Kuittaa.fi

[Edellinen osa] [Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]

Elanor: Salohaltia Argothin metsästä. Toimi ennen vartijana ja tiedustelijana. Tykkää kulkea omia polkujaan, ja pysyykin näillä poluilla aika hyvin.

Wainamrun: Hiljainen ja vähän jurottava Noldoparantaja. Oli melko allapäin haaksirikon jälkeen, mutta lähti silti seuraamaan toisia eikä jäänyt omiin oloihinsa. Pikkuhiljaa mieli on piristynyt, kun tekemistä on riittänyt - lähinnä tosin Bogon apumiehenä olemista.

Malantur: Lyhyt suurihminen, joka on oudon vaaleakarvainen. Kulkee erittäin väljissä vaatteissa vaellussauva kädessä. On luonnossa kuin kotonaan. Villi ja suuri pikkukissa tuntuu seurailevan joka paikkaan. Muuttuu tiikeriksi aina silloin tällöin, välillä jopa omasta tahdostaan ja oman mielensä säilyttäen.

Anna Tercenya: Noldotiedustelija, joka myös pärjää luonnon helmassa. Pitkällä jousella kaatuvat niin suuri riista (peikot) kuin pienriistakin (örkit), ja miekalla voi vielä varmuuden vuoksi viimeistellä tuloksen. Leppoisa ja hyväntahtoinen. Liipasinsormi on herkässä etenkin pahoja olentoja kohtaan.

Páin Rautakoura: Erittäin voimakkaan näköinen ja oloinen kääpiö, jolla on mukana käsikirveitä ja muita aseita. Kääpiöksi liikkuu erittäin nopeasti ja liukkaasti. Rinkasta löytyy kaikkea mahdollisesta alushousuista lapioon. Hieman juro ja itsepäinen, mutta erittäin hyvä apu ryhmälle hommaan kuin hommaan. Ei oikein tykkää siitä että toiset komentelee.

Boggo: Pääkaupungin karvajalka. Palveli Dúnadanaatelisen hovissa monia vuosia viettäen yltäkylläistä elämää, pääasiassa kokkina. Samalla sai omankin vatsan täyteen aina kun siltä tuntui. Kirkkaat värit ovat mieleen, ja paita on kirkkaan keltainen ja housut kirkkaan vihreät. Bogon Ensimmäinen Valtakunta kaatui nopeammin kuin se nousi, mutta Kukkulat sentään jäi jäljelle. Ainakin Bogon mielestä.

Maranwë: Nahkamaskiin ja -vaatteisiin verhoutuva hiljainen pitkä haltia, jolla on pitkä kynac selässä (huotrassa, ei pystyssä). Nahkuri ammatiltaan, ja on kuulemma tehnyt itse vaatteensa. Ei näytä kasvojaan koskaan kenellekään, paitsi kultakolikon kaivoon heitettyään uskalsi ottaa maskinkin pois ja muutti nimensä Ulundosta Maranwëksi. Osaa rakennella taloja ja kaikkea muutakin.

Sigurd: Onnekas kaupunkilainen, joka pääsi ruttoa pakoon. Viettänyt lähes koko elämänsä opiskellen. Viimeisin opinahjo olikin pääkaupungin yliopisto. Onpa mukana jopa tikari ja pieni kilpi! Tuntuu tietävän kaikesta jotain, ainakin teoreettisesti. Käytäntö sitten onkin eri asia... Onneksi muut hoitavat yleensä käytännön. Toimii melko usein seurueen puhemiehenä.

Görin Vihreä (NPC): Kalju kääpiö, jolla on erittäin takkuinen ja sekaisin oleva vihreä parta. Kukaan ei tiedä, onko partaan joskus pudonnut ruoantähteitä, jotka ovat alkaneet kehittää omaa älyä, vai onko parta vain värjätty. Laivamatkan ajan kääpiön kasvotkin olivat vihreät. Ja nimikin lausutaan 'Gorin'. Pisteet o:n päällä ovat erokepisteitä. Osaa puhella eläinten ja kasvien kanssa, ja tykkääkin tehdä niin. Kukaan ei ymmärrä miksi.

Matkantekoa jatkettiin takaisin Peldeluinën hautaluolaston kautta, koska osa porukasta halusi tietää enemmän riimuista ja symboleista joita lohikäärmeen luolassa oli kohdattu. Saarella voisi olla enemmänkin tällaisia ansoja joten vaaran tunnistaminen ennakolta auttaisi varmasti tulevaisuudessa. Matkan varrella yövyttäessä susilauma melkein yllätti porukan, mutta onneksi ennätettiin kiivetä puihin. Pienen jutustelun jälkeen Görin sai sudet uskomaan, ettei kukaan halunnut tulla alas syötäväksi ja ne jatkoivat yöllistä saalistusretkeään. Per-Celeboz kertoikin riimuista auliisti, tosin aluksi halusi tietää oliko luolaan muutamia viikko aikaisemmin tullut savu ryhmän aikaansaannosta. Hän tosin oli jo arvellut, että mustan yksisarvisen tappamisen jälkeen metsä voisi palaa. Hänelle savu ei tuottanut ongelmia, mutta lemmikeiksi ottamilleen muurahaisille se olisi saattanut koitua kohtalokkaaksi ilman hänen apuaan. Per-Celebozille kerrottiin myös lohikäärmeen antamasta tehtävästä, jota hän kummasteli sillä hänen tietääkseen tapaus oli ainutkertainen. Hän ei pystynyt arvailemaan miksi valolohikäärme niin kovasti halusi toisen lohikäärmeen munaa.

Parin päivän matkan jälkeen saavuttiin tukikohtaan jossa aloitettiin toisen vuorille suuntautuvan reissun valmistelu. Neljän päivän kuluttua oltiin ruokaa kerätty ja valmistettu riittävästi ja matkaan lähdettiin samaa reittiä kuin viimeksi. Mökkiin jätettiin paljon turhaa tavaraa ja asumisen jäljet pyrittiin peittämään, ettei tulilohikäärme aivan ensimmäisenä siihen suuntaan katsoessa huomaa mökkiä. Matka sujui ongelmitta monen päivän verran. Yöllä nähtiin isoja susia, mutta ne eivät olleet tällä kertaa kiinnostuneet ryhmästä. Järven rantaa pitkin kävellessä huomattiin kulkureitillä luurangon käden törröttävän maasta. Hetken ihmettelemisen jälkeen päätettiin kaivaa luurankoa hieman enemmän esiin, joten Páin otti rinkastaan lapion ja ryhtyi varovasti kaivamaan. Vähitellen pääkallokin saatiin päivänvaloon ja huomattiin sillä olevan torahampaat. Muutenkin ruumiinrakenteesta pääteltiin kyseessä olevan örkin luurangon ja pienen kaivamisen jälkeen luurankoja löytyi useampiakin. Koska mitään mielenkiintoista ei löytynyt niin kaivaukset lopetettiin.

Metsän läpi kuljettiin joen vartta seuraten joka jatkui vuorille asti. Vuorilla joen eri haarat päättyivät keskusvuorten jyrkkiin seinämiin, joita pitkin kiipeäminen olisi aivan liian vaikeaa tasaisella maalla kävelemiseen tottuneelle ryhmälle, joten keskusvuorten toiselle puolelle jouduttaisiin yrittämään jotain toista reittiä. Taas yöllä saatiin leiriin ei-toivottuja vieraita kun 4 omituisen näköistä lentävää olentoa kierteli yöpaikan yläpuolella. Niillä oli vihan vääristämät naisen kasvot, mutta muuten vartalo oli sulkien peitossa. Sigurd tunnisti nämä lentävät olennot harpyijoiksi. Ne hätyytettiin pois ampumalla muutamia nuolia, tosin vain Anna oli kyllin tarkka osuakseen korkealla kaarteleviin petoihin. Vuorilla käynti ei kuitenkaan jäänyt turhaksi reissuksi, sillä sieltä nähtiin iso osa Taurdoria ja mm. yhden kaupungin rauniot sekä erikoisen näköinen musta rakennus, joka oli puolipallon muotoinen ja siitä lähti pitkulaisia ulokkeita. Nämä päätettiin tutkia ennen paluuta takaisin Peldeluinëen. Lisäksi idässä siintävä joki voisi viedä pidemmälle vuoriston keskelle kuin nyt koluttu joki ja Aamuhämärän laaksokin saattaisi vielä tällä reissulla löytyä. Tässä vaiheessa mukaan otetut ruokavarat alkoivat hälyttävästi ehtyä, sillä ruokaa ei pystytty kantamaan kuin parin viikon annos kerrallaan. Niinpä siirryttiin syömään loitsuilla aikaansaatua sapuskaa.

Mitä olisi temppeli ilman epäkuolleita?

Ensin päätettiin tutkia lähempänä oleva omituisen muotoinen musta rakennus. Muutaman päivän jälkeen rakennuksen luokse päästiin ja se osoittautui olevan hämähäkin muotoinen. Halkaisijaltaan rakennus oli yli 30 metriä ja oviaukko oli suun kohdalla. Ansoja luonnollisesti etsittiin ennen kuin ovi uskallettiin avata. Oven takana odotti yksi punasilmäinen hieman utuinen ison ihmisen kokoinen olento (tämä toi elävästi mieleen Per-Celebozin) ja kaksi luurankoa. Niiltä kysyttiin taas Adűnaiciksi keitä he ovat. Punasilmäinen utuinen olento, joka tunnistettiin haamuksi, ilmoitti olevansa Hrasskin pappi ja toivotti ryhmän tervetulleeksi peremmälle. Kaksi muuta huoneessa olijaa olivat palvelijoita. Jokin kuitenkin pidätteli haaksirikkoisia, varmaankin itsesuojeluvaisto, eikä sisälle tähän omituisen malliseen rakennukseen kukaan halunnut vapaaehtoisesti mennä. Varsinkaan kun asujaimisto vaikutti melko kuolleelta. Tämä ovimies kuitenkin auliisti vastaili kysymyksiin sen vähän mitä muisti.

"Hrassk on parannuksen jumala ja hämähäkki edustaa parannusta meidän kulttuurissamme. Vähän samaan tapaan kuin joissain kulttuureissa olen kuullut käärmeen edustavan. Hrasskin palvelijoiden tehtävänä on auttaa ja parantaa väsyneitä ja haavoittuneita matkalaisia, niinpä annamme mielellämme teillekin yösijan temppelistämme. Mitään vastiketta me emme palveluistamme vaadi, mutta temppeliin saa jättää lahjoituksia. Lahjoituksilla hankimme ruokaa ja muita tarpeellisia tavaroita kaupungista. Minun tehtävänä on toivottaa vieraat tervetulleiksi ja ohjata heidät huoneisiinsa, joina tämän jumalaamme symboloivan hämähäkkimäisen rakennuksen "jalat" toimivat.

Niin, mikäkö minun nimeni on? Nyt kysyitte vaikeita, ylipappimme nimi on Valtar ja meidän pappien nimet ovat Trandel, Askylor, Karamon ja Faeldin. Nyt minä muistan, minun nimeni on Faeldin! Tässä pyhätössähän on ylipappi, neljä pappia sekä hieman toistakymmentä palvelijaa, mutta tilaa kuitenkin satunnaisille matkaajillekin löytyy aivan riittävästi. Matkaajia on viime aikoina tosin ollut kummallisen harvassa, emmekä ole pitkään aikaan saaneet uusia oppilaitakaan, ellei joku teistä haluaisi tehdä erinomaista valintaa ja jäädä palvelemaan Hrasskia. Oppilasaika kestää suurin piirtein vuoden vähän riippuen oppilaan taidoista ja sinä aikana opetamme Hrasskin palvelemiseen tarvittavat rituaalit sekä erilaista taikuutta mm. parannusta ja jotain muutakin, mutta nyt en oikein muista mitä kaikkea. Täällä kun ei käytetä taikuutta muuta kuin välttämättömissä tilanteissa. Tekin olette muuten tervetulleita seuraamaan iltamessuamme Hrasskin kunniaksi. Mikäkö läheisen kaupungin nimi on? Se on kyllä valitettavasti päässyt lipsahtamaan mielestäni. Palvelijatkaan eivät ole jostain syystä lähiaikoina käyneet ostoksilla kaupungissa, tai tarkemmin ajatellen en muista milloin he viimeksi ovat käyneet kaupungissa. Mainitsemanne sota kuulostaa omituisen tutulta, mutta en juuri nyt muista miten siinä lopulta kävi tai mitä siinä oikeastaan tapahtui. Ylipappimme varmasti tietää näistä asioista huomattavasti minua enemmän ja olette tervetulleita kysymään häneltä näistä asioista lisää. Olen todellakin pahoillani, etten itse näissä asioissa voinut auttaa. Muisti on alkanut reistailemaan viime aikoina, ilmeisesti olen tulossa vanhaksi.

Häntä kiiteltiin vieraanvaraisuudesta ja luvattiin poiketa uudestaankin, mutta tällä kertaa ei olisi aikaa jäädä pidemmäksi ajaksi vaan matkaa aiottiin hetimiten jatkaa kohti läheistä kaupunkia. Kaupungista oli tietenkin jäljellä enää vain rauniot ja niitä päästiin tutkimaan parin päivän matkaamisen jälkeen. Illansuussa saavuttiin kaupunkiin ja katsottiin parhaimmaksi ensin yöpyä ja sitten vasta tutkia raunioita. Aamun sarastaessa lähdettiin katsomaan mitä kaupungista vielä oli näinkin pitkän ajan kuluttua jäljellä.

Kaupunki oli rakennettu pienelle kukkulalle, jonka seinämät olivat joka puolelta kymmeniä metrejä korkeita ja melkein pystysuoria. Sisälle kaupunkiin vievä tie oli sortunut, eikä siitä olisi ihmeemmin apua kiipeämisessä. Alhaalta kuitenkin löytyi puoliksi romahtanut luolan suu ja alkava tunneli johti jyrkästi ylöspäin, ilmeisesti sisälle kaupunkiin. Tämä näytti helpommalta reitiltä kuin ympäröivä jyrkänne, joten veden liukastamaan tunneliin lähdettiin kiipeämään Bogon johdolla. Pienien haavereiden jälkeen päästiin viimein muurien sisäpuolelle suuren rakennuksen vierelle. Rakennuksen seinässä oli paljon erilaisia symboleita, joista osan Görin tunnisti liittyvän uneen tai nukkumiseen. Kaupunkia kiertävässä muurissa oli pari tornia ja portin kohdalla hieman suurempi rakennelma, mutta muurissa oli myös aukkoja parissa kohdin ja kaikkialla kaupungissa näkyi kauan sitten käydyn taistelun jälkiä sekä kuolleiden luurankoja. Osa oli ihmisten luurankoja, mutta joukossa oli myös paljon isompiakin ja omituisemman näköisiä. Pystyssä ja suhteellisen hyvässä kunnossa oli 2 pientä ja 1 iso rakennus. Rakennusten välissä sijaitsi pieni villiintynyt puistonpalanen.

Ensin päätettiin tutkia toinen pienistä rakennuksista. Se oli 4 kerroksinen ja vain ylimmässä kerroksessa oli ampuma-aukkoja, alimmat olivat ikkunattomia. Ulkoseinä näytti aivan kuin sen pintaa olisi hakattu tai raavittu sekä palojälkiä näkyi kivessä siellä täällä. Kaikki alakerran ovet oli revitty aikoja sitten maahan, mutta muuten paikka näytti olevan hylätty melko hyvässä kunnossa (pois lukien satunnaisia kynnenjälkiä ja ruskehtavia vanhoja veritahroja paljaissa kiviseinissä). Sisälle astuttaessa huomattiin tomussa melko tuoreet eläimen jäljet, joka tunnistettiin suden jättämiksi. Talon halki kulki käytävä suureen saliin ja huoneita oli molemmin puolin käytävää. Ensimmäinen huone käytävän varrella näytti vartiotuvalta. Huoneessa lojui luurankoja luonnottomissa asennoissa ja seinät olivat täynnä vanhaa verta sekä palo- ja kynnenjälkiä.

Toinen oviaukko käytävän oikealla puolella johti useampaan huoneeseen pienen käytävän pätkän kautta. Ensin oli varastohuone, jossa oli polttopuuta, vanhoja huopia ja muuta aikoinaan tarpeellista tavaraa. Nyt käyttökelpoisia olivat enää kuivassa säilyneet polttopuut. Toinen huone pääteltiin olevan jonkinlainen kokoustila, koska keskellä huonetta oli iso pöytä ja ympärillä tuoleja. Huoneen nurkassa oli pienempi pöytä ja pöydän luona istui suurihminen. Porukan astuessa huoneeseen ihminen huomasi heidät ja huusi: "Kuinka te olette päässeet sisälle! Vartijat!", tarttui vierellään olleeseen miekkaan ja hyökkäsi ensimmäisen epäonnisen kimppuun. Páin totesi, että itsepähän tämän valitsit ja heitti kirveensä ihmistä kohti. Kirves lensi hänestä läpi, mutta Elanorin ampuma maaginen nuoli sai ihmisen katoamaan. Tapahtumia pohdittiin hetkinen ja Sigurd päätyi lopputulokseen, ettei mikään epäkuollut voinut tuollaista saada aikaiseksi, joten kyseessä täytyi olla loitsu. Nurkkapöydällä oli kasa papereita, jotka olivat kellastuneet lukukelvottomiksi. Huoneen seinällä oli suuri fresko, johon oli kuvioitu vaakuna. Vaakuna oli jaettu kuuteen osaan ja jokaisessa oli eläin: antilooppi, susi, pöllö, haukka, lepakko ja kotka. Seuraava huone olikin makuuhuone, jonka sängyssä makasi samannäköinen muumioitunut ruumis, kuin edellisen huoneen suurihminen. Ruumiin kaula oli revitty auki vähemmän hienovaraisesti ja verijäljet näkyivät vielä lattiassa asti. Huonetta tutkittiinkin tarkasti ja ainoaksi mainitsemisen arvoiseksi saaliiksi jäi pieni veistos ja muutamia kultakolikoita vaatekaapin pohjalla, jotka Páin säästelijänä kääpiönä pisti omaan taskuunsa. Laatikostosta löytynyt tikari kelpasi puolestaan Elanorille.

Seuraavaksi tutkittiin talon halkaisevan käytävän toisella puolella oleva huone. Tässä huoneessa seinillä oli trofeita ja viirejä, mutta eniten kiinnostusta herätti pöydällä lojuva pieni yhden käden jalkajousi. Sen osat olivat todella taidokkaasti saatu rakennettua pieneen tilaan, eikä kukaan voinut arvella esineen tekijästä yhtään mitään. Tämä muinaisen käsityötaidon ihme kelpasi Maranwelle. Seuraava huone oli pieni pöydän ja muutaman hyllyn sisältävä tila. Huoneen lattiassa oli vanhan veren tahrima reikä, aivan kuin jokin olisi tullut sitä kautta taloon sisälle (ja verestä päätellen jotain oli sitä kautta myös viety ulospäin). Paikka ei kovin pitkään jaksanut ryhmää kiinnostaa niinpä siirryttiin huone eteenpäin varastohuoneeseen, jossa vilisti isokokoinen rotta. Huoneessa oli myös erilaisten ruokailuvälineiden ja lautasten lisäksi luuranko lihakirveen kanssa. Mitään mielenkiintoista huoneessa ei näkynyt. Vastapäinen huone oli keittiö suurine tulisijoineen. Parin pöydän alla oli ilmeisesti palvelijoiden luurankoja makaamassa olkivuoteillaan. Näiden tavarat tietenkin tutkittiin ja Páinin kokoelma karttui hiomakiven verran. Viimeinen alakerran huoneista oli suuri ruokasali, jossa oli pöytiä, tuoleja ja luurankoja. Eräässä nurkassa kaksi suurihmistä taisteli peikkoa vastaa, mutta mitään ääntä ei kuulunut. Nämä eivät myöskään reagoineet katselijoihin millään tavalla, vaan jatkoivat äänettömien iskujen vaihtamista. Koska alakerta oli nyt tutkittu siirryttiin portaita pitkin toiseen kerrokseen.

Toisessa kerroksessa oli kuusi pientä huonetta ja kolme isompaa. Osa ovista oli lukossa, mutta ne eivät tuottaneet Annalle ja Bogolle ongelmia. Pienet huoneet olivat tarkoitettu yhdelle hengelle ja aika usein huoneen omistaja löytyi luurankona joko lattialta oven edestä tai sängystä. Kaksi isoa huonetta oli makuutiloja ja kolmas oli oleskelutila. Toisessa isossa makuutilassa oli luurankoja oviaukon puoleisissa sängyissä, aivan kuin he eivät olisi ennättäneet tehdä mitään hyökkäyksen alkaessa. Huoneen kauimmaisessa osassa puolestaan olivat sängyt tyhjiä ja ne näyttivät kuin niistä olisi lähdetty kiireessä. Tässä kerroksessa oli kaksi eläinsymbolia, eli ne varmaankin merkitsivät joukko-osastoja ja nämä olivat niiden majoitustiloja. Seuraava kerros oli pohjapiirustukseltaan identtinen toisen kerroksen kanssa.

Tähän mennessä Pâinin kokoelmaan oli kertynyt toinenkin viehättävää naista esittävä patsas, pieni vihkonen jossa oli rivo tarina uljaasta ritarista, muutamia koukkuja sekä pari pakettia erittäin arvokasta jäkälää. Jäkälä aiheuttaa käytettynä joko todella rentouttavan ja hyvän olon (Lajike tunnetaan nimellä Uneksija) tai ikävän, luultavasti kuolemaan johtavan shokkitilan (Lajike tunnetaan nimellä Unikuolema). Se kumpi vaikutuksista tapahtuu riippuu jäkälälaadusta, eikä niitä pysty millään muulla tavalla kuin kokeilemalla erottamaan toisistaan. Tietysti Pâinin säkkiin oli kertynyt kaikki löytyneet kolikot, tosin niitä oli kertynyt jo niin paljon, etteivät tinapalaset enää kelvanneet. Sigurd oli löytänyt itselleen Serűinin historiaa käsittelevän kirjan. Serűin oli ollut rauniokaupungin nimi ja kirjassa oli hallitsijoiden nimiä ja tärkeitä tapahtumia tuhannen vuoden ajalta. Viimeisimmät merkinnät olivat 600 vuotta vanhoja, eikä niissä sodasta mainittu mitään.

Kolmannessa kerroksessa ensimmäisten astuessa toiseen isoista majoitushuoneista huomasi Maranwë kauimmaisessa nurkassa hohtavan silmäparin. Tämä olento huomasi porukan ja pian ensimmäinen loitsu lensi Pâinia kohti, joka oli ensimmäisenä astunut huoneeseen. Huoneessa oli käyty rajumpi taistelu ja luurankoja oli pitkin huonetta. Viisi luurankoa nousi hohtavan silmäparin suojaksi kun puolet porukasta juoksi huoneen halki lähitaisteluun. Toinen puoli jäi ammuskelemaan tai odottamaan taistelun loppumista. Luurangot osoittautuivat koviksi vastustajiksi ja pian oli Maranwë maassa kovan polviin suunnatun iskun seurauksena. Myös Malantur sai muutamia kovia osumia ja muuttui taas tiikeriksi. Boggo ja Pâin saivat ensimmäiset luurangot tuhottua ja Pâin pääsi aavemaisen olennon kimppuun. Olento oli koko ajan yrittänyt ampua loitsulla kääpiötä, muttei ollut osunut kertaakaan kunnolla. Olennon tappaminen puolestaan osoittautui pitkäksi projektiksi, jossa Pâin viimein onnistui.

Taistelun päätyttyä Wainamrun antoi ensiapua pahiten loukkaantuneelle Maranwëlle vammautuneesta kädestään huolimatta. Muuta haltian pahoin murskaantuneelle polvelle ei sillä hetkellä pystyttykään tekemään. Wainamrun voisi leikata sen kunhan ensin saa kätensä kuntoon, eli illemmalla. Kukaan ei tiennyt mikä aavemainen olento oli ollut, mutta luurangoista tiedettiin niiden kokoavan itsensä vähitellen, ellei luita polta. Talon ylin kerros jätettiin vielä tutkimatta ja loppupäivä polteltiin luita, valmisteltiin Maranwën leikkausta ja siivottiin talon yksi huone sellaiseen kuntoon, että siinä voi yöpyä. Tehtiinpä oven eteen este sängyistä ja muista löytyvillä olevista tavaroista, että hyökkäyksen sattuessa huonetta olisi helpompi puolustaa. Illalla Wainamrun alkoikin leikata Maranwën polvea muiden avustuksella. Kipulääkkeeksi hänelle ehdotettiin Pâinin jäkäliä, mutta hän ei halunnut kokeilla lähteekö niistä hyvälle vai huonolle tripille. Leikkaus sujui kuitenkin yli kaikkien odotusten ja oletettu paranemisaika olisi vain pari viikkoa. Tämä aika ajateltiin viettää joko kaupungin raunioilla tai jossain lähellä, riippuen miten villiksi meno yöllä kaupungissa yltyy.

Auringon laskettua alkoi kuulua kuiskailua talon ympäriltä ja seinien takaa. Keskiyön aikoihin äänet olivat voimistuneet ja alkoivat kuulua yhä lähempää sekä keskiyön jälkeen alkoi ulkoa kantautua myös taistelun ääniä. Aivan kuin muinainen taistelu olisi käyty sinä yönä uudelleen. Aamuyön puolella kuiskauksia tuntui kuuluvan myös samasta huoneesta, vaikkei kynttilöiden valossa näkynyt ketään ja aamun lähestyessä ryhmä oli pakkautunut yhteen nurkkaukseen äänten saartamana. Onneksi yön aikana ei mitään sattunut, mutta nukkumisesta kaupungissa ei tulisi mitään. Siispä Maranwën jalan paranemista mentäisiin odottelemaan vähän matkan päähän kaupungista. Tällä kertaa liukas tunneli ei houkutellut, vaan jyrkänteelle viriteltiin köysi. Tätä pitkin porukka laskettiin yksi kerrallaan alas ja viimeisenä tullut Pâin urheasti laskeutui ilman muiden apua tämän 60 m matkan. Pienen matkan päähän kaupungista perustettiin leiri ja vietettiin siinä puolitoista viikkoa kalastellen ja Maranwën jalkaa parannellen. Kauemmaksi ei puolikuntoisen haltian kanssa oltaisi kuitenkaan päästy ja kaupungin kaksi muutakin rakennusta haluttiin tutkia ennen paikan hylkäämistä.

Jalan kuntouduttua palattiin kaupunkiin köyttä pitkin. Pâin uskaliaasti kiipesi ensimmäisenä ja pääsi turvallisesti vaarallisen jyrkänteen huipulle. Sieltä hän pystyi hinaamaan muut yksitellen ylös. Samaisen talon tutkimista jatkettiin ja ylinkin kerros osoittautui samanlaiseksi kahden alemman kanssa. Ylimmässä kerroksessa oli toisessa isossa makuuhuoneessa jättiläishämähäkin seittejä, jotka jätettiin rauhaan ja toisessa takaseinä oli muutamien huonekalujen kanssa lentänyt ulos. Se mikä tällaisen räjähdyksen voisi aiheuttaa oli täysi mysteeri. Yhdestä pienestä huoneesta löytyi erilaisia kirjoja koskien sotataitoa ja näitä otettiinkin mukaan pari kappaletta. Tähän mennessä Pâinin kolikkovaranto oli kasvanut niin suureksi, etteivät kuparikolikot enää kiinnostaneet. Elanor oli puolestaan saanut mukaansa pullon viskiä. Hän otti mukaan myös useita pulloja viiniä, vaikka muut epäilivät sen olevan jo etikkaa. Talosta oli myös löytynyt erilaisia aseita, kilpiä ja kypäröitä, joista parhaimmat oli otettu mukaan.

Seuraavaksi vuorossa oli hieman pienempi rakennus. Se oli vain yksikerroksinen ja yllättävän hyväkuntoinen ovi oli edelleen lukossa. Oven molemmilla puolilla oli ampuma-aukot ja oven edustalla oli tusinan verran todella isoja luurankoja nuoli rinnassa. Lukko tiirikoitiin, mutta ovi ei silti auennut, ilmeisesti se oli salvattu sisäpuolelta. Niinpä puuoveen hakattiin pieni reikä, jotta sisäpuolella oleva salpa saatiin avattua. Talon läpi johti käytävä, jonka vasemmalla puolella oli ensimmäisessä huoneessa ilmeisesti vartijoiden oleskelutilat. Maassa ampuma-aukkojen kohdalla makasi kaksi luurankoa, joiden silmäkuopista törrötti nuoli. Vastapäinen oli suljettu ovi, mutta se saatiin tiirikoitua auki. Huonetta oli käytetty asetaitojen harjoitteluun ja ampuma-aukon kohdalla oli pahoin palanut luuranko. Luurangon päällä leijaili tulinen olento, joka hyökkäsi ensimmäisenä tulevan Pâinin kimppuun. Se ympäröi kääpiön ja sai aikaiseksi vakavia palovammoja sekä sytytti vaatteet palamaan. Seuraavaksi se siirtyi lyhtyä kantavan Sigurdin ympärille, vaikka tämä ei ollut edes etulinjassa. Sigurd sai vakavampia vammoja ja hänen kilpensä hajosi tulessa. Tämän enempää vahinkoa ei tulinen aave ennättänyt aiheuttaa. Vammat oli pian hoidettu ja talon tutkimista jatkettiin.

Kolmessa seuraavassa huoneessa oli erilaisia pajoja ahjoineen ja alasimineen. Yhdestä pajasta löytyi reikäkärkisiä nuolia, joiden pääteltiin ujeltavan ammuttaessa. Talon perällä oli jousiammuntarata sekä tatameja aseettoman taistelun harjoitteluun. Jäljellä olevissa kahdessa isossa huoneessa oli tukevat rautaovet ja keskimääräistä paremmat lukot. Boggo saikin toisen lukon tiirikoitua, mutta samalla seinästä oven vierestä lensi pieni neula häneen ja hän kaatui maahan. Mustan yksisarvisen sarvella myrkky neutraloitiin, jonka jälkeen alettiin ihmetellä mikä myrkky olisi noin vahvaa. Pienen akateemisen pohdinnan jälkeen päädyttiin tulokseen, että Boggo olisi myrkyn vaikutuksesta koomassa muutamia päiviä, korkeintaan pari viikkoa. Oven takaa löytyi asevarasto, jossa oli kaikenlaisia aseita. Tosin mitään erikoisia aseita ei löytynyt, joten kiinnostus tähän varastoon lopahti nopeasti. Toisessa varastossa olisi varmaan kilpiä ja haarniskoja, mutta Anna ei saanut tiirikoitua ovea auki, joten sen sisältö jäi arvailujen varaan. Toisessakin ovessa oli samanlainen ansa, mutta tällä kertaa asiaan oli varauduttu.

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen T. Kotiranta.

[Edellinen osa] [Seuraava osa]