Uudisraivaajat 25
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Aurinkohan se siellä möllöttää
Kun temppeli oli tutkittu tuloksetta, ryhmä siirtyi ulos katsomaan miltä pilarinjälkeinen maailma näyttää. Aurinko oli syrjäyttänyt pimeyden, mutta elinvoima ei vielä ollut löytänyt tietään takaisin kasveihin. Sigurd arvioi että ryhmältä oli ollut taju parkissa parisen tuntia.
Metsästä haluttiin pikaisesti pois ja selvittämään miten Pilarin Sodassa oli käynyt. Pari päivää myöhemmin matkalla itään Malanturin haukaksi muutettu sauva havaitsi luonnottoman näköisen aukion jota ryhdyttiin tutkimaan. Sieltä löytyi läjöittäin taistelussa silpoutuneita tai palaneita kääpiöiden ruumiita sekä muutamia alas tippuneita manticoreja. Arwenin loitsujen avulla tapahtumien kulusta saatiin jonkinlainen kuva, kääpiöt olivat kohdanneet epäkuolleet ja ottaneet jo näiltä pahasti pataan, sitten demonit olivat hyökänneet ja ottaneet oman osansa vampyyrien voimasta. Tämän jälkeen lohikäärme oli ilmestynyt mukaan kuvioihin ja puhkunut demonien ilmavoimat helvettiin, ja sitten keskittänyt kiinnostuksensa kääpiöihin. Nämä olivat kuitenkin pitäneet pintansa ja nähtävästi saaneet lohikäärmeen ajettua haavoittuneena pakosalle, mutta ainakin Algor molemmat jalkansa menettäneenä.
Kun kaikki oli kääpiöiden osalta näyttänyt toivottomalta valtaisa paineaalto oli pyyhkäissyt alueen ylitse, ja kun aalto oli osunut Kjeldalin selässä olevaan Harriin ja tämän käsissä olevaan Kuunkiveen syntyi vielä voimakkaampi räjähdys joka tainnutti kaikki. Kun kääpiöt heräsivät olivat sekä epäkuolleet että demonit kadonneet, he ottivat haavoittuneista mukaansa ne, joilla oli jonkinlainen toivo selviytymisestä tai riittävästi natsoja olkavarressa, ja lähtivät pikamarssille kohti Bogon linnoitusta.
Ryhmä totesi ettei heillä olisi mahdollista tavoittaa kääpiöitä, joten takaa-ajon sijasta suunnaksi otettiin Druidien kukkula. Paikalla ollut suojaus, joka aiemmin oli estänyt Boggoa ja Drulia lähestymästä kukkulaa oli poissa, sen sijaan paikalla kierteli parivartioita. Malanturin lähestyessä paikkaa hän huomasi että Druidit uhrasivat omiaan Varvun juurella, kovasti kummallista käytöstä. Lisäksi valkoinen leijona oli poissa. Kun Malantur yritti lähestyä vartioita, osa heistä yritti kertoa hänelle jotain ja osa hätistellä pois. Asia ei näyttänyt siitä sen enempää selviävän, ja ainakin oli selvästi huono hetki vierailulle, joten ryhmä liukeni pois paikalta.
Muutamien päivien tapahtumaköyhän taivalluksen jälkeen saavuttiin Eölin kartanolle, tai tarkemmin ottaen sen savuaville raunioille. Paineaalto oli löytänyt tiensä tänne saakka, ja kun rakennuksen magian avulla ylläpidetyt osat olivat muuttuneet olemattomiksi ei kuvaelma enää pysynyt kasassa vaan oli romahtanut liekkeihin. Eöl istui yrttitarhassaan vasta umpeen luodun haudan äärellä, kasvot käsien väliin painettuna, jälleen kerran rakkautensa haudanneena. Varovasti kyselemällä saatiin selville, että Korekalwenhan siinä kuopassa lepäsi. Drulin ja Elricin myötätunnon osoitukset eivät kuulostaneet kovin vakuuttavilta. Pitkän maanittelun jälkeen ryhmä sai suostuteltua Eölin kokoamaan vähän jäljelle jääneen omaisuutensa ja lähtemään Bogon linnoitukselle.
Suuri ja Rakastettu Johtaja
Vaikka eläimet hiljalleen näyttivät valtaavan takaisin pimeydelleen menettämiään maita, ei matkalla Linnoitukselle sen kummempaa raportoitavaa sattunut. Paitsi ehkä Annan mielestä, tämän elämä kun kääntyi katolleen Arwenin leirinuotiolla kerrottua olevansa raskaana. Linnoitukselle oli sen sijaan ilmestynyt ensimmäinen merkki kehittyvästä sivilisaatiosta, kyläläiset olivat rakentaneet keskustorille kolmimetrisen näköispatsaan rakastetusta johtajastaan. Boggo ei meinannut pysyä nahoissaan, tämän jälkeen megalomaanisen hobitin suhteellisuudentajua ei enää saataisi kerittyä takaisin.
Ryhmä meni ensitöikseen tapaamaan Algoria, tämä makasi vuoteellaan molemmat jalat reisien kohdalta irti leikattuina ja tärisi tulehduksen aiheuttamissa tuskissa. Wainamrun sai kivun katoamaan, mutta jalkoja hänkään ei pystyisi Algorille kasvattamaan. Algor täydensi kertomuksellaan loitsulla saadun kuvan Pilarin Sodasta, lohikäärme oli ensitöikseen tappanut Korekalwenin, joten hänen ruumiinsa oli ehtinyt siirtyä Eölin kartanolle sormuksen avulla ennen kuin paineaalto vei taikavoimat mennessään. Taisteluun lähteneestä 200 kääpiöstä 20 oli palannut, ja näistä vain kuusi oli haaksirikkoisia, loput olivat Kääpiöäitien tekosia.
Pienellä ohjailulla Algor ja Eöl saatiin samaan huoneeseen, ja nämä sopivat että jos Eöl rakentaa Algorille keinotekoiset jalat, hän saa linnan Mestarisepän viran sekä yhden kääpiön ja haltian apulaisekseen. Tai ainakin näin ryhmä olettaa, neuvottelu käyntiin suljettujen ovien takana joten täyttä varmuuttahan asiaan ei ole.
Hallinnollinen johtaja Juri esitteli innoissaan Bogolle toteutuneita ja suunniteltuja parannuksia yhteisön elinolosuhteiden parantamiseksi. Näistä merkittävin olisi siirtyminen vaihdantataloudesta rahatalouteen ja työvelvollisuuden korvaaminen verotuksella. Jos Boggo hetken asiaa epäröikin, niin jo ensimmäiset luonnokset hobitin omalla kasvokuvalla varustetuista kolikoista saivat hänet asialle kovasti myöntyväiseksi. Sigurd sai jälleen lähteä toreille ja turuille supattamaan oikeisiin korviin tulevia muutoksia ja niiden erinomaisuutta.
Annalla ja Arwenilla sen sijaan huoli kasvoi, kun linnakkeessa syntyi sieluton lapsi. Ja vaikka lapsenpäästössä apuna ollut Wainamrun teki parhaansa asian salaamiseksi, lähtivät juorut tuota pikaa liikkeelle. Kätilöt olivat nähneet liikaa uskoakseen että tämä oli mitenkään luonnollinen kuolema. Lohikäärme oli edelleen Syntymättömien Sielujen temppelissä. Kello tikitti nyt heille, lohikäärmeen on kuoltava.
Bogolla oli kannossa yksi kolmesta sielutoteemin osasta jolla Temppeliin pääsisi, mutta se oli pilarin tuhoutuessa muuttunut hyödyttömäksi. Toinen pala oli lohikäärmeellä. Kolmas siis pitäisi löytää. Eöl päätti tässä vaiheessa taas alkaa avautumaan pieleen menneistä ihmissuhteistaan. Galadriel -niminen haltianoita asusteli kuulemma pienillä saarilla pääsaaren luoteispuolella, hän jos joku voisi puuttuvan palasen sijainnista jotain tietää. Ja samalla kun ryhmä sinne menisi niin voisivat pyytää Eölin puolesta anteeksi tämän menneitä mokia, niitä sen enempää erittelemättä.
Valtakunnan perinteet
Kun oli kulunut reilu viikko ryhmän saapumisesta linnakkeelle, kokoontui kansa torille Bogon patsaan juurelle kuuntelemaan johtajansa perinteistä puhetta valtakunnan tilasta. Hivenen oli jälleen Sigurd luonnostellut ennakkoon mitä kannattaisi sanoa ja mitä ehkä ei. Siirtyminen rahatalouteen otettiin kohtuullisella suopeudella vastaan, ja lupaus siitä että kuolleena syntyviä lapsia ei enää kohta nähtäisi epäilevällä huolehtineisuudella, Eölin esittely uutena pääseppänä meni ilman mutinoita. Ja puhe sai huipennuksensa kun Boggo kuvailu kääpiöiden sankariteot Pilarin Sodassa, sekä palkitsi heidät lukuisin kunniamerkein. Viimeisenä palkittiin Algor, hänet oli ennen tilaisuutta kannettu tuolissa torin vastakkaiselle laidalle, ja sieltä hän yleisön suureksi ihmeeksi käveli uusine teräsjalkoineen noutamaan Bogon Ritarikunnan Suurmestarin Ristiä Galenasin Lehvillä.
Päivä jatkui riemullisissa merkeissä kun kansa siirtyi Linnan saleihin juhlistamaan Annan ja Arwenin avioliittoon vihkimistä. Tässä valtakunnassa ei näköjään avion auvoisiin satamiin purjehdita ennen kuin vahinko on jo käynyt. Hieno perinne sekin.
Juhlien jälkeisenä aamuna satuloitiin lauma kyläläisten kesyttämiä villihevosia ja aloitettiin pitkä ratsastus kohti luodetta. Cúlindë päätti jäädä tältä matkalta, mutta kun avain lohikäärmeen luo löytyisi olisi hänkin jälleen menossa mukana.
Hopotiti hummani hey!
Seurasi kolmen viikon tuima laukka halki niittyjen. Sen verran ryhmä poistui lyhimmältä että kävi tarkastamassa on She-Ruinin, sinne saakka räjähdys ei ollut yltänyt, ja ainakin ensimmäisessä ansassa oli vielä taikaa jäljellä. Myös jokien ylittäminen oli aikaisempaa hankalaa kun ei enää ollut Painin reppua tai Malanturin arkkua johon survoa väkeä sillä välin kun joko lentokykyinen lossaa heidät ylitse. Malantur oli toki rakentanut itselleen uuden sauvan jonka muuttaa sillaksi, piti aina jonkin aikaa silti etsiä että löytyi riittävän kapia kohta. Eikä suunnistaminenkaan ollut enää yhtä yksinkertaista, mutta hienosti Sigurd pysyi suunnassa ilman varpuaankin.
Rannikolla hevosten avulla vedettiin lähimmästä metsästä, joka kuitenkin oli useamman virstan päässä, tukkeja rantaan ja siellä niistä kyhättiin lautta. Eihän se järin kaunis ollut, eikä uinut korkealla, tai suoraan, saati sisältänyt mukavuuksia. Mutta viidessä päivässä se saatiin melottua saariston lävitse oletetulle Galadrielin saarelle. Hevoset ja Agarbasin eläimet olivat jääneet pääsaarelle, eikä Pain suinkaan osallistunut melomiseen, hän sotki itseään oksennukseen ja teki kuolemaa lautan hellästi heiluessa kevätaalloissa. Parantajakin oli, tai halusi olla, voimaton.
Kartanon rouva
Rantautumiskohdasta hetken matkattuaan ryhmä sai näkyviinsä suuren kauniin kartanon ja sen edustalla olevan kalastajakylän jossa laitettiin heti hälytys päälle. Ryhmä käveli rauhanomaisin aikein heidän luokseen ja pyysi päästä tapaamaan kartanon rouvaa. Sanansaattajat lähtivätkin matkaan. Siinä odotellessa ja kyläläisten kanssa tarinoidessa selvisi että hekin olivat Garethista samaan aikaan ruttoa pakoon lähteneitä haaksirikkoisia, yksi osa Bogon Valontuojan sauvan aiheuttamista uninäyistä näytti pitävän paikkansa.
Ryhmä johdatettiin sokkeloisen kartanon patiolle, aseistus oli ensin pitänyt jättää terassille, siellä odotti epälukuinen ryhmä ihmisiä, kääpiöitä ja haltioita, hyvin aseistettuna ja varustus täynnä voiman kiiltoa. Mutta valtaistuimella heidän edessään ei istunutkaan kaunis Galadriel haltia vaan kaunis punatukkainen hobittinainen joka tunkeutunut tyrkyn tiukkaan punaiseen iltapukuun. Silmiinpistävimpänä piirteenä (iltapuvun tarjoamien kiusausten jälkeen) neidolla oli kaulassaan amuletti, joka kuvasi pupun päätä sivuprofiilista siten, että kaksi korvaa oli pystyssä ja silmän kohdalla oli hieno jalokivi. Hän esittäytyi Rakel Liekiksi.
Boggo kasaili hetken rinnuksille tipahtanutta leukaansa, muut olivat muuten vaan tyrmistyneitä. Seurasi pitkällinen sanallisen säilän heiluttelu, kun molemmat hobitit koettivat saada tilanteen kääntymään ryhmänsä eduksi. Lopulta selvisi että Rakelin ryhmä oli löytänyt kartanon tyhjillään ja sieltä kahmimiensa tavaroiden avulla tehneet retkiä pääsaaren pohjoisosissa ja päässeet vielä palaamaan takaisin entistä paremmin varusteltuna. Mutta eräässä linnakkeessa oli tullut niin pahasti pataan, että se homma pitäisi mennä vielä kuittaamaan. Sigurd arveli että he puhuivat Kuunkiven linnoituksesta.
Toiset kuuntelivat kiinnostuneena tarinaa Pilarin Sodasta ja vampyyrien tuhoamisesta, mutta jutut Sielutoteemista ja sieluja varastavasta lohikäärmeestä tuntuivat olevan vähän liikaa. Mutta pupufarmarina Rakel oli kovasti huolissaan siitä että hänelle oli todellakin syntynyt paljon kuolleita poikasia viime aikoina, vaikkakin epäilemättä syyllinen olisi pupujen kasvattaja, vanha Hugh. Mutta jos ryhmä saisi todistettua että hän oli väärässä, niin he saisivat palkkioksi yrittää avata sen huoneen kartanosta johon toinen ryhmä ei ollut onnistunut tunkeutumaan ja valita sieltä yhden haluamansa esineen. Ei nyt taas paras mahdollinen kauppa, mutta oljenkorsista ennenkin kultaa nyhdetty.
Oikuttelua
Ryhmä haki aseensa ja meni kartanon takana olevalla aidatulla alueella olevalle pienelle tönölle jossa Hugh jänöjä kasvatti. Vanhus oli uskottava, eikä jäänyt epäilystä siitä että hän olisi jäniksen pennuille jotain tehnyt. Vaikkei niiden lisääntymistahdin pienenemisestä erityisen pahoillaan. Epäili vaan syyksi vanhalla hautausmaalla asuvaa pahuutta. Ja tuli siinä kaikkea muuta tarinoidessaan paljastaneeksi että Rakel oli alkuperältään Garethin syntisten kujien asukki.
Ryhmä yöpyi hautuumaalla toivoen pahuuden nousevan sieltä esiin ja että sitä kautta tulisi tietoa Galadrielista. Hautoja oli erittäin vaikea löytää, sillä ne olivat vain laajalle alueelle siroteltuja matalia kumpuja jotka aikojen kuluessa olivat lähes täysin uppoutuneet maastoon. Arwen onnistui kompastumaan vanhaan ruosteiseen rasiaan jonka sisällä oli tunnistamattomaksi jäänyttä maatunutta ainetta, ja väitti samalla aistineensa jotain pahaa. Mitään ei kuitenkaan enää löytynyt ja yö oli rauhallinen.
Kun aamulla ryhmä palasi Rakelin luokse olikin tällä mieli heilahtanut toiseen suuntaa, ennen kuin suljettua huonetta päästäisiin tutkimaan tulisi kolmen Bogon ryhmäläisen mitellä Rakelia ryhmäläisiä vastaan tehtävissä jotka paljastettaisiin vasta myöhemmin. Tehtävistä annettujen vihjeiden perusteella tuleen heitettiin Anna, Pain ja Wainamrun.
Kisalajeina olivat tappelu, ryyppääminen ja lemmiskely. "Normi-ilta Garethissa" -meiningillä Rakel siis halusi mennä eteenpäin. Kaunis haltianainen lähti saattelemaan isosti hymyilevää Wainamrunia takahuoneeseen. Kääpiö istui pöydän ääreen Annaa vastapäätä ja esille otettiin iso kannu lähes etikkaista punaviiniä ja kaksi pikaria. Niitä kaverukset siinä sitten kiskoivat vuorotahtiin kunnes Annalta jossain viidennentoista paukun tuolla puolen jäi ryyppy kesken kolmannen kerran ja hänet tuomittiin hävinneeksi.
Sitten patiolle muodostettiin kehä jossa Pain ja soturimunkilta vaikuttava haltiamiekkonen ottivat mittaa toisiinsa. Pitkään he huitoivat vain ilmaa molempien keskittyessä torjuntoihin, mutta sitten munkki sai läpi iskun joka mursi Painin vasemman käden. Vastustaja antoi herrasmiesmäisesti Painille aikaa toipua iskusta, ja kun kääpiö yritti jälleen hyökätä, mursi hän tältä toisen jalan. Se löylytys riitti Painillekin.
Sen sijaan Wainamrunin vastustaja julisti hänet voittajaksi, melkoisten mainesanojen kera. Suljettujen suiden taakse jäi tieto mitä oikeasti oli tapahtunut, mutta kattorakenteissa kiirinyt laulu ei yleensä kuulune normikäytäntöön, vai kuuluko. Joka tapauksessa Rakel pienessä mielessään tulkitsi sääntöjä niin että Bogon ryhmä oli voittanut, joten leikkien jälkeen päästiin itse asiaan.
Kun Pain oli parannettu ja Annan pahin humala tasaantunut siirryttiin kaksilukkoiselle ovelle jota kartanon asukit eivät olleet saaneet auki. Mitään maagista seinissä ei tuntunut olevan, mutta jotenkin Malanturista tuntui ettei sitten kuitenkaan lähde tekemään siihen aukkoa. Ongelma ratkesi perinteisin menetelmin, ovessa oli kaksi lukkoa jotka piti tiirikoida auki täsmälleen yhtä aikaa. Annan ja yksi Rakelin ryhmän yksi jannu hoitivat homman. Ja yllättäen sen takaa paljastui ovi jossa oli kolme lukkoa. Kun asiaa ihmeteltiin tajuttiin, ettei näitä tarvitse avata yhtä aikaa, vaan oikeassa järjestyksessä, joka melko pian keksittiin, ja Anna näpräsi lukot auki. Sen takana olikin sitten aarrekammio. Mithriliä, kultaa, ja taikaesineitä, ei kuitenkaan aseita.
Ja kun kerta kertaalleen neuvotellut sopimukset eivät pidä niin meni tämäkin homma uusiksi. Lopulta päädyttiin siihen että ryhmä saa sauvan jonka avulla voi siirtyä mihin tahansa paikkaan jossa sauva on ollut vähintään vuorokauden, nipun maagisia aseita kartanon isäntien löytöretkiltä, osuuden mithrilistä, sekä huoneessa olleen vihon jonka kannessa oli sielutoteemi. Vihkonen oli kirjoitettu niin vanhalla haltiakielellä ettei Sigurdkaan sitä kyennyt lukemaan. Loput esineet jäivät Rakelin ryhmälle, ja lisäksi kaikkien piti luovuttaa heille yksi henkilökohtainen esine. Arvatenkin oltaisiin taas seurannassa, mutta yksi pahansisuinen hobitti ei sen listan jatkona kauheasti heilauttanut.
Illallisen jälkeen Rakel talutti Bogon makuusoppeensa saamaan henkilökohtaisen palkintonsa. Eihän tyttö Bogon mielestä etsityn prinsessa mittoja mitenkään täyttänyt, mutta yli kolmen vuoden yksinäisyys on pitkä aika. Muut jäivät istumaan iltaa, vaihtamaan sotajuttuja ja ihmettelemään miten helvetissä olivat päätyneet hobittien pompoteltaviksi.
Missäs hepat on?
Seuraavana aamuna ryhmät hyvästelivät toisensa, sauvan avulla oli tarkoitus pitää yhteyttä ja sopia hyökkäyksistä yhteisiä vihollisia kohtaan. Rakel sujautti vielä Bogolle pienen amuletin, yllättäen pupuaiheisen. Lauttamatkan aikana Pain kosti pahan olonsa naureskelemalla sille Anna oli hävinnyt juomakisassa kääpiölle, joka kaiken lisäksi oli ollut nainen.
Rannalle päästyään havaittiin että hevoset olivat lähteneet lipettiin, eipä sitten ollut karhusta ja ahmasta paimeniksi. Ensimmäisen matkaviikon merkittävimmät tapahtumat olivat se että Agarbas sai kesytettyä laumaansa leijonan ja että yksi peikko kuoli hyökätessään leiriä kohden. Toiselle viikolle sattuikin jo omalaatuisempi tapahtuma kun leiriin löntysti Kjeldal -jätti Harri selässään. Harri oli menettänyt molemmat silmänsä Kuunkiven räjähtäessä, ja muutenkin taantunut takaisin lapseksi. Oli kuulemma läksynsä oppinut luudilla lentelemisistä. Boggo kyhäsi kantotelineen jolla Kjeldal pystyi kantamaan sekä Harria että Sigurdia, näin saatiin vähän lisää matkavauhtia.
She-Ruinista haettiin kaikki kiiltävä joka saatiin Kjeldalin selkään lastattua ja josta voisi olla linnakkeella apua. Muuta reissussa ei sitten tapahtunutkaan. Linnakkeella Wainamrun parasi Harrin silmät, se kesti lähes viikon joten tähän operaatioon ei kesken matkanteon haluttu ryhtyä. Eöl, joka oli kovasti kummissaan siitä ettei Galadrielia ollut löytynyt, käänsi Sielutoteemivihkosen ja mursi siinä olleen salakirjoituksen. Tutun tarinan lisäksi uutena tietona oli että kolmas palanen olisi 'puun alla'.
'Puun alla'. Drudien taimi? Sinnekö tässä seuraavaksi pitäisi suunnata?
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.