Uudisraivaajat 16
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Jostain täältä se löytyy
Astrologin luota lähdettiin kohti Wyrin oletettua pesäpaikkaa, maasto vaan muuttui kovin hankalaksi, joten matkanteko oli enemmän kivien yli kipuamista ja kapuamista kuin joutuisaa marssia. Parin päivän päästä löytyi kuitenkin lupaavan näköinen kieleke joka hyvinkin saattaisi suojata yhtä pientä luolan suuaukkoa. Malantur muutti sauvansa haukaksi ja lennätti sen tiedustelemaan maastoa, kielekkeellä oli kolme noin parimetristä androgyynia humanoidihahmoa joita ei kyetty tunnistamaan, mutta luolaa ne näyttivät vartioivan. Anna levitoi kielekkeen tasolle nähdäkseen paremmin, mutta hahmot tuntuivat vain tuijottavan tyhjyyteen täysin liikkumattomina.
Koska kielekkeelle kipuaminen ei olisi ihan vaivatonta, eikä ketään erityisesti huvittanut lähteä kokeilemaan tunnistamattomien olioiden kovuutta päätettiin tehdä luolaan kiertotie. Sigurdin sauvahan paljasti 150 metrin päässä olevat lohikäärmeet, ja koska se loisti niin oletettiin että se tunnisti lohikäärmeen munan joka aiemmin oli Wyrille varastettu. Aikansa asiaa pähkäiltyään Sigurd sai kalkuloitua Malanturille kohdan johon tunneli pitäisi tehdä, ja nappiinhan se osui. Kun päästiin varsinaiseen luolastoon Malatur nostatti vielä parit kiviseinät käytävän tukkeeksi, jottei suuaukolla majailevat vartijat pääsisi kimppuun takaapäin. Käytävää hetken edettyään ryhmä sai näkyviin suuren kammion jonka toisessa päässä rahakasan päällä näytti makoilevan noin seitsenmetrinen hopeaan vivahtava lohikäärme. Munahan täällä piti vain olla.
Paniikinomaisen ’mitä nyt tehtäisiin’ –supattelutuokion jälkeen Boggo astui salin puolelle ja tervehti lohikäärmettä. Tämä nosti päänsä aarreläjänsä päältä ja räpytteli pari kertaa suomuisia silmiään Boggoa kohti. Tämä odottamaton huomio sai hobitin suoliston pettämään pahemman kerran kesken lauseen. Paikalleen jähmettyneeltä Bogolta meni toista minuuttia että hän sai raavittua itsetunnon rippeitä sen verran kasaan että pystyi jatkamaan ajatuksensa loppuun asti. Kun päästiin tarinoinnin alkuun selvisi nuori lohikäärmeneito oli nimeltään Inigaudur ja Wyr oli ollut hänen äitinsä. Ryhmän velvollisuudeksi tuli siis välittää suruviesti, ja samalla esittää kiitollisuutensa siitä että Wyr oli viimeiseksi teokseen suojellut heidän linnoitustaan. Ja lopulta siinä päästiin itse asiaan, eli vuoren sydäntähän täältä oltiin tultu hakemaan. Inigaudur väitti ettei sellaista hänen luolastaan löytyisi, eikä asiasta sen enempää ryhdytty vänkäämään, mutta hän lupasi myydä tiedon sellaisten olinpaikasta. Tiukan tinkimisen jälkeen päästiin yhteisymmärryksen hinnasta, ensimmäinen löytyisi samasta luolasta josta aiemmin oli käyty varastamassa se muna, ja tämän luolan asukki oli sattumoisin myös Inigaudurin isä. Mutta sen enempää tuon hullunkurisen perheen tarinasta ei saatu irti. Toinen mahdollisesti löytyisi sammuneesta tulivuoresta jota vanha viisas lohikäärme piti majanaan, hienoa vaan että vuori olisi keskellä metsää jossa Ariel aikanaan oli herätetty levostaan. Kaupustelun makuun päästyään Agarbas hankki vielä itselleen jylhän näköisen taistelukirveen. Sitten kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi tietenkin Páin jonka sydän itki verta mithril säkin kevennyttyä kokonaista viisi kuudesosaa.
Suuntana 360°
Hyvästien jälkeen korjattiin vielä luolastolle tunkeutuessa tehdyt tuhot ja mentiin ulkopuolelle arpomaan seuraava siirtoa. Vanhoja lohikäärmeitä vastaan käyminen ei tuntunut voittajaratkaisulta, joten päätettiin ottaa suuntima kohti Zenonia ja Kuukiven linnoitusta. Lähes suorin reitti sattuisi vielä kulkemaan alueen kautta jossa Aamuhämärän laakso oletetusti olisi. Seurasi huomattavan hidasta etenemistä hankalassa vuoristomaastossa, kertaalleen pari peikkoa kävi hyökkimässä kimppuun, mutta vain huomatakseen että Agarbasin kirveellä saa kaadettua vähän isommankin kaverin.
Viimein erään vuoren rinteeltä saatiin näkyviin jotain mielenkiintoista, lännessä siinsi melko ehjältä vaikuttava linnake, laaksoon avautuvan jyrkänteen reunalla ja idässä kylän rauniot. Ensin mentiin linnoituksen lähelle tarkkailemaan mitä siellä näkyy. Heti kun havaittiin liikettä linnoituksella, tehtiin tähystyspaikka läheisen kukkulan rinteeseen. Pitkien ihmettelyhetkien jälkeen päädyttiin tulokseen että linnoitusta vartioi noin 90 ihmistä jotka demonihenget olivat ottaneet haltuunsa, lisäksi siellä kuljeskeli epälukuinen määrä palvelusväkeä jotka olivat ihan zombieita. Ainoastaan aivan pienillä lapsilla näytti olevan oma tahto. Palvelusväki kokoontui joka ilta mustakupoliseen pieneen rakennukseen. Linnake oli rakennettu useampaan tasoon joiden välillä oli korkeuseroa useampia kymmeniä metrejä, tunkeutuminen ei tulisi olemaan ihan helppoa. Ja tavallaan sinne olisi mukava päästä tunkeutumaan, palvelusväki kun näytti olevan Garethista lähtöisin…
Toisena iltana linnoitukseen nähtiin menevän 8 henkisen pimentohaltiapartion. Moninaisten vaihtoehtoisten suunnitelmien joukosta päädyttiin siihen että lähdettäisiin seuraamaan partiota sen poistuessa ja iskettäisiin kimppuun kirkkaassa päivänvalossa jolloin pimentohaltiat eivät pystyisi toimimaan ihan täysillä kierroksilla. Hyvä olisi jos joku jäisi vielä henkiin pientä kyselytuokiota varten.
Valon lapset
Seuraavana yönä partio lähtikin palaamaan tulojälkiään suunnilleen kohti itää. Sille annettiin reilusti etumatkaa väijytysten pelossa ja Agarbasin karhun johdolla lähdettiin seuraamaan jälkiä. Partio pääsi heinätasangolle jonne se leiriytyi telttoihinsa auringolta piiloon, vain yksi vartiomies kiersi kehää telttojen ympärillä kasvot hupun kätköissä. Sorvattiin pikainen taistelusuunnitelma ja käytiin toimeen. Anna ja Drul hiippailivat vartiomiehen kimppuun ja niittasivat tämän armottomasti ja äänettömästi, saman kohtalon koki se onneton joka juuri tuolloin päätti tulla teltasta ulos keventämään rakkoaan.
Seuraavaksi Malantur pystytti piikikkäät esteen telttojen oviaukkojen eteen ja muut hiippailivat niiden ulkopuolille asemiin. Sitten Elric avasi pelin sytyttämällä loitsulla kaikki teltat tuleen. Sisätiloissa syntyi säpinää kun ensimmäisinä reagoineet jäivät jumiin piikkikasveihin ja seuraavat tekivät telttoihin vaihtoehtoisia reittejä ja syöksyivät leimuvista teltoista taistelukentällä odottavien nuolien ja miekkojen eteen. Pimentohaltioilla vaan oli mielenkiintoinen kyky luoda ympärilleen pimeyden kehä, joten taistelu ei loppunutkaan ihan heti. Malanturin ja Sigurdin heittelemillä valoilla saatiin kuitenkin niin paljon näkyvyyttä että iskuille saatiin kohteita. Välistä näytti vähän pahalta kun eräs teltoista tulevista heiluttelikin miekan sijasta ruoskaa jonka piiskoina oli kolme elävää käärmettä. Onneksi papitar ei ehtinyt heittämään ilkeimpiä repertuaaristaan löytyviä loitsuja ennen tuupertumistaan.
Antautumiskehotuksista huolimatta haltiat taistelivat loppuun asti, mutta Wainamrun sai pidettyä pari tajuttomaksi lyötyä hengissä kuulusteluja varten. Kun Drul alkoi teroittelemaan välineitään siirtyivät ryhmän herkkäsieluisimmat jäsenet Annan ja Arwenin johdolla kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Vangit riisuttiin alasti, sidottiin ja jätettiin auringon alle vähäksi aikaa lämpenemään. Ensimmäinen vangeista oli liian heikossa kunnossa kestääkseen Drulin kuulustelutekniikoita ja menehtyi kertomatta edes nimeään, mutta toinen murtui painostuksen alla. Hän kertoi ryhmän olevan palkkasoturiryhmä joka oli käynyt läheisessä linnoituksessa hakemassa lisäohjeita, seuraavaksi he olivat matkalla Korakalwenin luokse Kuunkiven linnoitukseen, mutta tarkemmat tiedot olivat kuolleet papittaren mukana. Heidän tavaroiden joukosta löytyi Korekalwenin tunnuksella varustettu merkki, jota näyttämällä he olivat linnoitukseen päässeet. Oman maailmansa asioista ja sen sisäänkäynneistä vihollistaistelija ei kuitenkaan kertoillut. Kun Drul ei miekkosesta enempää miehestä irti Elric vaihtoi hänen kanssaan muutaman sanan jotka menivät muilta ohi ymmärryksen ja lopuksi katkoi miehen kurkun.
Taistelun jäljet peitettiin mahdollisimman hyvin ja ruumiit jätettiin villieläimille, haltioiden kaavut otettiin kuitenkin matkaan, samoin kuin tunnusmerkki. Aseet olisivat olleet käyttökelpoisia, mutta suorassa auringon valossa ne haalistuisivat muutamissa päivissä käyttökelvottomiksi. Sitten marssittiin takaisin tähystyspaikalle. Matkalla parvi harpuyoita kävi raakkumassa jotakin, mutta kun Anna ampui varoituslaukauksen niistä yhden jalkaan niin päättivätpä lähteä raakkumaan jonnekin muualle.
Hyviä ideoita ja tosi hyviä ideoita
Kun päästiin tähystyspaikalle alkoi ihmettely jotta mitä sitten tehtäisiin, ja jotta miten. Muut haaksirikkoiset haluttaisiin pelastaa, mutta se ei ehkä olisi ihan helppoa. Linnoitukseen voitaisiin koettaa hiipiä, tunkeutua väkivaltaisesti tai bluffata itsemme sisään. Mutta eipä vaan saatu aikaan suunnitelmaa jonka onnistumiseen uskottaisiin. Niinpä syntyi ratkaisuna houkutella linnoituksesta esiin pieni ryhmä joka voitaisiin väijyttää, näin saataisiin vankeja ja selvyys siitä kuinka kovia sotilaat olisivat.
Väijytys toimi vähän turhankin hyvin, kuusihenkinen ryhmä lähti linnoitukselta etsimään Agarbasin karhua joka oli käynyt portin lähellä näyttäytymässä. Nuolisade pyyhki heti ensi-iskulla puolet porukasta eikä jatkossa kauan kauempaa kulunut. Vangit vaan jäivät haaveeksi kun Elric unohti moiset ajatukset tappamisen himossaan. Ja tiedä sitten olisiko moisia edes voitu millään tavalla kuulustella. Mutta nyt kukaan heistä ei ehtinyt edes lyödä vastaan.
Suunnitelmaa ei vaan ollut ihan niin pitkälle viety että tiedettäisiin mitä sitten tehtäisiin, päätettiin siis jäädä odottamaan kuinka iso etsintäpartio linnoituksesta lähetettäisiin…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen.