KALPARANNIKKO OSA 7

[Edellinen osa] [Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]


Toveri Alts Heimer: Veljeskunnan taistelulääkintämies, joka parantaa maailmaa(kin) kahdenkäden miekalla. Keräilee muiden riemuksi trofeita tap(p/a)amiltaan hirviöiltä. Iho on taisteluissa parkkiintunut.


Toveri Egan Folkor: Pieni suuri maahinen. Ruoanlaitto ei ole tonttuilua vaan vakava asia. Perheen kuudes lapsi. Peruna! Paistettuna! Keitettynä! Muusattuna! Kimittää huvittavia tulihenkisiä iskulauseita tehdessään tulta.


Toveri Korpraali Elmer Daenelis: Haudanryö... Arkeologi, joka tuo mukanaan auringonvalon pimeimpäänkin soppeen. Aurinkohaltia ei anna valonsa sammua pimeässäkään. Paitsi maagisessa pimeydessä. Ihmettelee välillä ryhmän touhuja ihan ääneenkin. Elmerillä on oma sivu Olegin pienessä mustassa muistikirjassa.


Toveri Freddy: Erittäin monipuolinen, ruma, ja monipuolisen ruma ihminen. Nämä monet puolet tulevat esiin joskus pyytämättä ja yllättäen. Mielialan vaihtelut saattavat olla suuria. Parhaimmillaan on tosi kova mättäjä.


Toveri Joe Smooth: Ihmismetsästäjä, joka metsästää eläimiä. Pukeutuu epätavallisen tummaan metsästysasuun. Kadonneiden kupari- ja tinakolikojen pelastaja. Väijyttäessään vihollista ampuu kohteliaasti varoituslaukauksen, etteivät viholliset astelisi väijytykseen.


Toveri Oleg Cancea: Vannoutunut Veljeskunnan mies. On kenties takarivin mies, tai voihan keihästä tietysti heittääkin. Ohjesäännön mukaan mennään tilanteessa kuin tilanteessa. Johtaja-ainesta? Raportoi uskollisesti muiden ryhmän jäsenien poikkeamista ohjesääntöihin.


Toveri Kersantti Jarod: Maallikkosaarnaaja, jonka saarnat ovat usein teemasta "omaisuuden uusjako". Kurkku tuntuu olevan kultaa. Lanttukin leikkaa aika usein. On ryhmän johtaja, ja johtaminen onkin mennyt aika hyvin.


Toveri Barten Mart (NPC): Keski-ikäinen mykkä veteraani, jonka erikoisalaa on katkenneiden raajojen erilleen jättäminen. Tunnetaan myös ansioituneena kenttälääkärinä. Tuntee yrttejäkin. Ryhmän matkakassa. Kummassa taskussa on ryhmän ja kummassa omat rahat?


Keisarin ystävä

Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Keisari Boggo kohotti väsyneenä katseensa viimeisen kerran ainoan ystävänsä hymyileviin kasvoihin. Hän hymähti itsekseen, kopisteli piippunsa pesästä vielä lämpimät tuhkat ja latasi uudet pehkut piippuunsa. Vaikka Keisarin ympärillä oli paljon ihmisiä, olivat he kaikki pettureita, juonittelijoita, salaliittolaisia ja pahaa tahtovia keisarikunnan vastustajia. Mutta piipunpolttohuoneessa hän saattoi olla vain kahdestaan ystävänsä seurassa. Niin - tuota miestä Keisari Boggo pystyi kutsumaan ystäväkseen, vaikka ensikohtaamisen tienoilla se tuntui mahdottomalta ajatukselta. Sen jälkeen molemmat olivat hyötyneet toisesta, ja molemmat olivat tehneet suuria uhrauksia toistensa takia. Keisarin katse muuttui pian tuijottamiseksi tämän vajotessa muistelemaan heidän yhteisiä juonitteluita, suunnitteluita ja valtapelikiemuroita, joissa he olivat onnistuneet kerrassaan mainiosti. Kumpikaan ei ollut kuitenkaan koskaan pettänyt toista, ja tämän Keisari kaiken muun sumun läpikin muisti.

"Täällä voimme puhua rauhassa. Kukaan ei salakuuntele meitä", sanoi Keisaria vastapäisessä ylellisen jylhässä, punaisessa sametinpehmeässä tuolissa istuva henkilö. Keisari havahtui ystävänsä hiljaisiin sanoihin; olivathan he istuneet jo tovin puhumatta mitään, omiin ajatuksiinsa uppoutuineina. "Niin, tiedänhän minä sen", vastasi Keisari väsyneellä äänellä. "Tiedätkö, ystäväni", Keisari jatkoi, "olen miettinyt viimeistä nuottia tähän yhteiseen sinfoniaamme. Ja se onkin sellainen nuotti, että koko imperiumi kavahtaa sen kuullessaan!". Keisari jäi odottamaan ystävänsä reaktiota, ja koki syvää tyydystä havaitessaan, että oli kuin olikin onnistunut yllättämään vielä kerran toverinsa. Hänen ystävänsä kohotti kädessään olevan kristallisen punaviinilasin ilmaan ja nyökkäsi tuskin havaittavasti Keisaria kohti. "Vai niin. Anna kun arvaan, Boggoseni - sinä aiot sotkea minut taas yhteen valtapelisi juonista, ilman konkreettista korvausta, ja lupaat palkita minut sitten tulevaisuudessa?". Keisari Boggo ei voinut kuin hymyillä ystävälleen. "Juuri niin, ystävä hyvä, juuri niin minä aion tehdä. Aika on vihdoin kypsä suunnitelmani loppuhuipennukselle!" Keisari Boggo imeskeli piippuan hetken kasatakseen vaeltelevat ajatuksensa yhteen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen hän kertoi suunnitelmansa.

"Oletko nyt aivan varma tästä?", kysyi hänen ystävänsä kulmat kurtussa. Keisari tunsi yhä suurempaa tyydytystä nähdessään ystävänsä epävarman ilmeen. Vanha taito oli yhä edelleen tallella. "Olen. Mieti nyt. He juonittelevat minua vastaan. He eivät usko lohikäärmeiden paluun. Mutta he eivät ole katsoneet suuren Ancalagonin silmiin. Näen ne silmät joka yö; ne tulevat jokaiseen uneen, ja ne ovat alati läsnä kaikissa painajaisissa. He eivät nähneet sitä voitonriemua, mikä lohikäärmeen silmistä heijastui sillä hetkellä, kun se tuhoutui. He pitävät minua harhaisena. He eivät enää edes kuiski, että mielen ja järkeni valo olisi himmentynyt, vaan suorastaan julkeavat sanoa sen ääneen, ikään kuin en kuulisi tai ymmärtäisi heidän puhettaan. Olen menettänyt kaikkein rakkaimman asian maailmassa jo vuosikymmeniä sitten. Lapseni... No, olet nähnyt heidät itse omilla silmilläsi. Sitä paitsi viime retkellämme sain tälle vahvistuksen. Muistatko, mitä Vlad meille silloin sanoi? 'Vuorten juuria järsivät Nimettömät asiat, ja niiden kahleet murtuvat.' No, ne mitä olemme näiden vuosien aikana nähneet, ja ne mitä on surmattu Sir Haraldin, Sir Berekin, Sir Drulin, sekä Sir Malanturin ja Sir Wainamrunin johdolla ovat vain alkusoittoa tulevalle murheiden vyörylle. Näin on, vaikkakin he kaikki sanovat, että kaijut ovat vähenemään päin, ja että ne pian palaavat valottomiin syvyksiin vuorten alle. Ja se tuleva murheiden vyöry on minun syytäni. Ja minä olen siihen ratkaisu. Minä tiedän, mitä minun on tehtävä."

Keisarin ystävä tuijotti häntä hyvän tovin sanomatta mitään. Hän täytti kristallilasinsa uudestaan, loi silmäyksen katonrajassa pyöriviin savupilviin kuin etsiäkseen sieltä vastausta Keisarille, ja avasi sitten suunsa. "En tiedä, mitä olet nähnyt, ja missä olet nähnyt sen. Ja tiedät, että olen ystäväsi nyt ja aina. Niinpä myös tiedät, että autan sinua, mitä sitten ikinä päätätkin tehdä." Mies laski kristallilasinsa tuolin vieressä olevalle pöydälle, nousi seisomaan, otti suurilierisen hatun päästään ja kumarsi juuri oikeaoppisen keisarillisen hovikumarruksen Keisarille: "Palveluksessanne, arvon Keisari Boggo. Mitä aiotte tehdä, ja kuinka voin auttaa teitä siinä?"

Boggo katseli ystäväänsä hyväksyvästi, nyökkäsi itsekseen, ja vastasi: "On vain yksi keino, miten voin pelastaa maailman toistamiseen. Se on hyvin yksinkertaista. Minun vain täytyy kuolla."

Hänen ystävänsä suoristautui jälleen, asetteli hatun päähänsä, otti kristallilasista viiniä, ja vastasi: "Vain niin. Ja haluat, että minä autan sinua siinä?" Keisari Boggo nyökkäsi - tällä kertaa tarmokkaammin ja itsevarmemmin. "Hyvä on. Autan sinua vielä viimeisen kerran. Mutta sanon tämän jo nyt: kun sitten kuolemasi jälkeen tarvitset apuani, olen vain pillin puhalluksen päässä."

Keisarin kuolema

(Lainaus Tyrion Kiiltävän kirjeestä Uudessa Gondolinissa 4.4.3779) --- Sitten, viisikymmentä vuotta Aamuhärän Laakson tapahtumien jälkeen, isä meni piintyneiden tapojensa mukaan, auringon laskettua linnan katolle piipulliselle. Ser Bronnin ja katolla olleiden vartijoiden todistuksen mukaan hän oli noussut kaiteen ylitse, ikään kuin kiiveten ponin selkään, ja sanonut Inigaudur, lunasta velkasi ja lennätä minut Mantuun. Ja oli sen jälkeen tippunut kuolemaansa.

Vartijat lahjottiin hiljaisiksi, ja sen jälkeen Saarella alkoi leviämään kymmeniä toinen toistaan juhlavampia tarinoita keisarin viimeisistä hetkistä. Tiedän tämän, koska minä ja Xena laitoimme ne alulle, Sir Sigurd olisi ollut meistä ylpeä.

Hautajaisjärjestelyihin ja kruunajaisvalmisteluihini kului kolme pitkää kuukautta. Vaikka surin isääni, olin enemmän kuin valmis painamaan kruunun päähäni. Tuntui että koko maailma saapui paikalle, väkeä oli jopa enemmän kuin Keisaria kruunatessa. Vasta siinä muistopuheita kuunnellessa minulle valkeni millainen merkitys isällä oli ollut ihmisiin jo ennen kuin hänestä tuli kuningas. Olisi kai pitänyt lukea isän antama kopio Sir Sigurdin aikakirjoista jo paljon aiemmin.

Kruunajaispäivän aamuna kävelin valtaistuinsaliin ja näin Xenan istuvan sillä, Ser Bronn vierellään, ja Haraldin joukkoineen täysissä aseissa tämän takana. Ser Bronn luki lainsäädännöstä kohdan jonka mukaan kruunun periin kuninkaan esikoispoika, mutta vain jos kuninkaalla ei ole myöhemmin avioliitossa syntynyttä lasta. Sain myöhemmin selville että tämä pieni lisäys oli tehty lakiin kolme vuotta, niin kauan Xena oli vehkeillyt minua vastaan.

Henkilökohtainen kaartini oli vetänyt aseet esiin, ja tilanne uhkasi mennä veriseksi kun Sir Wainamrun ja prinsessa Aredhiel astuivat esiin. He kertoivat aiemmilla pohjoisen matkoillaan laittaneensa Gondolinin jälleenrakennuksen aluille, ja nyt olisi heidän aika muuttaa pysyvämmin pohjoiseen, ja ottaisivat minut enemmän kuin mielellään mukaansa. Tajusin että minut oli pelattu täydelliseen mottiin, kuolen, tulen vangituksi tai pakenen. Valitsin pakenemisen.

Siitä on nyt kaksikymmentä vuotta. Niin kauan olen täällä pohjoisessa kerännyt joukkoja, laatinut suunnitelmia, pitänyt itseni lämpimänä koston liekein äärellä. Kävin jopa etsimässä Vladin linnaketta ja Sir Sigurdin jäännöksiä, tiedän että isä olisi halunnut ne tuotavaksi Saarelle, mutta turhaan. Hodorin merkinnät paikoista olivat liian epämääräiset.

Huomenna aloitan matkani rannikolle ja edelleen kohti etelää. Sitten maailma peittyy vereen kokiessaan Äpäräkuninkaan koston.

Jatkuu seuraavassa osassa!

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen ja GM Kuittaa.