilökohtaisen kaartin jäseniä, joten näin helppo kuolema oli heille siunaus. Saatuaan tarjouksen isommasta ase-erästä, Boggo pyysi aseet tarkempaa tutkiskelua varten, ja lupasi palata asiaan ylihuomenna. Boromir jätti myös kolme vankia jälkeensä, kokeilutarkoituksiin, siivoutti raadon mukaansa ja poistui paikalta. Podek vei vangit tyrmiin ruokittavaksi, ja Cimo oli enemmän kuin valmis tarttumaan näin ainutlaatuiseen tarjoukseen.
Illallisen yhteydessä Boggo kävi tilanteen läpi ryhmäläisten kanssa. Sir Wainamrun oli käynyt tutkimassa vangit, heidät oli kidutettu niin huonoon kuntoon, etteivät pystyisi kommunikoimaan millään tavalla. Sir Malanturin mukaan aseet olivat juuri niin laadukkaat kuin kauppias oli mainostanut, mutta niihin oli kätketty myös pieni lisäominaisuus, ne olivat erityisen teräviä lyödessä vastustuskyvytöntä kohdetta. Jollain alkemistilla oli ollut varmaan huono päivä näitä tehdessä.
Jälkiruokaan mennessä muistin kätköistä löytyi myös se miksi Borathôrin nimi oli kuulostanut niin tutulta. Saman kaverin vallankaappaukseen tähtäävää kirjeenvaihtoa oli löytynyt Jurin Kiteen varastolta. Loppuilta sujui suunnitellessa kuinka Boromir seuraavalla kerralla otettaisiin vastaan.
Vaan turhaan. Sovittuna hetkenä Boromiria miehineen ei linnalle ilmestynyt. Hetken ihmettely jälkeen Sir Malantur lähti Kuninkaan Huoneeseen, ja hienovaraisen tiedustelun jälkeen sai isännältä Boromirin Bogolle jättämän viestin, jossa sanottiin että hänen oli annettu ymmärtää tekevänsä kauppaa toisen ryhmittymän itselleen varaamalla alueella, ja näin ollen kauppias päättänyt vetäytyä Saarelta. Näyteaseet Boggo voisi pitää.
Seuraavana päivänä ryhmän päätöksen mukaan Sir Malantur ja Berek veivät aseet ja vangit Torniin tarkempaa tutkimusta ja mahdollisia toimenpiteitä varten.
Lisää mainiota mainetta
Yhteisen aamiaispalaverin jälkeen ryhmä päätti lähteä käymään Artamarissa ja pyytää kuningatar Galadrieltä tukea kohti etelää suuntautuvaa tutkimusmatkaa varten. Ambon oli vakuuttunut että pystyisi löytämään Moranin, ja tämän avulla he edelleen pääsisivät Ardanan ja tämä seremoniatikarin jäljille.
Koska Artamariin oli vain parin päivän matka, ei sen suurempia valmisteluja tarvittu. Perille päästyään ryhmä pääsi melkein välittömästi kuningattaren ja tämän hovin puheille. Boggo esitteli prinssi Legolasin hoville. Kuningatar kysyi prinssiltä kuinka tämä oli kotisalien ulkopuolelle viihtynyt, ja silloin Legolas antoi palaa. Pitkä ja tuskainen vuodatus siitä kuinka kammottavan käytöksen ja moraalisen hirveyden keskelle Arn olikaan hänet johdattanut. Galadriel aina niin aurinkoinen hymy vaihtui vaivoin peiteltyyn inhoon.
Johdatellakseen aiheen muualle Boggo muistutti kuningatar tämän antamasta lupauksesta avustaa kuningasta etelään suuntautuvalla matkalla, sen hetki olisi nyt koittanut. Galadriel ei suinkaan ollut unohtanut, mutta Bogon odottaman laivakyydin sijaan ehdotti vaihtoehtoista tapaa, jonka heidän yhteinen ystävänsä voisi järjestää. Mutta siitä voitaisiin puhua myöhemmin pienemmissä piireissä.
Yleinen tapaaminen jatkui vielä hetken jonka yhteydessä kuningatar ihmetteli kahden kesken Bogolle kuka Legolasin äiti mahtaakaan olla. Nähtävästi haltioiden saippuaoopperassa oli taas muutama jakso menty eteenpäin. Ja siinä samalla Galadriel puolittain vaivihkaa painoi Bogon käteen pienen muistilapun – muste oli tuskin ehtinyt kuivua – mutta kirjeen sisällön Boggo piti omana tietonaan.
Illan edetessä ryhmä johdateltiin pienempään saliin, jonne Galadrielin lisäksi ilmaantui myös Jarlaxle, tuo yhteinen ystävä. Pitkien kiemuroiden ja kaartelujen jälkeen Jarlaxlen tarjouksena oli kuljettaa ryhmä erittäin nopealla metodilla etelään, kunhan he sieltä vastapalveluksena etsisivät hänen yksityisiin kivikokoelmiinsa Epävalon jalokiven. Jalokiven etsintä kannattaisi aloittaa Laurrën kartanosta, mutta koska kyseessä ei ollut mikään torilla myytävä esine, niin asiaa kannattaisi lähestyä vähän mutkan takaa ja diplomaattisesti. Jos Boggo suostuisi tarjoukseen, ryhmä kuljetettaisiin noin päivämatkan päähän kartanosta suoraan etelään. Tokihan Boggo tähän ehdotukseen tarttui. Lähtöpäiväksi sovittiin viikkoa myöhemmin, samasta paikasta jossa Jarlaxle oli leiriään pitänyt Sarumanin hautajaisten aikaan.
Kuultuaan Sarumanin nimen Galadriel alkoi voimaan pahoin, samaan tapaan kuin nähdessään tämän kuolleena kaksintaistelun jälkeen. Sir Wainamrun vaikutti jollain tapaa poissaolevalta, eikä hän reagoinut kuningattaren reaktioon.
Boggo kertoili vielä kohtaamisestaan Boromirin kanssa, ja Jarlaxlen valistunut arvaus oli että joku kilpaileva ryhmittymä oli häätänyt asekauppiaan pois Bogon linnasta. Näinhän se varmasti on mennyt.
Kulta, pitäisi taas lähteä
Kun ryhmä pääsi takaisin linnalle, alkoivat Ambonin johdolla kiivaat matkavalmistelut, mitä kaikkea sitä etelän alankojen pätseissä ja vuorten jäisillä rinteillä voisikaan tarvita. Sir Wainamrunilla oli huomattavia vaikeuksia saada Aredhel ymmärtämään miksi taas pitäisi lähteä epämääräiseksi ajaksi reissuun. Vanhempana pelimiehenä Boggo jätti kertomisen viime tippaan ja pääsi ainakin ajallisesti vähemmällä nalkutuksella.
Berek ja Morgana viettivät viimeistä iltaa Rordon Gamseyn uudessa ravintolassaChex Rordonissa, jossa tarjoiltiin hänen kehittelemäänsä uutuutta, Rorzaa, tomaateilla ja juustolla kuorrutettua ohutta rieskaa johon saattoi vielä lisätä valintansa mukaan muita täytteitä. Rordon tunnisti kuninkaan miehen ja kävi Berekin pöydässä esittelemässä tuotteensa, tosin arveli sen jäävän pienten piirien hienosteluruuaksi. Pahoitteli vielä ettei yksisarvisen lihaa vieläkään ollut valittavissa täytteeksi, tämä heitto meni Berekiltä täysin ohi. Mutta hän saikin muuta ajateltavaa kun Morgana otti ranteestaan läksiäislahjaksi rannekkeen jonka avulla Berek pystyisi päivittäin heittämään muutamia mystikkojen suosimia loitsuja. Ehkä se pitäisi hänet hengissä ja toisi takaisin Morganan luokse.
Legolas päätti, ettei hän halunnut enää tämän kauemmas kotisaleista lähteä, menisi sen sijaan Artamariin toipumaan järkytyksestään. Muu ryhmä suoritti päivän siirtymän Jarlaxlen leiriin, siellä heitä odotti muiden muassa Vaes, jonka Jarlaxle ilmoitti jälleen liittyvän ryhmään. Boggo ei siinä tilanteessa nähnyt aiheelliseksi ryhtyä väittelyyn tästä asiasta. Kimmuriel loitsi maasta nousevan mustareunaisen portin, joka hiljalleen näytti täyttyvän ja muodostavan tunnelin jonka päässä loisti valo. Kimmuriel näytti merkkiä edetä tunneliin ja kertoi että aina viikon välein tänä samana päivänä he kävisivät katsomassa oliko paluumatkaajia odottamassa. Bogon johdolla ryhmä asteli teleporttiin.
Eteläisen taivaan alla
Ryhmäläisiltä kesti parista minuutista varttiin toipua teleportin aiheuttamasta pahoinvoinnista. Vaikka aurinko oli laskenut, oli ilma selvästi lämpöisempää kuin lähtöpaikassa. Tähdetkin tuntuivat olevan väärissä paikoissa. Vaes sai ensimmäisenä itsensä kartalle ja johdatti ryhmän puolisen tuntia kohti pohjoista ja sinne pystytettiin leiri. Nuotiolla Vaes kertoi kuinka oli palannut pohjoisesta takaisin Saarelle, sen jälkeisistä vaiheista hän ei suostunut puhumaan. Jotenkin jäi vaikutelma, ettei liittyminen takaisin ryhmään pohjautunut puhtaasti vapaaehtoisuuteen.
Aamulla matka jatkui, ja pian nouseva aurinko osoitti polttavuutensa. Iltapäivästä ryhmä sai näkyviinsä aidatun alueen sisäpuolella olevan suuren kartanon. Arvatenkin se mitä etsittiin, kun muita rakennuksia ei ollut koko päivän aikana näkynyt. Kartano on todella hieno, tummasta ja kultaisesta puusta rakennettu. Katto on kimaltelevaa metallia ja räystäät sirot ja kaarevat. Ikkunat ovat sinertäviksi värjättyjä; alemmissa kerroksissa suorakulmaisia, mutta ylemmässä holvikaaren muotoisia. Kartanon keskellä on monikerroksinen suurehko torni, jonka huippu on kupolimainen ja kauttaaltaan lasinen. Lasi on sameaa eikä sen sisälle näe. Ryhmä kiersi kartanoa niin että pääsi lähestymään pääporttia tien suunnasta. Vartijat pysäyttivät heidät, mutta suostuivat viemään sanan kartanon herralle, että kuningas Boggo oli häntä tapaamaan. Pian portti avautuikin ja heidät ohjattiin suureen aulaan, jossa hovimestari otti heidät vastaan. Hän sanoi että kartanon herra ottaisi heidät vastaan illallisella ja johdatteli vieraat kahden hengen huoneisiin siistiytymään. Valitteli vielä ettei vastaanotto ollut tämän juhlallisempi, mutta kun ennakkoilmoitusta ei ollut tullut.
Kun kutsu illalliselle tuli Boggo ohjasi Svenin palvelijoiden pöytään kuuntelemaan juoruja, ja sitten hovimestari ohjasi ryhmän upeasti koristeltuun saliin. Hovimestarin ohjeen mukaan he odottivat suuren pöydän ääressä kunnes isäntä saapui ja istuivat vasta sitten. Pöydän päähän istunut mies esittäytyi vain Laurrën kartanon herraksi. Hän puhui haltiakieltä jota Boggo ei osannut, joten Sir Wainamrun toimi tulkkina. Boggo esitteli itsensä ja ryhmänsä ja alkoi sitten pitkän kaavan mukaan tarinoimaan kuinka hänestä oli tullut Boggo I:n Valtakunnan ensimmäinen kuningas Boggo I. Ja jatkoi edelleen – Lohikäärmesurmaajien Veljeskuntaa nimeltä mainitsematta – lohikäärmeiden uhasta, ja kuinka oli löytänyt keinon sen estämiseen. Mutta sitä varten hän tarvitsi apua, löytääkseen Moran nimisen haltian jonka avulla Boggo toivoi löytävänsä Ardana nimisen haltian – joka muuten oli syyllinen muutaman vuoden takaiseen auringonpimennykseen – sillä Ardanan pahaan käyttämän seremoniatikarin terää voitaisiin nyt käyttää hyvään.
Isäntä pohti tätä hetken, ja kertoi edustavansa järjestöä joka omalta osaltaan taisteli pahaa vastaan, ja varmaan pystyisi ryhmää auttamaan. Mutta sitä ennen heidän olisi todistettava uskollisuutensa ja suostuttava intensiivisiin henkilökohtaisiin haastatteluihin, jotka kokonaisuudessaan kestäisivät useampia päivä. Ryhmä suostui jopa osittain helpottuneena, jotenkin oletuksena oli että uskollisuus osoitetaan raivaamalla joku haamujen kyllästämä raunio.
Alla on salaa otettu kaappaus haastattelijan tiivistämästä loppuyhteenvedosta:
Neljäntenä päivänä ryhmän kokoontui jälleen ruokapöydän ympärille odottamaan isäntää, tällä kertaa myös toinen päätypaikka oli katettu. Isännän saapuessa huoneeseen hän kuitenkin käveli pöydästä ohitse ja jäi seisomaan seinän viereen. Hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen yksi seinällä seisovista huppupäisistä palvelijoista istuutui pöydän päähän ja elehti ryhmää seuraamaan esimerkkiä. Ryhmän istuuduttua toinen palvelija istuutui pöydän toiseen päähän. Vuorotelleen he nostivat huppunsa, ensimmäisen ryhmän jäsenet tunnistivat Äiti Savun unesta samaksi naiseksi joka oli sidottuna surmapaateen, ja toinen oli Moran.
Morelen hoiti suurimman osan puhumisesta, hän kertoi heidän olevan melko varmoja että Ardana oli menehtynyt, mutta heidän järjestönsä jäseniä oli edelleen vankeina Ardorin Hovin elossa olevien jäsenien hallussa. Ryhmä ohjattaisiin sirpaleen jäljille jos he vapauttaisivat vangit ja kaapatut killan aarteet. Mutta sitä ennen oli vielä yksi haaste suoritettava. Jotta tehtävä olisi mahdollinen toteuttaa, heidän pitäisi kantaa Killan sormuksia, mutta sormukset itse päättivät kenet he hyväksyivät kantajakseen. Morelen laittoi sormuskorin kiertämään, jokainen ryhmäläinen laittoi yhden sormeensa, Sven oli ainoa jonka kädessä sormus ei pysynyt.
Tämän jälkeen Moran kaivoi esille vanhan ryhmänsä jäljelle jääneet muistiinpanot ja kartat, niiden ja viimeisempien tiedustelutietojensa avulla hän siskonsa kanssa parhaansa mukaan selitti vallitsevan tilanteen. Heistä kumpikaan, tai muistakaan kiltalaisista, ei kykenisi lähtemään ryhmän mukaan. Puhe jatkui pitkälle yöhön, mutta lopultakin jonkinlainen toimintasuunnitelma oli kasassa.
Eikö kukaan osaa tätä kieltä
Aamulla ryhmä lähti matkaan, pois lukien Sven joka jäi kartanolle. Kilta oli aikojen kuluessa rakennuttanut Hovin hallitsemalle alueelle sarjan teleporttiportteja, niitä käyttääkseen Killan sormuksen haltijan vain pitäisi hengailla ensin tunti portin lähistöllä, jotta kyseiseen porttiin voisi myöhemmin hypätä. Yksi porteista oli kartanon lähellä, jota ryhmä kulki sitä kautta. Sen jälkeen he lähtivät etenemään kohti Nurmes nimistä kylää, jonka edustalla olevalla saarella oli Mirisgroth niminen Hovin linnoitus. Sieltä todennäköisimmin löytyisi vapautettavia vankeja. Linnoitussaaresta etelään sijaitsevalla luodolla pitäisi löytyä Killan rakentama salainen sisäänpääsyreitti linnoitukselle, sormukset paljastaisivat sisäänpääsyn alkamalla hehkua. Ilman sormusta sisäänpääsyä ei pystyisi löytämään.
Moranin karttoja seuraten Ambon onnistui johdattelemaan teitä pitkin meren rantaan, jota pohjoiseen seuraamalla he aikanaan päätyisivät Nurmekseen. Matkalla polku välillä kulki viidakon halki, ja siellä ryhmä kohtasi heille – Ambonia lukuunottamatta – tuntemattomia eläimiä ja kasveja. Mutta mitään väkivaltaista kohtaamista ei kuitenkaan syntynyt. Aurinko porotti niin kuumasti että parantajan iltarutiineihin tuli punaniskojen hoivaaminen.
Ennen Nurmesta ryhmän reitti kulki kahden kalastajakylän kautta, mutta kummastakaan ei löytynyt henkilöä jonka kanssa ryhmäläisillä olisi ollut yhteinen kieli. Tavoite veneen ja miehistön vuokraamisesta ei siis edennyt. Myös yksi tulikäärme ilmestyi lentelemään ryhmän päälle, huolellisesti nuolenkantaman ulkopuolella. Boggo ja Sir Malantur olivat olleet Veljeskunnan harjoituskentällä niin ahkeria että pääsivät koettamaan Huutoa jolla lohikäärmeen sai pakotettua alas. Vielä jotain opittavaa oli kuitenkin, toisin kuin Nostariethin esimerkissä, jolloin lohikäärme laskeutui spiraalina alas, tämä yksilö kykeni ohjaamaan itsensä merelle. Valtavan vesihöyrypilven saattelemana lisko syöksyi mereen, vain noustakseen muutamia minuutteja myöhemmin takaisin ilmaan. Ryhmän se kuitenkin jätti taakseen. Mutta epäilemättä hälytys oli annettu.
Ryhmän saavuttua Nurmeksen ulkopuolelle he päättivät että Harald ja Berek lähtisivät etsimään venettä. Kylästä löytyikin vanha nainen joka puhui pari sanaa samaa kieltä kuin Harald. Jotakin kuitenkin katosi käännöksissä, nainen päätteli että ryhmä oli Mirisgrothin väkeä ja oli enemmän kuin valmis antamaan minkä tahansa veneen rannasta kunhan lapsia ei vietäisi. Harald puolestaan oli varma että joku hinta tästä pitäisi saada sovittua. Lopulta Berek lähti hilaamaan sekä Haraldia että suurta soutuvenettä rantaa pitkin kohti ryhmää. Ryhmä vietti iltansa opetellen soutamaan.
Mirisgroth
Mirisgroth - Jalokivien Asumus - sijaitsee kalliosaarella keskellä suurta, syvää tulivuoren kraaterijärveä ja on verrattain pieni linnoitus. Mutta siinä ei ole kaikki. Mirisgroth on itse asiassa saari saaressa, sammuneessa tulivuoressa, joka on itsessäänkin saari. Siten linnaa ympäröi kaksi samankeskistä pystysuorien, rosoisten vulkaanisten huippujen ympyrää. Itse ympyrät on rei'itetty käytävillä ja saleilla ja syvillä kuiluilla, jotka johtavat alas rikkaisiin kaivoksiin. Pelkästään jo nämä sokkelot uhkaavat melkein ketä tahansa tunkeilijaa.
Niin luki Moranin antamissa muistiinpanoissa. Näitä sanoja ryhmä kertasi leirinuotion äärellä tutkien vielä muitakin Moranin muistiinpanoja, josko niistä saataisiin jonkinlaisia vihjeitä, mitä seuraavana päivänä olisikaan vastassa. Vaan eipä niistä paljoa löytynyt, ja niin ryhmä rauhoittui kukin lepoonsa, valppaiden vartiomiesten ollessa tavallistakin tarkkaavaisempia.
Aamulla ryhmä souti kohti Mirisgrothista pitkin etelää levittäytyvää luotojonoa. Sen äärimmäisenä etelässä olevan kivisaaren kohdalla Killan sormukset hohkivat kaikkein kirkkaimmin, joten ryhmä souti maihin ja kantoi veneen luodon keskelle naamioiden sen parhaansa mukaan. Kivisaari ei pahemmin raaka-aineita tarjonnut.
Sormukset johdattivat ryhmän luukun luokse, jonka alta löytyivät tikkaat jotka johtivat pieneen holviin. Luolassa oli pieni sluuppi, ja sen edessä kyltti jossa luki "Tämä laiva vie jopa kymmenen matkustajaa ulommalla kehällä sijaitsevalle sisäänkäynnille. Sieltä eteenpäin on teidän tehtävänne välttää havaituksi tulemista. Mikäli laivaan ei nouse yhtään Killan esinettä kantavaa henkilöä viiden päivän sisällä, se palaa tänne odottamaan muita matkustajia".
Ryhmä nousi veneeseen joka lähti itsekseen lipumaan eteenpäin. Monimutkaisen patojärjestelmän kautta vene nousi meren pinnalle, ja sen peitti usvapilvi. Vene lipui luotojen välissä, kunnes se tunkeutui Mirisgrothin kyljessä olevaan hyvin piilotettuun aukkoon. Sisällä oli pieni satama josta lähti jyrkästi ylöspäin nouseva polku. Reitti päätyi oveen, jonka takaa ei kuulunut mitään. Berek lähti tiedustelemaan, toiselta puolen ovi oli hyvin piilotettu salaovi. Käytävä lähti kolmeen suuntaan, ja jonkin matkan päästä kaikista kuului ääniä, keskimmäisestä suunnasta selvästi enemmän kuin muualta.
Salaovesta vasemmalla oli kaksi örkkimainaria jotka Berek ja Vaes hiljaa tappoivat. Sen jälkeen ryhmä lähti etenemään oikeanpuoleista haaraa, Berek ja Harald tappoivat ääneti eteen tulevat mainariparit. Kaikki sujui hyvin kunnes eteen tuli pitkä käytävä, jonka päässä oli metalliovi ja kaksi aseistettua vartijaa. Yritys tiputtaa vartijat nuolilla epäonnistui, ja vartijat onnistuivat tekemään hälytyksen hakkaamalla kilvillään metalliovea. Ambon ja Arn saivat iskettyä vartijat maahan, ja näiltä löytyneellä avaimella ovi saatiin auki. Toiselta puolen iski vastaan kirkas päivänvalo, ja lähes 300 metriä pitkä, 10 metriä leveä kaiteeton silta, jonka toisella puolen oli samanlainen metalliovi ja sen edessä kaksi vartijaa. Ennen kuin Harald ja Boggo ehtivät juosta siltaa niin pitkälle että pääsivät ampumaan vartijoita, toinen heistä oli kadonnut oven taakse ja toinen puhalsi torvea.
Ennen nuoliin ja lingon kiviin kaatumistaan jäljelle jäänyt vartija ehti heittää avaimen mereen. Berek tiirikoi lukon, mutta ovi oli teljetty sisältäpäin. Ryhmä oli hetken aikaa toimeton ongelman edessä, kunnes Sir Malantur muisti että hänellä oli mukanaan sauva jolla pystyi polttamaan suuren reiän metalliin. Kipinöiden ja savun keskellä oveen ilmestyi halkaisijaltaan lähes kaksimetrinen aukko. Arn ryntäsi ensimmäisenä sisään, ottaakseen vastaan kahden väijyssä olleen kääpiön vasamat. Ne kuitenkin kimposivat sivuun Arnin panssarista. Ammuttuaan kääpiöt heittivät varsijousensa pois ja vetivät aseet esiin. Koska kääpiöt olivat käytävässä josta lähti sivukäytävä, Arn vaistosi ansan ja jäi odottamaan että muut ryhmittäytyivät mukaan. Väijyksissä olleet kääpiöt ammuttiin pakosalle, mutta sitten taistelun huuma otti ylivallan järjestä. Suunnitelmana oli hyökätä kulman taakse Sir Wainamrunin heittämien sokaisevien valojen perään, mutta Arn ehti rynnätä tilanteeseen aikaisemmin. Tämä teki taistelusta astetta hankalamman, mutta ryhmän vyörytys eteni ilman vahinkoja. Sitten päädyttiin kolmannelle metalliovelle, Sir Malanturin korpin tekemien tiedustelulentojen perusteella sen takana olisi toinen silta, jonka päässä oli linnoituksen päätorni.
Kannattaisi ehkä hetki hengähtää ja miettiä miten tästä eteenpäin...
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. Kuittaa teki lisäyksiä ja tarkennuksia.