Uudisraivaajat 33
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Puhdistus
Uudessa Garethissa ryhmä hankki huoneet majatalosta ja lähti sen jälkeen tapaamaan Colomboa. Virkahuoneessa heitä odotti mies, jonka olemuksesta saattoi päätellä, että juuri tulleet uutiset eivät olleet hyviä, eikä ratkaisua niiden selvittämiseen ainakaan vielä ollut löytynyt pullon pohjalta. Seremoniallisen osuuden jälkeen Colombo antoi Bogolle sinetöidyn kirjeen, mutta käsien vapinasta päätellen hän tiesi sisällön.
Se oli Zenonilta, kuningas Marethin nimissä kirjoitettu toki, ja siinä vaadittiin kohteliain sanakääntein Kuningas Boggoa aloittamaan puhdistustoimet haltiakysymyksen lopulliseksi ratkaisemiseksi. Lyhyesti ilmaistuna, kaikki haltiat tulisi tappaa ja jäljet heidän kulttuurinsa olemassaolosta pyyhkiä pois, jos näihin tekoihin ei kuuden kuukauden aikana olisi ryhdytty, Mareth ryhtyisi toimiin asioiden vauhdittamiseksi. Colombo ei sinä iltana enää kyennyt pohtimaan asiaa sen syvällisemmin, joten tapaamista päätettiin jatkaa aamiaisen yhteydessä.
Aamun tullen kukin oli ehtinyt asioita pienessä mielessään pyöritellä, ja Boggo sai Colombon puhuttua sopimukseen jossa Colombo irtisanoisi lähettilään asemansa Marethin kanssa ja ryhtyisi itsehallintoalueen Kuvernööriksi. Käytännössä sama sopimus kuin aiemmin, mutta Saarelta saatuja varoja ei enää lähetettäisi mantereelle, vaan ne jäisivät Colombon haltuun, ja verot maksettaisiin siitä summasta. Lisäksi Colombon asemasta tulisi perinnöllinen. Kristofferin kunniaksi sanottava että melkoisen taistelun hän itsensä kanssa kävi ennen kuin omien sanojensa mukaan maanpetturiksi kääntyi.
Seuraavana aiheena listalla oli Kreivi Dracula, vaikkei Colombo hänestä juuri mitään osannut kertoa, lupasi kuitenkin alkaa järjestämään audienssia tämän luokse. Kuningashan ei tapaa kutsuja odotella, mutta taipui tämän kerran, ehkä siten tapaaminen olisi hedelmällisempi.
Matkalla takaisin majatalolle lähettipoika kävi törkkäämässä Drulin käteen lapun jossa pyydettiin tapaamista kaupungin ulkopuolella klo 02 seuraavana yönä, ei allekirjoitusta, ei mitään. Ryhmä luonnollisesti arpoi läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot viestin lähettäjästä ja se tarkoitusperistä, sekä siitä oli se tarkoitettu vain Drulille vai koko ryhmälle, ja millaisella kokoonpanolla paikalle pitäisi lähteä? Lopulta ratkaisu oli se ilmeinen, koko lössi menee paikalle.
Viimeinen riitti
Kohtaamispaikalta löytyi Nostarieth, hän kertoi pohtineensa Bogon ehdotusta Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan uudelleen avaamisesta, ja suostuvansa Veljeskunnan uudeksi Suurmestariksi jos ryhmä ryhtyisi sen jäseniksi. Samalla oli tietysti muistettava että koska Veljeskunta oli mantereen kuninkaan käskystä aikanaan suljettu, sen toiminnan käynnistäminen tekisi heistä henkipattoja. Aiemmin saadun kirjeen jälkeen tämä uhka ei kauheasti hetkauttanut.
Nostarieth kertoi että muinaisina aikoina Veljeskunnan jäsenyys edellytti lohikäärmeen surmaamista, mutta näin poikkeusaikoina riittäisi jos ryhmä selvittäisi Veljeskunnan Valan ja taistelutekniikat. Asiaa kannattaisi lähteä selvittelemään Orrin linnakkeesta, Veljeskunnan entisestä pääpaikasta, jonka hän ystävällisesti piirsi kartalle, se oli keskellä merta Uuden Garethin eteläpuolella. Uusi tapaaminen sovittiin samaan paikkaan kuukauden kuluttua.
Kaupungista ryhmä vuokrasi laivan miehistöineen ja lähti merille. Kun kapteenin ilmoituksen oli saavuttu kartalle merkattuun pisteeseen, ankkuri laskettiin ja Malantur muutti itsensä valkohaiksi ja lähti tiedusteluretkelle. Pohjasta, noin viidenkymmenen metrin syvyydestä löytyi suuri kolmikerroksinen rakennelma. Helpoin sisäänpääsyreitti löytyi pohjakerroksesta, aukkoa vartioi pari haita, mutta ne kyllä tajuaisivat paikkansa kun Malantur uisi paikalle. Uintimatkan jälkeen Malantur palasi laivalle taktiikkapalaveriin. Pain ja Vaes jäisivät laivalle varmistamaan että se on paikalla myös ryhmän palattua, osa ryhmästä kykeni omin voimin liikkumaan veden alla kuten maan päällä, muille Zir’Bah kykeni antamaan ominaisuuden hengittää ja nähdä veden alla noin pariksi tunniksi. Malantur pysyisi hai-muodossa ja jäisi rakennuksen ulkopuolelle vartioon muiden lähtiessä tutkimaan linnaketta.
Veden alla ryhmän taistelukuri tuntui pahasti rakoilevan, tavallisesti takarivissä viihtyvä Wainamrun höntyili menemään kuin paraskin eturivin mies ja posautteli loitsullaan vastaan tulevia luurankoja palasiksi. Hän tuntui olevan täysin kyvytön tai haluton tulkitsemaan muiden antamia merkkejä. Paine ei vain sovi kaikille. Ambonin avustuksella he pystyivät kuitenkin hyvin tukkimaan Malanturin jättämän aukon rintamassa ja tuhoamaan vastaan tulleet epäkuolleet, vain kerran Ambon joutui hivenen miekalla avittamaan.
Kun oli suurin osa rakennuksesta oli koluttu, löydöksenä siihen mennessä oli kolme kultarahaa, maaginen nuija ja meritähti, jonka avulla myrskyn voisi tyynnyttää. Sitten avattiin ovi huoneeseen jonka kynnyksellä oli ilkeän näköinen ansa, sekä huoneessa nukkuvalta näyttävä luuranko joka istuessaan nojasi valtavaan miekkaan. Kylkiluiden välissä hänellä näytti olevan jotakin joka saattaisi olla kirja. Zir’Bah teki seinään reiän ja Boggo uiskenteli nappaamaan kirjan parempiin käsiin. Siinä vaiheessa uima-aika alkoi olla käytetty, joten ryhmä palasi pintaan ja jätti avaamatta käytävän päässä olevat suuret pariovet.
Kun kirja oli saatu kuivateltua, Sigurd tutki sen, ja todellakin, se oli Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan käsikirja, jonka osin tuhoutuneilta sivuilta löytyi vastaukset Nostariethin esittämiin kysymyksiin. Kiiltävien esineiden toivossa ryhmä päätti sukeltaa vielä toistamiseen, tutkimaan linnoitus loppuun.
Pariovien takana oli suuri huone täynnä luurankoja, aaveita ja haamuja, ei nyt lukematonta määrää, mutta ehdottomasti liikaa, ainakin vedenalaiseen taisteluun. Ensimmäisenä kulkenut Ambon kulki päässään ääniä, ja pitkän säätämisen jälkeen koko ryhmä oli mentaalisessa keskusteluyhteydessä epäkuolleiden oletetun johtajan kanssa. Sinänsä yksinkertaiseen kysymykseen ’keitä olette ja mitä täällä teette?’ ei vaan taasen löytynyt järjellistä vastausta, muminat jäsenehdokkuudesta eivät pääpahiksen mielestä olleet järin uskottavia kun kandidaattien joukossa oli hobitti ja muutakin melko epämääräistä ainesta. Tarinointi päättyi uhkavaatimukseen, ryhmällä olisi tasan minuutti aikaa poistua linnakkeesta. Tätä neuvoa toteltiin.
Pinnalla kapteenille annettiin käsky suunnata takaisin Uuteen Garethiin.
Illallisella kreivin luona
Satamassa Draculalta ei vielä ollut tullut kutsua, ryhmä kyllästyi odotteluun ja lähti kutsumaan itse itsensä vierailulle. Joku raja siinäkin kuinka kauan kuningasta on sovelias odotuttaa. Kreivin linnoitus oli reilun päivämatkan päässä, ja matkalla sinne heitä tuli vastaan viestinviejä, joka oli juurikin tuomassa kreivin illalliskutsua. Tapahtuma tosin olisi vasta viikon kuluttua. Ryhmä päätti käyttää joutoajan ottamalla välillä rennosti, samoillen läheisillä kukkuloilla yrttejä kaikessa rauhassa etsien, ja Veljeskunnan käsikirjaa opiskellen.
Kaunis ajatus, mutta sitten eteen tuli luola, ja eihän yhtään onkaloa voi jättää koluamatta. Luola näytti louhitulta, luultavasti vanha kaivos. Parin mutkan jälkeen edessä avautui suuri kammio, joka oli täynnä hämähäkinverkkoa, Zir’Bah vaistosi viiden otuksen odottavan heitä edessäpäin. Juuri kun hän oli lasauttamassa tulipallon kammioon, Sigurd laski kätensä tämän olkapäälle ja esti aikeet. Sigurd oli tunnistanut kaivoksessa leijuvan tuoksun, se oli rikkikaasua, pienikin kipinä saattaisi saada paikan räjähtämään. Malantur oli oppinut uusia temppuja, ja kykeni antamaan koko ryhmälle täydellisen pimeänäön kolmeksi tunniksi kerrallaan, joten luonnollista valonlähdettä ei enää tarvittu.
Zir’Bah vaihtoi tulipallon jääpalloksi ja pisti taistelun pystyyn. Yhteenotto sai heti oudon käänteen, kun yksi hämähäkeistä onnistui tunkeutumaan Bogon, yleensä niin vankkumattomaan mieleen, ja sai tämän hyökkäämään oman ryhmänsä kimppuun. Lähin kohden oli Zir’bah, joka yllätettynä ei ehtinyt tehdä juuri mitään puolustaakseen itseään, mutta onnekseen haava ei ollut vakava. Seuraaviin hyökkäyksiin hän ehti loitsia suojauksia jotka saivat Bogon iskut menemään ohitse tai aiheuttamaan vai pientä vauriota. Parantaja oli lähempinä parivaljakkoa, ja hänen valistuneen näkemyksensä mukaan paras tapa rauhoittaa hullaantunut mieli on lyödä ko henkilöä tikarilla selkään. Juuri näin Wainamrun tekikin, muttei saanut juuri pieniä viiltohaavoja kummempaa vaikutusta aikaan. Aseen nostaminen kuningastaan vastaan kun laittaa ihmeesti käden tärisemään.
Sillä välin varsinainen taistelu eteni nihkeästi, hämähäkit pysyttelivät katon rajassa ja koettivat löytää pääsyn myös toisten ryhmäläisten mieliin, mutta tuloksetta. Vasta kun Malantur keksi että muuttamalla tonnin kiveä tomuksi hämähäkin yläpuolella hän sai ne tippumaan odottavien miekkamiesten armoille, maassa hämähäkeillä ei ollut mahdollisuuksia Drulia, Ambonia, Painia ja Vaesia vastaan. Taistelu kääntyi lopulta ryhmän voitoksi, ja viimeisen hämähäkin kuoltua myös Boggo sai itsensä lopulta hallintaan.
Takarivin miehet yrittivät tuloksetta saada jonkinlaista mekkalaa aikaiseksi, kuninkaalle sopimattomasta käytöksestä. Kun luolastoa tutkittiin pidemmälle, tuli ensin vastaan rikkaan näköisen hopeasuonen äärelle uupunut mainarin kuollut luuranko, luolakarhu jonka mielestä tämä oli hänen luola, sekä pari tulidemonia joiden mielestä tämä oli heidän kaivos. Karhu oli käytävän viimeisessä nurkassa joten se sai jäädä sinne, demonien taistelutaktiikasta tiedettiin sen verran että tuli arvatenkin kuului niihin oleellisena osana, joten myös heidät jätettiin rauhaan. Melkolailla hukkareissu koko kaivoksen tutkiminen.
Muuta merkittävää kukkuloilta ei löytynytkään, ennen kuin oli aika mennä tapaamaan Draculaa. Sangen lyhyessä ajassa kreivi oli ehtinyt pystyttää vaikuttavan näköisen pienen linnan, ja kerätä erittäin hyvin koulutetun henkilökunnan. Pitkällisten alkuseremonioiden jälkeen päädyttiin illalliselle jossa puhuttiin paljon, muttei sanottu mitään. Mutta jotenkin Dracula kyselemällä ryhmän jäsenten asemasta kuninkaan hovissa sai takarivin miehet tajuamaan ettei heillä ollut virallista asemaa, ja jonkunlainen arvonimi olisi tosi kiva. Bogon mielestä jo moisen ajatuksen ujuttaminen ryhmän pieniin mieliin teki kreivistä kelvottoman ketkulin joka ansaitsisi kuolla. Vain Vaes sanoi, ettei hänellä ole asemaa kuninkaan hovissa. Ryhmä toistaessa omaa tarinaansa kreivi sai sanottua itsestään vain sen, että hänen sukunsa oli jo vuosituhansia ollut mantereella kuninkaiden nousun ja tuhon taustalla. Illallinen sinällään oli ainutlaatuisen loistava, ja palvelu ensiluokkaista.
Kellon käännyttyä pikkutunneille jokainen ryhmäläinen ohjattiin omaan huoneeseensa yöpuulle. Kukin rakenteli oven eteen tarpeelliseksi katsomansa määrän hälytyksiä ja ansoja.
Sinulla on hetki aikaa, mitä teet?
Yöllä palvelija herätti Bogon, ja kertoi kreivin seonneen täysin. Bogon pitäisi kasata välittömästi tavaransa ja lähteä palvelijan mukaan. Mies johdatti Bogon linnan sisäpihalle jossa odotti lohikäärme, palvelijan ohjaamana Boggo nousi sen selkään. Lohikäärmeen noustua ilmaan Boggo näki kaksi asiaa, toisaalla ryhmä pimentohaltioita oli viemässä raskaana olevaa Rakelia maan alle, ja toisaalla ryhmä valkoisia susia lähestyi sidottuna maassa makaavia ryhmäläisiä. Lohikäärme sanoi että hän voisi auttaa pelastamaan vain toisen, kumman Boggo valitsisi. Kuningas valitsi ryhmänsä. Lohikäärme ajoi sudet pakosalle, ja laski Bogon maahan vapauttamaan ryhmäläisiä. Kun heidän oli vapautettu, hänelle avautui ovi josta pääsi takaisin kreivin suureen saliin jossa illallinen oli syöty, pöydän ääressä istui Dracula ja kysyi ”mikä mielestäsi tekee hyvän kuninkaan? Onko se kuningas itse, vai lähimmät henkilöt hänen ympärillään; vai kenties taustalla oleva vaikuttaja ja tukija? Onko rikas valtakunta onnellinen ja onko niin, että halutakseen rauhaa on valmistauduttava sotaan? Kuinka tärkeää on lähipiirin luotto kuninkaansa? Kuinka hyvin tunnet palvelijasi, jotka seuraavat sinun johtoasi ja jotka asettavat henkensä sinun päätöksiesi varaan? Otetaanpa siitä selvää. Istu, Kuningas Boggo, ja tarkkaile.”
Boggo istu takan ääreen, ja sen liekeissä hän näki kuinka ryhmäläiset yksi kerrallaan joutuivat palvelijan herättämiksi, ja erilaisten variaatioiden kautta samanlaiseen valintatilanteeseen kuin Boggo aiemmin, ja valinnan tehtyään päätyivät samaan saliin. Ennen jokaisen osuutta Dracula kertoi mitä halusi heidän osaltaan kokeellaan selvittää.
Zir’Bah: elementaalien mestari, vaarallinen ja mahtava, ja silti niin tavanomaisesti pukeutuva. Onko hän kuitenkin vain vallanhimoinen omaneduntavoittelija, vai asettaako hän kuninkaansa edun omansa edelle?
Zir’Bah joutui valitsemaan antaako hän ryhmän kuolla palavassa talossa, vai pelastaako heidät. Mustakaapuisen hahmon mukaan Zir'Bahin pelastaessa heidät hän ei enää koskaan saisi lisää mahtia ja voimaa, ja valkokaapuisen hahmon mukaan antamalla heidän kuolla hänestä tulisi mahtavampi kuin olisi voinut toivoakaan.
Zir’Bah valitsi ryhmän pelastamisen.
Drul: salamyhkäinen taka-alalla viihtyvä synkkä mies. Tappava terän kanssa, mutta mitkä lienevät hänen tavoitteensa?
Drulin vaihtoehdot olivat joko Bogon tai Colombon tappaminen, molemmat istuivat köytettyinä tuoleissaan. Palkkiona olisi virka Marethin tai Jarlaxlen joukoissa.
Drul valitsi Bogon tappamisen. Jälkikäteen omien sanojensa mukaan hän yritti vapauttaa Bogon, mutta tikari vain lipsahti kuninkaan ranteisiin, liekkien läpi katsottuna tilanne näytti siltä että Drul käveli Bogon selkäpuolelle ja viilsi tämän ranteet auki.
Ambon: pyhitetty mies rumassa maailmassa. Mielenkiintoista on nähdä, mitkä ovat hänen arvonsa; puolustaako hän oman henkensä uhallakin heikkoja ja niitä, jotka eivät itse mahda ylivertaiselle viholliselle mitään, vai liittyykö hän kenties toisenlaiseen taisteluun?
Ambonin piti valita suojeleeko hän naisia- ja lapsia täynnä olevaa kylää örkkien hyökkäykseltä, vai lähteekö kuninkaan käskystä tappaamaan lohikäärmettä.
Ambon valitsi lohikäärmeen tappamisen.
Malantur: ah, ihmistiikeri, mutta oman tahtonsa herra eikä ulkopuolisen voiman palvelija. Oletko koskaan miettinyt, kumpaa palvelijasi suojelee enemmän, ihmistä vai eläintä?
Malanturin valinta oli pelastaako hän ihmislapsen tiikerin hampaista vai tiikerinpennun naismetsästäjän keihäältä.
Malantur valitsi tiikerin.
Sigurd: kirjanoppinut herrasmies, halukas omaksumaan uutta jatkuvasti ja kaikesta. Hän on selvästi lojaali kuninkaalle, mutta millä hinnalla?
Sigurdin valinta oli pelastaako hän myrkytyksen kourista Bogon vai kaikki muut ryhmäläiset.
Sigurd valitsi Bogon.
Wainamrun: ylhästä syntyperää oleva haltia, joka on kuitenkin vain varjo ylhäisyydestään. Jos hän saisi valita uudestaan kuninkaansa ja kuningattarensa välillä, kumman hän valitsisi?
Wainamrunin piti valita parantaisiko hän kuoleman kielistä Bogon vai Galadrielin.
Wainamrun valitsi Bogon.
Páin: juro kääpiö, mutta erittäin tärkeä lenkki ryhmässänne. Hän on erittäin hankala tapaus, enkä usko että hänen uskollisuudestaan on mitään epäselvyyttä. Mutta koska nyt kuitenkin olemme tässä, niin oletko koskaan miettinyt, kumpaa hän rakastaa enemmän? Kultaa, vai karvojaan?
Pain kohtasi parturi Görinin, hän saisi karvojensa painosta kultaa, jos niistä kaikista päättäisi luopua.
Pain valitsi kullan. Kaiken kullan. Ihan kaikki eivät kyenneet katsomaan miltä täysin karvaton kääpiö näytti.
Elric: pimentohaltia pimeästä maailmasta. Jos hän voisi elää tärkeän osan menneisyydestään uudelleen, miten hän toimisi – ja kuinka lojaali hän onkaan pelastajalleen?
Elricin valinta oli pelastaako hän alttarilla makaavan ryhmälle tuntemattoman sylivauvan vai Bogon, joiden vieressä oli pimentohaltianainen aaltoteräinen tikari iskuun kohotettuna.
Elric valitsi vauvan.
Vaes: salaperäinen pimentohaltia ja palkkasoturi.
Vaesin valinta oli pelastaako hän Bogon vai Elricin, joita molempia Drul vaani tikari tappoiskuun kohotettuna.
Vaes valitsi Elricin.
Kun kaikki olivat jälleen yhdessä samassa huoneessa kreivi poistui ja jätti heidät ihmettelemään kokemaansa. Kukaan ei osannut sanoa asiaan mitään järkevää, heidät oli punninnut joku heitä paljon mahtavampi, vaan asteikko ja tulokset olivat kovasti epäselvät.
Aamiaisen jälkeen Dracula saatteli ryhmään sisäpihalle ja kotimatkalle, kunnes lopulta pääsi oman asiansa ytimeen. Hän oli ottanut vastaan lähettilään tehtävän Saarella löytääkseen tyttärensä Fionan ja Arielin. Vaihdettuaan keskenään paljastavia katseita keskenään, ryhmä kertoi kuinka tytöt olivat kuolleet mustan pilarin tuhoutuessa. Ja kun Dracula asiaa suoraan kysyi, Boggo myönsi heidän olleen osallisena tapahtumaketjussa joka johti pilarin räjähtämiseen. Kreivi nyökkäsi ja päästi ryhmän matkaan, mutta hän ei vaikuttanut olevan yhtä varma tyttäriensä kuolemasta kuin ryhmäläiset.
Veljeskunta, elää, jälleen
Palattuaan Uuten Garethiin ryhmä tappoi aikaa ja odotteli uutta tapaamista Nostariethin kanssa. Colombon kanssa sovittiin, ettei Marethin kirjeeseen vastattaisi mitenkään, sen sijaan yritettäisiin pelata mahdollisimman paljon aikaa ja varustautua mantereelta aikanaan tulevaan iskuun.
Kun ryhmä aikanaan tapasi Nostariethin, luetteli Wainamrun hänelle ulkomuistista syvälle tajuntaan upotetun Veljeskunnan valan:
”Minä, X.X, vannon noudattavani Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan tapoja ja Veljeskunnan johtajien käskyjä. Vannon toimivani aina Veljeskunnan etujen mukaisesti. Vannon surmaavani kohteeksi annettavat lohikäärmeet mahdollisuuksieni mukaan yhdessä tai toisten kanssa heti sopivan hetken tullen. Vannon pitäväni Veljeskunnan salaisuudet vain omana tietonani, enkä puhu niistä ääneen silloin, kun Veljeskuntaan kuulumattomia on paikalla, enkä paljasta salaisuuksia kenellekään Veljeskuntaan kuulumattomalle. Vannon tuovani surmaamieni lohikäärmeiden kaikki aarteet Veljeskunnalle, enkä ota niistä itselleni mitään. Vannon käyttäväni Veljeskunnan resursseja vain lohikäärmeiden surmaamiseen. Vannon antavani henkeni Veljeskunnan edun ja Veljieni puolesta. Koska minä, X.X, näin vannon henkeni kautta, ja olen suorittanut Viimeisen Testin todistetusti onnistuneesti, olen arvollinen Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan jäseneksi.”
Ja Ambon jatkoi vähän takerrellen säännöt Tekniikoista
Veljeskunnan salaisuudet eivät perustu ainoastaan hyviin varustuksiin, vaan myös vaativaan ja jatkuvaan koulutukseen, joka vaatii oppilaalta sitä enemmän uhrauksia, mitä paremmaksi hän haluaa kehittyä. Veljeskunta opettaa kahta erittäin salaista tekniikka. Huudot on tarkoitettu lähinnä taikuuden käyttäjille toisten suojaamiseksi ja vahvistamiseksi sekä toisaalta kohteen heikentämiseksi, Iskut ovat taas suoraviivaisempia taistelurutiineja, joilla pyritään aiheuttamaan poikkeuksellista vahinkoa kohteelle. Huudot toimivat periaatteessa missä vain ja ketä tahansa vastaan, mutta veljeskunnan jäsenet vannovat, etteivät käytä niitä muulloin kuin lohikäärmeitä vastaan taistellessa. Iskut toimivat ainoastaan lohikäärmeitä vastaan.
Nostarieth hyväksyi ryhmän suorittaneen viimeisen testin. Mutta ennen kuin ryhmä suostui vannomaan valan, säännöistä & toimintatavoista piti hivenen vääntää. Näissä poikkeusolosuhteissa, joissa tuleva Veljeskunta ja Bogon Kuningaskunta olisivat käytännössä yhtä, saatua sotasaalista voitaisiin käyttää myös muihin tarkoituksiin, ja kuningaskunnan etu edelleen olisi johtotähtenä ryhmän tehdessä päätöksiä. Ainut asia josta Nostarieth ei suostunut tinkimään, oli Huutojen käyttö muissa tilanteissa kuin lohikäärmeitä vastaa, hän uhkasi tappaa kenet tahansa joka jäisi kiinni moisesta teosta. Ryhmän jäsenet vannoivat muokatun valan yksi kerrallaan, vain Vaes pohti muita pidempään omia lojaaliteettejään, mutta lopulta päätyi samaan ratkaisuun kuin muutkin.
Nostariethin seurassa ryhmä aloitti hitaan paluumatkan kohti Bogon linnoitusta. Matkan aikana Nostarieth opetti perustat Huudoista ja Iskuista, jotta jatkossa ryhmä voisi syventää osaamistaan sen mukaan kuinka paljon heillä olisi mahdollista harjoitella asiaa. Sigurdin muistikirja täyttyi myös muista lohikäärmeitä koskevista pienistä tiedonmuruista, joista aikanaan saattaisi olla hyötyä. Lisäksi sovittiin että Veljeskunnan uusi tukikohta perustettaisiin Bogon linnakkeen eteläpuolelle, noin päivämatkan päähän linnakkeesta. Ryhmä etsisi soveliaita koulutettavia jotka Nostarieth sitten harjoittaisi Veljeskunnan täysjäseniksi.
Omasta osuudestaan Pilarin sodassa Nostarieth suostui kertomaan vain sen että oli silloin toiminut palkkasoturina, että Zenon oli poistunut taistelusta mantereen puolelle Duramaelin käskystä, ja että riippumatta hänen silloisista sitoumuksistaan, tästä lähin hänen uskollisuutensa oli täysin Veljeskunnan. Ottaen huomioon kuinka paljon Nostarieth paasasi Veljeskunnan pyhyydestä, sen jäsenten keskinäisestä luottamuksesta jne, hänen oma osuutensa tähän avoimuuteen jäi sangen minimaaliseksi. Mutta toisaalta, nythän hän oli Suurmestari.
Lisäksi Nostarieth kertoili hieman lisätietoa lohikäärmeiden väreistä ja värin merkityksestä luonteeseen. Hänen mukaansa on olemassa viisi lohikäärmeiden puhdasta väriä. Nämä värit ovat punainen, sininen, vihreä, valkoinen ja musta. Punainen edustaa tulta, ja se yhdistetään tuhoon, muokkaukseen, uuden alkuun ja puhdistukseen. Punaisen hallitseva luonne on Chaotic. Sininen edustaa vettä; tämä taas yhdistetään virvoitukseen, liikkeeseen, ravitsemiseen ja rappeutumiseen. Hallitseva luonne on Good. Vihreä edustaa taas maata ja luontoa, valkoisen edustaessa ilmaa. Vihreä yhdistetään uudelleenkasvuun, järkähtämättömyyteen ja rauhaan ja sen hallitseva luonne on Lawful. Valkoinen yhdistetään kylmään, ukkoseen ja räjähtävään voimaan ja hallitseva luonne on Evil. Musta on hieman erikoisempi, sillä musta edustaa aikaa. Se yhdistetään jatkuvuuteen, hallittuun muutokseen, vääjäämättömyyteen ja kuolemaan. Mustan hallitseva luonne on Neutral.
Nämä ovat lohikäärmeiden Puhtaat Värit. Nämä voivat siis sekoittua keskenään, ja näiden sekoitukset voivat sekoittua keskenään. Samalla luonteetpiirteet periytyvät. On huomattava, että on olemassa kaksi yhdistelmää, mitkä eivät voi koskaan toteutua; ts. toistensa täydelliset vastakohdat. Nämä ovat sininen ja valkoinen (good + evil) sekä punainen ja vihreä (chaotic + lawful). Pääväri on suomujen väri, ja toissijainen väri on suomunkärkien ja/tai muiden yksityiskohtien väri. Värien järjestyksellä ei ole suoraa vaikutusta luonteeseen; sinipunainen on CG kuten punaisininenkin, joskin lohikäärme on hieman taipuvaisempi päävärinsä suuntaan (eli sinipunaisella enemmän good ja punasinisellä enemmän chaotic).
Sigurdin muistikirja sauhusi jo kansia myöten, ja ryhmä takarivin miesten johdolla pudisteli hiljaisesti päätään. Olisiko näistä tiedoista apua jatkossa lohikäärmeiden kohtaamista varten, kun yritettäisiin keksiä, mahtaako lähestyvä lohikäärme olla ystävällinen vai ei?
Kuninkaallisia huolia ja murheita
Linnakkeella kuningasta odotti tavanomaiset hallinnolliset huolet, ja lisäksi Algorilla oli jotain sydämellään. Tavallisesti niin korrekti kääpiö avautui voimakkain sanakääntein Jel’Na rouvan käytöksestä, oli kuulemma hämmentämässä ihan jokaista mahdollista asiaa. Ja lisäksi joku tavallista sitkeämpi kaveri oli käynyt päivittäin jo jonkun tovin anomassa audienssia kuninkaalta.
Parin puhinan jälkeen kuningas kävi töihin, vastaanottosalin tavanomaisten asioiden jälkeen kaveri nimeltä Viljami Voivalvatti lopulta sai puheenvuoron. Moninaisten sanankäänteiden jälkeen hänen asiansa oli se, että koska hän oli avannut majatalon nimeltä Kuninkaan Huone, niin olisi kovasti hienoa jos kuningas oikeasti pistäytyi kyseisessä anniskeluliikkeessä, ja ehkä jopa jättäisi pienen muistoesineen majatalon seinälle. Suostuminen oli helpompaa kuin tekosyyn keksiminen, joten Boggo lupautui saapua illalliselle seuralaisensa kanssa. Kysyttyään Eólilta luvan, Boggo pyysi Jel’Nan seuralaisekseen. Tämä tosin siitä syystä että hän vasta jälkijättöisesti muisti tulevan Rouva Bogon olevan edelleen Kuunkiven linnakkeessa. Kaikkea voi pieni hobitti muistaa.
Jel’Na osoittautui olevan juuri sellainen narttu kuin Algor oli maininnut, tosin ylettömän kaunis sellainen. Kunnes majatalossa pariskunta oli päässyt pöytään - Viljami tarinoinut oman osuutensa, ja tarjonnut muutaman kierroksen itse kehittelemäänsä drinkkiä, kuplivaan veteen lisättyä perunaviinaa, joka kansan suussa pikaisesti oli saanut lempinimen KochuVichy – Boggo laittoi hurmurivaihteen päälle ja onnistui sulattamaan edessä olevan nuoren naisen. Hiljalleen Jel’Na avautui kuinka tylsää hänen elämänsä linnakkeella oli, ja kuinka kovin hän toivoi voivansa opettaa tietojaan ja taitojaan eteenpäin.
Ilta eteni omia latujaan, Boggo luovutti Voivalvatille yhden asevarastosta napatun tikarin ja rakensi sen päälle tarinan kuningaskunnan alkuajoista. Vaan ilman Sigurdin pohjatyötä kuninkaan tarinat ovat kovasti vajavaisia, niin tälläkin kertaa, mutta onneksi terästetyt kuplajuomat olivat pehmentäneet yleisön, ja kaiken lisäksi, hän sentään on kuningas. Linnakkeelle palatessa Boggo tarjoili vielä muutaman isällisen neuvon siitä kuinka Algoria kannattaisi käsitellä, ja iskosti nimen Benedictus tytön mieleen myöhempää pohdintaa varten.
Samaan aikaan majatalossa ryhmän sinne jääneet jäsenet Zir'Bah ja Wainamrun tajusivat, että kuninkaan seurueeseen kuulumisessa on omat puolensa, he olivat nyt kuuluisia, ja hamekansaa pörräsi yht’äkkiä ihmeesti ympärillä. Vaan aamun tullen itse kukin huomasi että KochuVichy tuntuu tekevän tepposet arvostelukyvylle, ja hiljalleen hiipivät karkuun kainaloon kiinni jääneeltä helmeltään.
Kaivuuhommia
Kun Kuninkaan Huoneen tapahtumista oli itse kukin toipunut, ryhmä yhytti jälleen Nostariethin ja lähti valumaan kohti etelää. Eólia oli konsultoitu Veljeskunnan tulevan päämajan piirroksista ja niille saatu hyväksyntä rakentavin kommentein, samaa sanoi Nostarieth. Sopiva paikka löytyi joen länsipuolelta, sekametsän peittämiltä kukkuloilta.
Sigurd huolehti työnjohdollisista tehtävistä, ja siitä että käytävät lähtivät muodostumaan haluttuun suuntaan. Malantur, Zir’Bah ja Wainamrun tuhosivat kiveä loitsuilla käskyjen mukaan, paikalle kutsutut elementaalit raahasivat murskeeksi tai tomuksi muuttunutta kalliota pois luolastosta. Muut ryhmästä vartioivat työmaata ja puuhastelivat muita avustavia hommia. Viikon kuluttua kelvollisen kokoinen luolasto oli sisustusta ja asukkaita vaille valmis. Luola naamioitiin odottamaan ensimmäisten noviisien saapumista.
Ainoa häiriö rakentamisvaiheen aikana oli parin harmaan yksisarvisen ilmestyminen, tulivat ihmettelemään ketkä heidän metsässään mekastavat, ja ei kai vain puita olla kaatelemassa. Ryhmä oli jälleen kerran täysin valmistautumaton ’miksi’ –kysymykseen, ja luultavasti myös mokelletun selityksen onttous jätti yksisarviset niin sanattomaksi, että poistuessaan kykenivät ainoastaan uhkaamaan tulevansa ensi kerralla isolla porukalla jollei jotain järkiperäistä vastausta löytyisi.
Pakolainen
Ryhmä palasi takaisin Bogon linnakkeelle, Nostarieth ei edelleenkään halunnut tulla linnoitukseen saakka, vaan jäi asustelemaan kaupunkiin. Kuninkaan Huone – nimisessä majatalossa kuulemma oli aina hyvä meininki.
Linnakkeella Algorilla oli taas vauhti päällä, joku haltiajamppa oli ilmestynyt ja jäänyt odottamaan kuninkaan paluuta. Mutta eihän siinä mitään, mutta Jel’Na rouvan käytös oli kokonaan muuttunut, oli nyt mitä herttaisin tyttönen, mutta oliko se nyt silti asiallista että häntä kutsutaan nimellä ’suloinen vanha jurottaja’. Ehkei olisi, mutta Boggo ei silti malttanut olla heittämättä vähän lisää löylyä kääpiön kuumalle kiukaalle, salaa nautti kuitenkin haltianaisen huomiosta.
Tapaamista pyytänyt eräs nimeltämainitsematon haltia, joka tullut hakemaan poliittista turvapaikkaa. Ei kuulemma enää ollut haluttu asukas Galadrielin leirissä, ja poliittinen turvapaikka itse asiassa tarkoittikin kuninkaallista saattuetta Amon Lindhiin. Kaveri oli kokonaisuudessaan niin epäaito ja -uskomaton, että moista olisi pakko lähteä tutkailemaan vähän tarkemmin. Nimi Galadriel häilyi monien huulilla. Pohjoiseen oltaisiin joka tapauksessa matkalla, Rakelin laskettuun aikaan oli enää alle kolme kuukautta, ja Boggo halusi hänet omaan linnakkeeseensa synnyttämään perillistään. Joten haltiaa pyydettiin olemaan aamulla lähtövalmiina matkaa varten. Wainamrunille lankesi tehtäväksi matkan aikana koettaa tutustua kaveriin vähän tarkemmin, josko hän pystyisi näkemään mitä heimoveli yrittää piilotella.
Taivallus oli tapahtumaköyhää useita päiviä, kunnes eräänä iltana heti kun leiri oli saatu pystyyn, vartiomiehet huomasivat ympäriinsä kuljeskelevan maata tonkivan haamun, joka oli pukeutunut täyteen haarniskaan. Kun ryhmä sai itsensä kasaan, lähdettiin juttusille. Seurasi perinteisen epälooginen epäkuolleen kanssa käyty keskustelutuokio, kaveri oli kenraali Dugal, ja joskus muinoin ennen kupua oli tällä paikalla taistellut kuninkaan nimissä lohikäärmettä vastaan, ja nyt kovasti ihmetteli miksi ryhmä leiriytyi taistelutantereelle ruumiiden keskelle, ja missä ihmeessä hänen uljas sotaratsunsa mahtoi olla?
Siitä ei sen viisaammaksi tultu, ja ryhmä siirsi leirinsä virstan verran pohjoiseen. Aamiaiseksi oli tarjolla padallinen höyryävää riisipuuroa, ja jotenkin jokainen onnistui syödessään kolhaisemaan hampaansa pieneen puteliin erilaisia taikajuomia, oli 25. joulukuuta.
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.