Uusimmat tapahtumat aina ensimmäisenä!
Pelitapahtumat sijoittuvat Neljänteen Aikaan (NA) yleisen ajanlaskun mukaan. Siirry tästä tapahtumiin ennen peliä. Kursivoidut tapahtumat ovat ryhmän tietämättä tapahtuneita.
Viimeksi päivitetty:
:: 18.02.2018 - Osan 48. tapahtumat
:: 23.09.2017 - Osan 47. tapahtumat
:: 23.09.2017 - Osan 46. tapahtumat loppuun
Tähän loppuvat 48. Osan tarinat.
26.03.3709 - Malantur, Drul ja Ambon lentävän Joensuuhun. Draculan kartano on kadonnut ja uudelleenrakennettu kaupunki on täysin eloton; ihmisiä tai muita asukkaita ei näy missään. Harmaakääpiöiden tullipiste on edelleen toiminnassa.23.03.3797 - Kuningas Boggo pitää tiedotustilaisuuden. Hän ripustaa seikkailuviitan naulaan, mutta valtuuttaa Wainamrunin johtamaan tutkimusretkiä ja etsimään hengissä olevia lohikäärmeiden valloittamilta ja tuhoamilta alueilta. Wainamrun suostuu, mutta sillä ehdolla, että ensimmäinen laiva suuntaa pohjoiseen kohti Turgonin valtakuntaa. Herää vilkas keskustelu siitä, kuka haluaa lähteä mukaan ja kuka haluaa tehdä ihan jotain muuta. Vaes jättää jäähyväisensä ryhmälle kiittäen yhteisistä seikkailuista.
21.03.3797 - Berek lohduttaa keskenmenon kokenutta Morganaa. Malantur ja Drul lentävät ympäri Saarta ja havaitsevat, että pienet Saaren eri puolilla olevat haltiauudisasukkaiden yhteisöt ovat koskemattomia, kuten myös Kitee ja Kuukiven kylä. Aredhel ja Wainamrun ottavat johtoonsa Galadrielin haltiat.
20.03.3797 - Sankari Cúlindë haudataan kotimetsäänsä Elanorin toiveen mukaisesti. Ryhmä lentää Malanturin ilmavaunuilla Bogonlinnaan. Pikaisten terveisten jälkeen muutamat lentävät Artamariin, joka on poltettu. Galadriel ja lähes kaikki muut haltiat ovat kuolleet taistelussa lohikäärmeitä vastaan. Vain noin 40 haltiaa selvisi hengissä koko kaupungista.
19.03.3797 - Kolmas taistelu Gundabadin örkkejä vastaan. Boggo vapauttaa Ammetin ja tämän liittolaiset örkkien kimppuun. Gundabadin örkit lyödään. Ryhmä pääsee Suljetulle Ovelle myöhään illalla. Ovi avataan. Lohikäärmeet hyökkäävät Harmonisoijan puolustuslinjan kimppuun, mutta ne torjutaan pääasiassa ryhmän voimin. Jarlaxle tuo puuttuvaa kääpiön verta. Kreivi (tai kuningas) Dracula tuo aatelisensa Bogon avuksi; aateliset onnistuvat auttamaan kahden puuttuvan puhtaan lohikäärmeen pudottamisessa, ja ryhmä saa näiden verta. Ancalagon hyökkää yhdessä Nostariethin kanssa; örkit pakenevat ja Harmonisoija kuolee. Boggo iskee Valkoista Tulta (joka myöhemmin tunnetaan Kuninkaan Sydämenä) Sieluaseella, jolloin Valkoinen Tuli räjähtää, tuhoten Ancalagonin välittömästi ja aiheuttaen itselleen ja kaikille lähellä oleville eriasteisia vammoja. Jälkiräjähdys tuhoaa Nostariethin yläruumiin. Cúlindë, Sven, ja apuna ollut örkki Tombog kuolevat. Ulkona lohikäärmeet putoilevat kuolevina maahan, ja Boggo löytää kuolemaa tekevän kuningas Draculan luolan ulkopuolelta.
18.03.3797 - Toinen taistelu Gundabadin örkkejä vastaan. Harmonisoijan joukot lyödään täysin ja he pakenevat. Harmonisoija pitää inspiroivan puheen.
17.03.3797 - Matkaan kohti Suljettua Ovea yhdessä Harmonisoijan örkkiarmeijan kanssa. Ensimmäinen taistelu Gundabadin örkkejä vastaan päättyy vähäiseen voittoon; Gundabadin örkit pakenevat.
16.03.3797 - Boggo kohtaa Harmonisoijan ja tekee liiton hänen kanssaan. Harmonisoija on valloittanut Durbaugin linnakkeen Gundabadin örkeiltä.
14.03.3797 - Berek alkaa puhumaan Bogolle pehmeistä arvoista.
13.03.3797 - Ryhmä tapaa tientekoryhmän jäänteet. Ryhmä on syöty, poltettu tai muuten vaan tapettu.
10.03.3797 - Leirinteon jälkeen ryhmä kohtaa yllättäen Balor Ammetin, entisen Ashardalonin sydämen. Ammet lupaa tulla Bogon kutsusta auttamaan häntä - kerran.
09.03.3797 - Ryhmä yöpyy lähes tyhjässä majatalossa.
08.03.3797 - Viimeinen matka kohti Aamuhämärän Laaksoa alkaa. Kahdeksan lohikäärmettä seuraa ryhmää.
07.03.3797 - Bogon iltajuhla ja puhe. Ancalagonin sanansaattaja. Cúlindë, Vaes, Sven, Elanor, Elanora ja Jimi liittyvät ryhmään. Aredhel johtaa Bogonlinnaan tulleita Galadrielin jousimiehiä.
06.03.3797 - Suur-Marath palaa. Valtavan kokoinen pikimusta lohikäärme repii Suur-Marathin kuninkaallisen palatsin maahan. Raestlín ja Boggo saavat vähän eri sisältöisen viestin hieman eri aikaan; he pitävät yhteisen neuvonpidon jatkosuunnitelmista.
05.03.3797 - Wainamrunin näkö palautuu aamuyöllä. Eöl menettää tajuntansa yön aikana. Wainamrun ja muut valmistelevat hätäleikkausta.
04.03.3797 - Ryhmä alkaa suunnittelemaan matkaa kohti Aamuhämärän Laaksoa. Malantur ja Drul menevät Korkean Taikuuden Tornille; he huomaavat noin kymmenen lohikäärmettä taivaalla.
Tähän loppuvat 47. Osan tarinat.
03.03.3797 - Wainamrun yrittää parantaa Eölin silmää, mutta tuloksetta. Ryhmä ja liittolaiset päättävät lähteä kohti Aamuhämärän laaksoa ja Suljettua Ovea 8.3.3797. klo 12.
01.03.3797 - Boggo matkaa Artamariin himolentolaitteella. Pari lohikäärmettä seurailee korkeuksista.
30.02.3797 - Sokeutunut Eöl palauttaa laenpalasen irrotettuna Ardanan tikarista. Morgana ilmoittaa Berekille olevansa raskaana.
29.02.3797 - Boggo tapaa Eölin. Wainamrun lähtee Aredhelin luo Artamariin.
28.02.3797 - Bogonlinna.
27.02.3797 - Boggo näkee kolmannen lohikäärmeunen. Illalla ryhmä palaa Bogonlinnan eteläpuolelle Jarlaxlen järjestämän teleportin avulla.
26.02.3797 - Ryhmä teleporttaa takaisin Laurrën kartanolle ja raportoi havainnoistaan.
23.02.3797 - Paluu kohti kartanoa alkaa. Ryhmä näkee usean sadan lohikäärmeen lentävän ylitseen etelästä pohjoiseen.
22.02.3797 - Ty-Ar-Rana. Moran opastaa reitin Ardanan tikarin ja viimeisen laenpalasen kätköpaikalle.
16.02.3797 - Ryhmä kohtaa Valkoisen ja punasuomuisen lohikäärmeen, joka surmataan näennäisen helposti.
14.02.3797 - Ryhmä saapuu Geshaanin suon reunalle.
07.02.3797 - Ryhmä kohtaa päivällä 12 hukkaa, jotka pakenevat ensimmäisten nuolten osuttua kohteisiinsa.
01.02.3797 - Ryhmä lähtee etsimään teleporttipaikkaa.
30.01.3797 - Vammala.
29.01.3797 - Majoittuminen Kukkokievari-nimisessä majatalossa lähellä Vammalaa.
24.01.3797 - Paluu Korlaniin.
20.01.3797 - Ryhmä vuokraa veneen, ja jatkaa matkaa kohti Korlania.
16.01.3797 - Kohti Korlania rantaa pitkin.
14.01.3797 - Ryhmä löytää teleporttipaikan ja siirtyy takaisin Kartanolle Durten mukanaan.
11.01.3797 - Kohti teleporttipaikkaa.
06.01.3797 - Tuupovaara.
04.01.3797 - Ryhmä saa Elementtien Killan jäsenen, Durtenin, mukaansa.
03.01.3797 - Ryhmä löytää Taurangin. Neuvottelut Taurclaxin ja Khelekarin kanssa.
02.01.3797 - Ryhmä rantautuu noin 20 virstaa Taurangista pohjoiseen.
01.01.3797 - Khelekarin kutsu toimitettu Malanturille.
28.12.3796 - Malantur käyttää Ardorin Hovin korttipakkaa ja soittaa puhelun Khelekarille.
27.12.3796 - Korlan. Ryhmä majoittuu Korlanin Kasinolle tarkoituksena herättää hieman huomiota.
26.12.3796 - Luumäki.
23.12.3796 - Jarlaxle tuo Bogolle ritaripinssit pikatoimituksena Eölilta.
22.12.3796 - Boggo näkee toisen lohikäärmeunen.
20.12.3796 - Taktisen perääntymisen jälkeen ryhmä palaa pienelle luodolle venesatamaan.
Tähän loppuvat 46. Osan tarinat.
19.12.3796 - Ryhmä lähtee sloopilla kohti Mirisgrothia. Vene itseohjautuu Mirisgrothin juurella olevan salattuun satamaan. Ryhmä lähtee suorittamaan väkivaltaista tiedustelua.
18.12.3796 - Elementtien Killan ovi Mirisgrothista noin 20 virstaa olevalla pienellä luodolla. Salavenesataman löytyminen.
17.12.3796 - Nurmeksen kylä. Ryhmä opettelee soutua ja purjehdusta.
15.12.3796 - Ryhmä saapuu Kokkolaan.
12.12.3796 - Tummanpunainen hopeasuomuinen lohikäärme hyökkää ryhmän kimppuun. Boggo huutaa lohikäärmeen alas, mutta se pystyy ohjaamaan itsensä mereen. Lohikäärme onnistuu pakenemaan.
09.12.3796 - Ryhmä saapuu pienen Ilomantsin kylään.
08.12.3796 - Harmaita apinoita.
03.12.3796 - Ryhmä harjoittelee Elementtien Killan teleporttien aktivoimista sormusten kanssa. Laurrën kartanon teleportti opittu. Matkasuunnittelua ja lähtö kohti Mirisgrothia.
02.12.3796 - Aamiainen. Elementtien Killan johtajat paljastavat itsensä ryhmälle. Ryhmä saa Sveniä lukuunottamatta Elementtien Killan sormukset, joiden avulla voi käyttää Elementtien Killan muinoin rakentamia suojapaikkoja ja teleportteja.
01.12.3796 - 3. kuulustelupäivä.
30.11.3796 - 2. kuulustelupäivä.
29.11.3796 - Ryhmän jäseniä kuulustellaan. Kartanon Isäntä selvittelee, onko ryhmä sopiva liittolainen heille.
28.11.3796 - Laurrën kartano. Esittelyjä ja tutumistumista Kartanon Isäntään. Illallinen.
27.11.3796 - Lähtö kohti Jarlaxlen mainitsemaa kohtaamispaikkaa. Teleportti Etelään. Ryhmä löytää itsensä Tumlindën laaksosta.
22.11.3796 - Paluu Bogonlinnaan. Matkavalmisteluja.
21.11.3796 - Lähtö takaisin Bogonlinnaan.
20.11.3796 - Keskustelua Galadrielin ja Jarlaxlen kanssa. Jarlaxle tarjoaa kyytiä Etelään, ja toivoo vastapalvelukseksi ryhmää hankkimaan yhden Epävalon Jalokiven. Lähtö etelään viikon päästä.
19.11.3796 - Ryhmä lähtee Legolas mukanaan Artamariin.
17.11.3796 - Malliaseet ja vangit viedään Korkean Taikuuden Tornille tutkimuksiin. Berekin ja Morganan treffit.
16.11.3796 - Ryhmä lukee Boromirin jättämän kirjeen.
15.11.3796 - Ryhmä päättää lähteä Etelään. Keskustelua Boromirista. Boromir ryhmineen poistuu Bogonlinnasta.
14.11.3796 - Boromir Kullanmaistaja, asekauppias, esittelee valikoimaansa Bogolle. Hinnat ovat epäilyttävän halpoja.
13.11.3796 - Ryhmä saapuu Bogonlinnaan. Arn tarjoaa Legolasille "kierroksen" Taikayössä. Berek viettää illan Morganan kanssa.
07.11.3796 - Ryhmä pääsee Bogonlinnan rakennusryhmän tekemälle tielle.
04.11.3796 - Boromir saattueineen tulee Bogonlinnaan.
01.11.3796 - Legolas paljastaa itsensä ryhmälle ja haluaa liittyä mukaan. Ryhmä suostuu.
30.10.3796 - Ryhmä kohtaa kuusi aavetta. Yksi haltioista lähes kuolee.
Tähän loppuvat 45. Osan tarinat.
27.10.3796 - Ryhmä kiertää yhdeksän huornia. Myöhemmin yöllä tusina suurta hämähäkkiä hyökkää leiriin. Yksi saattuen jäsenistä paljastuu Legolasiksi, Thranduilin pojaksi. Erään haltian jalka purraan irti polven alapuolelta. Ryhmä ja haltiat voittavat taistelun.26.10.3796 - Parikymmentä yksisarvista. Yksisarviset yrittävät hämmentää ryhmää ja haltiota taistelemaan keskenään, mutta eivät onnistu.
22.10.3796 - Paluu kohti Bogonlinnaa kymmenen haltian saattueen turvaamana.
21.10.3796 - Oropherin salit. Sven onnistuu avamaan lukitut ovet hyräilemällä laulua, jota Cúlindë hyräili itsekseen opettaessaan Bogon lapsia. Tapaaminen ja illallinen haltiakuningas Thranduilin kanssa.
16.10.3796 - 13 harmaata yksisarvista. He määräävät ryhmän puhdistamaan "pahuuden eräästä luolasta". Palkkiona on ryhmän pääsy pois metsästä hengissä.
12.10.3796 - Ryhmä saavuttaa suuren sekametsän reunan.
08.10.3796 - Aikuistunut ja muuttunut Inigaudur lentää ryhmän luo ja varoittaa tätä, ja lopuksi pyytää heitä tappamaan hänet. Boggo surmaa Inigaudurin.
06.10.3796 - Ryhmä yhyttää tienrakennusryhmän rakentamassa siltaa joen yli ja viettää yön heidän kanssaan. Rakentajat eivät tunnista kuningasta.
03.10.3796 - Ryhmä yöpyy kiehuvan veden majatalossa.
01.10.3796 - Matka kohti haltiakuningas Oropherin saleja alkaa. Nostarieth ratsastaa yöllä leiriin ja kertoo tietonsa Mantereen tapahtumista.
29.09.3796 - Berekin toiset treffit Morganan kanssa. Muu ryhmä lepäilee ja valmistautuu pian alkavaan matkaan.
28.09.3796 - Jarlaxle ryhmineen hakee Elricin mukaansa.
27.09.3796 - Bogonlinna. Jimi päättää jäädä ryhmästä pois ja keskittyä taiteelliseen virkamiesuraan. Ambon liittyy ryhmään.
26.09.3796 - Kohti Jarlaxlen leiriä. Jarlaxle pyytää Boggoa tarjoamaan itselleen vaihtokauppaa; Boggo tarjoaa Elriciä Jarlaxlen punaista lasipalasta vastaan.
25.09.3796 - Sarumánin hautajaiset. Jarlaxle ilmestyy hautajaisiin ja pyytää Boggoa antamaan itselleen audienssin hänen paviljongissaan. Ambonin puhdistautumisrituaali.
24.09.3796 - Berek ja Harald lähtevät surmaamaan Jammua; Harald tappaa Jammun tukehduttamalla tämän tyynyllä.
23.09.3796 - Sarumán kohtaa Raestlínin Haasteessa. Sarumán kuolee.
22.09.3796 - Berekin toiset treffit Korkean Taikuuden Tornin Mestarin Morganan kanssa.
21.09.3796 - Jammu löytyy illalla Surunhukuttajasta. Berek ja Arn lähtevät suunnittelemaan onnettomuutta Jammulle.
20.09.3796 - Ambonin kuulustelu ja tuomio; Sir Malanturin tulee valmistella Ambon puhdistusmisrituaalia varten.
19.09.3796 - Lounas Eölin kanssa.
17.09.3796 - Boggo hoitaa hallinnollisia asioita, muu ryhmä touhuaa omiaan.
16.09.3796 - Sarumánin julkinen haaste Tornin Herruudesta.
15.09.3796 - Korkean Taikuuden Tornin Herra ja Mestarit esittäytyvät kuninkaalle.
14.09.3796 - Saapuminen Bogonlinnaan. Rakel kertoo uudistuksista ja laajennuksista.
13.09.3796 - Lähtö Artamarista, yöpyminen Rullaava Kärry -nimisessä majatalossa
12.09.3796 - Sarumán liittyy illalliselle kutsuvieraana. Boggo kertoo kuulumiset pohjoisesta, Galadriel Saarelta ja Mantereelta.
Tähän loppuvat 44. Osan tarinat.
12.09.3796 - Ryhmä saapuu Artamariin, jossa kuningatar Galadriel ottaa ryhmän erittäin lämpimästi vastaan.09.08.3796 - Matka kohti Saarta ja Artamaria alkaa Gil-Galadin kahdeksan sotalaivan saattamana.
07.08.3796 - Homela. Ryhmä saa kuulla, että Nahkapää on menehtynyt sairauskohtaukseen. Heittää Lumipalloa on nyt Nahkapään tilalla kylän vanhimpana.
02.08.3796 - Ryhmä jättää Gondolinin taakseen ja suuntaa matkansa kohti Homelaa satapäisen haltiasoturikaartin saattamana.
29.07.3796 - Wainamrunin ja Aredhelin häätilaisuus. Juuri ennen tilaisuuden alkamista Aredhelin (ja Turgonin) isä, Fingolfin, saapuu paikalle.
25.07.3796 - Kuninkaallinen ilmoitus Wainamrunin ja Aredhelin vihkiäisistä; vihkimistilaisuus järjestetään 29.7.3796.
18.07.3796 - Haltiasepät saavat Berekin miekan korjatuksi.
14.07.3796 - Arn ja Wainamrun viettävät aikaa käyden syvällisiä keskusteluja "misukkojensa" kanssa.
12.07.3796 - Ryhmä saapuu Gondoliniin; Turgon järjestää illallisen.
11.07.3794 - Ryhmä kohtaa haltiapartion Gondolinista. Ryhmälle selviää, että aikaa onkin kolme vuotta, eikä vain yksi vuosi. [Otettu huomioon vuosiluvussa tästä eteenpäin.]
09.07.3794 - Nimetyn Vartijan Tikari ilmoittaa kuuluvasti Bogon olevan vapautettu tehtävistään. Tikari katoaa.
06.07.3794 - Ryhmä saapuu Ruskea Veneeseen.
29.06.3794 - Ryhmä saapuu Suorantaan.
15.06.3794 - Ryhmä kohtaa Jääkäärmeen taistelemassa lumimiesryhmän kanssa, ja auttavat lumimiehiä surmaamaan Käärmeen. Muoto osoittautuu toimivaksi.
02.06.3794 - Kuusi hukkaa seurailee ryhmää.
01.06.3794 - Ryhmä jättää Tulen Kaivon taakseen.
28.05.3794 - Haltiaruhtinas Thilgonin haudan ryöstö. Harald vaipuu useaksi tunniksi epätoivoon.
27.05.3794 - Ryhmä kohtaa jääkarhun. Sopiva laskeutumispaikka löytyy Kaivon luoteisosasta.
26.05.3794 - Ryhmä pääsee Tulen Kaivon reunalle. Päivä kuluu sopivaa laskeutumisreittiä etsiessä.
23.05.3794 - Paluumatka alkaa. Ryhmä suuntaa kulkunsa Mahdin Alasimen jäänteille, tai Tulen Kaivolle, kuten Talven Ystävät paikkaa kutsuvat. Mornost jää taakse.
22.05.3794 - Koulutus on ohitse ja ryhmän jäsenet ovat oppineet Muodon. Ryhmä hyvästelee Vladin ja valmistelee paluumatkaa.
01.05.3794 - Boggo avaa Aulendílilta tulleen kirjeen.
22.08.3793 - Vaes jättää ryhmän. Ryhmä aloittaa Muodon koulutuksen Vladin johtamana.
21.08.3793 - Mornostin lähettyvillä olevan peikon luolan tutkimista.
18.08.3793 - Mornostin tutkimista. Hodor saa surmansa Maailmansyöjien kanssa käydyssä taistelussa.
Tähän loppuvat 43. Osan tarinat.
17.08.3793 - Mornost. Ryhmä valtaa tornin jääörkeiltä. Ryhmä pääsee Veljeskunnan varatukikohtaan; salaoven takaa löytyy Vlad, Varjokansan ruhtinas ja Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan toinen perustaja. Ryhmä päättää jäädä Vladin oppiin noin vuodeksi.13.08.3793 - Ryhmä näkee yöllä koillisen taivaanrannan hehkuvan punaisena.
12.08.3793 - Venemiehen Sataman lahti; Jäämiesten metsästyskylä. Harald-niminen jousiampuja liittyy ryhmään tulkiksi.
05.08.3793 - Yöllä ryhmä herää naisen avunhuutoihin. Nainen voittaa Sigurdin ja Hodorin puolelleen. Lopulta Sigurd kuolee Vaesin irti iskemän jalan aiheuttamaan vahinkoon. Vaes ei ehdi kantaa haavoittunutta parantajan luo ajoissa.
04.08.3793 - Ryhmä kohtaa 12 örkkiä; seuraa taistelu, jonka ryhmä voittaa. Runsaasti taikuutta. Muutama ryhmän jäsen keksi "sirpaleaseiden tappoiskut".
30.07.3793 - Veistetyt Muurit; raunioiden tutkimista.
29.07.3793 - Suoranta.
25.07.3793 - Ruskea Vene.
22.07.3793 - Kohti Mornostia Turgonin antaman oppaan Guidelionin johdolla.
14.07.3793 - Tapaaminen Turgonin kanssa. Wainamrunin tuomio kumotaan. Illallinen. Viikon loma Gondolinissa; tehtäviä ryhmälle.
13.07.3793 - Gondolin.
11.07.3793 - Jimi löytää Turgonin lähettämät tiedustelijat päivämatkan verran ennen sovittua tapaamispaikkaa.
09.07.3793 - Tyhjä Karhuntalo. Keskustelua ja kaupankäyntiä Algoth Niskan ja Poikien kanssa.
Tähän loppuvat 42. Osan tarinat.
08.07.3793 - Kolme haamua hyökkää ryhmän leiriin yöllä.06.07.3793 - Ruskea Vene.
04.07.3793 - Tapaaminen Nahkapään kanssa. Rauha palautetaan Talven Ystävien ja Umlien välille; Boggo saa nimen Tuo Rauhan.
03.07.3793 - Homela.
02.07.3793 - Kohti Homelaa.
01.07.3793 - Puolihmisten Satama ja Murin kohtaaminen.
30.06.3793 - Ruskea Vene.
29.06.3793 - Kohti Puolihmisten Satamaa.
28.06.3793 - Tapaaminen Nahkapään kanssa. Vaatimus hyväksytty. Nahkapään sairauskohtaus ja Wainamrunin suorittama parantaminen.
27.06.3793 - Homela.
26.06.3793 - Ruskea Vene.
25.06.3793 - Suoranta. Striuk'ir jää ryhmästä Suorannan lähettyville kuukauden ajaksi.
20.06.3793 - Saakeli.
18.06.3793 - Toinen karhu ja toinen kaato.
17.06.3793 - Karhunkaato ja Vaatimuksen suorittaminen.
13.06.3793 - Lumihaltia nimeltä Striuk'ir tapaa ryhmän ja liittyy mukaan jahtiin.
12.06.3793 - Kesä/metsästyskylä nimeltä Saakeli.
09.06.3793 - Örkkipartio yrittää yllättää ryhmän aamuyöllä.
07.06.3793 - Varsinainen karhunmetsästys alkaa.
05.06.3793 - Ryhmä matkaa Ruskea Veneeseen.
04.06.3793 - Audienssi Urhon luo. Vaatimuksen esittäminen. Illanviettoa Kaataa Lisään kanssa.
03.06.3793 - Homela.
01.06.3793 - Kohti Homelaa.
30.05.3793 - Wainamrunin oikeudenkäynti aamupäivällä ja tuomio iltapäivällä.
29.05.3793 - Oikeudenkäynnin valmistelua. Oikeusoppineen konsultointia.
Tähän loppuvat 41. Osan tarinat.
28.05.3793 - Gondolinin valkoinen kaupunki. Illallisvalmisteluja.26.05.3793 - Kohti Gondolinia.
25.05.3793 - Paluu Homelaan, jossa Turgonin lähettämä haltiasaattue tapaa ryhmän. Saattueen johtaja on Tulcalda.
24.05.3793 - Homela. Matka jatkuu laivalla Ruskeaan Veneeseen. Vanha Äitisavu. Saunomista ja ryhmäuni. "Välinäytös".
22.05.3793 - Kohti Homelaa.
21.05.3793 - Mulkan. Purjehdusmatka yhteensä 2730 virstaa. Suurin osa kauppiaista jää Mulkaniin.
18.05.3793 - Matka jatkuu kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, Mulkania.
11.05.3793 - Aduial. Purjehdusmatka yhteensä 2410 virstaa.
09.05.3793 - Matka jatkuu kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, Aduialia.
02.05.3793 - Estomar. Purjehdusmatka yhteensä 2220 virstaa.
27.04.3793 - Matka jatkuu kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, Estomaria.
20.04.3793 - Lildaman. Purjehdusmatka yhteensä 1770 virstaa.
17.04.3793 - Matka jatkuu kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, Lildamania Gil-Galadin valtakunnassa.
10.04.3793 - Tûrmaith. Purjehdusmatka yhteensä 1520 virstaa.
07.04.3793 - Matka jatkuu kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, Tûrmaithia.
30.03.3793 - Bôr-i-Aear. Purjehdusmatka yhteensä 1240 virstaa.
28.03.3793 - Matka jatkuu kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, Bôr-i-Aearia.
21.03.3793 - Viisaan ennustus. Arn aloittaa viikon mittaisen urakkansa.
20.03.3793 - E Gynd. Purjehdusmatka yhteensä 1030 virstaa. E Gyndin Viisas.
16.03.3793 - Matka jatkuu kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, E Gyndiä.
08.03.3793 - Ensimmäinen taukopaikka. Tharangrondoistin linnake ja Lond Derynin kylä. Purjehdusmatka yhteensä 535 virstaa.
03.03.3793 - Artamar. Matka kohti Gondolinia alkaa.
01.03.3793 - Jäähyväisten aika. Matka kohti Artamaria alkaa.
27.02.3793 - Matkavalmistelut pohjoisen retkeä varten alkavat olla valmiina. Lähtöajaksi on sovittu 3.3.3793.
14.12.3792 - Olwën lähettämät 33 teleriä saapuvat Bogonlinnaan Faronin johtamana.
07.12.3792 - Kuninkaallinen perhe kasvaa; Kuningas Boggo ja Kuningatar Rakel saavat terveen tyttären. Olwën haltiat saapuvat Artamariin.
24.10.3792 - Círdanin lähettämät 58 sindaa saapuvat Bogonlinnaan. Heidän johtajana on Gaeronnen.
22.10.3792 - Círdanin haltiat saapuvat Artamariin.
06.08.3792 - Turgonin lähettämät 26 noldoa, johtajanaan Ragnor, saapuvat Bogonlinnaan.
04.08.3792 - Turgonin haltiat saapuvat Artamariin.
21.06.3792 - Kesäkisojen viimeinen laji, Saaren Valtaus ja palkinto- ja loppuseremoniat. Iltajuhlat. Naamioitunit Jarlaxle juttelee Bogon kanssa.
20.06.3792 - Kesäkisat käynnissä.
19.06.3972 - Kuningas Bogon Keskikesän Tapahtuma, eli Kesäkisat, avataan.
17.06.3972 - Gil-Galadin 41 noldoa, johtajanaan Quilë, saapuvat Bogonlinnaan esittäytymään.
15.06.3972 - Kuningas Arindim I:n lähettämä kääpiöjoukko-osasto Borunin johtamana saapuu Bogonlinnaan. Saman päivän iltana Galadrielin sanansaattaja saapuu, ja ilmoittaa, että Gil-Galadin lähettämät haltiauudisraivaajat ovat saapuneet Artamariin, ja ovat tulossa tapaamaan Kuningas Boggoa.
14.06.3972 - Sanansaattaja Kiteeltä tuo viestiä, että 53:n kääpiön joukko-osasto on tullut Mantereelta ja suuntavat kohti Bogonlinnaa.
08.06.3972 - Kesäkisojen kaupankäynti ja oheistoiminta alkaa.
05.05.3972 - Thrimmu ylpeänä esittelee prototyypin Boggogåtesta.
16.04.3972 - Bogonlinna. Rakel kertoo Bogolle olevansa raskaana. Wainamrunin mukaan laskettu aika olisi viikolla 48. Tästä alkaa pitkä "skippijakso".
04.04.3972 - Kohti Bogonlinnaa.
03.04.3792 - Khûrkuxûrin tutkimista. Harmaakääpiöiden prinssi Braxusin kohtaaminen. Kauppa- ja tullisopimus.
Tähän loppuvat 40. Osan tarinat.
03.04.3792 - Ryhmä saa kaivettua Joensuun lähellä olleen murtuneen portin esiin, ja ryhtyvät tutkimaan sen takana avautuvaa luolastoa.01.04.3792 - Kreivi Draculan illallinen. Kreivi Dracula esittää ajatuksensa Joensuun uudelleenrakentamisesta hänen valtansa alle. Boggo suostuu tähän solmimalla samanlaisen asutussopimuksen, kuin haltioidenkin kanssa on solmittu.
30.03.3792 - Ryhmä tutkii esiin tullutta ja kaivettua porttia, jonne poltetusta Joensuusta vie pieni polku. Kreivi Dracula kutsuu ryhmän illalliselle.
29.03.3792 - Ryhmä havaitsee, että Joensuu on poltettu maan tasalle ja suurin osa asukkaista on surmattu.
28.03.3792 - Leiri noin kymmenen virstan päässä Joensuusta.
16.03.3792 - Kohti Joensuuta.
10.03.3792 - Arnold saapuu Bogonlinnaan ja surmaa yhden vartijan. Boggo ohjaa Arnoldin Eölin (Amon Lindh) ja Drulin (Zonaco) jäljille. Ryhmä touhuilee noin viikon ajan omiaan.
08.03.3792 - Bogonlinna. Rakel raskaaksi.
07.03.3792 - Sotapeikkojen luolalla. Huornit liikkuvat yöllä.
06.03.3792 - Sotapeikkotaistelu.
05.03.3792 - Kohti Bogonlinnaa.
04.03.3792 - Boggo paljastaa Annanraenille Harmonisoijan örkkien tukikohdan summittaisen sijainnin.
03.03.3792 - Artamar ja illallinen. Kuningatar Galadrielin mukaan haltioiden ensimmäiset tukikohdat olisivat alulla noin kolmen kuukauden sisällä.
30.02.3792 - Kohti Artamaria tapaamaan kuningatar Galadrielia.
29.02.3792 - Workshop loppuu Nostariethin kertoman tarinan jälkimaininkeihin.
28.02.3792 - Workshop jatkuu. Sigurdin ja Malanturin vuoro kertoa tarinansa.
27.02.3792 - Workshop alkaa. Wainamrun ja Boggo kertovat tarinansa.
26.02.3792 - Veljeskunnan tukikohta. Nostarieth ilmoittaa workshopistaan.
25.02.3792 - Ryhmä jää pois lautoilta Cimon ja muiden jatkaessa matkaa kohti Bogonlinnaa.
24.02.3792 - Kohti Veljeskunnan tukikohtaa Cimon ja muiden kanssa.
21.02.3792 - Tapaaminen Harv Sukkelan kanssa. Cimon palkkaus Boggostoliiton Pääbyrokraatiksi ja Ylimmäksi Veronkerääjäksi.
Tähän loppuvat 39. Osan tarinat.
20.02.3792 - Kiteen satamavaraston tutkiminen byrokratiataistelun jälkeen. Malantur valitsee satunnaisen kortin ja saa yhteyden punaihoiseen mieheen, joka pitelee yhtä lasipalasta kädessään. Malantur katkaisee yhteyden pikaisesti.19.02.3792 - Kitee. Majoittuminen majalo "Maahantuontivirasto"on.
17.02.3792 - Ryhmä kohtaa jättiläisen, joka kuitenkin tyytyy tarkkailemaan kulkijoita hyvän matkan päästä.
11.02.3792 - Matka kohti Kiteetä alkaa.
10.02.3792 - Toivomuskaivo. Boggo, Jimi, Arn ja Vaes esittävät toiveen. Per-Celebozia ei näy missään. Kahdeksan arkun loottaus ei tuota juuri mitään hyödyllistä tavaraa.
01.02.3792 - Kohti toivomuskaivoa. Vaes liittyy ryhmään.
30.01.3792 - Sarumán katoaa. Raestlín valitaan Korkean Taikuuden Tornin Herraksi.
29.01.3792 - Aamupäivällä keksitään, että ehdokkaiden tulee käydä vielä keskinäinen väittelytilaisuus valitsijoiden edessä. Yöllisiä palavereita (Wainamrun ja Galadriel, Wainamrun ja Raestlín). Sigurd tilaa "yhden kohteen" salamurhan Vaesilta.
28.01.3792 - Raestlínin ja Sarumánin haastattelu. Iltapäiväbrunssi Galadrielin neuvonantajien kanssa. Wainamrun juttelee Galadrielin kanssa.
27.01.3792 - Bogonlinna. Illallinen Galadrielin ja Vaesin kanssa. Mia ja Goa sekä kaksi plus kaksi kultarahaa.
25.01.3792 - Raestlín saapuu Bogonlinnaan veljensä Garamonin kanssa.
22.01.3792 - Aamuyöllä örkkipartio yrittää väijyttää leirin. Ryhmä kohtaa Harmonisoijan. Matka kohti Bogonlinnaa alkaa.
18.01.3792 - Vaes palaa linnakkeelle.
15.01.3792 - Matka kohti Harmonisoijan oletettua sijaintia alkaa.
12.01.3792 - Ryhmä hankkii Tytukselle vaatteet. Malantur, Arn ja Berek tutustuvat lähemmin Kuunkiven kylän naisiin majatalo Hopeisessa Sirpissä.
11.01.3792 - Läheisen Orgillionin kartanon tutkimista. Jimi lähes kuolee. Tytus herätetään henkiin, ja hän auttaa Jimin parantamisessa.
09.01.3792 - Ryhmä palaa Kuunkiven kylään ja linnakkeelle.
Tähän loppuvat 38. Osan tarinat.
08.01.3792 - Taurdorin kuninkaan hautakammion tutkimista. Torbotin, Taurdorin viimeisen kuninkaan Talbotin pojan ja Taurdorin Kuningaskunnan perillisen löytyminen. Bogosta Nimetty Vartija.07.01.3792 - Eräältä hyvin matalata saarelta löytyneiden raunioiden tutkimista.
06.01.3792 - Kuunkiven kylä. Tharbadin kauppalaivaston ja sen johtajan Kapteeni Valderraman tapaaminen Kuunkiven kylässä.
04.01.3792 - Kohti Kuunkiven kylää.
03.01.3792 - Aamuyöllä neuvotteluratkaisu saadaan aikaiseksi. Iltajuhlat, joissa Jimi esiintyy loisteliaasti tuoden Bogolle kunniaa ja itselleen suurta mainetta.
02.01.3792 - Turgon saapuu paikalle illalla viivytysten jälkeen. Neuvottelut aloitetaan välittömästi.
30.12.3791 - Círdan paikalle.
29.12.3791 - Amon Lindh. Galadriel paikalle. Olwë paikalle.
28.12.3791 - Amon Lindhin haltiat noutavat ryhmän.
24.12.3791 - Ryhmä rannikolla. Öisin tehdään loitsuja, että noin 55 virstan päässä oleva Amon Lindhin väki huomaisi ryhmän ja noutaisi tämän tapaamiseen. Gil-Galad saapuu Amon Lindhiin.
16.12.3791 - 15 suurta sutta.
15.12.3791 - Ryhmä matkaan kohti Amon Lindhiä.
13.12.3791 - Boggo lahjoittaa hienon, puisen tikarin Tyrionille leikkikaluksi.
11.12.3791 - Manwën temppelin Sauna valmis.
07.12.3791 - Ambon, Drul ja Shaun löytävät laivan, joka on menossa Zonacoon.
04.12.3791 - Jurin ruumis löydetään. Toinen Juri saadaan kiinni ja surmataan. Ruumis poltetaan. Korpraali Lûnd teloitetaan.
02.12.3791 - Vellun ruumis löydetään Jimin ansiosta (heitto 358, lopputulos 433). Korpraali Lûnd vangitaan.
01.12.3791 - "Vellun" viimeinen aamuvuoro ennen katoamista.
30.11.3791 - Berek ja Arn de Gothia saapuvat Bogonlinnaan Veljeskunnan tukikohdasta. Ambon, Drul ja Drul saapuvat Kiteelle.
29.11.3791 - Iltalampun pitäjän, Setu Jokisen kuulustelu murhiin liittyen. Juri surmataan.
28.11.3791 - Puuseppä, eli Mats Sundin, palaa Bogonlinnaan. Wainamrun ja Malantur kuulustelevat. Vartiomies, Vellu, surmataan.
27.11.3791 - Drul, Ambon ja Shaun pääsevät Veljeskunnan tukikohtaan, josta matka jatkuu Kiteelle.
26.11.3791 - Wainamrun tutustuu Luaan, Taikayön työntekijään.
25.11.3791 - Ulbur "Putte" Kumpulan ruumis löydetään.
24.11.3791 - Tulkaksen sanansaattajan vierailu. Boggo säikäyttää sanansaattajan. Tehtävä Drulille. Ambon ja Shaun liittyvät Drulin mukaan suorittamaan Drulin äidin etsintää, ja poistuvat ryhmästä suuntana Zonaco Mantereella. Jimi kuninkaan puheille.
23.11.3791 - Ulbur "Putte" Kumpula surmataan.
21.11.3791 - "Puuseppä" surmaa Maken ja Peran.
15.11.3791 - Hodor saa käskyn opetella taistelutaitoa Romanin toimiessa koulutajana.
Tähän loppuvat 37. Osan tarinat.
14.11.3791 NA - Ryhmä saa Sirpaleita pienessä puisessa lippaassa. Boggo ja Malantur kiinnittävät Sirpaleet aseisiinsa.10.11.3791 NA - Jel'Na ja Eöl matkalle kohti Amon Lindhia Kiteen kautta kiertäen. Palaveri Nostariethin kanssa.
09.11.3791 NA - Bogonlinna.
01.11.3791 NA - Kohti Saarta ja Bogonlinnaa
30.10.3791 NA - Amon Lindh.
19.10.3791 - Kalastaja surmataan.
24.09.3791 NA - Tulkasin sanansaattaja. Kaksi kuukautta lisäaikaa.
03.09.3791 NA - Joutsenlaivalla kohti Saarta ja Amon Lindhia. Merimatka kestää noin 57 vuorokautta.
02.09.3791 NA - Brithombar. Neuvotteluja laivan saamiseksi.
28.08.3791 NA - Kohti Brithombaria.
26.08.3791 NA - Dor-Lómin. Kypärä takaisin Hadorin Huoneelle. Ryhmä saa palkkioksi Mithrilistä tehdyn käsikirveen.
24.08.3791 NA - Tulkasin sanansaattaja tuli perimään Drulilta "sovitusta tämän tekemällä pyhäinhäväistykselle". Kuukausi aikaa.
23.08.3791 NA - Aurinko syttyy jälleen ja lämpöä tulvii maailmaan. Virtauksen käyttäjät alkavat saamaan mahtipisteitä takaisin.
22.08.3791 NA - Kohti Dor-Lóminia.
21.08.3791 NA - Balankanche. Gortholin haamu. Punainen sirpale.
19.08.3791 NA - Kohti Balankanchea & muinaista Veljeskunnan tukikohtaa.
16.08.3791 NA - Moran ryhmineen hyökkää Ardanan linnoitukseen pyrkimyksenään estää rituaali. Morelen vapautuu taistelun tuoksinassa. Moran pakenee ja palaa Elementtien Killan luo. Muu ryhmä kuolee tai jää vangiksi. Aurinko sammuu. Círdanin vastaanotto. Tarinointia ja tietoa Gortholista ja Glórundista. Tarinoita Maya-kansasta.
15.08.3791 NA - Brithombar.
08.08.3791 NA - Maanjäristykset loppuvat.
05.08.3791 NA - Suurin osa Uudesta Garethista tuhoutuu maanjäristystä seuranneen hyökyaallon takia.
04.08.3791 NA - Kohti Brithombaria. Celestiaaleja alkaa putoilemaan taivaalta kuolleina, tahti on noin 1 per tunti.
03.08.3791 NA - Hahmot heräävät "uusina hobitteina, haltioina ja ihmisinä".
02.08.3791 NA - Dor-Lómin. Húrin Thalionin vieraana.
01.08.3791 NA - Parantaja ei ole enää jääpatsas, vaan on sulanut toimintakykyiseksi. Ryhmä ok. Maanjäristykset alkavat.
30.07.3791 NA - Drul on toipunut täysin aliravitsemuksesta.
28.07.3791 NA - Drul viettää muutaman tunnin Pandirian kanssa kahden kesken. Teleporttisieppari menee epäkuntoon, ryhmä vapautuu. Virtauksen käyttäjien mahtipisteet eivät palaudu.
26.07.3791 NA - Smeagol vaipuu koomaan.
21.07.3791 NA - Ryhmä teleporttaa pois luolasta. Teleporttisieppari. Hento lauluu alkaa kuulumaan.
Tähän loppuvat 36. Osan tarinat.
20.07.3791 NA - 12 örkin partio yrittää yllättää ryhmän aamuyöllä. Kolme örkkiä pääsee pakoon. Iltapäivällä 30 sudenratsastajaa jäljittää ryhmän ja estää heidän etenemisen. Yöllä 150 örkin osasto saapuu paikalle. Ryhmä pakenee vuorelle pikaisesti tehtyyn luolaan.18.07.3791 NA - Lauttailua joella.
17.07.3791 NA - Malantur palaa linnakkeelta ja kertoo tilanteen muulle ryhmälle.
15.07.3791 NA - Malantur kotkamuodossa Bogon linnakkeelle.
14.07.3791 NA - Elric teleporttaa takaisin, mutta ei saavu koskaan perille. Vaes lähtee etsimään Elriciä yksinään.
13.07.3791 NA - Elric käyttää teleporttisauvaa ja siirtyy Bogon linnakkeelle varoittamaan Algoria Arnoldista.
12.07.3791 NA - Fermon, Marvin, Jammu ja muita haaksirikkoisia.
11.07.3791 NA - Durbaugin linnake. Aamuhämärän laakso. Dúramaelin kartano.
10.07.3791 NA - Roman ja Rosalie käyvät linnakkeella. He haluaisivat tavata kuninkaan.
09.07.3791 NA - Aamuyöllä Arnold kävelee leiriä kohti tiedustellen Eölin sijaintia.
07.07.3791 NA - Putous ja joen ylitys.
02.07.3791 NA - Matkaan kohti Durbaugin / Drow-matriarkka K'yorl Oblodran linnaketta.
30.06.3791 NA - Wômawas Drûsin 12 ma´gia saapuvat linnakkeelle saattueineen tuomaan lahjoja siellä syntyneelle lapselle.
27.06.3791 NA - Veljekset Keskinen Kauppayhtymän jäsenten kuulustelua.
25.06.3791 NA - Galadriel ja Boggo pitävät aamupöytäneuvottelun. Boggo yrittää irroittaa sormustaan onnistumatta siinä. Cookin kuulustelua. Cook jätetään tyrmään.
24.06.3791 NA - Bogon ja Rakelin vihkiminen, Rakelin kruunaus ja Tyrion virallinen nimenantojuhla. Iltajuhlissa Colombo iskee tikarin Bogon sydämeen. Parantaja pelasta Bogon. Boggo kostaa iskun lähes välittömästi surmaamalla Colombon.
23.06.3791 NA - Kuninkaalliset turnajaiset. Linnakkeen kääpiö, Banderak, voittaa turnajaiset.
21.05.3791 NA - Malantur ja Boggo käyvät kahdestaan jossain.
20.05.3791 NA - Neuvosto palaveeraa hääjärjestelyjen etenemisestä. Boggo jakaa tehtäviä neuvoston jäsenille.
Tähän loppuvat 35. Osan tarinat.
16.05.3791 NA - Shaunin toive toteutuu.08.05.3791 NA - Takaisin linnakkeella. Juhlavalmistelut ovat täydessä käynnissä, häihin aikaa reilu kuukausi...
29.04.3791 NA - Algorin jalat kunnossa, Romanin käsi ei. Kohti linnaketta.
28.04.3791 NA - Ryhmä saapuu toivomuskaivolle. Roman ja Algor esittävät salaiset toiveensa.
26.04.3791 NA - ... Vankkurit saapuvat Mount Lootille ja ne lastataan.
11.04.3791 NA - Lohikäärmeen surmaamista ja sen aarteen tutkimista. Loottivankkurit matkaan linnakkeelta kohti Mount Loottia...
08.04.3791 NA - Kitee.
07.04.3791 NA - Lohikäärmesurmaajien tukikohta. Nostarieth ja Wayne liittyvät mukaan.
06.04.3791 NA - Lähtö surmaretkelle. Mukana kuusi kääpiötä sekä Roman.
05.04.3791 NA - Valmistelua kuparinpunaisen lohikäärmeen surmaamisretkelle.
04.04.3791 NA - Bogon linnake.
28.03.3791 NA - Ryhmä kohtaa jättiläisiä. Parantaja löytyy Berenin ja Lúthienin aukiolta.
24.03.3791 NA - Parantajan jäljitys alkaa.
21.03.3791 NA - Rakel synnyttää poikavauvan noin 36:n viikon raskauden jälkeen klo 03.56. Kello 04.00 valopallo taivaankaarella. Wainamrun sekoaa synnytyksen aikana ja juoksee johonkin.
15.03.3791 NA - Colombo palaa takaisin ja tapaa Bogon.
03.03.3791 NA - Rosalie pääsee kuninkaan puheille; esittelee miehensä Romanin.
28.02.3791 NA - Boggo keskustelee Algorin kanssa kostosta lohikäärmeelle, joka vei Algorin jalat.
24.02.3791 NA - Nostarieth tapaa ryhmän Bogon linnakkeella.
20.02.3791 NA - Kuittaa Lisää kuolee siivekkään pedon sieppaamana.
18.02.3791 NA - Bogon linnake.
16.02.3791 NA - Zir'Bah kuolee, Angela herättää Ambonin eloon. Ulos Ancalagonin tekemästä huviluolastosta.
Tähän loppuvat 34. Osan tarinat.
16.02.3791 NA - Gnolliluolasto; ryhmä löytää hobittikokki Rordon Gamsayn Ancalagonin palveluksesta luolastosta.14.02.3791 NA - Kohti Gnollien luolastoa.
13.02.3791 NA - Jel'Na tutki Smeagolin murtuneen mielen ensimmäisen kerran.
12.02.3791 NA - Bogon linna.
10.02.3791 NA - Örkkipartio luovuttaa Smeagolin ryhmälle "Harmonisoijan hyväntahdon osoituksena".
08.02.3791 NA - Galadrielin leiri; viesti Galadrielille Bogolta.
06.02.3791 NA - Kitee; yöpyminen ja illallinen Cookin kanssa Kiteenhovissa. Cookille tarjotaan kuvernöörin viransijaisuutta.
04.02.3791 NA - Colombo saapuu takaisin Mantereelle. Gnollien sanansaattaja kävi linnakkeella.
02.02.3791 NA - Ryhmä lähtee kohti Kiteetä.
01.02.3791 NA - Gnollit löytävät ikivanhan käytävän ja viisipäisen lohikäärmeen kuvalla varustetun oven.
29.01.3791 NA - Cook saapuu laivalla Uuden Garethin lahdelle; Malantur käy kissana Uudessa Garethissa.
26.01.3791 NA - Drul käy Colombon toimistolla; Uthrehtin Adrian oli Colombon tilalla.
20.01.3791 NA - Matkaan kohti Uutta Garethia.
19.01.3791 NA - Takaisin linnakkeella. James Cook tuo huonoja uutisia Uudesta Garethista.
17.01.3791 NA - Jaska Varpunen lentää Tummanvihreä-sinisellä lohikäärmellä ja kehuskelee Himolootista.
14.01.3791 NA - Amon Lindh. Boggo, Malatur ja Zir'Bah vievät sanan Amon Lindhiin, että rannikolla odottaa lohikäärmeen palasia.
13.01.3791 NA - Rannikolla.
09.01.3791 NA - Takaisin kohti rannikkoa ja Amon Lindhia.
06.01.3791 NA - Lohikäärmetaistelu.
04.01.3791 NA - Kohti Kuunkiven linnaketta.
01.01.3791 NA - Amon Lindh. Haltioiden Neuvoston + Bogon palaveri. Uusi palaveri vuoden päästä samassa paikassa.
29.12.3790 NA - Kohti Amon Lindhia
27.12.3790 NA - Peikkotaistelu ja peikkojen luola
Tähän loppuvat 33. Osan tarinat.
26.12.3790 NA - Yöllä leiripaikan liepeille ilmestyy kenraali Dugalin haamu. Hän etsii ratsuaan.25.12.3790 NA - Matka kohti Kuunkiven linnaketta alkaa. Jaska Varpunen lohikäärmeineen surmaa lentävien porojen vetämän reen ajurin, ja ryöstää kyydissä olleen valtavan säkin täynnä maagista tavaraa.
24.12.3790 NA - Takaisin Bogon linnakkeella.
23.12.3790 NA - Kaivaustyöt valmiina. Jälkien raivaus kestää vielä kauan...
17.12.3790 NA - Boggo tuntee olonsa hieman heikommaksi.
16.12.3790 NA - Kaivaustyöt alkaa.
15.12.3790 NA - Veljeskunnan uuden maanalaisen tukikohdan paikan etsintä alkaa.
12.12.3790 NA - Kuninkaan Huoneen avaijaiset, isäntänä Viljami Voivalvatti.
11.12.3790 NA - Bogon linnake.
21.11.3790 NA - Sovittu uudeelleentapaaminen Nostariethin kanssa. Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan uudelleenperustaminen. Matkalle kohti Bogon linnaketta.
04.11.3790 NA - Uusi Gareth. Odottelua, lepäilyä & juopottelua.
02.11.3790 NA - Audienssi & illallinen Draculan kanssa.
01.11.3790 NA - Jaska Varpunen kävi Uudessa Garethissa
30.10.3790 NA - Yrttien etsintää meren rannalta.
27.10.3790 NA - Hopeakaivoksen tutkintaa.
25.10.3790 NA - Kohti Kreivi Draculan kartanoa. Sanansaattajan kohtaaminen tiellä.
24.10.3790 NA - Paluu Uuteen Garethiin.
23.10.3790 NA - Orrin tukikohta.
21.10.3790 NA - Tapaaminen Nostariethin kanssa aamuyöllä. Viimeinen Tehtävä.
20.10.3790 NA - Shoppailua & tapaaminen Colombon kanssa.
Tähän loppuvat 32. Osan tarinat.
19.10.3790 NA - Uusi Gareth.18.10.3790 NA - Toivomuskaivo.
14.10.3790 NA - Matkaan kohti Uutta Garethia & Colomboa.
13.10.3790 NA - Shoppailua Bogon linnakkeen kylässä.
12.10.3790 NA - Eölin ja Jel'na Oblodran häät. Rizzla karkoitetaan.
11.10.3790 NA - Bogon linnake. Häävalmisteluja.
09.10.3790 NA - Nostarieth käy yöllä Bogon luona. Kohti Bogon linnaketta.
08.10.3790 NA - Galadrielin leiri. Neuvotteluja Annanraenin kanssa; kuningatar ei ole läsnä.
01.10.3790 NA - Kuunkiven linnake. Ryhmä viettää aika linnakkeella & kylässä.
28.09.3790 NA - Örkkileiri. Galadrielin kirje.
24.09.3790 NA - 13 hämähäkkiä, parantelua.
15.09.3790 NA - Ancalagon. Tutkimattoman alueen kartoitus jatkuu, suuntana luode.
13.09.3790 NA - 49 valkoista sutta häiritsee yöunia. Mentaalipulssi.
11.09.3790 NA - Lohikäärmeen Surmaajien Veljeskunnan tukikohdan tutkimista.
Tähän loppuvat 31. Osan tarinat.
10.09.3790 NA - Maanvyöry. Leiriä tehdessä ryhmä huomaa luolan suuaukon alla olevan jyrkänteen seinässä.09.09.3790 NA - Järven ranta.
05.09.3790 NA - Demoniportaali.
03.09.3790 NA - Matka valkoiselle alueelle luoteeseen alkaa. Valkopunainen lohikäärme käräyttää Elricin. Elric menetti "vapaudut vankilasta" -kortin.
30.08.3790 NA - Kännäystä Bogon linnakkeella.
29.08.3790 NA - Bogon linnake.
27.08.3790 NA - Diplomatiaa. Kuningaskuntien väliset sopimukset irtisanotaan Galadrielin toimesta, koska Boggo ei suostunut pyörtämään väitteitään.
19.08.3790 NA - Galadrielin paikka. Kuningattaren paikalle saapumisen odottelua.
17.08.3790 NA - Ambon liittyy ryhmään. Matkaan kohti Galadrielin paikkaa.
15.08.3790 NA - Inigaudur täysin toipunut puolustuslaitteiden hyökkäyksestä.
11.08.3790 NA - Kohti Bogon linnaketta.
08.08.3790 NA - Uusi Gareth & Colombo. Propagandapuhe uudisasukkaille.
06.08.3790 NA - Hukka syö Agarbasin pään.
03.08.3790 NA - Punakultainen lohikäärme. Eöl karkaa linnakkeelta.
01.08.3790 NA - Inin haastattelu. Keskustelua Eölin kanssa. Matkaan kohti Colombon kaupunkia.
30.07.3790 NA - Bogon linnake. James Cook. Boggo kertoo lohikäärmeiden surmaamistekniikoista. Cook kertoo Zenonista ja Draculasta.
25.07.3790 NA - Durbaugin linnake. Metalligolemi Arnold. Boggostoliittolaista diplomatiaa. Sopimus K´yorlin kanssa. Rizzla mukaan.
18.07.3790 NA - Valkokultainen Ancient Wyrm. Rauhallinen.
16.07.3790 NA - Matkaan kohti Durbaugin linnaketta.
15.07.3790 NA - Kolme tähdistäennustajaa Womawin pääkaupungista, Womawas Drusista, lähtee seuraamaan punaista tähteä, joka ilmestyi läntiselle yötaivaalle.
Tähän loppuvat 30. Osan tarinat.
14.07.3790 NA - Kuunkiven linnake.12.07.3790 NA - Bogon ja Rakelin lapsi saa alkunsa.
09.07.3790 NA - Kyläläiset Arthurin johdolla kohti Kuunkiven linnaketta.
02.07.3790 NA - Rakelin kartano. Arthur.
24.06.3790 NA - Merimatka kohti Rakelin/Galadrielin kartanoa alkaa.
18.06.3790 NA - Joensuu & illallinen Colombon kanssa.
17.06.3790 NA - Toivomuskaivo.
09.06.3790 NA - Kohti Gnolliluolaa. Kohti Toivomuskaivoa.
08.06.3790 NA - Gnolli kunnossa. Ryhmä lähtee pikavauhtia kohti Gnolliluolaa.
05.06.3790 NA - Takaisin linnakkeella. Lichin phylactery poltetaan Eölin kuuma-ahjossa.
01.06.3790 NA - Lich kuollut, Frodo-lapsi pelastettu.
30.05.3790 NA - Ryhmä on täysin toipunut. Matka takaisin Gnolliluolaan.
27.05.3790 NA - Gnolliluola. Kylmäpallo tekee pahaa jälkeä ryhmään.
22.05.3790 NA - Gnollit kaappaavat lapsen yön aikana.
21.05.3790 NA - Bogon nimissä tehty Amman polttomääräys. Kuningas vetää herneen molempiin sieraimiin. Malantur syö Benedictuksen. Boggo vapauttaa Amman juuri ennen polttoa. Cúlindë, Anna, Arwen ja Elanora lapsineen päättävät lähteä Galadrielin leiriin.
20.05.3790 NA - Vartiomiestä kuulustellaan.
18.05.3790 NA - Boggo kuulustelee Ammaa.
16.05.3790 NA - Suunnitelman tekoa.
15.05.3790 NA - Bogon linnake. Benedictus kertoo sisar Ammasta, Adravin palvojasta.
30.04.3790 NA - Örkkipartio Gundabadista (Kivilinnake). Solvauks... Diplomatian vaihtoa & pirturyyppy.
28.04.3790 NA - Matkaan kohti Bogon linnaketta.
19.04.3790 NA - Uudisraivaajat Kuunkiven linnakkeella. Natase ja Zumar johtoon. Boggo ryhtyy opastamaan heitä.
29.03.3790 NA - Viherkultainen lohikäärme kohtaa uudisraivaajaseurueen.
20.03.3790 NA - Sigurd pitää puheen Bogon linnakkeella. Boggo tekee yksisarvisen kanssa sopimuksen puun käytöstä.
16.03.3790 NA - Sigurd pomppaa Bogon linnakkeelle. Ryhmä yrittää parannella Rakelia ja Lotharia.
Tähän loppuvat 29. Osan tarinat.
15.03.3790 NA - Kohti Jarlaxlea. Vaes liittyy ryhmään.14.03.3790 NA - Örkinraatojen polttoa.
13.03.3790 NA - Kuunkiven linnake tutkittu. Ryhmä löytää Rakelin.
12.03.3790 NA - Tapaaminen Jarlaxlen kanssa. Ryhmä lähtee kohti Kuunkiven linnaketta.
04.03.3790 NA - Kjelldalin luola.
28.02.3790 NA - Ryhmä lähtee kohti Kjelldalin luolaa.
15.01.3790 NA - Inigaudurin pesä valmistuu. Ryhmä lepäilee linnakkeella.
12.01.3790 NA - Linnakkeen kaikki haltiat (paitsi ryhmässä olleet) lähtevät Galadrielin mukaan.
11.01.3790 NA - Nimenantojuhla. Kaikki menee hienosti. Celeborn (Jarlaxle) liittyy tilaisuuteen.
10.01.3790 NA - Inigaudur tulee linnakkeelle. Puolustuslaitteet toimivat.
30.12.3789 NA - Bogon linnake. Järjestelyä lapsen nimenantojuhlaa varten.
27.12.3789 NA - Galadrielin leiri.
25.12.3789 NA - Amon Lind. Ryhmä ostaa Súlkanolta palavaa hopeaa. Laivalle oli ilmestynyt lahjoja jokaiselle.
24.12.3789 NA - Colombon (hän lisäsi nimeensä -bo -suffiksin 01.12.3789) verorahat saapuvat Bogon linnakkeelle.
23.12.3789 NA - Merimatka kohti Amon Lindia alkaa.
22.12.3789 NA - Galadrielin leiri. Kuningatar antaa "kirstun täynnä kultaa".
20.12.3789 NA - Moran ryhmineen tiedustelee Lesh-Y:n linnakkeessa. Vaarallinen paikka.
16.12.3789 NA - Elric ja parantaja kunnossa, matka jatkuu.
15.12.3789 NA - Elric ottaa haamulta osumaa, kylä pelastettu.
14.12.3789 NA - Kuollut kylä, Borleath. Kylän vapauttaminen kirouksesta.
09.12.3789 NA - Myyttinen Taistelija ottelee Painin kanssa. Pain häviää.
02.12.3789 NA - Rauhallinen lohikäärmekohtaaminen yöllä.
30.11.3789 NA - Anna jää linnakkeelle, Zir'Bah liittyy ryhmään. Ryhmä lähtee kartoittamaan valtakuntaa.
Tähän loppuvat 28. Osan tarinat.
29.11.3789 NA - Amarië syntyy terveenä.25.11.3789 NA - Bogon linnake. Odottelua Arwenin lapseen syntymään.
22.11.3789 NA - Haltiaetuvartio.
20.11.3789 NA - Amon Lindh.
19.11.3789 NA - Jaska Varpunen upottaa Bogon laivan.
17.11.3789 NA - Matka kohti Amon Lindhia alkaa.
16.11.3789 NA - Tapaaminen Celebrimborin kanssa.
14.11.3789 NA - Ost-in-Edhil. Shoppailua.
11.11.3789 NA - Bogon kuninkaallinen tunnus kaiverretaan valmiiksi.
09.11.3789 NA - Viimeinen yö ennen Kuolleiden Kulkuteitä.
05.11.3789 NA - Nostarieth ratsastaa pohjoisesta etelään ruskealla ratsulla.
01.11.3789 NA - Matkaan Galadrielin luota. Moran ryhmineen kohtaa Valglinin ja Goti surmaa hänet.
30.10.3789 NA - Galadriel saapuu paikalle. Neuvottelu Bogon kanssa.
27.10.3789 NA - Elanora löytää ryhmän aamuyöllä. Ryhmä saapuu haltiaetuvartiostoon illalla.
25.10.3789 NA - Astrologi. "Merkinantoraketit".
23.10.3789 NA - Moranin ryhmineen eksyy Koronandën metsiin.
Tähän loppuvat 27. Osan tarinat.
21.10.3789 NA - Ryhmä palaa Bogon linnakkeelle.20.10.3789 NA - Moran ryhmineen palaa Ty-ar-Ranaan.
19.10.3789 NA - Natasha ryhmineen havaitsee haltiapartion noin kahden päivämatkan päästä Bogon linnakkeelta idässä.
18.10.3789 NA - Gotin taistelulammas kuolee Geshaanin rämeillä.
17.10.3789 NA - Ty-ar-Rana keskellä rämettä.
15.10.3789 NA - Kuittaa Lisää saa sormuksen loottikorokkeelta. Kuittaa on erittäin järkyttynyt.
14.10.3789 NA - Ryhmä löytää yrttipensaan. Yrtit palauttavat haltioiden sielut ruumiseen; yrtti on erittäin arvokas.
12.10.3789 NA - Droggo Piukkapaula liittyy Moranin ryhmään.
11.10.3789 NA - Barty sai haltioiden sormuksen loottikorokkeelta.
10.10.3789 NA - Ryhmä huomaa ison patsaan keskellä tasankoa. Patsas esittää Zodaria; samaa henkilöä jonka patsas on She-Ruinissa kirouksenpoistohuoneessa.
08.10.3789 NA - Rána parantaa Bartyn. .
07.10.3789 NA - Moranin ryhmä kohtaa Taurangin Tuulia. Barty surmataan, mutta hänen sielu saadaan talteen. Myöhemmin illalla Cleniar kuolee jättiläisen kiveen. Kääpiö nimeltä Gurh liittyy ryhmään.
04.10.3789 NA - Moranin ryhmä saa sormuksen Mûmakanissa olleelta loottikorokkeelta.
03.10.3789 NA - Ryhmä palaa Uuteen Garethiin kuvernööri Colomin vieraaksi. Boggo kertoo merirosvojen sataman sijainnin. Inigaudur lentää Bogon linnakkeen lähellä, mutta häntä vastaan avataan tuli; hän pakenee.
28.09.3789 NA - Laurrë surmaa Mourfuinin Tâliraanissa, kun Moran on ensin houkutellut Mourfuinin sinne.
26.09.3789 NA - Paluu lohikäärmeen luolalle. Ryhmä löytää nälkiintyneet Manun ja Tellun. Agarbas iloitsee.
23.09.3789 NA - Boggo viettelee neiti Joutssenen. Boggo saa paketin Kääntyilevältä. Moran ryhmineen pääsee Aurax-Dûriin. Dûkat surmaa Yavëkamban ja Klaen Gorthaurin.
22.09.3789 NA - Ryhmä löytää Jaska Varpusen merirosvojoukkion ja Mustan Helmen turvasataman.
20.09.3789 NA - Rána parantelee Moranin ryhmää. Kohti Aurax-Dûria.
18.09.3789 NA - Neljä jättiläistä hyökkäävät Moranin ryhmän kimppuun.
17.09.3789 NA - Boggo neuvottelee YYA-sopimuksen Suurihmisten kuvernööri Cristof Colomin kanssa.
16.09.3789 NA - Ryhmä kohtaa Suurihmisten kylän lähellä vanhaa Joensuuta. Moran löytää jälleen yhden sormuksen.
13.09.3789 NA - Moranin ryhmineen pääsevät Hathoriin, Bartyn kotikunnaille.
12.09.3789 NA - Moranin ryhmineen kohtaa ja surmaa örkkipartion.
10.09.3789 NA - She-Ruin. Ryhmä käy Tornin Astrologin luona. Astrologi paikallistaa Galadrielin muutaman kymmenen virstan päähän Bogon linnakkeesta, idän suuntaan. Aiemmista tapahtumista järkyttyneenä Moran juo Kuittaan brändyvarastot. Humalaisesta Moranista paljastuu aivan uusia puolia...
09.09.3789 NA - Moranin ryhmä jää melkein kiinni, mutta lopulta he onnistuvat pakenemaan.
02.09.3789 NA - Kohti She-Ruinia. Moran ryhmineen pakenee Korlanista.
30.08.3789 NA - Paluu Bogon linnakkeelle. Liekkeihin syttyvä gnolli.
26.08.3789 NA - Moran ryhmineen odottelee tilanteen rauhoittumista Taurondessa.
22.08.3789 NA - Moranin ryhmä loottaa Naurlindonin linnoituksen. He tappoivat yhden kokin.
20.08.3789 NA - Jarlaxle ilmestyy ja haluaa Palavaa Hopeaa, Celebúria. Hän varoittaa ryhmää, että vuorokauden päästä tälle paikalle tulee drowpartio. Lisäksi hän pyytää tuomaan erään paketin merirosvo Kääntyilevältä.
19.08.3789 NA - 24 sutta ulvovat lähellä Kuunkiven linnaketta; Malantur ymmärtää, että sudet tunnistivat ryhmän ja lähtivät kertomaan heistä.
15.08.3789 NA - Zombiegnolli ilmestyy Bogon linnakkeen portille.
14.08.3789 NA - Moranin ryhmä tappaa Harpistin, eli Linsûlin.
12.08.3789 NA - Moranin ryhmä tutkii "Kirnakin" linnoitusta.
08.08.3789 NA - Grellinin, 12 neuvoston jäsenen tyhjän haudan ryöstöyritys.
07.08.3789 NA - Moran ryhmineen pääsee Tumlinden laaksoon. Laurrën tapaaminen.
06.08.3789 NA - Rauniokylä.
04.08.3789 NA - Saarella.
30.07.3789 NA - Lauttailua kohti Saarta.
28.07.3789 NA - Raakelin luona. Keskustelua ja rupattelua.
26.07.3789 NA - Moranin ryhmä Monacossa.
22.07.3789 NA - Ryhmä palaa Saarelle, eräseen metsään luoteisrannikolla.
21.07.3789 NA - Ryhmä surmaa Ashardalonin ja vapauttaa Palrock Ammetin, joka oli lohikäärmeen sydämenä. Syntymättömien Sielujen linnake on turvassa.
20.06.3789 NA - Moranin ryhmä saapuu Uskanin lahdelle ja paikantaa itsensä kartalta.
18.07.3789 NA - Moranin ryhmä löytää muinaiset rauniot. Moran saa sormuksen.
Tähän loppuvat 26. Osan tarinat.
15.07.3789 NA - Lohikäärmeen luola. Kääpiöiden kauppapaikka. Mithrilgolem. Ryhmä pääsee Positiivisen Energian tasolle.14.07.3789 NA - Angela saapuu leirinuotiolle ja kertoilee Posiitivisen Energian tason asioista.
13.07.3789 NA - Moranin ryhmä saapuu Vahtien Ovelle.
07.07.3789 NA - Eöl saa palasen "vierottaakseen" sen.
05.07.3789 NA - Druidien temppeli. Ryhmä saa haltuunsa Toisen Sielutoteemin palasen. Moranin ryhmä saapuu Nurmekseen.
03.07.3789 NA - Cleniar Viherkaarna liittyy Moranin ryhmään.
28.06.3789 NA - Moranin näkee ensimmäisen näkynsä Ardorin Hoviin liittyen.
25.06.3789 NA - Punaruskea lohikäärme lentelee Bogon Linnakkeen lähettyvillä.
24.06.3789 NA - Moranin johtama ryhmä saapuu Vähäänkyröön.
22.06.3789 NA - Kuittaa Lisää tapaa Moranin, Klaenin ja muut eräässä majatalossa Korlanin kaupungissa.
Tähän loppuvat 25. Osan tarinat.
19.06.3789 NA - Eöl murtaa Sielutoteemivihkosen koodin.18.06.3789 NA - Bogon Linnake.
12.06.3789 NA - She-Ruin.
09.06.3789 NA - Musta Helmi löytää Saarelta turvasataman.
03.06.3789 NA - Kjelldal & Harri kohtaavat ryhmän.
01.06.3789 NA - Ryhmä lauttailee takaisin Saarelle. Hevoset ovat kadonneet.
24.05.3789 NA - Paluu lautalle.
23.05.3789 NA - Raakelin kilpailu. Aarreholvin ovi tiirikoidaan auki.
22.05.3789 NA - Ryhmä tutkii läheisen hautausmaan.
21.05.3789 NA - Galadrielin kesähuvila. Ryhmä tapaa Raakel Liekin johtaman seikkailijaporukan.
15.05.3789 NA - Rannikko, metsän reuna ja lautan rakennus.
07.05.3789 NA - She-Ruin.
03.05.3789 NA - Ratsain kohti She-Ruinia.
02.05.3789 NA - Algor kävelee jälleen. Bogon kolmas julkinen puhe. Annan ja Arwenin häät.
01.05.3789 NA - Suurihmiset Cristof Colomin johtamana rantautuvat Saarelle.
27.04.3789 NA - Linnakkeelle syntyy sieluton lapsi. Anna ja Arwen huolestuvat.
24.04.3789 NA - Eöl rakentaa Algorille uudet jalat. Jurin ehdotuksesta työvelvollisuus poistuu ja verotus alkaa. Vaihdantatalous vaihtuu rahatalouteen.
22.04.3789 NA - Bogon linnake. Kääpiöiden jäänteet kertovat sodan kulusta.
05.04.3789 NA - Eölin kartanon rauniot. Eöl liittyy ryhmään.
02.04.3789 NA - Ryhmä löytää suurimman Pilarin Sodan sotatantereen.
01.04.3789 NA - Arwen huomaa olevansa raskaana.
Tähän loppuvat 24. Osan tarinat.
29.03.3789 NA - Boggo tuhoaa ryhmän ja Valontuojan Sauvan avulla Pilarin. Paineaalto tuhoaa Kuunkiven. Taikaesineet menettävät voimansa. Pilarin Sota on ohitse, vampyyrit ja epäkuolleet on tuhottu.28.03.3789 NA - Demoniarmeija, kääpiöt ja ryhmä astuvat Lynin temppelin sekametsään. Pilarin Sota alkaa.
26.03.3789 NA - Ryhmä tapaa Maeglinin, joka väittää olevansa Eölin poika.
25.03.3789 NA - Malanturin silmät korjattu.
24.03.3789 NA - Malantur koskettaa Valontuojan Sauvaa ja räjäyttää silmänsä.
23.03.3789 NA - Haamuastrologin torni (ei se mikä on She-Ruinissa). Maanalaisen kaivoksen puhdistus.
22.03.3789 NA - 15 drowia. Ryhmä kohtaa Jarlaxlen.
21.03.3789 NA - Musta pilari 150 virstaa. Eöl "ajaa" ryhmä ulos kartanostaan.
20.03.3789 NA - Eölin yrttitarjan avulla ryhmä saadaan taas täysilukuiseksi.
Tähän loppuvat 23. Osan tarinat.
20.03.3789 NA - Eölin kartano.18.03.3789 NA - Jään peitossa oleva rakennus. Boggo saa Valontuojan Sauvan.
15.03.3789 NA - Kokous Eölin kartanolla Korekalwenin ja Bogon sotasuunnitelmista. Pilarin Sota syttyy kahden viikon päästä.
Tähän loppuvat 22. Osan tarinat.
11.03.3789 NA - Eölin kartano. Cúlindë liittyy ryhmään.10.03.3789 NA - Angela toimittaa Bogon viestin linnakkeelle. Aglor aloittaa Kääpiöiden Marssin.
09.03.3789 NA - Uneksiminen loppuu. Kohti Eölia. Cathezar hyökkää leiriin ja saa surmansa.
05.03.3789 NA - Unien kilta. Uneksintaa, seikkailu Pandemoniumissa. Ryhmä saa Desayeuksen talismanin palasen.
04.03.3789 NA - Ryhmä näkee Nostariethin ratsastassa tasangolla.
02.03.3789 NA - Eölin kartano.
29.02.3789 NA - Elementtien Kirkko. Semphelon. Lohikäärme Ashardalonin ja druidi Dyddin taistelu. Sieluttomia ihmisten ja eläinten jälkeläisiä on alkanut syntyä. Malantur paljastuu Dyddin perilliseksi.
27.02.3789 NA - Eöl oppii käyttämään Ancataren kiviä täysin.
25.02.3789 NA - Eölin kartano. Ensimmäiset näyt. Matka kohti Elementtien Kirkkoa.
Tähän loppuvat 21. Osan tarinat.
23.02.3789 NA - Unien Killan kartano.22.02.3789 NA - Cathezar hyökkää ryhmän kimppuun. Angela ilmestyy ja kertoo Aameulista, jonka palvelija Cathezar on. Aameul on Angelan emännän, Hethradiahin vihollinen toisessa maailmassa.
21.02.3789 NA - Matka kohti Unien Killan mustaa kartanoa. Musta pilari 90 virstaa.
20.02.3789 NA - Eöl oppii kättämään Ancataren kiviä osittain.
18.02.3789 NA - Wainamrun kunnossa.
14.02.3789 NA - Eölin kartano. Eöl kertoo Unien Killasta.
13.02.3789 NA - Kolme suurta jättiläistä.
04.02.3789 NA - Suolla oleva linnake. Vangittu Veden Demoni tuhotaan.
Tähän loppuvat 20. Osan tarinat.
03.02.3789 NA - Näkyjä antavan/parantavan suoyrtin etsintä alkaa. Páin saa painajaisia kääpiöistä, jotka kaivavat Mithrilsuonta niin syvälle, että herättävät Varjon ja Liekin...02.02.3789 NA - Eölin kartano.
24.01.3789 NA - Lohikäärme ristikuulustelee, mutta suostuu hyökkäämään Korekalwenin armeijan kimppuun, jolloin ryhmä voi surmata Korekalwenin.
21.01.3789 NA - Pilarin halkaisija 60 virstaa.
15.01.3789 NA - Matka kohti punaruskean luolaa alkaa.
13.01.3789 NA - Cúlindë synnyttää pojan ja tytön; he saavat nimet Finwë ja Míriel.
08.01.3789 NA - Bogon linnake.
03.01.3789 NA - Thrimmu & Erno elementaali.
31.12.3788 NA - Maustetyttö Ginger karkaa ja muut Tytöt jäävät katatoniseen tilaan. Wainamrun laulaa Tytöille vääränlaista iskelmää pahentaen heidän tilannettaan.
25.12.3788 NA - Juhlaillallinen Korekalwenin kanssa. Väliaikainen aseleposopimus. Yhdistetty hyökkäys pilarin kimppuun kolmen kuukauden päästä.
24.12.3788 NA - Gnollit kiipeilevät Bogon linnakkeen seinillä.
23.12.3788 NA - Eölin kartano.
21.02.3788 NA - Mustan pilarin halkaisija 30 virstaa.
08.12.3788 NA - Raunioiden ja haudan tutkintaa. Ancataren näkökivet.
Tähän loppuvat 19. Osan tarinat.
07.12.3788 NA - Rauniot aavikolla. Musta pilari havaitaan.02.12.3788 NA - Hämähäkkiluola. Haltianainenhämähäkki pääsee karkuun.
30.11.3788 NA - 13 harmaata yksisarvista. "Tuholaisongelman" poistamistehtävä.
26.11.3788 NA - Huornit.
21.11.3788 NA - Musta pilari ilmestyy vampyyritemppelissä.
Tähän loppuvat 18. Osan tarinat.
18.11.3788 NA - Elric antaa Kuninkaallista Verta, että Kääpiöiden Esiäidit herätetään eloon. Näin saivat syntynsä piemntokääpiöt, Duergarit.17.11.3788 NA - Bogon linnake.
09.11.3788 NA - Paluu punaruskean lohikäärmeen luo. Ryhmä saa Vuoren Sydämen.
01.11.3788 NA - Kolme jättiläistä.
25.10.3788 NA - Inigaudurin luola. Ryhmä varoittaa Iniä isästään. Ini pakenee.
18.10.3788 NA - Neuvottelu lohikäärmeen kanssa. Matka kohti Inigaudurin luolaa.
16.10.3788 NA - Lohikäärmevuoren sekametsä. Derniel Alkemistin haudan ryöstö. "Ei lähdetä ennenkuin on saatu aarteesi". Malantur saa Maustetytöt palvelijoikseen.
Tähän loppuvat 17. Osan tarinat.
06.10.3788 NA - Johtoryhmän kokous.05.10.3788 NA - Bogon linnake.
27.09.3788 NA - Kuunkiven linnoitus. Korekalwen kuolee (nuoli aivoihin). Kjelldal charmataan ja valjastetaan Harrin kantajaksi. Ryhmä pohtii jäädäkö Saarelle vai lähteäkö pois sieltä. Saarelle jäänti voittaa yhdellä äänellä, ja ryhmä suuntaa kohti Bogon linnaketta. Drow/demonipartio palaa Durbaugin linnakkeelle raportoimaan tuloksistaan.
25.09.3788 NA - Kjelldal & lemmikkikarhu Puuh. "Hampaan" etsintä.
24.09.3788 NA - Ryhmä bluffaa drow/demonipartiota.
23.09.3788 NA - Animisti Vidarian hauta ja Ihmelootus.
22.09.3788 NA - Drowpartion katoaminen huomataan.
17.09.3788 NA - Ryhmä tappaa Durbaugin linnakkeen metsästäjäpartion.
16.09.3788 NA - Audienssi linnanherra Durbaugin kanssa. Elric tunnistaa Odblodran huoneen matriarkan.
Tähän loppuvat 16. Osan tarinat.
16.09.3788 NA - Ryhmä tappaa drowpartion (jotka osoittauvat palkkasotureiksi), joka on tulossa takaisin Durbaugin linnakkeelta. Ryhmä saa Korekalwenin tunnuksen.14.09.3788 NA - Drowpartio saapuu Durbaugin linnaan
06.09.3788 NA - Wyrin pesästä löytyy "pieni" hopeansininen lohikäärmeneito Inigaudur.
03.09.3788 NA - She-Ruin. Wyrin pesäpaikka paljastuu.
Tähän loppuvat 15. Osan tarinat.
25.08.3788 NA - Esineitä lohikäärmeen ruumiista. Takaisin She-Ruiniin.24.08.3788 NA - Paluu linnakkeelle.
15.08.3788 NA - She-Ruin. Vuoren Sydän räjähtää illuusiolohikäärmeen tuhoutuessa. Tornin Astrologi.
10.08.3788 NA - Kaksi hyökkäystä linnaketta vastaan.
08.08.3788 NA - Paluu linnaan. Matkaan kohti She-Ruinia.
07.08.3788 NA - Kadonneen kalastajan tutkintaa. Seireeni tuhotaan. Haudan tutkintaa. Siivekäs peto hyökkää linnaa vastaan yöllä, se ajetaan kuitenkin pois.
06.08.3788 NA - Cúlindë ja Elanor vihitään. Benedictus pitää puheen.
05.08.3788 NA - Paluu linnakkeelle. Viime hetken häävalmisteluja.
04.08.3788 NA - Bogon toinen julkinen puhe. Virkaannimitykset. Lohikäärmeen (Wyr) ruumiin tutkintaa.
02.08.3788 NA - Bogon linnake. Viranhoitovelvollisuuksia sekä apulaisten hakemista.
30.07.3788 NA - Drowpartio Bogon linnan liepeillä.
25.07.3788 NA - Cúlinde kunnossa, ryhmä lähtee kohti Bogon linnaketta.
22.07.3788 NA - Cúlindën kirous poistetaan ja hän vaipuu koomaan.
20.07.3788 NA - Cúlindën Eogmiekka valmistuu.
14.07.3788 NA - Harri Ruukuntekijä katoaa.
12.07.3788 NA - Eölin puolustuslaitteet valmistuvat. Ryhmä lähtee kohti She-Ruinia.
09.07.3788 NA - Eölin kartano.
04.07.3788 NA - Roope Huppu antaa ryhmälle harmaan yksisarvisen verta.
Tähän loppuvat 14. Osan tarinat.
03.07.3788 NA - Illusionistin haudan ryöstö.02.07.3788 NA - Roope Huppu esittäytyy.
27.06.3788 NA - Valkoisen yksisarvisen veri.
22.06.3788 NA - Eölin kartano.
21.06.3788 NA - Elanor kivettyy Cúlindën kosketuksesta.
18.06.3788 NA - 12 neuvoston petoherran haudan ryöstö. Osa ryhmästä syö mustan yksisarvisen lihasta tehtyä soppaa.
15.06.3788 NA - Eölin kartano.
Tähän loppuvat 13. Osan tarinat.
12.06.3788 NA - Angela haetaan pois.08.06.3788 NA - Elricin mithrilsapeli valmistuu.
02.06.3788 NA - Wyr taistelee Korekalwenia ja manticoreja ja demoneja vastaan ja kuolee.
01.06.3789 NA - Kuittaa Lisää löytää opettajansa surmattuna kodistaan. Punainen Laenpala on varastettu.
28.05.3788 NA - Páinin repussa oleva laenlaatta räjähtää ja Fiona vapautuu. Fiona "puree" Malanturia. Elric saa Myrskyntuoja -nimisen sapelin.
25.05.3788 NA - Palrock kuolee (?). Páin ottaa valtaistuimen laenisen istuinlaatan reppuunsa. Vampyyriruhtinatar Fiona vapautuu 70 tunnin kuluttua laenlaatan irrottamisesta.
23.05.3788 NA - Ryhmä loottaa joenalaisen haudan; matka kohti Palrockin luolaa alkaa.
22.05.3788 NA - Parantaja herää. Boggo pitää ensimmäisen julkisen puheen.
21.05.3788 NA - Joenalaisen haudan tutkimista. Wainamrun koomaan.
Tähän loppuvat 12. Osan tarinat.
20.05.3788 NA - Bogon linnake. Harri Ruukuntekijä lentelee luudalla.14.05.3788 NA - Korekalwen & 57 demonin osasto. Vampyyriruhtinatar Ariel tuhoaa 54 demonia yhdellä loitsulla. Korekalwen pakenee.
09.05.3788 NA - Matka kohti Bogon linnoitusta.
06.05.3788 NA - Miffli kuolee. Kääpiöiden seitsemän esiäitiä löytyy.
03.05.3788 NA - Matka kohti Mifflin linnoitusta alkaa.
02.05.3788 NA - Eölin kartano. Eöl tilaa meteorisateen mukana tullutta materiaalia.
01.05.3788 NA - Cúlindë raskaaksi.
28.04.3788 NA - lomailu loppuu, matka kohti Eölin kartanoa.
22.04.3788 NA - Sigurdin Laenkilpi valmistuu.
15.04.3788 NA - Tähdenlento ja meteorimyrsky. Mahti palaa.
05.04.3788 NA - 20 mithrilnuolta valmistuu.
08.03.3788 NA - Tähdenlento, meteorimyrsky ja Aurora samana päivänä yötaivaalla. Mahti häviää.
18.02.3788 NA - Muumiointi alkaa. Ryhmä "lomailee" meren rannalla.
Tähän loppuvat 11. Osan tarinat.
13.02.3788 NA - Eöl Seppä. Himoloottilaukset Eölille.06.02.3788 NA - Lýnin temppeli. Ryhmä herättää vampyyrin henkiin Görinin petoksen takia.
05.02.3788 NA - Syväjuuri, Druidien kylä; Aperativixin ruumiin nouto.
03.02.3788 NA - Ryhmä kohtaa epäkuolleen Görinin.
02.02.3788 NA - Gandalf esittää toiveen ja katoaa (hän palaa Keski-Maahan Gandalf Valkoisena).
26.01.3788 NA - She-Ruin; matka jatkuu kohti toivomuskaivoa.
23.01.3788 NA - Lúthienin surmaa Maranwën ja Berenin; Beren ja Lúthien ovat jälleen yhdessä.
19.01.3788 NA - Wanhan ajan sotapeikko, joiden pitäisi olla sukupuuttoon kuolleita.
18.01.3788 NA - Ryhmä lähtee matkaamaan kohti She-Ruinia.
11.01.3788 NA - Takaisin Bogon linnakkeella. Anna bongaa Arwenin. Pelastetut haaksirikkoiset mainitsevat "olennon, joka kykenee muuttaamaan olomuotoaan".
02.01.3788 NA - Ryhmä kohtaa Gandalfin, joka luuli Boggoa Bilboksi. Gandalf luokiteltiin "mentaalitapaukseksi".
01.01.3788 NA - Lohikäärme ja Angela tuijotuskilpailussa; lohikäärme kääntää katseensa ensin. Lohikäärme lupautuu ryhmän ja pelastettujen haaksirikkoisten saattajaksi.
30.12.3787 NA - Sigurd kutsuu tulilohikäärmeen, jonka avulla örkkiarmeija tuhotaan. Vauva (myöhemmin Angela) pelastetaan demoneilta. Muistojen Peili tuhotaan ja kyläläiset saavat mielensä (ja muitakin mieliä) takaisin.
Tähän loppuvat 10. Osan tarinat.
22.12.3787 NA - Ryhmä kohtaa Elricin, maanpaossa olevan pimentohaltiaylimyksen.19.12.3787 NA - Anna kunnossa, ryhmä suuntaa matkan pohjoiseen.
09.12.3787 NA - Adlerwegin linnoituksen taistelu ja valtaus (tästä eteenpäin tunnetaan Bogon linnoituksena).
07.12.3787 NA - Epäkuollut lapsi (revenant).
06.12.3787 NA - Palrockin luola; Görin kuoli (toisen kerran), Korekalwen jäi Palrockin luolaan.
Tähän loppuvat 9. Osan tarinat.
28.11.3787 NA - Ryhmä taas täysin kunnossa.26.11.3787 NA - Adlerwegin linnoituksen tutkintaa.
24.11.3787 NA - Haltiademoni, epäkuollut ritari.
20.11.3787 NA - Aamuyöllä noin tusina hukkaa; graniittipaasi; "Ei kai me olla jo lootattu kaikkea?".
19.11.3787 NA - Yhdeksän luolapeikkoa (tarinan 9. osassa olevat kivipeikot).
Tähän loppuvat 8. Osan tarinat.
19.11.3787 NA - Peikkoja.17.11.3787 NA - 38 harmaata sutta.
14.11.3787 NA - Raunioita.
06.11.3787 NA - Haudanhaamu.
05.11.3787 NA - Cúlindë tuhoaa Hrasskin hämähäkkitemppelin.
03.11.3787 NA - Görin palautetaan henkiin toivomuskaivon avulla (Anna). Cúlindë palauttaa Görinin henkiset kyvyt toiveellaan.
01.11.3787 NA - Aikaa ryhdytään laskemaan Bogon vuosina.
31.10.3787 NA - Berenin projektio.
30.10.3787 NA - Malantur paranee koomasta.
28.10.3787 NA - Sheruin. Malantur koomassa.
26.10.3787 NA - Haudanhaamu.
25.10.3787 NA - Tyhjä hauta.
15.10.3787 NA - Sigurd sairastelee.
12.10.3787 NA - Görin saa surmansa suden suusta. Lasse haudataan.
09.10.3787 NA - Bogon painajaiset.
07.10.3787 NA - Haamut hyökkäävät leiriin.
Tähän loppuvat 7. Osan tarinat.
06.10.3787 NA - Jättiläisten luola.03.10.3787 NA - Ryhmä kohtaa jättiläisiä.
01.10.3787 NA - Elanor yrittää varastaa Cúlindën miekan.
28.09.3787 NA - Kylän rauniot. Brinnsolin hauta. Linnanherra Hargon antaa muumiontitehtävän.
26.09.3787 NA - Tornin rauniot. Cúlindëlle pahoja aavistuksia.
19.09.3787 NA - Lasse Lihagolem.
13.09.3787 NA - Demonitaistelut tuliringissä.
08.09.3787 NA - Lohikäärme hakee verta.
Tähän loppuvat 6. Osan tarinat.
06.09.3787 NA - Haudanhaamujen hautojen ryöstelyä.05.09.3787 NA - Astrologin torni.
03.09.3787 NA - Lähtö Cameth Brinistä.
Tähän loppuvat 5. Osan tarinat.
27.08.3787 NA - Cameth Brin. Cülindë liittyy ryhmään. Korekalwen liittyy ryhmään.Tähän loppuvat 4. Osan tarinat.
21.08.3787 NA - Lähtö Sheruinista.Tähän loppuvat 3. Osan tarinat.
22.07.3787 NA - Sheruin.20.07.3787 NA - Hrasskin temppeli.
12.07.3787 NA - Örkkien(?)hautausmaa.
09.07.3787 NA - Rauniomajatalo.
Tähän loppuvat 2. Osan tarinat.
28.06.3787 NA - Lohikäärmeen munan (ja lootin) ryöstö.Tähän loppuvat 1. Osan tarinat.
13.06.3787 NA - Musta Yksisarvinen. Per-Celeboz. Toivomuskaivo.09.06.3787 NA - Valkoinen Yksisarvinen
08.06.3787 NA - Haaksirikko.
Tapahtumat ennen varsinaista peliä
Historiassa ei ole tarkkoja päivämääriä, ellei kyseisenä vuonna ole useita merkittäviä tapahtumia saman kuukauden aikana. Historian vuosiluvut saattavat vielä muuttua ja elää paljonkin ja vielä enemmän. Merkinnät, joiden edessä on tilde ~, eivät ole tarkkoja vuosilukuja.
NA = Neljättä Aikaa (Kuolevaisten Aika)KA = Kolmatta Aikaa (Lohikäärmeiden Aika)
TA = Toista Aikaa (Varjokansan Aika)
EA = Ensimmäistä Aikaa (Elementtien Aika)
UA = Unien Aikaa (Aika ennen Aikaa)
3775 NA - Drul otetaan Zonacon mafian täysivaltaiseksi jäseneksi.
3766 NA - Drul värvätään Zonacon mafiaan.
3764 NA - Jimi Kilmister syntyy.
3760 NA - Drul syntyy Zonacossa.
3719 NA - Boggo syntyy Mannussa.
3653 NA - Algor Rautakäsi ylennetään Kuninkaallisten Kaivosmiesten Mestariksi.
3648 NA - Algor Rautakäsi liittyy Kuninkaallisiin Kaivosmiehiin.
3596 NA - Algor Rautakäsi syntyy.
~3430 NA - Viimeinen Kuunkiven Sodasta selvinnyt kääpiö kuolee.
~3310 NA - Viimeinen Kuunkiven Sodasta selvinnyt suurihminen kuolee.
~3280 NA - Zenon menettää muistinsa ja jää She-Ruiniin vangiksi.
~3240 NA - Viimeinen Kuunkiven Sodasta selvinnyt ihminen kuolee.
3172 NA - Cúlindë tajuaa, ettei pääse Cameth Brinin linnoitukseen suorittamaan tehtäväänsä loppuun.
3171 NA - Orgillionin kartanon herra, Tytus, suorittaa kokeensa. Kartano alkaa rappeutumaan.
06.06.3170 NA - Cúlinde herää tajuttomuudestaan.
01.06.3170 NA - Kuunkiven Sodan suuri Taistelu. Nostarieth ja Eöl kohtaavat taistelukentällä. Eristys sinetöidään. Ympäröivät maat vajoavat mereen, ja Saarenkin oletetaan uponneen mereen.
28.05.3170 NA - Cúlindë petetään Prinsessa Alquawenin pelastustehtävän aikana ja hän haavoittuu pahoin.
3169 NA - Torbot, Talbotin poika, Taurdorin viimeinen kuningas, asetetaan lumottuun kehtoon.
3169 NA - Dúramaelin joukot Korekalwenin johdolla valloittavat ja hävittävät Cameth Brinin.
3169 NA - Nostarieth palaa takaisin maailmaan; esittäytyy Vanwaeliksi ja liittyy Dúramaelin joukkoihin
3169 NA - She-Ruin valloitetaan ja tuhotaan Zenonin johdolla.
3168 NA - Dúramaelin joukot valloittavat Adlerwegin (tunnetaan myöhemmin Bogon linnakkeena).
3167 NA - Kuunkiven Sodan ensimmäinen yhteenotto. Eristyksen ensimmäinen vaihe alkaa. Eölin tarinan "armeijoiden ensimmäinen kohtaaminen."
~3140 NA - Sagathin heimo, johtajanaan Golmoto, valloittavat Tornin.
3112 NA - Cúlindë liittyy Kuningas Oropherin erikoisjoukkoihin ja alkaa kouluttautumaan soturimaagiksi.
3111 NA - Maluialin haltioiden ja tummien Woseien lyhyt sota. Cúlindën perhe äitiä lukuunottamatta surmataan.
3076 NA - Curulindë, Cúlindën pikkuveli, syntyy Maluialissa.
3065 NA - Cúlindë syntyy Maluialissa.
3034 NA - Macilindë, Cúlindën isoveli, syntyy Maluialissa.
2725 NA - Beren ja hänen 12 toveriaan jäävät Thauronin vangiksi.
2011 NA - Cúlindën isä syntyy.
2009 NA - Cúlindën äiti syntyy.
~750 NA - Urbuxud Vainovasara perustaa Khûrkuxûrin harmaakääpiökaupungin.
08.01.640 NA - Keskisen Veljeskunnan viimeinen jäsen kuolee.
22.09.607 NA - Keskinen Veljeskunta lakkautetaan kuningas Marath V:n toimesta.
19.01.602 NA - Nostarieth lähtee surmaamaan lohikäärmeiden kuningatarta, ja jää sille tielleen.
01.11.389 NA - Nostarieth vannoo Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan valan.
27.11.378 NA - Nostarieth hyväksytään Lohikäärmesurmaajien Veljeskunnan kokelaaksi.
08.07.111 NA - Kuningas Drûl III otti valtikan vastaan.
10.08.50 NA - Eöl liittyy Lohikäärmesurmaajien Veljeskuntaan siviilinä ja seppänä.
~10 NA - Nostarieth syntyy?
~0 NA - Gorthol surmaa lohikäärme Glórundin Beleriandissa, lähellä Dor-lóminia.
~0 NA - Dydd surmaa lohikäärme Ashardalonin nykyisen Saaren alueella.
~0 NA - Lohikäärme Utumkodur saa surmansa kaukana Idässä?
~0 NA - Lohikäärme Kralkatorrix saa surmansa kaukana Etelässä?
~0 NA - Lohikäärme Jormaggardollyr saa surmansa kaukana Pohjoisessa?
~XXXX KA - Lohikäärmesurmaajien Veljeskunta on levittäytynyt ympäri maailman.
~XXXX KA - Lohikäärmesurmaajien Veljeskunta perustetaan.
~XXXX KA - Seppä Ancatarën kahden näkökiven kätkentä Pyramidiin (n. 6 000 vuotta sitten).
~XXXX KA - Seppä Eölin "vankeus" alkaa siinä maassa, joka myöhemmin tunnetaan Taurdorina ja Saarena (n. 6 000 vuotta sitten).
~XXXX KA - Varjokansan hävitettyään lohikäärmeet kääntävät katseensa muihin kansoihin; he ryhtyvät alistamaan muita kansoja varmistaakseen, ettei kukaan enää nouse lohikäärmeitä vastaan.
~XXXX KA - Lohikäärmeet nousevat valtaan eri puolilla maailmaa; johtavat Varjokansan jäänteiden tuhoamista.
0 KA - Vapaat kansat julistavat Varjokansan voitetuksi ja uuden rauhan ajan alkaneeksi. Priscillan ruumis palautetaan Valontuojan Sauvan kanssa Unien Kiltaan. Kun Sauva on palautunut Unien Kiltaan, Kilta katoaa tietoisuudesta.
~XXXX TA - Varjokansan ruhtinaiden tuhoutuessa lohikäärmeet alkavat vapautua kahleistaan.
~XXXX TA - Vapaat Kansat muodostavat liiton ja Valontuojan johtamina kukistavat Varjokansan, joka on käyttänyt suuresti resursseja hyökkäyksiin Unien Kiltaa vastaan.
~XXXX TA - Varjokansan toinen hyökkäys Unien Kiltaa vastaan. Hyökkäys torjutaan taas, mutta Unien Kilta on lähes tuhoutunut.
~XXXX TA - Dûhîrin eli Varjokansan imperiumin romahtaminen saa alkunsa Valontuojasta ja hänen Sauvastaan.
~XXXX TA - Priscilla onnistuu tavoittamaan eri rotujen ja kansojen johtajat; häntä ruvetaan kutsumaan Valontuojaksi ja hänen sauvaansa Valontuojan Sauvaksi.
~XXXX TA - Varjokansan hyökkäys Unien Kiltaa vastaan; suurin osa Unien Killasta ja sen asukkaista tuhoutuu. Varjokansan hyökkäys kuitenkin torjutaan.
~XXXX TA - Varjokansa saa kiinni Christopherin ja Priscillan; Priscilla kuitenkin onnistuu pakenemaan Valon Sauva mukanaan. Christopher kidutetaan kuoliaaksi.
~XXXX TA - Christopher ja Priscilla lähetetään maailmaan mukanaan Valon Sauva; heitä kutsutaan Valontuojiksi. Heidän tehtävänä on yhdistää Vapaat Kansat ja johtaa heidät Varjokansaa vastaan.
~XXXX TA - Varjokansa valloittaa koko maailman. Pieniä vapauden pesäkkeitä on yhä, hajallaan ympäri maailmaa.
~XXXX TA - Ronald Reuenin ja Edith Maryn lapsia, Christopheria ja Priscillaa, valmistellaan suurta tehtävää varten Unien Killan koulutuksessa.
~XXXX TA - Nuoret ihmisorvot, Ronald Reuen ja Edith Mary, joiden kaupungin ja perheet Varjokansa on tuhonnut, löytävät Unien Killan.
~XXXX TA - Unien Kilta palaa vaivihkaa maailmaan.
~XXXX TA - Varjokansa alistaa haltiat valtaansa; haltiat kutsuvat tuota kansaa nimellä Fuinërim.
~XXXX TA - Varjokansa alistaa lohikäärmeet valtaansa.
~XXXX TA - Beren syntyy (n. 10 206 vuotta sitten).
~0 TA - Varjokansaa julistaa uuden ajan alkaneeksi.
~XXXX EA - Ensimmäinen Aika eli Elementtien Aika päättyy, kun mahtavat Elementtikuninkaalliset karkotetaan kukin omaan ulottuvuuteensa.
~XXXX EA - Unien Kilta poistuu maailmasta Valon Sauvan avulla.
~XXXX EA - Varjokansa ryhtyy etsimään Unien Kiltaa.
~XXXX EA - Monet ihmisrodut alistuvat Varjokansan alaisuuteen. Varjokansasta tulee mahtava kansakunta. Elementtien ruhtinaat havahtuvat Varjokansan vaikutusvaltaan.
~XXXX EA - Hyborealaisia aletaan kutsua Varjokansaksi. Dûhîriksi. He ryhtyvät etsimään keinoja karkottaa Elementtien ruhtinaat.
~XXXX EA - Vähälukuinen ja halveksittu ihmisrotu, Hyborealaiset, löytää Sirpaleita, jotka ovat lähtöisin Mahdin Alasimista.
~XXXX EA - Elementtiruhtinaan uhraavat ensimmäinen lohikäärmeen, Lohikäärmeiden Kuningataren. Sen jäänteistä muodostetaan lohikäärmeiden päälajien edustajat.
~XXXX EA - Elementtiruhtimaat muodostavat ja jalostavat ensimmäisen lohikäärmeen.
~XXXX EA - Unien Kilta avataan ja esivanhemmat perheineen astuvat ulos. Kaikki rodut lisääntyvät ja kehittyvät ja levittäytyvät ympäri maailmaa ja sen alle. Elementit eivät puutu rotujen leviämiseen, koska eivät näe näitä uhkana; pikemminkin Elementit auttavat ja tukevat heitä.
~0 EA - Ensimmäinen Aika, jota kutsutaan Elementtien Ajaksi, alkaa. Elementtiprinssit hallitsevat maailmaa yhteistyössä toistensa kanssa. He jatkavat maailman muokkausta halujensa mukaan, mikä näkyy voimakkaina luonnonilmiöinä.
~XXXX UA - Unien Aika loppuu; Alasimet ja suurin osa maailmasta tuhotaan; esivanhemmat kuitenkin säästyvät Unien Killan suojaamana. Alasimien mustuneet sirpaleet leviävät ympäri uutta maailmaa. Unien Kilta materialisoituu maan päälle, ja näin ollen tulee sidotuksi aikaan.
~XXXX UA - Elementtien Prinssit vapautumivat neljästä Mahdin Alasimesta. Elementit nousevat titaaneja vastaan voittaen ne. Titaanit tuhotaan. Rotujen esivanhemmat heräävät viimeisten titaanien tuhoutuessa ja kadotessa.
~XXXX UA - Titaanit valmistavat kunkin rodun esivanhemmille erilaisia esineitä; näistä yksi on Valon Sauva, joka varataan ihmisten esivanhemmille.
~XXXX UA - Kaikkien päärotujen (haltiat, ihmiset, kääpiöt ja örkit) esivanhemmat muodostetaan Mahdin Alasimissa. Heitä varten titaanit valmistavat Unien Talon (myöhemmin tunnetaan Unien Kiltana); mitattoman, ajattoman ja paikattoman rakennuksen, jonne esivanhemmat sijoitetaan. Esivanhemmat ovat unenkaltaisessa tilassa, ja heidän näkemiensä unien perusteella titaanit rakentavat maailman.
~XXXX UA - Desayeus vangitaan ja hänen voimansa riistetään. Hänet karkotetaan Pandemoniumiin. Talismaani rikotaan Mahdin Alasimessa.
~XXXX UA - Desayeuksen teko tulee ilmeiseksi, kun Alasimeen sidottu Prinssi paljastaa sen muille Alasimen käyttäjille.
~XXXX UA - Desayeus takoo yhdessä Mahdin Alasimista talismaanin, joka avaa kulun Syntymättömien Sielujen Linnakkeeseen.
~XXXX UA - Titaanit vangitsevat neljä Elementtien Prinssiä ja sitovat ne neljään Mahdin Alasimeen. Alasimien avulla valmistetaan maailma ja kaikki siinä oleva.
~XXXX UA - Ensimmäiset, jotka tunnetaan myös titaaneina, heräävät. He alkavat rakentaa Mahdin Alasimia. Yksi titaaneista oli Desayeus.
~XXXX UA - Syntymättömien Sielujen Linnake rakennetaan.
~0 UA - Unien Aika, aika ennen aikaa, alkaa.