Natase ja Aamuhämärän laakso
Tämä katkelma sijoittuu tarinassa 38. Osan tapahtumien jälkeisiin aikoihin.
Heti saatuaan Kuningas Bogolta luvan lähteä etsimään perhettään, Natase ryntäsi huoneeseensa pakkaamaan uskollista retkireppuaan tiedustelupartioiden ajoilta. Sitten hän tajusi pysähtyä, hengittää syvään ja pohtia kenet ottaisi mukaansa. Lindahin tietysti, naisen jonka otsa ja huulet olivat ikiaikaisen murheen painamat, naisen josta oli tullut hänet uskottu neuvonantajansa, kamaripalvelijan roolin vanavedessä. Ja joku miekkamies, ehkäpä Oleg, uusia tulokkaita, ei nyt viinin terävin nuoli, mutta nuorukainen jonka miekkakäteen saattoi luottaa, ja päätelleen tämän Nataseen luomista koiranpentumaisista katseista myös ehdottomaan uskollisuuteen. Vielä joku veisi heidät perille, vanha kelpo Jorg, Mantereen legendaarisia metsämiehiä, jalka ei enää noussut poikavuosien tahtiin, mutta pitäisi heidät lihassa eikä taatusti eksyisi polulta.
Natasen kärsimättömyydestä huolimatta ryhmä pääsi matkaan vasta kolmantena päivänä. Pienenkin linnakkeen komentajavastuun siirtämisessä tuntui olevan yllättävän paljon byrokratiaa. Ja Jorg vaati hivenen enemmän suostuttelua kuin Natase oli ennakoinut, taisi miekkonen jo odotella leppoisempia päiviä passipaikalla ajomiesten hätystellessä riistan nuolen kantaman päähän. Mutta kukapa Nataselle sanoisi ei.
Lähtöpäivänä Natase yllättyi nähdessään kuinka monilukuisena kyläläiset olivat tulleet saattelemaan heidät matkaan, hän taisi merkitä heille enemmän kuin oli uskonutkaan.
Vaikka Sir Sigurdin piirtämän kartan avulla suunnistaminen oli helppoa, matka eteni Natasen mielestä tuskallisen hitaasti, Lindah ja Jorg eivät pikamarssiin kyenneet. Ja koska he olivat lähteneet vähällä varustuksella matkaan, niin ravinnon hankinta otti oman aikansa. Vaikka harvoin Jorgin illalla virittelemät pyydykset aamulla tyhjiä olivat.
Ryhmä pääsi hiljalleen matkanteon rytmistä kiinni, ja virsta virstalta määränpää vääjäämättömästi lähestyi. Kolmannen matkaviikon alussa Natasen vanhat tiedustelijan vaistot heräsivät ja hän enemmänkin aisti kuin huomasi lähestyvän örkkipartion, ja ennätti johdattaa pienen seurueensa piiloon läheiseen metsään. Natase laski noin parikymmentä vastakkaisesta suunnasta juoksevaa örkkiä, muttei kyennyt erottamaan näiden kantamien tunnuksien yksityiskohtia. Kun örkit olivat kadonneet maisemaan ja Natase antanut 'vaara ohi' merkin alkoi katajan juurelta kuulumaan pakotettua kiroilua, juuri sellaista mölinää jolla ylpeä mies estää itseään huutamasta tuskaansa ulos. Jorg oli suojaan syöksyessään onnistunut repimään vasempaan sääreensä pitkän ja syvän haavan.
Natase ja Lindah puhdistivat ja sitoivat haavan, mutta jalka ei kantanut Jorgin askeleen alla. Kiroten vanhus klonkkasi istumaan selkä suurehkoa mäntyä vasten. Natase sulki hetkeksi silmänsä, hengitti pari kertaa syvään ja lähti sitten etsimään lähistöltä parempaa leiripaikkaa, ja sellaisen löydettyään hän Olegin kanssa kantoi metsästäjän leiriin.
Kesti melkein viikon ajan ennen kuin Jorg pystyi jatkamaan matkaa, eikä edes silloin omaa parasta vauhtiaan. Koko toipumisajan Jorg jurotti ja murjotti kuin koko maailma olisi kääntynyt häntä vastaan. Jos Lindahin jatkuva hoiva ja huolenpito vanhusta lämmittikin, ei hän sitä ainakaan ulospäin näyttänyt.
Vajaata kuukautta myöhemmin - loppumatka oli sujunut ilman suurempia ongelmia – he saivat näkyviin Aamuhämärän laakson, sellaisena kuin Sir Sigurd sen heille oli kuvaillut. Mitä nyt kartano vaikutti ränsistyneemmältä kuin hän oletti, kylää halkoivat uusilta näyttävät aidat, ja talojen oviin oli sivelty tuoreita maalikerroksia.
Natasen onneksi hänen veljensä Sasly oli ensimmäinen joka huomasi tulijat, ja sisarensa tunnistettuaan ryntäsi käsi ojossa ottamaan tämän vastaan. Kun pitkien halausten ja jälleennäkemisen aiheuttama tunnemyrsky oli mennyt ohitse, alkoi Natase tajuamaan ettei täällä ollut kaikki kunnossa. Vain hänen tätinsä Dalia ja yrmyn näköinen Paavoksi esittäytynyt mies oli tullut heitä tervehtimään, muut olivat kolmeksi muuksi ryhmäksi jakautuneena omien mökkiensä edessä. Yhden mökin terassilla seisoskeli myös Natasen isä Fermon, joka selvästi halusi tulla tyttärensä luokse, mutta hänen ja Paavon katseiden kohtaaminen sai miehen muuttamaan mieltään.
Alkujärkytyksestä selvittyään Natase sai tarmonsa takaisin ja laittoi pienen ryhmänsä kiertämään mökistä mökkiin jotta saisi käsityksen siitä mitä täällä oli tapahtunut. Paljon myöhemmin he kerääntyivät päitä pudistellen ja huokaillen yhteen, ja yrittivät vetää kasaan viimeisten kuukausien tapahtumia.
Yhteisymmärrystä laaksolaisten välillä riitti siihen pisteeseen että tämä oli Bogon – johon yleisesti viitattiin Pikkupiruna - syytä. Hän epämääräisine joukkoineen oli käynyt herättämässä Kielletyn Luolan asukin joka oli kostanut pimentämällä auringon ja surmaamalla laakson Siivekkäät Suojelijat. Pimennystä seuraavana aamuna he kaikki olivat heränneet ainakin jollain tavalla muuttuneina miehinä ja naisina. Mutta sen jälkeisistä tapahtumista, syistä, seuraamuksista ja ennen kaikkea syyllisistä oli vähintään neljä erilaista versiota.
Eniten muuttunut tuntui olevan Fafar, entinen opettaja ja älykkö oli taantunut pahankuriseksi koltiaiseksi, joka kaikkien muiden pahaksi onneksi sai muut näkemään näkyjä ja epäilemään asioiden todellisuutta. Vain Anneli tuntui arvostavansa Fafarin hulluttelua, ja saikin tämä helposti puhuttua yhä paheneviin tempauksiin. Entinen metsästäjä ja alueen vartija Jyrki puolestaan oli luopunut jousestaan ja vaihtanut sen sulkakynään, pyrkimyksenään yhdessä Marvinin ja Fermonin kanssa luoda Suuri Saarelainen Romaani. Mitä se ikinä tarkoittaakaan. Paavo sinällään ei ollut muuttunut, sama yrmyilijä kuin aikaisemminkin, oli kuitenkin päättänyt julistautua Laakson Valtiaaksi, ja puheillaan loisteliaasta tulevaisuudesta saanut Saslyn ja Dalian mukaansa. Mari ja Jammu löysivät yhteisen vision siitä että maailmasta tulisi parempi paikka jos sen täyttäisi kauneudella, ja aivan erityisesti savesta tehdyillä kissanpentupatsailla.
Hiljalleen ryhmien väliset ristiriidat olivat käyneet niin voimakkaiksi – etenkin kun ketään ei enää juurikaan kiinnostanut huolehtia yhteisistä asioista - että yhteiselo kartanolla kävi mahdottomaksi. Ja kun ketään ei voinut päästää asumaan siellä samoin ajattelevien kanssa, oli kartano hylätty ja muutettu asumaan mökkeihin. Varmuuden vuoksi oli aitojen lisäksi vielä maalattu ovet omien mieltymysten mukaan. Paavon tupa oli sininen, Annelin vihreä, Jyrkin violetti ja Marin tumman harmaa.
Näin olivat asiat Aamuhämärän Laaksossa Natasen sinne saapuessa.
Pari päivää Natase jaksoi viekoitella, taivutella, suostutella ja anella laaksolaisia näkemään järjen valon, vaan turhaan. Turhautuneena hän ryhmineen valtasi yhden mökin, ja ihan vaan vittuillakseen maalasi oven Bogon punaisella.
Asemasotaa kesti muutaman päivän, sitten Kielletyn Luolan suuaukolta kohosi musta paksu savu. Natase keräsi aseensa ja huusi Olegia. Turhaan. Hän huomasi Jorgista että jokin painoi miestä entistä kumarampaan, ja tuimalla tuijotuksella sai tämän avautumaan. Oleg oli kertonut Jorgille menevänsä luolalle, pojan järkeilyn mukaan hän voisi tappaa Bogon herättämän olennon, ja näin lopettaa tämän hulluuden. Ja samalla osoittaa Nataselle että oli muutakin kuin yksinkertainen miekkamies. Soihdun lailla palaa Sankaruus.
Jorg katseli huolestuneena savua joka kohosi kohti kirkkaan sinistä taivasta, kutsuvana kuin bordellin kyltti. Hän otti jousensa ja kertoi lähtevänsä vähän katselemaan ympäristöä. Seuraavan aamuna Jorg juoksi nilkaten ja pahasti puuskuttaen kylään ja kertoi örkkitiedustelijoiden tunkeutuneen laaksoon kapeaa joenjuomaa seuraten. Pääjoukko seuraisi varmasti perässä.
Tämä tieto sai laaksolaiset toimimaan, alkoi kuumeinen valmistautuminen pakomatkaa varten. Kaikkien yllätykseksi Fafar ilmoitti jäävänsä jälkeen, viivyttämään örkkejä. Näillä vuosilla kun ei enää karkuun juostaisi, ja kaikki parhaat temput oli vielä kokeilematta. Fafar katsoi Jorgia, sanatta kysyen että eikö siinä ole toinen vanha mies joka joutaa kuolemaan nuorempien tähden. Jorg pudisti päätään ja tarttui Lindahin käteen, hänelle olisi elämällä tarjota vielä yksi luku. Fafar nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
Fafarin hyvästeltyään joukko lähti pakenemaan etelää ja kohti Bogon linnoitusta. He marssivat kaksi vuorokautta vain lyhyitä taukoja pitäen, kunnes Jammu tippui rasituksesta tajuttomana kesken marssin ja Natase oli pakotettu pystyttämään leiri. Vielä viikon ajan Natase puristi joukostaan viimeisetkin voimanrippeet, kunnes uskoi että olivat mahdollisilta takaa-ajajilta turvassa ja luopui pakonomaisesta olan yli vilkuilustaan.
Joukon vaellus muuttui hitaaksi taapertamiseksi, ja kun ymmärryksen valo heikompien silmissä alkoi sammumaan, he saivat näkyviinsä Bogon linnoituksen muurit. Natase jätti muut huohottamaan polviinsa ja juoksi kohti linnoitusta, vain kuullakseen että Kuningas Boggo oli vain viikkoa aiemmin purjehtinut joukkoineen kohti pohjoista ja Kuningas Turgonin valtakuntaa.
---
Kirjoittanut Boggo