Uudisraivaajat 27

[Edellinen osa] [Seuraava osa]


Mitä suurempi sarvi sitä pienempi...

Lohikäärme räjähti raikuvaan nauruun Bogon uhatessa kääntää se sarvesta selälleen ja repivänsä sydämen tämän rinnasta. Vaan nauru vaihtui raivoon kun Malantur sai sanottua uhkauksensa Dyddin nimeen ja alettua hohkaa rubiinipunaista valoa. Raivo sai lohikäärmeen unohtamaan hetkeksi ympäröivän ryhmän ja tarjosi näin mahdollisuuden ratkaisevaan ensi-iskuun. Valitettavasti vain Cúlindën ampuma surmanuolen teho jäi vaisuksi, ja Anna innostui avautuneesta tilanteesta niin että alkoi pompottamaan nuolta jänteellä. Agarbas uusine miekkoineen ei kyennyt edes läpäisemään lohikäärmeen puolustusta.

Silloin tornin huipulla harpisti alkoi soittelemaan säveliään, ja siihen tuntui yhtyvän kokonainen yhtye. Musiikin tempo vaihteli vähän väliä, samalla vaikuttaen taistelijoiden aggressiivisuuteen ja itsesuojeluvaistoon. Joten välillä iskuja vaihdettiin hullun kiilto silmissä, ja seuraavalla hetkellä kukin haki enemmän turvaa kilpensä takaa. Karharaz nuiji lohikäärmettä mithril kourillaan melkoisen tuloksekkaasti, sen sijaan Agarbasilta puraistiin melko pikaisesti kinttu irtipoikki, ja Pain rintakehä kärventyi pois lohikäärmeen veren ruiskutessa suoraan siihen yhden onnistuneen iskun jäljiltä. Wainamrunilla piti kiirettä että sai laitettua potilaat edes siihen kuntoon että joskus taiston tauottua olisi mahdollista katsoa onko jotain tehtävissä.

Kun Anna sai jälleen itsensä kasaan teki hänen surmanuolensa sen verran vahinkoa että tilanne alkoi hiljalleen kääntymään ryhmän eduksi, mitä nyt Drul vielä tipahti liskon hännän heilautettua tältä leuan murskaksi. Ja kaikenlaista pienempää naarmua löytyi vähän jokaiselta. Mutta lopulta lohikäärme lyyhistyi maahan lukemattomien haavojensa heikentämänä.

Ryhmä ei ehtinyt edes tuulettamaan voittoaan kun demoni repi itsensä irti lohikäärmeen rinnasta, siinä vaiheessa epätoivo näkyi silmästä kuin silmästä, voimia toiseen taistoon ei vaan ollut jäljellä. Onneksi demoni tyytyi vain nappamaan sielutoteemin palasen käärmeen kaulasta, ja vannotettuaan ensi kaikkia siitä että Ammetin paluu pysyisi salaisuutena, kääriytyi siipiensä suojiin ja katosi. Ammet tunnistettiin yhdeksi 66:sta Palrockista - ja hän oli voimakkuusasteella jos ei ihan kärkipäässä, niin pistesijoilla kuitenkin.

Moi, mä oon Petri

Wainamrunin vielä raapiessa päänahkaansa ja pohtiessa miten kursia kaksi käytännössä kuollutta taistelijaa kasaan, täytti kellojen kilinä huoneen ja viisi omalaatuista hahmoa ilmestyi huoneeseen. He kiittivät ryhmää kurin ja järjestyksen palauttamisesta maailmaan, ja sen jälkeen kirkas valopallo lähti kiertämään henkilöstä toiseen. Kaikkien vammat paranivat välittömästi, myös Pain ja Agarbas palasivat elävien kirjoihin, ja heitä lukuun ottamatta kaikki tunsivat omaavansa nyt yhden jumalallisen 'Vapaudut vankilasta' -kortin. Sen jälkeen hahmot katosivat kauniiseen kellojen kilinään.

Kauneus kuoli tornista kuuluvaan 'Moi, mä oon Petriiiii, taas mennääään' -huutoon, harpun soittaja sieltä huuteli omalaatuiseen tapaansa. Miekkonen kuulosti samalta kun yhden kuuman kesän ajan Garethissa vaikuttaneet puhelaulajat, nuo leikkisät riimittelijät, jotka onneksi sen jälkeen vaipuivat unholaan. Pahat vaikutteet näköjään löytävät ihan kaikkialle.

Loputtomalta tuntuneen "keskustelun" jälkeen ryhmä sai selville että päästäkseen takaisin saarelle heidän pitäisi pystyä vastaamaan kolmeen kysymykseen painamalla tornin ovessa olevaa viittä symbolia oikeassa järjestyksessä. Nämä viisi symbolia olivat pieni tasakylkinen kolmio, neliö, keskikokoinen tasakylkinen kolmio, viisikulmio ja suuri tasakylkinen kolmio. Kolme kysymystä taas kuuluivat seuraavaan tapaan:

Jokaisesta väärästä vastauksesta kilahtaisi tilille yksi onnettomuuspiste, joka sitten joskus aiheuttaisi jollekulle jotain pahaa. Parikymmentä kertaa summeri surisi väärän vastauksen merkiksi ennen kuin ovi avautui.

Ryhmä nyhti lohikäärmeestä irti riittävän määrän irto-osia aseiden ja muiden tarvikkeiden valmistusta varten ennen astumista tornin sisälle. Siellä oli kahdeksan identtistä ovea, joista arpa valitsi yhden jonka ryhmä valitsi, avasi ja astui pimeyteen. Pimeyteen joka armeliaasti vaimensi Petrin nasaalin äänen.

Mikä maa, mikä aikavyöhyke?

Pimeys vaihtui kirkkaaseen auringonpaisteeseen metsän reunalla. Mutta minkä metsän? Ja kenen auringon? Karharaz ei ainakaan ollut enää matkassa mukana, hän taisi jäädä kuuntelemaan Petrin ehtymätöntä performanssia. Kun Malantur hetken oli lennättänyt sauvaansa haukkana halki ilmojen, pystyi Sigurd paikantamaan ryhmän oman saaren luoteisosaan, tästä olisi noin päivän vaellus paikkaan, josta ryhmä aikoinaan oli lähtenyt lauttailemaan kohti nykyisin Rakelin Kartanona tunnettua paikkaa. Ongelmana oli se, ettei kenelläkään ollut hajua siitä missä ajassa nyt oltiin.

Päivän taivalluksen jälkeen ryhmä löysi puut entisestä lautastaan, suunnilleen samassa kunnossa kuin jättäessä, joten ainakaan mitään valtavaa aikahyppyä ei ollut tapahtunut. Kun alus oli jälleen purjehduskunnossa, ryhmä meloskeli Rakelin Kartanolle. Kun reissussa rähjääntynyt ryhmä oli saanut kylvettyä ja puhdasta päälle oli aika vaihtaa kuulumisia. Kuolleena syntyneitä pupuja ei ollut tullut maailmaan viimeiseen viikkoon, tämä täsmäsi ryhmän laskujen mukaan lohikäärmeen kuolinhetkeen.

Tutun haltianeidon hymyn nähdessään Wainamrun sekosi konsepteissaan ja päätti ryhtyä tarinankertojaksi. Jotenkin lohikäärmeentappotarina sai niin oudon muodon, etteivät ryhmäläisetkään tunnistaneet samalla retkellä olleensa, saati sitten että Rakelin porukka sitä olisi uskonut. Vaan pakkohan heidän lopulta oli kun Sigurd kaivoi muutamia suomuja näytille, ja Painin hapon polttama partamuoti oli viimeinen naula arkun kanteen.

Kartanolaiset kertoivat puolestaan olleet retkellä Zenonin linnakkeella, siellä oli ollut täysi tohina päällä peikkojen ja örkkien kunnostaessa linnoitusta. Alueella vaan oli ollut koko ajan painostava tunne päällä, ikään kuin joku olisi jatkuvasti tarkkaillut heitä.

Maailma on pelastettu, mitä seuraavaksi?

Nyt kun maailma oli jälleen pelastettu, ryhmälle iski outo tyhjyyden tunne. Mitä nyt? Malantur päätti hypätä Galadrielin sauvan avulla Bogon linnakkeelle kysymään kuulumisia. Yleensä siellä on jotain saatu sotkettua niin pahasti että tarvitaan suuren johtajan puuttumista asiaan. Mutta ei tällä kertaa. Tavallaan.

Linnakkeen ovelta oli löydetty yksinäinen apaattinen gnolli, joka ei kovisteluista huolimatta ollut suostunut sanomaan sanaakaan, ja siellä se nyt oli ollut tyrmässä kuukauden päivät, syömättä, juomatta tai nukkumatta. Malantur sai siitä irti vain sanan Linnanherra, n ähtävästi kaverilla olisi jotain asiaa Bogolle. Gnolli reagoikin ainoastaan sanaan Linnanherra vastaamalla haudantakaisella äänellään "LINNAHERRA!". Yllättävän kauan tästäkin riitti hupia. Algor kertoi myös että muutamia pohjoiseen lähetettyjä tiedustelupartioita oli jäänyt palaamatta takaisin. Ja että kauan sitten kadonneen hobittitytön ruumis oli löydetty vuorilta, rintakehä sisältä ulospäin revenneenä. Eöl oli puuhastellut pajassaan eikä osannut sen kummempia uutisia kertoilla, eikä nimi Ammet hänelle oikein mitään sanonut.

Malanturin pompattua takaisin kartanolle, ryhmä päätti lähteä väkivallattomalle tiedusteluretkelle Zenonin linnakkeelle, ja palailla sieltä Bogon linnoitukseen pohjoista reittiä kadonneita partioita etsiskellen. Rakel joukkoineen ei halunnut lähteä tälle taipaleelle mukaan.

Joku ehti ensin

Parin viikon taivallus itään pohjoisrantaa seuraillen ei mitään jännän jännää tuonut eteen. Yksi 12-neuvoston jäsenen hauta löytyi, mutta luultavasti Rakelin porukka oli sen jo ehtinyt käydä tyhjentämässä. Pari päivää ennen Zenonin linnakkeelle saapumista lauma susia löysi ryhmän ja singahti tekemään hälytystä, se siitä huomaamattomasta lähestymisestä. Ja seuraavana yönä leiriin lonksutteli Jarlaxle, hiljaisuussäännöistä sen enempää perustamatta.

Kauppa-asioissahan se mies aina oli, ja monta polkua piti kulkea että sopimus saatiin syntymään. Ryhmän tulisi etsiä pari kiloa Celeburia, 'palavaa hopeaa', ja vastineeksi he saisivat Jarlaxlen joukot käyttöön jotain sopivaa rynnäkköä varten. Toinen diili koski yhden paketin noutamista saarelle purjehtineilta merirosvoilta, tarkemmin herra Kääntyilevältä. Vastineeksi heruisi tietoa Zenonin linnakkeen tapahtumista. Hän kertoili vielä muutamia yksityiskohtia joista voisi olla apua hommien suorittamisessa, ja lähtiessään paluumatkalle kohti Zenonin linnaketta lupasi viedä terveisiä Duramaelille.

Mitkä ihmeen merirosvot? Ja Jarlaxlen sivulauseesta napattuna nähtävästi jotain muutakin porukkaa on ilmestynyt saarelle Kuunkiven ylläpitämän suojauksen tuhouduttua. Valtakunta on taas vaarassa.

Viestintuoja

Linnakkeen tarkempi tutkiminen jäi sitten siltä kerralta väliin. Matkalla Bogon linnakkeelle ei sen kummallisempia tapahtunut, aikaa meni taas toista viikkoa, eikä kadonneista tiedustelupartioista näkynyt jälkeäkään. Linnakkeella tavanomaisten tervehdystenvaihdon jälkeen ryhmä meni vankityrmään gnollia katsomaan.

Kun Boggo oli kalteriseinän takaa esitellyt itsensä, gnolli alkoi vapista ja oksensi jaloilleen vihreän liman peittämän kultaisen putkilon. Tämän jälkeen gnolli murisi sanat "Palava ristiretki. Lichkuninkaan viha! Luonnonmullistus!!", jonka jälkeen olennon silmän alkoivat hohtaa kylmää sinistä valoa, sarvet kasvoivat sille päähän ja kynnet pitenivät. Otus otti kiinni kaltereista ja alkoi taivuttaa niitä erilleen. Anna paikkaili lohikäärmetaistossa tahriintunutta jousimiehen mainettaan ja tiputti otuksen yhdellä nuolella suoraan sydämeen. Putkilosta löytyi kauniilla käsialalla Bogolle kirjoitettu uhkaus '600 sinut tappaa'.

Seurasi loputon tovi arvailua, empimistä, spekulointia, tosiasioihin takertumista, tiedon hankintaa, mielihalujen vääristämää mietiskelyä, suunnittelua, toiveita jumalille ja sitä kaikkea mitä epätietoinen ja -toivoinen ryhmä tekee. Mutta lopulta jonkunlainen näkemys tilanteesta ja seuraavista askelista oli kasassa.

Palavan hopean löytämiseksi pitäisi ensin löytää haltiaseppä Celebrimbor (jota Eöl luonnehti sanoilla Galadrielin helmoissa pyörivä sylikoira), joka osaisi kertoa kuinka ainetta käsitellään polttamatta itseään, ja ehkä mistä ainetta voisi löytää. Ja miekkonen luultavasti löytyisi jostain Galadrielin luota, tai ainakin tämä tietäisi mistä hänet voisi löytää. Tappouhkauksen oli melko varmasti lähettänyt aikoinaan karkuun pääsyt aave, tämä on kaiketi ottanut gnollit valtaansa ja suunnittelee jotain ilkeää. Valitettavasti kummankaan olinpaikasta ei ollut varmaan tietoa, mutta nyt ryhmällä oli molemmille kuulunut esine, joten heidät voitaisiin niiden avulla jotenkin jäljittää. Joten matka veisi ryhmän parhaan ystävän, She-Ruinin astrologin puheille. Seuraavat askeleet päätettäisiin kun on saatu lisätietoa. Arwen päätti tässä vaiheessa jäädä linnakkeelle pyöristyneen vatsansa kanssa.

Taas te

Matka She-Ruinille vei omia vanhoja nuotiopaikkoja seuraillen ilman sen jännittävämpiä kohtaamisia. Astrologi oli tuttuun tapaansa kypsä ryhmän näkemisestä, mutta pienellä maanittelulla suostui jäljittämään Galadrielin tämän sauvan avulla, hän olisi noin 200 virstaa täältä itään, ja kultaputkilon perusteella aave löytyisi noin sata virstaa myöskin itään. Aave olisi siis jossain Bogon linnakkeen pohjoispuolella, ja Galadriel vielä tutkimattomalla alueella. Koska astrologi oli kovasti suivaantunut tehtävien triviaalista luonteesta johtuen, annettiin tälle vielä Angelan antama riipus tutkittavaksi, se sai kaverin hetken aikaa hiljaiseksi, mutta sanoi sitten että neiti leijaili suoraan ryhmän yläpuolella, noin sadan metrin korkeudessa. Jepjep.

Ryhmä päätti kuitenkin lähteä katsastamaan piraattien pesän, ja noutamaan Jarlaxlen paketin. Hänen mukaan heidän satamapaikkansa olisi saman metsän eteläpuolella jossa vampyyrit oli tapettu. Tästä sinne olisi taas useamman viikon taivallus. Reitti valittiin kulkemaan etelärannikkoa pitkin, löydettäisiin ehkä muut mahdolliset maahanmuuttajat joihin Jarlaxle oli vihjannut.

Uusi Garanin... Bogonmaa

Reilun viikon vaelluksen jälkeen, suunnilleen samoilta seuduilta jonne ryhmä aikoinaan haaksirikkoutui, löytyi uudisraivaajien leiri. Tai ei enää pelkkä leiri, vaan paalutettu kaupungin alku, jossa oli täysi hyörinä päällä. Vartijat veivät ryhmän päällikön puheille. Miekkonen esittäytyi Cristof Colomboksi, Garaninmaan kuninkaan Marath XIV:n lähettilääksi. Siitä siirryttiin illalliselle, jonka puitteissa kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin. Ennen kuin ilta vaihtui yöksi, oli saatu neuvoteltua sopimus Bogonmaan ja Garaninmaan valtioiden kesken. Sigurd sai tehdä pitkän päivän ennen kuin Bogon visiot oli taivutettu sopimuksen muotoon.

Valtioiden välisessä sopimuksessa garaninmaalaisille annettiin oikeus omalla vastuulla perustaa siirtokuntia saarelle, hyödyntää luonnonvaroja ja he maksaisivat kymmenykset kaikesta siitä jonka laivaisivat mantereelle. Lisäksi he olisivat velvoitettuja marssimaan Bogon lipun alla yhteistä vihollista vastaan. Ryhmä antoi vielä vinkkejä siitä mistä malmia kannattaisi yrittää kaivaa, ja ettei ehkä ollut viisasta kaataa puita yksisarvisten hallitsemista metsistä ilman että oli sopinut istuttavansa vähintään paria tainta tilalle. Neuvot ja viisaudet otettiin kiitollisuudella vastaan.

Mantereella ruton alkulähteeksi oli jäljitetty eräs vallanhimoinen manaaja Draramu, jonka vanha Marath XIII kuningas oli tuhonnut, mutta menettänyt siinä tohinassa henkensä. Koska rutto ei juuri vaikuttanut haltioihin, oli jälkimaininkien yhteydessä pintautunut kaikenlaisia ääriaineksia, jotka syyttivät haltioita ruton lähteeksi. Luonnollisesti taikuuttakin kohtaan oltiin hieman enemmän varautuneita. Colombon joukot koostuivat reilusta sadasta suurihmisestä, jotka silmäilivätkin etenkin Elriciä vähintään vihamielisesti; droweilla ei ollut kovin hyvä maine kansakuntien keskuudessa.

Colombo oli saapunut saarelle noin neljä kuukautta sitten kolmella aluksella, niistä yksi oli lähetetty takaisin hakemaan lisää joukkoja ja varusteita. Viimeiseksi Kristofin kartasta vedettiin nimi Uusi Garaninmaa ylitse ja tilalle kirjoitettiin Bogonmaa. (Tämä kommentti lienee peräisin Bogon kyvyttömyydestä käsitellä raakoja tosiasioita, mitkä ovat vastoin hänen mielikuvitusmaailmansa lumetta... -GM huom.)

Ja rommia pullo

Matkalla piraattien luokse Bogon askel ei näyttänyt enää koskevan saaren pintaa, kaveri leijui jonkun muunkin kuin oman pienen mielensä tunnustaman valtion päämiehenä. Tosin iso ego johtaa isoihin ongelmiin, ja niin tässäkin kävi. Marssiminen suoraan piraattien leiriin ja valtion johtajaksi esittäytyminen ei ollut ihan fiksu veto, piraattien päällikön, Jaska Varpusen, silmissä alkoivat heti lunnasrahat vilkkumaan. Siitä selviydyttiin antamalla Jaskalle kaapparikirja. Merirosvot pitäisivät Bogonmaan rannat puhtaana turhista tungettelijoista ja rettelöitsijöistä. Kun välit oli selvitetty, ilta jatkui piraattien luolassa korkkaamalla pullo jos toinenkin rommia, joista ensimmäisellä Boggo nosti maljaa hämmentävän kauniille puolihaltialle, Neiti Joutssenelle, ujuttaen maljapuheeseen Jarlaxlen antaman tunnuslauseen. Tähän puheeseen vastasi liehuvatukkainen nuorimies, Ville Kääntyilevä -nimeltään, antamalla oman osuutensa tunnuslauseesta. Muita merkillepantavia merirosvohahmoja oli Varpusen, Kääntyilevän ja neiti Joutssenen lisäksi vanha konkari Baaripossu, sekä laivan tykistöstä ja raskaasta sodankäynnistä vastaava taistelumaagi Penuil punaisine kaapuineen.

Tähtien jo valaistessa taivaanrantaa Kääntyilevä ujutti Bogolle pienen paperiin käärityn paketin, sanomatta siitä sen enempää. Kun luolasta alkoi laulu raikaamaan, Boggo haki Neiti Joutssenen tanssiin, ja tanssi tämän sydämen omakseen. Sitä ei naapuripöydistä ihan hyvällä katseltu. Vaan riemukas ilta vaihtui krapulaiseen aamuun jonka turvin ryhmä hipsi pois leiristä kohti pohjoista metsää. Sinne heitä tuskin seurattaisiin, niin paljon merirosvoja oli illan kuluessa peloteltu siellä asustelevista kauheuksista.

Manu, Tellu ja lohikäärme

Pilarin sodasta oli kulunut noin vuosi, mutta sen alla ollut metsä oli edelleen synkkä ja eloton, pari vihreää oksaa yritti urheasti tuoda alueelle uutta elämää. Manu ja Tellu löytyivät lohikäärmeluolan edestä Agarbasia uskollisesti odottaen, olivat vaan aika huonoon kuntoon puolessa vuodessa päässeet. Se ongelma ratkesi parilla vuohilaumalla. Matkareitti takaisin Bogon linnoitukselle päätettiin viedä Uuden Garethin, uudisraivaajien kylän, kautta rantaviivaa itään seuraillen kunnes olisi aika kääntyä pohjoiseen. Saataisiin tutkittua mahdollisimman paljon rannikkoa.

Matka oli melko tapahtumaköyhä, mitä nyt yhtenä yönä lohikäärme hyökkäsi leiriin. Onneksi Anna oli tähtiä tutkiessaan havainnut jonkun pimentävän niitä aika ajoin ja tajunnut tehdä hälytyksen, joten ryhmä ehti metsän suojaan piiloon ja punaruskea lohikäärme sai tuhottavakseen vain leirivarusteet. Tämä oli sama tulikäärme jonka puolesta Drul ja Elric olivat luvanneet tappaa Korekalwenin. Siitähän oli jo iäisyys, ja edelleen kaveri vihoittelee. Mutta näytti myös olevan pahasti arpeutunut, joten ihan vammoitta ei sekään Pilarin sodasta ollut selvinnyt.

Uudessa Garethissa jätettiin kohtaamiset lohikäärmeiden kertomatta, mutta kerrottiin että ihan vaan etäältä oli nähty piraattien piilosatama, ja kuvailtiin joukon kapteeni sekä heidän mustapurjeinen aluksensa. Kristof olikin jo melko varma että mantereelle lähetetty laiva oli kaapattu, muuten se olisi jo palannut takaisin. Tällä uroteolla Pääskynen (tämä on niin mainiota, vaikkakin tahatonta ironiaa tarinan kirjoittajan osalta, että jätän sen korjaamatta. -GM huom.) olikin kehuskellut.

Uudet leirivarusteet hankittiin kylän sekatavarakaupasta, siitä olikin aikaa kun kauppaa oli ihan oikealla rahalla tehty, palvelusten ja kuoleman sijaan. Kauppamiehet tuntuivat olevan suorastaan hämmentyneitä eri metalleista tehtyjen rahojen arvon suhteesta toisiinsa, mutta loppujen lopuksi tavarat ja rahat vaihtoivat omistajia niin että molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä.

Matkalla Bogon linnoitukselle löydettiin rannikolta valtavan kokoinen, tosin jo osittain rappeutunut, merelle katsova Zodarin jumalapatsas, mutta eipä sen merkityksestä sen enempää saatu irti. Patsaan pää oli murtunut ja pudonnut maahan, ja jännästi itse patsaan jalusta oli maan sisällä. Lisäksi hieman myöhemmin löydettiin pieni yrttipuska, jonka lehdillä saisi palautettua hengen haltian ruumiiseen, jos annos ehdittäisiin antaa ennen kuin 28 päivää kuolemasta oli kulunut. Lehdet toimivat vain tuoreina, joten niitä ei voitu mukaan ottaa, mutta puskan paikka laitettiin tarkasti kartalle.

Bogon linnoituksella kuultiin että pieni hopeinen lohikäärme oli yrittänyt hyökätä linnakkeelle, mutta Eölin suunnittelemat puolustuslaitteet olivat ajaneet sen matkoihinsa. Kuvauksen perusteella kyse oli Wyrin tyttärestä. Arwenin h-hetkeen oli vielä noin kuukausi aikaa. Idässä Natasen johtama tiedustelupartio oli nähnyt etäältä ryhmän haltioita, ihan oikeita, eikä niitä tummia tai demonisoituneita versioita. Gnolleista oli saatu lisätietoa, niiden lukumääräksi arveltiin liki tuhatta. Melko monta.

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.

[Edellinen osa] [Seuraava osa]