Uudisraivaajat 41
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Ja syvyyksistä nousee…
Pieni paine lisää ihmeesti kykyä päätöksentekoon. Taistelusuunnitelmana oli kiviseinin estää luurankojen pääsy selustaan, ja houkutella ne ahtaimpiin käytäviin, jotta ryhmä ei jäisi ylivoimaisen vihollisen saartamaksi. Mutta eihän se niin mennyt, Boggo ehti lingollaan tiputtaa kolme luurankoa, mutta hyökkäämisen sijaan ne vastasivatkin tuleen. Ensin Bogon käteen osui nuoli, ja heti perään loitsu jäädytti ne käyttökelvottomiksi. Hodor kiskoi kuninkaan nurkan taakse suojaan ja Sir Wainamrun ryhtyi antamaan ensiapua.
Ryhmä vaihtoi vaihtoehtoiseen taktiikkaan ja ryntäsi miekat ojossa suureen saliin. Siellä he huomasivat, etteivät olleet luurankojen kanssa kahden. Jostain taistelun melskeeseen oli liittynyt suuri joukko harmaakääpiöitä. Kahden rintaman väliin jääneet luurangot tuhoutuivat lopulta helposti ja nopeasti.
Taistelun tauottua ryhmät jäävät jännittyneinä tuijottamaan toisiaan, mutta tilanne laukeaa ilman väkivaltaa. Harmaakääpiöiden johtaja oli tuimannäköinen kääpiö, joka mulkoili ryhmää haaste kasvoillaan samalla kun ravisteli sotavasaransa piikissä roikkuvaa luurankoa irti. Koska hänen haasteeseensa ei vastattu, alkoi hän puhumaan ryhmälle, samalla kun murskasi teräksisellä saappaallaan maahan pudonneen, vielä hieman liikehtivän luurangon kallon. Hän nimensä oli Braxus Vainovasara, joka omien sanojensa mukaan oli kaupungin perustajan Urbuxudin perillinen suoraan 15. polvessa, ja paikka, jonka he olivat tullet vapauttamaan oli heidän entinen kauppalansa Khûrkuxûr. Hän osasi myös kertoa, miksi kaupunki oli täynnä örkkien liikkuvia luurankoja.
Kaupunkia hallitsi Urbuxud Vainovasara jo ennen Neljännen Ajan alkua. Hänen armeijansa yllätettiin örkkien toimesta täysin, joskin selvityjät ovat spekuloineet pimentohaltioiden osuudella tapahtumiin. Yhtäkaikki, örkkien äkillisen hyökkäyksen seurauksena oli se, että Urbuxud hautasi kaupunkinsa ja kaikki siellä olleet viholliset mahtavan lumouksen alle. Lumouksen piti toimia niin, että hyökkääjät eivät olisi koskaan voineet poistua kaupungista, vaan kuolisivat siellä nälkään, tai vanhuuteen, kumpi vain koittaisi ensin. Lumous ei kuitenkaan toiminut aivan niin kuin piti, vaan muuttui pikemminkin kiroukseksi: se antoi hyökkääjille ikuisen ja piinatun elämän epäkuolleina.”
Jutustelun aikana Braxus esitteli vyöllään roikkunutta noin kahden jalan mittaista valtikkaa, jonka varsi oli tehty kahdeksasta eri kivilajista, jotka kietoituivat toistensa ympärille spiraalimuodossa. Valtikan päässä oli hobitin nyrkin kokoinen sädehtivän kirkas jalokivi - arvatenkin timantti. Ryhmän ahneista silmistä huolimatta Boggo ja Braxus löysivät sujuvasti yhteisen sävelen, ja sopivat tulli- ja kauppaliitosta. Boggo lähettäisi miehensä rakentamaan kauppa-asemaa Khûrkuxûrin oviaukon eteen maan päälle, siellä tullattaisiin ylös tuleva tavara ja Braxux puolestaan perisi tullit alaspäin menevästä kauppatavarasta. Samalla rakennettaisiin varastoja ja majataloja ja muuta sellaista mikä kaupankäyntiä edistäisi.
Liiton sinettinä Braxus halusi vielä lahjoittaa jokaiselle ryhmäläiselle jotakin pientä, mutta ei mitään sellaista, missä oli Urbuxudin suvun tunnus. Hän myös vaati ryhmää luovuttamaan sellaiset löydetyt tavarat, missä tuo tunnus oli. Kaikki muut löydetyt esineet ryhmä saisi pitää. Tämän jälkeen hän ohjasi ryhmän valtaistuinsalin alapuolella sijaitsevaan kuninkaalliseen aarrekammioon, joka oli varmasti joskus ollut hieno ja ylellinen, mutta örkkien jälkeen mennyt loisto oli vain kaunis haavekuva. Aarrekammiossa oli monenlaista tavaraa, joissa ei ollut kuninkaallisen suvun merkkiä. Tovin vieneen penkomisen ja mylläämisen jälkeen sopivat tavarat tutkittiin ja jaettiin uudelleen, kukin sai edes jotenkuten hyödyllisiä esineitä, mutta jotenkin jäi vaikutelma että Braxus jakoi pois Hullun Alkemistin ylijäämävarastoa. Vielä ennen matkaa kohti kotia ryhmä lähetti Sir Malanturin korpin mukana viestin viimeisimmistä käänteistä kreivi Draculalle.
Kesäkisojen valmistelua ja muita tapahtumia
Matka linnakkeelle oli vailla tapahtumia, mutta perillä Boggoa odotti iloinen yllätys, Rakel ilmoitti olevansa raskaana. Sir Wainamrunin tutkimus vahvisti asian, laskettu aika olisi joulukuun alussa, ja nyt elettiin huhtikuuta.
Algor, Cimo ja muut Boggostoliiton merkkihenkilöt saatettiin ajan tasalle Joensuun tapahtumista sekä Draculan ja Braxusin kanssa tehdyistä sopimuksista. Silmien pyörittelyn määrästä päätelleen kaikki eivät ole täysin samaa mieltä kuninkaan kanssa näiden sopimuksien järkevyydestä, mutta heidän onneksi Boggo ei kykene tulkitsemaan noin hienovaraisia vihjeitä. Algor lupasi joka tapauksessa lähetyttää joukon kääpiöitään rakentamaan tulliasemaa.
Kiitokseksi ansiokkaasta toiminnasta, Boggo luovutti pienimuotoisessa seremoniassa Arnille, Jimille ja Berekille palaset Varajokansan kristallia. Bogon jatkaessa kiikkustuolin rakentamista, hän ohjeisti vielä Thrimmua siitä että käsinojiin piilotettavien tikareiden tulisi olla sellaisia että niitä on yhtä helppo heittää kuin niillä pistää, sillä hyvistä ominaisuuksistaan Kuningatar heittää kuin tyttö.
Toukokuussa Thrimmu esitteli ensimmäisen prototyyppinsä BoggoGåtesta. Hän onnistui siirtämään kahden, metrin päässä toisistaan olevan, portin välillä pienen kiven. Thrimmu selitti että koska rakennelma hyödyntää Maan Tason ulottuvuutta, sillä voi siirtää vain elottomia asioita, jotka kestävät tuon Tason olosuhteet. Boggo onnistui kannustamaan Thrimmua jatkamaan hyvää työtä, vaikka pienessä mielessään ihmettelekin mahtaako hänen visionsa koskaan nähdä päivänvaloa.
Kesäkuun alkupuolella kisoihin liittyvien markkinoiden kaupankäynti alkoi, samalla kisanäyttämöä viimeisteltiin kuumeisesti. Kiteeltä tuli sana että Kääpiökuningas Arindimin lähettämä joukko-osasto on saapunut maihin ja matkalla linnakkeelle. Pari päivää myöhemmin sinne marssikin reilun 50 kääpiön joukko, johtajanaan tuiman näköinen soturi nimeltä Borun, sattumoisin Algorin vanhoja kavereita. Borun selitti että kuningas oli päättänyt lähettää heidät matkaan keskusteltuaan Pain nimisen kääpiön kanssa, ikään kuin etujoukoksi, vähän kivijalkaa potkimaan niin sanotusti. Illallisen jälkeen Boggo pyysi Borunin linnakkeen katolle piipulliselle – Rakel kun ei salli polttamista sisätiloissa – ja jaaritellen yritti saada Borunia, Arindamin avustuksella hommaamaan Algorille naisen, ja edelleen pikku-algoreita. Tämän, kuten niin monen muunkin Bogon katolla käymän keskustelun motiivit jäivät hämäriksi. Tämän jälkeen Borun ja Algor katosivat jonnekin pariksi päiväksi, pahat kielet arvelivat että ryyppäämiseksi olisi mennyt.
Vielä ennen kisojen alkua saapui ensimmäinen ryhmä haltia uudisasukkaita. Gili-Galadin joukkoja, nelisenkymmentä henkeä johtajanaan Quilë. Noin puolet heistä vaikuttivat olevan sotureita, loput eri alojen ammattilaisia, mitä nyt siirtokunnan pystyttämiseen ja selviämiseen voi olettaa tarvittavan.
Sitten, lopultakin oli Jimin suuri päivä.
Kesäkisojen avajaiset
Toivotettuaan kisayleisön tervetulleeksi Bogonlinnan kesäkisoihin westroniksi, sindariniksi ja quenyaksi, kisojen pääpromoottori Jimi Kilmister ilmoitti, että juhlallisuudet aloitettaisiin maailman ensiesityksellä: Kappaleella, minkä hän on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut kunnioittamaan kisoissa kaikkensa antavia urheilijoita. Tämä esitys tullaan tekemään yhteistyössä Bogonlinnan kääpiökuoron kanssa. Yleisön eteen astelikin kolmirivissä sotisovissaan ja muhkeissa parroissaan kolmisenkymmentä paikallista kääpiökansan edustajaa. Kilpailuun ilmoittautuneet urheilijat seisoivat toisella puolella rivissä rintamasuunta yleisöön päin.
Neljäsataapäinen yleisö hiljeni kuuntelemaan/ihmettelemään kääpiöiden hermostunutta mutkuilua ja pääkoordinaattorin luutun viritystä. Ilmassa leijui suuren urheilujuhlan tuntua. Lyhyt rykäisy ja ilkikurinen virnistys Jimi Kilmisteriltä herätti loputkin yleisöstä, jotka saivat kuulla, että laulun nimi olisi ”Voittajat”. Samantien ilmoille levisi luutusta laulun mestarilliset alkusoinnut, joista ei mahtipontisuutta uupunut. Elegantilla eleellä Jimi heilautti luuttuaan kohti kuoroa, joka kajautti ilmoille asteittain nousevat, soinnulliset säkeet.
Kääpiökuoro: Oo-oo-o!
Jimi:
Oomme osa maailmaa,
Kuulen tuulen kuiskaavan.
Henki kilpailun taas virtaa suonissain.
Tunnit päiviks muuttuu vaan,
Kroppa huutaa tuskissaan.
On itsekuri se josta voimaa sain.
Kääpiökuoro: Oo oo oo, oo oo oo!
Jimi:
Nyt kovan haasteen saat,
Se selvää on!
Me tultiin voittamaan, totu kohtaloon!
Täs on haaste otteluun,
Te kaikki kovat luut,
Unohdukseen emme vaivu kuten muut!
Kääpiökuoro: Ooo ooo!
Jimi:
...Nyt Aika on!
Käydä taistohon!
Kroppaa enää säästellä ei saa!
Jimi+Kääpiökuoro:
Kisat alkakoon, nyt kaikki testataan.
Peliin tärkeimpään, kaikki laitetaan.
Kun kaikki ohi on, maaliin saavutaan.
Oomme syntyneet – Voittamaan!
Jimi:
Oomme syntyneet, voittaMAAN!
Arvoisa yleisö: Bogonlinnan kääpiökuoro!
Osa yleisöstö luulee että esitys on ohi ja taputtaa riehakkaasti, osan lyödessä nyrkkejään ilmaan..kunnes kääpiökuorosta irtoaa ehkä alkua vieläkin mahtipontisempi yhtenäinen miehuus.
Kääpiökuoro:
Oo oo OO OO!
Hetki lyö, hetki lyö,
Hetki viimeinkin lyö!
Tosi miehet, tosi naiset,
Eivät sanaansa syö!
Mukaan tulkaa, katsomaan,
Haaste nyt ottakaa!
Kuka nopeimman, vahvimman,
Palkinnon saa!
Oo oo OO OO!
Pal-kit-kaa, voittaJAT!
Pal-kit-kaa, voittaJAT!
Viimeisten kaikujen lävistäessä yleisön Jimi ja kääpiöt tuulettivat ankarasti yleisölle nyrkit pystyssä ja muutaman sekunnin sykähdyttävän hiljaisuuden jälkeen yleisö räjähtää aploodeihin. Esitys tuntui herättävän haluttua vastakaikua.
Odotettuaan hetken yleisön rauhoittumista Jimi ilmoitti, että kisat on nyt julistettu avatuiksi ja on aika esitellä kisojen pääesiintyjät. Yksi kerrallaan rivissä seisovat eri rotuja ja kansallisuuksia edustavat urheilijat ilmoitettiin nimeltä, jolloin he astuivat askeleen ja heiluttivat yleisölle. Varsinkin kääpiöiden edustajat ottivat yleisönsä (kääpiöt) riehakkaasti ja lihaksiaan esitellen.
Suurin osa edellisen vuoden osallistujista oli palannut kisanäyttämöllä, uusista nimistä eniten puhetta vedonlyöntipisteiden äärellä aiheuttivat kääpiöksi järkälemäinen Salimarkkû, uljas ihmisnuorukainen Elmo, sekä mystiseltä vaikuttava suurhaltia Valatúrë.
Osassa lajeista piti suoriutua vain fyysisillä ominaisuuksilla ja taidoilla, toisissa taas kaikki keinot olivat sallittuja. Ryhmäläisistä vain Berek ja Arn osallistuivat kisoihin, ja hekin vain yhteen lajiin, tarkkuusammuntaan, jonka Arn onnistuikin voittamaan. Salimarkkû jyräsi puhtaasti voimaa kysyvissä lajeissa, voimannostossa ja kahden kilon painoisen kuulan heittämisessä. Jokaisen mieskatsojan - vähintään salaa - kannustama pimentohaltiakaunotar Alluriel vei voiton muurin ylityksessä ja arvostelulajina käydyssä akrobatiakisassa. Kisojen huipentumana oli Saaren valloitus – niminen laji, joka mittasi kisaajien kykyä uida, kiivetä ja juosta. Koska tässä lajissa kaikki oli sallittua, lensi Bain loitsuineen ylivoimaiseen voittoon. Elmo pääsi lusikoille joka lajissa, vaikka lajivoitto jäikin nappaamatta.
Kilpailuja kesti yhteensä kahden päivän ajan, ensimmäisen päivän iltana kisoja seuraamaan tullut Cúlindë pyysi saada keskustella Bogon kanssa, kahden kesken, vaikkapa linnan katolla. Cúlindë tarvitsi Bogolta palvelusta, hän halusi että hobitti ryhmineen tutkisi hänen entisen kuninkaansa – ajoilta ennen kupua – Oropherin salit, jotka sijaitsevat Saaren pohjoisosissa. Cúlindën perustelut sille miksei hän hoida asiaa itse, eivät ehkä kestäisi kovin tarkkaa syyniä, mutta koska hän ’lupaa jäädä yhden velkaa’, ei Boggo ala asiasta sen enempää vänkäämään. Koska asialla ei ole erityinen kiire, se saa jäädä odottamaan ryhmän paluuta Turgonin mailta.
Kun kaikki lajit oli saatu vietyä lävitse, palkinnot jaettua ja loppuseremoniat pidettyä, tarjottiin mitalisteille illallinen linnakkeella. Juomien virratessa huikeimmat suoritukset ja hupaisimmat kömmähdykset kisattiin lukuisia kertoja uudestaan lävitse. Jälkiruokaa odotellessa Valatúrë pyysi Boggoa piipulliselle kanssaan. Berek mutisi jotain kuninkaan liian luottavaisesta mielestä kun noin lähtee tuntemattomien matkaan, mutta ei miestä niin paljon asia huolestuttanut että olisi tuoppinsa äärestä noussut.
Katolla Valatúrë parilla lausahduksella antaa ymmärtää olevansa Jarlaxle. Pojat turisivat alkuun niitä näitä, Boggo oli visioinut ajatuksia siitä kuinka lentolaitetta kannattaisi kehittää, jotta siitä tulisi entistä taistelukykyisempi. Vaikka tuskinpa rauhan ja rakkauden kuningas sitä koskaan joutuisi vihollista vastaan suuntaamaan. Sitten Boggo kertoi Jarlaxlelle, että varsinaisesti oli kutsunut tämän luokseen palkatakseen hänet miehineen puhdistamaan Joensuu verokarkureista, mutta aika oli ehtinyt ajaa ohi tästä ajatuksesta. Jarlaxle kertoi mantereesta ja siellä pyörivistä palkkasoturijoukoista sen vähän minkä tiesi, tai ainakin minkä suostui ilmaiseksi kertomaan. Mielenkiintoisesti Jarlaxle mainitsi, että ehkäpä erittäin ihastuttava kuningatar Galadriel tiesi asiasta enemmän kuin kertoikaan. Bogon pieni tiedonmurunen harmaakääpiöistä ja tulliasemasta sen sijaan tuntui olevan kovasti kiinnostava. Se keskustelu ei kuitenkaan sen kummempaa poikinut.
Hiljaisuuden aika
Seurasi Boggostoliiton oloissa tavaton rauhallisuuden aika. Ryhmäläiset siirtyivät puuhastelemaan omiaan ja odottamaan laivamatkaa pohjoiseen. Sir Sigurd syventyi kirjaansa jota puoli vuotta tavaamalla kykenisi oppimaan jonkin ammatin yhden loitsulistan täydellisesti. Seuraavan kerran kirjaa voisi käyttää kymmenen vuoden kuluttua. Romanin kehotuksesta Hodor vaihtoi aseensa keihääksi, ja Bogon kanssa he harjoittelivat toimimaan taisteluparina. Suurin osa harjoitteista tehtiin toppatakki päällä, jotta he olisivat valmiita pohjoisen olosuhteita varten. Hodor oppi myös lataamaan linkoa niin nopeasti että Boggon kykeni nyt ampumaan 3 laukausta per 20 sekuntia.
Arn ja Berek juoksivat hameiden perässä siihen malliin että Saarelta poistuminen olisi varmasti kaikin puolin oikea peliliike, tyttäristään tahi puolisoistaan huolehtivien miesryhmien nähtiin jo luovan kaksikkoon julmia katseita. Jimi keskittyi taiteeseensa ja uusien laulujen tekemiseen, sekä maineensa ylläpitämiseen pienimuotoisilla klubikeikoilla. Sir Malantur, näkökulmasta riippuen, joko valaisti tai käännytti kanssa temppelillä. Sir Wainamrun keräsi rohkeutta tulevaa kuningattaren synnytystä varten hukuttamalla pelkojaan punaviiniin. Vaesin tekemisistä ei kukaan pysynyt kärryillä.
Heinäkuun alussa Smeagol menehtyi, hän ei koskaan herännyt koomastaan. Hobitti haudattiin koruttomin menoin. Joulukuun loppuun mennessä myös Turgonin, Olwën ja Círdanin lähettämät haltiaseurueet (liite 1) saapuivat Saarelle.
Joulukuun alussa Rakel synnytti terveen tyttövauva, Sir Wainamrun oli mukana synnytyksessä ja tällä kertaa asiat sujuivat ilman hämmentäviä tapahtumia. Boggo vaan oli niin touhuissaan pohjoiseen lähtevän matkan tähden, ettei edes nimenantojuhlia ehditty järjestämään.
Nostakaa purjeet
Maaliskuun alussa ryhmä, kauppiaskaravaani sekä saattajat lähtevät kohti Artamaria. Siellä heitä odotti kaksi joutsenlaivaa, lippulaivana toimi Alphcelair kapteeninaan Lebenaur ja toisena aluksena Roquenen jonka ruoria valvoi Rosúl. Tunteikkaiden jäähyväisten jälkeen pieni saattue nosti purjeet ja suuntasi kohti pohjoista.
Ensimmäinen pysähdyspaikka tuli vastaan vajaan viikon purjehduksen jälkeen. Suurihmisten linnoitus Tharangrondostin, ja sen vieressä olevaan kylä, Lond Deryniin, jossa miehistö täydentää laivan varastoja. Osa kauppiaista päättää jäädä tänne tekemään kauppoja.
Seuraava pysähdys oli E Gyndin kylässä, purjehdus vei ennen sitä Andrastin niemen kärkeen ja edelleen Anfalasin kuninkaalliseen kartanoon Bar Morthílin ohitse, tämän jälkeen ohitetaan Ras Miulimë, sitten Rast Nimrais ja sen jälkeen Ras Drúadan. Päästyään laiturille jaloittelemaan ryhmää lähestyi nuori poika joka hetken tuumailtuaan päättelee kuka ryhmästä on Boggo ja kohdistaa sanansa tälle. Nuorukainen kertoi välittävänsä sanaa kylän Vanhalta Viisaalta, joka oli lähettänyt pojan kutsumaan ryhmän luokseen. Hivenen epäilyttävää, mutta tylsän merimatkan jälkeen mikä tahansa vaihtelu kelpasi, joten ryhmä lähti pojan kertoman reittiä pitkin vanhuksen majalle.
Pieni pyöreä mökki oli karmeassa kunnossa, ja nainen joka istui siellä vielä pahemmassa. Mätänevien ruoantähteiden ja ulosteiden keskeltä hän alkoi puhumaan, puuttuvista hampaista johtuen pahasti lespaten.
”Tedvehdyf kuningaf Boggo! Olen nähnyt tulofi ja olen odottanut finua! Minulla on finulle afiaa, tädkeää afiaa! Ifdu alaf ja kuuntele, ja paina fanani mieleefi. Ne eivät edehdy! Mutta enfin, oletko valmif antamaan fanoifani lahjan? fillä jof et ole, fhanojeni vaftakohta käy toteen! Hyvä! Lahja, joka finun tulee antaman, on… Kakfi fuudelmaa fuulleni feifemän päivän ajan, aamulla ja illalla!"
Tämän jälkeen nainen nousee vaivalloisesti ja horjuen seisomaan, paljastaen epähuomiossa itsestään kaiken sen, mikä olisi ollut hyvä pitää piilossa. Hänen laskee otsallaan olevan hivenen repaleisen ja ennen ehkä mustan värisen, mutta sittemmin harmaantuneen kangassuikaleen silmiensä peitoksi, kääntyy katsomaan tarkalleen Boggoa kohti ja näyttää keskittyvän. Viisaan keskittyessä jostain tuntuu tulevan raikas tuulenvire, joka tuo tullessaan kesäisen kukkapellon lämpimän ja makean tuoksun ajaen kaiken muun hajun pois. Hetken kuluttua hän aloittaa, lespaus on poissa.
Valtakuntasi on katsomassa, kuinka joutsenet revitään kappaleiksi
Valtakuntasi on katsomassa, kuinka meret kuivuvat
Valtakuntasi on katsomassa, kuinka tornit sortuvat
Ja yhä valtakuntasi on katsomassa, kuinka vihreät lehdet palavat ja leijuvat hiljaa kuolleina maahan
siitä mitä halajat,
yhden löysit
toisen sait
kolmas lahjoitettiin
neljäs on varastettu ikuisesta lumesta
viidennen kanssa vangittuna loistavien tähtien ansaan
Tämän jälkeen makea tuoksu ja tuulenvire katoavat ja löyhkä valtaa taas huoneen. Viisas nostaa siteensä silmiltään, istuutuu tuolilleen, ja käkättää käheästi. "Fepäf oli vatfin epätavallifta. Noin pitkä viifauf on hyvin hadvinainen!" Sanottuaan tämän hän lipoo huuliaan ja mutristelee niitä Bogon suuntaan. ”Minulla on vielä muutakin finulle, nimittäin kylä ja nimi, ja nimi on mahtava henkinimittäjä. Fen paljaftan, kun makfu on täyfimäädäifefti makfettu”.
Boggo, tai kukaan muukaan ei ole kiinnostunut henkinimittäjän löytämisestä niin paljon että alkaisi pyydettyä hintaa maksamaan. Mieli kuitenkin muuttuu kun satamaan palattuaan huomaavat toisesta laivasta on masto katkennut. Jos joutsenien repiminen alkoi välittömästi, niin ehkei kannattanut kokeilla mitä tähdille tapahtuisi. Arn lupautuu ottamaan yhden vastaan ryhmän puolesta ja lähtee takaisin Viisaan mökille suorittamaan tehtävää.
Seitsemän päivää ja 14 suudelmaa myöhemmin Viisas kertoo ryhmälle mistä henkinimittäjää, Vanha Äitisavua kannattaisi etsiä. Siihen mennessä myös laivan masto on korjattu ja matka pääsee jatkumaan. Kapteeni kertoo ryhmälle tulevien viikkojen reitin.
"Menemme Rast Iaurin ohi aina Angrastin saaristoon, jonka kierrämme. Tämän jälkeen seuraamme rannikkoa, kunnes saavumme Bôr-i-Aeariin. Tämä etappi on yhteensä noin 210 virstan mittainen. Tästä rannikkokaupungista oikaisemme suoraan Rast Arnorin kärkeen saaret välttäen, josta jatkamme Eryn Vornin ja Rast Vornin ohitse Tûrmaithiin. Tämä etappi on noin 280 virstaa, voi olla enemmänkin, jos emme pysty pujottelemaan saariston läpi. Tämän jälkeen saavumme Gil-Galadin valtakuntaan, sen eteläiseen osaan, Harlindonin maille. Seuraamme rannikkoa edelleen Lildamaniin asti, joka on 250 virstan päässä . Täältä jatkamme matkaa Estomariin; sinne on Lildamanista noin 450 virstaa, mutta rannikko on rauhallinen ja tämän osuuden pitäisi olla turvallinen. Täältä matka jatkuu vielä viimeiseen haltiakylään ennen Mulkania, Aduialiin, jonne Estomarista tulee matkaa noin 190 virstaa. Aduialista suuntaamme Mulkaniin, ja tämä etappi on noin 320 virstaa. Mulkanissa viivymme vain hetken, sillä siitä on enää noin 190 virstaa Homelaan, suurimpaan paikalliseen kylään. Homelassa Turgonin miesten pitäisi ottaa teidät opastettaviksi, koska Gondolin sijaitsee vuorilla. Laivamme jää Homelaan, ja tulemme mukaanne Gondoliniin."
Kun laivat on purettu Homelassa, ryhmä ottaa toisen aluksen käyttöönsä ja lähtee kylään nimeltä Ruskea Vene, sieltä E Gyndin Viisaan mukaan Vanha Äitisavun etsintä kannattaisi aloittaa. Kysyvä ei tieltä eksy, ja melko pian ryhmä yhyttääkin Vanha Äitisavun. Vanha nainen on alkuun hivenen hämillään, mutta kun ryhmä kertoo Viisaan terveiset, ja kylästä saamiensa vihjeiden mukaan luovuttaa lahjoja, Vanha Äitisavu heltyy ja käskee kyläläisten lämmittää saunan. Toisin kuin Bogon linnakkeella oleva sauna, tämä rakennettaan porontaljoista tehtyyn telttaan, ja kivet lämmitetään magian sijaan tulella. Mutta muuten toiminta on tuttua, kivet sihahtavat kiukkuisesti Vanha Äitisavun heittäessä niille vettä kiulun toisensa perään. Vaes ei välitä saunasta ja jää kiertelemään ulkopuolelle. Hodor istutetaan reppu & varustevahtiin.
Vanha Äitisavun saunottaessa ja heitellessä löylyä ryhmän nenään kiemurtelevat erilaiset tuoksut, jotka ilmeisesti ovat lähtöisin kiville heitettyyn veteen liuenneista yrteistä, mausteista ja aromeista. Vanha Äitisavu hyräilee samalla jotain toistuvapoljentoista laulumaista runoa, ja aina tietyllä kohtaa nakkaa uuden kiulun vettä kiville. Ennen pitkää hyvä ja rentoutunut olo täyttää mielen; saunassa kaikki istuvat hiljaa kuunnellen rytmikästä hyräilyä ja kiville iskeytyvän veden sihinää. Kun pitkä saunavuoro on ohitse, Vanha Äitisavu haluaa tarjota ryhmälle jänispataa - joka on erinomaisen maukasta - ja tämän jälkeen pyytää ryhmäläisiä jäämään pötkölleen teltan lattialle, sillä tulevan yön unet paljastaisivat heille sen mitä he etsivät.
VÄLINÄYTÖS - Johdanto
Uni alkaa mustavalkoisena. Näette noin 25-vuotiaan, 175cm pitkän, todella komean, ehkä vähän rentun näköisen turkiksiin pukeutuneen miehen istumassa samankaltaisessa majassa, kuin missä tekin. Keskellä majaa on nuotio, jossa tuli rätisee ja tupruttaa ohutta savua kohti katossa olevaa aukkoa. Miehellä on selvästi erittäin tarkkaavainen katse. Hänellä on kaulassaan karhun hampaasta tehty kaulakoru. Miehen takana näyttää olevan samalla tavalla pukeutunut nainen, kaunis hänkin, ja hänen vierellään nuori tytär. Miehen edessä nuotion vastakkaisella puolella on toinen mies, täysin erilainen. Hän on lähes kaksi metriä pitkä, ja iholtaan lähes musta. Molemmat miehet näyttävät keskustelevan vakavasti, ja musta mies näyttää esittävän lyhyelle miehellä piirustusta, johon on piirretty punainen epäsäännöllinen laenpalanen – tämä siis näkyy punaisena kaiken harmauden keskeltä.
Lyhyt mies pudistaa päätään, ja tämän jälkeen molemmat miehet ryhtyvät ruokailemaa naisen toimiessa emäntänä, ja tyttären auttaessa astioiden ja ruokien kanssa. Seuraavaksi näette, kuinka lyhyempi mies on yksin majassa. Hän kaivaa tulisijan alta esiin pienen arkun, avaa sen, ja katsoo samankaltaista punaista lasinpalaa, mikä oli mustan miehen kuvassa. Hän tuijottaa sitä hetken ja sulkee arkun, ja peittää sen hyvin kätköpaikkaan. Seuraavaksi näette, kuinka lyhyt mies lähtee metsästysvarustuksessa kanssa huolettoman näköisenä ulos majasta, nainen ja tyttö perässään. Musta mies jää makaamaan makusijalle selvästi kuumeisen oloisena. Seuraavaksi näette, kuinka lyhyt mies tulee metsältä takaisin majaansa. Tulisija on rikottu ja sen alla ollut kätkö on kaivettu esiin, eikä arkkua näy missään. Musta mies makaa makuusijallaan kurkku auki leikattuna, kuolleena.
Tämän jälkeen pimenee. Ennen kuin näette mitään, alatte kuulla kaukaisia ja vaimeita ääniä: juoksuaskeleita, huohotusta, tömähdyksiä, huudahduksia ja kolahduksia. Haistatte pistävän hien, märän nahan ja selvästi erottuvan veren tuoksun. Tunnette aseiden painon käsissänne, kuulette ohjeet ja huudot toisillenne taistelun yli. Lisää töminää, puun räjähtävää pirstoutumista, metallivarusteiden kilinää ja tiheitä askeleita. Tunnette juoksun, taistelun ja portaat jaloissanne. Pimeä muuttuu pian hämäräksi ja täsmentyy kelmeänvalkoiseksi valoksi, jonka lähteinä on pari kypärää. Tarkennatte katseenne ja katsotte toisiinne. Jokainen teistä on hitsautunut yhteen lukemattomien hankaluuksien, taistelujen ja koettelemusten kautta. Muistatte osia yhteisestä historiastanne tarkasti, mutta suurin osa on muistin ulottumattomissa. Tunnette toisenne. Teillä on tehtävä.
Olette piileskelleet, tiedustelleet ja taistelleet kaksi vuotta tätä hetkeä varten. Enää ei ole aikaa piiloutua, ja tiedustelu on johtanut teidät tähän linnakkeeseen, ja sen linnakkeen alapuolella olevaan valtavaan kammioon, jonne kahdeksan epävalon jalokiveä on koottu hirvittävää rituaalia varten. Katsotte kaikki keskellänne seisovaa Noldoa, pitkää ja komeaa maagia, jonka ilme on kuin päättäväisyyden rautanaamio. Hänen tulee estää rituaali surmaamalla äitinsä, ennen kuin hänen siskonsa elämä valuu astiaan, ja rituaali toteutuu. Hän huokaisee, kohottaa aseensa ja astuu portaiden viimeiset askelmat. Hänen nimensä on Morandir.
VÄLINÄYTÖS - Maailman kohtalo
Morandir vuorostaan katseli ympärillään olevia tovereitaan; haltioita, eri kansojen ihmisiä, hobittia ja kääpiötä. Salohaltia Ilfirin, pronssin värinen hathorialainen nimeltään Barty, ja lammaspaimen Goti olivat olleet hänen ryhmässään alusta asti. Myöhemmin mukaan olivat liittyneet hobitti Droggo Piukkapaula, sindahaltia Durthel ja kääpiö Gurh. He seitsemän vastaan koko Ardorin Hovin mahti. He olivat viimeisellä tehtävällään, ja Morandir varsin hyvin tiesi, että olisi ihme, jos kukaan heistä selviäisi hengissä. Kaikki olivat saaneet pieniä vammoja taistelussa Ardanan linnoituksen vartiokaartia vastaan, mutta he olivat onnistuneet raivata tiensä rituaalikammioon - valtavaan maanalaiseen luolaan, jonne oli rakennettu keskustasanne, josta lähti kahdeksan kapeaa kaiteetonta siltaa eri puolelle luolaa, jossa kahdeksen epävalon jalokiveä sijaitsivat. Nähdessään vakavat kasvot ja päättäväisyyttä heijastavat silmät Morandir henkäisi syvään, ja laskeutui kammioon vievien portaiden viimeiset askelmat.
Pikaisen tilannekatsauksen jälkeen Morandirin ryhmä räjähti toimintaan lukuisten yhteisten taistelujen tuomalla varmuudella. Keskustasanteella oli Morandirin sisko, Morelen sidottuna paadelle uhrausta varten. Hänen edessään oli Ardana rituaalitikari valmiina. Rituaalitikarin terä kiinnitti välittömästi muutamien huomion, sillä se muistutti enemmän kuin erittäin paljon punaista laenpalasta, sellaisen kaltaista, joita ryhmällä jo oli hallussaan, ja jollaisen he olivat nähneet unensa aiemmassa osassa.
Ardanan vieressä seisovat vartiossa linnaherra Valmorgûl ja hovimaagi Morthaur. Portaista vasemalle katsottuna (pohjoisessa) oli erikoisjoukkojen johtaja Taurclax, koillisessa tietäjä Khelekar, idässä mystinen Fëatur, kaakossa Ardûval astrologi, etelässä kenraali Valkrist, lounaassa munkki Cambragol, lännessä (mikä nähtiin vasta myöhemmin) tulimaagi Rilia ja luoteessa alkemisti Lesh-Y. Sen enempää empimättä ryhmä hyökkäsi suoraan keskitasanteelle koko voimallaan. Tarkoituksena oli, että Morandir saisi edes haavoitettua äitiään niin, että rituaalin H-hetki menisi ohi, samalla kun muu ryhmä suojaisi Morania omalla hengellään.
Ensimmäiset sekunnit meni ryhmän kannalta melko hyvin. Ilfirin sai mielestään lähes täydellisen osuman Valmorgûlin rintaan, mutta tämän kaulasta roikkuva kahdeksankulmainen amuletti välähti, ja Ilfirinin ampuma, Valmorgûlin sydämeen kohdistunut nuoli kimmahti harmittomasti sivuun. Morandir iski äitiään tuloksetta; Gotia lukuunottamatta muut lähinnä valmistautuivat kohtaamaan luolan reunoilta mahdollisesti saapuvat apujoukot. He näkivät, kuinka Rilia näytti aloittavat loitsinnan, kuinka Taurclax latasi vastakaarijoustaan ja kuinka Cambragol ja Valkrist säntäsivät nopeaan juoksuun. Ardûval, Khelekar ja Fëatur eivät näyttäneet tekevän oikeastaan mitään, ja myös Lesh-Y oli hidas toimimaan.
Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että ryhmä oli pahasti ottavana osapuolena. Rilian loitsut olivat erittäin tehokkaita ja tappavia, ja Taurclaxin nuolet tuntuivat löytävän kohteensa oudon tarkasti. Pian Ilfirin makasi maassa tulivasaman kärventämänä, mutta muut pitivät vielä pintansa. Goti näytti muille esimerkkiä raivokkailla potkuillaan ja iskuillaan, ja saikin sellaisen pommin Morthaurin puolustusten läpi, että tämä putosi maahan haukkomaan henkeään. Gotin riemu oli kuitenkin hyvin lyhytikäinen, sillä lähes heti tämän jälkeen Goti sai Taurclaxin ampuman nuolen takaraivoonsa siten, että nuolen kärki tuli ulos hänen vasemmasta silmästään. Morandir huusi raivoaan ja yritti osua äitiinsä, joka tuntui keskittyvän vain puolustamaan itseään. He kuulivat, kuinka Ardana mylvi ohjeitaan: "ottakaa Morandir vangiksi elävänä, tappakaa kaikki muut!". Durthel, Droggo, Barty ja Gurh pitivät pintansa niin kauan pystyivät, mutta lopulta Barty sai tuskallisen ja kuolettavasti haavoittavan osuman Valmorgûlin laennyrkistä, Gurh epäonnistui torjumaan hänen päähänsä suuntautunutta Leshy-Yn nuijaniskua ja Durthelkin vajosi jo polvilleen ylivoiman edessä. Mutta ryhmän epätoivoinen taistelu ei mennyt hukkaan.
Kaikkien keskittyessä taisteluun, paadella makaava Morelen havahtui horroksestaan tai lumouksestaan. Hän sai vaivihkaa avattua kahleensa, ja kierähti tasantelta alla odottavaan meriveteen. Tämä sai Ardanan hetkeksi hämilleen, mutta Morandirin järki leikkasi kuin salama yötaivasta. Morandir valmisteli lentoloitsun niin nopeasti kuin pystyi ja lähti lentämään siskonsa perään. Tässä vaiheessa myös pieni Droggo (joka kuuli päässään äänen, joka kehotti häntä pakenemaan) näytti olevan unohdettu huolimatta siitä, että hän parhaansa mukaan yritti auttaa toisia taistelussa. Vaan Morandirin pako näytti hyvin lyhytikäiseltä, koska hän sai heti peräänsä munkki Cambragolin, joka pystyi juoksemaan veden päällä. Mutta kuten suurissa taisteluissa ja maailman kohtaloa päättävissä hetkissä, niin tälläkin hetkellä tapahtui jotain hyvin epätavallista, ja äärimmäisen epätodennäköistä.
Unohdettu Droggo vähät välitti päässään kuuluvasta äänestä, otti käteensä toiseksi viimeisen tikarinsa ja sinkosi sen kohti Cambragolia. Tikari osui Cambragolia päähän juuri sillä hetkellä, kun tämä kosketti veden pintaa. Cambragolin otsapanta näytti ottavan terän vastaan niin, ettei se tehnyt haavaa, mutta tikarin voima yllätti munkin ja sekoitti tämän suunnitelmat ja aikeet täydellisesti. Tämän jälkeen Droggokin huomattiin, ja hän perääntyi viimeistä tikaria tiukasti puristaen nurkkaan Valkristin mahtavan miekan uhkaamana. Morandir lensi pakoon kapeaa tunnelia pitkin äitinsä kirousten saattelemana. Rituaali oli estetty, koska Moranin tai Morelenin verta ei oltu vuodatettu. Morandir kuvitteli jo mielessään auringon lämpimät säteet kasvoillaan, mutta yritti samalla katsella siskoaan vedestä, jos nyt tämä yleensä yritti uida pakoon saman tunnelin kautta kuin Morandir. Siskoaan hän ei kuitenkaan enää nähnyt.
Lähestyessään luolan suuaukkoa Morandir tajusi, että jotain oli pielessä. Ulkoa ei tullut valoa juuri lainkaan. Saavuttaessaan suuaukon Morandir havaitsi, ettei aurinkoa, eikä kuutakaan näkynyt taivaalla. Vain tähdet valaisivat muutoin pimeää keskipäivän taivasta. Tästä hämmästyneenä ja tätä pohtien Morandir otti kohteeksi lähimmän ystävällismielisen tukikohdan, jonka Laurre ja Klaen olivat hänelle neuvoneet. Ehkäpä he osaisivat kertoa, mistä oli oikein kysymys.
Mietteisiinsä vajonneen suurhaltia Moranidirin lennon myötä ryhmän näkemä unikin alkoi haalistua ja päättyä.
(Katso Morandirin kirjoittama viimeinen päiväkirjamerkintä Kuittaa Lisään päiväkirjasta, jossa hän pohtii tapahtunutta! Katso myös liite 2.)
Heräämisen jälkeinen maailma
Herättyään kaikki unessa osumaa ottaneet tarttuvat ensin loukkaantuneeseen ruumiinosaan, vain tajutakseen että kaikki on kunnossa, niin todentuntuinen uni oli ollut. Suurimmasta osasta ryhmää tuntui jopa siltä, että he olivat oikeasti olleet jossakin toisessa ajassa ja paikassa heidän unena näkeminään henkilöinä. Samalla muutamien mieleen tuli totaalinen, noin kaksi viikkoa kestänyt auringonpimennys, minkä he olivat todenneet itse. Yhtäkkiä kylmät väreet tulivat yhden jos toisenkin selkään... Vanha Äitisavun iloinen ja ikuinen leveä hymy palautti heidät kuitenkin takaisin tähän maailmaan, mutta seuraavan päivänä he olivat yhä kokemastaan syvästi hämmentyneitä. Aamiaisen jälkeen ryhmä kiitteli Vanha Äitisavun ja kyläläiset vieraanvaraisuudesta ja purjehtivat takaisin Homelaan pohtien yhä näkemäänsä unta.
Siellä he tapaavat Mitta & Hana nimisessä tavernassa Turgonin lähettämän saattueen, johtajanaan Tulcada. Tervehdysten jälkeen haltiat selittävät paikallisen väestön hivenen poikkeavaa, puhtaaseen käytännöllisyyteen pohjautuvaa, elämänasennetta, ja sen mukaisia tapoja. Ryhmä järjestelee itselleen koiravaljakoita, suksia ja muuta sellaista tavaraa jota tarvittaisiin parin päivän vaellukselle vuoriston halki kohti Gondolia, Turgonin kaupunkia. Viimeiset Homelaan saakka matkassa seuranneet kauppiaat jäävät tänne, vaikka suurin osa olikin jo hypännyt laivasta pysähdyspaikoilla, pääosin Mulkanissa.
Haltiaoppaiden ja valjakoiden kanssakin matkanteko on hidasta ja vaivalloista, ilman heitä varmasti myös hyvin vaarallista. Mutta nyt kinosten läpi reissaaminen sujuu ilman suuria vastoinkäymisiä. Sitten ryhmä saa näkyviinsä kauniin vihreän laakson, jonka keskellä kohoaa valkoinen Gondolinin kaupunki. Oltiin toukokuun lopussa, matkaan oli kulunut kaikkineen lähes kolme kuukautta.
Kaupungin talot on rakennettu kivestä ja marmorista, sen kadut ovat kivetyt ja marmorilla reunustetut, ja teiden varsilla oli kauniita taloja ja huoneita ja kirkkaanvärisien kasvien täyttämiä puutarhoja. Kaupungissa on monia erittäin hoikkia ja siroja, valkoisesta marmorista tehtyjä upeasti koristeltuja korkeita torneja, jotka tavoittelevat taivasta. Aukeat ja torit ovat suihkulähtein koristeltuja, ja puiden oksien suojissa lukuisat linnut pitävät pesiään ja hoitavat poikasiaan. Kaupungin uljain ja hienoin rakennus on Kuninkaan Torni, jossa vesilähteiden keskellä Turgon itse rakensi Glingalin ja Belthilin, kultaisen ja hopeisen puun muistuttamaan ajasta ennen aurinkoa ja kuuta. Vesilähteet ovat todella vaikuttavat: ne sijaitsevat porttien edessä, ja syöksevät vettä 50 metrin korkeuteen, josta se taianomaisesti laskeutuu kristallisena sateen lauluna, ja päivällä Torni kylpee sateenkaaren väreissä, ja yöllä kuun hopeisessa valossa.
Ryhmä johdatetaan suoraan Kuninkaan Torniin, jossa heidät ohjataan kukin omaan huoneeseensa. Ennen kuin huoneet annetaan, palvelijat tiedustelevat, ketkä ryhmän jäsenistä kokevat olevansa hiustenleikkuun ja parranajon tarpeessa. Tämän jälkeen ryhmäläisillä on aikaa pestä huolella pitkän matkan kerryttämä tauhka itsestään, ja pukeutua tarjolla oleviin paikallisen muodin mukaisin kauniisiin vaatteisiin. Kuun jo noustua taivaalle saapuu kutsu liittyä Kuningas Turgonin ja tämän perheen pariin illalliselle...
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. Kesäkisojen Avajaiset on osittain J. Tannisen käsialaa. Kuittaa teki lisäyksiä ja tarkennuksia sekä kirjoitti välinäytöksen.
[Edellinen osa] [Seuraava osa]
Liite 1: haltiaseurueet
Turgon: Turgonin haltiat saapuvat Saarelle toisena, elokuun 4. päivä. He viipyvät pari päivää Artamarissa (josta lähetetään sanansaattaja, että Turgon on saapunut), jonka jälkeen suuntaavat Bogonlinnaan. Bogonlinnassa he välittävät terveisensä Turgonilta ja antavat tämän lähettämän lahjan, joka on mustasta ja valkoisesta marmorista tehdyt shakkinappulat ja lauta. Nappulat on todella taitavasti veistetyt, ja ne on animoitu taikuudella niin, että ne liikehtivät hieman itsestään siirtovuorojen aikana. Tämän jälkeen haltiat lähtevät takaisin kohti Artamaria, ja sieltä edelleen laivalla heille osoitettuun paikkaan. Turgonin noldojen tunnus on valkoinen torni. Turgon on lähettänyt 26 haltiaa, joiden johtajana toimii Ragnor.
Gil-Galad: Gil-Galadin haltiat saapuvat Saarelle ensimmäisinä, noin kaksi viikkoa ennen kesäkisoja. He eivät kuitenkaan osallistu kisoihin, vaan ovat halukkaita kuningas Bogon tapaamisen jälkeen siirtymään sille paikalle, minne heidät ohjataan. He tuovat Bogolle lahjaksi kaksi kaunista ja livertävää lintua, jotka eivät tarvitse häkkiä, koska ne eivät karkaa. Ne myös osaavat olla tarvittaessa hiljaa. He alkavat rakentamaa kyläänsä pääasiassa kivestä. Gil-Galadin noldojen tunnus on tähtitaivas. Gil-Galad on lähettänyt 41 haltiaa, joiden johtajana toimii Quilë.
Círdan: Círdanin laiva saapuu Saarelle kolmantena, lokakuun 22. päivä. Kuten aiemminkin, he menevät Artamariin ja sieltä sanansaattajan jälkeen tulevat tapaamaan Boggoa. Círdanin lahjana on lasipallo, joka lepää jalustalla, joka on tehty simpukan kuoresta ja koristeltu helmillä. Lasipallon sisällä on pienikokoinen joutsenlaiva ja vettä; mitä kovempi aallokko ja mitä enemmän joutsenlaiva keinuu aalloilla, sitä voimakkaampi tuuli on lähiaikoina. Círdanin sindarin tunnus on joutsenlaiva. Círdan on lähettänyt 58 haltiaa, joiden johtajana toimii Gaeronnen.
Olwë: Olwën laiva saapuu paikalle viimeisenä, joulukuun 7. päivä. He viipyvät Artamarissa poikkeuksellisesti kokonaisen viikon, mutta tulevat Bogon luo tämän jälkeen. Olwë on lähettänyt edustajiensa mukaan lahjan, joka on suurikokoinen kotilo. Kun kotilon painaa korvalleen, voi kuulla suuren meren rauhoittavan aallokon lyövän kiviseen rantaan, ja mikäli kuulija niin haluaa, voi hän lisätä ääniin myös lokkien kaukaista laulua, erivahvuisia sateita aina hennosta tihkusateesta ukkosmyrskyyn. Tämän lisäksi kotilon voi asettaa niin, että se soittaa ääniään kaiuttimen tavoin, mutta ei kuitenkaan kovin kovalla äänellä. Olwën telerin tunnus on kuohuva meri. Olwë on lähettänyt 33 haltiaa, joiden johtajana toimii Faron.
Liite 2: välinäytös
Pelinjohtajan kommentointia: peliteknisenä ja pelitapahtumien ulkopuolisena yksityiskohtana koko välinäytös oli sikäli merkittävä tapahtuma, että sen myötä päättyi myös vuosituhannen vaihteen tienoilla kesken jäänyt Ardorin Hovin kampanaja, jossa pelaajina oli suurin osa tämän hetkisestä peliporukasta. Olen monta kertaa miettinyt ääneen, että miten kampanja olisi mahtanut päättyä, ja leikitellyt ajatuksella, että se pelattaisiin uudestaan nykyisellä peliporukalla. Uudestaan pelaaminen alusta asti oli kuitenkin hyvin haasteellista, enkä nähnyt sitä mielekkääksi. Niinpä syntyi pelissä esitetty ratkaisu, joka linkitti Ardorin Hovin kampanjan kulminaatiopisteen ja kampanjan lopetuksen Uudisraivaajissa aiemmin tapahtuneisiin seikkoihin (auringon pimentyminen). Nyt ainakin pelaajahahmot tietävät, miksi aurinko oikeasti pimeni noin kahdeksi viikoksi peliaikaa. Samalla kertaa unta nähneet hahmot pääsivät käsiksi unihahmonsa muistoihin ja tietoihin rajoitetusti (eli siinä määrin, missä pelaajat ja pelinjohtaja muistavat Ardorin Hovin kampanjan tapahtumia ja niiden vaikutuksia). Tämä on kaikkien etu viimeistään siinä vaiheessa, kun Boggo tovereineen suuntaa seikkailunenänsä kohti Ardoria.
Mielestäni Ardorin Hovin kampanjan lopetus sujui tällä tavalla hyvin tyylikkäästi, jopa taiteellisesti, ja sen seurauksena oli tapahtumia, mitkä vaikuttivat, ja tulevat vaikuttamaan Uudisraivaajakampanjaan. Sitä suunnitellessani oli hyvin selvää, etteivät entiset pelaajahahmot tulisi selviämään taistelusta hengissä, ainakaan kaikki. Näin kävikin. Mielenkiintoisesti ja täysin ennakko-odotusten vastaisesti Morandir pääsi pakenemaan paikalta, jolloin on mahdollista, että Morandir nähdään vielä Uudisraivaajissa ihan "oikeastikin" - joko jopa pelaajahahmona, tai NPC:nä. Mikäli uneen on uskomista, on ainakin yksi Bogon etsimistä viidesta laenpalasta etelässä, joko Ardanan tai hänen hovinsa jäsenen hallussa. Niinpä on mahdollista, että jossain vaiheessa Bogon ryhmä suuntaa tiensä etelään. Näin ollen Ardorin Hovin kampanjan ratkaisu tulee vaikuttamaan siihen, mitä Ardorissa tapahtuu, ja keitä siellä on hengissä ja vallassa. On tärkeää huomata, että aiemmin pelatun Ardorin Hovin kesken jääneen kampanjan aikana Morandir ryhmineen onnistui surmaamaan hyvin huomattavia Hovin jäseniä. He ovat siis edelleen kuolleina. Odotan itsekin mielenkiinnolla, mitä tapahtui haltiabardi Klaenille (tuolloin ryhmässä mukana ollut NPC), Droggo-hobitille (jäi Valkristin uhkaamaksi), Bartylle (haavottui kuolettavasti) ja Durthelille (kärsi vakavia vammoja) - paadelta paennutta Morandirin siskoa Morelenia unohtamatta.
Toivon, että Ardorin Hovin kampanjaa tuolloin pelanneet pelaajat, jotka ovat edelleen pelaamassa Uudisraivaajakampanjaa, kokivat tekemäni ratkaisun ja skenaarion yhtä mielekkäänä, yllättävänä, ainutlaatuisena ja ennen kaikkea tyydyttävänä, kuin minä sen koin.