Uudisraivaajat 21
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Eläinkokeita
Painin painajaisia lukuun ottamatta yö sujui selkkauksitta, ja aamulla kääpiön iho pikkaisen kuulsi parran takaa väsymyksen vaaleana. Matka eteni vaikeakulkuisella suolla hitaasti kun yrttiä piti käydä vielä etsimästä joka puskan juurelta. Mutta seuraava iltana Pain sai kuitenkin itsensä kasaan ja pystyi nukkumaan yönsä ilman suurempia häiriöitä uniteatterissa.
Aamulla linnakkeen rauniot tulivat näkyviin, niistä jäljellä oli oikeastaan enää kivijalka. Raunioiden ulkopuolella kasvi pieni mätäs etsittyä kasvia, jotka huolella kerättiin talteen. Ja tokihan rauniot piti tutkia, maanpäällisistä osista ei innokkaan tutkimuksen jälkeen kuitenkaan löytynyt mitään mielenkiintoista. Lopulta Elric liukeni veteen ja kävi tutkimassa vanhan kaivon, sen pohjalta löytyi käytävä, jonka edessä oli jonkunlainen vedenpitävä mutta läpinäkyvä kalvo.
Malantur teki kaivon pohjalle muutaman lisäreiän jonne vesi pakeni, ja sen jälkeen kaivon pohjalle pystyi laskeutumaan köysien avulla. Malantur otti muutaman sammakon haltuunsa ja pisti ne pomppimaan kalvon lävitse, kyllähän ne läpi pääsivät, ja vielä takaisinkin, mutta sitten poloiset heittivät koivet kohti taivasta sähköiskuun kuolleina. Joten Malantur loitsi viereen vaihtoehtoisen käytävän.
Demoni veden
Lyhyt käytävä laajeni suurehkoon huoneeseen jonka toinen puoli oli sumuseinämän peitossa. Huoneen reunassa oli pieni paasi jonka päällä oli kivitaulu. Taulussa oli lyhyt tekstinpätkä kolmella eri kielellä, näistä kaksi oli täysin tunnistamatonta, mutta viimeisen Sigurd tunnisti olevan muinaista adunaicia ja hän tunnisti neljästä sanasta kaksi ensimmäistä ja niissä luki Demoni veden.
Sumu nousi lammesta, Elric kävi jälleen tiedusteluretkellään ja totesi ettei vedessä ollut mitään elävää, eikä lampeen mikään hobittia suurempi pystyisi itseään hukuttamaan. Lammen keskellä oli pieni saareke jossa oli pentagrammin muodossa metallitankoja lattiasta kattoon.
Ryhmä eteni vesirajan laitoja pitkin lampereen toiselle puolen, jossa sumuseinän takana oli toinen huone, ja siellä kivipaaden päällä makasi täysin musta demoni miekka vierellään. Sigurd ei pystynyt tunnistamaan demonia, mutta jollain tapaa se oli täysin erilainen kuin kaikki muut tähän saakka Saarella kohdatut demonit. Pienet supatteluhetken jälkeen miekkamiehet asettuivat demonin ympärille ja alkoivat nuijimaan tätä, mutta iskut kilahtivat kuin kivestä syrjään.
Malantur kävi iskemässä tankojen muodostaman kehikon kumoon, jolloin demoni alkoi heräilemään unestaan. Agarbas oli kovasti kohdistanut kiinnostusta demonin miekkaan, ja tämä oli kaiketi vaistonnut sen koska heti jalkeille päästyään sivalsi Agarbasin rintakehän halki tuhoten samalla joukon tärkeitä elimiä, muun muassa sydämen. Mutta herättyään demoniin kohdistetut iskut menivät lävitse ja pian se kaatui maahan ja haihtui miekkoineen pois, ainoastaan ilmoille jäi kaikumaan kuoleman takainen ääni sanoen ”Unien mestaria ette voi voittaa…”
Wainamrun ehti juuri ja juuri siirtää kuolettavimmat Agarbasin vammoista itselleen, mutta ryhmä tiesi että parantaja olisi nyt kauan kuvioista ulkona. Koko paikasta ei löytynyt enää mitään mielenkiintoista, Sigurd jäljensi kivitaulun tekstit muistiin, tiedostomattomat yksilöt nostettiin varovasti ulos kaivosta ja heille rakennettiin purilaat joita Telle laitettiin vetämään.
Kuivalle maalle
Unien mestarin kostoa ei haluttu kokea suolla, joten ryhmä marssi yötä myöten kunnes pääsi suon etelälaidalta kipuamaan jyrkänteen päälle ja peltotasangolle. Seuraavana päivänä Wainamrun pääsi jaloilleen, mutta päädyttiin siihen että hän parantaisi Agarbasin muut vammat vasta Eölin kartanolla. Koska kuljettiin uusilla seuduilla, Malantur muutti aina silloin tällöin sauvansa haukaksi ja lähetti sen tiedusteluretkelle. Noin parin päivän matkan päässä Eölin kartanosta löytyi täysin musta suuri rakennus. Sitä ei tässä vaiheessa nähty viisaaksi lähteä tutkimaan.
Yöllä vartijat havahtuivat maan tärähtelyyn ja näkivät kolmen noin viisimetrisen jättiläisen ryntäävän kohti. Näillä oli karttu kädessään ja repullinen kiviä selässä. Ryhmä muodosti harvan rintaman jota Drul vielä täydensi illuusioilla. Nuolet eivät tehneet jättiläisiin merkittävää vaikutusta, muttei jättien kivetkään ihan kohdilleen osuneet. Yksi jäteistä keskittyi hakkaamaan illuusiota palasiksi, toinen ehti nuijia kartullaan Sigurdin lähes tajuttomaksi. Mutta kolmas kaatui Elricin ja Painin iskuihin jolloin kaksi tolpillaan säilynyttä jättiläistä pakenivat. Syntyneet pikkuvammat parannettiin, mutta takaa-ajoon lähteminen ei herättänyt innostusta.
Seuraavana päivänä päästiin Eölin kartanolle. Wainamrun ryhtyi parantamaan Agarbasia kun muut kertoilivat Eölille viimeisimmistä ja luovuttivat löydetyt yrtit. Eöl kertoi että epäili että musta kartano kuului Unien killalle, sen rakennus ilmaantui aina silloin tällöin esiin eri puolilla Saarta, tosin edellisestä kerrasta oli pari tuhatta vuotta, mutta ei siitä koskaan mitään hyvää ollut seurannut. Killan suurmestareilla oli huhujen mukaan kyky tuoda unimaailman olentoja tähän maailmaan. Eöl vaikutti poikkeuksellisen huolestuneelta. Hän käänsi luolasta löytyneen kivitaulun, siinä luki Demoni veden toisella puolen, näppärää.
Hyvät teot palkitaan
Kun Agarbas oli toimintakunnossa ryhmä lähti suuntaamaan kohti mustaa kartanoa, vaihtelun vuoksi kartanoiden välissä oleva havumetsä kierrettiin etelän puolelta, vaikka sen tähden jouduttaisiin vampyyrimetsän ja havumetsän välillä olevaan kapeikkoon. Ja tietysti riskin otto lävähti sormille, ja kapeikossa tyhjästä ilmaantui Malanturin eteen kolmimetrinen hahmo. Sen ruumiin alaosa oli kuin käärmeen häntä, ja yläruumis kuului alastomalle kauniille naiselle, jos siis ei näe kolmea käsiparia kauneusvirheenä. Jokaisessa kädessä sillä oli ketju täynnä ilkeän näköisiä piikkejä.
Malantur ehti nostaa keppinsä suojakseen, mutta sai silti ilkeitä haavoja vartaloonsa viuhuvista ketjuista ja alkoi samalla muuttamaan muotoaan tiikeriksi. Lähellä olleista ryhmäläisistä Pain ja Drul saivat iskut perille, mutta jotenkin heistä tuntui että vahinkoa syntynyt ihan niin kuin olisi pitänyt. Boggo puolestaan hämääntyi muotoaan muuttavasta Malanturista niin että hänen linkoamansa kivi upposi mökön sijasta tiikerin vatsaan. Se isku puolestaan näytti tekevän enemmän tuhoa kuin olisi pitänyt.
Ennen kuin käärmenainen ehti sikeä toistamiseen, sen taakse ilmestyi enkeli joka miekallaan huitaisi yhden käärmenaisen käsistä lähes irti, ja samassa haavoittunut olento katosi. Koska Wainamrun ei oikein hallitse eläinlääketiedettä valitsi hän hivenen poikkeavan metodin, odotetaan kunnes Malantur kuolee vammoihinsa ja muuttuu takaisin ihmiseksi, kyllä hänet sitten siitä saa tokenemaan. Sitä odotellessa hän ehti tuijotella enkeliä ja tajusi että sehän on pikkuinen Angela, mitä nyt hivenen kasvanut sitten viime näkemän.
Parantajalta vei hetken jos toisenkin korjata kaikki Bogon heittämän kiven edessä tuhoutuneet elimet. Sitä aina välillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Sillä välin Angela kertoi että heidän kimppuunsa hyökännyt olento oli Aameulin palvelija nimeltään Cathezar. Aameul puolestaan oli Angelan emännän Hethradiahin vihollinen toisessa maailmassa, ja että Cathezar oli seurannut ryhmää jo kauan, koska heillä oli jotain tai joku heistä oli Aameulille tärkeä. Mutta Angela ei tiennyt mikä tai kuka. Tämä hyökkäys taas oli kosto jostain mitä ryhmä oli mennyt tekemään. Selitys ei oikeastaan selittänyt mitään, ja lisäkysymykset Angela kiersi vastaamalla ettei millään voinut puhua oman maailmansa asioista. Jepjep.
Mutta lupasi hän kuitenkin kulkea ryhmä mukana siltä varalta että Cathezar yrittäisi uudestaan.
Entä millainen uni teille laitetaan?
Tapahtumattomien matkapäivien jälkeen Unien killan kartano tuli näkyviin. Tiedustelun jälkeen päädyttiin menemään pääovesta sisään, tosin Angela kieltäytyi tulemasta eteenpäin. Avoimien pariovien takana oli pieni sisäpiha, siellä oli baaripöytiä, seinustoilla patjoja ja tyynyä joiden päällä nukkui levollisen näköistä unta rodullisesti monivivahteinen joukkio. Pöytien ääressä seisoskeli kolme kultahaltijaa jotka toivottivat matkaajat tervetulleiksi. Ilmassa leijuva suitsukkeiden haju tosin taivutti seurueen ihmiset heti unten maille, unia he eivät kuitenkaan nähneet.
Muut tarinoivat haltijoiden kanssa, tai siis lähinnä kävivät hintalistaa lävitse. Pikkurahalla saisi rentouttavan unen, ja listan yläpäästä löytyi toiveen mukaan toteutetut unet joissa killan mestarit tulisivat mukaan uniin etsimään unista vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Ja joo, myös aikuisviihdettä pystytään tarjoamaan. Rahamassistaan huolestunut Pain lupasi puolestaan nuijanukutuksia varsin kilpailukykyiseen hintaan.
Tällä kertaa kukaan ei uskaltautunut testailemaan unien maailmaa vaan ryhmä lähti ihmeissään palailemaan kohti Eölin kartanoa. Jotenkin kaikkea alkoi taas olemaan aivan liikaa, parin viikon päästä pitäisi sopia Korekalwenin kanssa kuinka tuhota tätä maailmaa pimentävä pilari ja samalla muut maailmat lähettävät tappajia perään, ja mitä ihmettä nämä unityypit sitten oikein ovat?
Kammion kuningas
Matkalla takaisin Eölin kartanolle ei tapahtunut mitään, mutta jälleen oviaukolla Angela päätti olla astumatta sisään. Hei eteisessä pupillit pullollaan oleva Eöl tuli hehkuttamaan kuinka hienoa ainetta suoyrtti oikein olikaan, ja vannotti Malanturin kasvattamaan sitä lisää kelpo sadon. Hän sanoi myös saaneensa Ancataren kivet osittain toimimaan, hän kyennyt vielä suuntaamaan niitä haluamaansa kohteeseen, mutta oli saanut nähdä muutamia mielenkiintoisia asioita.
Yhdessä Dúramael makaa lasiarkussa ympärillään Zenon, Korekalwen, Harri ja tuntematon haltianainen, sekä Kuunkivi. Toisessa Agarbas joutuu erittäin kirkkaan valon silmään. Mustan pilarin sisään Eöl ei ole pystynyt näkemään, kuva tuntuu vaan jäävän mustan usvan pintaan. Nämäpä näyt selvittivät kaikki asiat.
Sigurd sai Eölilta luvan penkoa tämän kirjastoa ja tekee mielenkiintoisia löytöjä, ehkei se kaveri sitten ihan turha olekaan. Koko Saari on saanut alkunsa yhdestä puun taimesta, joka edelleen kasvaa druidien vartioimana Elementtien kirkossa, ja tämä paikka olisi vain muutaman päivämatkan päässä. Itse asiassa juuri siinä samaisessa metsässä jonka vierelle ryhmä kolmatta vuotta sitten haaksirikkoutui. Sinne siis.
Pienikö muka paha
Marssipäivien jälkeen Elementtien kirkko löytyi juuri Sigurdin arvioimasta paikasta. Kirkko oli itse asiassa laaja kumpu jonka päällä oli kivipaasia ympyrässä. Kun kumpua lähestyttiin, Boggo ja Drul alkoivat voimaan niin pahoin etteivät kyenneet jatkamaan matkaa. Angela oli jättäytynyt matkasta jo aiemmin. Mutta suojakentän sisäpuolelle päässeet sen sijaan tunsivat hyvin voimakkaasti tulleensa erittäin pyhään ja hyvään paikkaan.
Kukkulan ympärillä ja laella pyöriskeli vaaleisiin kaapuihin pukeutuneita druideja. Malantur eteni yksinään kukkulan laelle, siellä hänet ohjattiin ensin valkoisen tiikerin ja sitten Puuntaimen puheille. Ryhmälle ei selvinnyt mitä kaikkea siellä puhuttiin, mutta Malanturin palattua ja kerrottua tarinansa, sekä Angelan täydentäessä omilta osin puuttuvia aukkoja, sekä Eölin kirjastoa hyödyntäen, sekä ihan vaan vahvasti arvailemalla ryhmä päätteli asioiden olevan suunnilleen näin.
Saari syntyi yhdestä puuntaimesta, Semphelonista, ja tämän ympärille kertyi druidien yhteisö Dyddin johdolla, ja he perustivat taimen ympärille Elementtien kirkon. Ajan myötä Kirkon ja koko Saaren olemassaoloa ilmestyi uhkaamaan Ashardalon niminen lohikäärme, jota Dydd joukkoineen ryhtyi vastustamaan. Taistelussa Dydd menehtyi, mutta hän onnistui haavoittamaan lohikäärmettä kuolettavasti. Ashardalon otti itselleen demonilta uuden sydämen ja vetäytyi tulivuoren kätköihin nuolemaan haavojaan.
Tänä päivänä on mantereelta tullut tietoa että siellä on alkanut ihmisille ja eläimille jälkeläisiä joilla ei ole sieluja. Kaikki sielut tulevat maailmaan Syntymättömien Sielujen Linnakkeen kautta, ja maailmaa luodessa oli tehty sopimus etteivät jumaluudet voineet taistella sieluista ennen kuin ne olivat siirtyneet maan päälle elävään ruumiseen. Sääntöä rikkova menettäisi jumalaiset voimansa. Syntymättömiä sieluja tarvitsisi joku joka voisi käyttää niitä voimistuakseen, vaikkapa Ashardalon joka huhujen mukaan oli menettämässä voimiaan. Tai äärimmäinen paha joka saisi nautintonsa päästessään ainoan tahrattoman asian maailmassa, syntymättömän sielun.
Toinen vaihtoehto lohikäärmeelle voimiensa palauttamiseen oli hänen haavoittajansa perillisen voimien vohkiminen, ja nähtävästi tämä perillinen olisi Malantur. Molemmat muodonmuuttajia, hivenen vampyyria veressään.
Tai sitten joku asia on tulkittu täysin perseelleen…
Kiva, lisää visioita
Kun ryhmä pääsi takaisin Eölin kartanolle, oli tämä jo aika huolestuttavalla tavalla uppoutunut tutkimuksiinsa Ancatarin kivestä, ja vielä perusteellisemmin suoyrtin ihmeitä tekeviin voimiin. Tuon putken jälkeen on tulevat vapinat valtavat.
Mutta oli kivestä jälkeen näkyjä irronnut. Ensimmäisessä Dúramael oli herännyt unestaan, ja heti herättyään tuijottanut suoraan Eölia jolloin yhteys oli katkennut. Toisessa Korekalwen lähetti Kuunkiven linnakkeelta viestinviejiä matkaan, arvatenkin sotajoukkoja kokoamaan. Yksi maustetytöistä, Ginger, puolestaan halkesi näyssä ja sen sisältä syntyi aikoinaan tapettu lich jonka voiman lähdettä ei oltu löydetty. No, olihan tuo tavallista näppärämpi piilo. Bogon linnake näyttäytyi hiiltyneenä rauniokasana, mustanaan palaneista ruumiista. Ruumiit olivat tunnistamattomia, eikä Eölin tekemistä puolustuslaitteista näkynyt jälkeäkään. Viimeisessä kuvassa oli onnellinen perhepotretti Cülindesta ja Eleanorista lapsineen ja lapsenlapsineen.
Ota noista nyt taas selvää.
Ei päiväunista koskaan ole mitään haittaa ollut
Ryhmän arpominen ei tuonut asiaan enää mitään lisävaloa, joten päätettiin mennä Unien killan mestareiden puheille ja koettaa heidän avullaan saada asioihin joku tolkku. Matkalla kohti mustaa kartanoa heitä vastaan ratsasti haltianainen, joka vastasi Eölin kuvausta Dúramaelin arkun äärellä olleesta haltiasta. Ennen kuin ryhmä pääsi puhetäisyydelle, haltia kääntyi ympäri ja lähti laukkaamaan täyttä vauhtia kohti länttä.
Kun Unien killan kartano saatiin näkyviin, oli päästy sopuun siitä kuka menisi katselemaan millaisiakin unia…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen.