Uudisraivaajat 29
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Uusi kaveri
Isyyden iloista innostunut Anna päätti tehdä Elanorit ja jäädä linnakkeelle huolehtimaan perheestään. Koska vartiovuorolista alkoi näyttämään kovasti harvalta, pyydettiin Algoria esittelemään linnakkeen väestä joitakin, joiden kyvyt eivät siellä päässeet oikeuksiinsa, ja olisivat mahdollisesti innokkaita kohtaamaan tuntemattomia vaaroja kuninkaansa rinnalla. Pian Algor toikin ryhmän eteen haastateltavaksi hivenen tanakan ihmismiekkosen joka kertoi nimekseen Zir'Bah. Hän oli yksi niistä haaksirikkoisista jotka Peilin hajotessa olivat saaneet toisen identiteetin, ja elänyt viime vuodet taidekriitikon elämää, mutta nyttemmin oma minuus ja vanhat maagikon taidot olivat alkaneet hiipiä takaisin mieleen. Kun haastattelun aikana ei mitään erityisen epäilyttäviä luonteenpiirteitä noussut pintaan, ja salama tummensi riittävän tehokkaasti tiiliseinää, ryhmä toivotti uuden kaverin tervetulleeksi joukkoon.
Akuuttiin viidentuhannen kultarahan kassavajeeseen ei tuntunut mitään toimivaa ratkaisua löytyvän, joten ryhmä päätti lähteä tutkailemaan linnan kaakkoispuolella olevaa kartoittamatonta aluetta. Ennenkin sattuma tuonut pelastuksen tullessaan. Agarbas otti matkamuodostelmassa Annan paikan toisena tiedustelijana. Manu ja Tellu olivat kyllästyneet odottamaan Kuninkaiden kulkutien ulkopuolella ja palanneet omia teitään takaisin linnakkeelle.
Ei, ei enää lohikäärmeitä...
Muutamia päivä matkanteko sujui tavanomaisia polkujaan, kunnes eräänä yönä vartijat huomasivat lohikäärmeen lähestyvän leiriä. Vaikka hälytys tulikin ajoissa, niin piiloutuminen ruohotasangolla ei kaikilta mennyt aivan nappiin, joten lohikäärme laskeutui leirin liepeille. Kertoi heränneensä juuri tuhatvuotisilta pikku pikku päikkäreiltä ja lähteneensä etsimään aamupalaa. Tälle kerrottiin lyhyesti sota-ajan tapahtumat, ja sitten ihan vaan linnanherrana tällä kertaa kulkeva Boggo ja lisko jaksoivat jonkun aikaa pohtia sitä miten päin mahdollisten aarrekammioiden sisällöt kannattaisi yhdistää. Ennen kuin tilanne ehti karata käsistä, Malantur kutsui lauman vuohia lohikäärmeelle ateriaksi ja tämä tyytyikin lähtemään niiden perään. Ryhmä puhalsi pitkään, kohtaaminen lohikäärmeen kanssa ilman että seurauksena oli kuolemaa ja vuotavia haavoja, tai edes ikuisena varjona pään päällä seuraavaa tehtävää.
Levottoman loppuyön jälkeen ryhmän taivallus jatkui jälleen päiviä ilman merkittäviä sattumia, kunnes he merenrantaa seuraillen saapuivat niemennokkaan, jonka kärki oli piilotettu katseilta paksuilla limittäisillä maahan upotetuilla pölleillä. Tuon harvan aitarakennelman takaa löytyi järkäleen kokoinen lannevaatteeseen pukeutunut mies, joka hiljalleen teroitteli valtavaa miekkaansa. Ympäri aluetta juoksenteli myös pari koiramaista otusta, joiden kokoluokka vastasi lähinnä hevosta. Sigurd muisti lukeneensa tästä hahmosta jostain Saarelta löytämästään kirjasta, kaveri oli myyttinen Taistelija. Kuka tahansa saattoi haastaa hänet kaksintaisteluun, panoksena koko mukana oleva omaisuus aseita lukuun ottamatta. Niemen santaan olisi haudattuna ties kuinka paljon voitettujen otteluiden palkintoja. Likaiseen peliin vastattaisiin samalla mitalla, ja vilkaisu koiriin kertoi kyllä minkä tyylinen se vastine olisi.
Ahneus vei Painin päässä voiton terveestä järjestä ja hän astui kehään. Taistelija johdatti Painin kahlaamaan niemen vieressä olevalle pienelle hiekkasärkälle. Seurasi kahden soturin legendaarinen mittelö, josta laulettaisiin leirinuotioilla iäisyyteen saakka, mutta niin vain Pain kohtasi voittajansa ja tippui verta valuen tantereeseen. Vammat eivät olleet vakavia ja Wainamrun sai nopeasti nöyryytetyn kääpiön jaloilleen, vain jotta tämä voisi nöyrtyä lisää ja tyhjentää taskunsa voittajansa jalkojen juureen.
Taas kuollut kylä
Matkamiesten reitti johdatti autioituneeseen kylään, jossa ihan kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan. Aika näytti pysähtyneen satojen vuosien taakse, mutta rakennukset ja pellot näyttivät siltä kuin joku olisi niitä eilen käynyt puunaamassa. Elämää ei näkynyt missään. Ruokakellarin näköisen paikan suuaukko oli muurattu umpeen, Malantur teki vaihtoehtoisen reiän sen viereen, sisältä löytyi 'ei mitään'. Kuivuneen kaivon pohjalta löytyi pieni tunneli pyöreään huoneeseen jonka seiniin oli koverrettu paikat noin 80 arkulle, muutama niistä avattiin ja löydettiin maalaisen ruumis. Kuolinsyy tuntematon. Miekalla tökkiminen tai loitsun paukuttaminen ei muuttanut tilannetta. Lyhyen tilannearvion jälkeen ryhmä päätti vetäytyä soveliaan etäisyyden päähän katsomaan mitä yöllä tapahtuisi.
Kuun noustua valaisemaan maisemaa kylä heräsi henkiin, työläiset kuokkivat peltoja ja naiset kantoivat notkuvia ruokavateja pöytään. Vaan kun oikein tarkasti katsoi, huomasi ettei kuokan isku tehneet maahan jälkeäkään, eikä korsi taipunut askeleen alla. Joku porukka näytti olevan ihmettelemässä ruokavaraston kylkeen ilmestynyttä ylimääräistä aukkoa, tiilimuuri oli toki kadonnut.
Ryhmä eteni tarinoimaan kyläläisten kanssa, ja pitkien selvittelyjen jonkunlainen loppupäätelmä saatiin aikaiseksi. Kyläläisten mielestä joku paha iski heidän uniin aina kun he nukahtivat, ja heille yö näyttäytyi päivänä. Selvittelyjen perusteella pahan alkulähde löytyisi läheisessä metsässä olevasta tornista, ja kuka heidät pahasta vapauttaisi, olisi saava palkkion. Sehän riitti ryhmälle ja suuntimaksi otettiin läheinen metsä.
Tornista löytyi, kuten kyläläiset olivat kertoneet, kahden peikon ruumiit ja aiemmin samaan pelastustehtävään palkatun soturin jäännökset. Tornista ei mitään mielenkiintoista löytynyt, mutta kun alue haravoitiin tarkemmalla kammalla, niin päädyttiin pieneen luolaan. Sortuman takaa havaittiin ilmavirta, ja parilla loitsulla oli jälleen tie auki syvemmälle luolastoon. Lyhyen matkan, ja parin helposti vaarattomaksi tehdyn ansan, jälkeen törmättiin kauniihkoon naispuoliseen aaveeseen. Aave kirkui korvia huumaavasti 'Hän palaa. Pelastakaa hänet!'
Kun aave ei vaikuttanut aggressiiviselta, hän sai jäädä omiin oloihinsa ja seuraavasta kammiosta löytyi toinen epäkuollut, tämä oli sidottuna ketjuilla luolan seinään, ja paloi komeana soihtuna tuskaansa huutaen. Malantur päästi poloisen tuskistaan ja jysäytti sen loitsullaan pysyvästi tuonpuoleiseen. Tämä ei ehkä kuitenkaan ollut sellainen avunanto joka ensimmäisellä aaveella oli ollut mielessään ja hän iski täydellä raivolla varomattoman Elrickin selkään. Uusi kaveri ehti reagoida ensimmäisenä ja paukautti salamallaan aaveen palasiksi. Elric teki kuolemaa, ja Wainamrun sai tehdä töitä kellon ympäri tämän pelastamiseksi. Muut penkoivat sillä välin luolaston löytämättä kuitenkaan mitään järin jännittävää.
Vai että sellaista tapahtunut
Kun ryhmä palasi takaisin kylään oli väki saanut takaisin ihmismuotonsa ja -luontonsa. Kylä, missä he olivat, oli nimeltään Borleath, ja kylänvanhin oli nimeltään Bormain. Hän oli yli kuudenkymmenen, puolikuuro, mutta ajatus leikkasi edelleen hyvin terävästi. Taas monenlaisin sanankäänteinen piti selitellä jotta he tajusivat mitä oli tapahtunut. Muistivat kuitenkin lupaamansa palkkion, vaan tokihan tässä vaiheessa jälleen kuninkaana esiintyvä kuningas kieltäytyi moisista pikkusummista, mutta tulisi joskus uusilta alamaisiltaan pyytämään vastapalvelusta. Ennen lähtöä kyläläisille vielä kerrottiin missä olisi turvalliset kauppapaikat.
Matka jatkui merenrantaa seuraillen ilman mainitsemisen arvoisia tapahtumia, kunnes ryhmä oli jälleen Galadrielin leirissä. Itse Kuningatar sattui olemaan paikalla ja kutsui ryhmän puheilleen. Elric ja Pain menivät jo omatoimisesti kohti karanteenitelttaa. Ryhmä taisi näyttää hivenen hämmästyneeltä kun rouva kiitti heitä pikaisesta saapumisestaan. Selvisi hän oli lähettänyt linnakkeelle sanan ja pyytänyt pikaista tapaamista, mutta nähtävästi lähetti oli saapunut aivan ryhmän poistumisen jälkeen.
Kuningattaren asiaksi paljastui vain heidän välisen sopimuksen tilanteen tiedusteleminen, tapaaminen Eölin kanssa tuntui polttelevan enemmän kuin ryhmä oli arvannutkaan. Kun Boggo aikansa oli voivotellut kuningaskunnan taloudellista tilannetta Galadriel hommasi paikan päälle kirstun täynnä kultaa ja lupasi joutsenlaivan käyttöön jotta tämä mitätön yksityiskohta saataisiin hoidettua alta pois.
Aamulla ryhmä aloitti parin päivän laivamatkan kohti Amon Lindiä. Perillä linnan väki lennätti heidät keskuspihalle, jonne Sulkano tuli heidät vastaanottamaan. Galadrielin tunnuksilla varustetusta kirstusta kultarahat oli laivamatkan aikana siirretty reppuihin ja säkkeihin, joista ne nyt kaadettiin pihan kivetykselle. Kun Sulkanon kirjanpitäjäporukka laski rahoja, ryhmä yritti udella mitä kaikkea muuta hyödyllistä olisi saatavissa. Vaan yhtä vaikea oli täältä saada varastoluetteloa kuin Eölilta. Muistettiin sentään Aulëndille annettu lupaus ja kysäistiin oliko tämän palvelijoita Deagolia ja Smeagolia näkynyt. Muutamien kiertoteiden jälkeen kävi ilmi että heidät oli 'houkuteltu' tieteelliseen kokeeseen ja olivat nykyään hivenen enemmän jyrsijää muistuttavassa olotilassa. Tämä paikka nousi lähes piikkipaikalle Bogon tappolistalla, hobiteille ei vittuilla!
Kullalla saatiin hivenen yli tarvittu kaksi kiloa palavaa hopeaa, Eölikin saisi osansa, jyhkeään lyijyarkkuun pakattuna. Laivalle palattuaan kapteeni tuli tohkeissaan kertomaan että Varpusen laivan oli yllättänyt heidät ja hohotteleva valkopartainen ukkeli oli nostanut heille partaan ylitse säkillisen lahjoja. Oli 25. joulukuuta Bogon kolmantena armon vuonna.
Me pidetään bileet
Paluumatkalla oli aikaa tissutella ja pohtia miten oma osuus sopimuksesta Galadrielin kanssa saataisiin suhteellisen kivuttomasti vietyä lävitse. Ilman valvontaa niitä kahta ei voinut jättää tietämättä aikooko Galadriel tappaa Eölin vai antaa anteeksi. Ja Eölia ei vain voisi pyytää tapaamiseen, tämä kun saattaisi ottaa ja livistää. Joten ratkaisuna olisi heidän sattumanvarainen kohtaaminen juhlatapahtumassa. Näyttämönä saisi toimia Annan ja Arwenin tyttären nimenantojuhla Bogon linnassa joka juuri silloin päätettiin järjestää.
Siitä eteenpäin asiat sujuivatkin tiettyyn pisteeseen saakka melko jouhevasti. Galadriel hyväksyi Bogon kutsun juhlaan kahden viikon kuluttua, ja viikkoa myöhemmin ryhmä oli takaisin linnakkeessa. Algor joutui normaaliin pienimuotoiseen paniikkiin tajutessaan että hänen ja linnakkeen pitäisi kyetä isännöimään haltiakuningattaren vierailua viikon varoitusajalla. Tarvittiin muutama rohkaiseva sana ja suuntaviiva mihin mennä jotta hommat lähtivät rullaamaan.
Oli tullut uutisiakin. Colombon väki oli käynyt kyläilemässä, mantereelta kuului huonoja. Galadrielin lähettiläs oli surmattu Garethissa, ja vastatoimena kuningatar oli sulkenut haltiamaiden rajat ja ajanut ulkopuoliset alueeltaan. Tilanne oli kuulemma enemmän kuin räjähdysaltis. Mutta sentään jotain hyvääkin, Colombo oli lähettänyt ensimmäiset verot, kuninkaan osuus pelkästä Varpusen sataman ryöstöstä oli yli 700 kultaa. Boggokin oli hetken hiljaa.
Juhlia edeltävä viikko sujui kiivaiden järjestelyiden vallitessa. Eöl pysyi tapahtumista autuaan tietämättömänä tutkiessaan lyijyarkun sisältöä. Oli sentään lupautunut saapumaan juhlallisuuksiin selvänä ja säädyllisesti pukeutuneena. Vaan juhlia edeltävänä iltana katolta kajahti hälytys 'lohikäärmeitä'. Kun ryhmä pääsi katolle, olivat Eölin suunnittelemat puolustusrobotit tarttuneet toisiaan käsistä ja näin synnyttäneet ohjailtavan voimakentän, joka piti lohikäärmeen etäisyyden päässä. Lohikäärme tunnistettiin Wyrin tyttäreksi Ini[gaudur]ksi.
Ryhmä käski laskea voimakentän ja päästää lohikäärmeen linnan katolle. Ini oli aivan lopussa, hän sai vaivoin kerrottua että itseään paljon voimakkaampi lohikäärme oli löytänyt hänen pesänsä ja ajanut hänet pakosalle. Inille annettiin lupa levätä yön linnan katolla, kunhan katoaisi ennen auringonnousua ja palaisi sitten juhlien jälkeen. Hän romahti heti tämän jälkeen. Algorin parta pärisi tavallistakin pahemmin ja kuninkaallista komentoääntä piti hivenen korottaa jotta tämä tokeni toimintakuntoon.
Aamulla lohikäärme oli kadonnut ja vartijat ilmoittivat kuningattaren saattueen saapuvan. Tervetulomuodollisuuksien jälkeen istuttiin juhlasaliin katettuihin pitkiin pöytiin. Rouva kuningattaren kuninkaallinen tyyneys petti hetkeksi hänen nähdessään Eölin istuvan parin paikan päässä pöydän toisella puolen. Boggo sai kerrankin maljapuheeseensa sopivan paatoksen jonka Sigurdin nerokas teksti ansaitsi.
Kun Benedictus oli saanut virallisen Nimenanto-osuuden suoritettua alkoi juhla sujumaan omalla painollaan, musikantit musisoivat, palvelijat kantoivat ruokalajin toisensa perään vieraiden lautasille. Juomatkin alkoivat tehdä tehtäväänsä ja kääpiöiden sekä haltioiden välille alkoi muodostua toverussuhteita jotka aamun kajo armollisesti haihduttaisi yhteiseen unohdukseen.
Ensimmäinen särö iltaan tuli jälkiruokakattauksen yhteydessä kun palvelijat tulivat ilmoittamaan että Celeborn niminen ylimys tahtoisi liittyä seuraan. Nimi kuulosti oudosti tutulta, mutta ei sitten sitä ollutkaan. Ovelle ilmestyi sulkahattuun pukeutunut ylimys. Jarlaxlen itserakkaus oli sitä luokkaa että saattoi tuhota täydellisen valepukunsa tunnistettavalla hatullaan ja vielä tunnistettavimmilla maneereillaan. Tai ainakin kaikille ryhmässä oli selvää, mikä miekkonen oli astunut tupaan.
Kun pöytä oli siivottu ja tanssiaiset alkamassa oli melutaso noussut niin korkeaksi että Galadriel saattoi kumartua Bogon puoleen ja puhua luottamuksellisesti asiaa. Pöydän toisessa päässä Sigurd käänteli hermostuneena haarukkaa solmulle, Boggo yksinään puhumassa politiikkaa ties kuinka monen tuopin jälkeen ja hän kyvyttömänä kuiskuttamaan oikeita sanoja hobitin korvaan. Mutta niin vain Boggo omaa logiikkaa noudattavalla diplomatiallaan sai hierottua haltioiden kanssa sisällöltään samanlaisen uudisasukassopimuksen kuin Colombon porukalla oli, ja todettua että oli täyttänyt oman osuutensa sopimuksesta palavasta hopeasta ja Eölin tapaamisesta. Vaan suurempi voitto pikku-kuninkaalle taisi olla että sai provosoitua Galadrielin käyttämään hänestä alatyylistä ilmaisua. Voittoja on niin monenlaisia.
Neuvottelujen jälkeen Galadriel alkoi pyörittämään miehiä tanssilattialla ja Boggo pyysi vanhan ystävänsä Celebornin hetkeksi haukkaamaan raikasta ilmaa linnan katolle. Kehuttuaan miehen valeasua Boggo kaivoi povitaskustaan pienen paketin jonka aikoja sitten oli saanut Kääntyilevä -nimiseltä piraatilta. Jarlaxle murahti tyytyväisenä ja tunki paketin avaamatta taskuunsa. Kun hän tiedusteli toisen sopimuksen tilannetta, Boggo näytti hänelle arkun jossa Eölin jäljiltä oli tasan kaksi kiloa palavaa hopeaa. Jarlaxle valmistautui pitkään ennen kuin paksut hanskat kädessään avasi hetkeksi arkun ja pieni hymy välähti hänen huulillaan. He sopivat että arkku luovutettaisiin pohjoisessa reilun kahden kuukauden päästä, silloin Boggo saisi avaimet Duramaelin linnaan, kaikki sen vartijat tapettuna, kaiken sieltä löytyvän irtaimiston ja Duramael olisi siinä kunnossa, ettei enää voisi aiheuttaa ryhmälle ongelmia Saaren päällä.
Alhaalla juhlasalissa Eöl oli saanut tanssinsa kuningattaren kanssa, ja istui nyt pää painoksissa viinamukin pohjalta ratkaisua elon epäoikeudenmukaisuuteen etsien. Juorutkaan eivät tienneet mitä sen tanssin aikana oli keskusteltu. Toinen tanssin uhri oli Wainamrun, hänen mutinansa perusteella kuningatar oli pyytänyt häntä liittymään joukkoihinsa ja hän poloinen oli mennyt kieltäytymään. Mutta miksi? Senkin salaisuuden brandy paljastanee kun tarpeeksi juo.
Ilta hiipui juhlijoiden sammuessa niille sijoilleen tai kömpiessään huoneisiinsa. Aamulla palvelijat tiesivät kertoa että Celeborn ylimys oli pikkutunneilla saattanut kuningattareen kammariinsa ja poistunut sieltä vasta juuri ennen auringonnousua. Tavatonta haureutta hänen korkeutensa majassa.
Aamuaurinko saatteli kalpeiden juhlijoiden letkaa joka hiljalleen lähti palailemaan kohti leiriään. Ja kuten etukäteen oli arvattu, linnakkeen jokainen ryhmään kuulumaton haltia oli liittynyt heihin.
Kuninkaan kesäasumus
Jarlaxen tapaamista edeltävinä kuukausina ei kauheasti tapahtunut, ryhmä puuhasteli niitä näitä ja auttoi linnakkeen vaurastumisessa ja varustamisessa parhaansa mukaan. Malantur louhi lohikäärme Inille luolan läheiselle vuorelle jonne tämä pääsi lepäämään ja toipumaan haavoistaan. Linnan vartiosto ja puolustuslaitteisto ohjeistettiin olemaan hyökkäämättä enää tämän kimppuun.
Taivallus kohtauspaikalle vei pari tapahtumaköyhää viikkoa. Yksi Jarlaxlen miehistä yhytti ryhmän ja pyysi heitä seuraamaan leiriinsä. Ryhmä löysi pienen kävelyn jälkeen itsensä keskeltä Jarlaxen telttaleiriä, se oli ollut illuusioilla niin hyvin suojattu että teltat tulivat näkyviin vasta kun oli päässyt lähestulkoon leirin sisälle.
Kun pakollinen alkushow Jarlaxlen kanssa oli saatu suoritettua, luovutettiin tälle arkullinen palavaa hopeaa. Vastineeksi hän vei ryhmän telttaansa ja osoitti sen keskitolppaan sidottua Duramaelia, ja antoi Bogolle tämän henkilökohtaisen omaisuuden. Kuunkiven linnake olisi kuulemma tyhjä vihulaisista, ja kellarista löytyisi pieni kuningasta kiinnostava yllätyskin. Ryhmä sanoi lähtevänsä tarkastamaan linnakkeen ja palaavansa sitten leiriin jotta sopimus voitaisiin lopullisesti molemmin puolin kuitata täytetyksi.
Duramaelin kamat menivät Zir'Bahille, saataisiin uusi kaverikin edes vähän taistelukykyiseksi. Päivän matkan päästä linnake tuli näkyviin, ja se oli teurastuspaikan näyttämö. Kuolleita örkkejä lojui kaikkialla. Ryhmältä meni tolkuttomasti aikaa koluta lävitse koko paikka, siinä oli lähes sata erilaista huonetta ja niistä löytyi pitkälle toistasataa kuollutta örkkiä, sekä pihalta muutama manticorin ruumis.
Huoneita tutkiessa muutama ansa räpsähti silmille aiheuttamatta sen suurempaa vahinkoa. Yhdessä huoneessa oli pimentohaltioiden miekoilta välttynyt ylisuureksi kasvanut kärpänen, joka onnistui kiusallisen pitkään välttelemään Malanturin keppiä, kunnes Pain liiskasi sen seinää vasten. Linnaketta tutkiessa kävi selväksi miten valtaus oli tapahtunut, hyökkääjät olivat onnistuneet juotattamaan vartioston umpihumalaan, ja kun nämä olivat etsimässä lohtua maksullisesta lempeydestä tai sammuneet sänkyihinsä olivat alkaneet miekat heilua.
Surullinen näky kohtasi ryhmää kellarissa, Rakel joukkoineen oli saatu vangiksi. Rakelia ja yhtä ihmistä lukuun ottamatta kaikki muut olivat kuolleet. Sekä Rakelilta että tämän toverilta puuttui raajoja ja heidän kasvonsa oli silvottu. Wainamrun sai heidät menetettyjä raajoja lukuun ottamatta fyysisesti ennalleen, mutta kumpikin oli edelleen niin shokissa että pystyivät vain mumisemaan jotain örkeistä. Tämä selitti yhdestä huoneesta löytyneen etsintäkuulutuksen, jossa luvattiin hobitin johtaman ryhmän vangitsijalle 500 kultarahan palkkion, eihän moisista taskurahoista kukaan uskaltaisi nostaa kättään kuningasta vastaan.
Kun örkit oli kannettu linnan ulkopuolelle kaivettuun koruttomaan joukkohintaan ja löytyneet tavarat & rahat luetteloitu, tahmanäppien sormiin tarttui toki kaikki vähänkin kiinnostavat helyt, rakenneltiin Rakelille ja kumppanille paarit ja alkoi hiljainen paluumatka kohti Jarlaxlen leiriä. Matkalla oli aikaa pohtia kuka tulisi isännöimään kuninkaan uutta kesäasuntoa, valtaistuin ei toki liikkuisi muutaman lisäneliön tähden.
Leirissä Jarlaxle jälleen kietoi sanottavansa ylettömään höttöön, mutta muutaman seikan sai rivien välistä pääteltyä. Rakel oli saanut hoidettavakseen samanlaisen paketin noutotehtävän kuin Boggo, mutta tämä ei ollut malttanut olla katsomatta paketin sisään, kostoksi Jarlaxle oli johdattanut joukon Duramaelin ansaan. Duramaelin hän veisi mukanaan maanalaiseen valtakuntaansa, jotain tarkemmin määrittelemätöntä tarkoitusta varten, mutta ryhmän ei tarvitsisi olla huolissaan, hän ei enää koskaan vaivaisi heitä. Jarlaxlen varman vision mukaan haltioiden ja suurihmisten välinen vihanpito yltyisi hyökyaalloksi joka tulisi pyyhkäisemään Bogon pienen kuningaskunnan mukanaan, mutta tätä vastaan hän antaisi yhden tiedustelijansa heidän mukaansa, jotta tämä tilanteen tullen johdattaisi ryhmän maan alle turvaan. Edes sinisilmäisimmät ryhmäläiset eivät voineet olla huomaamatta tässä piilevää juonta, mutta kun ystävän/vihollisen vakooja kulkee rinnalla, niin ainakin tietää mitä ystävä/vihollinen tietää. Joten Vaes nimisen pimentohaltian sallittiin piirustaa puumerkkinsä ryhmän vartiolistaan.
Kaiken tämän tiedon ja lähiaikojen hämmentävien saattelemana ryhmä painui yöpuulle toivoen että uni toisi vastauksen kysymykseen: 'Mitä me tehdään aamulla… ?'
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.