Uudisraivaajat 10
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Paluu linnakkeeseen
Kun Valkoinen Hanska oli tarinansa kertonut ryhtyi ryhmä kyselemään tältä tietoja linnakkeen puolustuksesta, ansoista ja muusta oleellisesta. Hanska kykeni puhumaan koko ryhmälle telepaattisesti. Hanska lupasi varoittaa linnan sisällä ollessa pahoista paikoista, mutta toivottua linnoituksen pohjapiirustusta se ei Maranwën käden välityksellä kyennyt piirtämään.
Matka Adlerwegin linnoitukseen kesti tuttua reittiä pitkin kolme tapahtumaköyhää päivää. Ainoastaan yhtenä yönä joen ylitse matkaajia lähestyi läpikuultava lapsenkasvoinen ja -kokoinen olento jonka Malanturin loitsu kuitenkin lähetti pakosalla. Sigurd tunnisti olion aaveeksi jonka sielu oli jäänyt vaeltamaan maan päälle rankaisuksi oman henkensä ottamisesta.
Kun linnake saatiin jälleen näköpiiriin päädyttiin viettämään yö joen toisella puolella ja tunkeutumaan linnoitukseen aamuhämärissä. Tässä vaiheessa Valkoinen Hanska ilmoitti aloittavansa hiljaisuuden jotta Musta Hanska ei saisi vihiä hänen lähestymisestä. Kuka nyt mahtaa varoittaa ansoista? Aamulla joen ylitys ja kallion päällä kulkevalle tielle nouseminen tapahtui jo rutiinin omaisesti Malanturin sauvan, levitaatiosormusten ja Páinin pohjattoman repun avulla. Kallion reunaa varovasti seuraillen ja mahdollisia tähystäjiä vältellen päädyttiin alaoville jotka avautuivat äänettömästi sivuille liukuen heti kun Maranwë vei Hansikkaan niiden lähelle. Ovet avautuivat suureen ja vaikuttavasti koristelluun huoneeseen jonka lattiassa oli upea linnoituksen vaakunaa esittävä mosaiikki. Siellä oli myön neljä kivistä valtaistuinta joista kolmella istui täyshaarniskaan, kaapuun ja rengaspaitaan pukeutunutta varusteita lukuunottamatta näkymätöntä olentoa. Kun ryhmä aikansa palloili huoneessa nousi rengaspaita ja nosti nuijansa lähestyen Annaa, jonka torjui iskun helposti ja Bogon sekä Maranwën avustuksella iski olennon maahan. Elanor hyökkäsi istuvan kaavun kimppuun saaden siitä palkkioksi salaman. Culindén avulla kaapumies kuitenkin saatiin lyötyä maahan. Malantur ja Páin kävivät taistelua peltihaarniskaa vastaan kun tämä yht'äkkiä laskeutui takaisin valtaistuimelleen noustakseen siitä saman tien takaisin taisteluun ja jälleen uudelleen istumaan. Ryhmä ei keksinyt mikä laukaisi olennon toimintaan, mutta kun se tuntui pysyvän paikallaan katsottiin paremmaksi asian antaa olla niin. Grillatun haltian tuoksu ehti täyttää huoneen ennen kuin Wainamrun ehti paikata Elanorin.
Huoneesta lähti ulko-ovien lisäksi kaksi muuta ovea joista ensimmäisen takaa löytyi linnoituksen tullaushuone jossa oli vaaka punnuksineen sekä tyhjä arkku. Toisen takana oli lyhyt käytävä joka päättyi mehiläispesän kennoa muistuttavaan paperiverhoon. Verhon takaa kuului jonkunlaisten hyönteisten ääniä. Pienen pohdintahetken jälkeen Sigurd ampui tulta lattiatasossa verhon lävitse ja muut olivat ovella valmiina vastaanottamaan hyökkäystä. Pesä syttyi tuleen ja reiästä purkautui toistakymmentä noin jalan mittaista muurahaista jotka murskattiin vaivatta kivilattiaa vasten. Käytävän toisesta löytyi liikuntakyvyttömäksi paisunut kuningatarmuurahainen jolta Anna kävi katkaisemassa pään. Kuningattaren ruhon takaa paljastui ohjauspöytä, jota hetki tutkittua paljastui näkymättömien miesten kontrollipaneeliksi. Pesän keskellä oli lattiassa pieni reikä joka tukittiin sekä muutama katossa roikkuva seittipussi joissa oli muurahaisten saaliseläimiä. Edes Sigurd ei kyennyt selvittämään millaiset muurahaiset asuvat mehiläispesässä ja sylkevät hämähäkinseittiä?
Käytävästä lähti ovi jonka takana oli pyöreä huone jonka seinät ja katto oli taidokkaasti maalattu näyttämään kauniilta jokimaisemalta. Huoneesta löytyi kaksi salaovea ja pieni hopeinen arkku, jota tutkimalla selvisi että se on pienoismalli jonka avulla voisi kutsua luonnollisen kokoinen arkun paikalle. Tosin sanoja joiden avulla kutsuminen tapahtuu ei löytynyt mistään. Toisen salaoven takana oli huone jonka lattiaan oli maatattu noin metrin halkaisijaltaan olevaa mustavalkoinen spiraali, se oli teleportti jonka käyttämiseen tarvittaisiin sopiva esine. Maranwë koetti spiraalia Hanskan avulla, mutta mitään ei tapahtunut.
Toisen salaoven käyttä pääsi porraskuiluun, portaiden yläpäässä oli luukku joka oli toiselta puolen taitavasti piilotettu. Portaat jatkuivat ylöspäin ja tasanteella oli ovi jonka takaa kuului raskasta kuorsausta. Tämä ovi oli ensimmäinen jossa oli kahva, ja näin ollen avattavissa ilman Hanskan apua. Seuraavassa kerroksessa oli samanlainen ovi ja luukku katossa. Oven takaa kuuluin eläinten kynsien napsahtelu kivilattiaa vasten sekä kiehuvan veden hiljaista pulputusta. Anna raotti varovasti katossa olevaa luukkua, ja sieltä löytyi tornin tyhjä ylin kerros ampuma-aukkoineen ja nuolivarastoineen.
Päätettiin palata ensimmäiseen kerrokseen ja varovasti ovea avaamalla katsoa mikä kuorsauksen aiheuttaa. Oven raosta pöllähti vastaan vanhan viinan ja ulosteiden kuvottava tuoksu, huoneen sottaisilla pahnoilla nukkui kuusi gnollia humalaansa pois. Anna ja Boggo hiippailivat huoneeseen ja äänettömästi vetivät gnolien kurkut auki. Huoneen toisessa päässä oli ovi jonka takaa kuului voimakasäänistä kinastelua, kieli oli gnollien omalaatuista haukahtelua, joten keskustelun sisällöstä ei selvää saatu. Päädyttiin kuitenkin siihen että rynnäkkö ei taida olla kovin hyvä idea ja siirryttiin ylempään kerrokseen toivoen ettei tapettuja vapaavuorolaisia ihan heti kaivattaisi.
Isoäiti, miksi sinulla on noin isot hampaat?
Anna raotti toisen huoneen ovea ja näki viisi hyeenaa sekä ikiaikaisen gnollinaisen joka piippua tuprutellen vahti pulputtavaa soppakattilaa. Koska mummelin kimppuun hyökkääminen ei tuntunut kenestäkään erityisen miellyttävältä teolta päädyttiin siihen että nainen on taatusti noita, ja moisesta pahuudestahan voi olla palkkiona vain kuolema. Pikaisen taistelusuunnitelma laadinnan jälkeen rynnättiin huoneeseen. Malanturin loitsu vaivutti kolme hyeenaa uneen, Annan ja Elanorin nuolet tiputtivat noidan keitoksensa ääreen, Páin ja Culindé tappoivat kaksi tolpillaan olevaa hyeenaa muiden siirtäessä uneen vaipuneet eläimet ikuiseen lepoon. Noidalta löytyi piippu jonka avulla saattoi levittää ympäristöön tainnuttavaa savua.
Keittiöstä johti ulos kolme ovea joista kahden takana oli varastoja joista evakuoitiin tarpeellisia käyttötarvikkeita. Kolmannen oveen takaa kuului astioiden kalistelua, joten sinne päätettiin rynnätä ilman sen kummempaa tiedustelua. Oven takaa löytyi keittiöhommista neljä noitaoppilasta. Páin ryntäsi kauimpana olevan kimppuun samalla kun Culindë ja Elanor tiputtivat yhden nuolilla. Boggo ja Anna fileerasivat kolmannen peittyen itse siinä hötäkässä gnollin vereen, Malantur ja Maranwë iskivät viimeisen maahan. Homma hoitui muuten lähes äänettömästi mutta gnollien kantamat astiat pääsivät tippumaan romahaten maahan. Huoneessa oli kaksi ovea joista toisen takaa kuului huutoa. Koska ovet olivat samalla seinällä oletettiin niiden johtavan samaan huoneeseen, joten ryhmä jakaantui kahtia ja hyökkäsi ovista sisään.
Páinin johtama ryhmä päätyi tyhjään porraskäytävään, mutta Culindën johtama joukko törmäsi kahdeksanpäiseen vartio-osastoon. Poloinen Boggo joutui ottamaan Kórekalwenin paikan eturintamasta. Kaikeksi onneksi vartijat olivat reippaassa laitamyötäisessä, joten heidän hoitelemisessa ei sen suurempaa ongelmaa ollut. Mutta niin vaan yksi gnolleista sai juopon tuurilla iskettyä Annan rintalastaan kuolettavan osuman, tosin kauaa hän ei ehtinyt osumaansa juhlia kun paikalle ryntäävä Páin antoi palaa takaisin samalla mitalla. Wainamrun kiinnitti Annan rintaan pinssin jonka avulla sielu kiinnittyi rintaan ja esti ruumiin mätänemisen. Huoneessa oli ampuma-aukot jousi- ja nuolivarastoineen sekä vinssi, jolla saatettiin laskea ristikko pääportin eteen. Lattiassa oli lukuisia reikiä joiden kautta pystyi laskemaan palavaa öljyä portin murtamista pohtien niskaan. Wainamrunin diagnoosin mukaan Annan parantamiseen kuluisi ainakin päiviä, joten hänet päätettiin kantaa kellariin piiloon.
Susia, kuka olisi uskonut
Kun taistelun tohona oli taasen taantunut lähdettiin jatkamaan portaikkoa ylöspäin. Rappuset päättyivät pieneen huoneeseen jonka molemmilla puolilla oli suljetut ovet. Toisen takaa kuului voimakasta murinaa josta päätellen siellä olevat eläimet olivat vainunneet ryhmän. Rynnättiin sisään ennen kuin siellä olevat ehtivät ryhmittyä huolella puolustukseen, oven takaa löytyi rintamassa neljä isoa sutta ja heidän takaansa lähes kolmemetrinen peikko. Sudet olivat niin suuria ja voimakkaita että taistelu olisi voinut päättyä kohtalokkaasti jollei Malanturin loitsut olisi saaneet susia aina välistä tippumaan maihin jolloin niitä päästiin vapaasti iskemään. Yhteenoton jälkeen Wainamrunilla riitti jälleen paljon hommia monenmoisten pikkuvammojen parissa. Sigurd tunnisti sudet erittäin harvinaiseksi Worg-roduksi. Ja jossain vaiheessa jo luultiin että tältä osastolta on kaikki nähty.
Huone oli asevarasto josta löytyi huomattava väärä erilaisia taisteluvarusteita joita tutkiessa melkoinen tovi vierähti. Muutamia käyttökelpoisia kilpiä ryhmän käyttöön siirtyikin. Huoneesta johti ulos yksi ovi jonka takaa löytyi poikkeuksellisen ruma pitkään kaapuun pukeutunut miehenkuvatus. Heti oven avauduttua kaikki huomasivat miehen kädessä olevan Mustan Hanska ja Maranwë tunsi kuinka Valkoinen Hanska alkoi sykkiä hänen kädessään. Elanor lähettikin heti nuolen kohti miestä, mutta sitä ennen tämä ehti lyödä kätensä yhteen ja kadota jättäen jälkeensä vain kourallisen mustia kristallin palasia. Elanorin ampuma nuoli kolahti takaseinään. Valkoinen Hanska raivosi aikansa vihollisen onnistuttua katoamaan nenän edestä ja vaikeni jälleen.
Huone oli tyylikkäästi sisusteltu ja koristeltu ja sieltä löytyi musta kirja jota tutkimalla selvisi että se oli maagisen vankilan päiväkirja. Vangit lähetettiin selleihinsä mustien kristallien avulla ja vapautettiin niistä valkoisten avulla. Kirjasta selvisi että vankilassa oli neljä selliä, joista kaksi oli tyhjiä, yhdessä oli Beren ja viimeisessä Ezemiel. Berenin projektio oli pyytänyt ryhmää pelastamaan heitä, mutta Ezemielin nimi ei sanonut kenellekkään mitään. Kirjan takakanteen oli kirjailtu lyhyt virke jonka arveltiin olevan hopeiseen pienoisarkkuun liittyvä loitsu. Kirjan tutkiminen kuitenkin pysähtyi äkisti kun joku sattui katsomaan ikkunasta joen takana olevan harjanteen huipulle, sinne kokoontui kokoelma örkkejä, verenpunaisia leijonan näköisiä siivekkäistä petoja ja paholaisnaamaisia lepakoilta vaikuttavia olentoja. Gnollit hylkäsivät linnakkeen pomppimalla karkuun ovista ja ikkunoista, siinä vaiheessa tilanne näytti vielä siedettävältä mutta kun Zenonin (ks 4. osa) hahmo ilmestyi harjanteen taakse liekehtivien koirien ympäröimä ryhmä suositti pikaisen taktisen vetäytymisen kellarin suojiin.
Sellien kummajaiset
Ylenmääräinen varovaisuus sai väistyä toiminnan tieltä ja aivoriihien sijasta asioita lähdettiin selvittämään kokeilemalla. Hopeinen arkku saatiin muutettua luonnolliseen kokoonsa ja sen sisältä löytyikin neljä valkoista kristallia. Ryhmä asettui aseet paljastettuna spiraalin ympärille kun Sigurd otti yhden kristallin käteensä ja alkoi lukea kirjassa mainittuja vapautussanoja. Tässä vaiheessa Zenonin joukot olivat murtamassa pääporttia ja kellarin seiniin ilmestyi huolestuttavalta näyttäviä halkeamia. Ensimmäisenä yritettiin vapauttaa vankia sellistä numero kolme ja Beren ilmestyikin spiraalin keskelle, hän oli jokseenkin tokkuraisen oloinen mutta ymmärsi tilanteen nopeasti joten hänelle annettiin miekka käteen ja pyydettiin asettumaan piiriin. Koska Ezemiel ei ollut Berenille tuttu nimi päätettiin se selli jättää viimeiseksi. Sigurd lausui vapautussanat ensimmäiselle sellille, ja kuten edelliselläkin kerralla valkoinen kristalli hänen käsissään meni sirpaleiksi. Hetken päästä spiraalin ilmestyi sama ruma mieshahmo joka oli yläkerran huoneessa heiltä kadonnut, tosin hänellä ei ollut Mustaa Hanskaa kädessään. Mies oli selvästi osannut odottaa teleportaatiota sillä hän hyökkäsi välittämästi edessään olevan kohteen kimppuun. Beren sai kuitenkin iskun torjuttua ja muut iskivät vastustajan helposti maahan.
Kolmas kristalli toi spiraalin keskelle noin puolimetrisen violettiin vivahtavan kurttuisen miehenpuolen. Ryhmä jäi ihmeissään tuojottamaan outoa ilmestystä hetkeä liian kauan ja tämän ilme ehti vaihtua ilkeäksi ja samalla koko huone peittyi räjähdykseen. Kun siitä oli toivuttu huomattiin että Beren makasi tolkuttomanan lattialla ja Maranwën vasen jalka oli luuta lukuunottamatta kadonnut polven alapuolelta, myös monella muulla oli sähköä hiuksissa ja pieniä palovammoja siellä täällä. Pikkumies ei kuitenkaan ehtinyt temppuaan toistaa ennen kuin Páin löi hänet maihin ja tiikeriksi muuttunut Malantur pisti loput poskeensa. Koska Maranwë oli poissa pelistä Hanska pyysi että Páin ottaisi hänet käteensä, näin myös tapahtui. Ennen kuin Sigurd käytti viimeistä kristallia päätettiin että tällä kertaa lyötäisiin ensin ja katsottaisiin vasta sitten. Spiraaliin ilmestyi kaksipäinen peikko jolla oli kuin olikin Musta Hansikas kädessään, Páin ehti reagoida ensimmäisenä ja onnistui koskettaan Valkoisen Hanskan peittämällä kädellään Mustaa Hanskaa saaden näin aikaan valtaisan välähdyksen joka sokeutti kaikki pieneksi toviksi. Kun näkö alkoi palautumaan havaittiin että niin peikko kuin molemmat Hanskatkin olivat kadonneet, jäljellä oli vain Valkoisessa Hanskassa ollut sormus ja neljä Mustan Hanskan rystysiin upotettua harmaata kristallia. Harmaista kristalleista ne kaksi jotka suojasivat vaikuttamisyrityksiltä ja palauttivat taistelussa huvenneita voimia päätyivät Bogolle, Elanor otti kiven joka muutti hänen olemuksensa sangen vaikuttavaksi samalla lailla ajattelevien silmissä, Malanturin taskuun jäänyt kivi teki hänestä epämiellyttävän oloisen kaikkien muiden silmissä. Sormus antoi Páinille suojaa taistelussa.
Linnanherrat
Linnakkeen seinissä olevat halkeamat laajenivat laajenemistaan, joten katsottiin parhaaksi pyrkiä hipsimään suojaisaan paikkaan nuolemaan haavoja. Hanskojen tuhoutumisen jälkeen ovien maaginen suojaus oli poistunut ja ne avautuivat kevyesti työntämällä. Anna ja Maranwë nostettiin kantoon ja siirryttiin alaportista pihalle. Oviaukosta ei kuitenkaan montaa metriä ehditty edetä ennen kuin lentävät paholaisnaamat huomasivat heidät ja kirkuivat korviahuumaavan hälytyksen ja örkkipartiot tukkivat polun molemmat päät. Ryhmä huusi haluavansa välittömästi Zenonin puheille, tämä riitti pysäyttäämään vihulaisten hyökkäysaikeet. Vaatimukseen aseiden laskemisesta ryhmä suhtautui laittamalla miekat huotriin, mikä aiheutti levotonta liikehdintää örkkien keskuudessa. Hetken kuluttua Zenon tuli paikalle lentävän pedon selässä jääden leijumaan turvallisen etäisyyden päähän ryhmästä.
Zenon vaikutti lievästi hämmentyneeltä tunnistaessaan ryhmän, tervehdysten vaihdon jälkeen ryhmä kertoili olevansa paikalla aivan sattumalta viattoman aarteen etsintäretken seurauksena, vaikka valitettavasti saalis oli kovasti vaisuksi jäänyt. Zenon sanoi olevansa kokoamassa sotajoukkoa ja tulleensa vapauttamaan Ezemieliä joka hänen tietojensa mukaan oli vankina linnassa. Porukan puhemiehet ihmettelivät kirkkain silmin jotta kuka tämmöinen Ezemiel oikein mahtaa olla, ja ettei hänestä tai vankilasta ylipäätään ollut näkynyt merkkiäkään vaikka linna oli gnollien tappamisen ohessa huolella koluttu. Onneksi bluffi tuntui menevän läpi. Hienovaraisesti vihjaamalla palautettiin Zenonin mieliin että hän oli heille kunnianvelassa vapauttamisestaan. Hetken pohdittuaan hän kysyi ryhmältä olisivatko he sujut jos hän luovuttaa heille Adlerwegin linnan. Ja tämähän sopi paremmin kuin hyvin. Zenon tarjosi vielä ryhmälle paikkaa sotajoukossaan hyökätessä pohjoiseen majoittunutta uutta kansaa vastaan, tarjouksesta kieltäydyttiin kohteliaasti osoittamalla linnakkeen seinässä olevia halkeamia ja sanomalla että heille olisi ihan riittävästi tehtävää uuden kotinsa kunnostamisessa. Toivoteltiin vielä Zenonille parasta mahdollista sotaonnea ja katsottiin kun hän johti joukkonsa kohti pohjoista. Heti Zenonin selän kadottua harjanteen taakse mustasta kirjasta tuhottiin sivut jotka viittasivat Ezemieliin.
Seurasi reilun viikon toimeliaisuuden putki. Wainamrun lauloi Annan takaisin elävien kirjoihin ja Maranwën jalan siihen kuntoon että vielä viikon levon jälkeen se olisi kävelykunnossa. Malantur keskittyi kunnostamaan linnakkeen seinissä olevia halkeamia, Zenon oli rapauttanut kiveä niin pahasti että muutama katapultin ammus olisi riittänyt romahduttamaan koko rakennelman. Tämä tieto laittoi kylmät väreet kiertämään ryhmän selkärangassa, sillä olihan päätetty lähteä pohjoiseen puolustamaan haaksirikkoisia Zenonin joukoilta. Joku heppoisempi vastus olisi kyllä riittänyt. Linna tutkittiin lattiasta kattoon, ylimmmäräinen roina ja gnollien ruumiit heitettiin menemään. Spiraalissa tapetun ruman miehen viitta paljastui mielenkiintoiseksi, sillä mahtuihan sen taskuihin muun muassa pari ruumisarkkua, metrikaupalla tikkaita muuta tarpeellista ja vähemmän tarpeellista roinaa. Saatiinpa Páinin repun lisäksi kuljetustilaa. Murrettu pääportti korjattiin ja jossain vaiheessa siihen ilmestyi kyltti johon oli kauniisti kirjattu 'Bogon Maja'.
Beren saatettiin suunnilleen ajan tasalle ryhmän toimista, herätti hivenen ihmetystä kun hän ei muistanut mitään projektiosta jonka oli lähettänyt pyytämään apua. Berenillä oli satojen vuosien vankeuden jälkeen paljon patoutunutta puhe-energiaa jonka hän käytti kertoilemalla hiljalleen keskenään ristiriitaisiksi käyviä legendoja menneistä sankariteoistaan (Miten niin ristiriitaisia? -GM huom.) Ja juttujen tasosta päätellen paineita oli ehtinyt kertyä muillekkin osastoille. Mutta mitään oikeasti hyödyllistä ja mielenkiintoista hänestä ei saatu puserrettua irti. Viikon aikana Berenin hiuksiin ilmestyi huomattava määrä harmaata ja kasvojen uurteet syvenivät, nähtävästi hänellä ei sellin loitsun rauettua olisi enää kovin paljon elinaikaa jäljellä.
Eräänä iltana ryhmä istui takkatulen ääressä nauttimassa iltamyssyä ja tarinoimassa kun linnan käytävillä alkoi kaikua haureuden harjoittamisen äänet. Pikaisen laskutoimituksen perusteella Elanor ja Culindë olivat joukosta poissa, tämä nosti hymyn muiden suupieliin, nähtävästi ainakin yhdessä harmaista kristalleista oli aitoa taikaa.
Kun Anna oli jalkeilla nostettiin Maranwë paareille ja reput pykälään. Malantur sinetöi linnan nostattamalla kivimuurit suuaukkojen eteen ja Sigur otti kepillään kompassisuunnan kohti pohjoista ja haaksirikkoisten leiriä.
Linnoituksesta päätettiin lähteä liikkeelle niin nopeasti kuin mahdollista, vaikka osa porukasta joutuikin nilkuttamaan vielä muutaman päivän. Pohjoiseen vei joen uurtaman laakson rinteessä kiemurteleva polku, jonka maavyöry oli paikka paikoin vienyt mukanaan tai peittänyt. Pian kävikin ilmeiseksi, että joen ranta kivikosta huolimatta oli helpompi kulkureitti. Muutaman päivän ja taivalluksen ja yhden yöllisen peikkovierailun jälkeen vuorten välistä näytti pääsevän itään päin, jonne retkue suuntasi kulkunsa. Mikäli lohikäärmeen neuvoihin oli uskominen niin ryhmä olisi vuorten itäpuolella aivan pian josta voisi jatkaa tasamaata pohjoiseen kohti toisten haaksirikkoisten kylää. Ennen tasamaalle pääsyä eräässä laaksossa nähtiin obeliski, jota tietysti mentiin tutkimaan. Muinaisiin rakennelmiin kuitenkin suhtauduttiin jo asiaan kuuluvalla kunnioituksella ja sitä ihmeteltiin ensin moneen otteeseen ennen kuin uskallettiin mennä etäisyydelle josta yksityiskohdat alkavat erottua. Tarkkasilmäisimmät huomasivatkin kiveen sidotun vaalean ihmishahmon, joka retkotti paahtavassa auringonpaisteessa köysien varassa. Miehellä oli vain lannevaate ja hänen ihonsa oli aivan valkoinen lukuun ottamatta auringon punaiseksi polttamia kasvoja ja etumusta. Avutonta miestä, joka kummallista kyllä oli vielä hengissä ryhdyttiinkin auttamaan ja Wainamrun paransi hänet näkyvistä vammoista, jotka olivat lähinnä auringon aiheuttamia palovammoja. Silti miehen tila ei juuri muuttunut ja hän oli yhä tajuton. Parantaja arveli tilanteen johtuvan jonkinlaisesta riippuvuudesta, mutta tarkemmin hän ei asiaa pystynyt selvittämään. Miehen arveltiin toipuvan ja hänet pakattiin reppuun mukaan.
Yöllä mies tulikin hetkeksi tajuihinsa ja sekavasta tilastaan huolimatta pystyi neuvomaan erään rohdon reseptin, jota hän tarvitsisi. Rohto sisälsi erästä yleisesti kasvavaa varpua, pölyksi jauhettua kultaa ja maan alaisissa onkaloissa kasvavaa sientä. Ainoastaan sieni tuotti ongelmia ja sitä etsittiinkin parin seuraavan matkapäivän aikana. Viimein rohdos saatiin valmistettua ja juotettua miehelle, jonka tila parani melkein välittömästi. Elric kertoikin olevansa kotoisin maanalaisesta kansasta, jota usein demoneiksikin luullaan (ryhmä oli nähnyt vähän saman näköisiä demoneja aiemmin ja häntäkin melkein luultiin demoniksi). Kovin ystävällisiksi hän ei omaa kansaansa kuvaillut, mutta itse vakuutti olevansa hieman erilainen kuin keskiverto heikäläinen. Hän oli joutunut vallan anastajien yllättämäksi ja he olivat tuoneet hänet maan pinnalle kuolemaan. Hän vannoi vielä palaavansa takaisin ja ottavansa hänelle kuuluvan paikkansa, sillä olihan hän sikäläisen mittapuun mukaan kuningassukua. Ryhmän mukana hän kyllä voisi kulkea kunnes hän olisi keksinyt sopivan tavan iskeä takaisin tai kunnes tilaisuus siihen koittaisi. Näin ryhmän koko pitkästä aikaa kasvoi yhdellä hengellä ja hänelle annettiin ase mittavasta arsenaalista.
Vuoristo oli jo jätetty edellisten päivien aikana taakse ja edessä tasangolla erottui tiheä metsä. Metsä näytti niin suurelta, että sen kiertäminen ei ollut järkevää, joten suunnattiin suoraan metsän halki pohjoiseen. Yöllä metsässä vartiomiehet kuulivat jonkun liikkuvan lähellä leiriä ja hälyttivät kaikki valmiiksi taistelemaan. Kun ensimmäiset hiipivät tulijoita kohti koettiin yllätys, sillä he olivat ihmisiä jotka olivat nuotion loisteen vuoksi päättäneet tulla mielestään erittäin varovasti katsomaan kuka täällä pitää leiriä. Ihmiset olivat haaksirikkoisia pohjoisen kylästä, mutta heillä oli surullisia uutisia: kylään oli hyökätty suurella joukolla ja he olivat pelastuneet vain koska olivat olleet lähimetsässä hyökkäyksen tapahtuessa. Mitään muuta tavaraa aseiden lisäksi heillä ei ollut mukanaan. Kylään ei ollut enää kuin parin päivän matka, joten päätettiin käydä katsomassa voitaisiinko kyläläisiä enää auttaa.
Iltaan mennessä oltiin päästy metsän laitaan ja kylään oli vielä matkaa avointa tasankoa pitkin. Kylä vaikutti rauhalliselta, ehkä jopa liian rauhalliselta. Avointa maastoa ei haluttu ylittää pimeässä, sillä hyökkääjissä tiedettiin olevan mm. örkkejä joten aamu olisi ryhmän kannalta paras aika liikkua. Aamulla lähdettiinkin liikkeelle kiertämään kylää siten, että kylän lähellä kohoava kukkula saatiin ryhmän ja kylän väliin ja näin tulijoita ei voinut nähdä kovinkaan helposti. Tosin kylän yläpuolella kaarteli jo linnakkeelta tuttuja manticoreja, joten ne voivat huomata ryhmän etenemisen.
Kylän läheinen joki ylitettiin ja juuri kun ryhmä oli nousemassa läheiselle kukkulalle kuultiin suurehkon joukon tulevan kukkulan toista rinnettä ylös. Nopeasti järjestäydyttiin uudelleen joen rantaan, ettei vihollinen voinut piirittää pientä ryhmää aivan joka suunnalta. Tosin jos tilanteesta kehittyisi taistelu niin se olisi aika epätasainen sillä örkkejä oli kymmeniä ja niitä johti muutama haltiademoni. Lisäksi oli pääjoukko joka koostui viidestä manticoresta joiden yhden selässä ratsasti ilmeisesti joukon johtaja. Kaikkien yllätykseksi johtajaksi paljastui vanha tuttu Korekalwen. Hänen olemuksensa oli muuttunut itsevarmemmaksi, mutta häneltä puuttui oikea käsi.
Koska sotajoukot pysähtyivät kohtalaisen kauas jäi ryhmälle aikaa suunnitella tulevaa strategiaa. Erilaisia ratkaisumalleja kehitettiin, kunnes Korekalwen tervehti ryhmää. Vaikka hän oli edelleen noin sadan metrin päässä hänen äänensä kuului hyvin ja hän myös kuuli vastaukset vallan mainiosti. Tervehdykseen tietysti vastattiin kohteliaasti ja kyseltiin samalla naishaltian vointia. Hän kertoikin olevansa elämänsä kunnossa ja pieni puute jonka ryhmä oli nähnyt oli tullut vaihtokaupassa jossa hän sai huomattavasti enemmän vastineeksi. Hän puolestaan oli kiinnostunut miksi porukka oli suunnannut kulkunsa kohti kylää, sillä hän oli jo muutaman päivän seurannut tiedustelijoidensa välityksellä ryhmän kulkua. Korekalwenille kerrottiin, että Zenon oli aikoinaan tarjonnut töitä ja täältä ryhmä oletti hänet tavoittavansa. Keskustelun edetessä taivaanrantaan ilmaantui pieni punainen piste, joka alkoi nopeasti suurentua ja suurentua. Yhtäkkiä sotajoukoille tuli kiire poistua paikalta nopeasti ja epäjärjestyksessä sillä punainen piste alkoi näyttää lohikäärmeeltä. Hieman lähempää se näytti vanhalta lohikäärmeeltä ellei jopa hyvin vanhalta lohikäärmeeltä.
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen.