Uudisraivaajat 32
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Veljeskunnan tuomiopäivä
Aamun tullen köysistä rakenneltiin tikkaat joita pitkin luolan suulle oli turvallista laskeutua, sieltä avautuva tunneli oli karkealla kädellä louhittu. Lyhyen käytäväpätkän ja salaoven takaa löytyi huone jossa oli kaappi, pöytä ja sänky, sekä sängyllä kirjaa sylissään puristava luuranko. Kirja oli jo pahoin kulunut, ja suurin osa tekstistä oli kulunut pois, mutta Sigurd sai siitä selvitettyä muutamia jännittäviä seikkoja.
Teos oli Lohikäärmeensurmaajien Veljeskunnan päiväkirja, joka kattoi noin 5oo vuoden mittaisen ajanjakson. Tuttuja nimiäkin kirjasta löytyi, Eöl oli toiminut jonkin aikaa veljeskunnan seppänä rakentaen aseita ja ansoittaen aarrekammion, lisäksi Nostarieth mainittiin ensimmäisenä Veljeskunnan naispuolisena jäsenenä. Tuho oli koittanut kun Kuningas Mareth I oli julistanut lohikäärmeet rauhoitetuiksi ja lähettänyt joukkonsa tuhoamaan Veljeskunnan rippeet. Päiväkirjan viimeiset merkinnät olivat veljeltä joka oli paennut kryptan avain mukaan piilohuoneeseen, mutta nääntynyt sinne haavojensa nostattaman kuumeen huumaamana, pakotunnelin sorruttua hänen edestään. Kirjan välistä löytyi pieni avain. Tässä vielä Sigurdin kirjoituksista tekemä kopio.
[OTSIKKO TUNNISTAMATONTA KIRJOITUSTA]
Aloittanut Veli Washyr Jatkoi Veli Juharin Jatkoi Veli Osap (uusi aika alkoi) Jatkoi Veli Spartacus Jatkoi Veli Eoh Jatkoi Veli Hogard Jatkoi Veli Arael Jatkoi Veli Prokoro Jatkoi Veli Astal Jatkoi Veli Q'horin Jatkoi Veli Astarys Jatkoi Veli Rugluh Jatkoi Veli Zuzael Jatkoi Veli Hiermon 16. kesäkuuta 23. Suuri Punainen tuhosi suuren osan tulevasta viljasadosta. Kuningas Aaron VII on huolissaan tulevasta. Hänen lähetti viestin sanansaattajansa välityksellä; Veljeskunta saa jatkossa enemmän resursseja. 10. elokuuta 50. Joukkoomme liittyi kaksi siviiliä. Mies on haltia nimeltä Eöl; hänen antamansa Kuningas Aaron VIII:n saatekirjeen mukaan hänet on palkattu Veljeskunnan käyttöön toistaiseksi, tehtävänään takoa aseita ja panssareita käyttöömme. Otimme hänet ilolla vastaan. Miehen mukana oli hobitti; hän esittäytyi Hamfast Gamgiksi. Hobitti oli haltian palvelija ja omien sanojensa mukaan mitä erinomaisin puutarhuri/kokki. 12. huhtikuuta 65. Testasimme uutta maanalaisen aarrekammion puolutuksia, jotka Eöl oli tehnyt ensi töikseen. Ne toimivat yli odotusten. Sairastuvalla on täyttä ilmeisen kauan. 21. lokakuuta 111. Seppä Eöl esitteli mielenkiintoisen konseptin surmanuolien valmistamiseen. Hän oli tehnyt koe-erän valettuja nuolia – ne olivat täysin yhtenäisiä kärjestä ”sulkiin” asti; sulkien paikalla oli metalliset siivekkeet. Nuolet olivat todella kevyitä, ja koeammunnassa ne tuntuivat lentävän ihmeen sulavasti pitkänkin matkan, mutta säilyttävän iskukykynsä yllättävän hyvin. Aloitamme nuolten testaamisen kenttäolosuhteissa välittömästi. 8. heinäkuuta 157. Appelsiinisadosta on tulossa erinomainen. Veli Brutos aikoo kokeilla appelsiini-omanviiniä tulevana syksynä. Uusi kuningas Drûl III otti kruunun vastaan, hallitkoon hän pitkään, viisaana ja terveenä. 4. heinäkuuta 188. Saimme tänään vieraita Orrista. Orr on veljeskuntamme tukikohta kaukana etelässä. Vaihdoimme tarinoita ja uutisia. 30. kesäkuuta 194. Aaron IX Lempeä teki vierailun luoksemme. Kävimme kunnioittamassa poisnukkuneita Veljiämme ja esittelimme surmataulumme. Kuningas oli aidosti vaikuttunut. Veli Iolo piti loistavan puheen ja Kuningas lupasi auttaa veljeskuntaamme rahallisesti. 22. maaliskuuta 255. Saimme kiinni salamurhaajan, joka yritti surmata Veli Frowarin. Salamurhaaja kuoli ennenkuin ehti kertoa nimeään tai sitä kuka hänet palkkasi. Neuvosto keskusteli asiasta välittömästi Eölin kanssa, joka lupasi vahvistaa suojauksiamme. 27. marraskuuta 378. Satoi lunta, järvikin on jäätynyt. Uusi kokelas liittyi tänään Veljeskuntaamme. Hän on hyvin poikkeuksellinen – ensinnäkin hän on nainen, ja toiseksi hän on haltia! Vanha Sigurd sai sydänkohtauksen (josta hän onneksi toipui), kun Neuvosto hyväksyi uuden kokelaan. Hän sanoi ettei moista ole tapahtunut vielä koskaan aikaisemmin. 1. marraskuuta 389. Kokelas Nostarieth suoritti Viimeisen Testin. Hän makaa huoneessaan sängyssä. Uskomme hänen toipuvan nopeasti. Kuulemma Mustan niskasuomun saaminen hänen mielestään oli hankalinta. Ehkä se johtuu siitä, että Mustia on enää hyvin vähän. 31. joulukuuta 389. Nostarieth antoi valansa ja otti itsensä Eölin takoman miekan vastaan. Tämä on todellakin hänen päivänsä! Tästä lähtien hänet tunnetaan keskuudessamme Sisar Nostariethina! Kuinka kauniilta hän näyttikään seisoessaan Veljeskunnan edessä, ylpeänä ja julmana. Veli Rudolf piti illallispuheen; ja vaikka tilaisuus oli juhlava, oli silti paikallaan pitää hiljainen hetken Veli Adalin, Leijonan Kaaren tukikohdan johtajan muistolle. Tästä on kuitenkin alkava Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan uusi aika! 18. huhtikuuta 414. Seppä Eöl ja Hamfast lähtivät luotamme; kuningas Marath I tarvitsee kuulemma välittömästi hänen palveluksiaan muualla. Harmi, sillä Veli Tarkin mukaan Seppä Eöl oli lähellä läpimurtoa lohikäärmeiden surma-aseiden kehittelyssä. Viimeisellä illallisella Eöl mainitsi jotain ”lohikäärmepeitsistä”; valitettavasti nämä olivat vain teoreettisia aseita, eikä hän jättänyt jälkeensä muistiinpanojaan vaan pakkasi kaikki mukaansa. 19. tammikuuta 602. Saimme kuninkaan korkea-arvoisen sanansaattajan luoksemme. Hänellä oli viesti vain Veljeskunnan johtajan nähtäväksi. Pian tämän jälkeen Nostarieth kutsuttiin Johtajn huoneeseen. Ei mennyt kauaa, kun Nostarieth poistui luotamme sanaakaan sanomatta. Johtaja oli hyvin omissa ajatuksissaan illallisen aikana. Sanansaattaja jäi luoksemme tutustumaan toimintaamme. 5. toukokuuta 605. On satanut jo kolme viikkoa. Saimme tiedon, että Veli Harim on saanut surmansa tehtävää suorittaessaan. Veli Kirkaskalpa (se on hänen oikea nimensä, vaikka kaikki meistä kutsuvatkin häntä Veli Sameaksi hänen silmiensä takia), piti muistopuheen. Myös Veli Ahrûs, Veli Zrato ja Veli Valtar esittivät lyhyet jäähyväisensä Veli Harmille. 22. syyskuuta 607. Tämä on murheen päivä. Kuningas Marath V on julistanut lohikäärmeet sukupuuttoon tuhotuiksi. Kuninkaan mielisairaudesta kertovat huhut taitavat olla muutakin kuin hänen vihamiestensä panettelua. Samaan julistukseen kuului käsky Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan lakkauttamisesta. 15. toukokuuta 624. Kaikkien virallisten raporttien mukaan lohikäärmeet ovat kadonneet ja kaikki jotka muuta väittävät on julistettu maanpettureiksi ja lainsuojattomiksi. Tämä on uskomatonta, ja mahdotonta. Neuvosto on yrittänyt ottaa yhteyttä Ost-in-Edhiliin anoakseen turvapaikkaa, mutta vastausta ei ole saapunut. 31. joulukuuta 639. Olen haavoittunut, mutta kätkin osan Veljeskunnan aarteista kaikkien puolustuslaitteiden taa. Pidän itselläni Kryptan avaimen. Kuninkaan miehet ovat romahduttaneet pakotunnelin. Olen enää jäljellä, ja yksin, ja loukussa Viimeisen Huoneessa. He kiduttivat ja tappoivat Veli Fioran ja ryöstelivät ja polttivat linnamme. Huudoista päätellen he eivät ole saaneet tunnussanaa. Minulla on ruokaa muutamaksi päiväksi. Kirottu olkoon mielipuolinen Marathin suku! 8. tammikuuta 640. Päivämäärä saattaa heittää. Tämä on varmaankin viimeinen merkintä; haavasta leviää outoja mustia juovia ympäriinsä ja paleltaa niin kovin. Veljeskuntamme on tuhoutunut, se on pyyhitty pois olemasta sen toimesta, jonka esi-isät aikoinaan sen perustivat suojatakseen maailmaa. Kohta enää ei ole jano tai nälkä. Illallinen on jo katettu ja minulle on kunniapaikka pöydän päässä. Veri ei kelpaa juotavaksi. Näin taas Veli Harimin. Hän lupasi nostaa minut täältä ylös. Laskeutukoon hiljaisuus iäksi tämän paikan ylle.
Seuraavan salaoven takana oli pieni käytävänpätkä jonka toisessa päässä olivat vanhan linnakkeen yleiset tilat. Sieltä löytyi taistelun jäljiltä sekä veljeskunnan että hyökkääjien joukkojen luurankoja, jonkun verran rahaa sekä hienot lohikäärmekoristeiset rannesuojat jotka arvanvedon jälkeen päätyivät Elricille. Poistumistiet olivat sortumien tukkimia.
Käytävän toisessa päässä oli huone jonka lattialle makasi seitsemän hyökkääjien väreihin pukeutunutta luurankoja, nähtävästi eriasteisiin palovammoihin kuolleina. Huoneen seinät oli raapusteltu täyteen mystistä kirjoitusta täysin samaan tyyliin kuin Eölin paja Bogon linnakkeella. Yhdellä seinustalla oli lattianrajassa kaksi riviä reikiä hivenen eri tasoissa, ja toisella kaiverretut kämmenenjäljet, ja niiden yläpuolelle erittäin vaikeasti havaittavissa oleva huppupäisen hahmon kuva. Päiväkirjassa oli maininta salasanasta, joten arvatenkin huppupää sellaisen kysyisi jos kädet painaisi niille varattuihin koloihin. Ryhmä tuppautui kokonaisuudessaan huoneeseen, ja Boggo painoi kätensä kiveen. Valitettavasti ryhmä ei osannut vastata oikein kysymykseen maailman suurimmasta illuusiosta, ja aukko josta he olivat tulleet sisään pamahti kiinni, lattianrajassa olevista aukoista alkoi ryöppyämään vettä huoneeseen ja ilma muuttui painostavaksi, aivan kuten ukkosmyrskyn edellä. Zir’bah heitti levitaatioloitsun niihin jotka eivät omin päässeet nousemaan veden pinnan päälle, ja lähes saman tien huone täyttyi salamista. Boggo säilyi koskemattomana Eölin tekemän tikarin ansiosta, mutta muut kärvähtivät, tosin onneksi vain Zir’bah ja Elric niin pahasti että tippuivat pökertyneinä veteen. Ansan lauettua vesi alkoi imeytymään reikiin ja takaseinään avautui oviaukko.
Kun Wainamrun oli saanut palovammat paranneltua, ryhmä jatkoi matkaa. Seuraava mielenkiintoinen paikka oli käytävä, jossa ujelsi jatkuva tuuli, tosin tämä tuuli kuiskaili korviin sanaa ’hiljaisuus’. Pitkin käytävän vartta oli suuria raskaasti aseistettuja sotilaita esittäviä marmoripatsaita, ja niiden juurella lisää luurankoja, joiden elämä oli selvästi päättynyt nopeasti ja väkivaltaisesti. Kaikki sujui hyvin kunnes Zir’bah kompuroi jalkoihinsa aiheuttaen kolinaa, jolloin lähin patsas alkoi heräillä henkiin. Vaes ennätti heittää ryhmän päälle hiljaisuusloitsun, jonka turvin ryhmä pääsi käytävin molemmin puolin oleville, toiset avautuivat umpikujalta näyttävälle hautausmaalle ja toisten takaa jatkui käytävä. Valituksi tuli käytävä.
Pienen vaeltelun jälkeen löytyi ovi johon kryptan avain kävi, ja sen takana oli käytävä joka oli jälleen Eölin raapustusten peitossa, ja käytävä päässä paikka johon saattoi kämmenensä painaa. Tällä kertaa ryhmä onnistui ratkomaan Äänen esittämän matemaattisen arvoituksen, ja palkkioksi avautui ovi aarrekammioon. Sieltä löytyi iso nippu lohikäärmeensurmanuolia, erilaisia juomia jotka tekivät immuuniksi lohikäärmeiden vaihtoehtoisia hyökkäystapoja vastaan, sekä joukko sattumanvaraisia taikaesineitä. Niistä mielenkiintoisimpia olivat demoniportti ja sieluja varastava kristalli, mutta hallittu käyttö voisikin olla sitten vähän niin ja näin. Zir’bahin kohtaloksi jäi tuskailla vaaleanpunaisen kaavun kanssa, kyllähän se miekan sivalluksilta suojaisi, mutta kestäisikö mustan magian miehen ylpeys kantaa moista…
Ryhmä penkoi vielä paikkoja jonkin aikaa löytämättä kuitenkaan mitään mielenkiintoista. Ansahuoneeseen avautui vaihtoehtoinen oviaukko, ja ansan lauetessa sulkeutunut seinämä oli jälleen auki, joten ryhmä pääsi omia jälkiään seuraten pois luolastosta.
Maailman valtias
Ryhmän kauneusunet jäivät lyhyeksi kun lähes 50 sutta ryhtyi kiertelemään leiriä, onneksi narutikkaat olivat vielä paikallaan ja loppuyö sujuikin sitten tunnelin suojissa. Kun matkaan päästiin, se jatkui pari päivää rauhallisissa merkeissä suurta järveä kiertäen, kunnes aivan yllättäen voimakas paineaalto jysäytti koko ryhmän hetkeksi kanveesiin. Aallon lähtöpaikaksi arvioitiin järven keskellä oleva saari, ja kun Malantur kotkan silmin paikkaa tarkkaili, hän havaitsi kallioisella luodolla amfiteatterin näköisen rakennelman, jonka keskellä seisoi musta mies kädet kohti taivasta kohotettuna. Eihän moista kaveria voisi jättää tapaamatta.
Tosin siitä kohtaan järven rantaan oli lähes 100 metriä pudotusta, joten taivallusta pitikin jatkaa melkein päivä ennen kuin metsän puolelta löytyi paikka jossa saattoi rakentaa lautan ja laskea sen vesille ilman yletöntä vaivaa ja vaaraa. Malantur kutsui paikalle vesielementaalin työntämään aluksen määränpäähän.
Saari oli lähes pelkkää kalliota, jota näkösuojan puutteessa ryhmä eteni täysin avoimesti amfiteatterille. Sieltä löytyi suurin ja kaunein heidän koskaan näkemänsä ihmishahmo, yli kaksimetrinen pelkkää lihasta oleva, täysin mustaihoinen kaljupää jonka silmät olivat myös mustat, kultaisia iiriksiä lukuun ottamatta. Hän oli erittäin komea (ulkonäkö 103), ja hänestä suorastaan tuntui hohkavan voima ja valta. Sigurd ei monista pohdinnoistaan huolimatta pystynyt päättelemään mihin lajiin tuollaisen kaverin lokeroisi.
Parilla sormen napsautuksella hän loihti pitkän pöydän ääreen uskomattoman juhla-aterian, esittäytyi Ancalagoniksi, Maailmojen Valtiaaksi. Pitkän kohteliaan keskustelun kuluessa, jonka aikana hän osoitti laajan sivistyksensä ja tietämyksensä ryhmän jäsenistä, paljastui jutun juoni. Hän halusi tehdä liiton Kuningas Bogon kanssa, kuninkaalliset joukot saisivat tarvittavan lohikäärmeitä ratsuikseen, kunhan hän käyttäisi tuota voimaa tietyllä hetkellä valkoisia haltioita vastaan tuhotakseen heidät lopullisesti nopeasti ja armoa antamatta. Kuningas kokoontui neuvostonsa kanssa ja päätti mitä kohteliaimmin torjua tarjotun liiton. Hyvästit vaihdettiin hyvässä hengessä, vaikka tuskinpa tämä viimeiseksi kohtaamiseksi jäi.
Kirjesalaisuus
Lauttamatkalla takaisin pääsaarelle iski ajatus, Jaska oli nähty lentelemässä lohikäärmeen selässä. Ancalagonilla oli jo ainakin yksi liittolainen. Ihmeissään ja ajatuksissaan ryhmä päätti jatkaa vaellustaan halki kartalla olevan valkoisen alueen, kunnes töppöset koskettaisivat merta saaren luoteisnurkassa. Ja sieltä voisikin sitten lähteä takaisin itärannikolle varoittamaan haltioita halki suuren tuntemattoman metsän, ja Kuunkiven linnakkeen, kautta kulkien.
Mailit taittuivat ripeästi Zir’bahin loitsujen keventämien jalkojen alla, kunnes suuri metsä oli joen jälkeen muuttunut havumetsästä sekametsäksi. Siellä ryhmän väijytti 13 jättiläishämähäkkiä, ne hyppäsivät alas puista sylkien samalla seittiä suustaan, tosin vain Wainamrun jäi tuon tahmean mönjän vangiksi. Jälkivarmistuksena ollut Elric jäi kolmen hämiksen piirittämäksi ja sai nopeasti useita puraisuja itseensä, ja tunsi kuinka myrkky alkoi leviämään verenkierron mukan. Zir’bahille ei uudesta hienosta viitasta ehtinyt olla apua kun hämäkin pistin tunkeutui hänen niskaansa repien toisen silmän ulos kuopastaan ja sokeuttaen toisen. Sigurd onnistui pidättelemään omaa vastustajaansa jonkin aikaa kunnes se puraisi häneltä toisen korvan irti.
Bogon tikarikäsi oli liekeissä ja hän onnistui tiputtamaan kolme vastustajaa, ja kun tiedustelijoina olleet Ambon ja Pain saivat hoideltua omat vihulaisensa, he ryntäsivät pääjoukon avuksi, ja näin ylivoiman käännyttyä ryhmän eduksi loput seittisepot saatiin lyötyä maihin. Wainamrunilla piti kiirettä että sai vakiinnutettua kuolemaisillaan olevien tilan, ja sen jälkeen rituaalein korvattua irronneet ja tuhoutuneet ruumiinosat. Matka jatkui vasta reilun vuorokauden tauon jälkeen.
Parin rauhallisemman matkapäivän jälkeen, kun metsästä oli päästy tasangon puolelle, tiedustelijat näkivät läheisen kukkulan takaa nousevan savua. Pikaisen tutkimusretken tuloksena oli että siellä piti majaansa noin kymmenkunta örkkiä, joista osa loukkaantuneita. Leirin ulkopuolella oli sekä örkkien että haltioiden raatoja, ja muutaman haltian irtonainen pää oli tökätty leirin suojaksi pystytettyjen keppien nokkaan. Ei niin pikaisesti laaditun taistelusuunnitelman mukaan Boggo ja Vaes mönkisivät matalassa heinikossa leirin vastakkaiselle puolelle niin lähelle, että voisivat ampua mahdolliset pakoon pyrkijät, ja kun he olisivat asemissa, pääjoukko ryntäisi kukkulan takaa, noin parinsadan metrin matkan, leirin kimppuun. Drul olisi näkymättömän siellä jossain valmiina liittymään mukaan.
Taistelu sujui melko mallikkaasti, mitä nyt Boggo hajotti sohlatessaan linkonsa, onnistui vielä kesken taistelun tiputtamaan tikarinsa kourastaan, joten pahemmin pataan olisi ollut tulossa, elleivät muut olisi saaneet omia vastustajiaan alas ehtineet hätiin. Zir’bah hihkui innoissaan aina kun örkki kärähti salaman alle.
Wainamrunin johdolla haltioille kaivettiin hauta, ja heidät laskettiin sinne koruttomin menoin. Örkit jätettiin niille sijoille mätänemään. Haltioiden johtajan karttalaukusta löytyi sinetöity kirje, joka läväytti tulipallon Sigurdin sormille, tämä kun unohti varovaisuuden ja jätti tutkimatta mitä sinetin symboli piti sisällään.
Arvoisa Amon Lindhin Johtaja, Kunnioitettu Mestarirakentaja, toivon, etta sinulla on kaikki hyvin. Toivon, etta tama kirje tavoittaa sinut. Viestinviejani ovat kulkeneet pitkan ja vaarallisen matkan, mutta tama matka on ollut valttamaton tehda. Ajat ovat muuttumassa huonommiksi kuin ne ovat olleet moneen vuosituhanteen. Sen lisaksi, etta mantereella on jalleen levotonta, on tapahtumassa jotain paljon pahempaa. Lohikaarmeet ovat heraamassa uudestaan jonkun voiman kutsumina. Itse uskon, etta tama on seurausta Saaren lumouksen murtumisesta. Joukkoihin liittyneet kuningas Bogon alamaiset ovat kertoneet yksityiskohtaisesti, mita kaikkea taalla on tapahtunut ennen lumouksen murtamista. Naista tarinoista riittaisi aiheita vaikka sataan kirjeeseen, mutta totean vain, etta tapahtumat ovat olleet uskomattomia, jopa ennen kuulumattomia. Ennenkaikkea taman johdosta olen antanut maarayksen kansalleni hylata mantereen, ja muuttaa saarelle asumaan. Ymmarran kuitenkin, etten mina tai kansani voi voittaa lohikaarmeita, kun ne paattavat hyokata, mutta yhdessa liittolaisina meilla on paremmat mahdollisuudet torjua uhka. Olen lahettanut vastaavanlaisen kirjeen Brithombariin, Mithlondiin, Alqualondeen ja kaukaiseen Gondoliniin varoittaakseni heita kaikkia tasta uhasta. Lopuksi pyydan sinua, ystavani, ettet kayta voimaa tai vakivaltaa kuningas boggoa ja hanen vakeaan kohtaan, silla naen, etta tama hobitti joukkoineen voi pelastaa meidat kaikki suurelta katastrofilta, mikali hanella vain on viisautta ja kykya nahda se itse. Ehka han voi tunnustettuna kuninkaana takoa kaikki saaren eri kansat yhteen ja johtaa meidat kaikki voittoon. Pikaista vastausta odottaen, kuningatar Galadriel
Kirje oli siis Kuningatar Galadrielilta Amon Lindhin johtajalle. Korulauseiden joukossa hän ilmoitti siirtävänsä kansansa kokonaisuudessaan mantereelta saarelle turvaan, ja jälkikaneetissa pyysi ettei kukaan vahingoittaisi Kuningas Boggoa tai tämän seuruetta, sillä he voisivat olla ne jotka onnistuvat kokoamaan yhteen riittävän voiman yhteistä vihollista vastaan.
Liennytyksen aika
Ryhmä pysähtyi parin päivän ajaksi Kuunkiven linnakkeelle ja sen vieressä olevaan kylään päivittämään tapahtumat. Rakennustyöt etenivät mallikkaasti, uudet asukkaat olivat saapuneet ja sopeutuneet hyvin joukkoon, kaikki oli kaikin puolin kunnossa. Vain kertaalleen yksi lohikäärme oli käynyt paikalla kyselemässä tietoja, ja muiden etsiessä suojaa pöytien alta Arthur oli soittanut poikkeuksellista rohkeutta ja selvittänyt tilanteen.
Rakel oli raskaana, Wainamrunin arvion mukaan synnytyksen aika olisi noin 4-5 kuukauden kuluttua.
Matka jatkui rannikkoa etelään kohti Galadrielin leiriä, muutama päivä ennen määränpäätä haltioiden tiedustelupartio näyttäytyi ryhmälle ja seuraili heitä matkan päästä. Ennen leiriä Zir’bahin tyylitaju vei voiton turvallisuuden tunteesta, ja vaaleanpunainen viitta sai mennä. Yllättäen se päätyi Bogon olkapäille, täydentäen hänen korkeutensa muutenkin kirjavahkoa habitusta.
Leiri oli muuttunut linnoitukseksi, selvästi magian avulla oli nostatettu kiviaitoja ja –rakennuksia, sekä meren päälle oli paalujen päälle tehty lisää rakennuksia. Galadriel ei ollut paikalla, mutta vartioston johtaja Annanrae otti heidät kohteliaasti vastaan. Illallisen yhteydessä haltioille palautettiin löytynyt kirje ja kerrottiin kuinka se päätyi ryhmän käsiin, ja varoitettiin Ancalagonista ja tämän tavoitteista, sekä viimeisenä Bogon piti päästä vielä esittämään syvä tuohtumuksensa siitä, kuinka haltiat olivat muuttaneet leirin pysyväksi asumukseksi, vaikkei heillä ollut voimassaolevaa asukassopimusta, ja näin ollen rikkoivat kuningaskunnan maaperän koskemattomuutta. Annanrae kiitteli varoituksista, kirjeen palauttamisesta, ja kierteli parhaan taitonsa mukaan asutuskysymyksen ympärillä. Ottaen huomioon missä olosuhteissa edellinen tapaaminen oli päättynyt, niin tämä sujui sangen sivistyneissä merkeissä. Johtui luultavasti siitä ettei kuningatar ollut paikalla, kuninkaallisten välinen kitka kun tuntuu aiheuttavan kovasti kipinöitä.
Ryhmä yöpyi haltioiden leirissä, ja keskellä yötä Boggo heräsi huoneessaan siihen että joku kosketti hänen olkapäätään. Nostarieth. Kaunis haltianainen sanoi kuulleensa että ryhmä oli löytänyt Veljeskunnan majapaikan jonka jäsen hän kerran oli ollut. Unenpöpperössään ja yllätettynä Boggo sai mumistua ilmoille suunnitelman Veljeskunnan herättämisestä uudelleen eloon, Galadrelin ja Bogon varoin, Eölin takomien aseiden ja Nostariethin tietämyksen avulla. Haltia selitteli jotain kuinka ne ajat ja teot oli jätetty taakse jo kauan sitten, mutta lupasi kuitenkin miettiä asiaa ja poistui yhtä salaperäisesti kuin oli ilmaantunutkin.
Tahdotko Sinä Eöl…
Matka takaisin Bogon linnoitukselle sujui ilman sen kummempia tapahtumia. Vastaanottoillallisella ryhmä yllättyi kun Eöl istahti pöydän ääreen, ja vielä enemmän kun häneen viereensä istahti solakka, pieni ja kaunis valkotukkainen pimentohaltianainen, leuat tippuivat lattiaan viimeistään siinä vaiheessa kun Eöl esitteli hänet Jel'naksi, kihlatukseen. Oli kuulemma käynyt niin että Eöl oli rakentanut lihaa Arnoldin metallisten luiden ympärille, hyvällä tuloksella, mutta sitten oli käynyt niin että vekotin oli jotenkin pimahtanut, tullut hulluksi ja tappanut joukon väkeä, muiden muassa Jel'nan äidin, Oblodran matriarkan. Juoni tiivistyy. Nyt he sitten haluaisivat toisensa, mahdollisimman pian, ja kun Benedictuksen seuraajaa ei vieläkään ollut valittu, niin Kuninkaallinen vihkimys kelpaisi oikein hyvin. Bogon mielessä vilisti liuta syitä miksi tämä hanke pitäisi torpata, mutta ei pystynyt keksimään ainoattakaan joka tulisi uppoamaan umpihullaantuneeseen Eöliin. Joten hän sanoi joo, vihkiminen tapahtuisi seuraava iltana. Illallisen loppuun saakka hyvää tuulta pidettiin yllä vinoilemalla vienosti Eölille ja kertomalla kuinka helposti hänen nuoruudenpäivinään rakentamansa puolustuslaitteet oli Veljeskunnan päämajassa kierretty.
Illallisen jälkeen seurasi sarja kiihkeitä keskusteluja. Ryhmän kanssa jutellessaan Eöl hehkui onneaan Jel'nasta ja intoaan Arnoldin kaltaisten elementaalien rakentamisen suhteen. Kaveri saatiin palautettua maan pinnalle kertomalla Ancalagonista, ja lohikäärmeiden uhasta. Hän ei ollut tästä ’Maailman Valtiaasta’ koskaan kuullutkaan, mutta lupasi keskittää työtarmonsa värkkämään aseita ja puolustuslaitteita erityisesti lohikäärmeiden varalta.
Jel'na kertoi että vanhimpana tyttärenä hän oli nyt sukunsa matriarkka, mutta koska ei tiennyt mitään Bogon ja äitinsä välisestä sopimuksesta, hän ei näin ollen sitä pystyisi jatkamaan. Lupasi pitää Eölin sellaisena kun hän nyt, kirkassilmäisenä, työkykyisenä ja irti aineista, mitä ei vissiin ollut tapahtunutkaan sen jälkeen kun ryhmä toi miehelle näkökivet tutkittavaksi joskus monia vuosia sitten. Jel'na halusi myös antaa muutamia käskyjä, mutta kun puhui kuninkaalle, niin sai vaivoin peiteltyä ne pyynnön muotoon. Ensinnäkin hän tarvitsisi morsiusneitoja, kauneinta mitä linnakkeella olisi tarjota, ja Rizzlan pitäisi kuolla, hän on täysin turha kaveri. Boggo antoi epämääräisen lupauksen katsoa mitä asioille voitaisiin tehdä.
Kahden kesken Algorin kanssa jutellessaan Boggo käski häntä alkaa rakentamaan tunnelia piiritystilanteiden varalle, ihan vaan pienen porukan kesken toteuttava projekti salaoven taakse kätketystä käytävästä joka alkaa vankityrmästä ja päätyy sen vuoren juurelle jonka huipulla Inillä on pesä, ja tokihan sinne on syytä sijoittaa olkalaukullinen jalokiviä lahjusvaroiksi. Ja siltä varalta että joku ulkopuolinen löytää tunnelin, on parasta tehdä siitä niin pieni, ettei mikään kääpiötä suurempi pääse lävitse. Algor murahti hyväksyvästi.
Rizzla kutsuttiin neuvoston eteen, ja kun hän ei ilman emäntäänsä kyennyt ylläpitämään Oblodranien osuutta sopimuksesta, hän suurlähettilään asemansa irtisanottiin ja miestä pyydettiin poistumaan linnoituksesta välittömästä. Rizzla tajusi kyllä mistä suunnasta puhalsi ja mitä mieltä uusi matriarkka hänestä oli, joten jo hetkeä myöhemmin vartiojoilta tuli ilmoitus että mies on poistunut rakennuksesta. Minne sitten lieneekään matkalla.
Illan viime hetkinä Sigurd vielä kirjoitti rakkauden ylistyslaulun hääparille, jotta Boggo selviäisi kunnialla huomisesta vihkimisestä.
Seuraava päivä oli työntäyteinen kun linna juhlasalia valmisteltiin illan seremoniaa varten. Kun soitto alkoi ja hääpari lähti astelemaan kohti alttaria, Bogon oli vaikea pidätellä hymyään nähdessään kuinka Eölin puhtaanvalkeaa, ja Jel'nan yömustaa silkkiunelmaa täydensi morsiusneidoiksi komennettujen Maustetyttöjen metsämarjanväriset kirkkaat mekot. Boggo onnistui tekemään kunniaa Sigurdin sommittelemille kauniille sanoille, ja pari sai toisensa juhlavieraiden pyyhkiessä kyyneleitä silmäkulmistaan.
Juhla sujui onnellisissa merkeissä.
Maa polttelee
Seuraava päivä sujui juhlista toipuessa, ja toimintakykyisten kierrellessä kylän kauppoja lisävarusteita etsien, ja laittaen kohtuuttomasti uutta rahaa kiertoon. Ainakin joistain kauppiaista tuli hyvin onnellisia, ja varakkaita. Sitten alkoikin taas olemaan aika lähteä tien päälle, monta päivää samassa paikassa oleskelu ei vaan sovellu kaikille. Tie vei kohta Uutta Garethia, olisi aika käydä toivottamassa Kreivi Dracula tervetulleeksi saarelle. Reitti saatiin sovitettu kulkemaan niin läheltä Toivomuskaivoa, että Vaesin meditoidessa Zir’bah pystyi Malanturin opastamana piipahtamaan kaivolla ja heittämään kolikon sen tummaan veteen.Sitten saatiinkin jo entisen Joensuun muurit näkyviin…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.
[Edellinen osa] [Seuraava osa]