Uudisraivaajat 2

[Edellinen osa] [Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]

Elanor: Salohaltia Argothin metsästä. Toimi ennen vartijana ja tiedustelijana. Tykkää kulkea omia polkujaan, ja pysyykin näillä poluilla aika hyvin.


Wainamrun: Hiljainen ja vähän jurottava Noldoparantaja. Oli melko allapäin haaksirikon jälkeen, mutta lähti silti seuraamaan toisia eikä jäänyt omiin oloihinsa. Pikkuhiljaa mieli on piristynyt, kun tekemistä on riittänyt - lähinnä tosin Bogon apumiehenä olemista.


Malantur: Lyhyt suurihminen, joka on oudon vaaleakarvainen. Kulkee erittäin väljissä vaatteissa vaellussauva kädessä. On luonnossa kuin kotonaan. Villi ja suuri pikkukissa tuntuu seurailevan joka paikkaan. Muuttuu tiikeriksi aina silloin tällöin, välillä jopa omasta tahdostaan ja oman mielensä säilyttäen.


Anna Tercenya: Noldotiedustelija, joka myös pärjää luonnon helmassa. Pitkällä jousella kaatuvat niin suuri riista (peikot) kuin pienriistakin (örkit), ja miekalla voi vielä varmuuden vuoksi viimeistellä tuloksen. Leppoisa ja hyväntahtoinen. Liipasinsormi on herkässä etenkin pahoja olentoja kohtaan.


Páin Rautakoura: Erittäin voimakkaan näköinen ja oloinen kääpiö, jolla on mukana käsikirveitä ja muita aseita. Kääpiöksi liikkuu erittäin nopeasti ja liukkaasti. Rinkasta löytyy kaikkea mahdollisesta alushousuista lapioon. Hieman juro ja itsepäinen, mutta erittäin hyvä apu ryhmälle hommaan kuin hommaan.


Boggo: Pääkaupungin karvajalka. Palveli Dúnadanaatelisen hovissa monia vuosia viettäen yltäkylläistä elämää, pääasiassa kokkina. Samalla sai omankin vatsan täyteen aina kun siltä tuntui. Kirkkaat värit ovat mieleen, ja paita on kirkkaan keltainen ja housut kirkkaan vihreät. Bogon Ensimmäinen Valtakunta kaatui nopeammin kuin se nousi, mutta Kukkulat sentään jäi jäljelle. Ainakin Bogon mielestä.


Maranwë: Nahkamaskiin ja -vaatteisiin verhoutuva hiljainen pitkä haltia, jolla on pitkä kynac selässä (huotrassa, ei pystyssä). Nahkuri ammatiltaan, ja on kuulemma tehnyt itse vaatteensa. Ei näytä kasvojaan koskaan kenellekään, paitsi kultakolikon kaivoon heitettyään uskalsi ottaa maskinkin pois ja muutti nimensä Ulundosta Maranwëksi. Osaa rakennella taloja ja kaikkea muutakin.


Sigurd: Onnekas kaupunkilainen, joka pääsi ruttoa pakoon. Viettänyt lähes koko elämänsä opiskellen. Viimeisin opinahjo olikin pääkaupungin yliopisto. Onpa mukana jopa tikari ja pieni kilpi! Tuntuu tietävän kaikesta jotain, ainakin teoreettisesti. Käytäntö sitten onkin eri asia... Onneksi muut hoitavat yleensä käytännön.


Görin Vihreä (NPC): Kalju kääpiö, jolla on erittäin takkuinen ja sekaisin oleva vihreä parta. Kukaan ei tiedä, onko partaan joskus pudonnut ruoantähteitä, jotka ovat alkaneet kehittää omaa älyä, vai onko parta vain värjätty. Laivamatkan ajan kääpiön kasvotkin olivat vihreät. Ja nimikin lausutaan 'Gorin'. Pisteet o:n päällä ovat erokepisteitä. Osaa puhella eläinten ja kasvien kanssa, ja tykkääkin tehdä niin. Kukaan ei ymmärrä miksi.


Vuorille!

Matkaan lähdettiin toiveikkain mielin, vaikka mukava mökkielämä jäikin taakse. Ensimmäisenä päivänä ei joenvartta kävellen päästy kovinkaan pitkälle, mutta jo toisena maisemat vaihtuivat. Joen molemmin puolin avautui vaaramaisema ja edessä näkyi järvi. Järven takana oli sekametsää, jonka keskellä kiemurteli joki laskien järveen. Samaisesta paikasta nähtiin joen toisella puolella kahden rakennuksen rauniot. Rakennukset olivat vielä enemmän tai vähemmän pystyssä, vaikka olivatkin tehty puusta. Tämä viittaisi siihen, että saarella oli aivan lähiaikoina ollut asutusta, vaikka kaikki muut merkit siitä olivatkin hävinneet. Rakennuksia tutkimaan lähetetty loittoryhmä koostuin Elanorista ja Görinistä, jotka eivät vaivautuneet tekemään mitään lauttaa tai vastaavaa. Miksi olisi pitänyt, kun veden päälläkin pystyi kävelemään vallan mainiosti?

Toinen rakennuksista, joka näytti joskus olleen talli, oli melkein romahtanut, mutta päärakennus oli vielä korjattavassa kunnossa. Siitä puuttui ainoastaan katto ja sisään päässyt vesi oli tuhonnut kaiken irtaimiston. Seinät olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, joten aikaa talon hylkäämisestä ei voinut olla kuin kymmeniä vuosia. Pihalla olevassa kyltissä luki yleiskielellä "Perunateatteri", tämä ilmeisesti oli ollut talon nimi. Sisältä talo näytti tavalliselta kapakalta. Keittiöstä parivaljakko löysi maton riekaleiden alta luukun, joka johti pieneen maakellariin talon alla. Mitään kiinnostavampaa talossa ei ollut, joten matkaa kohti vuoria jatkettiin. Toisen matkapäivän kääntyessä illaksi ei järven rantaa vielä saavutettu, ja sää muuttui sateiseksi ja alkoi ukkostaa. Nuotiota ei yrityksistä huolimatta saatu syttymään niillä harvoilla karahkoilla, joita lähes puuttomasta maastosta löytyi joten yöstä tuli kylmä. Boggo unelmoi lämpimästä takkatulesta kotoisessa kolossa.

Keskellä yötä vartiossa olevat haltiat näkivät jonkin todella suuren lentävän suoraan leiriä kohti. Salamointi lisääntyi suuren olennon lähestyessä hurjalla nopeudella. Porukka valmistautui ottamaan tulijan vastaan aseet kädessä. Lohikäärme, jollaiseksi suurin osa sen helposti tunnisti, laskeutui viidentoista metrin päähän ja jäi siihen katselemaan. Käärme oli väritykseltään musta-kultainen ja suurin piirtein 12,75 metriä pitkä ja siipien kärkiväli oli 20,5 metriä (tietysti he saivat tarkat mitat silmämäärällä mitattuna salamoiden välähdellessä keskellä pimeintä yötä. Kaikkihan siihen pystyvät. -GM huom). Lohikäärme katseli punaisilla silmillään sekalaista seurakuntaa mulkoillen välillä vähän jokaista, ja jollain nimeltämainitsemattomalla salohaltialla oli ns. "paskat housussa". Tämä tosin ilmeni vain suusta valuvasta kuolasta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen lohikäärme tervehti sanoen: "Hyvää yötä". Tervehdykseen vastattiin varovaisesti ja lohikäärme saikin hoitaa suurimmaksi osaksi puhumispuolen, mikä sopikin sille vallan mainiosti, sillä eihän tällä sekalaisella seurakunnalla voinut olla mitään tärkeää sanottavaa.

Kun kävi ilmi, ettei lohikäärme aikonutkaan nauttia myöhäisiltapalaa päästiin siltä kyselemään kaikenlaisia tarkennuksia uuteen tehtävään ja vähän kaikkeen muuhunkin liittyen. Nimekseen käärme ilmoitti Wyrlanndrimassrim, mutta häntä voitaisiin kutsua Wyriksi. Ilmoittipa hän kysyttäessä olevansa valolohikäärme ja asustavansa saaren pohjoisosissa. Toisen lohikäärmeen vuori oli vanha sammunut tulivuori ja pieni sivukäytävä kääpiötyötä. Muna olisi määrä viedä tulilohikäärmeeltä, jonka Wyr harmitellen tunnusti olevan häntä voimakkaampi ja sen vuoksi hän ei voisi pidätellä sitä kovin pitkään. Harhautuksen olisi määrä olla taisteluhaaste ja Wyr todennäköisesti kärsisi jonkinasteisen tappion taistelussa, joten epäonnistuminen munan hakemisessa ei tullut kysymykseen. Saaren historiasta kysyttäessä Wyr tiesi kertoa vähän aikaa sitten olleen sodan, johon hänetkin oli pakotettu osallistumaan. Häntä oli komentanut joku surkea ihminen maailman viheliäisimmän esineen - lohikäärmeenhallintasormuksen - avulla, koska surkea ihminen ei olisi itse saanut mitään aikaiseksi. Hän puolestaan oli levittänyt suurta tuhoa vihollisrivistöihin. Sodan aikana vuoriston keskiosat olivat muuttuneet tasangoksi. Vuoriston Wyr tunsikin hyvin ja tunnisti Aamuhämärän laakson kun se hänelle kuvailtiin. Se löytyisi ympyrävuorten itälaidalta keskustasangon reunalta. Valokäärmeen laaja tuntemus ulottui myös yksisarvisiin joista hän tiesi kertoa, että ne maistuvat hyvältä. (Tämänhän porukka tosin jo tiesi.) Perään hän harmitteli ettei porukalla ollut mitään syötävää mukana. Ennen ihmiset ja haltiat olivat kutsuneet eläimiä lähettyville lohikäärmeitä kohdatessaan ja siten välttyneet itse välipalana olemiselta. "Vallan mukava tapa, sillä ihmiset muutenkin ovat hieman hintelän oloisia, eikä niistä tule maha täyteen." Wyr totesi. Seuraavaksi tapaamispaikaksi sovittiin metsänreuna vuoren lähellä, jossa ryhmän pitäisi odotella lohikäärmettä.

Aamulla sää oli jo kirkastunut huomattavasti ja paluumatka aloitettiin raikkaassa ilmassa. Leveän joen yli nimittäin ei päässyt ilman lauttaa ja sen tekeminen kestäisi sunnilleen yhtä pitkään kuin käveleminen takaisin talolle. Päivä taaperrettiinkin eteenpäin, yö nukuttiin välissä, ja toisen matkapäivän jälkeen yöllä tavattiin valkoinen yksisarvinen Peldeluinën liepeiltä metsästä, mutta lohikäärmeistä hän ei tiennyt juurikaan mitään. Hän vain pystyi vahvistamaan, että valolohikäärmeet taistelivat heidän puolellaan sodan aikana. Joki ylitettiin ja matkaa jatkettiin tasangon poikki parin päivän ajan. Ensimmäisen nyppylän näkyessä metsän reunan yli piirsi Sigurd karttaan sille paikalle ison tulivuoren. Myöhemmin hänen suureksi harmiksi vuori osoittautui enemmänkin kukkulaksi, jolla ei voisi kuvitella olevan mitään yhteistä tulivuorten kanssa. Metsän reunassa aloitettiin piilopaikan valmistelut, joita jatkettiin seuraavanakin päivänä. Päivän aikana sää muuttui sateiseksi ja ukkonenkin alkoi jyrähdellä, mikä viittasi siihen, että yöksi olisi tulossa "erinomainen lentokeli" ja lohikäärme nähtäisiin uudelleen. Yöllä käärme kohdattiinkin ja uudet treffit sovittiin vuoren juurelle seuraavan päivän iltana, sillä vuorelle oli vielä päivän matka metsän läpi. Illalla Wyr näytti ryhmän haltioille oven paikan, joka oli vain riimu tai symboli tasaisessa kallioseinämässä. Sovittiin, että seuraavana aamuna ryhmä menisi ovesta sisään ja Wyr odottaisi kaksi tuntia oven avaamisesta ennen kuin esittäisi haasteensa tulilohikäärmeelle. Ryhmä olisi siihen mennessä varmasti pystynyt purkamaan kaikki ansat ja päässyt hyviin asemiin munan nappaamista ajatellen.

Vuoreen johtavan oven avaaminen ei ollutkaan niin helppo juttu. Kukaan ei halunnut mennä koskemaan kallioon jossa oli maaginen symboli, eikä kalliossa ollut tietenkään minkäänlaisia saumoja tai rakoja oven merkiksi, kääpiötyötä kun oli. Viimein Wainamrun meni tutkimaan millaista taikuutta ovessa olevaan riimuun on käytetty ja juuri ennen kuin oli koskemassa sitä veti hän kätensä pois. Ovessa oli jotain tulipalloon liittyvää, eikä oven koskeminen varmaankaan ollut hyvä idea. Páin sai luvan heittää kivellä ovessa olevaa riimua muiden seuratessa hieman kauempaa. Kiven kolahtaessa kallioon läjähti siinä tulipallo. Toisella kivellä ei enää tapahtunut mitään eikä riimu ollut enää maaginen, joten se oli ilmeisesti kertakäyttöinen tai latautui uudelleen tuntemattoman ajan kuluttua. Ovi aukesi kallioseinämää työntämällä hyvin hiljaisesti.

Oven takana käytävä vietti hieman alaspäin ja kaarsi vasemmalle. Jonkin matkan jälkeen seinissä molemmin puolin käytävää huomattiin uusia riimuja. Hetken ihmettelyn jälkeen Páin sai taas toimia miinariimunpolkijana lopun porukan seuratessa parinkymmenen metrin päästä mitä urhealle kääpiölle mahtaisi tapahtua. Páin heitti kiven riimujen välistä, jolloin yhdestä symbolista iski salama käytävän poikki kohti toista riimua, ja katosi hetkeksi siihen. Vaan pian tämän jälkeen kahdesta muusta lähti vihainen valonleiskahdus käytän suuntaisesti molempiin suuntiin. Kääpiön partakarvat vain hieman kärähtivät salaman mennessä hiuksenhienosti Páinin ohi. Salama ei osunut seuraavaankaan henkilöön, vaan vasta Malantur oli kyllin epäonninen olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Onneksi tilanteesta selvittiin pienellä sähköiskulla selkärangan ja kaulan liittymäkohtaan, tai niin Malantur ainakin väitti. Matkaa jatkettiin syvemmälle ja seuraavan riimun kohdalla oltiin varovaisempia. Tällä kertaa kivien heittelyn seurauksena ei tapahtunut mitään ja pienen ihmettelyn jälkeen Wainamrun päätti mennä tutkimaan riimua lähemmin. Kun hän oli päässyt riimun lähelle ja aikoi tutkia sitä ilmestyi käytävään sumua (Vesihöyryä.. -GM. Huom.). Niin kuin tällaisissa tilanteissa järkevää onkin suoritettiin taktinen perääntyminen niin nopeasti kuin mahdollista. Sumu ei levinnyt kovin isolle alueelle ja häipyi pian, joten matkaa päästiin jatkamaan.

Seuraavan riimun kohdalla noudatettiin tutuksi tulleita varotoimenpiteitä ja saatiin aikaiseksi jäätävä aalto (Jääpalloriimu.. -GM Huom.). Sitten tulikin taas hankalampi riimu vastaan, koska se ei lauennut kiviä heittelemällä. Wainamrun lähti taas urhoollisena tutkimaan, miten riimu saataisiin "purettua". Hetken tuumaamisen ja riimun lähellä seisoskelun jälkeen se onnistuikin, mutta tällä kertaa karkuun pääseminen tuotti ongelmia. Hän oli niin syventynyt tutkimaan riimua, ettei ennättänyt esiin ilmaantuvan usvan (Death Cloud.. -GM Huom.) alta pois. Usva olikin vähällä tainnuttaa Wainamrunin kokonaan ja luultavasti olisikin tainnuttanut jos olisi levinnyt laajemmalle alueelle.

Pian päästiinkin taas uuden riimun kohdalle. Páin päätti olla rohkea ja mennä tutkimaan tilannetta. Riimu oli ovessa käytävän päässä olevassa pienessä huoneessa, eikä ollut lauennut kivien heittelyllä. Páinin ympärille sidottiin naru, että hänet voitaisiin vetää myös tajuttomana turvaan jos tarvetta ilmenisi. Tälläkin kertaa riimu pääsi yllättämään: Páinin kävellessä riimun viereen mitään ei tapahtunut. Vasta kun hän kosketti riimua mahdollisimman pitkällä kepillä alkoi tapahtua. Maasta eri puolilta huonetta kuoriutui kolme humanoidin muotoista suurta kiviolentoa, jotka osoittivat ei-toivottua kiinnostuta Páinia kohtaan. Taistelun tuoksinassa Páinin nenä murtui, mutta muuten olennot muuttuivat takaisin maaksi yksi kerrallaan ilman suurempia ongelmia.

Seuraava ongelma oli lukossa oleva ovi. Boggo jälleen kerran osoitti yleisavainnippunsa käyttökelpoisuuden avaamalla lukon ja matkaa päästiin jatkamaan. Lyhyen käytävänpätkän jälkeen näkyi edessä suuri kammio mittaamattomine rikkauksineen, joten tulilohikäärmeen luola oli viimein löytynyt. Onneksi lohikäärme oli nukkumassa eikä näyttänyt heränneen ensimmäisten kurkistaessa suureen saliin. Kiireesti palattiin takaisin oven taakse turvaan odottamaan sovitun määräajan umpeutumista ja unelmoimaan hyvin lähellä olevasta todella suuresta aarteesta jota kohta päästäisiin penkomaan. Suunnitelma oli seuraavanlainen: Páinin tehtäväksi jäi ottaa muna mukaan muiden keskittyessä tavaran hamstraamiseen.

Määräajan umpeutuminen tajuttiin, kun vuoren ulkopuolelta alkoi kuulua kovaa ärjyntää, joka kantautui huoneeseen kiinni olevan ovenkin läpi yllättävän selkeästi. Vastaus puolestaan tärisytti seiniä ja sai pieniä kiviä putoamaan katosta. Lohikäärmeen raahauduttua ulos luolastaan ovi avattiin ja rynnättiin aarteen kimppuun. Páin kahlasi ylös kullan ja hopean värittämää rinnettä munien luo ja sulloi yhden säkkiin muiden kahmiessa aarteita kasan reunasta. Vasta aarteen vieressä pystyi ymmärtämään sen todellisen valtavuuden. Kasa oli useita metrejä korkea ja halkaisijaltaan kymmeniä metrejä ja sen päällä oli useita isoja munia. Kasasta löytyi aivan kaikkea mitä ihmiset, haltiat ja kääpiöt ovat ikinä tehneet.

Valitettavasti aikaa ei ollut kovin paljoa ja jokainen sai mukaansa vain muutamia valitsemiaan esineitä ja pari kourallista kolikoita (joita kukaan ei ihmeemmin hamstrannut, koska rahan arvo oli haaksirikon yhteydessä kärsinyt pienen inflaation). Pian juostiinkin kapeaa käytävää ulospäin ja toivottiin, ettei riimut ole nopeasti latautuvia. Ryhmän rynnätessä ulos oli lohikäärmeiden taistelu jo loppunut ja vain Wyr näkyi taivaalla.

Munan nähdessään hän syöksyi alas sen luo välittämättä useista vuotavista haavoistaan ja pahoista palovammoistaan. Samaan aikaan vuoren uumenista kuului voimakas karjahdus enteillen tulilohikäärmeen pikaista palaamista taivaalle. Metsän laitaan oli muutamia satoja metrejä eikä ketään kiinnostanut olla näkyvillä lohikäärmeen ilmaantuessa vuoren takaa, joten ainoaksi pakopaikaksi ryhmälle jäi luolaan johtava käytävä. Siellä odotettiinkin kunnes tulikäärme oli kadonnut Wyrin perässä taivaanrantaan ja siirryttiin pikaisesti ennakkoon valmisteltuun piilopaikkaan metsän reunaan. Vasta siellä uskallettiin tutkia lähemmin mukaan otettuja esineitä ja levätä yön yli. Yön aikana tulilohikäärme lensi takaisin luolaansa ilman kantamuksia, joten Wyr oli onnistunut juonessaan ja sai pidettyä munan itsellään.


Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen T. Kotiranta. Lohikäärmetaistelun kirjoitti kuittaa.

[Edellinen osa] [Seuraava osa]