Uudisraivaajat 20
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Hiekkalaatikolla
Aamuaurinko kimmelsi aavikon hiekasta kun ryhmä raapi unihiekat silmistään ja alkoi tyhjentämään portaikkoa. Harmi ettei Malanturin taikalaatikko pitänyt sisällään mitään soveliasta loitsua sannan siirtoon, nyt ryhmä sai vuodattaa litran jos toisenkin hikeä ennen kuin saivat aikaan käytävän josta mönkiä hiekan hautaamaan onkaloon.
Sieltä löytyi huone jossa oli pari suurta patsasta, ajan syövyttämä reppu ja seinät täynnä kirjoitusta. Repusta tai patsaista ei löytynyt mitään mielenkiintoista, mutta seinillä oleva tarina kertoi hyvin vanhalla adunaicilla, että tänne oli kätketty kaksi seppä Ancataren tekemää näkökiveä, jotka olivat saaneet mallinsa kuuluista Palantireista. Sigurdin valistuneen arvion mukaan teksti oli noin 6000 vuotta vanhaa.
Huoneesta erkani kolme käytävää, ensimmäisen takaa löytyi paaden päällä oleva arkku, joka monivaiheisen varmistusoperaation jälkeen lopulta todettiin tyhjäksi ja vaarattomaksi. Toisen takana oli huone jonka sortuneen seinän alta ryhmä kaivoi esiin onnettoman seikkailijan ruumiin. Mutta mitään varsinaisesti mielenkiintoista siellä ei ollut.
Kolmas käytävä oli portaikko huoneeseen jossa oli suurempi, lähemmäs kolmimetrinen, versio aulan seppäpatsaasta, ja tällä oli toisessa eteen ojennetuista käsistään noin 30 senttiä halkaisijaltaan oleva kivi. Toinen käsi oli sen sijaan tyhjä. Patsaan edessä oli lähde.
Viitansa kätköissä olevasta arkustaan Malantur kaivoi esiin tikkaat joille lopultakin, parin vuoden kantamisen jälkeen, tuli käyttöä. Drul kiipesi niiden avulla ihmettelemään kiveä, eihän siinä mitään ihmeellistä näkynyt. Toisesta patsaan kädestä näytti toinen samanlainen kivi olevan revitty väkivalloin irti. Kun Drul kosketti kiveä, rävähti patsaan suusta salama, joka onnekkaasti ainoastaan käräytti Drulin kulmakarvat.
Sigurdin tulelta suojaavan kepin avulla asioista jotain tietävät kiipesivät vuorollaan kiveä hipelöimään asiasta sen viisaammaksi tulematta, mutta sitten Malantur keksi että kätensä lähteen veteen kastamalla kiveen saattoi koske ilman pelkoa salamasta. Tämän jälkeen kivestä ymmärrettiin sen verran että se todellakin oli näkökivi, jonka käytön hallitseva voisi tutkailla tapahtuvia asioita matkojen päästä. Käytön opiskelu vaan vaatisi huomattavia voimia ja veisi jonkun verran aikaa.
Koska kivestä tiedettiin kuitenkin sen verran, ettei sitä voisi millään loitsulla havaita, Malantur hajotti patsaan käden ja kivi käärittiin viitan sisään, ja otettiin kantoon.
Maailma pimenee
Vaihtoehtojen määrä lisää päätöksenteon vaikeutta, ja se teoria muuttui todeksi kun ryhmä alkoi arpomaan mitä kivellä loppujen lopuksi pitäisi tehdä. Lopulta päätöksenä oli viedä kivi Eölille ja toivoa että tämä näkisi sen kautta jotain hyödyllistä. Hintana olisi toki se että Wainamrun joutuisi tuomaan Korekalwenin takaisin elävien kirjoihin, mutta koska matka Eölin kartanoon veisi pari viikkoa, olisi hyvää aikaa keksiä sille teolle joku selitys ja mahdollinen hyödyntäminen.
Matkan aikana ei tapahtunut mitään ihmeellistä, ravinnon perässä juoksevat susilaumatkin olivat jo oppineet että parempi koettaa ruokailla jossain muualla. Metsästä nouseva pilari vaan aiheutti huolta, se ikään kuin näytti törmäävän taivaanrannan kanteen ja lähtevän leviämään sitä myöten. Kun Sigurd oli piirrellyt hetken jos toisenkin kaavioita vihkoonsa hän arvioi että yhdeksän kuukauden kuluttua pimeys olisi levinnyt Bogon linnakkeen päälle. Varmenne siitä että saari todellakin oli eristetty maailma suuren kuvun sisällä. Ei järin valoinen visio kuitenkaan.
Reilun viikon patikan jälkeen Eölin kartano oli jälleen ryhmän edessä. Ja pelisuunnitelmakin oli ainakin toivottavasti laadittuna. Tavanomaisten kohteliaisuuksien jälkeen ryhmä tiedusteli oliko Eöl koskaan kuullut Ancataren kivestä, ja silmissä vilahtaneesta välähdyksestä päätellen oli. Vaikkei hän ryhmälle siinä vaiheessa kovin paljon lisätietoa antanutkaan.
Sen jälkeen ryhmä alkoi ihmettelemään josko Annalta kadonnut nuoli olisi löytänyt tiensä takaisin valmistajansa luokse, ja siinä vaiheessa ymmärrys kipusi Eölin silmiin. Pienen neuvotteluhetken jälkeen löytyi sopu siitä että jos Wainamrun saisi palautettua Korekalwenin henkiin, Eöl tukisi ryhmää kun he neuvottelisivat hänen kanssaan tulevasta.
Epäpyhä liitto
Eölin johdolla Wainamrun vetäytyi kartanon kellareihin suorittamaan rituaalejaan ja laulelemaan laulujaan, samalla kun muu ryhmä keskittyi juhlimaan jouluaatonaattoa. Seuraavan illan juhla-aterialle ilmestyi Korekalwen upeassa pellavapuvussaan, huulet maalattuna samalla punasävyllä joka kimmelsi hänen eog-kädessään. Ainakin ryhmän haltijoilla alkoi alahuuli väpättämään.
Sigurd ei tajunnut kirjoittaa Bogolle vuorosanoja valmiiksi, joten diplomatian kuningas sai hetken aikaa iskeä sanallisia säiliä yhteen Korekalwenin kanssa ennen kuin yhteisymmärrys oli saavutettu. Lopulta tuloksena oli että molemmat osapuolet kokoaisivat joukkonsa valmiuteen hyökkäämään pilaria vastaa. Sillä jos Saari pimenee ei enää olisi mistä taistella, hyökkäys tapahtuisi kolme kuukauden kuluttua, ja kaksi viikkoa ennen sitä pidettäisiin taktiikkapalaveri Eölin kartanossa. Jos vampyyrit saataisiin hengiltä, keskinäinen rauha kumoutuisi. Pilarin lisäksi kuoleman pilvi tuntui leijuvan kaiken yllä.
Aamusella ryhmä huomasi että Joulupukki oli kuin olikin käynyt vierailulla, ja kaikilla oli vuoteen vieressä pieni pullo sekä käärö, niitten avulla saattaisi sitten tehdä kaikkea hyödyllistä, hyödytöntä tahi haitallista. Aamiaisen jälkeen Korekalwen lähti matkoilleen, jäähyväiset olivat enemmän kuin lämpimät. Ryhmä antoi hälle hetken etumatkaa kiusallisten kohtaamisten välttämiseksi, mutta ennen reppujen nostamista selkään Ancataren kivi annettiin Eölille. Häntä pyydettiin opettelemaan kiven käyttö jotta kaikki mahdollinen olisi tiedossa ennen kuin pilaria vastaan hyökättäisiin. Eölin olemuksesta saattoi päätellä ettei hänkään tämän tasoisia esineitä päässyt ihan päivittäin hiplaamaan.
Rasva palaa
Seurasi parin viikon pikamarssi kohti Bogon linnoitusta, sen aikana Sigurdkin ehti menettää viimeiset tutkijankammiossa kerätyt ylimääräiset kilot. Useiden eläinlaumojen aiheuttamien väärien hälytysten lisäksi ainut häiriö matkalla oli Thrimmu niminen kääpiö, joka tuli leiriin etsimään Erno nimistä tulielementaaliaan, moinen veijari kun oli päässyt karkuun. Thrimmu oli tarinoidensa mukaan paennut mantereelta samaan aikaan ryhmän kanssa varastamallaan pienellä purjeveneellä, ja Viivi nimisen vesielementaalin avulla aikoinaan päässyt saarelle, ja Ernon avulla ihmeen helposti täällä selvinnytkin. Tokihan Thrimmu kelpaisi joukkoon mukaan, etenkin kun ryhmän mieliin muistui että Eölin mukaan linnoituksen kääpiöiden kaipaaman ahjon sydämeksi kävisi joko lohikäärmeen sydän tahi elementaali.
Kun ryhmä pääsi Bogon linnoitukselle, ei siellä Algorin mukaan ollut tapahtunut mitään erityistä, mitä nyt ryhmä gnolleja oli yrittänyt kiipeillä pitkin linnoituksen seiniä. Mutta ne oli torjuttu ilman että linnoituksen varsinaiset puolustusaseet olivat joutuneet toimiin. Ja uudenvuodenaattona Maustetytöille oli tapahtunut jotain ihmeellistä, Ginger pakeni pois linnakkeesta ja muut jäivät huoneeseensa katatoniseen tilaan. Tokihan Wainamrun koetti heitä auttaa, mutta laulussa taisi olla väärä sävel kun tyttöjen silmistä katosi viimeinenkin ymmärryksen pilke.
Kääpiöäitien jälkeläiset olivat siirtyneet reilun mailin päähän kaivelemaan omia käytäviään. Kovasti olivat vielä alkutekijöissään. Ryhmän siellä vieraillessa Thrimmu päätti että tämä olisi hänellä sopiva paikka ja jäi sinne asustelemaan. Kaivoksen johtajalle ryhmä vihjasi Thrimmun kyvystä elementaalien suhteen.
Tuplavahinko
Pian linnakkeelle palattua Cülindén lapsivesi puhkesi ja Wainamarun joutui töihin. Parantaja oli kovasti tottunut kursimaan kokoon miekan repimiä haavoja, mutta uuden elämän tuottaminen tuntui olevan yllättävän vierasta. Mutta niin hyvin homma sujui että Wainamrun sai puserrettua Cülindésta ulos kaksi tervettä pitkäkorvaa, pojan ja tytön. Seuraavan päivän nimenantojuhlassa Benedictus antoi lapsille nimiksi Finwë ja Míriel.
Olosuhteista johtuen varpajaisia ei kovin suureellisesti juhlittu, eikä Elanorillakaan ollut sikareita tarjottavaksi. Kun ryhmä aamulla teki lähtöä kohti seuraavaa kohdetta oli Cülindé kovasti lähdössä matkaan mukaan, mutta jotenkin hän kuitenkin vakuuttui siitä että tässä vaiheessa tissin tarjoaminen lapsille on tärkeämpää kuin mököjen listiminen.
Kuka keksii TOSI hyvän bluffin
Linnakkeella saatiin varustus jälleen kunnostettua, mutta ajatus oli edelleen hivenen säröinen. Punaisen lohikäärmeen antamaan määräaikaan oli enää muutamia viikkoja, ja annetusta tehtävästä ei varsinaisesti ollut suoritettu mitään. Mutta ei mitään huolta, samaa liskoa oli jo vedätetty pari kertaa, joten ei tämä voisi olla sen vaikeampaa, mitä nyt Drulin ja Elrickin mielestä jotka homman joutuisivat hoitamaan.
Matka lohikäärmeen luolalle vei reilun viikon, joten siinä ajassa ehti arvuutella kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot sille mitä louhari saattaisikaan kysyä. Vaan annetaan Drulin kertoa…
Tass edessä sama vuori, vaan kannettavan pelon määrä on kerta kerralta suurempi. Elrick ei ole sanonut sanaakaan sen jälkeen kun sotkimme itsemme kauriin vereen, sentään vähän vaihtelua ikuiseen savustukseen. Luulen että osaan vastauksen kaikkeen mitä Hän voi meiltä tarinaamme liittyen kysyä, vaan miksi mieleni alkaa tyhjenemään…
Siinä Hän jälleen on, leuhkasti lepäillen rikkauksiensa päällä, pienokaiset ilkeästi vierailijaa silmäillen, tämä on kai kärsivällisyystesti, vaan jaksammehan me odottaa että Hän lopettaa nukkumisensa teeskentelyn. Silmäluomet räpsähtävät auki, onneksi saan pidettyä itseni kasassa, aina yhtä vaikeaa hallita jalkojaan ja suoltaan.
Saamme vaihdettua pakolliset kohteliaisuudet, Hän tuntuu yllättyneeltä siitä olemme taas täällä. Kerron harjoitellun tarinan siitä kuinka Korekalwenin joukot tappoivat Wyrin ja että Elrickin vakoojien ansiosta tiedämme että hän aikoo hyökätä pilaria vastaan kolmen kuukauden kuluttua. Samaan tahtiin jatkan etten tiedä kuka tappoi Wyrin tyttären, ja todellakin toivon ettei hän huomaa epäröintiäni.
Lohikäärmeen ristikuulustelu saa minut hämilleni ja menen möläyttämään että olen yrittänyt tunkeutua Korekalwenin Kuunkiven linnoitukseen tappaakseni hänet. En jaksa uskoa että hän ottaa perusteluni todesta.
Mutta mikä hienointa, toivoin vaan että saan ostettua lisää aikaa, mutta Hän osti tarinamme ja aikoo todellakin hyökätä Korekalwenin joukkoja vastaan samalla kun he iskevät pilarin kimppuun. Harmi vaan että menin siinä vaiheessa lupaamaan että tappaisin Elrickin kanssa taistelun tiimellyksessä Korekalwenin. Helposti luvattu, mutta toteutuksen ja halun kanssa voi olla vähän niin ja näin. Mutta ennen lähtöämme Hän antoi minulle miekan ja Elrickille sormuksen tehtävämme suorittamista helpottamaan…
Painajaisia, onko niitä?
Lohikäärmeen luolalta vei reilun viikon Eölin kartanolle, sinä aikana ryhmä ehti tajuilla jokaisen sanan Drulin ja Elrickin ja lohikäärmeen välisestä sananvaihdosta. Vaan eipä asiat jahkaamalla parantuneet, näin oli Drul oli mennyt lupaamaan ja sen mukaan pitäisi toimia, tai ainakin näytellä toimivansa.
Eöl ei ollut päässyt tähän mennessä kovin pitkälle kiven tutkimisen kanssa, ja Korekalwenin kanssa olevaan tapaamiseen olisi vielä useita viikkoja. Tosin Eöl mainitsi että tietty yrtti voisi helpottaa näkemisen ongelmia, moinen horsma vaan kasvaisi ainoastaan suolla. Ja läheisin suo oli se joka aikaa sitten oli kierretty koska Boggo oli sen läheisyydessä kirottu helvetillisiin painajaisiin. Vaan sodan voittamiseksi on kaikki tehtävä.
Aamiaisen jälkeen ryhmä lähti suota kohden. Matkalla ei tapahtunut mitään ihmeellistä, eikä ensimmäisenä päivänä jolloin yrttiä suon silmäkkeistä yritettiin metsästää. Vaan yöllä hiipi Painin uniin kuvia hänen heimotovereista jotka kelpo tunnelia kaivaessaan löysivät mithril emosuonen ja edelleen lisää hamutessaan vapauttivat tulipedon joka varasti heiltä kaiken…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen.