Toveri Boran Erseregion: Kuuhaltia, joka nuoresta ulkomuodostaan huolimatta on kokenut... Niin, kokenut mikä? Hyppii talojen katoille ja niiltä alas. Lahjoo Joeta Joen omilla kultarahoilla. Sooloilee supersalaisia tehtäviä. Sankari.
Remco: Vankilasta pelastettu hämärämies. Ei ole ihan varmaa, onko miehessä hämärää muutakin mieli? Ehkä kytkökset ja kontaktitkin ovat hämäriä. Vaklailee. Mitä kaikkea Hän näkeekään?
Toveri Korpraali Elmar Daenelis: Haudanryö... Arkeologi, joka tuo mukanaan auringonvalon pimeimpäänkin soppeen. Aurinkohaltia ei anna valonsa sammua pimeässäkään. Paitsi maagisessa pimeydessä. Ihmettelee välillä ryhmän touhuja ihan ääneenkin. Elmarillä on oma sivu Olegin pienessä mustassa muistikirjassa. Menettää hermonsa nopeasti ja tehokkaasti.
Tobby: Vankilasta pelastettu huomiota herättämätön albiino maahinen. Taatusti muistetaan kaikkialla missä ikinä näyttää naamansa.
Toveri Joe Smooth: Ihmismetsästäjä, joka metsästää eläimiä. Pukeutuu epätavallisen tummaan metsästysasuun. Kadonneiden kupari- ja tinakolikojen pelastaja. Väijyttäessään vihollista ampuu kohteliaasti varoituslaukauksen, etteivät viholliset astelisi väijytykseen. Osaa rauhoittaa Elmarin tiukalla nyrkiniskulla leukaan. Osaa ottaa osumaa ilmassa leijailevilta miekoilta.
Toveri Oleg Cancea: Vannoutunut Veljeskunnan mies. On kenties takarivin mies, tai voihan keihästä tietysti heittääkin. Ohjesäännön mukaan mennään tilanteessa kuin tilanteessa. Johtaja-ainesta? Raportoi uskollisesti muiden ryhmän jäsenien poikkeamista ohjesääntöihin. Tunnistaa mm. sieniä.
Toveri Kersantti Jared: Maallikkosaarnaaja, jonka saarnat ovat usein teemasta "omaisuuden uusjako". Kurkku tuntuu olevan kultaa. Lanttukin leikkaa aika usein. On ryhmän johtaja, ja johtaminen onkin mennyt aika hyvin. Noudattaa esihenkilöiden käskyjä niiden moraalisuudesta riippumatta.
Toveri Barten Mart (NPC): Keski-ikäinen mykkä veteraani, jonka erikoisalaa on katkenneiden raajojen erilleen jättäminen. Tunnetaan myös ansioituneena kenttälääkärinä. Tuntee yrttejäkin. Ryhmän matkakassa. Kummassa taskussa on ryhmän ja kummassa omat rahat? Miksi taskut ovat tyhjät?
Soittoniekkoja
Laeral antoi meille myös valtakirjan, jolla voisimme käydä nostamassa 1000 kullan arvosta jalokiviä, jostain kumman syystä ne olivat saatavilla oikeustalolta. Kävimme ne sieltä noutamassa ilman sen kummempia ihmettelyjä. Lelukaupasta löytyi ylisöpö pieni pörreä vaaleanpunainen yksisarvinen. Teatterikaupasta pari rouheaa irtopartaa ja Muusikoiden killasta kääpiö, joka lupasi muodollista korvausta vastaan opettaa säkkipillin soittoa. Vähemmän yllättävästi tämä homma nakitettiin uusille kavereille, Tobby ja Remco: lava on teidän!
Säkkipilli osoittautui sen verran hankalaksi soittimeksi, että pojilta meni pari päivää sen haltuun ottamiseksi, iltaisin Elmar opetti heitä vielä kääpiökielen ääntämyksen hienovaraisiin piirteisiin. Me muut röhnötimme Lohnarissa aikaa tappaen, kun sinne ilmestyi pari pimentohaltiaa, jotka esittäytyivät Jarlaxlen lähettiläiksi. He toivat viestin, että ryhmä saisi 5000 kullan korvauksen, jos luopuisi yrityksestä avata holvi, sillä sen avaamisella saattaisi olla arvaamattomia seuraamuksia. Hetken asiaa pohdittuamme kohteliaasti kieltäydyimme ehdotuksesta.
Kyllästyttyään kuuntelemaan dynaamisen duon harjoituksia muut vetäytyivät Lohharin puolelle muistelemaan parin viikkoa sitten tapahtuneita asioita. Oliko jotain jäänyt huomaamatta? Hommahan meni niin, että Jared kuulusteli majatalossa kellarista löytyneitä jamppoja, hehän olivat siellä vankeina, joten lähtökohtaisesti samalla puolella ryhmän kanssa? Toby ei paljon itsestään kertonut, mutta albiino maahinen täytyi ottaa ryhmään, koska yhdellä jäsenellä saadaan kiintiöpaikka sekä maahisille että albiinoille täytettyä. Remcon kanssa on hankalampaa, koska hän paljasti kuuluvansa johonkin ryhmään ja epämääräisiä hiippailijoita ryhmä on jo ennestään täynnä. Jared ja Remco pelasivat hieman vaklausta, missä Jared voittaa ja vaklaussession jälkeen Jared onkin vakuuttunut, että Remcoon voidaan luottaa. Ryhmän johtajan sana on ryhmän laki, joten asia on sillä selvä. Eikä tämä tästä miksikään muuttunut, joten itse kukin keskittyi turruttamaan aistejaan sopimallaan katsomalla tavalla niin että kestäisi säkkipillin ei niin suloisia sointuja.
Remco viihdytti illalla majatalossa asiakkaita trubaduuri taidoillaan, mandoliini soi ja laulu raikasi melkein yhtä hyvin kuin kuuluisalla Jimi Kilminsterillä aikoinaan. Illan lopuksi osa ryhmästä vetäytyi lepäämään huoneisiinsa ja osa lähti maistissa olleen Remcon perässä tavoittelemaan syvempää lepohetkeä kaupungin juottoloihin, huomennahan ei mitään kummempaa pitäisi olla ohjelmassa. Majatalosta ulos päästyään Remco katsoi kirkkaan yötaivaan uutta kuuta ja tokaisi: "Onneksi Hän ei näe tätä". Ilmeisesti esiintymisen ohella oli maistunut muutama viinilasi liikaa.
Kun duo T&R oli saanut hiottua esityksensä kuntoon, laitoimme varusteet kuntoon ja lähdimme kohti holvia. Muutama minuutti lähtömme jälkeen Egan vapautti ensimmäisen viestipallukan ullakon ikkunasta maailmalle. Suunnitelman mukaan se olisi Laeralille viesti siitä, että olimme lähteneet lähestymään holvia, ja hän toisi joukkojaan lähistölle valmiuteen.
Arvatenkin meitä seurattiin, mutta koska emme asialle mitään voisi tehdä, niin emme antaneet sen häiritä sen enempää. Pääsimme holville ilman sen kummempia selkkauksia ja asetimme avaimet oven eteen. Sen jälkeen koetti Tobbyn ja Remcon suuri hetki ja se oli kauheampaa kuin kuvitelmissa. Niitä hetkiä, jolloin olisi halunnut tunkea puntin persiljaa korviin. Ovenkaan mielestä kappale ei ollut tunnistettavissa musiikiksi ja pysyi suljettuna, seuraava yritys oli sen verran parempi, että ovet avautuivat meille.
Kultakammio
Edessämme avautui halli, jonka katto oli lähes 30 metrin korkeudessa ja hallin halki kulki 20 metrissä sortumisvaarassa olevia kivisiltoja. Elmar kiipesi loitsun avulla yhden sillan päälle ja viritteli köydet niin että pääsimme kiipeämään perässä. Hallia kiersi parvi, jota reunustivat kääpiöseppien ja -taiteilijoiden taidonnäytteet. Eräs monen neliön kokoinen kääpiöt vs örkit taistelua esittävä fresko erityisesti veti puoleensa, mutta kun sitä lähestyessämme tunsimme, että se yrittää tunkeutua mieliimme, jätimme tutkimisen sikseen.
Salaoven takaa löysimme huoneen, jossa oli viisi suurta uurnaa, joista yksi oli haljennut. Sen sisältä oli pursunnut lattialle kultaa ja jalokiviä, niitä oli paljon, mutta kuitenkin vain murto-osa siitä mitä Ikitulen aarteen pitäisi olla. Joen vastustuksesta huolimatta jätimme kolikot odottamaan noutoa paluumatkalla.
Osa siltojen päissä olevista ovista oli vain koristeita tai hämäyksiä ja jouduimme tovin kiipeilemään ennen kuin löytyi reitti syvemmälle kammioon. Pienen huoneen kulmissa oli ruostuneita ja hämähäkinseittien peitossa olevia kääpiöhaarniskoita sekä seinäkirjoitus, jossa luki
salaisuutta ei voi huomata
ei löytää taialla, ei havaita
sen voi avata
vain totuuden puheilla
ääneen lausutuilla
salaisuuden sanoilla
aiemmin kuulumattomilla
Kirjoituksen miettimiseen meni yllättävän vähän aikaa, eikä sen tulkinnasta ehditty edes kunnolla riitelemäänkään. Kun joku kuiskasi ääneen sellaisen asian, mitä kukaan muu ryhmän jäsen ei tiennyt, huoneen seinästä aukeni äänettömästi salaovi. Salaoven takaa lähtivät rappuset laskeutumaan alaspäin. Ne päättyivät suureen huoneeseen, jonka lattialla ja alkoveissa oli läjittäin kultaa. Aarretta ihmetellessämme kuulimme raskaita lähestyviä askeleita ja tunsimme kuinka lattia ikään kuin värähteli niiden painosta. Mielikuvituksen laukatessa vilkkaana näkyviin ilmestyi kuitenkin vain tukeva kääpiö pidellen käsissään sauvaa, jonka huipulla oli punainen ja kultainen lohikäärme toisiinsa kietoutuneena. Kädensijan kohdalla oli pieni karheasta langasta pyöritelty koriste. Kääpiön iho ja hänen väljä kaapunsa oli punertavan kultainen. Kääpiön hiukset, parta ja kaavun koristeet olivat kirkkaan kultaisia. Hänen ilmeensä oli lämmin ja hyvin ystävällinen; hänestä huokui ajaton viisaus, lempeys sekä armo. Vaikka kääpiö oli selvästi hyvin iäkäs, hänen silmänsä olivat kirkkaat ja katse vakaa ja tuima.
Hän esittäytyi Barok Kalkevasaraksi, aarteen vartijaksi. Hän kertoi olleensa yksin yli kaksisataa vuotta, kun paikkaa asuttaneet Delzounin kääpiösuvun jäsenet olivat lähteneet sotaan lohikäärmeitä vastaan. Lähtiessään jokainen heistä oli kumartanut hänelle ja luovuttanut yhden partakarvoistaan, jotka nyt olivat kudottuna hänen sauvansa kädensijaan. Kukaan ei ole palannut. Hänen rauhaansa oli häirinnyt vain Dagult Ikituli, jonka kanssa hän oli tehnyt sopimuksen kullan vartioinnista.
Pitkän keskustelun jälkeen saimme Barokin vakuuttuneeksi siitä, että Ambon Suuren johdolla lohikäärmeet tuhottiin maan päältä, eikä sellaisia ole näkynyt kahteensataan vuoteen. Ja että Ikitulen aarre on hänen Syvävedeltä varastamansa, ja olisi vain oikein palauttaa se kaupunkilaisille. Aikansa asiaa pyöriteltyään Kalkevasara päätti, että hänen valansa ovat rauenneet, ja hän voi lähteä katsomaan mitä maailmalla on tapahtunut. Hän keräsi Olegin lahjoittamaan reppuun huoneessa olevat jalokivet ja antoi yhden niistä keihäsmiehelle ja sanoi haluavansa tavata ryhmän vielä kaupungin ulkopuolella. Sovimme tapaavamme aamiaisen merkeissä muurien ulkopuolella olevassa majatalossa. Lähtiessään hän kertoi vielä tietävänsä tarkalleen, kuinka monta kultakolikkoa holvissa oli, ja sen jos yksikin niistä lähtisi ulos ryhmäläisten taskussa. Jokin hänessä sai meidät uskomaan tämän, jopa Joen.
Mister J
Jaredin vapauttaessa toisen viestintäpallukan ilmaan, se jääkin vain leijumaan paikalleen. Nähtävästi holvissa oli niin mahtava maaginen suojaus, ettei pallukka kyennyt toimimaan, onneksi sitä pystyi lennättämään käskyjen avulla ja heti Jaredin ohjattua sen holvin pääovien ulkopuolelle pallukka katosi.
Valmistauduimme puolustamaan sitä vastaan mitä ikinä rappusista alas tulisikaan. Saimme melko kauan odotella, kunnes näkyviin tuli kaupungin tunnuksella varustettuja peltipurkkeja, heidän takanaan pimentohaltia ja edelleen Laeral. Pimentohaltia oli vangittu Jarlaxle, hän soi Jaredille pelimiehen nyökkäyksen todeten tämän tällä kertaa olleen etevämpi. Tällä kertaa.
Pienen tarinatuokion jälkeen asiat selkenivät. Jarlaxle oli vapaa lähtemään, ja hän kutsui ryhmän laivalleen Katseenvangitsijalle huomenna illalliselle, olisi paljon tärkeitä asioita keskusteltavana. Hivenen hämillämme suostuimme kutsuun. Kun Mister J oli poistunut, Laeral antoi meille 5000 kullan arvoisen shekin tallennettavaksi kaupungin pankkiin. Lisäksi hän antoi meille kaupungin pinssit, niitä näyttämällä yllättävän monet ovet avautuisivat. Kiitosten saattelemana poistuimme majapaikkaamme ja juhlistamaan voittoamme.
Aamulla lähdimme tapaamaan Barokia. Hän löytyi majatalosta ja pian johdatteli meidät läheisen metsän keskellä olevalle aukiolle. Hän antoi sauvansa Bartenilla, asteli aukion keskelle ja muuttui silmiemme edessä 40 metriä pitkäksi kultaiseksi lohikäärmeeksi ja lensi pois. Kalsaripyykin jälkeen arvelimme keskenämme, että nämäkö nyt olivat Jarlaxlen mainitsemat odottamattomat seuraukset. Tutkimme sauvan, sen avulla pystyy kulkemaan Syväveteen huomaamattomasti. Päättelimme että Lohikäärmesotien aikaan kaupungin yllä oli ollut maaginen suojakupu, ja tämän sauvan avulla sen oli pystynyt läpäisemään. Tämän päivän käyttöarvo melko mitätön.
Palattuamme kaupunkiin veimme lainassa olleet jalokivet takaisin oikeustalolle ja avasimme tilin pankkiin. Käyttöoikeudet Jaredilla, Elmarillä ja Boranilla. Annoimme Bartenille tonnin yrttivaraston täydentämiseen ja hankimme kaikki kaksi juomaa, toinen antaa pimeänäön ja toinen pysäyttää massiivisenkin verenvuodon. Muutenkin vietimme päivän kaupustellen ja varusteita päivittäen, mutta suoraan hyllystä ei mitään erityisen mielenkiintoista ollut ostettavaksi. Boran nyt heräteostoksena hankki - toistaiseksi tuntemattomasta syystä - kaksi säkkipilliä.
Illalla menimme Jarlaxlen alukselle, jossa hän otti meidät vastaan omana itsenään, Jaska Varpusen hahmon sijaan. Kuten edelliselläkin kerralla, jätimme aseet arkkuun ja istuimme pöytään. Alkumuodollisuuksien jälkeen Jarlaxle aloitti retoristen kysymysten täyttämän monologinsa.
Jarlaxlen laiva, Katseenvangitsija
"Hyvän tahdon osoituksena olen laskenut valepukuni. Koska haluamme olla mahdollisimman avoimia, emmekä halua pitää ikäviä yhteistyötä haittaavia salaisuuksia, aloitan tällaisella helpolla lämmittely- ja harjoittelukysymyksellä. Toivon ja luotan, että vastaatte siihen rehellisesti. Kysymykseni kuuluu: ketä - tai mitä tahoa te oikeasti edustatte?"
Vaikka kysymykseen saattoi aavistaa olevan tulossa jo ennen laivaan astumista, pääsi se silti yllättämään. Ei tarvinnut ihan kauaa päätellä, että varmaan Jarlaxle tiesi enemmän kuin antoi ymmärtää, joten valehtelu ja peitetarinasta kiinni pitäminen olisi turhaa. Päätimme vastata tähän ja muihinkin kysymyksiin niin suoraan ja totta puhuen kuin osasimme. Ja jos emme osanneet, toivoimme ettei Jarlaxle välittäisi pienistä muotoseikoista, joita joku ilkeämielisempi olisi saattanut valehteluksikin kutsua.
Vastauksen saatuaan Jarlaxle nyökkäsi, ja jatkoi: "Mutta mitä en vielä tiedä, on teidän todellinen lojaalisuus edustamaanne tahoa kohtaan. Tiedättekö, mihin edustamanne taho oikeasti pyrkii?
Oletteko koskaan ajatelleet, miksi edustamanne taho mielii saada koko ajan kaikenlaisia maagisia ja lumottuja esineitä, ja vielä sillä idealla, että ne tulevat edustamanne tahon yhteiseksi hyväksi? Mitä sanotte - kuinka paljon te olette hyötyneet Veljeskunnalle toimittamista esineistä, ja kuinka paljon teille on kerrottu, mitä esineille oikein tehdään?
Käykö esimerkiksi Keisari Boggo I:n kuuluisa linko, Suentassu? Juuri se, jonka te, arvoisa Mestari Erseregion, kävitte varastamassa Viimeisestä Satamasta Ensimmäisen Kapteenin Bohrmannin kartanosta juuri sitä edeltävänä yönä, jolloin sen olisi pitänyt lähteä takaisin kohti Ikikesää itsensä Ikikesän Ylimmän Suojelijan, Dagult Ikitulen kuljettaman? Mitä muuten luulette, miten Dagult suhtautuisi, jos tietäisi kuka lingon varasti?
Nämä sanat kuultuaan Boran katseli hytin kattoon ja olisipa jopa saattanut vihelelläkin jotain, mutta vilkaisu Jaredin kasvoihin poisti noin hilpeät ajatukset haltian mielestä. Muut sen sijaan katselivat jokseenkin yllättyneinä nuorta haltiaa. Tämä ei jäänyt huomaamatta Jarlaxleltakaan. Mitähän muita salaisuuksia ryhmä Jaredin jäsenet pitävät sisällään?
Hörpättyään suunkostuketta viinipikarista Jarlaxle jatko taas: "Varmaan mietitte, miksi kerron tämän kaiken teille. Kuten yleensäkin, syy ei liity mitenkään minuun enkä hyödy tästä järjestelystä suoraan mitenkään; oikeastaan päin vastoin. Yhteistyön takia, ja luottamuksen osoittamisen merkkinä. Uhraan elämäni tämän asian eteen. Mutta te voisitte olla työkalu, jolla olisi parhaat mahdollisuudet estää lähitulevaisuudessa toteutuva koko maailmaa järkyttävä tapahtuma. Tiesittekö, että edustamaanne tahoa johtaa vain ja ainoastaan haltiat? Voitteko kuvitella, mitä lähes kaikki haltiat kaipaavat kaikkein eniten - enkä nyt tässä kiistä sitä, etteikö asia olisi käynyt minunkin mielessäni? Kertokaa, mitä he menettivät, kun lohikäärmeet katosivat? Kyllä. Kuolemattomuuden.
Muistatteko, kuka nykyisin johtaa edustamaanne järjestöä? Kuka opetti hänet? Ketkä olivat hänen vanhempansa? Aivan, Linóriel, lohikäärmesodan sankareiden Elanorin ja Cúlindën tytär; kuolevainen haltia. Uskotteko minua, jos sanon, että hänellä on suunnitelma, kuinka palauttaa taikuus maailmaan? Ja että hän uskoo - tai ehkä vain toivoo, että myös haltioiden menettämät ominaisuudet palautuisivat - ennen kuin ne ovat kadonneet kokonaan. Turhamaisuudessaan he - siis haltiat - kammoksuvat ajatusta siitä, että he voisivat kuolla vanhuuteen. Heidän kateutensa aiemmin eläneitä sukulaisiaan kohtaan roihuaa ja leiskuu.
Jos olen tulkinnut saamiani hyvin häilyviä vihjeitä oikein, hänen äärimmäisen salainen ja suuri suunnitelmansa on tuoda Lohikäärmeiden Kuningatar takaisin maan päälle. Ja tähän kutsumiseen hän tarvitsee valtavan määrän taikuutta; niin suuren määrän, että se rikkoo ulottuvuuksien välisen rajan, ja mahdollistaa koko viisipäisen kammotuksen astumisen maailmaan. Mitä tämän jälkeen tapahtuu, on puhdasta arvailua. Oletan, että Linóriel kuvittelee, että Kuningattaren myötä Lohikäärmeet voivat palata maailmaan, ja lohikäärmeiden kautta taikuus taas leviäisi kaikkialle voimakkaana - kenties voimakkaampana kuin koskaan.
Nyt seuraa kysymys, joka erottelee poikaset miehistä. Tiedättekö, mitä yhtä asiaa taikaesineiden lisäksi lohikäärmeiden leviämiseen tarvitaan? Kyllä, puolisoa Kuningattarelle. Jonka te juuri löysitte. Ja vapautitte. Pyydän; kun raportoitte tehtävästä takaisin, älkää mainitko lohikäärmeeseen liittyviä osioita tarinassanne. Siitä ei seuraa mitään hyvää.
Joillakin meni näiden sanojen jälkeen makkaranpala tai leivänmuru henkitorveen, mutta näitä pieniä, aiheeseen mitenkään liittymättömiä vahinkoja lukuun ottamatta naamat pysyivät peruslukemilla. Mitä nyt puna alkoi nousta kaulaa pitkin kohti poskia.
"Sitä paitsi, maailmassa kasvaa jo tarpeeksi muitakin uhkia. Asioilla on ikävä kyllä tapana mennä niin, että kun yksi valtatekijä poistuu, jostain muualta nousee toisia täyttämään valtatyhjyyden. Ja kuten suurilla visionäärillä on tapana, he kykenevät katsomaan kauemmas tulevaisuuteen kuin heidän elinaikanaan kukaan on voinut kuvitellakaan. Keisari Boggo I oli varma, että lohikäärmeiden uhka tulee vielä nousemaan. Häntä pidettiin höperönä ja harhaisena, kun hän määräsi Aamuhämärän laakson padot rakennettaviksi ja koko laakson täytettäväksi vedellä, ja asia oli sillä hyvä ja haudattu, ainakin kaikkien muiden kuin Keisarin itsensä mielestä. Vuosia kului, kunnes Keisarin puoliso kuoli. Tämä sähköisti Keisarin jälleen toimimaan, ja seuraavat kymmenen vuotta olivat hyviä. Mutta Lohikäärmeiden Hävittämisen 30. Vuosijuhlan alla hän pyysi minut jälleen luokseen. Silloin suunnitelmamme eivät liittyneet enää lohikäärmeisiin, vaan tavallisempiin asioihin. Jälleen kului aikaa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin istuin ystäväni kanssa viimeistä kertaa hänen linnansa tupakkahuoneessa. Silloin oli synkkä ja myrskyinen yö, ikään kuin maailma olisi raivonnut voimattomana Keisarin tahtoa vastaan. Tuolloin Keisari kertoi minulle suunnitelmansa, jolla hän pelastaisi maailman toistamiseen. Muistan aina hänen viimeiset sanansa minulle:"On vain yksi keino, miten voin pelastaa maailman toistamiseen. Se on hyvin yksinkertaista. Minun vain täytyy kuolla.". Ja seuraavana aamuna hän teki niin.
Keisarin uhraus ei kuitenkaan tuonut pysyvää rauhaa, mutta osti huomattavasti lisää aikaa. Keisari oli oikeassa siinä, että taikuuden katoamisen myötä Mahdin Alasimella taotut maanalaiset lukot tulevat murtumaan, ja asiat, joiden piti pysyä ikuisesti kahlehdittuina pimeydessä, alkoivat vapautua. Tuon vapautumisen Keisari uhrauksellaan esti, tai niin me luulimme. Oikeasti hän ilmeisesti vain osti lisää aikaa. On ollut jo jonkin aikaa hienovaraisia merkkejä siitä, että Keisarin tuoma aikalisä alkaa olla käytetty, mutta miten tämä lopulta ilmenee, sitä en osaa sanoa. Joidenkin mukaan Ikikesän tuhonnut tulivuoren purkaus oli seurausta yhden tällaisen kahleen murtumisesta. Mikä pahoittaa mieltäni suuresti on se, etten voi suoralta kädeltä tyrmätä tuota teoriaa. Se saattaa jopa pitää paikkansa. Ja kaikkien näiden vuosien jälkeen en enää jaksa uskoa, että kuulisin enää pillinkään puhallusta...
Niinpä pyydänkin teitä, että tulisitte minun palvelukseeni. Voitte yhä luonnollisesti jatkaa edustamanne tahon palkkalistoilla ja suorittaa mitä he ikinä teiltä pyytävätkään, mutta pitäkää varoitukseni mielessänne: älkää antako ensimmäistäkään taikaesinettä tai mitään taikuuden lähdettä edustamallenne järjestölle. Muistakaa jokaisessa tilanteessa, millaista hirveää tuhoa edustamanne järjestö voi tehdä, mikäli he saavat käsiinsä vielä lisää taikuutta - siitä lohikäärmeestä puhumattakaan..."
Hetkellisen hiljaisen hämmennyksen jälkeen saimme puhekykymme takaisin. Saadaksemme vähän ajatteluaikaa ohjasimme keskustelun Luskanin tapahtumiin, kun tässä nyt oli lähdetty avautumaan. Jarlaxle myönsi, että eräs hänen miehistään oli omaa arvoasemaansa suuremman päätöksen, ja ettei kyseinen yksilö enää tekisi minkäänlaisia päätöksiä. Sen sijaan hän kielsi tietävänsä mitään Peddywinklenä esiintyneestä hahmosta.
Jarlaxle yritti tarjota meille vielä tehtävää, mutta totesimme käyttäneemme hyvän onnemme tässä kaupungissa loppuun ja vaihtavamme pikemmiten maisemaa. Loppukaneetiksi hän sanoi vielä:
"Tämä vain sopii. Mutta nyt annetaan savun hälvetä ja rauhan palata. Juuri nyt emme tee mitään. Emme ole tavanneet toisiamme, emmekä tiedä toisistamme mitään. Yrittäkää jatkaa kuten ennenkin, mutta pitäkää Veljeskunnan johtajien tavoitteet mielessänne. Palatkaa takaisin pohjoiseen, ja raportoikaa onnistumisestanne. Ja vielä... Ei ole ehkä viisasta paljastaa tietojanne toisille, varsinkaan korkea-arvoisille tai fanaattisille haltioille. Palataan asiaan aikaisintaan vuoden päästä, mieluummin kahden tai kolmen vuoden kuluttua. Kaiken varalta - tässä on teille pilli. Se on palvellut sen aiempia kantajia hyvin, enkä epäile, etteikö se palvelisi teitäkin. Muistakaa, että olen vain pillin puhalluksen päässä. Mutta käyttäkää sitä vain äärimmäisissä hätätapauksissa. Harkinta jää teidän vastuullenne. Tavataan vuoden kuluttua Liekitetyssä Lohikäärmeessä. Ja muistakaa aina: olkaa ylpeitä itsestänne! Näkemisiin."
Sudet, nuo seikkailijan ainaiset parhaat kaverit
Aamulla hyvästelimme Eganin ja lähdimme taivaltamaan kohti Ikikesää. Parin päivän taivalluksen jälkeen, pystyttäessämme leiriä, meidät ohitti suurehko haltiasaattue. Ensin muutamia tiedustelijoita, sen jälkeen noin 50 haltian pääjoukko, jonka joukossa oli kaksi varustuksesta päätellen korkea-arvoisempaa kulkijaa. Kaikki olivat ratsailla, ja miekkamiehet muodon vuoksi pitivät kättä miekan kahvalla ohittaessaan meidät.
Muutamaa päivää tästä joukko susia hyökkäsi leiriimme. Ne onnistuvat puhkomaan puolustusrinkimme ja yksi niistä sai upotettua hampaansa Boranin reiteen. Urhoollinen soturi kampesi vielä yhden jalan varaan yrittäen jonkinlaista kurkipotkua, vain liukastuakseen oman verensä kastelemaan heinään. Onneksi juuri kukaan ei nähnyt. Se olisi ollut kiusallista.
Oleg taisteli hevosensa selästä, mutta koska maailma ei tykkää seikkailevista hevosmiehistä, yksi susista pääsi kiinni hepan kaulaan. Oleg onnistui pomppaamaan ratsun selästä ennen kuin jäi sen alle. Lopulta taistelu kuitenkin kääntyi voitoksemme, Barten onnistui pelastamaan Boranin jalan, mutta ratsun osalta mitään ei ollut tehtävissä. Lissu teki kuitenkin vielä viimeisen palveluksensa ryhmälle ja grillasimme illalliseksi sisäfileepihvit.
Loppumatka Ikikesään sujui vailla mainittavia tapahtumia.
Veitsen Veljeskunnan Ansioristi
Heti linnakkeelle päästyämme saimme kutsun tulla viipymättä raportoimaan Jaethalille. Rouva Ruoska tuntui olevan hyvällä tuulella - siis hänen asteikollaan - eikä tarttunut jokaiseen kysymyksiä herättävään käänteeseen. Se olikin hyvä, sillä kersantti Jared oli mesonut äänensä kadoksiin, korpraalit Elmar ja Boran tuijottelivat lattiaa, joten Oleg joutui puhemieheksi. Hän sai käytyä melko seikkaperäisesti lävitse Rainerin pelastamisen, Freddyn kuoleman, Eganin jäämisen turvatalon isännäksi, uudet värväykset ja kavalletun aarteen palauttamisen Syvävedelle. Mutta joko jännittämistään, Jarlaxlen neuvoja muistellen tai joistain omista syistään unohti mainita sekä Barokin ja Jarlaxlen olemassaolon.
Raportti meni kuitenkin läpi ja Jaethal käski ryhmää pesulle ja vaihtamaan parasta päälle, illalla olisi illalliset, joille osallistuisi myös korkea-arvoisia vieraita ja ryhmän odotettiin osallistuvan niille. Poislukien tietysti uudet kaverit ja Joe, jolla olisi jotain henkilökohtaista selittämistä edessä.
Juhlahuoneeseen oli katettu pitkä pöytä, ryhmäläiset ohjattiin sinne vähempiarvoiseen päätyyn. Toiseen päätyyn jäi kolme paikkaa tyhjäksi, muiden jos istuuduttua. Sen jälkeen Jaethal saapui paikalleen, otti asennon, me muut tietysti seurasimme, ja hovimestari kuulutti seuraavat vieraat
"Hänen kuninkaallinen korkeutensa, Pohjoisen Yhdistyneiden Haltiavaltakuntien Kuningatar Aredhel ja hänen puolisonsa, Keisarin Toveri ja Luottoparantaja, Kuoleman Kieltäjä, Sir Wainamrun!"
Veitsen Veljeskunnan Etsijöiden Ansioristi
Kun kuninkaalliset oli ohjattu paikoilleen, Jaethal ja Aredhel vaihtoivat pakolliset kohteliaisuudet ja sen jälkeen Jaethal pääsi asiaan, siis meidän näkökulmasta katsottuna. Ohikiitävästi maininta siitä, että Arkkimestari Linóriel ja Aredhelin tytär, prinsessa Irissë olivat parhaita ystävyksiä tuntui jotenkin tärkeältä, mutta vielä tärkeämmältä tuntui tyhjän viinipikarin täyttäminen mahdollisimman pian.
"Ryhmä Jared suoritti juuri erittäin vaativan ja vaarallisen, rohkeutta ja taitoa sekä salavihkaisuutta ja nokkeluutta vaativan tehtävän ja ovat juuri palanneet takaisin sieltä voitokkaina ja tuoden kunniaa, mainetta ja pitkäkestoista positiivista henkistä pääomaa Veljeskunnalle. Tämä pääoma tulee mitä todennäköisemmin konkretisoitumaan hyvin nopealla tahdilla Linorielin tahdon mukaisesti. Niinpä minulla on kunnia ja ilo palkita ryhmä Jared teidän kaikkien todistajien läsnä ollessa Veitsen Veljeskunnan Etsijöiden Ansioristillä!"
Tämän jälkeen hän kiinnitti palvelijan hopealautasella tuomat ansiomerkit ryhmä Jaredin rintaan aloittaen tietysti Toveri vääpeli Jaredista, edeten sitten Toveri kersantti Boraniin, Toveri kersantti Elmariin, Toveri korpraali Barteniin, ja viimeisenä Toveri korpraali Olegiin. Lisäksi poissaolevana Toveri korpraali Joe saisi saman kunniamerkin myöhemmin. Jokaisen kiinnityksen kohdalla kaikki luonnollisesti taputtivat.
Tämän jälkeen tapahtuma muuttui epämuodollisemmaksi ja Veljeskunnan nuoremmat upseerit rohkaistuivat kyselemään Sir Wainamrunilta tämän seikkailuista Kuningas Bogon rinnalla. Vastaukset olivat vanhan miehen punaviinin tahraamaa jorinaa. Sekin ilta hiipui aikanaan ja ryhmä pääsi viettämään ansaittua kuuden kuukauden taukoa kevennetyn palveluksen merkeissä. Tänä aikana uusille kersanteille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä pois ryhmästä ja ottaa johtoonsa omat ryhmänsä, mutta kaikki halusivat jatkaa Toveri vääpeli Jaredin alaisuudessa. Jotain hän on varmaan sitten tehnyt oikein.
Ja taas mennään
Tobby kävi läpi morttileirin, Remcon vanhat ansiot Eteläisen jaoksen parissa vahvistettiin ja hän sai niiden perusteella pysyvän paikan ryhmästä. Oleg onnistui puhumaan itselleen nuoren kevyen sotahevosen, ja koulutti tästä itselleen uuden ratsun, jonka nimesi vähemmän mielikuvituksellisesti Lissu kakkoseksi. Hänen onneksi Arnould oli jossakin komennuksella, joten Oleg ainakin vielä vältti joutumasta kertomaan miten Lissu ykköselle oli käynyt.
Puolen vuoden kuluttua, kesäkuun saavuttua Ikikesään, Toveri kapteeni Machela kutsui ryhmän käskynjakoon ja alkoi selittämään edessä olevaa tehtävää:
"Olemme kuulleet mielenkiintoisia huhuja läheisestä Dilgon Keitaasta; hobittikylästä reilun päivämatkan päässä Ikikesästä koillisen suuntaan. Kylässä on ollut jo vuosien ajan mielenkiintoinen "perinne". Joka vuosi, keskikesän aikaan, kylän hobitit käyvät kauppaa örkkiheimon kanssa. Örkkiheimo on ilmeisesti lähellä kylää, mutta koska heistä ei ole ollut kylälle - tai Ikikesälle - haittaa, ketään ei ole asia sen enempää kiinnostanut. Mielenkiintoinen on huutokaupan kohde: täydellinen pyöreä ja punertava omena. Jos omenaa syö, se parantaa syöjän kaikista sairauksista, myrkyistä, haavoista tai muista vammoista - mutta se ei kuitenkaan ilmeisesti korjaa murtuneita luita. Enempää sen vaikutuksista en tiedä.
On siis ilmeistä, että omena, tai mikä hedelmä lieneekään oikeasti, on lumottu. Ja sen täytyy tulla jostain toistuvasti, koska örkit ovat käyneet niillä kauppaa jo vuosia. Selvittäkää, mistä hedelmä on peräisin, ja hankkikaa tämä lähde Veljeskunnan omaisuudeksi. Jos saisimme tuollaisen uudistuvan parannusvoiman käyttöömme... Ymmärrätte varmaan mitä ajan takaa. Niin - ja ennen teitä tehtävää selvittämään lähettiin puoliryhmä, josta ei ole kuulunut sen jälkeen yhtään mitään. Selvittäkää myös mitä heille on tapahtunut. Luotan teihin täysin!"
Pitkän rötväilysession jälkeen olimmekin taas täynnä virtaa ja valmiina vuodattamaan verta. Matka Dilgon keitaalle oli lyhyt ja tapahtumaköyhä. Perillä parkkeerasimme kylän ainoaan kapakkaan, ja ryhmän kovimmat höpöttäjät Jared & Joe alkoivat tarjoamaan paikallisille kierroksia ja nyhtämään tietoa Omenasta tai kadonneista Veljeskuntalaisista. Juuri näistä aiheista ei tietoja irronnut, mutta mielenkiintoisia huhuja alle kymmenen virstan päässä olevasta linnakkeesta, jonka neljänkymmenen vuoden takaisen tulivuorenpurkauksen yhteydessä tapahtunut maanjäristys oli paljastunut. Linnakkeelle johtava Vanha Tie ei juurikaan ole käytössä, koska sen ympäristö on edelleen muinaisen lohikäärmeen Krallkatorrixin jäljiltä eloton. Karjankasvattajat välttelevät koko aluetta myös koboldien hyökkäysten takia.
Tämähän riitti meille houkuttimeksi ja lähdimme matkaamaan kohti pohjoista. Pian saavuimme rotkon reunalle ja lähdimme seurailemaan sen vartta. Sen varrelta löysimme kivipylvään, jonka ympärille oli sidottu köysi. Se vaikutti alle kuukauden ikäiseltä viritelmältä. Siinä kohtaa rotkon pohjalla oli jonkinlainen vanha rakennelma. Lähdimme kipuamaan köyttä alaspäin ja päädyimme tasanteelle, josta johti portaat rotkon pohjalle.
Rotkon pojalla oli osittain sortuneita linnan osia, ja taistelun jäljiltä kuolleiden koboldien ruumiita. Vanhan tornin lattiassa oli ansakuoppa, jonka onnistuimme kiertämään. Seinästä löytyi pieni vipu, jolla sai salaoven liukumaan auki. Sen takana oli pieni huone, jossa oli kolme luurankoa. Ne aiheuttivat erittäin voimasta pelkoa ja saivat Bartenin juoksemaan suoraan ansakuoppaan, jonka ovet sukeutuivat heti kun uhri oli tippunut sisään. Saimme vääntää ihan tosissamme, jotta saimme luurangot palasiksi.
Laukaisimme tarkoituksella lattia-ansan ja jumitimme sen toisella Boranin säkkipilleistä. Barten oli selvinnyt pudotuksesta pienillä ruhjeilla, ja vedimme hänet köydellä takaisin lattiatasolla. Huoneessa oli myös lohikäärmereliefillä koristettu kiviovi, jonka lukko lopulta antautui, kun tarpeeksi monta tiirikkamiestä pääsi kokeilemaan onneaan. Sen takana olevassa huoneessa oli vihreää valoa hehkuva säröilevä lasipallo, sekä kolme muuta eriväristä hajonnutta palloa. Pallo soitti päässämme pelkoa aiheuttavaa musiikkia, muutaman kerran kokeiltuamme onnistui lopulta vaientamaan äänen päässämme. Seurasi lyhyt nuoliansalla varustettu käytävän pätkä, jonka päätyi huoneeseen, jossa oli marmorinen lohikäärmepatsas. Kun lähestyimme, se ryhtyi puhumaan:
"Tulemme yöllä, mikään ei estä; katoamme päivällä, sitä emme kestä. Mitä me olemme?"
Pienen aivoriihen jälkeen päädyimme vastaamaan ’tähdet’, se taisi olla oikea vastaus, koska seinästä avautui salaovi. Seuraavan huoneen seinillä oli erivärisiä marmoripatsaita, jotka esittivät haarniskoituja sotureita. Näyttivät siltä, että odottivat vain väärä liikettä herätäkseen henkiin. Huoneen päästä löytyi seuraava salaovi, kohtuullisen vainoharhainen ollut tämänkin linnan suunnittelija. Vielä ryömittyämme noin metri x metri kokoisesta aukosta päädyimme huoneeseen, jossa paloi vihreää valoa hehkuva soihtu. Keskellä huonetta oli mustasta, vihreäsuonisesta marmorista tehty noin kolme metriä pitkä arkku. Arkku oli koristeltu kaikenlaisilla lohikäärmeisiin ja pitkiin ihmisiin liittyvällä kuvastolla. Arkun päässä oli lohikäärmeen päätä muistuttava kuva. Arkun kansi oli suljettu kuudella suurella ruostuneella salvalla.
Seinällä oli kirjoitus ”Gwathrim echmúl eronnen an bereth dûlaeg rovalug Krallkatorrix”.
Pikaisen loitsuilla tehdyn tekstianalyysiin perusteella haudassa makasi lohikäärme Krallkatorrixin surmaaja tai lohnari itse. Takarivin miehet yrittivät herätellä keskustelua siitä kuinka järkevää tuollaisen arkun avaaminen mahtaisi olla. Mutta se oli vain filosofista pohdiskelua, tottakai arkku aukeaa, olemmehan sentään Veljeskunta.
