Uudisraivaajat 39
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Sinun nimesi on oleva…
Hetken pohdittuaan Boggo pyysi Torbotia sulkemaan silmänsä ja muistelemaan isänsä linnoitusta, sen pihalla käyskenteleviä ritareita ja sotureita, sen sotilaallista voimaa. Sitten avaamaan silmänsä, ja katsomaan mitä siitä voimasta oli jäljellä, miettimään millainen täytyy olla mahdin joka on pystynyt sen tuhoamaan raunioiksi. Ja katsomaan niitä jotka ovat hänen ja tuon mahdin välissä, ja kysymään itseltään kannattaako julistaa maailmalle, että työ joka jäi 600 vuotta sitten kesken, että Taurdorin hallitsija on palannut. Torbotilta ei mennyt kauan sen päättelemiseen, ettei se varmaan kauhean hyvä idea olisi. Boggo julisti nimeävänsä pojan uudelleen, tästä lähin hänet tunnettaisiin nimellä Joffrey, kuningas Bogon ottopoikana. Kun Joffrey olisi kasvanut miehen ikään, ja oppinut kuninkaan tavoille, hänen Valtakuntansa palautettaisiin.
Luodolta ei löytynyt mitään muuta merkittävää, joten ryhmä lähti veneilemään takaisin kohti Kuunkiven kylää. Aaltojen keinunta sai Bogon torkahtamaan, ja päiväunet palauttivat hänet takaisin linnakkeelle, aikaan jolloin ryhmäläiset olivat jahtaamassa Muodonmuuttajaa. Kuningatar Galadrielin lähettämä mestarirakentaja Tar-Samno oli saapunut linnakkeelle. Yhdessä Algorin kanssa he olivat sopineet paikan jonne torni kohoaisi, ja sen rakennussuunnitelman. Yli 100 metriä korkea torni kohoaisi noin virstan halkaisijaltaan olevalle aidatulle alueelle linnakkeen länsipuolelle. Siitä ajatus sitten eteni muihin rakennusprojekteihin, koska 1500 -huoneisen, Kaikkien Kansojen Yhdistäjän, Ruhtinas Bogon Palatsin aloittaminen tuntui vielä ennenaikaiselta, vaatimaton hobitti tyytyi Kiiltävien suvun hautapaikkaan. Läheisen vuoren rinteeseen kaiverrettaisiin aikanaan kuningaskunnan viiden ensimmäisen päämiehen kasvokuvat, ja niiden alle suvun hautaholviston.
Sir Sigurdin innostunut huudahdus herätti Bogon. Tietäjä oli Amon Lindhin haltioilta saanut ajatuksen siitä kuinka hän saisi selville Harmonisoijan pesäpaikan sijainnin, ja nyt oivallus oli iskeytynyt selkeänä hänen mieleensä. Paikka olisi pieni vuoristoalue suunnilleen Kuunkiven- ja Bogon linnakkeiden puolivälissä. Sitten pieni kalastusalus jo tömähti kevyesti vasten satamalaituria.
Ryhmä majoittautui kylän majataloon. Uteliaille kyläläisille Boggo kertoi että he olivat löytäneet lapsen nukkumasta maagisesta kehdosta, mutta mitään merkkejä pojan historiasta ei löytynyt, eikä lapsikaan menneitä muistanut. Boggo oli tuntenut sääliä poikaa kohtaan ja päättänyt ottaa tämän kasvatikseen.
Kysyttäessä Artur kertoi että he olivat pitäneet silmällä lähellä olevaa kartanoa - sitä jota kohti Zenon aikoinaan peilinsä oli suunnannut, eikä sitä sen enempää ollut silloin tutkittu – mutta kyläläiset olivat vaistonneet kartanon lähellä pahaa, ja päättäneet pysyä kaukana.
Arn ja Berek tekivät parhaansa naurattaakseen kylän naisia.
Orgillionin Kartano
Kun Joffrey oli jätetty kyläläisten huoleksi, ryhmä eteni varovasti kartanolle. Sadeviitat oli otettu mukaan suojaksi jatkuvaa räntäsadetta vastaan. Köynnöskasvit olivat jo vallanneet suuren osan kolmikerroksisen rakennuksen seinistä, ja muutenkin ajan hammas oli nakertanut osansa. Suuret pääovet olivat avoinna, niiden takaa lähti käytäviä sivuhuoneisin, se uljaan eteisaulan jälkeen koristeltua portaikkoa pitkin pääsi nousemaan kohti kartanon katolla olevaa lasikupolia. Tällä kertaa ryhmä tavoistaan poiketen ei välittänyt siitä mitä selän taakse jäi, vaan lähti kipuamaan kohti huippua. Sieltä löytyi ensimmäinen mielenkiintoinen asia, lukittu ovi, jonka takaa paljastui huone, jonka lattiat olivat täysin symbolien peitossa. Ryhmän taikuuden tuntijoiden mukaan niiden avulla saisi kutsuttua olentoja tuonpuoleisesta, ja että huoneen pinnat oli suojattu niin että kutsuttu olento pysyisi huoneessa. Ehkä peili oli ollut sitten vielä lisävarmistus. Kukaan ei halunnut kokeilla mitä kaikkea kutsu toisi tullessaan.
Ryhmä lähti palailemaan alakerroksiin penkoen paikat mennessään. Seuraava pysähdyttävä paikka löytyi alakerroksista, jossa huomattiin salaovi. Salaoven takana oli portaat alaspäin ja portaiden yläpäässä lojui kaapu. Hetken mietiskelyn jälkeen kaapu uskallettiin nostaa ja alta paljastui kolme kirjaa, joiden kansissa oli riimukirjoitusta. Riimumestari Sir Malantur sanoi että, kirjaa auettaessa pitää lausua oikea sana, tai muuten lävähtää ikäviä taikoja niskaan. Sir Malantur kertoi tarvittavat sanat kirjojen avaamiseen ja niitä päästiin tutkimaan. Ryhmän taikuuden käyttäjien mukaan kirjoissa oli loitsulistoja ja kirjat olivat arvokkaita. Portaiden alapäässä paljastui yksi huone, jossa oli yksi pöytä ja useita hyllyjä. Hyllyt olivat täynnä alkemiaan tarvittavia materiaaleja ja esineitä. Pöydällä oli yksi kirja. Sir Sigurd tutki kirjaa ja se kuulemma kertoi alkemiasta – kirja oli hepreaa tavantallaajalle. Kirjan lopussa oli kuitenkin viesti kirjan kirjoittajan sukulaisille. Viestin kirjoittaja oli nimeltään Tytus Orgillion ja viesti oli osoitettu erityisesti hänen veljenpojalleen Tymokselle. Lyhyesti viestissä toivottiin että kirjoittajan ruumiin jäänteet haetaan virstan päässä sijaitsevasta sukuhaudasta ja maallikonkin ymmärrettävä ohje seoksen teosta. Lopuksi seos pitäisi kaataa ruumiin päälle. Ryhmää epäilytti moinen ohje – ei sitä tiedä minkälainen hirviö herätettäisiin henkiin, jos moinen temppu edes onnistuisi. Sukuhaudasta voisi toki löytyä hyvää loottia. Päätettiin tutkia kartano loppuun ennen asian tarkempaa pohtimista.
Yhdessä alakerran huoneessa oli lattialla peili, mikä makasi peililasi lattiaan päin. Peilin takaosassa oli halkeamia. Jimiä kiinnosti moinen esine, sehän voi olla vaikka artifakti! Jimi nosti peilin pystyyn ja katseli kuvaansa. Peilistä näkyi kyllä Jim, mutta se oli irvikuva Jimistä vanhana kääkkänä. Jimi ei pitänyt näkemästään ja iski peiliä miekalla. Peilistä alkoi nousemaan harmaata savua, jolloin Jimi päästi peilin tippumaan lattialle. Harmaa sankka savu otti Jimin muodon, joka hyökkäsi häntä vastaan. Takana tulevat huomasivat vain savun. Siksi heille olikin hämmästys kun Jimi alkoi miekoillaan huitomaan savua, Jimin silmissään hänen peilikuvansa oli hyökännyt häntä vastaan. Jimi otti osumaa itseltään, Berek yritti lyödä savua mutta lyönnillä ei ollut mitään vaikutusta. Oikean maailman Jimi otti pataan itseltään ja tuupertui maahan. Sitten savu alkoi tunkeutua hänen sieraimiin. Berek alkoi hakata peiliä mäsäksi ja sai peilin rikottua palasiksi, mutta liian myöhään, savu oli tunkeutunut kokonaan Jimin sisälle ja Jimi alkoi vanhenemaan silmissä.
Sir Wainamrun paransi Jimin ulkoiset vammat, ja totesi hänen olevan kooman kaltaisessa tilassa. Sir Sigurdilla oli kannossa taikajuoma, jolla ajan vaikutukset sai pysäytettyä, mutta sen teho oli lyhytaikainen. Arvioitiin, että Jimin kuljettaminen haltioiden luo kestäisi niin pitkään, että hän olisi jo vanha pappa sinne päästessä. Eikä ollut tietoa osaisivatko haltiatkaan häntä auttaa. Sir Sigurdin mielestä alkemialla voisi ehkä hänet parantaa, mutta hän ei tiennyt miten.
Tässä vaiheessa Kuningas Boggo mietiskeli tärkeimpiä valtakunnan asioita ja Sirit olivat hieman hukassa ilman johtajansa komentoja. Arn näki että, Jimin pelastamiseksi oli pian tehtävä jotain; ryhmän on herätettävä Tytus henkiin, hän ilmeisesti oli jonkin sortin alkemisti. Ehkäpä kaveri auttaisi Jimiä kiitoksena henkiin herättämisestään. Mars matkaan sukuhaudalle. Sukuhauta oli maanalainen käytävistö, jossa oli painostava tunnelma. Holvistossa oli seinissä hautapaikkoja, joissa oli ruumiiden jäänteitä. Osa ruumiista oli puisissa arkuissa, osa käärinliinoissa, ja osa ilman mitään peitettä tai suojaa. Arnin johdolla ryhmä ei kuitenkaan lähtenyt availemaan houkuttelevia ison, keskisen huoneen ovia vaan kävi sukuhautaa läpi etsien Tytuksen hautaa. Hauta löytyikin yllättävän nopeasti. Tytuksen jäänteet olivat puisessa arkussa, joka otettiin kantoon. Tämän jälkeen palattiin pikimmiten kartanolle, eikä muuta holvistoa tutkittu sen tarkemmin.
Tytuksen kirjoittaman ohjeen mukaan valmistettiin juoma, jonka Arn kaatoi ohjeiden mukaisesti pöydälle nostettujen ruumiin jäännösten päälle. Jäännöksistä nousi savua ja pian huomattiin jäännöksistä alkavan muodostua hitaasti ihmismäisiä piirteitä: lihaa, jänteitä ja muita kudoksia. Parin tunnin odottelun jälkeen pöydällä makasi alaston mies. Pienen köhimisen jälkeen mies nousi pystyyn ja katseli ympärilleen. Mies oli iloisen oloinen huomatessaan olevansa elossa ja mutisi jotain kokeen onnistumisesta. Hän esittäytyi Tytus Orgillioniksi, Orgillionin sukukartanon viimeiseksi herraksi. Hän kiitteli Tymusta puhutellen Arnia, ilmeiseti Tytus luuli Arnia veljenpojakseen. Kaverille annettiin Jimin vaateita ettei hänen tarvinnut olla ilkosillaan. Tytus alkoikin kysellä kaikkea kartanosta ja veljestään ja bla bla. Hän kertoi juttuja ryyppyreissustaankin veljensä kanssa (mm. Savonlinnan Oopperajuhlista, joissa Tymus unohti oopperan ja keskittyi vetämään viinaa ja iskemään naisia), kaveri luuli että hän oli ollut kuolleena vaan mutuaman vuoden, mutta todellisuudessa Tytukssen puheista päästelleen hän oli maannut haudassa yli 600 vuotta. Tämähän ajoittui sopivasti suurin piirtein Sodan aikoihin. Arn ei korjannut Tytuksen harhaluuloja, vaan pyysi kiireellistä apua kaverilleen Jimille. Ryhmä kertoi mitä Jimille oli tapahtunut. Tytuksen jutut kuitenkin meinasivat harhautua taas sivuraiteille ja Arn joutui pyytämänä apua uudestaan. Tytus ihmetteli että onpas nyt asialla kiire - selvästi Tymuksen poika, Tymus oli aina yhtä hätäinen - mutta suostui auttamaan Jimiä, hänet piti jättää Jimin kanssa muutamaksi tunnuksi rauhaan huoneeseensa. Muu ryhmä odotteli salaoven takana Tytuksen merkkiä ja muutaman tunnin päästä Tytus ilmoitti että nyt saa tulla. Jimi heräilikin pian köhien ja räkien.
Arn pahoitteli että oli johtanut Tytustä harhaan ja paljasti missä vuodessa mennään ja ettei hän ole Tytuksen veljenpoika tai muukaan sukulainen. Tytus ei kuitenkaan ollut moksiskaan vaan iloitsi että hänen kokeensa oli onnistunut yli odotusten, hänhän oli ollut kuolleena yli 600 vuotta ja herännyt henkiin. Tytukselle kerrottiin nykymaailman tilanne, mutta hän ei juuri osannut ottaa kantaa asioiden tilaan. Tytus alkoi suunnitelemaan kartanon kunnostamista ja kyseli oliko kartanosta löytynyt mitään arvokasta. Ryhmä oli hiljaa kaavun alta löydetyistä kirjoista ja ilmoitti ettei me mitään oltu löydetty (Huom! Kuninkaan poissa ollessa asiasta järjestettiin historiallinen ryhmän sisäinen demokraattinen äänestys). Tytus varoitti ryhmää, että sukuhaudan isoon huoneeseen ei kannata mennä, siellä tulee kuolema. Lopuksi Tytukselle kerrottiin että apua kunnostamiseen voi kysellä läheisestä kylästä.
Ryhmän päästyä takaisin kylään he kertoivat Arturille oleellisimmat ja käskivät näiden auttaa Tytusta sekä tavaroiden, että työvoiman palkkauksen osalta. Tytuksesta voisi olla jatkossa hyötyä, eikä liittolaisia muutenkaan ollut liikaa. Sitä paitsi, olihan kivempi, että lähellä asuva taikuri tai alkemisti oli ystävä, eikä vihollinen. Seuraavana aamuna Joffrey haettiin hoidosta ja matka kohti lounasta alkoi.
Veli Harmonisoija
Ryhmän päästyä alueelle josta Sir Sigurd oletti Harmonisoijan löytyvän, pienen vuorialueen kupeeseen, leirintekoaikaan he huomasivat joutuneensa kahden suuren örkkiryhmän väliin. Näillä oli samat tunnukset kuin osastolla joka oli aikoinaan luovuttanut Smeagolin ryhmälle. Kun Boggo oli vaihtanut pari sanaa örkkien johtajan kanssa, ja tavanmukaiset rauhan ja ystävyyden pirtumaljat oli kumottu, örkit lähtivät johtamaan ryhmää kohti luolastoaan.
Matkan ajaksi örkit kuitenkin vaativat, että kaikkien ryhmän jäsenten päät peitettäisiin säkeillä niin, etteivät he näkisi minne ovat menossa. Tämä kuulemma oli örkkien normaali varotoimenpide. Ryhmä purnasi hieman vastaan, mutta koska örkkien mieltä ei käännetty, ei heille jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin alistua huputettaviksi. Näin ollen matka kohti luolan suuaukkoa tuntui loputtoman pitkältä ja hankalalta, vaikka örkit olivat huomaavaisesti järjestäneet jokaiselle taluttajankin. Tuntikausien (siltä se tuntui) kuluttua ryhmä aisti ympäristön pimenevän ja ilman käyvän erilaiseksi; he olivat ilmeisesti astuneet sisään örkkien luolastoon. Luolastossa matka jatkui huput päässä ristiin rastiin ja pääasiassa alaviistoon. Matkan aikana ryhmä kulki läpi pienempien ja isompien kammioiden. Luolastossa olevat örkit olivat paitsi yllättyneitä, myös epäluuloisia ryhmästä. Moneen otteeseen muut örkit tiedustelivat jotain ryhmää johdattavilta örkeiltä. Kohtalaisen taaperruksen jälkeen ryhmä komennettiin seisomaan, ja he saivat luvat poistaa huppunsa. He olivat Harmonisoijan luona.
Harmonisoija oli kalju, yli kaksi metriä pitkä, jänteikäs, mutta ei mitenkään ylilihaksikas, iholtaan tumman harmaa örkki. Vai oliko hän örkki? Hän oli tavattoman komea ja ihmismäinen örkiksi. Hän esittäytyi ryhmälle ylävartalo paljaana, ja rinnassa ja selässä olevien arpien perusteella oli helppo havaita, että hän oli ollut useassa taistelussa mukana. Erikoisimpana ja selvimmin erottuvana piirteenä häneltä puuttui nenä.
Boggo kertoi hänelle, että he olivat Veljiä uudelleen perustetusta Veljeskunnasta, ja he olivat tulleet etsimään Muodon viisautta. Harmonisoija ihmetteli kovasti puhetta Veljeskunnasta, mutta keskustelun jälkeen hän suostui myöntämään kuuluneensa Veljeskuntaan. Hän sanoi, että hän on väärä henkilö Muodon opettamiseksi, ja että se oli Suurmestarien tehtävä. Mikäli Suurmestarit eivät muotoja opettaneet, niin se oli heidän asiansa ja päätöksensä. Sitä paitsi, vaikka viiden Jaoksen Suurmestareiden muodostama Mestarien Neuvosto oli hylännyt muodon opettamisen, niin se ei ole koskaan virallisesti kumonnut Harmonisoijan tietojen mukaan sitä sääntöä, että vain Suurmestari voi vihkiä Surmaajan tietoiseksi Muodosta. Vaatimuksena on ainakin ennen ollut se, että Surmaaja on todistetusti käyttänyt joko Huutoja tai Iskuja lohikäärmeen surmaamiseen. Täten, mikäli Harmonisoija opettaisi Muodon jollekin ilman Suurmestarin suostumusta, hän toimisi Veljeskuntaa vastaan, ja sitä hän ei halunnut tehdä.
Ryhmä alkoi vetoamaan poikkeavaan tilanteeseen Veljeskunnan kohdalla. Kun ryhmä sai selitetyksi, ettei heidän Suurmestarinsa - joka Harmonisoijan suureksi hämmästykseksi oli paitsi haltia, niin myös nainen - ollut opettanut Muotoa, alkoi Harmonisoija harkita opettamista vakavissaan. Hän kuitenkin vannotti (ja vaati asiakirjan laadittavaksi ja allekirjoitettavaksi) ryhmää, etteivät Surmaajat ryhdy mihinkään toimenpiteisiin häntä vastaan sen johdosta, jos hän opettaa ryhmälle jotain sellaista, mitä he eivät saisi tietää. Ennen mahdollista opettamista oli kuitenkin vielä lukuisia asioita selvitettävänä. Hän myös vaati todisteet siitä, että kaikki opetettavat Surmaajat olisivat todistetusti käyttäneet joko Huutoja tai Iskuja lohikäärmeen surmaamiseen.
Tämän jälkeen mielenkiinto kohdistui siihen, miksi Harmonisoija oli entinen Veli. Harmonisoija kertoi avoimesti, että hänen erotuksensa virallisena syynä oli se, ettei hän suostunut ottamaan vastaan Mestarien Neuvoston hänelle määräämää tehtävää. Tehtävä oli, ei enempää eikä vähempää, kuin Lohikäärmeiden Kuningattaren surmaaminen. Erottamisen oikeaa syytä voitiin vain spekuloida; todennäköisesti joku Mestareista kantoi kaunaa jostain asiasta, tai vain yksinkertaisesti halusi Harmonisoijan pois Veljeskunnasta. Harmonisoija sanoi, ettei Kuningatarta voi surmata kukaan kuolevainen, sillä Kuningatar itse on kuolematon; hän ei ole lihaa eikä luuta eikä verta, vaan henkiolento. Harmonisoijan kieltäytymisellä ja erottamisella oli merkittäviä seurauksia. Paitsi että Veljeskunta menetti Muodon luojan, joutuivat he muuttamaan suunnitelmaansa lohikäärmeiden vallan lopettamiseksi.
Kun tätä asiaa oltiin pohdittu riittävästi, uteliaat kysymykset kohdistuivat viiteen Jaokseen. Harmonisoija jatkoi vastailuaan kertomalla, että erottamisensa jälkeenkin hänellä oli silti yhteyksiä Veljeskuntaan. Näin ollen hän ei jäänyt tietämättömäksi heidän uudesta suunnitelmastaan. Uusi suunnitelma oli Prinssien surmaaminen, ja tämä myös onnistui. Dyddin ansioksi lasketaan Ashardalonin surmaaminen keskellä, Gorthol surmasi Glórundin Beleriandissa, Utumkodur sai surmansa Sun Tsun (tarkoittaa mestari Sun) kädestä idässä, etelässä haltiaruhtinas Elwë kukisti Kralkatorrixin (mutta sai surmansa taistelussa, ja hänen poikansa Thingol jatkoi isänsä tehtävässä) ja pohjoisessa Jormaggardollyrin kuolema luetaan Surmaaja Antti Rokan ansioksi. Rokka sai teostaan tunnustusta niin, että hänet valittiin seuraavaksi pohjoisen jaoston Suurmestariksi (edellinen Suurmestari menehtyi samassa tehtävässä). Harmonisoija tunsi kaikki nämä miehet jo heidän kokelasajoistaan asti.
Kun lohikäärmeiden uhka väistyi, Harmonisoija vetäytyi maan alle, eikä enää seurannut Veljeskunnan kehittymistä sen jälkeen, kun hänen viimeiset rohkeat tietoa välittäneet ystävänsä kuolivat. Hän ei tiedä tarkkaan, mitä Veljeskunnan eri jaostoille kuuluu tänään tai kuka niitä johtaa, mutta sen hän tietää, että keskinen Jaos on lakannut olemasta. Hän myös tiesi senkin, että Veljeskunta luopui Muodon opettamisesta hyvin pian, koska Neuvoston mielestä oli nopeampaa ja tehokkaampaa opettaa pelkästään Iskuja ja Huutoja ja yrittää erikoistua näistä vain toiseen.
Harmonisoijakin kysyi vastakysymyksiä, ja ryhmä kertoi lohikäärmeistä lähes kaiken, mitä tiesivät. Hän piti kuvausta Ancalagonista ja lohikäärmeiden kutsumisesta hyvin huolestuttavana. Vaikka hän ei ollut koskaan kuullut Ancalagonin nimeä, merkitsi se kuitenkin sitä, että lohikäärmeet ovat organisoidut. Luonnollisesti niiden sanaan ei voi eikä kannata luottaa. Lisäksi hän kertoi, että ilmeisen mahtavan johtajan avulla lohikäärmeet todennäköisesti voivat saada takaisin nopeammin horroksessa menetettyjä voimia ja mahtia; sellaisia, mitä entisajan lohikäärmeillä oli. Niiden suomut karaistuvat taas, ja niiden sisällä oleva tuli tai muu luonnonvoima käy voimakkaammaksi. Niiden yhteys taikuuteen lisääntyy ja mielen voimat vahvistuvat. Niistä tulee voimakkaampia, nopeampia, älykkäämpiä ja mahtavampia.
Harmonisoija osasi kiinnittää huomion myös siihen, että ryhmä kertoi tavanneensa Gortholin haamun Beleriandissa. Kun ryhmä näytti haamulta saamansa laenpalaa, hän mykistyi ja jäi tuijottamaan sitä selvästi hämillään. Pian hän kuitenkin nosti katseensa esineestä ja kääntyi Bogon puoleen kysyen hitaasti ja hiljaisella äänellä, että tietääkö ryhmä mikä se on? Lisäksi hän kysyi, onko näitä enemmänkin ryhmän hallussa? Hän myöntää tietävänsä, mikä esine on. Harmonisoija oli nimittäin nähnyt sen ehjänä, ja ollut mukana rikkomassa sitä osiin. Niinpä hän kysyykin, että tietääkö ryhmä mitään Valkoisesta Tulesta?
Sir Sigurdin muistiinpanojen mukaan koko tarina Valkoisesta Tulesta kuului näin:
Valkoisen Tulen turvaamiseksi se suljettiin syvälle vuorien kätköihin, lumottuun kammioon ja portti suljettiin monin mahtavin loitsuin ja suojauksin. Avain hajotettiin viiteen osaan; yksi kunkin jaoksen Suurmestarille. Tämä tehtiin siksi, että Valkoinen Tuli olisi kätkettynä ja siksi, että sen luo olisi myös samalla hyvin hankala päästä. Valkoinen tuli on mahtava jäänne Varjokansan ajalta. Se oli ainakin yksi heidän keinoistaan alistaa lohikäärmeet lähes kenen tahansa tahdon alle. Mikäli lohikäärmeet tietäisivät sen olemassaolosta, ne yrittäisivät luonnollisesti tuhota sen kaikin keinoin.
Toisaalta, kyky hallita lohikäärmeitä olisi mahtava kenelle tahansa, ja niinpä Mestarien Neuvosto päätti viisaudessaan, ettei sellaista kykyä tulisi antaa kenellekään, etteivät maan asukkaan ylpistyisi liikaa kyvystään, ja Varjokansan kohtalo toistuisi enää. Suurmestareita, joille avaimen palaset annettiin, opastettiin olemaan kertomatta asiasta mitään, paitsi uudelle Suurmestarille. Vaikka päätöksen tarkoitus olikin hyvä, se ei ottanut täysin huomioon sitä, että sekä vanha Suurmestari, että uusi Suurmestari – ja koko Surmaajien osasto – saattoi menehtyä yllättäen. Näin ollen on mahdollista, etteivät kaikki Suurmestarit tienneet, mikä esine oli. He olivat kuitenkin todennäköisesti kuulleet huhuja, ja pitivät esineen hallussaan ja varjelivat sitä, kuten edeltäjänsä olivat tehneet. Luonnollisesti esinettä ei otettu mukaan surmaretkille, vaan ne jätettiin tukikohtiin salaisiin kätköihin. He päättelivät, että koska esineestä ei puhuttu mitään, täytyi esineen olla jotenkin tärkeä – kuten syynkin, miksi siitä ei puhuttu.
Tämän lisäksi on äärimmäisen tärkeää kuitenkin tietää, missä avaimen osat ovat. Hänellä ei ole niiden sijainnista mitään käsitystä. Tässä onkin hänen dilemmansa: toisaalta on hyvä, ettei kukaan tiedä, missä kaikki osat ovat. Toisaalta se on myös hyvin vaarallista, sillä tällöin Veljeskunta ei voi olla varuillaan, mikäli palasten sijaintia ei tiedetä.
Vaan valitettavasti Boggo oli ottanut rauhan ja ystävyyden juomaa yhden hörpyn liikaa, eikä aiottu tarina ihan pysynyt kasassa. Mutta se oli Harmonisoijan vika, eihän vallanhimosta sokaistuneelle puolituiselle pidä mennä kertomaan että on olemassa ovi, jonka takana palaa Valkoinen Tuli, jolla lohikäärmeitä voisi hallita, ja sen jälkeen hermostua kun toiselta lipsahtaa ajatus maailmanherruuden puolelle. Lisäksi Harmonisoijan vakava varoitus vallan- ja kullanhimosta meni ainakin Bogon kohdalla kuuroille korville. Harmonisoijan mukaan nämä molemmat saattavat sokaista Surmaajan mielen, sillä lohikäärmeet voivat helposti ja oikeasti tarjota näitä molempia. Surmaajan kirjaimelliset mielen puolustukset heikkenevät, mikäli kullanhimo saa vallan.
Harmonisoija mykistyi Bogon kommenteista, puheista ja käytöksestä. Hän selvästi kuitenkin onnistui hillitsemään sisäisen tulensa, eikä kenellekään enää tullut yllätyksenä, ettei hän olisi missään tapauksessa valmis kertomaan Muodon salaisuuksia. Etenkin kun oli varsin kyseenalaista kykenisikö ryhmä moista Voimaa sen vaatimalla tavalla hallitsemaan. Siinä ihan tarpeeksi että heillä oli jo kolme viidestä avaimen palasta. Harmonisoija kuitenkin väläytti ryhmälle Muodon voimaa, ja Iskiessään miekallaan takanaan olevaa tiiliseinä, hän ryyditti lyöntiä huudolla, ja näiden yhteisestä voimasta seinä mureni kappaleiksi. Myöhemmin leirinuotion äärellä tästä tempusta keskustellessaan etevimmät hoksasivat, että Muodoilla näytti olevan valtaa paitsi maahan, niin myös voimaloitsuihin. Nämä kumpikin olivat "tavallisten" Huutojen ulottumattomissa.
Örkkien saatellessa ryhmää ulos, Harmonisoija sanoi jäähyväisensä, niiden mukaan seuraava kohtaaminen ei enää olisi välttämättä ystävällismielinen… Näin tainnut jokunen muukin tapaaminen päättyä, Boggostoliittolaisen diplomatian karikoita.
Se tekisi sitten kaksi kultaa, kiitos
Ryhmän päästyä takaisin linnakkeelle Algorilla oli taasen säpinät päällä, niin kauheasti kaikkea. Kuningatar Galadriel oli saapunut, mukanaan ehdokas Korkean Taikuuden Tornin johtajaksi. Myös eräs hivenen omalaatuisen oloinen kaksikko oli ilmaantunut paikalle ja toinen heistä oli ilmoittautunut mukaan kilpaan. Ja vielä Vaeskin oli palannut. Kuningas esitteli ottopoikansa hoviväelle, sen tarkemmin selittämättä mistä hänet oli löytänyt. Myöhemmin hän supatti Algorille ja Rakelille totuuden tämän alkuperästä.
Illallisen aikana kuningas Boggo ja kuningatar Galadriel viimeistelevät sopimuksen uusien haltiayhdyskuntien rakennuttamisesta Saarelle, ne noudattelisivat alkuperäisen asukassopimuksen ehtoja sillä muutoksella että veroja kannettaisiin kaikesta tuotannosta, ei vain kotimantereelle lähetetystä. Jokaisen yhdyskunnan tulisi osallistua saaren kehittämiseen, ja ensimmäinen kehityshanke olisi Saaren rantaviivaa myötäilevä Kuninkaallinen Kehätie I. Uudet asutusalueet sijoitettaisiin jokien suistoihin, joten vesitiet olisivat alkuun luonnollinen reitti sisämaahan.
Kun kehittämisen alkuun oli päästy, Boggo pyysi paikalle Eölin apulaisen Thrimmun, koska Eöl itse oli edelleen Amon Lindhissä, ja esitteli tälle uusimman visionsa, ajatuksen joka Galadrielin sauvasta kuulemma oli lähtenyt itämään. Joukko, Saaren kaikki keskukset kattava, toisiinsa verkoston lailla kytkeytyviä laitteita, joiden avulla ihmiset, eläimet ja tavarat pystyisivät siirtymään silmänräpäyksessä paikasta toiseen. Rakennelmaa tultaisiin kutsumaan Bogon Portistoksi, tai kuten se Kuduksi kuuluisi, BoggoGåteksi. Illallinen oli siinä vaiheessa edennyt jälkiruokaan saakka, ja muiden vieraiden köhiessä konjamiinejä kurkustaan, Thrimmu tempaisi omansa huiviin ja lähti pajalle vähän pohtimaan asioita.
Arnia ja Berekiä oli poltellut koko illallisen ajan, ja heti kun näytti siltä että oli kohteliaisuuden rajoissa poistua paikalta, liukenivat kaupungin yöhön. Toki käytyään ensin kinuamassa rahaa Sir Sigurdilta. Ja Taikayön kassakone tulisi kilisemään.
Vielä ennen yöpuulle siirtymistä Boggo yhytti Vaesin. Maailman muutos oli koskenut tähänkin, hän oli monella tavalla jämäkämmän oloinen kuin aiemmin, miehistynyt, voisi joku sanoa. Bogon kysyvän katseen saattelemana hän alkoi kertoa tarinaansa:
”Etsin häntä monta viikkoa maan päältä, ja tämän jälkeen maan alta. Sain haltuuni vihjeen, että Elric olisi hyvin kaukana täältä. Tulin kuitenkin paikalle liian myöhään. Surmattuani vahtikoiran Wistamoch sanoi, ettei tiedä, missä ”alakerrassa vankina ollut drow on”, ja hän vain hoki nimeä Pandira, ja sitten kuoli käsiini. Haavoitin häntä taistelussa vähän liikaa, mutta minun oli pakko. Yhtäkaikki, en saanut tilaisuutta kuulustella häntä tarkemmin. Nimi Pandira kuulosti pahaenteiseltä – ja tarinaa lyhentääkseni, kuljin kirjaimellisesti seitsemän helvetin läpi etsiessäni tätä nimeä ja sen omistajaa. Sainkin tietooni, missä hän on, mutta yksin minulla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä hänen lähelleen. Hän on mahtava, hyvin mahtava, ja hallitsee yhtä helvetin kerroksista. Sain kuitenkin varmuuden, ettei Elric ollut hänen mukanaan, vaan edelleen maan päällä. Niinpä palasin pois alamaailmasta, ja lopulta sain tietooni, että Elric olisi takaisin linnakkeella.”
Vaes vahvistaa, että Pandiralla oli edelleen hallussa ryhmältä saadut tavarat, ja ilmeisesti ainakin osittain niiden avulla hän on saavuttanut hallitsevan aseman. Samalla hän kertoo, että hän sai tietoonsa mahdollisesti ikäviä uutisia: huhutaan, että koko alamaailmaa (jota sen asukkaat kutsuvat helvetiksi) ravistelee uusi persoona, jolla on huikean voimakas ja vangitseva mielenlujuus, ja joka raivaa itselleen tietä ja asemaa ikiaikaisten sukujen ja hierarkioiden keskuudessa. Häneen viitattiin yleensä Valtana, mutta toinenkin nimi mainittiin kuiskauksissa: Melkór. Tämän enempää Vaes ei hänestä tiedä.
Haastattelu
Aamulla kuninkaalliset neuvonantajineen kokoontuivat valtaistuinsaliin haastattelemaan ehdokkaita. Ensimmäisenä päätettiin ottaa sisään Raestlín. Kuulutuksen jälkeen Kuninkaan ja ryhmän eteen saapui kaksi hyvin erinäköistä miestä – joskin heidän kasvonpiirteissään oli selvästi jotain samaa. Soturi oli todella lihaksikas, ja hänen yllään oli metallinen rintalaatta käsi- ja reisisuojuksin. Haarniskan alla oli ruskea paita, ja jalassa miehellä oli pitkät mustat saappaat. Selässä hänellä oli punainen viitta. Haarniska oli kauniisti koristeltu erilaisilla köynnöskuvioilla. Hänellä oli olkapäiden yli ulottuvat pikimustat hiukset. Ilme oli tuima ja kädet olivat ristissä rinnan päällä hänen seisoessaan hyvin ryhdikkään ja valppaan näköisenä.
Velho oli täysin soturin vastakohta. Hänellä oli yllään pikimusta samettinen kaapu, jonka hihansuut, kaulus ja liepeet olivat koristeltu kultaisilla kirjailuilla. Kaavun huppu oli ylhäällä, mutta hupun keskellä näkyi laihat, haalean kultaiset kasvot likaisen valkoisten hiuksien reunustamana. Velhon iho todellakin oli kultainen. Jalassa hänellä oli mustat saappaat. Kenties kaikkein silmiinpistävin piirre oli velhon silmät – niiden pupillit olivat pyöreäreunaisen tiimalasin muotoiset. Mukanaan hänellä oli kauniisti koristeltu sauva, ja taikuutta havaitsevat huomisvatkin, että sauva suorastaan hehkui voimaksta magiaa.
Velho katseli tarkasti ja tutkien niin kuningasta, kuin kaikkia hänen vierellään olevia. Hänen katseensa tuntui painostavalta, jopa kestämättömältä. Lopulta hän kohdisti katseensa taas kuninkaaseen, ja alkoi puhua kuiskaamalla. ”Arvoisa kuningas Boggo I Kiiltävä, älköön jalkojenne karva koskaan harmaantuko. Nimeni on Raestlín, ja vierelläni on veljeni Garamon. Olemme tulleet hyvin kaukaa etelästä Baldurin Portin kaupungista, joka sijaitsee Läntisillä Sydänmailla Faerûnin mantereen länsiosassa. Faerûn taas sijaitsee etelässä, Mumakanin niemimaan ja Korosin lahden takana. Olen kuullut, että teillä on tarvetta kyvykkäälle henkilölle, joka ymmärtää Uutta Taikuutta, ja jolla on viisautta ja voimaa johtaa organisaatiota, ja joka tutkii Uuden Taikuuden mahdollisuuksia. Tässä minä olen.”
Hän jatkoi tarinaansa kertomalla, kuinka oli päätynyt Bogonlinnaan ja tähän tilaisuuteen, missä hän nyt oli. Hän kallisti hieman päätään, mietti hetken ja aloitti tarinansa kertomisen. "Baldurin Porttia hallitsee neljä suurherttuaa, jotka muodostavat Neljän Neuvoston. He ovat Herttua Eldan, palkkasoturijoukko Liekehtivän Nyrkin johtaja, Belt, mahtava channelingia käyttävä taistelija, maagikko Liia Jannath sekä kaupungin rikkain mies, Entar Hopeakilpi." Tämän jälkeen hän vielä hieman vaimeammin lisäsi, että hänelle ja Liia Jannathille tuli "ylipääsemättömiä erimielisyyksiä", ja niinpä Raestlín katsoi parhaaksi poistua alueelta.
Koska hän ei ole koskaan käynyt Pohjoisella Mantereella, se kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Hän matkasi Rannikkotietä pitkin Calimportiin asti, josta purjehti laivalla Hohtavan Meren ylitse Thindolin valtakunnan pääkaupunkiin Thindariin. Sieltä hän jatkoi purjehdusmatkaansa Seitsemän Maan alueelle, Peliin ja Orp Angwin satamakaupunkiin. Sieltä hän matkasi tietä pitkin ylös Osteloriin ja edelleen Ró-Mollón asti, josta purjehti laivalla Belegaeria pitkin Tulwangin niemimaan ohitse aina Heliin, ja sieltä edelleen rannikkoa pitkin kiertämällä aina Zonacoon, jossa hän sai kuulla Uudesta Saaresta. Se kuulosti mielenkiintoiselta paikalta, joten niinpä hän purjehti Joulukuun alussa Uuteen Garethiin – jossa vastaanotto oli tylyhkö. Hän sai kuitenkin tietää kuningas Bogosta, ja jatkoi matkaansa Kiteelle, josta sitten tuli jokilaivalla Bogonlinnaan.
Vieressään olevan soturin Raestlín esittelee olevan Garamon, hänen vanhempi veljensä ja matkakumppani. Garamonin voimat voidaan varmasti valjastaa joko Tornin rakentamisprojektissa käyttöön, tai sitten kenties Boggo haluaa antaa varuskunnalleen erityisopetusta. Yhtä kaikki, parasta on keksiä Garamonille jotain tekemistä, muuta kuin kaljanjuontia. Raestlín itse kuitenkin haluaa olla vahvasti mukana Tornin rakentamisessa, ja hän haluaisi lisäksi tehdä tornin ympärille suojaavan lehdon, joka olisi luonnollisesti lumottu.
Uusi Taikuus herätti heti kysymyksiä, joihin Raestlín vastaili. Hän kuitenkin täsmensi ensin, että puhuessaan uudesta taikuudesta, hän todellakin tarkoitti koko pohjoiselle maailmalle tähän asti tuntematonta taikuutta – oikeaa uutta taikuutta. Hän kertoi linkitetyistä loitsuista, ja solmituista loitsuista. Tämän lisäksi hän uskoi, että ajassa eteen- ja taaksepäin siirtyminen on mahdollista. Hän vielä kertoi kokonaan uudentyyppisistä magian muodoista, jotka eivät noudattaneet meidän tuntemiamme sääntöjä – kuten esimerkiksi, että joitain loitsuja voi opetella kutakin päivää kohti tietyn määrän, eikä näiden heittämiseen tarvita mahtipisteitä ollenkaan.
Hänen mukaansa "on äärimmäisen mielenkiintoista, että hänen kotimaillaan, tämäntyyppistä magiaa on jo ollut olemassa ajan hämärästä asti, joskin sen osaajia on ollut elossa yhtä aikaa parhaimmillaankin alle 5. Tästä johtuen kukaan magian käyttäjistä ei ole ollut kovin mahtava elämänsä aikana, koska heillä ei ole ollut mahdollisuutta ja resursseja tutkia tätä taikuutta siinä määrin, että he olisivat vahvistuneet riittävästi hallitakseen vaativampia kokonaisuuksia. On kuitenkin synkkiä huhuja maageista, jotka ovat halunneet epäkuolleiksi voidakseen tutkia taikuutta rauhassa ja ilman ikääntymisen tuomia haittoja. Mutta miksi tämän taikuuden pitäisi kiinnostaa teitä? Sen takia, että yleisesti tunnetut luontaiset vastustukset eivät yksinkertaisesti aina toimi tätä taikuutta vastaan – ja taikuudessa on potentiaalisesti hyvin voimakkaita loitsuja, jotka esim. surmaavat kohteen välittömästi. Toki on samankaltaisia loitsuja – kuten tulipallo, mutta koska magia itsessään on erilaista, on tämänkin loitsun tekemä vahinko erilaista. Se on kiehtova ja yllättävä elementti."
Näiden kahden lisäksi Raestlín oli tietoinen kolmannesta taikuuden tyypistä. Tämä oli osittain samankaltaista tietyin osin kuin yleinen ja uusi, mutta samalla myös hyvin erilaista – ja kenties äärimmäisen tehokasta. Hän kutsui tätä taikuutta Hermeettiseksi taikuudeksi: "Hermeettinen taikuus jakautuu Taitoihin, jotka ovat vuorostaan Tekniikat ja Muodot. Tekniikka hallitsee oleellisia manipulaatioita, mitä taikuudella voidaan tehdä, ja Muoto hallitsee oleellisia luonnollisia ilmiöitä, mitä taikuus voi manipuloida. Loitsut muodostuu aina yhdestä Tekniikasta ja yhdestä Muodosta; nämä yhdistämällä saadaan loitsun yleiskuvaus. Esimerkiksi loitsu Creo Ignem koostuu Tekniikasta Creo (se tarkoittaa ’luon’) ja Muodosta Ignem (joka tarkoittaa ’tuli’). Tällainen loitsu tuottaa joko valoa, kuumuutta tai tulta.
Tekniikkoja on viisi, ja muut neljä ovat: Intellego (havaitsen), Muto (muutan), Perdo (tuhoan) ja Rego (hallitsen). Muotoja on yhteensä kymmenen, ja muut yhdeksän ovat: Animal (eläin), Aquam (vesi), Auram (ilma), Corpus (ruumis), Herbam (kasvi), Imaginem (kuva), Mentem (mieli), Terram (maa) ja Vim (voima). Hermeettistä taikuutta voi periaatteessa loitsia niin paljon kuin haluaa; siinä ei ole mahtipisteitä, eikä se ole sidottu tiettyyn määrään loitsuja päivässä.
Hermeettistä taikuutta voi toteuttaa suoraan opittujen loitsujen avulla (kaavamainen taikuus), rituaalien avulla tai spontaanina taikuutena. Yleisperiaatteena näissä kaikissa vain loitsun teossa epäonnistuminen kuluttaa loitsijan fyysisiä voimavaroja – ja tämä siis toimii teoriassa ainoana rajoitteena loitsujen teossa. Yhtäkaikki, tämäkin taikuuden laji olisi hyvin mielenkiintoinen tutkimusaihe."
Hänen ainoa, tiedossa oleva tätä taikuutta käsittelevä lähde oli ikivanha ja pahoin tuhoutunut pistekirjoituksella kirjoitettu kirja, jonka nimi oli Ars Magica. Raestlín ei itse osannut tällaista taikuutta.Raestlín oli myös hyvin tietoinen arkaaisesta taikuudesta, joka sinänsä on mahtavaa mutta myös vaarallista. Hän oli erikoistunut nimenomaan arkaaiseen taikuuteen, huolimatta siitä, että tuntee myös Uutta Taikuutta. Hän kuitenkin halusi tuoda tietonsa esille korostaakseen omia tietojaan eri taikuuden muodoista.
Tämän jälkeen sekä Kuningas Boggo, että Kuningatar Galadriel kiittivät ehdokasta. Poistuessaan veljensä kanssa kohti salin ovea Raestlín vielä kääntyi, ja esitti viimeisen, mutta sitäkin vahvemman argumenttinsa valintansa puolesta: ”arvoisa kuningas, arvoisa kuningatar, vaikka ette haluaisikaan minua Tornin herraksi, niin aivan taatusti haluatte vielä vähemmän, että minä tarjoan tietoani ja taitojani muualle”. Tämä viimeinen kommentti ei kuitenkaan kuulostanut verhotulta uhkauselta. Se kuulosti vain kylmän tosiasian tuomiselta esille.
Sen jälkeen huoneeseen pyydettiin Kuningatar Galadrielin ehdokas, ja tämän suuresti ylistämä haltia nimeltä Sarumán, joka oli Raestlínin vastakohta monessa suhteessa; ainoa heitä yhdistävä tekijä näytti olevan sauva. Siinä missä Raestlín oli nuori, mutta ulkonäöltään levottomuutta herättävä ja mustiin pukeutuva, Sarumán oli vanha, noin 125-vuotias suurihminen, joka pukeutui hyvälaatuiseen, hohtavan valkoiseen kaapuun ja kasvoiltaan herätti isällistä luottamusta. Hänellä oli siistit harmaat hiukset ja pitkät harmaat viikset sekä pitkä harmaa suippoparta sekä syvät, tummat silmät. Hän oli kaksi metriä pitkä ja hyvin itsevarman ja ylhäisen oloinen.
Galadriel esitteli Sarumánin taitavaksi ja ennen kaikkea kyvykkääksi mieheksi, joka hallitsi erityisesti maagisten esineiden (muidenkin kuin lelujen) teon sekä teoriassa, että käytännössä. Tämän lisäksi Sarumán oli erittäin lahjakas ja oli jo ennen muutosta mahtava taiankäyttäjä, ja hyvin kiinnostunut ottamaan johtoonsa Korkean Taikuuden Tornin päämääränään edistää taikuuden ytimen tuntemusta niin teoriatasolla, kuin käytännössäkin. Kaiken tämän lisäksi muutoksen myötä Sarumán oli saanut lahjan arkaaisen taikuuteen; hän kutsuikin itseään nykyisin nimellä Mestariarkkimaagi Sarumán.
Sarumán itse puhui Bogolle visioistaan, joihin kuului Tornin hyvin keskeinen asema kaikenlaisen taikuuden opetuksen keskipisteenä koko maailmassa. Hänen johdollaan Torni keskittäisi kuitenkin resurssejaan paitsi taikuuteen, niin myös taikaesineiden valmistamiseen ja hyväksikäyttöön. Sarumánin suurena visiona oli luoda isoja pyöreitä kristalleja, joiden avulla käyttäjä voisi ottaa yhteyttä toiseen samanlaiseen kristallin pitkänkin matkan päässä. Kristalleja voitaisiin käyttää yhteydenpitoon ja tietojenvaihtoon, ja yhteys olisi välitön. Tämän lisäksi Sarumán piti tärkeänä, että vastaavia torneja rakennettaisiin muuallekin maailmaan, ja niissä olisi omat johtajansa ja heillä tällaiset ”näkökivet”, ja Sarumán olisi näiden kaikkien tornien johtajien esimies. Tornin johtajista koostuvaa elintä hän kutsui Viisaiden Neuvostoksi ja itseään sen puheenjohtaksi. Hän voisi itse etsiä sopivat miehet eri tornien johtoon, ettei arvon kuninkaan ja kuningattaren tarvitsisi hukata aikaansa enää jatkossa tällaisten itsestään selvien asioiden parissa.
Tämän jälkeen Galadriel ottaa puheenvuoron, ja kehuu Sarumánin viisautta ja kykyä valmistaa mitä hienoimpia maagisia esineitä, kuten itsestään liikkuvia, komentoa tottelevia leluja, tai väkipyöriä, joita voidaan käyttää myllyissä, ja kaikenlaisia muita hyötykäyttöön soveltuvia vempeleitä.
Galadrielin puhuessa Sarumán lähetti Bogolle viestin suoraan mieleen, jossa hän mainitsei, että tällaisia kristalleja voitaisiin käyttää myös vakoiluun – niitä voitaisiin antaa hyväntahdon osoituksena ja lahjana muille kuninkaille ja hallitsijoille, jonka jälkeen niiden avulla voitaisiin vakoilla toisia. Tämä toisi lisää mahtia ja valtaa, ja luonnollisesti Sarumán jakaisi nämä tiedot Bogon kanssa, mikäli vain hänet valittaisiin Tornin Herraksi. Eikä tässä vielä kaikki. Sarumán tunsi hyvin koneet ja pyörät ja laitteet ja mekaniikan; hänhän voisi auttaa Bogonlinnaa valmistamaan erilaisia puolustusaseita ja laitteita ja mekanismeja. Luonnollisesti pientä korvausta vastaan. Ja mikäli Boggoa kiinnostaa, hän voisi… yhteys katkesi yht’äkkiä, ja Sarumán oli selvästi hämillään siitä mitä oli tapahtunut, vilkaisi jopa ovelle jonka takana tiesi Raestlínin olevan.
Sarumán päättää vielä puheensa siihen, että haluaa osallistua Tornin rakentamiseen, koska hänen viisauttaan, tietoja ja taitojaan voidaan hyödyntää varmasti. Hän haluaa rakentaa tornin ympärille vahvan kivisen, teräksellä vahvistetun muurin, ja sen sisälle erilaisia puolustuslaitteita ihan vain pelotteeksi.
Kun molempia ehdokkaita oli kuultu, olivat kuninkaalliset, neuvonantajiensa suureksi järkytykseksi yhtä mieltä siitä Sarumán oli selkeästi parempi ehdokas. Muodollisuuksista kiinni pitääkseen kuninkaalliset suostuivat lykkäämään päätöstä, ikään kuin asiassa olisi jotain pohdittavaa. Silloin kulisseissa alkoi neuvonantajien toimesta tapahtua.
Sir Wainamrun, kuten muutkin neuvonantajat olivat, sitä mieltä että kuningatar käyttäytyi selvästi persoonansa vastaisesti, ikään kuin joku olisi vallannut hänen mielensä. Parantaja hankkiutui kahdenkeskiseen keskusteluun kuningattaren kanssa, ja yritti parhaansa mukaan tämän näkemään jälleen totuuden valon. Sir Wainamrunin heikohko tilasto mielen parannuksen vaikealla saralla ei vieläkään kohentunut, kuten täältä voidaan lukea.
Ensin Sir Malantur yhdytti Raestlínin ja tämän veljen heidän majapaikassaan, majatalo Kuninkaan Huoneessa, ja teki parhaansa värvätäkseen nämä Veljeskunnan jäseniksi, järjestöön joka jo käytti käytännössä taikuutta josta tämä oli haastattelussa puhunut teoreettisella tasolla. Sir Malantur teki tämän kertomatta mistä järjestöstä oli kyse, tai miten Huudot oikeasti toimivat. Hänen ehdotuksensa ei saanut vastakaikua.
Sir Sigurd yritti kääntää Bogon pään, mutta hobitti oli vakuuttunut että asukassopimusten turvaamiseksi tässä asiassa kannatti ehdottomasti myötäillä Galadrielia. Tämä johti neuvonantajat epätoivoisiin tekoihin. Ensin he ostivat lisäaikaa ehdottamalla että ehdokkaiden kesken järjestettäisiin seuraava aamuna väittelytilaisuus. Tähän kuninkaalliset pitkin hampain suostuivat.
Lisäaikaa tarvittiin Vaesin pyynnöstä. Hän ja Sir Sigurd olivat käyneet kahden kesken pitkän neuvottelun, jossa asiaa kierreltiin ja kaarreltiin, kunnes oli saavutettu yhteisymmärrys siitä mitä pitäisi tulla tapahtumaan, sanomatta sanoja kuitenkaan ääneen. Sarumán. Salamurha. Ja Sir Sigurd olisi yhden velkaa.
Seuraavana aamuna kaikki olivat jälleen valtaistuinsalissa odottamassa väittelyn alkua, mutta vain yksi väittelijöistä ilmestyi paikalle, Raestlín. Kun Sarumánia ei alkanut kuulua, palvelijat lähetettiin tätä noutamaan. Kun nämä eivät miestä löytäneet, neuvonantajat tutkivat perusteelliset paikat, haastattelivat vartijat, mutta ei, Sarumán oli kadonnut. Tämän jälkeen Bogolle ja Galadrielille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nimetä Raestlín Korkean Taikuuden Tornin ensimmäiseksi johtajaksi.
Heti päätöksen jälkeen Kuningatar seurueineen alkoi tekemään lähtöä. Tällöin Joffrey tuli pyytämään lupaa liittyä kuningattaren joukkoon, koska kuningas oli niin paljon poissa kotoa, hän varmaankin saisi parempaa koulutusta kuningattaren luona. Boggo vastusteli asiaa hetkisen vain muodon vuoksi, ja hymyili sisäänpäin.
Mitähän sitä haluaisi
Kun ryhmä oli toipunut edellisen retken rasituksista, linnakkeen pienemmät hallinnolliset asiat hoidettu ja Taikayön tytöt koluttu lävitse, oli jälleen aika pakata retkireput ja jatkaa matkaa. Kohteena toivomuskaivo, ja erityisesti sen vartija, Per-Celeboz, haamu jonka ryhmä oli tavannut melko pian haaksirikkoutumisen jälkeen. Silloin haamu oli kertonut tarinoita Saaren historiasta, nimet, asiat ja paikat eivät silloin merkinneet mitään, mutta Torbotin herättyä asiat näyttäytyivät uudessa valossa. Ja olisihan jännä nähdä mitä kaivolle oli tapahtunut maailmojen mullistuksessa. Ennen lähtöä Boggo vielä muistutti Algoria siitä että sairastuvalla alkaisi eräs pimentohaltia haista kesäkuun lopussa, tämän pappien olisi syytä tehdä asialle jotain.
Matka oli pitkä ja tapahtumaköyhä. Saaren historiasta kiinnostuneiden pettymykseksi Per-Celebozin haamu ei enää ollut paikalla. Hän oli aikanaan antanut ryhmälle tehtäväksi löytää Kuunkiven, jonka avulla hän löytäisi ikuisen rauhan. Nähtävästi Kuunkiven tuhoutuminen oli tehnyt tämän asian. Hänen huoneessa oli arkkuja, joiden sisältä oli ryhmälle luvattu palkkioksi, mutta niiden sisältö ei ollut järin mielenkiintoinen. Esineitä jotka olisivat olleet hyödyllisiä silloiselle haaksirikkoisryhmälle, mutta ei enää kuninkaan miehille.
Kaivo oli paikallaan, tosin sen edessä ollut kivilaatta, jossa oli ohjeita kaivon käytöstä, oli haljennut. Boggo päätteli että koska hän oli maailmojen mullistuksessa menettänyt edellisen toiveensa aiheuttaman muutoksen, hän olisi nyt oikeutettu uuteen toiveeseen. Hobitti heitti kultakolikon kaivoon ja mumisi toiveensa, nosti katseensa kohti ryhmäänsä, ja näytti pettyneeltä. Kukaan ei jaksanut enää keksiä tekosyitä, miksei Vaes saisi tietää kaivosta, joten hänet vihittiin sen salaisuuteen. Pimentohaltia käyttikin tilaisuutensa hyväkseen, samoin tekivät Jimi ja Arn. Jimi kertoi tuntevansa itsensä nopeammaksi, muut eivät paljastaneet mitä olivat toivoneet.
Maahantuontivirasto
Kaivon jälkeen ryhmä suuntasi kiteelle, edesmenneen petturi Jurin papereissa oli viitteitä sinne perustettuun ”Maahantuontivirastoon”. Matkapäivät eivät taaskaan suuria jännityksen aiheita tarjonneet, kertaalleen yksinäinen jättiläinen kävi lähistöllä kuikuilemassa, mutta ei lähestynyt ryhmää.
Kiteelle oli kasvanut vilkas pieni satamakaupunki, ja Maahantuontivirasto paljastui suureksi kolmikerroksiseksi majataloksi. Ryhmä piti riittävää meteliä siitä keitä olivat ja asettuivat salin puolille syömään ja juomaan. Pullan- ja leiväntuoksuinen, justiinamainen Emäntä (nimeltään Berit Vuotelo, jota myös sanottiin paksu-Beritiksi hänen selkänsä takana) lähetytti pojan hakemaan Cookin paikalle. Kun tälle oli kerrottu Jurin tekemisestä, hän lupautui seuraavana aamuna penkomaan kaupungin arkistoja ja seuraamaan rahajälkeä.
Ryhmä vietti loppupäivän nauttien majatalon palveluksista ja tutustuen kaupunkiin. Arn ja Berek ehtivät jo luetteloida ja jakaa majatalon tarjoilijatytöt myöhäisemmän illan tarkoituksia varten. Illalla asiakkaiden iloksi esiintyi Arkkivihollinen niminen laulu- ja soitinyhtye, jonka naissolisti oli huikaisevan sievä ilmestys. Tarkkasilmäisimmät huomasivat salin takaosassa parvella kaapukaverin, jonka käsien heilunnan tahdissa lavan valaistus muuttui korostaen vuorollaan eri soittajia, myös ääni kuului luonnottoman voimakkaana ja kirkkaana salin eri osissa. Jimissa heräsi pieni soittajapoika, ja hän yritti tunkeutua lavalle, törmäten kuitenkin järjestysmiesten kämmeniin. Arn ja Berek olivat vaihtaneet suunnitelmaa ja jahtasivat tarjoilijoiden sijaan tyttösiä lavan edestä, samalla kuin Arkkivihollinen esitti kappaleitaan, joihin kuuluivat mm. "Tulet Muistamaan Nimeni", "Ikuinen Sota" ja "Tyrannin Nousu".
Ilta sujui omalla painollaan kunnes tuli illan viimeisen kappaleen aika, solisti kertoi että se oli lainakappele nimeltään "Kaukaisuuteen, Yli Mäkien" ja kunnianosoitus mantereella menehtyneelle muusikolle – Jimi Kilmisterille. Muutama olut hörähti väärään kurkkuun. Jimi onnistui puhumaan itsensä takahuoneeseen, ja bändin toivuttua yllätyksestä laulajatar Alicha kertoi, että mantereella kulkevan legendan mukaan Jimi oli löydetty hirttäytyneen halvan majatalon huoneesta ympärillään särjetty luuttu ja neljää rikkoutunutta pulloa väkevää punaviiniä. Tekoa ennen hän oli revittyjen ranteidensa verellä kirjoittanut seinään itsemurhaviestinsä ’Kuolema tekee taiteilijan.’
Aamulla ryhmä lähti Cookin seuraksi penkomaan arkistoja – lukuun ottamatta Berekiä ja Arnia jotka olivat vielä kiinni illan hoidoissaan. Etenkin Arn tuntui löytäneen takertujan. Arkistojen mukaan Jurilla ei ollut yhteyttä majataloon, mutta hänellä oli vuokrattuna alue sataman varastorakennuksesta.
Arn ja Berek liittyivät ryhmään kun he lähtivät satamaan. Varaston päällysmiehenä toimi harvinaisen vittumainen, narisevaääninen pikkubyrokraatti nimeltä Cimo Zitting, jonka virallinen virkanimi oli Satamamestari ja Kiteen Merimiesunionin Puheenjohtaja. Sir Sigurd sai aikansa väitellä miehen kanssa ja kirjailla kuninkaallisella allekirjoituksella varustettuja papereita. Vaan se tärkein, eli leima puuttui. Tähän kaikkeen tuskastunut Cook tarttui Satamamestarin työpöydällä olleeseen leimasimaan ja lätkäisi paperiin leiman. Satamamestari tutki paperia hetken, hymähti hyväksyvästi, ja vihdoinkin suostui näyttämään heille Jurin varaston. Se oli lautaseinällä suuremmasta varastohallista eristetty alue. Varastosta löytyi tonneittain viljoja ja rautatankoja, eläinten vuotia, syöksyhampaita, tupakkaa, gortia, salkoaseita ja sitten muutama jännempi juttu. Hieno punaisesta nahasta tehty linko, sekä selvästi haltiatekoa oleva pitkä miekka ja maaginen korttipakka. Sir Malanturin mukaan se olisi jonkinlainen yhteydenpitoväline, 16 kortissa oli henkilön tai hahmon kuva.
Byrokraatti kirjannut tarkasti ylös kaiken mitä varastosta löytyi, olisihan ne kaupungin takavarikko-omaisuutta kunnes sovelias viranomainen olisi arvioinut tuotteet ja niiden myynti olisi järjestetty. Kuningas takavarikoi maagiset esineet koska ne löytyivät petturin varastosta, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä olivat maanpetoksen välineitä.
Kun Cimosta oli päästy eroon Sir Malantur koetti yhtä korttia, hän sai kortin kautta näköyhteyden punaihoiseen mieheen, joka piteli kädessään punaista lasinpalasta, kovasti tutun oloista. Kun hahmo tajusi että hänen on otettu yhteyttä, ja vastasi haltiakielellä, Sir Malantur katkaisi yhteyden.
Illalla Maahantuontivirastossa Arkkivihollinen heitti uuden keikan. Jimin iloksi hänet kutsuttiin lavalle vierailevaksi tähtiartistiksi.
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. J. Koramo kirjoitti suurin osin kappaleen "Orgillionin Kartano". Kuittaa lisäili muutamia yksityiskohtia ja tarkennuksia.