Uudisraivaajat 38
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Sirpaleita ja sattumuksia
Boggo painautuu istumaan kammion seinämää vasten, tikari hänen kädessään viilentyy hiljalleen huoneenlämpöiseksi. Ei luupiikkiä, ei mitään. Ilme Bogon silmissä kertoo että tässä voi mennä taas hetki, joten muutkin ottavat mukavamman asennon huoneessa.
Jokainen ottaa yhden Sirpaleen palasen, ja jemmaavat sen taskuunsa. He tietävät kyllä mitä Indiel on sen voimista kertonut, ja kuinka arvokas se Amon Lindhin seppien keskuudessa voisi olla. Jopa niin arvokas että se saattaisi aiheuttaa arveluttavaa käyttäytymistä.
Sitten keskustelu siirtyy Drulin tilanteeseen, Tulkaksen kostaja olisi saapumassa kymmenen päivän kuluttua, tehtävänään yhteisen käsityksen ja ymmärryksen mukaan tappaa Drul. Kaikki lupautuvat seisomaan ystävänsä rinnalla, jos tilanne äityy taisteluksi saakka. Sitten Boggo kertoo suunnitelmastaan lähettäjää tiedustelijoita mantereelle, selvittämään minne lohikäärmeet ovat kadonneet ja millaisilla voimilla kapinallisjoukot Marathia vastustavat. Kaikkien yllätykseksi Ambon nostaa kätensä ja ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Vähän aikaa yskittyään Boggo lämpenee ajatukselle, sillä ehdolla että Ambon on mukana torjumassa Tulkaksen kätyriä, ja että hänelle löytyy sovelias korvaaja ryhmän tiedustelijana.
Siinä tarinoidessa ajatukset vierähtivät vielä vähän kauemmas lähitulevaisuuteen, kuuden viikon päästä olisi haltianeuvoston kokous. Koska siellä jokainen mahdollinen ystävä olisi tarpeen, Sir Wainamrun sai pohdittavakseen kuinka korvata Círdanin heille tarjoama laivamatka. Ja Sir Malantur puolestaan miettisi keinoa ostaa Kuningas Komûlin lähettiläs puolelleen, esittämällä tälle Kuningas Bogon vastalahja, vaikka tuskin miekkosella sananvaltaa asioihin olisikaan. Sir Sigurd puolestaan, varmaan vanhasta tottumuksesta, oli ottanut tavakseen vastata kuninkaalleen aina ’kyllä’, ja tajusi lupautuneensa selvittävänsä koomassa olevan hobitin hupun ja Ambonilla olevan miekan perusteella sekä Harmonisoijan, että Pandiran olinpaikat…
Aamun tullen olivat Linnakkeen yöhön kadonneet saaneet suunnilleen selville, kuinka paljon erilaisia uusi jumalia kaupungilta löytyi, paljonko heillä oli seuraajia, ja sen oleellisen tiedon että uudet jumalat eivät halunneet itseään kutsuttavan jumaliksi, vaan Valloiksi. Sama aamun valo paljasti Drulin matkaavan kohti temppelityömaata, hiekka tiimalasissa juoksi eikä ihan vielä näyttänyt valmiilta.
Linnakkeen paraatikentällä kokoontuivat Algor, Podek, Boggo, Hodor ja Roman. Olihan Roman toki pyytänyt päästä kouluttajaksi, mutta epätoivo vilahti hänen kasvoillaan tajutessaan että pääsykokeena olisi tehdä Hodorista neljässä viikossa Kuninkaan Kilvenkantaja, joka pystyisi suojelemaan itseään ja kuningastaan, sekä lataamaan kuninkaallista linkoa huomattavan sähäkästi.
Boggo ei jäänyt kuuntelemaan, kuinka Roman yritti selittää kumpi pää miekasta on se vaarallinen, vaan painui kohti Elmerin työpajaa. Siellä hän pitkällisen selittelyn kautta alkoi veistää lahjaa Tyrionille, tarkkaa pienoismallia tikaristaan.
Vallan Voima
Drulin säätäessä temppelin kanssa, ja Ambonin hioessa taistelusuunnitelmaa, muut ryhmästä keskittyivät nauttimaan elostaan. Odotus keskeytyi, kun Algor tuli tuomaan sanaa että kaksi miestä oli löydetty murhattuna. Silminnäkijä, koditon juoppo Ulbur ”Putte” Kumpula, oli jo vartijoiden toimesta tuotu linnakkeelle. Hänen sekavan kertomuksensa perusteella uhrit, Make ja Pera, Puten lailla Iltalamppu-nimisen ravitsemusliikkeen vakioasiakkaita, olivat raahanneet välissään kolmatta lähes sammunutta miestä, joka tunnettiin nimellä Puuseppä, kapakan takana olevalle kujalle, jota Putte myös kodikseen kutsui, mutta kesken kaiken Puuseppä oli selvinnyt, muuttunut ylävartaloltaan karvaiseksi pedoksi ja parilla nyrkin iskulla surmannut miehet. Peto oli huomannut Puten, mutta koska tämä ovelana kaverina näytteli sammunutta (mutta eihän hän suinkaan ollut sammumassa, korkeintaan vaan vähän väsytti) niin jättänyt tämän rauhaan.
Ryhmä lähti tutkimaan tapahtumapaikkaa, ja jälkien perusteella asiat olivat kuten Putte kertoi. Murtuneiden kallojen lisäksi uhreilta oli revitty kurkut auki, jäljet vastasivat pitkäkuonoista eläintä, kuten sutta tai karhua. Ambon pystyi seuraamaan epäillyn jalanjälkiä kaupungin muurille saakka, josta ne katosivat. Muurin toiselta puolelta etsittiin vastaavia jälkiä useiden tuntien ajan, tuloksetta. Vartijoilla ei ollut näkemystä asiaan.
Kuvauksen perusteella Juri tunnisti Puusepän Mats Sundiniksi, kotiosoitekin löytyi arkistoista, olihan mies ostanut Jurilta luvan myydä tuotteitaan torilla. Ennen kotiratsiaa ryhmä kävi vielä torilta kyselemässä onko miestä näkynyt, siellä paljastui että Matsin tekemiä tuotteita kauppasi korukauppias Ang Elina. Hänen mukaan Mats oli edellisenä päivänä käynyt jättämässä tuotteita myyntiin ja sanonut lähtevänsä metsiin keräilemään raaka-aineita, kuten hänen tapoihinsa kuului. Matsin kodista ei löytynyt jälkiä syyllisyydestä tai syyttömyydestä, siisti asumus jonka yhteydessä on puusepän verstas, kaikki työkalut tarkassa järjestyksessä.
Murhaajan jäljet kylmenivät, mutta ryhmän ajatukset olivat muutenkin menossa muille poluille, tänä yönä Tulkaksen kostajan oli määrä ilmaantua.
Ambon oli valinnut kohtaamispaikaksi linnakkeen katon, vartijat oli häädetty pois, Sir Sigurd jäi taktiseksi reserviksi ja Algor oli paikalla ohjaamassa Eölin rakentamia puolustusrobotteja. Määrätyllä kellonlyömällä näkyviin ilmestyi nelisiipinen hahmo, joka kiersi tarkistamassa Drulin teettämän temppelin, ja jäi sen jälkeen leijumaan hyvän matkaa katonrajan ylä- ja ulkopuolelle. Boggo jatkoi herjasarjaansa siitä mihin se oli kaksi kuukautta sitten päättynyt, ja uskomattomalla tavalla terävät sanat osuivat jälleen maaliinsa. Seuraukset vain olivat kovasti erilaiset kuin kuninkaan kuvitelmissa. Pimeään öiseen taivaaseen aukeni portti, jonka läpi astui viisi samankaltaista hahmoa. Boggo lyhistyi katolle sikiöasentoon tärisemään ja odottamaan kohtaloaan. Sir Malantur jatkoi hyvin epäpappismaiseen tyyliin olentojen kiroamista. Sen jälkeen seurasi sarja olentojen heittelemiä loitsuja, jotka saivat Sir Malanturin vaikenemaan, puolustuslaitteet räjähtämään, ja koko ryhmän toimintakyvyttömään tilaan.
Kun katolla vallitsi näennäinen rauha ja hiljaisuus, naispuolinen olento kohdisti mielenkiintonsa Druliin ja sanoi: ”Täällä sinä, kiittämätön lapsi, elät ylellistä elämää, istut kuninkaan neuvostossa ja syöt itsensä kuninkaan pöydässä, samalla kuin nainen, joka sinut synnytti tähän maailmaan, taistelee pois heitetyistä jätepaloista saastaisilla kujilla kulkukoirien kanssa. Häpeä! Tästä jäljellä olevasta ajasta sinun tulee tehdä äidilleen niin mukava, kuin se on mahdollista. Tämä tarkoittaa siis ajan ja rahan uhrausta. Naisen viimeiset kuusi kuukautta tulee olla ylellisiä, kivuttomia ja miellyttäviä, ja hänen tulee saada elää loppuelämänsä rakkaiden ihmisten parissa ja luona.”
Tämän jälkeen hän jatkoi vielä puhettaan siirtäen katsettaan ryhmäläisestä toiseen ”Te muut! Koska olette ilmaisseet halunne suojella tätä henkipattoa olemalla valmiit nostamaan aseenne minua ja näin ollen itseään Tulkasta vastaan, olette tekin tämän epäonnisen kohtaloon osittain sidotut. Vihaa ei ole kuitenkaan vielä vuodatettu päällenne, joten saatte valita: joko autatte häntä tehtävässään tai hylkäätte hänet tyystin suorittamaan tehtäväänsä yksinäisyydessä. Muita tovereita hän ei tule löytämään tähän tehtävään, kuin teidät. Koska Tulkas on myös kilpailun Valta, on teille tässäkin palkinto. Se, kuka lahjoittaa suurimman summan naisen hyvinvointiin, tullaan palkitsemaan.”
Sitten olennot poistuivat.
Aamun tullen jokainen oli ehtinyt asiaa kantiltaan miettiä, ja ryhmä pääsi jonkinlaiseen päätökseen. Drul, Shaun ja Ambon lähtisivät mantereelle, he kulkisivat Surmaajien Veljeskunnan kautta ilmoittamassa asiasta Nostariethille ja pyytämällä tältä pari kokelasta liittymään kuninkaan miehiin, ”näkemään verta ja maailmaa”. Sieltä he jatkaisivat Kiteelle ja hankkisivat laivakyydin Zonacoon, jossa Drul oli viimeksi äitinsä nähnyt, pari vuosikymmentä sitten. Se kohtaaminen ei ollut lämminhenkinen. Muut ryhmästä osallistuivat tehtävään keräämällä Drulille huomattavan matkakassan, ja hoitavansa oman osuutensa kunhan mamma-Drul aikanaan linnakkeelle saataisiin.
Vielä ennen lähtöään Drul toi kivenveistäjä Jimin puheille, siinä temppeliä rakentaessa pojat olivat ehtineet jutella monenmoista, ja Drulin mukaan kaveri osasi muutakin kuin näppäillä luuttua ja hakata kiveä. Lyhyen haastattelun jälkeen Sir Sigurd kaivoi salkustaan Jimille paperin, johon kirjoitetun juhlallisen valan hän pyysi tätä vannomaan. Uudessa muuttuneessa maailmassa mihinkään ei voi enää luottaa. Jimi antoi valansa äänen värisemättä.
Boggo on minun Kuninkaani
En kumarra toista herraa
En usko toisen sanaa
Miekkani mieleni sieluni
Kuuluvat Kuninkaalleni
Kuninkaan tahto on tahtoni
Kuninkaan vihollinen on viholliseni
Tätä valaa varjelen
Kunnes kohtaan Kuoleman
Kun Jimi kertoi olevansa Tietäjä, Taistelija ja Taitelija, ja tuon tietäjäosuuden keskittyvän erityisesti merkittäviin esineisiin, Boggo huomasi pojan silmissä saman aarteenhimon joka silloin tällöin katseli peilistä takaisin, ja ennen kuin Jimi ehti edes kysyä sulki ovet kammioihinsa sanomalla, että tässä ryhmässä jokainen kerää osansa taistelussa. Mutta kuningas lupasi jotain Jimin Taiteilijapuolelle; mahdollisuuden esiintyä korkea-arvoiselle haltianeuvostolle. Tai ainakin mahdollisuuden koe-esiintymiseen.
Eikä tappaminen koskaan lopu
Ryhmän hyvästellessä Drulia ja kumppaneita, palvelijat tulivat kertomaan että vartijat olivat löytäneet Puten ruumiin roskakasasta tämän kotikujalla. Ryhmä meni paikalle ja Sir Wainamrunin pikaisen tutkimuksen perusteella Putte oli tapettu samalla tavalla kuin edellisetkin uhrit, ja ollut kuolleena ainakin muutamia päivä. Tämä herättää epäilyksiä Jimissä, sillä hän muistaa selvästi nähneensä Puten eilen Iltalampussa ollessaan siellä keikalla. Bogon mielestä roskakasojen penkominen johtolankojen toivossa ei sovi hänen kuninkaalliselle arvovallalleen ja niinpä hän siirtyy linnakkeelle hallinnollisiin tehtäviin.
Muut menevät Iltalamppuun, jossa paikan isäntä, Setu Koskinen, vahvistaa Jimin muistikuvat. Setu toteaa itsekin ihmetelleensä, miten Putte oli koko illan kapakassa selvin päin. Sellainen oli täysin hänen tapojensa vastaista toimintaa. Kuten oli ollut myös Puusepän itsensä umpihumalaan juominen.
Tappaja, mikä olento se sitten ikinä onkaan, näyttää siis kykenevän ottamaan tappamansa henkilön ulkomuodon, joten tällä hetkellä Se siis kulkisi Puten hahmossa. Mutta koska tapahtumat näyttivät liittyvän jollain tavalla Iltalamppuun, ryhmä jää sinne viettämään iltaa ja katsomaan tapahtuisiko jotain omalaatuista.
Sir Wainamrunin kylkeen liimautui baaritiskillä hemaiseva neitokainen, sanoi nimekseen Lua, kuka tyttönen nyt voisi vastustaa komean haltian, joka on vielä, ooh, kuninkaan ritari, seuraa. Viini virtasi ja tarinat vaihtuivat. Ilta eteni aina linnakkeelle saakka, jossa Lua ilmoitti että tästä portista pidemmälle pääseminen kustantaisi arvon ritarille sitten kaksi kultarahaa. Siinä vaiheessa Sir Wainamrun oli jo niin myyty, ettei harkintaan uhrattu aikaa; niin vaihtoi kulta ja siihen liittyvät palvelukset omistajaa.
Muutama päivä myöhemmin Nostariethin lähettämät kokelaat, Berek Selmy ja Arn de Gothia liittyvät ryhmään. Koska heidät oli arvioitu soveliaiksi jo ennen kuin heidät otettiin Veljeskunnan koulutukseen, sisäänpääsyriitiksi riitti Boggostoliiton Valan vannominen.
Seuraava tapahtuma on Puusepän pidätys. Hän oli kävellyt ulkopuolelta kaupungin porteille vetäen perässään kärryä, jossa oli paitsi lankkuja ja lautoja, niin myös hirven ruho. Portilla vartijat olivat ottaneet hänet haltuun. Sir Malanturin perusteellisesta kuulustelusta huolimatta Mats ei myöntänyt mitään, eikä myöskään jäänyt kiinni valheesta. Hän oli poistunut kaupungista ennen ensimmäisiä murhia, ja tätä tukivat Ang Elinan ja Matsin naapurin todistukset. Sundin päästettiin siis vapaaksi.
Sir Wainamrunille selvisi, että Lua työskenteli Taikyö –nimisessä ilotalossa. Arnilla oli teoria jonka mukaan murhaaja, tai se Olento, olisi päässyt kaupunkiin jonkun vasta tulleen mukana. Ja kun bordelli oli vasta avattu muutamia kuukausia sitten, niin epäilemättä sen työntekijät olisivat tuoreita kasvoja linnakkeella. Ehkä joku heistä olisi jopa kateissa. Joka tapauksessa tätä tutkimushaaraa olisi syytä selvitellä perinpohjaisesti. Ja huomattavan pitkän ajan kaverukset saivat Rouva Kyyhkysen johtamassa laitoksessa kulumaan. Tästä huomattava osa meni perinpohjaiseen laitoksen henkilökunnan kartoitukseen. Mitään juttuun liittyvä ei toki selvinnyt. Mutta ehkä tietoa johonkin muuhun myöhäisempään tarpeeseen kuitenkin.
Vaan pian seuraava ruumis kirjaimellisesti rantautui, kun kalastajat löysivät yhden omistaan kellumasta joesta. Hän oli ollut parantajan arvion mukaan kuolleena jo yli kuukauden, mutta menehtyneen kalastajan vaimon mukaan hän oli ollut elossa neljä päivää aiemmin. Tosin mies oli käyttäytynyt omalaatuisesti jo jonkun aikaa. Tämäkin jälki kylmeni.
Tapahtumat alkoivat nivoutua auki, kun Podek tuli kertomaan että yksi vartijoista on kadonnut, hän ei iltavuoron jälkeen ollut palannut kotiinsa. Kyseinen vartija, Vellu, oli sama mies joka oli parinsa kanssa löytänyt Puten ruumiin. Tässä oli jotakin. Vartiokaartille annettiin etsintäkuulutus ja ryhmä lähti koluamaan katuja Jimin pikaisesti tekemän tunnistuskuvan kanssa. Kun todennäköiset paikat on etsitty, jäljelle jäävät epätodennäköiset, ja kuin ihmeen kaupalla yhdestä sellaisesta Jimi löysi Vellun ruumiin. Satamassa olevasta varastosta, tynnyriin sullottuna. Tapettu samalla tavalla kuin edellisetkin, mutta tämä oli alasti. Murhaajalla oli nyt kaartin univormu.
Sir Malanturilla oli loitsu, jolla pystyy paljastamaan ’vihollisen’, joten hän asettui korppinsa silmin tarkkailemaan vartioston päämajaa, vuoronvaihtojen yhteydessä kaikki heistä joutuisivat katseen alle. Ensimmäinen osuma ei kuitenkaan ollut vartioston jäsen, vaan karskin näköinen mies, jonka kasvojen oikeaa puolta peittävät rujot paloarvet ja silmälappu. Miestä seurattiin kapakkaan, josta vartiokaarti kävi hänet nappaamassa ja viemässä tyrmään kuulusteltavaksi.
Mies kertoi olevansa korpraali Lûnd, Adrianin joukoista, ja haavoittuneensa ollessaan partiossa ja heidän törmättyään tummaihoisiin haltioihin. Nyt hän oli sitten toipumislomalla. Oli tullut salamasta naamaan. Miekkosen jutun tasosta päätelleen pääkoppa ottanut muutakin osumaa kuin näkyvät vauriot. Oli kuulemma ennen Saarelle tuloa taistellut muuan luutnantti Balerionin joukkueessa, hurjia juttuja tullut, ei pitäisi kenenkään moista sotaa käydä. Arvon Shaun lienee unohtanut mainita joitain yksityiskohtia ryhmään liittyessään. Lopulta Sir Malanturin armottoman katseen alla Lûnd murtui ja kertoi olevansa Adrianin lähettämä vakooja. Vanha Boggohan olisi puukottanut miehen siihen paikkaan, mutta uusi rauhallinen ja harkitseva Boggo käski vain Algoria rakennuttamaan torille mestauslavan huomiseksi.
Mestauspäivän aamiainen keskeytyy, kun palvelija juoksee huutaen huoneeseen ja kertoo löytäneensä Jurin ruumiin. Ja kuitenkin vartijat tiesivät tämän poistuneen linnakkeelta vain muutamia minuutteja sitten. Alkaa hurja takaa-ajo, Sir Malanturin korppi löytää pakenevan Juri-hahmon ja ohjaa ryhmäläiset oikeille jäljille. Jimi on porukan nopein, hän saavuttaa murhaajan satamassa, ja iskee tämän maahan kuolettavasti haavoittuneena. Kun Boggo pääsee paikalle hän selittää ympärille kerääntyneelle kansalle että Jurin hahmossa on kansalaisia surmannut muodonmuuttajatappaja, ja käskee vartiomiehiä polttamaan ruumiin ja pyyhkimään tuhkat jokeen. Ilme Sir Wainamrunin kasvoilla kertoo että hän ehkä olisi halunnut hivenen vielä tutkia ruumista ennen sen tuhkaamista.
Tämän episodin jälkeen onkin jo kiire torille, kansa janoaa verta. Algor on ottanut itselleen teloittajan roolin, ja hioo lavalla suurta taistelukirvestä. Lûnd on sidottu ja hänen päänsä on painettu suurta pölkkyä vasten. Boggo lukee miehen kuolemantuomion, tässä versiossa vakoilun lisäksi syytelistalla on salamurhan valmistelu, tokihan hän oli aikeissa viimeistellä se mikä Colombolta jäi puolitiehen. Kansa hurraa kun Algorin kirves kohoaa, ja putoaa.
Lûndin pää lähetettiin korissa Joensuuhun, saatekirjeessä olivat sanat:
”Lähetä ensi kerralla kaksisilmäinen vakooja”
Edesmenneen Jurin huone on ylellisesti sisustettu. Ilmeisesti hänellä on ollut varaa hankkia kaikenlaisia pieniä mukavuuksia, kuten erilaisia alkoholipitoisia juomia ja kuivattuja makupaloja, sekä suolaisia että makeita. Olipa lipaston päällä pullollinen kallista hajustetta. Pullon kaulasta roikkuvassa kortissa oli vain teksti ”Taikayö / Lua – Kiitoksena Unohtumattomista Hetkistä. Ehkä mielenkiintoisin esine oli kuitenkin kaulariipus, jossa oli avattava amuletti. Taikuuden näyttävät loitsut pingasivat amuletin lumotuksi. Sen taika oli siinä, että kuka tahansa amuletin avasikin, näki hän sen sisällä pienen kuvan siitä henkilöstä, jota rakasti kaikkein eniten. Kukaan muu ei nähnyt tätä kuvaa, ei vaikka olisi kurkkinut avaajan olan yli. Muutama ryhmän jäsen avasi amuletin, mutta kaikki onnistuivat pitämään pokerinaaman enemmän tai vähemmän hyvin. Esineen käyttökelpoisuus jäi kuriositeetiksi.
Jurin huoneesta löytyy myös hälyttävää aineistoa, miekkonen on näköjään vetänyt välistä valtakunnan veroja, keksinyt kansalaisille uusia maksuja jotka ovat jääneet tilittämättä, ja muuta sellaista. Raskauttavin on kuitenkin kauppasopimus Umbarin Borathôrin kanssa. Sopimuksesta käy ilmi, että Juri itse hallinnoi ”maahantuontivirastoa”, joka sijaitsee Kiteellä, ja joka käy yksinoikeuskauppaa tuotteista Umbarin kanssa. Tämän lisäksi sopimuksen mukana olevassa saatteessa on maininta liitteestä, joka on erillissopimus ”Oikeutetun Kuninkaan Saattamisesta Valtaan”. Saatteesta ja sopimuksesta käy ilmi, että Juri on oikeutettu 50.000 kultarahan palkkioon siitä, että ”auttaa tämän maan laillista hallitsijaa saamaan omansa takaisin välittömästi tästä päivästä eteenpäin lukien”. Saatekirjeessä on lisäksi teksti ”Ei Boggo ole mikään oikea kuningas, vaan pelkkä huijari. En tajua miksi kaikki nöyristelevät häntä. Mutta ei se mitään, ei hän tajua tai edes huomaa mitään erikoista, niistä muista puhumattakaan. Se hullu on täynnä itseään ja aivan liian keskittynyt Garaninmaan ”uhkaan”. On aivan mahtavaa kusettaa sitä päivästä toiseen sen tietämättä. Kunhan tämä on saatu alta pois, tulen käymään vierailulla, niin kerron lisää juttuja. Takaan, että naurua riittää. Palauta vielä tämä viesti allekirjoitettuna, niin tiedän ryhtyä valmistelemaan 'vallankumousta'. Etsikää te sopiva henkilö esittämään oikeutettua perillistä, niin minä hoidan loput täällä päässä. Pystyn helposti vakuuttamaan Bogon siitä, kuinka olisi järkevää toimia. Takaan, ettette pety!”
Bogon ilmeestä voi päätellä Jurin olevan onnellinen siitä että on jo kuollut.
Lauantaisauna ja tien päälle
Seuraavat pari viikkoa sujuikin sitten ihanassa joutilaisuudessa. Mitä nyt Roman tuskaili Hodorin kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta omaksua edes soturielämän alkeita. Päivää ennen lähtöä kohti Amon Lindhiä Elmer tuli ilmoittamaan, että Saunarakennelma olisi nyt valmis. Sir Malanturin johdolla toinen puoli rakennuksesta oli viimeistelty Manwën temppeliksi, ja sen pitäisi tyydyttää Vallan vaativammatkin oikut. Vaikka kuningatar Rakel arvostikin Bogon pojalleen sangen taidokkaasti viimeistelemään lahjaa, jonka tämä saunavuorolla Tyrionille lahjoitti, hän ei ollut aivan vakuuttunut sitä että ase on sovelias lelu alle vuoden ikäiselle lapselle. Löylyt olivat leppoisat.
Ennen poistumistaan linnakkeelta Drul, Shaun ja Ambon olivat luovuttaneet omat Sirpaleensa Bogolle, tämä puolestaan piilotti ne kuninkaalliseen makuukammariin. Sir Malantur yhdisti oman Sirpaleensa taistelusauvaansa. Sir Sigurd ja Sir Wainamrun jättivät omat palasensa vielä toistaiseksi taskun pohjalle. Hodorille annettiin kuninkaan varastoista kelvollinen miekka ja raskas reppu täynnä kaikkea pientä mitä kuningas saattaa matkoillaan tarvita.
Kun kaupungin muurit jäivät taakse, Boggo yritti saada hämmentyneen oloisen Hodorin näkemään seikkailijaelämän valoisat puolet. Orja ei näyttänyt arvostavan mahdollisuutta kerätä rikkauksia, hankkia kenties vaimo ja perhe, vaikka orjan asema toki ikuinen olisikin.
Matkalla kohti Amon Lindhiä oli vain yksi merkittävä tapahtuma, 15-päinen joukko susia hyökkäsi ryhmän kimppuun. Sir Wainamrun ehti nostattaa vanhasta muistista V-muodossa olevat maavallit ryhmän taakse, jonka eteen taistelijat muodostivat puolustuslinjan. Susien lähestyessä kuningas alkoi laulaa Boggostoliiton hymniä, ja ryhmäläiset tunsivat kuinka heihin virtasi rohkeutta, ja asekäteen lisää voimaa. Sir Malanturin linjan eteen loitsimat sähkömyrskyt hiljensivät susilaumaa niin, ettei etulinjan miehillä ollut vaikeuksia iskeä myrskyn läpi puolikuntoisena miekkojen eteen tulleita karvapalloja maahan. Kun Boggo saisi ensimmäisen osuman suteen, hänen tikaristaan iskeytyi luupiikki hobitin kämmenen läpi, se ei yllättäen kuitenkaan aiheuttanut mainittavaa kipua. Boggo muisti Indielin sanat siitä, että Sielujen Ase kehittyy käyttäjänsä toivomaan suuntaan, ja esitti mielessään vaatimattoman miehen vaatimattoman toiveen. Mutta uuden maailman uljaat sudet olivat oppineet uusia temppuja, ne kiersivät ryhmän taakse, hyppäsivät maavallien päälle ja sieltä takarivin miehien kimppuun. Mutta uudessa maailmassa takarivinkin miehet olivat oppineet uusia temppuja, ja niinpä pojat olivat kuitenkin valmiina. Sir Sigurdin ilme oli korvaamaton kun hän tajusi loitsullaan käristämään eteensä hypänneen suden. Vain poloinen Hodor oli valmistautumaton, ensi taistelun kiihkossa hän unohti kaikki Romanin opit, ja kuninkaan selustaa suojatessaan unohti oman selustansa. Vallilta hypännyt susi pääsi puraisemaan Hodoria pari kertaa selkään ennen kuin muut tappoivat sen. Hodor menetti tajuntansa ja jäi verta vuotaen maahan. Taistelun tauottua parantaja kuitenkin toi helposti Hodorin takaisin elävien kirjoihin.Ryhmän päästyä rannikolle he sytyttivät kokkoja ja alkoivat ampua loitsuvaloja taivaalle saadakseen Amon Lindhin lähettämään laivan noutamaan heitä. Ryhmä joutui odottamaan muutamia päivä ennen kuin nouto saapui. Ennen laivaan nousemista Boggo laittoi käteensä hansikkaat, peittääkseen paljaana olevan vasemman keskisormensa, sen josta Pandira oli sormuksen ottanut. He olivat kuitenkin paikalla pari päivää ennen kokouksen virallista alkamisaikaa. Lisäksi tuli tietoa että yksi haltiaruhtinaista oli joutunut matkallaan ongelmiin, joten luultavasti aloitus viivästyisi joka tapauksessa.
Siinä odotellessa oli hyvää aikaa hoitaa keskeneräisiä asioita. Hyvien tapojen vaatimien muodollisuuksien jälkeen asiat alkoivat edetä. Alkuun Boggo pyysi Súlkanolta palvelusta, kuten linnanherra toiselta. Aina välillähän oven taakse tulee pyrkyreitä joista ei vaan pääse eroon, joten liikenisikö arvon Súlkanolta muutama minuutti jotta nuori luuttusankari saisi mahdollisuutensa osoittaa kykynsä, ja ehkä ansaita paikkansa iltajuhlan esiintyjälistassa. Súlkano myöntyi, ja Jimi hoiti oman osuutensa liput liehuen.
Amon Lindhin sepille oli annettu palasia lohikäärmeen ruumiista, josta heidän oli määrä tehdä aseita ja panssareita. Tähän mennessä oli valmiina kohdekilpi Bogolle ja valtava kasa surmanuolia. Bogolla oli myös henkilökohtaista asiaa Súlkanolle ja tämän taikajuomien mestarille, tuekseen kuningas pyysi henkilääkärinsä. Boggo oli kovasti huolissaan siitä, ettei kuningatar Rakel vieläkään ollut raskaana, ja Sir Wainamrunin epäilyksestä, että se johtuisi jostain kuningattaren juomasta taikajuomasta. Pitkistä selvittelyistä huolimatta haltioista ei tämän asian osalta tuntunut olevan apua.
Sir Sigurdin näettiin katoavan jonnekin haltioiden kanssa, mutta miehen teoista ja puheista noina hetkinä ei ole todisteita julkisissa asiakirjoissa.
Womawas Drusin jäljelle jäänyt lähettiläs, Mâol nimeltään, kertoo yhdessä Eölin ja Indielin kanssa selvitelleensä Varjokansan alkuperää, tässä tiivistelmä siitä mitä he ovat saaneet selville:
Meidän taruissamme varjokansaa kutsutaan nimillä Dûhîri, joka teidän kielelle käännettynä tarkoittaa Varjojen Mestarit. Toista Aikaa sanotaan Dûhîrin ajaksi, mutta sen alkua ei lasketa siitä, kun he nousivat valtaan. Kuten varmasti tiedätte, Utumkodurin ja muiden lohikäärmevaltiaiden tuhon jälkeen alkoi Neljäs Aika, mutta Toinen Aika loppui Dûhîrin maailmanvallan luhistumiseen.
Dûhîrin alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Sanotaan, että varjojen mestarit olivat alun perin ihmisiä, kuten minä, mutta ei sen pahansuopaisempia tai hyveellisempiä kuin muutkaan. He olivat kuitenkin normaalia ihmistä kookkaampia, ja voimakkaampia mieleltään sekä fysiikaltaan. Haltiat olivat alun perin heidän liittolaisiaan, mutta Varjojen Mestareiden vahvistuessa haltioidenkin täytyi alistua heidän valtaansa, ja jo ennen tätä mestarit muuttuivat julmiksi, mutta vielä aiemmin he näyttivät saaneen yli-inhimilliset voimat ja ruumiinkeston. Miten, sitä ei meidän taruntietomme kerro, mutta epäilyksemme viittaa siihen, mitä kutsumme Sielujen Aseiksi.
Sielujen Aseista tuskin osaan esittää sen enempää tietoa, kuin mitä teillä jo on. Kuvakirjoitusten ja tarujen perusteella jotkut ruhtinaat muuttivat muotoaan, toiset kykenivät lentämään, jotkut ilmeisesti tekemään mahtavia taikoja ja niin edelleen. Tietenkään ei ole täysin varmaa, missä määrin tämä on Sielujen Aseiden ansiota. Oppineittemme keskuudessa on kuitenkin vahva epäilys siitä, että mitä enemmän asetta käytti, sitä enemmän se oppi käyttäjästään ja vahvisti käyttäjänsä haluamia voimia – tai antoi tälle kokonaan uusia voimia. Nyt tiedämme, että ilmeisesti minkä tahansa aseen voi tehdä Sielujen Aseeksi asentamalla siihen Sirpaleen. Mikä on taas Sirpaleiden alkuperä ja mitä ne tarkkaan ottaen ovat, sitä emme ole ratkaisseet. Todennäköisesti ne ovat kuitenkin taivaalta tulleen meteoriitin jäänteitä. Mikäli näin on, ne eivät voi olla tavattoman yleisiä, vaan ehkä niitä käyttivät vain korkeassa asemassa olevat.
Dûhîrin motiiveistaan ei ole käsitystä, tai muistoa; varmaa on vain se, että heidän aikansa on painunut todennäköisesti aivan tarkoituksella täysin unholaan. Vain yksi nimi on jäänyt mieliin, ja se on Dûhîrin viimeisen kuninkaan nimi: Alucard. Perimätiedon mukaan Dûhîrin imperiumi romahti dramaattisen nopeasti, ja tämän kaiken sai alkuun mies, joka oli vain puolen miehen mittainen, ja joka kantoi esinettä, jota kutsuttiin Valontuojan Sauvaksi. Miten, sitä ei tarumme kerro. Tämä onni oli valitettavasti vain lyhytaikainen, sillä mahtinsa huipussa Dûhîri pitivät lemmikkeinään lohikäärmeitä, kuten me pidämme koiria. Kuten voitte kuvitella, kun isäntä on poissa eikä sen valta enää kahlitse lemmikkiä, niin se ottaa oman tilansa – ja lohikäärme ottaa tilaa runsaasti.
Erinäisten vaiheiden jälkeen lohikäärmeiden johtajiksi nousi viisi käärmettä: Utumkodûr, sininen käärme, oli valtias siellä mistä minä tulen, Glórund, tultasyöksevä punainen, otti haltuunsa kotimaastani katsottuna itäiset maat. Näillä tienoin se oli Ashardalon, punainen käärme hänkin. Pohjoisen karuja ja kylmiä maita piti kauhun alla Jormaggardollyr, suurin lentävä valkoinen käärme, joka koskaan on elänyt. Etelän vehreät metsät ja maat olivat Krallkatorrixin alaisuudessa.
Kansamme oppineet ja taruntuntijat kertovat, että nämä olivat viisipäisen Lohikäärmeiden Äidin ensimmäiset lapset, ja kunkin väri vastasi yhtä Äidin päiden väristä, paitsi mustaa. Miksi punaisia oli kaksi, sitä ei kukaan tiedä, tuskin edes lohikäärmeet itsekään, ja jos tietävätkin niin eivät sitä meille kerro. Oppineiden mukaan tämä ehkä johtui siitä, että Glórund ja Ashardalon olivat kaksosia. Oli tietysti paljon muitakin lohikäärmeitä, näistä vähäisempiä, jotka hallitsivat alueita näiden alaisuudessa. Tarina lohikäärmeiden noususta valtaan kuuluu kuitenkin muualle ja toiselle kerralle.
Yhtäkaikki, Varjojen Mestareiden valta nujerrettiin täysin. Lohikäärmeet uhrasivat todella paljon aikaa, vaivaa, mahtiaan ja jopa aarteitaan saadakseen joka ikisen heidän entisistä isännistään kuolleeksi. Lohikäärmeet pitivät huolen myös siitä, ettei Mestareiden kulttuurista jäisi jäljelle mitään. He onnistuivat tässä erittäin hyvin, kuten tiedämme. Erittäin hyvin ei kuitenkaan ole sama kuin täydellisesti, ja tämän olemme saaneet havaita, koska olemme tässä keskustelemassa asiasta. Ihmisten mieliä ei ole kovin helppo murskata täydellisesti, eivätkä haltiatkaan voi unohtaa näitä asioita täysin. Dûhîri on kuitenkin tabu, se on kielletty asia, ja harvassa ovat ne jotka haluavat asiasta keskustella, ja niitä, jotka ylipäänsä tietävät asiasta, ei ole montaa. Dûhîri olivat kuitenkin vallassa kaikkialla maailmassa, joten heidän perintöään saattaa löytyä jokaisesta maailman kolkasta. Jos arvata pitäisi, niin niitä voi löytää unohtuneista maanalaisista holveista ja saleista, pahojen olentojen pesistä ja luolista tai temppeleistä, tai korkeiden vuorien kätköistä.
Tämän lisäksi hän kertoo haluavansa perustaa kansansa suurlähetystön Boggostoliittoon, ja näin ollen joutuu kieltäytymään vastalahjoista Komûlille jotka Sir Malantur esittelee Mâolille. Boggo myöntyy Mâolin pyyntöön suurlähettilään paikasta.
Kalenterissa kuudes Bogon vuosi alkaa hermostuneissa merkeissä, Turgon seurueineen ei vieläkään ole saapunut eikä kokous voi alkaa. Sir Wainamrun käyttää tilaisuuden hyväkseen ja hankkii itselleen audienssin Círdanilta, ja luovuttaa tälle lääkintälaukkunsa pohjalla lojuneen kivettyneen meritähden, jonka pitäisi tainnuttaa hurjempikin myrsky. Ihan vaan kiitokseksi laivakyydistä Brithombarista takaisin Saarelle. Círdan vaikuttaa aidosti yllättyneeltä ja kiitolliselta tästä eleestä. Muuta ohjelmaa ei sen ihmeemmin ollutkaan tarjolla, mitä nyt tarkkaan opastettu ja rajattu tutustumiskierros Amon Lindhiin herätti laimeaa mielenkiintoa.
Kun Turgon lopulta saapuu, krakenin ruhjomine laivastoineen, kokous alkaa välittömästi, vaikka sillä hetkellä vain kuu valaisee taivasta. Kokoontumisen alku esittelyineen sujuu noudattaen edellisen vuoden mallia, mutta kun hiljalleen ollaan pääsemässä asiaan, Boggo hypähtää seisomaan tuolilleen ja pyytää puheenvuoroa. Pienimuotoisen sirkuksen, johon kuuluu yskänkohtaus, holvattu vesilasi, kastuneet hansikkaat ja nenäliina, Boggo on mielestään kyennyt, sanaakaan sanomatta, osoittamaan neuvoston jäsenille ettei hänellä enää ole Sormusta sormessaan. Sen jälkeen Boggo esittää, että koska lohikäärmeitä ei ole näkynyt Saarella viimeiseen kuuteen kuukauteen, ja koska Colombo otollisista mahdollisuuksista huolimatta yritti Galadrielin sijaan salamurhata Bogon, ja on näin ollen poistanut suurimman uhan haltioiden päältä, on kuningas osaltaan täyttänyt edellisen kokouksen ehdot ja täyttänyt oman osansa sopimuksesta.
Luonnollisesti neuvosto hiillosti Boggoa erinäisistä yksityiskohdista vielä jonkin aikaa, erityisesti Gil-Galad on puheliaalla tuulella, mutta lopulta Círdanin ja Galadrielin vakuuttelujen jälkeen he päätyvät yhtymään Bogon näkemykseen. Neuvoston päätöksenä on, että heistä jokainen lähettää yhden soturinsa Lohikäärmeiden Surmaajien Veljeskuntaan, liittyäkseen sen jäseniksi, ja omistaakseen elämänsä vain tämän veljeskunnan palvelemiseksi. Asiasta oli varmaan puhuttu etukäteen kun kaikilla sattui olemaan mukana sopiva ehdokas. Lisäksi he keräisivät alueiltaan ryhmän vapaaehtoisia muodostamaan asutuskeskuksia Boggostoliiton alueelle. Näihin siirtokuntiin liittyvät yksityiskohdat jäivät myöhemmin sovittaviksi.
Veljeskuntaan tulevista jäsenistä Gil-Galadin mukana on Morfinsel, miespuolinen kokenut haltiataistelija. Círdanin edustajana mukaan liittyy Calwen, naispuolinen taistelija, Olwën palveluksesta mukaan astuu Nemyl, hyvin hiljainen mutta epätodellisen kaunis naispuolinen munkki, Turgonin edustajana Elrithír, miespuolinen samooja ja Galadrielin lähettiläänä Calyamír niminen naispuolinen riimuntuntija.
Kun virallinen osuus saadaan sovinnon merkeissä vietyä loppuun, jatkuu ilta tanssin, laulun, musiikin ja viinin merkeissä. Esiintyjien tiloissa omaa vuoroon hermostuneesti odotteleva Jimi sai yllättävältä taholta rohkaisua, kun Hodor tuli hänen luokseen ja ojensi repustaan tälle viitan, ja pyysi nuorukaista olemaan häpäisemästä itseään tai kuningastaan. Jimi tunnisti esineen esiintyvien taiteilijoiden keskuudessa kuuluisaksi Soittoniekan Viitaksi, se päällä ei kukaan itseään arvostava artisti ollut koskaan heittänyt huonoa keikkaa.
Eikä heittänyt Jimikään, alkuun sydänverta tihkuva "Halfling - Ode to the King" ja sen perään mykistävänä maailman ensiesityksenä "Hobittisydän". Keikan aikana Arn huomasi kuinka yleisön joukossa olevien haltianeitojen pulssi kiihtyi esiintyvää taiteilijaa kohti, ja päätti ottaa kuormasta osansa. Jimi yritti parhaansa mukaan tukea pojan lauluesitystä, mutta nähdyn jälkeen se jäi valitettavan synkkään varjoon. Vaan myyttisen luuttumiehen nimi tulisi kiirimään täältä jokaisen haltiavaltioon, ja siitä eteenpäin.
Ilta on kaiken kaikkiaan ilomielinen, joku herkkä runoilijasielu saattaisi jopa väittää että haltioiden ja Saarelaisten välillä tapahtui aitoa lähentymistä ja yhteisymmärrystä. Jopa Turgon tulee esittämään Bogolle virallisen kutsun vierailla hänen Pohjoisissa Valtakunnissa, kunhan aika on vain kuninkaalle sopiva.
Juhlien myöhäisen ajankohdan vuoksi seuraava aamu koittaa vasta iltapäivältä, jolloin kokousvieraat alkavat pakkaamaan varusteitaan. Galadriel lupaa kuljettaa Mâolin ja uudet veljeskunnan jäsenet kaupunkiinsa, joka nykyään tunnetaan nimellä Artamar, ja sieltä edelleen melkein valmiin tien päähän joka johdattaisi heidät Bogon linnakkeelle. Súlkano puolestaan antoi ryhmälle käyttöön laivan Kuunkiven kylälle siirtymistä varten.
Kauppamiehiä ja vanhoja valoja
Kuunkiven kylän satamassa oli ankkuroituna neljä rahtilaivaa, niiden tunnukset eivät olleet boggostoliittolaiset. Arthur otti ryhmän vastaan ja kertoi vieraiden olevan kauppiaita pohjoisen Tharbadin kaupungista, heidän komentajansa, kapteeni Valderráma, on tällä hetkellä linnakkeella keskustelemassa Natasen kanssa. Laivojen lastina on lähinnä vaatteita ja kankaita. Koska kylässä tuntuu kaikki olevan kunnossa, ryhmä lähtee tapaamaan kapteenia.
Linnakkeelta Natase ja Valderráma löytyvät hyvinkin lämminhenkiseltä vaikuttavalta neuvottelutuokiolta. Kapteeni on arviolta nelikymppinen, hyvin tyylikäs ja hieman ohimoilta harmaantunut, ja muutenkin vaikuttaa olevan vanhan hyvän ajan herrasmieskauppias, joka on jo ehtinyt saada Natasen puolelleen. Zumarin menetyksen aiheuttama suru on kadonnut nuoren naisen kasvoilta.
Ryhmä ja kapteeni vaihtavat tietoja lähialueiden tilanteesta ja mahdollisista kauppapaikoista, mutta niissä keskusteluissa ei mitään merkittävää noussut esille. Laivat ovat jo valmiina jatkamaan matkaa, mutta kapteenilla olisi aikaa esitellä Arnille valikoimaa. Arn lainaa entisten jatkoksi Sir Sigurdilta muutamia kultarahoja ja lähtee yhdessä Berekin kanssa Valderráman lippulaivaan.
Jäätyään kahden Bogon kanssa Natase kertoo suunnittelevansa lähtöä pois, meri vetäisi juuri nyt kovasti puoleensa. Tytön mieli kuitenkin kääntyy kun Boggo kertoo hänelle tavanneensa Duramaelin kartanolla ryhmän haaksirikkoisia jotka väittivät olevansa Natasen sukulaisia. Turvallisuussyistä Boggo ei silloin ollut paljastanut tuntevansa Natasea, mutta tämä voi ottaa mukaansa kolme saattajaa ja lähteä Aamuhämärän laaksoon tarkistamaan tilanne. Natase alkoi heti tekemään lähtövalmisteluja, meri saa odottaa. Natase kertoo vielä että Sir Pain poistui linnakkeelta vain muutamia päiviä sitten, saatuaan viestin Bogon linnakkeelta. Ja että yhdeltä kylän edustalla olevista pienistä saarista oli löytynyt osa vanhan linnoituksen kivijalkaa.
Laivalla Arn pitkän etsinnän pohdinnan jälkeen löytää haluamansa vaatetuksen, ehkä hän nyt siltä hurmurilta jonka itse tietää olevansa. Kapteeni antaa myös Bogolle vietäväksi hienon takin, joka on tehty kuninkaallisia varten.
Aamulla ryhmä lähtee parin kalastajan matkassa Natasen mainitsemalle saarelle, vaikka se on enemmänkin vain pieni kivikkoinen luoto, kasvusto huuhtoutunut mereen jo aikoja sitten. Matkaan kului koko päivä, joten varsinainen tutkiminen pääsee käyntiin vasta seuraavana aamuna. Kivijalka näyttää jatkuvan suoraan mereen, joten näkyvissä oleva pala on varmasti ollut osa suurempaa linnoitusta. Pienellä lapioinnilla ryhmä saa esille vanhan oven, jonka Boggo vaikeuksien jälkeen saa tiirikoitua auki.
Paikka on hyvin kostea ja ummehtunut hautaholvi, jonka sisällä oli pääasiassa vanhoja luurankoja ja ruostuneita aseita. Käytävä jatkuu neljän tien haaraan; suoraan edessä käytävä jatkuu vielä hetken, ja tulee isoon kiviseen parioveen, jossa on neljä pientä luukkua; kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla, oikealla ja vasemmalla puolella. Risteyksen sivuille johtavat käytävät haarautuvat edelleen. Näiden käytävien päissä on kaksi ovea, joten sivuovia on yhteensä siis neljä. Ovien viereisellä seinällä on kivilaattaan hakattuna vanhalla yleiskielellä kirjoitettua kirjoitusta. Ei niin pikaisen päättelyn perusteella toteuttamalla oikein neljän tekstin käsky, viides ovi (se, missä oli pieniä luukkuja) avautuu. Ovien tekstit ovat:
Huonessa pitä yhden eläwäisen ihmitzen olla cunnijoidamas cuolleijte muistoa. Älcön hän lijku. Muten owi sulceutu ja cuollet erä.
Pimeywes sinun olla pitä. Tulta et sa sytyttämän. Ilija sinun pitä uocaileman, pienellä ijänelä nijn rucoilevan. Muten owi sulceutu ja cuollet erä.
Cunnoijta näjtä walolla. Vlos ei sa cucan culkija, vksea ei sa awata. Muten owi sulceutu ja cuollet erä.
Tällä pitä olla, waicka cuinga pelkät. Silmäs ej sa olla kijni. Caicken pitä olla waiti. Muten owi sulceutu ja cuollet erä.
Sir Wainamrun, Sir Sigur, Sir Malantur ja Arn menevät kukin omalle ovelleen, ja kun he menevät seisomaan huoneessa oleville kivilaatoille ohjeita totellen, viides ovi avautuu. Ovet näissä huoneissa olijoiden selän takana sulkeutuivat itsekseen.
Berek, Jimi, Hodor ja Boggo menevät avautuneista ovista suureen huoneeseen, jonka neljässä tukipilarissa olevat soihdut olivat syttyneet. Kuten neljän pienemmän huoneen seinissä, tämänkin huoneen seinissä oli kauttaaltaan syvennyksiä, joissa makasi vainajia. Takaseinustalla on valtava alttarimainen rakennelma, jonka edessä on valtava arkku. Arkku oli noin kahdeksan metriä pitkä ja kaksi leveä. Tämän lisäksi huoneessa oli neljä pienempää arkkua. Nämä kaikki vaikuttivat ruumisarkuilta. Huoneen keskellä on kankaalla peitetty kehto, ja sitä vasten nojaa peltihaarniskan sisällä oleva luuranko, jonka edessä on kahden käden miekka.
Astuttuaan huoneeseen he kuulevat hennon naisen äänen, joka kysyy ovatko ryhmäläiset haudanryöstäjiä. Kaikki paikallaolijat yllättävän kieltävän vastauksen jälkeen neljästä pilarista ilmestyy kapea valoprojektio maassa olevan luurangon ylle. Projektio muodostaa läpikuultavan, yli 2 metriä pitkän taistelijankasvoisen naisen, jolla on iso salamatatuointi vasemman otsan, silmäkulman, korvan, posken ja leuan alueella. Tatuointi on sähkönsininen. Naisen selässä on projektio lattialla olevasta kahden käden miekasta.
Sitten nainen aloittaa pitkän kysymyssarjan, lähinnä liittyen sotaan ennen kuvun ilmestymistä. Boggo vastailee parhaansa mukaan, mutta osa henkilöistä tai paikoista, joista nainen utelee, ovat ryhmälle täysin tuntemattomia. Viimeinen kysymys kuului ”vannotteko vapaaehtoisen valan, että teette kaikkenne sen eteen, että Taurdorin kuningaskunta palaa entiseen loistoonsa?”
Huoneessa olijat katselevat toisiaan silmiin – paitsi Hodor, joka katselee lattiaa, ja ihmettelevät kenen pitäisi astua esiin. Lopulta Boggo sanoo näin vannovansa. Samoilla vauhdeilla Boggo lupautuu ottamaan vastaan Nimetyn Vartijan roolin, jolloin nainen julistaa juhlavalla äänellä ”Nimetty Vartija, muista tehtäväsi, ja te muut, muistakaa valanne. Nimetty Vartija, vastaanota aseesi ja astu Taurdorin Kuninkaan Palvelukseen. Te muut toimitte Nimetyn Vartijan avustajina tässä tehtävässä: lukumääränne on sinetöity. Mikäli joku teistä saa surmansa, Nimetty Vartija voi etsiä tilalle toisen henkilön.”
Tämän jälkeen lattialle ollut miekka lentää hitaasti ilman halki kahva edellä Bogon eteen ja kysyy mikä Vartija haluaisi aseen olevan, Bogon ehdottaessa linkoa ase tarkentaa valinnan vapauden rajoittuvan vain lyömäaseisiin, joten miekasta tulee tikari. Sen jälkeen tikari johdatti Bogon kehdon luokse ja pyysi nostamaan kangasta.
Kehdossa on noin 7-vuotias poika, jolla on hieno amuletti kaulassaan, koruun on kuvattu pieni vartiomies. Kysyttyään Bogon nimeä hän jatkaa ”Minä olen Torbot, Talbotin poika, Taurdorin Kuninkaan esikoinen ja perillinen. Nimetty, olet vartijani, mutta myös oppaani ja kouluttajani. Sinun ei tarvitse olla vierelläni päivin ja öin. Sinulla on oma vapautesi. Tiedät, koska minä tarvitsen sinua. Pyydän: tule tällöin viipymättä luokseni. Nyt – saattakaa minut ulos täältä, olkaa ystävällinen, jotta voin nähdä kuningaskuntani.”
Vielä ennen huoneesta poistumista Torbot antaa muille huoneessa oleville näiden pyytämän aseen tai panssarin, Jimille uusi miekka ja Berekille haarniska. Hodor ei vielä ollut omaksunut seikkailevan aarteenkeräilijän roolia, sillä hän pyysi kuninkaalleen uutta linkoa. Poika kaivoi tavarat seinustalla olevasta suuresta arkusta.
Ryhmän poistuessa salista myös pienten huoneiden ovet avautuvat ja niissä olleet ryhmäläiset pääsevät ulos. Heidät saatetaan ajan tasalle tapahtumista ja ryhmä poistuu ulkoilmaan. Torbot alkaa kiertelemään raunioita muistellen mitä missäkin oli joskus ollut.
Boggo istahtaa poikkeuksellisen hämillään olevan näköisenä kivelle – mitä pieni kuningas sitten pohtiikaan; valtakuntansa tulevaisuutta vai kuinka tämänkin taas parhain päin Rakelille selittää…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. Kuittaa lisäili muutamia yksityiskohtia ja tarkennuksia.