KALPARANNIKKO OSA 6

[Edellinen osa] [Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]


Boran Erseregion: Kuuhaltia, joka nuoresta ulkomuodostaan huolimatta on kokenut... Niin, kokenut mikä? Hyppii talojen katoille ja niiltä alas. Lahjoo Joeta Joen omilla kultarahoilla.


Egan Folkor: Pieni suuri maahinen. Ruoanlaitto ei ole tonttuilua vaan vakava asia. Perheen kuudes lapsi. Peruna! Paistettuna!


Elmer Daenelis: Haudanryö... Arkeologi, joka tuo mukanaan auringonvalon pimeimpäänkin soppeen. Aurinkohaltia ei anna valonsa sammua pimeässäkään. Paitsi maagisessa pimeydessä.


Joe Smooth: Ihmismetsästäjä, joka metsästää eläimiä. Pukeutuu epätavallisen tummaan metsästysasuun. Kadonneiden kupari- ja tinakolikojen pelastaja.


Oleg Cancea: Vannoutunut Veljeskunnan mies. On kenties takarivin mies, tai voihan keihästä tietysti heittääkin. Ohjesäännön mukaan mennään tilanteessa kuin tilanteessa. Johtaja-ainesta?


Arnoul Maanala 1: Taisteluvasarahobitti. Täys. Metalli. Vaippa. Ja tietysti muukin varustus on täyttä metallia. Lanseerasi taktisen termin "hidastempoinen rynnäkkö".


Jarod: Maallikkosaarnaaja, jonka saarnat ovat usein teemasta "omaisuuden uusjako". Kurkku tuntuu olevan kultaa. Lanttukin leikkaa aika usein.


Barten Mart (NPC): Keski-ikäinen mykkä veteraani, jonka erikoisalaa on katkenneiden raajojen erilleen jättäminen. Tunnetaan myös ansioituneena kenttälääkärinä. Tuntee yrttejäkin. Ryhmän matkakassa. Kummassa taskussa on ryhmän ja kummassa omat rahat?


Uudet käskyt

Aamiaisen aikaan Machela saapui kahden miekkosen kanssa pöytäämme. Hän kertoi että Arnoulille oli myönnetty tämän pyytämä lupa jäädä seuraaviksi kuukausiksi tukikohtaan kouluttamaan hevostaan kantamaan täyttä metallihaarniskaa. Boranille hänellä olisi erityistehtävä, josta he keskustelisivat myöhemmin kahdenkesken. Sitten hän esitteli meille täydennysmiehemme, Alz Heimerin ja Fred ”Freddy” Krugerin. Freddy tuntui kovasti mieltyneen viittansa huppuun ja pysytteli koko ajan sen kätköissä.

Korpraali Boranin ollessa poissa, Elmar ylennettäisiin Ryhmä Jaredin varapäälliköksi, korpin natsat seuraisivat perässä kunhan paperityöt olisi saatu valmiiksi. Sen jälkeen olikin aika siirtyä neuvotteluhuoneeseen, jossa oli jo istuksimassa kaksi muuta ryhmää Etsijöitä, ja seinän vieressä kaunis haltianainen, joka jostain syystä oli aseistatunut suurella viikatteella. Kun palvelusväki ja muut ylimääräiset olivat poistuneet huoneesta, ja ovet suljettu, Machela esitteli naisen Ruoska Jaethaliksi, Arkkimestari Linorielin ja koko Veljeskunnan uskolliseksi palvelijaksi, jonka käskyjä tulee totella kuten ne tulisivat suoraan Arkkimestarilta.

Ilman sen pidempiä lämmittelyjä Jaethal kävi kiinni asiaan. ”Kuten hyvin tiedätte, Veljeskunnan tukikohta Luskanissa tuhottiin täysin. Tuhon takana oli pimentohaltiat. Olemme kuitenkin saaneet luotettavalta taholta tietoja, ettei kyseessä ollut minkään läheisten pimentohaltiakaupunkien vaikutusvaltaisten Huoneiden operaatio, vaan pikemminkin jonkinlaisen yksittäisen tahon suorittama tuhotyö. Tarkempi tekijä ei ole vielä tiedossa, eikä myöskään varmaa motiivia teolle ole saatu selville. Siksi olemme tänään täällä. Tulen keskustelemaan jokaisen ryhmän kanssa yksityisesti saadakseni varmuuden siitä, ettei mitään tiedonmurusta ole ylenkatsottu tai mitään oleellista ole jätetty raportoimatta. Tämän tukikohdan johtajiston kanssa keskustelen vielä erikseen, kunhan olen kuullut ensin teitä. Keskustelut ovat täysin luottamuksellisia, eikä niistä tule mainita mitään oman ryhmän ulkopuolisille, ei edes tukikohdan johdolle tai upseereille, vaikka he käskisivät tehdä niin, ellei erikseen niin sovita. Ensin keskustelen itsenäisten ryhmien kanssa, ja lopuksi johdon kanssa. Siispä – pidemmittä puheitta – aloitetaan ryhmä Jaredista. Kaikki muut, olkaa hyvä ja poistukaa huoneesta odotustiloihin.”

Kun muut ryhmät ja Machela olivat poistuneet, Jaethal alkoi tentaamaan meiltä taustoistamme ja Operaatio Huurteen sekä Phandalinin tapahtumista. Vähän väliä hän hymähteli jollekin vastaukselle ja kirjoitteli jotain pieneen muistikirjaansa. Nähtävästi kukaan meistä ei sanonut mitään liian outoa, koska hän päätyi antamaan meille uudet käskyt.

”Kuten varmasti olette kuulleet, Aallonkaiun Luolalla on mielenkiintoinen historia mahtavien maagisten esineiden lähteenä. Teidän on varmasti helppo ymmärtää, että tällaisella paikalla on nykyiset olosuhteet huomioiden suunnaton arvo. Mestarien Neuvosto yhdessä Arkkimestarin kanssa ovat päättäneet, että näin voimakas maaginen potentiaali on liian arvokas haaskattavaksi, tai noin vain pois annettavaksi. Neuvoston ja Arkkimestarin päätös on, että Aallonkaiun Luola ja sen sisällä olevat maagisten esineiden valmistamisen mahdollistavat voimat täytyy saattaa Veljeskunnan yksinomaiseen omistukseen ja käyttöön. Luolaa tai sen osia, tai mitään sen sisällä olevaa ei saa antaa kenellekään muulle, eikä muiden tule edes tietää luolasta mitään. Niinpä edellisten käskyjenne lisäksi, tai soveltaen kumoten, saatte seuraavat, uudet käskyt ja tavoitteet.

Uudet tavoitteenne ovat tärkeysjärjestyksessä seuraavat:

  1. Luolan löytymisen ja sen varmistamisen jälkeen hän kuitenkin vaatii ryhmää valehtelemaan Phandalinin asukkaille; asukkaat eivät saa koskaan tietää, että luola on oikeasti olemassa Jää ryhmän harteille keksiä sopiva tarina ja todisteet siitä, ettei luolaa joko löydetä, tai että se on täysin tuhoutunut.
  2. Vaiennatte pysyvästi kaikki, jotka tietävät Aallonkaiun luolan olemassaolon tai sijainnin, rodusta tai asemasta riippumatta. Jos tämä ei ole ryhmälle mahdollista, näistä henkilöistä tulee raportoida suoraan minulle. Voitte sanoa, että ”jatkon kannalta mielestämme on tärkeää tietää, että seuraavat henkilöt tietävät kuitenkin luolasta ja/tai sen sijainnista…”, tai miten haluattekaan asian muotoilla.
  3. Kenelläkään toiselle Veljeskunnan jäsenelle tästä ei puhuta yhtään mitään, ei edes Toveri Machelalle. Jos he kysyvät asiasta, suhtaudutte vastauksienne tasolla heihin kuten Veljeskunnan ulkopuolisiin.
  4. Noudatatte Kapteeni Machelan antamia ohjeita kuten tähänkin asti, niiltä osin, kun ne eivät ole ristiriidassa kohtien 1, 2 ja 3 kanssa. Raportoitte tehtävän tuloksista suoraan Machelalle, tai hänen sijaiselleen normaalin komentoketjun kautta kohdat 1,2 ja 3 huomioon ottaen.
  5. Niiltä osin, kuin ohjeet ja/tai raportointi tehtävän tuloksissa on ristiriidassa kohtien 1, 2 ja 3 kanssa, raportoitte suoraan minulle. Odotan paluutanne täällä. Odotan raporttianne tutkimusten etenemisestä kolmen viikon välein, mikäli tehtävänne kestää kauemmin, kuin kolme viikkoa.”

Tämän jälkeen hän antoi meille mahdollisuuden esittää tarkentavia kysymyksiä. Elmar nosti esille Sisar Garaelen tekemän ehdotuksen liittyä Harpisteihin ja kysyi Ruoskan mielipidettää ajatukseen lähteä tällaiseen kaksoisagenttitoimintaan. Jaethal ei idealle erityisesti lämmennyt, sillä heilläkin varmasti oli keinonsa tausta- ja turvallisuusselvitykseen jota ryhmäläiset eivät tulisi läpäisemään.

Kun keskustelu – tai joidenkin mielestä kuulustelu – oli ohitse Oleg ja Elmar siirtyvät tukikohdan kirjastoon etsimään tietoja Iareborista kotoisin oleesta Tsernothista ja Helläjousesta. Mielenkiintoisin asia oli että Tsernoth oli selvinnyt hengissä Aallonkaiun luolan taistelusta pari sataa vuotta sitten.

Saimme myös käydä varusvarastolla täydentämässä varastoja, ja vaihtamassa aseistusta vähän parempiin malleihin. Illallisen yhteydessä suunnittelimme seuraavaa siirtoa, ja sen jälkeen Machela koruttomassa seremoniassa ojensi Elmarille korpraalin arvomerkit.

Se Toinen Veljeskunta

Aamulla lähdimme kohti Ukkospuun raunioita. Jätimme vankkurit, härät ja hevoset talleille, maasto tulisi kartan perusteella olemaan sellaista että niistä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Iltanuotiolla, kun ylimääräisiä korvia ei ollut lähistöllä, pohdimme saamiamme käskyjä. Ruoskat ovat ikään kuin Veljeskunnan sisäinen poliisi, heidän ilmestymistään paikalle ei yleisesti pidetty hyvänä merkkinä. Mutta eipä näin jyrkät tappokäskyt ja komentoketjun ohittaminenkaan ihan tavanomaista ollut. Tässä voisi vielä joutua valitsemaan puolensa.

Seuraavana päivänä saavuimme raunioille, kylän reunalle oli pystytetty kyltti jossa varoitettiin liikkuvista kasveista. Se oli siinä jo jonkun aikaa seisonut. Osa taloista oli romahtanut kivijalkaan, mutta joissakin oli vielä katto päällä. Kylän toisella laidalle olevan osittain sortuneen tornin katolla vilahti jotakin joka näytti suurelta siiveltä.

Päätimme kuitenkin lähteä koluamaan taloja järjestyksessä. Parin tyhjän talon jälkeen menimme rakennukseen josta löytyi vanha, selvästi peloissaan oleva mies, sauvansa kanssa. Tilanne rauhoitti kun kerroimme terveiset Phandalinista, ja etsivämme örkkien vangitsemaa ystäväämme. Mies oli druidi Reidoth. Hän kertoi piilotelleensa jo useamman päivän lähitaloon ilmestynyttä epämääräisen oloista ryhmää. Tornissa oleva otus oli traakki, hyvin harvinainen petolintu, tai jopa hirviö. Reidoth tuntui olevan kovasti täpinöissään saatuaan mahdollisuuden tutkia sitä.

Päätimme lähteä vilkaisemaan minkälainen porukka tänne oli majoittunut. Raunioita näkösuojana pääsimme melko lähelle, ja siitä Jared ja Joen mönkivät niin lähelle että pääsivät vilkaisemaan ikkunasta. Sisällä oli kuusi aseistettua miestä, joilla kaikilla oli hyvin poikkeavasti koristeltu kypärä.

Kun Jared ja Joe olivat palanneet meidän muiden luokse ja kertoneet näkemästään, kypärä tunnistettiin Lohikäärmesurmaajien Liittouman tunnukseksi. Päätimme lähteä koputtamaan ovelle ja kysymään millä asioilla kilpailevan veljeskunnan pojat liikkuivat.

Oven avannut mies oli kovasti hämmentynyt ja varoillaan. Paikallisten markkinoiden hiljaisuudesta johtuen Jaredin kauppiastarina ei ehkä ihan täysillä uponnut, mutta hän päästi meidät kuitenkin sisään. Heillä oli keittotulet tekeillä, ja suostuivat kun Egan ehdotti voivansa piristää ateriaa maustevarastonsa antimilla. Siinä lounaan äärellä juttukin alkoi luistamaan, vaikkei kädet miekankahvasta kovin kauaksi eksyneetkään.

Vauhtiin päästyään he olivatkin yllättävän puheliaalla päällä.Surmattuaan Suuren Mustan ja Nostariethin – nykyinen keisari, silloin kuningas Boggo – oli ottanut Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan johtoonsa, ja aikojen saatossa liittänyt siihen muita vastaanvanlaisia ryhmiä, näin nykyinen Liittouma oli saanut muotonsa. Tiedot Keisarin kuolemasta olivat kuulemma kovasti ennenaikaisia, ja Boggo edelleen veteli naruja liittouman taustalla. Muodollisesti heidän johtajansa oli Suurmestari Cuelor, Bogon joukkoihin kuuluneen Elanorin poika, ja oman Arkkimestarimme Linorielin veli. Lohikäärmeiden kuoltua he olivat päätyneet tappamaan muita pimeyden olentoja, sopivaa korvausta vastaan toki. Ja sillä asialla olivat nytkin, kunhan traakki tekisi jotain tarpeeksi tyhmää, joku olisi valmis maksamaan siitä riittävät tapporahat, ja silloin he iskisivät. Mutta juuri nyt piti vain odotella.

He yrittivät myös värävätä meidät joukkoonsa, vahvasti aseistetuille ”kauppiaille” kyllä löytyisi hommia. Kun emme asiaa ihan täysin tyrmänneet, he kertoivat Ikikesässä olevan kapakan josta paikallisjaoston nykyinen johtaja Arn de Ardor V löytyisi. He lupasivat antaa Reidothin jatkaa rauhassa tutkimuksiaan. Noin yleisesti ottaen pojat tuntuivat olevan melko vahvasti Boggo-propagandan kyllästämiä, sillä päättivät melkein lauseen kuin lauseen ”Keisarin tahdon kautta” tyyppisiin heittoihin.

Kävimme kertomassa tilanteen druidille, kiitokseksi palvelusta hän piirsi karttaamme sekä Piikkikitojen linnakkeen että Aallonkaiun luolan sijainnit. Örkkien paikka olis vanha linnake, ja heitä olisi siellä luultavasti joitakin kymmeniä. Vielä ennen lähtöämme hän kertoi samaisessa metsässä olevasta hitaasti laajenevasta alueesta joka tappoi kaiken tielleen osuvan. Huolestuttavaa, mutta sen tutkiminen jäisi myöhempiin aikoihin.

Panttivankitilanne

Palasimme Ikikesään antamaan raportin Jaethalille, luolan sijainnin osalta totesimme että meillä on ”vahva vihje”. Pyysimme myös joukkoja vyöryttämään örkkilinnaketta, mutta hänen mielestä homma hoituisi myös viekkaudella. Ruoska ei selvästikään ollut nähnyt meitä toiminnassa. Lepäilimme loppupäivän ja lähdimme aamulla matkaan.

Useamman tapahtumaköyhän matkapäivän jälkeen saavuimme paikkaan jossa örkkijoukko ole meidät väijyttänyt. Poikkesimme siinä kohtaa tieltä metsään ja Reidothin ohjeen mukaan aloimme etsiä örkkien polkuja jota seuraamalla lopulta löytäisimme linnakkeelle. Jonkin aikaa piti pyöriskellä ennen kuin lupaavan näköinen jälki löytyi. Örkeillä on tapana hakata puista oksia polkujensa varrelta, joten seuraamisessa ei varsinaista haastetta ollut. Illan tullen saimme osittain sortuneen linnakkeen näkyviin, mutta emme havainneet liikettä. Päätimme yöpyä lähistöllä ja iskeä mahdollisiin partioihin. Susilaumalla oli toisia mietteitä, ja jouduimme pakenemaan puihin. Elukat luovuttivat kun Elmar sai yhden niistä ammuttua alas. Lauma jatkoi ulvontaansa lähistöllä läpi yön.

Aamun tullen lähestyimme linnaketta, päätimme tunkeutua sisään kankaalla peitetystä romahtaneesta kohdasta. Egan kävi vilkaisemassa ettei heti kankaan takana ollut ketään ja antoi meille merkin lähestyä. Yritimme parhaamme mukaan vältellä ampumaa-aukoissa mahdollisesti olevia vartijoita. Bartenin kyky liikkua hiljaisesti oli niin olematon että hän jäi vapaaehtoisesti jälkijoukoksi.

Kankaan takan oleva tila oli varasto, laatikot ja tynnyrit olivat mädäntyneet piloille. Huoneessa oleva ovi oli tukittu ulkopuolelta, mutta seuraava tuntui olevan. Elmar yritti avata oven mahdollisimman hiljaa, mutta se narahti juuri ratkaisevalla hetkellä ja huoneessa olleet neljä örkkiä tarttuivat aseisiinsa.

Tila oli niin ahdas ettemme kaikki mahtuneet ottamaan osaa taisteluun. Ennen taisteluun ryntäämistä Freddy otti hupun pois, paljastaen pahoin palaneet kasvot. Freddy loi oman vastustajansa maahan ja lähti karkuun pyrkivän örkin perään. Karkuri juoksi pienen eteisen läpi ja kääntyi tukkimaan oviaukon. Freddy ehti nähdä huoneessa kaksi isoa karhuörkkiä, vanhan kruunupäisen karhuörkin, suuren suden, pimentohaltianaisen, ja seinän viereen köytetyn kääpiön. Sitten hän näki vierellään utuisen mustan örkin joka löi häneltä miekallaan käden irti. Freddy ehti vain tarttua tynkään ennen kuin vajosi tajuttomana lattialla. Me muut emme tuota utuista hahmoa nähneet, emmekä myöskään irronnutta kättä. Egan heitti oviaukkoon erittäin kirkaan valonvälähdyksen, se esti oviaukon tukkivaa örkkiä jatkamasta Freddyn murjomista.

Selustaa suojaamaan jääneet Oleg ja Joe kuulivat että örkkejä alkoi saapumaan linnakkeen muista osista ja vetäytyivät muiden muiden joukkoon ja telkesivät oven perässään. Jared, Elmar ja Alz olivat saaneet vartijaörkit tapettua. Oleg kävi vetämässä Freddyn turvaan ja Elmar sai sidottua hänen haavansa. Joe alkoi ampumaan nuolia oviaukon tukkivaan örkkiin. Samalla örkit alkoivat hakkaamaan teljettyä ovea hajalle.

Samalla kun Joe ammuskeli örkkiä, hän huomasi kuinka taustalla susi oli upottanut hampaansa kääpiön kurkkuun. Kun örkki lopulta tipahti, Alz astui eteenpäin lyödäkseen välähdyksestä edelleen sekaisin olevia karhuörkkejä. mutta vain kokeakseen saman kohtalon kuin Freddy.

Sillä välin Elmar ja Oleg odottivat oven takana valmiina lyömään heti kun siihen ilmestyisi reikiä, mutta yllättäen ovi rajähtikin palasiksi. Sen takana oli joukko hiisiä ja örkkejä, sekä yksi punaiseen maaginkaapuun pukeutunut örkki. Elmar ja Oleg pidettyä viholliset oviaukon ulkopuolella kunnes Egan ehti nostattaa siihen kivimuurin. Elmar otti kuitenkin lievän osuman. Hetken päästä oven hakkaaminen oli siirtynyt toisen oven taakse, josta pääsisi samaan tilaan.

Joe sai nuoliinsa vähän lisää tarkuutta ja onnistui tiputtamaan karhuörkit ovensuusta. Kun reitti vapautui susi hyökkäsi Jaredin kimppun ja puraisi häneltä nenän poskelle, vain joutuakseen Olegin keihään lävistämäksi. Sitten jälkimmäinen ovi räjähti ja yksi hiisi ehti hypätä huoneeseen ennen kuin Egan sai kiviseinän nostettua. Suden perässä huoneeseen tuli kruunupäine vanha örkki ison kirveen kanssa. Joe oli vaihtanut miekkaan ja sai torjuttua örkin iskun. Oleg tappoi hiiden ja Egan sai jysäytettyä örkkiin salaman niin että tämän kirves suli metallimöykyksi. Melkein saman tien örkki kaatui vatsalleen tikari selässään paljastaen tämän takaa kauniin pimentohaltianneidon.

Ryhmän johdon ollessa vammautuneena Oleg hoiti puhumisen. Nainen sanoi nimekseen Vyerith. Yhdessä he päättivät ettei tässä kannata alkaa kertoilemaan tarinoita siitä millä asioilla tässä ollaan vaan jatkettaisiin omille teilleen. Hän suostui sitomaan loukkaantuneidemme haavat ja sai oven kiviseinän takana huutelevat örkit uskomaan että heidän kuninkaansa on kuollut. Suden raatelema kääpiö oli avun tuolla puolen. Alz ja Freddy tulivat hiljalleen tajuihinsa.

Kun Eganin pystyttämät seinät katosivat Vyerith lähti omille teilleen ja me kävimme hakemassa Bartenin, joka oli kiivennyt puuhun paikalle palanneita susia karkuun. Kun pääsimme takaisin linnakkeelle Barten paranteli haavoja niin paljon että pystyimme jatkamaan linnan tutkimusta. Jossain välissä Joe oli ehtinyt meidän muiden huomaamatta tutkia kuninkaan ruumiin ja huoneen, hän löysi rahaa ja kartan johon oli merkitty Aallonkaiun luolan sijainti. Täsmäsi druidin meidän kartaan piirtämään rastiin.

Koska Joe ei ollut lukenut Veljeskunnan laajasta tuotannosta opusta ’Taikaesineiden turvallinen tutkiminen’ hän laittoi kuolleen örkin kruunun päähänsä ja sai otsalleen messevät palovammat. Kipu opettaa.

Emme halunneet jäädä sinne oleilemaan siltä varalta Vyerith tai örkit palaisivat apujoukkojen kera. Mutta tokihan paikat pengottiin kiiltävien esineiden varalta. Vastaan tuli pari oudompaa otusta jotka pääsivät päiviltää. Iso olento jolla oli karhun vartalo ja pöllön pää, sekä käärmeen kaltainen otus jolla lisäksi oli teräväkärkiset lonkerot.

Löysimme myös verisen haarniskan, miekan ja jouden, jotka tunnuksista päätellen voisivat kuulua Sildarille. Ehkä mielenkiintoisin esine oli patsas joka vastaisi yhteen kyllä/ei kysymykseen per henkilö, tosin vastaus olisi oikein vain 90% todennäköisyydellä.

Kun paikka oli putsattu, lähdimme siirtymään kohti Phandalinia. Leirinuotiolla Barten jatkoi haavojen parantelua, ehkei Jaredin nenää nyt ihan entiselleen saisi.

Vuorikiipeilyä

Matkalla Phandaliniin ei mitään erityisempää tapahtunut. Majoittauduimme tuttuun kievariin, vastaanotto oli sangen lämmin. Saimme kuulla että Sildar oli ottanut Tresebdarin kartanon käyttöönsä, ja lähdimme häntä sinne tapaamaan. Piikkikitojen linnasta löytyneet aseet ja haarniska todellakin kuuluivat Sildarille ja hän oli enemmän kuin tyytyväinen saadessaan ne takaisin. Tieto Gudrunin kuolemasta saikin miehen sitten tarttumaan pulloon.

Hetken rauhoituttuaan hän kertoi että kellarin yksisilmäinen mörkö oli edelleen siellä, hän oli kolunnut läpi ainoastaan maanpäälliset kerrokset. Päätimme lähteä hoitamaan loppuun kesken jääneen asian. Kun tulimme tilaan jossa olimme aiemmin otuksen nähneen, Freddya ja Alzia lukuunottamatta kuulimme päässämme kiitoksen siitä että olimme tuoneet tuoretta lihaa, ja nyt olisikin oikea aika lähteä pois. Suurin osa meistä tunsi tuon pyynnön niin voimakkaana että kääntyi saman tien takaisin. Päänsisäinen ääni tosin lakkasi samalla hetkellä kun Freddy ampui nuolen pylvän takaa esiin astuneen hirviön silmään.

Mukaan lähti jonkin verran rahaa, Aallonkaiun luolan historiasta kertova kirja, sekä koristelun perusteella aiemmalle kartanon herralle kuulunut hieno miekka. Sille olisi löytynyt useampikin ottaja, mutta päätyi arpajaisten jälkeen Joen käsiin.

Ylhäällä Jared kirjoitti lyhyen kirjeen jossa kertoi meidän lähtevän lupaavan vihjeen perään ja sinetöi sen Jaethalilta saamallaan sinetillä. Hän pyysi Sildaria toimittamaan viestin Ikikesään, miekkonen ei tuntunut viestipojan asemaan joutumisesta olevan kovin innostunut, mutta sävy muuttui kun kuuli sanoman menevän Ruoskalle.

Loppupäivän käytimme kaiken sellaisen tavaran hankintaan jota vuoristossa voisi olettaa tarvitsevan, ja aamun tullen lähdimme matkaan. Druidin antamat tiedot osoittautuivat oikeiksi ja tarkoiksi, ja toisena matkapäivänä saimme luolan suuaukon näkyviin. Harmi vain että se oli noin 500 metriä korkeammalla kuin me. Meiltä meni päivä kiivetä sinne, Freddy osoittautui melkoiseksi vuorikauriiksi ja kiipeili edellä kiinnittelemässä apuköysiä meille muille.

Luolan suuaukko avautui melko avaraan tilaan josta löytyi kaivostyökaluja ja yksi kuollut kääpiö. Jäljistä pystyi päättelemään että hänet oli tapettu korkeintaan päiviä sitten. Rakenteet joita pitkin olisi päässyt alemmalle tasolle, olivat hajalla, joten teimme köysiviritelmän jonka avulla laskeuduimme tunneleihin.

Jostain kaivaston syvyyksistä kaikui alasimen kumu. Kuten kaikki asiansa osaavat luolastojen koluajat, lähdimme etenemään vasemmankäden sääntöä noudattaen. Ensimmäinen poikkeava kohta oli suurehko vuorensisäinen lampi, josta näytti lähtevän virtoja eteenpäin. Sitten saavuimme suljetuille parioville, avasimme ne päädyimme valtaistuinsaliin. Siellä oli kaksi karhuörkkiä ja pimentohaltija, jonka käsissä oli hämähäkkikoristeinen sauva.

Freddyn örkkiviha iski välittömästi päälle ja hän hyökkäsi toisen karhuörkin kimppuun, ja me muut seurasimme perässä. Joe sai toiselta örkiltä lyötyä raajan irti samalla kun Jared ehti iskemään pimentohaltiaa, valitettavasti tuloksetta. Seuraavaksi meidät ympäröi pimeys jota valonlähteemme eivät kyenneet kumomaan, pimentohaltia alkoi messuamaan jotain. Freddy oli päässyt veren makuun ja jäi pimeyteen hakkaamaan örkkiä. Oleg ennemmin vaistosi kuin kuuli että katosta laskeutui seitin varassa suuri hämähäkki. Hän jäi pidättelemään sitä keihäällään. Muut pakittivat kiinni seinään ja lähtivät sitä seuraten palailemaan oville.

Egan sai loitsittua kädestään valonsäteen joka läpäisi pimentohaltian luoman pimeyden, hän sai valaistua hämähäkin niin että Oleg sai lyötyä keihäänsä sen läpi. Hiljalleen pimeys haihtui ja paljasti Freddyn joka edelleen nuiji örkkiä joka oli kaatunut läheisen pöydän alle ja siinä samalla pöydällä ollut kynttilä oli kellahtanut ja sytyttänyt pöydällä olleet paperit tuleen. Pimentohaltia oli kadonnut huoneen toisella puolella olevaan käytävään.

Lisäksi huoneessa oli tajuton köytetty kääpiö. Barten herätteli hänet ja kun miekkonen oli toipunut hämmenyksestään hän kertoi nimekseen Nundro Kivenetsijä ja että…

Jatkuu seuraavassa osassa!

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen ja GM Kuittaa.