Uudisraivaajat 13
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Mitä koukkuun voikaan tarttua?
Aamun valjettua haettiin varastolta onkivavat ja lähdettiin Harrin opastuksella joen alajuoksulle noin virstan päähän paikkaan jossa luuta oli tarttunut pojan onkeen. Malantur, Wainamrun ja Boggo lähtivät uimasille ja pienen sukelteluhetken jälkeen vastakkaiselta törmältä löytyi veden alta teräsovi, sen edessä oli jäljistä päätellen ammoin ollut jonkinlainen lautarakennelma, josta enää oli vain rippeet jäljellä. Itse ovi sen sijaan kiilteli uutuuttaan. Minkäänlaista avausmekanismia ei näkynyt, mutta sen sijaan samanlainen haamukuvio kuin Harrin luudassa. Kuvio oli tuttu myös She-Ruinista, 12-neuvoston kokouspöydän ympärillä yhteen tuoliin oli painettu tuo kuvio.
Ryhmä siirtyi joen ylitse ja Sigurd piirteli aikansa numeroita santaan jonka jälkeen Malanturin oli helppo synnyttää ylimääräinen luolanpätkä juuri tahdottuun paikkaan teräsoven taakse. Sieltä paljastui pitkä käytävä jossa oli tasaisin välein käyttämättömiä soihtuja pidikkeissään, seinä- ja lattialaatat olivat poikkeuksellisen tyylikkäästi koristeltuja.
Reilut 70 metriä pitkän käytävän takaa löytyi vastaavanlainen teräsovi. Ensin ajateltiin tehdä ylimääräinen reikä seinään, mutta kun sekä Elanor että Cúlindë saivat voimakkaita säväreitä joiden perusteella se olisi huono ajatus, joten ideasta luovuttiin. Sitten aprikoitiin että ehkä luutaa voitaisiin käyttää oven avaamiseen, ja lähdettiin palailemaan takaisin maan pinnalle jonne Arwen ja Harri olivat jääneet odottelemaan. Hyvien luolastontutkimisperiaatteiden mukaan Wainamrun alkoi aikansa kuluksi lauleskelemaan Angelalle jotain poppisikermää.
Laulajapojan kapia polku
Kun päästiin takaisin ulkoilmaan Wainamrun lyhistyi ilman näkyvää syytä maahan. Parhaan mahdollisen maallikkodiagnoosin perusteella parantaja oli hengetön, joten häneen kiinnitettiin sielun lähtemisen estävä rintaneula. Sillä hetkellä Angela alkoi parkumaan täydellä voimalla ja Elanorin pinssi lämpeni lämpenemistään kunnes se sytytti hänen paitansa tuleen. Elanor viskasi pinssin maahan.
Seurasi pitkä ja monivaiheinen vänkäys siitä mitä tämä kaikki oikein mahtoi tarkoittaa ja mitä helvettiä seuraavaksi pitäisi tehdä. Se ainakin opittiin että ilman parantajaa ryhmä on täysin avuton lääketieteellisten ongelmien edessä. Lopulta päädyttiin siihen että rintaneula poistetaan ja Wainamrun koetetaan herättää henkiin sydänhieronnalla. Kun neula poistettiin, Angela lopetti parkumisen ja pinssi alkoi viilenemään. Valmistautuessaan antamaan tekohengitystä Anna huomasi että Wainamrun hengitti kuin hengittikin, tosin hyvin pinnallisesti ja lähes huomaamattomalla tavalla.
Kasattiin paarit ja lähdettiin retuuttamaan potilasta kohti linnoitusta. Siellä hänet jätettiin parantajien hellään hoivaan, jotka tosin eivät osanneet tehdä muuta kuin odottaa, ja ryhmä hajaantui omiin puuhiinsa.
Magian mestari
Oppimestari Sigurd päätti testailla nuoren Harrin kykyjä magian ihmeellisellä alalla. Esimerkkien opastama Harri koetti ensin lukita oven ja sitten saada kivenlohkareen iskemään tulta. Homma toimi ainakin melkein, ovi jumittui paikalleen ja lohkare halkesi pieniksi palasiksi. Pojassa on ainakin potentiaalia, mutta nuoriso ei vaan hallitse vehkeitään.
Boggo kuljeksi pitkin linnaansa linnanherran elkein ja kuunteli alamaistensa huolia ja murheita sekä tarkasteli mitä uutta alueelle oli saatu rakennettua. Kovasti tuntui kaikenlaista olevan vireillä, vaikka kyllä niitä huolia ja murheitakin riitti. Tarkastuskierroksen kierroksen jälkeen Boggo laati uskollisen neuvonantajansa Sigurdin avustella puheen jonka aikoi esittää aamun valjettua väelleen. Tarkoituksena oli löytää keinot jotta eri rodut pystyisivät rakentamaan tulevaa elämäänsä perinteidensä mukaisesti mutta silti varmistaa kaikkien haaksirikkoisten turvallisuus ja hyvinvointi.
Aamuyön tunteina Wainamrun tokeni tajuttomuudestaan, hän tunsi itsensä omituisen virkeäksi ja päteväksi vaikkei oikein kyennytkään selittämään mitä oli tapahtunut. Aamiaisen aikaan haaksirikkoiset kokoontuivat pääsaliin ruokailemaan ja kuuntelemaan itse itsensä linnanherraksi nostaneen hobitin ensimmäistä julkista puhetta. Pienen alkutakertelun sana upposi kuin upposikin kuulijoihin ja tomaatit pysyivät ainakin vielä lautasella. Asiaan saattoi myös vaikuttaa Sigurdin oikeaan aikaan oikeisiin korviin kuiskailemat väritetyt totuudet.
Vaihteeksi haudanryöstöä
Hallinnollisten kuvioiden selvittyä pakattiin jälleen retkireput ja lähdettiin jatkamaan keskeytynyttä luolan tutkimusta. Wainamrun vain vannotettiin pitämään sävelet sisällään kunnes niitä todella tarvitaan. Jälkimmäisen teräsoven edessä Anna havaitsi ilmassa vienosti leijuvan omalaatuisen tuoksun. Pienen pohdiskelun jälkeen se yhdistettiin seinillä oleviin soihtuihin, jos yhden niistä olisi sytyttänyt koko käytävä olisi räjähtänyt liekkimereksi. Soihdut siirrettiin ulos pieniin kasoihin.
Oven edessä saatiin taas hetki temuta koettaen monenmoisia temppuja kunnes Elanor vain koskettamalla sai sen liukumaan auki. Kaikkea ei vain pysty ymmärtämään. Huoneessa oli sinisen spottivalon valaisema arkku jota ympäröi 12 lattiassa ja katossa olevaa haamusymbolilla varustettua pyöreää laattaa joita yhdisti ohut hopealanka. Seinät olivat täynnä epäsymmetrisiä kohoumia ja syvennyksiä jotka sininen valo sai varjoilemaan häiritsevällä tavalla.
Elanor ja Cúlindë kiersivät arkun ja löysivät sen takaa luurangon. He astuivat hopealangan ylitse jolloin seiniltä irtosi 12 mustanpuhuvaa haamua heidän kimppuunsa, muu ryhmä ei oikeastaan ehtinyt edes rynnätä avuksi kun Cúlindë oli jo niitannut haamujengin. Sangen vaikuttava suoritus.
Tämän jälkeen muut vetäytyivät jälleen ovensuuhun kun Elanor Cúlindën kanssa aukaisi arkun kannen. Heti kanteen koskettuaan sen läpi ilmestyi haamu jolla oli toisessa kädessä kirja ja toisessa kohotettu miekka. Näky järkytti Elanoria niin kovin että hän jähmettyi paikalleen, ainoastaan suoli pysyi toimintakuntoisena. Kun muut yrittivät rynnätä paikalle he törmäsivät näkymättömään muuriin, mutta eipä Cúlindë juuri apua tarvinnut, sillä parilla iskulla hän hoiteli haamun pysyvästi hautaansa.
Haamu jätti jälkeensä miekan, kirjan, sormuksen, korvakorun ja viitan, muuta mielenkiintoista huoneesta ei sitten löytynytkään. Ulos päästyään Elanor vaihtoi kalsarit ja muut tutkivat saalista. Niistä saatiin tosin selville vain se että ainoastaan mystikko kykenisi niitä käyttämään tai ymmärtämään. Kyllä niille siitä huolimatta ottajat löytyivät. Sigurd otti yhden soihduista myöhempää tutkimusta varten ja muut kannettiin takaisin käytävään jonka Malantur sinetöi.
Jälkilöylyt
Ryhmä kävi vielä linnalla heittämässä hyvästit taas joksikin aikaa ja lähti kohti Palrockin luolaa. Muutaman päivän taivalluksen jälkeen saavuttiin tutun luolan suuaukolle, iltanuotiolla istuttiin myöhään pohtien parasta mahdollista taistelutaktiikkaa ja pengottiin reppujen sivutaskuista niihin kertynyttä roinaa ja rompetta josta voisi olla edes hivenen verran apua voimasuhteiden tasapainottamiseksi. Görinin kohtalo kuitenkin kummitteli yöllä kaikkien mielissä kun näytti siltä että kaikki olisi loppupelistä yhden onnekkaan iskun varassa.
Aamun sarastettua lähdettiin luolaan, sama enkelihahmo vartioi edelleen Palrockin kammioiden sisäänkäyntiä, mutta seinillä olleista arkuista enää kolme oli ehjänä. Jotain täällä oli tapahtunut. Laavavirtojen kuumentamassa valtaisassa kammiossa Palrock nähtiin paadellaan valtaistuimella istuen ja vihreänä hohkaavaa kiveä transsissa tuijottaen, ympärillään 12 purppuranpunaista demonipatsasta.
Lähestyminen sujui vielä ongelmitta, mitä nyt Elanor ja Sigurd joutuivat välillä käymään käytävässä keräämässä vähän rohkeutta. Cúlindën loitsujen avulla ryhmä lensi asemiin paadelle. Elric, Cúlindë ja Páin valmistautuivat antamaan jähmettyneelle pahalaiselle ensi-iskun muiden varmistaessa selustaa ja ladatessa jousiaan. Parit ensimmäiset lyönnit eivät kuitenkaan näyttäneen tekevän huomattavaa vahinkoa, ei edes ilmavoimiksi ryhtyneen Bogon raivolla linkoama kivi. Mutta juuri Palrockin alkaessa vavahtua tilastaan Elric onnistui katkaisemaan hänen toisen jalkansa polven alapuolelta, nyt pitäisi vaan pysyä hengissä kunnes elämä olisi virrannut Palrockista pihalle.
Paasi ryhmä jalkojen alla syttyi liekkimereksi ja patsaat alkoivat verryttelemään jäseniään samalla kun Palrock muuttui liekehtiväksi hirviöksi. Muut joutuivat pakenemaan grillistä, mutta Cúlindëlle ja Elricille oli annettu pullolliset vahingolle immuuniksi tekevää taikajuomaa, he onnistuivatkin iskuillaan vahingoittamaan Palrockia niin pahasti ettei tämä kyennyt iskemään takaisin täydellä voimalla. Juuri kun purppuranväriset, reilut kolmemetriset demonit olivat iskemässä kyntensä siilipuolustuksessa olevaan ryhmään romahti Palrock elottomana valtaistuimelleen ja demonit jähmettyivät takaisin kiveksi, samalla kun liekit vaipuivat takaisin paaden sisään.
Malantur ehti ottaa talteen pienen pullollisen Palrockin verta ennen kuin se paloi muun ruumiin tavoin tuhkaksi. Wainamrun lääkitsi muutamat syntyneet palovammat ja valtaistuinta innolla tutkineet löysivät sieltä lainlaatan alta mithrilillä päällystetyn kääpiön pääkallon. Kallon Páin viskasi laavaan inhon irvistys kasvoillaan mutta laatta sen sijaan mahtui hyvin saalisreppuun. Sitten katosta alkoi kuulumaan murtumisen ääniä ja ryhmä suoritti pikaisen vetäytymisen sortuvan luolaston alta. Ovea vartioinut enkelihahmo oli tällä välin kadonnut.
Uusille seuduille
Auringon valoon päästyään ryhmä päätti lähteä läheistä jokea kohti etelää ja merenrantaa vetääkseen mahdollisten kostoretkeläisten huomion pois linnoituksesta ja haaksirikkoisista, joiden suojautumismahdollisuudet eivät kummoiset olleet. Neljäntenä matkapäivänä sitten räjähti, Páinin reppu sinkosi lain sirpaleita ympärilleen melkoisella voimalla. Malantur ja Elric saivat pikkuvammoja mutta Páinin selkä muuttui tilkkutäkiksi. Kuin ihmeen kaupalla mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut, selkänahan menetystä enemmän kääpiötä taisi kirveltää saalisrepun ja sen sisällön täydellinen tuhoutuminen. Repun savuavista jäänteistä irtosi pieni musta pilvi joka lähti leijailemaan vauhdilla kohti länttä, pilvi tunnistettiin yhdeksi vampyyrien esiintymismuodoista. Niinpä tietysti. Sekuntien laskemisesta pitävien ryhmäläisten mielestä oli kulunut tasan 70 tuntia siitä kuin laatta oli irrotettu valtaistuimesta, jostain syystä tämä tuntui merkitykselliseltä.
Kun Páinin selkä oli karsittu kasaan jatkettiin matkaa. Jokea seuraillen saavuttiin meren rantaan, edelleen etelässä näytti siintävän saaristoa ja länteen avautui hiekka-aavikkoa, jolla poikkeuksellisen selkeä raja tasangon kanssa. Aavikon laitaa seuraillen lähdettiin kohti länttä ja Eölin kartanoa. Kun pidettiin leiriä suunnilleen kohdassa jossa aavikko vaikutti pohjois-etelä suunnassa leveimmältä, lähetti Malantur sauvansa lentämään korkeuksiin ja katseli sen kautta miltä ympäristö näyttää. Ja kuten epäiltiin, näkyi ilmasta käsin dyynien takaa rauniot, ketään ei kuitenkaan kiinnostanut lähteä niitä tutkimaan.
Kalpeaa kauneutta
Samana yönä vartijat havaitsivat kahdeksan musta pilven lähestyvän heitä lännestä, samanlaisia pilviä oli leijaillut paikalla silloin kun Ariel ilmestyi kuvioihin. Pilvistä seitsemän jäi pyörimään ryhmän ympärille kun viimeisestä ruumiillistui uskomattoman kaunis mustaan viitaan pukeutunut, kalkinkalpeilla kasvoilla ja verenpunaisilla huulilla varustautunut naisvampyyri. Hän näytti hieman Arielilta, mutta vailla ulkonevia kulmahampaita. Hän esittäytyi Fionaksi, Arielin vanhemmaksi siskoksi, ja kiitti nimeltä jokaista herättämisestään. Malantur sai erityiskohtelun kun Fiona palkitsi hänet pitkällä suudelmalla, siinä vaiheessa luonnostaankin jähmeä Malantur muuttui entistä tönkömmäksi. Seurueen muut miespuoliset jäsenet tuijottivat tapahtumaa valppaina ja arvatenkin kateellisina.
Vapauduttuaan syleilystä Malanturin kaulassa näkyi kaksi pyöreää verta tihkuvaa haavaa. Fiona sanoi että nyt hän on Merkitty muiden vampyyrien silmissä, ja tämä oli kiitos hänen vapautamisestaan. Malanturin hän lupasi tapaavansa vielä myöhemmin. Ennen poistumistaan Fiona loihti käsiinsä sapelin jonka heitti maahan ryhmän keskelle ja liihotti pilvenä kohti länttä.
Miekka oli sangen mielenkiintoinen esine, sen terä oli valmistettu eogista ja osuma siitä oli luonnolliselle olennolle melkoisella varmuudella kuolettava. Eikä sitä mitkään panssarit pysäyttäneet. Harmi vaan että miekka oli kirottu, taistelun tiimellyksessä sen kantaja saattoi hyvinkin seota ja alkaa lyömään turhan lähellä olevia kumppaneitaan, ja kerran miekan maistettua jonkun uhrin verta oli tämä tapettava tai kuoltava sitä yrittäessä. Eikä siinä vielä kaikki, miekan pitäisi saada tehdä viikossa tietty määrä tuhoa taisteluissa tai se alkaisi heikentämään kantajansa suorituskykyä. Muut pysyttelivät moisesta kapistuksesta loitolla, mutta silmät kiiluen Elric nappasi aseen itselleen ja väitti kykenevänsä hallitsemaan sitä. Tästä huolimatta muut siirsivät makuusijansa turvallisemmalta tuntuvan etäisyyden päähän hänestä.
Enkeleitä onko heitä?
Muutamien tylsien matkapäivien jälkeen, joita värittivät vain Elricin äkkiä herännyt himo tappaa kaikki iskuetäisyyden päähän tulleet metsän eläimet, laskeutui taivaasta ryhmän eteen vaaleasiipinen puhtautta hohtava naishahmo. Hän laskeutui Wainamrunin eteen ja ojensi kätensä. Hetken emmittyään ja Angelan kasvoja katseltuaan Wainamrun laski lapsen hahmon ojennetuille käsivarsille ja tämä lensi sanaakaan virkkaamatta takaisin pilviin. Vasta myöhemmin iski oivalluksena ettei kukaan ollut yrittänyt selvittää mikä olento mahtoi olla, vai olisiko se sittenkin ollut pelkkä illuusio…
Päivät sekoittuivat toisiinsa pitkän vaelluksen aikana, mutta lopulta päästiin jälleen Eölin kartanolle jossa ryhmä otettiin lämpimästi vastaan. Illallisen aikana alettiin jälleen hieromaan kauppoja, pullo Palrockin verta sai Eölin alahuulen väpättämään ja vastineeksi siitä hän lupasi suunnitella Bogon linnoitukseen puolustuslaitteet joiden avulla haaksirikkoisten olisi mahdollista säilyä hengissä edes ensimmäisestä epämiellyttävästä kohtaamisesta.
Mystikon haudasta otettujen esineiden tutkimiseen Eöliltakin kului pari päivää, tuon ajan ryhmä nautti kartanon vieraanvaraisuudesta, oppi Eölin tarinoiden kautta saaren historiasta, muun muassa Fionasta ja Arielista, ja suunnitteli mihin askeleensa seuraavaksi suuntaisi…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen.