Toveri Steev Palpatine: Jo harmaantunut eränkävijä ja yrttien tuntija. On kouluttanut Anakin-korpistaan erittäin älykkään; se osaa sanoa "kraak!". Tehostaa taisteluaan haltiakielisillä sotahuudoilla.
Toveri Ithiel: Puolhaltianainen, parantaja, yrttien tuntija, laulaja ja tanssija valkoisissa puuvillavaatteeissan. Mukana kulkee korppi nimeltään Pyry. Osaa parantaa jopa kuolettavia vammoja.
Toveri Sarkhan: Lohikäärmesyntyinen, josta tulee isona oikea lohikäärme. Vihaa kaikkea lentävää, kuten Steevin ja Ithielin korppeja. Osaa jo syöstä tulta suustaan. Oikeat lohikäärmeetkään eivät käytä housuja.
Toveri Aidan: Noldo pohjoisesta, Gondolinin valtakunnasta. Wainamrunin ystävä? Ei viihdy lämpimässä. Osaa viskellä kylmäpalloja taistelun kuumuudessa.
Toveri Tobby: Vankilasta pelastettu huomiota herättämätön albiino maahinen. Taatusti muistetaan kaikkialla missä ikinä näyttää naamansa. Soittaa itseään suurempaa säkkipilliä. Hyppypotkii örkkejä päähän ja ampuu vasamillaan kaikkia muita.
Toveri Korpraali Joe Smooth: Ihmismetsästäjä, joka metsästää eläimiä. Pukeutuu epätavallisen tummaan metsästysasuun. Kadonneiden kupari- ja tinakolikojen pelastaja. Väijyttäessään vihollista ampuu kohteliaasti varoituslaukauksen, etteivät viholliset astelisi väijytykseen. Osaa rauhoittaa Elmarin tiukalla nyrkiniskulla leukaan. Osaa ottaa osumaa ilmassa leijailevilta miekoilta. Ja kaikelta muultakin. Välillä tajuntakin katoaa. Otti nuolen sydämeen ja pölyä keuhkoihin.
Toveri Korpraali Oleg Cancea: Vannoutunut Veljeskunnan mies. On kenties takarivin mies, tai voihan keihästä tietysti heittääkin. Ohjesäännön mukaan mennään tilanteessa kuin tilanteessa. Johtaja-ainesta? Raportoi uskollisesti muiden ryhmän jäsenien poikkeamista ohjesääntöihin. Tunnistaa mm. sieniä. Vastentahtoinen puhemies. Taistelee etulinjassakin. Keihäät alkaneet katkeilla.
Toveri Vääpeli Jarod: Jared, Jarod. Maallikkosaarnaaja, jonka saarnat ovat usein teemasta "omaisuuden uusjako". Kurkku tuntuu olevan kultaa. Lanttukin leikkaa aika usein. On ryhmän johtaja, ja johtaminen onkin mennyt aika hyvin. Noudattaa esihenkilöiden käskyjä niiden moraalisuudesta riippumatta. Nimi vaihtuu päivästä riippuen. Kuulee ääniä päänsä sisällä. Johtaa esimerkillään loittoryhmässä.
Ossë (NPC): Merenvärinen merihaltiamies Manaanista. Aseena kolmikärki. Eturivissä oleva takarivin mies.
Tuhathammas
Lähdimme seuraamaan oppaitamme, jotka nopeasti turhautuivat hitauteemme ja sentään yrittivät löytää vähän kovempaa maata jalkojemme alle. Yhden yön nukuttuamme saimme näkyviin noin 50 metriä pitkän ja leveän suolammen, jonka keskellä kasvoi suurehko puu, josta roikkui puinen kori, jonka sisällä oli sidottuna liikkumaton ihminen. Lammen eri laidoilla oli neljä ryhmää koboldeja, jokaisessa yli kymmenen aseistettua vihollista, näistä yksi per ryhmä näytti olevan jonkinlainen pappi ja muut hänen oppipoikiaan. He tuntuivat olevan täysin keskittyneitä jonkinlaiseen rituaaliin.
Lähestyimme etelästä ja jakaannuimme kolmeen joukkoon. Pääsimme niin lähelle, että ampujat saivat tiputettua papit, Joe toisella laukauksellaan myös pohjoisen ryhmän johtajan. Oppipojat pyörivät hetken ympyrää vailla käskynantajaa, päättivät lopulta hyökätä kimppuumme ja määrällisestä ylivoimastaan huolimatta joutuivat teurastetuksi.
Tarkkasilmäisemmät huomasivat, että lammessa oli kohti etelää lähestymässä vesivana, jonka alla arvatenkin oli Tuhathammas tulossa nauttimaan välipalaa veteen tipahtaneesta koboldista. Aidan vaihtoi jousensa miekkaan ja kilpeen ja valmistautui ottamaan vastaan krokotiiliin hyökkäyksen. Maalle ponnahti noin 12 metrinen otus, jonka avattu kita oli noin aikuisen miehen korkuinen. Aidan sai kuitenkin pidettyä itsensä otuksen hampaiden ulottumattomissa, kunnes Ossë ja Sharkhan ehtivät mukaan rähinään. Ossën taistelu jäi vain kovin lyhytaikaiseksi, kun krokotiili heilautti hänet tajuttomana useamman metrin taaksepäin suoraan parantajan jalkojen juureen. Ithiel totesi, ettei haltia ollut kuolemassa ja jatkoi matkaansa lähemmäs taistelua.
Länsirannalla Joe, Oleg ja Jared olivat parin liskomiehen kanssa saaneet koboldit tapettua – osa niistä toki taistelumoraalinsa menettäneenä pakenivat paikalta - ja lähtivät omaa parasta vauhtiaan Tuhathampaan kimppuun. Joella oli Suolarämeen kartanosta löytynyt miekka, joka toimi surma-aseena vesiolentoja vastaan, ja ryhmän ainoa ase, jolla olisi todennäköistä aiheuttaa kunnon kipua krokolle.
Itärannalla Steev ja Tobby arpoivat aikansa – siis juoksentelivat edestakaisin - lähtisivätkö krokotiilin vai koboldien kimppuun ja päätyivät pahasti piiritetyksi. Nyrkeillä ja kynsillä nyt ei vaan saa aikaan samaa tuhoa kuin kunnon teräksellä. He ehtivät ottaa jonkin verran osumaa, kunnes liskomiehet ehtivät paikalle tasaamaan tilannetta.
Kun Jared ja Joe olivat ehtineet Sarkhanin rinnalle, Tuhathammas teki yllättävän peliliikkeen ja pyörähti kolmikon ympäri, saaden kuitenkin aikaiseksi jonkinlaisia ruhjeita. Joka tapauksessa, taistelutilanne muuttui niin, että Sarkhan joutui ottamaan vastaan purennan, paikalle ehtinyt Oleg, Joe ja Jared olivat päätyneet taas krokon samalle kyljelle. Jared onnistui löytämään tikarillaan suomujen välistä raon, johon sai terän upotettua kahvaan myöden, veri alkoi ruiskuamaan ja muutenkin näytti tekevän kipeää. Tuhathammas kosti uudella pyörähdyshyökkäyksellä, jonka seurauksena Joe tippui tajuttomana maahan.
Paikalle ehtinyt Tobby ajautui liian lähelle krokon suuta ja päätyi tämän hampaisiin, kunnes tajuttomana tippui tantereeseen. Aidan oli ehtinyt Joen käsistä tippuneen surma-aseen ja sai lopulta iskettyä krokotiilin kuoliaaksi.
Ithiel sitoi Joen ja Tobbyn pienet haavat, joten kukaan ei ollut välittömässä kuolemanvaarassa. Parantajan jäädessä pohtimaan millä yrteillä tai taikuudella tajuttomat saataisiin takaisin toimintakuntoon, Oleg, Jared, Sarkhan ja Aidan lähtivät katsomaan missä hapessa korissa oleva miekkonen mahtoi olla.
Koboldeilla oli lammen rannalla pieniä mökkejä sekä lauttoja, sidoimme pari lautta yhteen, Aidan loitsi köytensä kiertämään saaren keskellä olevan puun ympäri ja lossasimme itsemme sinne. Sarkhan vaikutti pelkäävän vettä tavalla, joka ei sopisi suurelle ja mahtavalle lohikäärmeelle.
Laskimme ihmismiekkosen alas, varusteista päätellen hän oli Veitsen Veljeskunnan miehiä, mutta niin heikkona nälästä ja janosta, että pysyi vain hetkittäin tajuissaan. Annoimme hänelle vettä, keräsimme miehen tavarat, tai ainakin ne mitä oli jäljellä. Lisäksi pikku saarelta löytyi muurikilpi ja puteli jonkinlaista sekoitusta suovettä ja sammalta.
Kannoimme miehen muiden luokse, parantaja totesi, että vain aika, ruoka ja juoma saisivat hänet takaisin tolpilleen. Steev oli koboldien majoista kerätyistä puista saanut tulet palamaan ja keitteli siinä krokotiilimuhennosta, pienempään kattilaan laitettiin vettä ja krokon rasvaa, jota voitaisiin juottaa potilaalle. Ossë toipui taikuudella, Tobbylle juotettiin liskojen antaman putelin sisältö, joka saikin hänet virkoamaan, tosin edelleen huonokuntoisena. Joe oli saanut aivotärähdyksen ja olisi tajuttomana ainakin jonkin aikaa, ilman nyt rusinaksi mennyttä kypärää viettäisimme kuoppajuhlia.
Leikkasimme irti lohikäärmeen pään ja rakensimme kahdet paarit, toiset Tuhathampaalle ja toiset potilaalle, joka oli pienenä selkeyden hetkenä saanut sanotuksi nimekseen Remu. Hän ja hänen partionsa oli otettu vangiksi, ja hänet oli pakotettu katsomaan, kuinka toverit oli yksi kerrallaan syötetty pedolle. Saarelta löytynyt pullo osoittautui myrkyksi, joka tappoi jonkin ajan kuluttua, kilpi puolestaan oli normaalia kevyempi.
Liskojen yö
Joe tokeni tajuttomuudestaan noin vuorokaudessa, mutta koska silloin oli jo hämärää, jäimme vielä yhdeksi yöksi pitämään leiriä. Aamun tullen olimmekin jo Remua lukuun ottamatta lähes täysin toimintakykyisiä ja aloitimme paluumatkan Kolhoon. Ehdimme perille illan koettaessa, ja vaikka Tuhathampaan pää oli mukana, vartiointi oli yhtä tiukkaa kuin aiemmin. Aseet ja Ossë jäivät taas narikkaan, sekä Remu ihan omasta tahdostaan lepäilemään.
Koska Sarkhan hoiti tulkkauksen, meille muille jäi vähän epäselväksi, kuka taistelun mahtavin mahtoi ollakaan, kiitoksia kuitenkin jaettiin suuntaan jos toiseen. Othokent kertoi olevansa tyytyväinen ryhmään näyttöön kyvyistään, ja kertoi, miksi liskokansa aseita tarvitsee. Meressä elävä kansa, jotka kutsuttiin nimellä Sahuagin oli ryhtynyt tekemään hyökkäyksiä muita meren äärellä eläviä kansoja vastaan. Liskot olivat jo sopineet liiton Locathien, Koalinthien ja Merikansan kanssa, joiden edustajat samalla esittäytyivät meille ja vahvistivat kuningattaren sanan. Merihaltiat olivat jo liitosta kieltäytyneet, mutta kuningatar toivoi, että Suolaräme saataisiin liittoon mukaan. Joten ryhmä päätyi lupaamaan saattavansa kaksi yleiskieltä puhuvaa liskodiplomaattia ja neljä näiden henkivartijaa Suolarämeelle ja avaavan oven oikeisiin pöytiin.
Sen jälkeen alkoivat juhlat, jo alkumaljat maistuivat niin pahalle, että tuli örkkiponua ikävä. Sama vahva linja jatkui koko tarjoilun ajan. Toki veimme Ossëlle ja Remulle heidän osansa nautinnosta. Liskojen asemestari kyttäsi koko illan Sarkhania löytääkseen syyn tappelun aloittamiselle, mutta sellaista ei löytynyt, tai sitten kun kuningattaren katse sai miehen perääntymään aikeistaan. Oli myös soitto ja laulua, mutta niiden taiteelliset ansiot eivät avautuneet meille.
Aamulla lähdimme kohti Suolarämettä, matka otti aikansa, mutta mitään mainitsemisen arvoista ei tapahtunut. Remu toipui matkan aikana niin, että jaksoi jo kantaa itsensä ja tavaransa. Suolarämeen vartijat tunnistivat meidät ja tiesivät tekomme kaupungin hyväksi, vaikka Sarkhan ja erityiset liskot saivat tuijottelua osakseen. Menimme suoraan Andersin kartanolle, hovimestari yhtä iloinen kuin aina nähdessään missä kunnossa tulimme hänen salonkinsa sohvia sotkemaan. Mahdollisuudesta käsienpesuun hän ei vaivautunut edes mainitsemaan. Diplomaattien henkivartijat jäivät kartanon ulkopuolelle.
Pienen odottelun jälkeen Anders saapui, esittelyjen jälkeen Jared ja Oleg pyysivät, että saisivat antaa tilannekatsauksen pienemmässä piirissä. Anders ohjasi heidät työtilaansa, jossa toverit kävivät läpi viime viikkojen tapahtumat, ja millä asialla diplomaatit olivat. Kertoivat että ryhmä poistuisi kaupungista heti aamun, tullen koska heillä oli muita velvollisuuksia, jotka olivat jo odottaneet liian kauan. Heidän palattuaan salonkiin Anders ilmoitti järjestävänsä illallisen merkeissä neuvoston hätäistunnon, jossa ryhmä saisi kertoa saman tarinan vielä uudelleen, ja neuvosto voisi aloittaa alustavat keskustelut diplomaattien kanssa. Mutta sitä ennen, kylpy ja puhtaat vaatteet olisivat varmaan matkalaisten mieleen.
Illallisella ei tullut esiin mitään uutta. Toki neuvosto yritti puhua meitä ympäri lähtöpäätöksen suhteen, mutta emme lähteneet edes keskusteluun mahdollisesta palkkiosta, kaikenlaiset rämeet oli nyt nähty joksikin aikaan. Jälkiruoan jälkeen vetäydyimme sammalvuoteen sijaan valkoisten lakanoiden jälkeen unille, joita vartiovuoro ei keskeyttänyt.
Kartturi
Aamulla hyvästelimme isäntämme, ja Ossë hyvästeli meidät. Vaikka seikkailu kutsui, hänen täytyi lähteä viemään tietonsa päällikölleen. Oleg taisteli itseään vastaan ja päätti lopulta olla menemättä Puuseppien kiltaan kertomaan mielipidettään siitä, kuinka hyvin näiden balsapuukeihäät kestivät kääntöä ja vääntöä.
Päivän reippaan marssin jälkeen saavuimme Leiloniin ja majoituimme jälleen Ritarin Maljaan. Jaethalia ei näkynyt. Illallisen aikana Remu kertoi kuuluvansa Veljeskunnan Valvontakomissioon, jonka tehtävänä oli kulkea Etsijöiden mukana ja tehdä huomioita siitä, kuinka hyvin ohjesääntöä kenttäolosuhteissa noudatettiin. Vaikka mies kantoi varsijousta ja miekkaa, niin hänen tärkeimmät työvälineensä olivat kynä ja ohjesäännön mukaiset kolme muistivihkoa. Ehkä Olegia lukuun ottamatta kukaan ryhmästä ei ollut lukenut byrokraateille tarkoitettuja lukuja kyseisestä teoksesta.
Sovimme, että ellei Jaethalia kolmeen päivään näkyisi, alkaisimme varovasti kyselemään hänen peräänsä. Seuraavana päivänä hankimme retkivarusteita hajonneiden ja kadonneiden tilalle, tyhjensimme pankkilokeron ja muuta sellaista pientä säätämistä. Illallisen aikana Jaethal tuli ulko-ovesta sisään, hän pukeutunut näyttävään pitkään mekkoon, hiukset ja meikit taidokkaasti laitettuna. Jännä mitä naisellisuudelle tapahtuu, kun taisteluviikatteen korvaa käsilaukulla. Hän kulki ohitsemme osoittamatta tunnistamisen merkkejä. Noin tuntia myöhemmin majatalon isäntä toi meille sanan, että yläkerran rouva haluaisi syödä kanssamme aamiaispiknikin läheisessä puistossa, hän tekisi eväskorit valmiiksi.
Aamulla Jaethal odotti meitä sovitussa paikassa, tavanomaisissa varusteissaan. Ensitöikseen Remu luovutti hänelle kirjallisen raportin Ryhmä Mäen edesottamuksista (kolmena kappaleena). Jaethalin lukiessa raporttia me muut nautimme aamiaista. Päästyään loppuun Ruoska ihmetteli mikseivät kaikki raportit ole näin hienosti kirjoitettuja. Ero taisi tulla vielä selvemmäksi Jared tankkasi suullisesti läpi oman ryhmänsä edesottamukset. Mutta muotoseikoista saa paljon anteeksi, kun palaa tehtävältä pelastajana eikä pelastettuna. Erityisesti mahdollinen yhteenotto vesikansojen välillä tuntui herättävän mielenkiinnon. Ajatteliko Jaethal ääneen, vai kohdistiko hän huolestuneet sanansa, meille, sitä emme tiedä. Hän sanoi: ”Sahuaginit eivät yleensä aiheuta suuria hämminkejä, mutta tämä ei ole ensimmäinen raportti tätä laatua. Sahuaginit ovat pelottomia ja armottomia, mutta millainen on se voima, joka saa ne liikkeelle, tai karkottaa ne asuinpaikoistaan meren syvyyksistä? Voisiko se olla totta? Voisiko Keisari Bogon saattueen sankareiden, Haraldin ja Drulin ja Berekin teoista kertovat legendat olla tosia? Voivatko Arkkimestari Ambonin muistiinpanot 30. vuosijuhlan keskusteluista ja tapahtumista olla autenttiset, eivätkä vain liiallisen viinin laukkaan nostattamaa legendaa? Onko Kaijuja oikeasti olemassa? Ovatko ne...!” Tämän jälkeen hän oli hetken hiljaa, ja hänen normaalisti tyynen ylimielisillä kasvoillaan taisi näkyä pelon häivähdys. Tämä hetki meni ohi melkein heti kun se alkoi, ja hän keskittyi taas meihin ja tulevaan.
Niinpä hän jatkoi:"Ryhmä Jared, minulla on teille tehtävä. Toivottavasti se ei ole viimeisenne. Olen saanut lisää tietoa, joka kenties nopeuttaa teitä, kiitos omien ponnistelujeni tässä kurjassa kylässä. Satoja vuosia sitten oppinut nimeltä Kvothe aloitti tutkimuksen, mikä johti siihen, että hänestä tuli yksi mahtavimmista taikuuden keksijöistä ja tutkijoista. Hän tutki ikivanhaa, törmännyttä ja hajonnutta ulottuvuuksien välistä (planar) kulkuneuvoa, ja tämän jälkeen hänestä ei kuulunut enää mitään. Hänet tunnetaan vain Kvothen Koneen keksijänä – tai Himolentolaitteen, niin kuin sen virallinen termi on.
Hänen tutkimuksensa sai alkunsa, kun hän ja hänen tuhoonsa tuomittu retkikunta päättivät etsiä Dantooinen legendaarisen kaupungin (Daoine Gloine). Kaupungin asukkaiden sanottiin olevan elävää lasia. Vaikkakin muu retkikunta menehtyi retkellä ennen kuin kaupungista oli tietoakaan, Kvothe eksyi sattumalta kulkuneuvon jäänteiden luo ja vietti vuosikausia tutkien sen salaisuuksia. Hän perehtyi kulkuneuvon teknologiaan ja onnistui rakentamaan jotain, millä hän pystyi avaamaan ulottuvuuksien välisiä portteja. Tämän jälkeen ilmeisesti tapahtui jotain, sillä Kvothe joutui pakenemaan."
Kvothe harhaili vuorilla, kunnes löysi kuin löysikin alkuperäisen kohteensa, Dantooinen kaupungin. Sinne Kvothe perusti uuden laboratorionsa ja katkaisi kaikki kaupungin yhteyden ulkopuoliseen maailmaan. Legendaarisesta keksijästä ei ole kuultu sen koommin. Tehtävänänne on etsiä Kvothe sekä kadonnut laboratorio ja ennen kaikkea kaikki sen lumottu teknologia sekä Kvothen tutkimukset ja muu tietous. Tehtävää varten nostan turvaluokitustanne; tämä mahdollistaa sen, että voitte pyytää ja saada käyttöönne resursseja, jotka ovat aiemmin olleet ulottumattomissanne. Lähetän edeltänne sanan Tikarivuon tukikohtaan. Menkää sinne, ja ilmoittautukaa toveri kapteeni Lammiolle. Hän ottaa teidät vastaan.
Kun olette levänneet ja varustautuneet, teidän tulee kuitenkin ensin etsiä käsiinne Syvävedestä Veljeskunnan pitkäaikainen yhteistyökumppani, maahiskartturi Anaxi ”Karttafiili” Zephries. Hänellä, jos kellään, voi olla tarkempaa tietoa Kvothen reitistä, tai ainakin hän osaa teorisoida sellaisen. Muistakaa, ettette kerro kenellekään, mitä olette etsimässä, paitsi ehkä herra Zephriesille teidän on pakko kertoa. Kierrelkää, älkää menkö suoraan. Hämärtäkää oikea ja todellinen kohteenne siltä varalta, että joku saa teistä vihiä. Viipykää matkan varrella kylissä ja esittäkää olevanne vaikkapa rohkeita seikkailijoita, jotka haluavat auttaa kaikkia.
Kyseltyämme parit tarkentavat kysymykset otimme tehtävän vastaan ja päätimme lähteä aamulla kohti Syvävettä. Päivällisen aikana näimme kuinka Jaethal poistui majatalosta jälleen täydessä tällingissä. Matka Syväveteen otti muutaman tapahtumaköyhän päivän, mitä nyt eräänä yönä kahdeksanmiehinen ryövärijoukko yritti yllättää meidät, mutta kun vartijat olivat tehneet hälytyksen ja teltoista alkoi tulla näkyviin asemiehiä, he vastasivat vartijoiden ‘mitä miehiä ja millä asialla’ kysymykseen aloittelijoiden klassisella ‘öö, tota, tietä Syväveteen tässä vaan etsitään’. He poistuivat pikaisesti. Perillä Syvävedessä Remu päätti majoittua vanhempiensa luokse, ja me muut suuntasimme Eganin majataloon. Ja kun maahinen lupasi tarjota illan niin Ithiel teki osuutensa kapakan punaviinivaraston tuhoamisessa. Uskaltautuipa jopa bardi Remcon kaveriksi lavalle puhaltelemaan huuliharppuunsa. Ei se nyt välttämättä kaunista ollut, mutta musiikkia kuitenkin.
Aamusella Jared ja Steev lähtivät karttakauppiaan luokse, vain huomatakseen, että liike avautuisi vasta kahden tunnin kuluttua. He siirtyvät vastapäiseen kahvilaan odottelemaan. Ithiel lähti läheiseen baariin nauttimaan nestemäistä aamiaistaan. Missä vaiheessa asiasta pitäisi huolestua? Oleg ja Sarkhan vertailivat muistiinpanojaan Bogosta kertovasta kirjasta. He olivat nähtävästi saaneet haltuunsa esineitä - luultavasti mustia pieniä lasinpaloja – jotka olivat tehneet heistä vallan- ja verenhimoisia, hyvällä matkalla sielun täydelliseen korruptoitumiseen. Joten tämä vielä vahvisti heidän haluaan sopia liitolaisuuksia vampyyreiden ja muiden demonisten olentojen kanssa. Ei kai sitä muuten ruhtinaaksi pääsisikään.
Kun karttakauppa aukesi, pojat olivat ensimmäisenä rivassa kiinni. Tiskin takana oli harmaantunut maahinen ja puodissa pyöri myös kaksi apulaista. Paraatipaikalle oli ripustettu neliosainen kartta saaresta jolle Ruhtinas Boggo oli aikoinaan haaksirikkoutunut. Steev yritti ensin päästä kauppiaan kanssa väleihin esittelemällä Merikummituksesta takavarikoituja merikarttoja, mutta Jaethalin nimen mainitseminen avasi tien oikeille keskusteluille. Tiedot ja kartat Kvothen viimeisistä liikkeistä maksaisi 3000 kultaa. Kun tämä vaihtoehto aiheutti vähän yskintää, vaihtoehtona oli, että kauppiaan avustaja Gareth lähtisi ryhmän mukaan, hän tekisi matkan aikana alueesta tuoreet kartat ja varmistaisi, että kaikki kartoitukseen liittyvät dokumentaatiot päätyisivät lopulta kauppiaan haltuun. Tähän suostuttiin. Paperit olisivat valmiina kahden päivän kuluttua, Steev ja Jared lupasivat olla paikalla heti avautumisaikaan.
Remu poikkesi Eganin majatalossa, joten hänkin sai sanan lähtöajasta. Vaikka niitäkin mielipiteitä esitettiin, että moinen paperinpyörittäjä voitaisiin unohtaa Syväveteen. Egan välitti meille myös illalliskutsun Jarlaxlelta, hänen aluksellaan vielä samana iltana. Kävimme etsimässä parantajan pienille päiväunille ennen illan tapaamista.
Illalla satamassa laivavene oli valmiina kuljettamaan meidät alukselle. Vastaanotto oli tavanomainen, aseet menivät arkkuun, Jaska Varpunenkin kävi morjestamassa ja sitten meidät ohjattiin salonkiin, jossa Jarlaxle jo odotteli. Tarjoilut olivat jälleen ylenpalttiset ja erinomaiset. Tervehdysten ja ryhmän uusien jäsenten esittelyjen jälkeen J pääsi asiaan. Eräs hänen liiketuttavansa aurinkohaltia nimeltä Darfin "Pitkäaskel" Floshin kaipaisi pientä apua, jonka luonne ei hänen saamastaan kutsusta täysin auennut. Hän kertoi myös haltian olevan vanhan liiton miehiä, joka arvosti täsmällisyyttä, tykkäsi haastaa toisia kaksintaisteluihin – jotka oli parasta hävitä, ja hänen antamastaan rahalahjasta ei missään nimessä saanut kieltäytyä. Menisi toki itse, mutta kun juuri nyt hänellä ja miehillään sattui olemaan kovasti kiirettä. Koska kohtauspaikka oli viinitarhalla juuri Tikarivuon ulkopuolella, ja aikaakin sopivasti, otimme tehtävän vastaan. Hän antoi meille ennakkomaksuna 10 kultaa ja jos onnistuisimme, hän varmistaisi, että meitä Syvävedessä todennäköisesti etsivät ryhmittymät eivät enää meitä häiritsisi.
Jälkiruoan aikana Jarlaxle pääsi häntä oikeasti vaivaavaan asiaan. Hän kysyi, olimmeko kuulleet henkilöstä, jota kutsuttiin nimillä "Tuliprinssi Skaldrenoxin karkottaja", "Krallkatorrixin Surun Kahleiden Murtaja" ja "Hopeisen Hunnun Ritarikunnan Valtiatar". Ne eivät soittaneet kelloa, mutta kun tajusimme kysyä hänen kansanomaista nimeään, joka oli Loviatar, tuli taasen kollektiivinen hupsista mieleen - varsinkin, kun isäntämme mainitsi, että ei edes Keisari Boggo ryhminen "vapauttanut" näin mahtavia olentoja seikkailujensa aikana. Kerroimme, että oli tosiaan tullut avattua väärä arkku, ja koska kyseessä paikka, jossa poloinen Barten oli menehtynyt, piirsimme hänen kartalleen ruksin lisäkaneetilla, ettei satunnaisilla vahingoilla olisi meille merkitystä. Jarlaxle vastasi tähän, ettei "voi välttyä ajatukselta, että teissä on jotain samaa, jotain oudolla tavalla tuttua. Aivan kuin jokin teidän taustalla olisi jokin voima, joka on hyvin samankaltainen kuin keisari Bogon ja hänen ryhmänsä taustalla." Lopulta kaiken muun puhetulvan jälkeen, joka sisälsi meille täysin tuntemattomia nimiä ja paikkoja, Jarlaxle kertoi, että Loviatar oli käynyt hänen hermoilleen nyt jo viikkojen ajan, ja miekkonen vaikutti jopa jokseenkin stressaantuneelta. Onneksi Loviatar oli nyt yhdellä hänen aluksistaan kaukana merellä katselemassa tähtiä. Toivottavasti mahdollisimman kauan. Tämän jälkeen hyvästelimme isäntämme ja palasimme majataloomme.
Seuraavan päivän vietimme matkavalmisteluissa, mahdollisimman matalalla profiililla. Ithielkin keskittyi vain lääkintälaukkunsa inventointiin ja uudelleen järjestelyyn. Aamulla Jared ja Steev lähtivät hakemaan karttoja, mahdollisia varjostajia tarkkailen ja pitkiä kiertoteitä tarkkaillen. Asiointi sujui nopeasti ja mutkattomasti, Gareth liittyi seuraamme. Omien sanojensa mukaan hän oli aiemminkin ollut kartoittamassa tuntemattomia alueita osasi kyllä pitää huolta itsestään, vaikka aseen näytti toimittavan jonkinlainen vaellussauva. Kokoonnuimme majatalomme edessä ja lähdimme ripeästi matkaan.
Viinitarhoja ja hautaholveja
Neljän päivän matka Tikarivuohon oli melko tapahtumaton. Saavuimme illan tullen määränpäähämme, päivä ennen kutsussa mainittua aikaa. Majoituimme kaupungin vartijoiden suosittelemaan majataloon. Aamiaisen jälkeen suuntasimme Veljeskunnan paikalliseen tukikohtaan, joka olikin sopivasti naapurirakennuksessa. Toveri Kapteeni Lammio otti meidät vastaan ja kertoi saaneensa käskyn päästää meidät asevaraston alempiin kerroksiin. Olimme kuin lapset karkkikaupassa, kun aseet, kilvet, kypärät ja panssarit vaihtuivat maagisiin versioihin. Matkaan tarttui myös pimeänäkö ja parannusjuomia. Kynsimiesten harmiksi maagista kynsilakkaa ei löytynyt. Paikallinen varustemestari itki verta, hänelle jättämänne muurikilpi ei tainnut olla hänen mielestään ihan reilu korvaus.
Toveri Kapteeni Lammio
Kun olimme asiallisesti varustautuneet, Lammio ilmoitti vielä, että saisimme kaikki – Remu pois lukien – ylennyksen, Jared nousi jopa suoraan vänrikin arvoon. Samalla hän pyysi Olegin mukaansa ja johdatteli tämän pieneen neuvotteluhuoneeseen, jossa olivat Olegin vanhemmat, isä Otto ja äiti Riga.
Kun omat ja sukulaisten kuulumiset oli saatu vaihdettua, he pääsivät asiaan, ja sanoivat päättäneensä, että tästä lähtien Oleg oli oikea mies kantamaan Cancea-suvun perintökeihästä. Keihäs oli hieno ja upea, metallivahvistettu ja vankan näköinen. Oleg hetken ihmetteli, kuinka oli hypännyt monien vanhempien sisarustensa ja muiden sukulaistensa ohitse, muttei jäänyt pohtimaan pitäisikö kunniasta kieltäytyä.
Sitten Oleg kertoi, miksi oli vanhempansa kutsunut tapaamiseen. Hän sanoi epäilevänsä haltioiden pyörittävän MEGA salaliittoa, jonka tarkoituksena oli palauttaa haltioille ikuinen elämä. Ja se tapahtuisi, kun lohikäärme kuoriutuisi maan päällä. Varmana tietona hän kertoi, että miespuolinen lohikäärme jo lenteli täällä jossain, haltioilla oli tiedossa kääpiöiden muinaisen mahtialasimen sijainti, johon riittävästi mahtia tuomalla voitaisiin ehkä avata portti ulottuvuuteen, josta naaras pääsisi maahan. Mutta koska osa tiedoista oli tunnetun manipulaattorin kertomaa, tarvittaisiin tiedoille riippumaton vahvistus, mieluiten Canceiden suvun moninaisten verkostojen kautta. Otto ja Riga katsoivat toisiaan pitkään ja puhalsivat, eivät varmaan olisi tällaista halunneet kuulla juuri eläkepäivien lähestyessä. He eivät siinä hetkessä oikein osanneet muuta sanoa kuin, että nyt pelataan sitten todella isoilla panoksilla. Tunnelmaa keventääkseen Oleg antoi äidilleen Sularämeen alkemistin alkemialla valmistavan kultaisen ruusun, kaikkien muistamatta jääneiden menneiden ja tulevien äitienpäivien kunniaksi. Tapaaminen päättyi kyyneliin.
Illan hämärtyessä lähdimme viinitarhoille, jo saapuessamme olimme huomioineet pienen kylän, jossa oli kuusi päärakennusta apurakennuksineen, sekä valtavat rypäleviljelmät. Tobby kävi tiedustelemassa missä oli kohteemme tila nro 6, joka sattui olemaan sopivasti laitimmaisena. Kun kello oli parhaan arviomme mukaan puoliyö, lähdimme etenemään hiljalleen eteenpäin, päätalosta vilkahteli silloin tällöin valoa. Oleg sai vahvan etiäisen siitä, että olimme menossa väijytykseen, joten vuoropuhelun sijaa levittäydyimme talon ympärillä ja Joe koputti kilvellään oven auki. Melko sekasortoisen taistelun jälkeen talossa makasi kuolleena neljä ryöväriä ja yksi koira, sekä ladossa kaksi ryöväriä lisää ja toinen koira. Joen olemus miehistyi jälleen, kun toinen koirista oli päässyt puraisemaan muikean haavan hänen poskeensa.
Kun taloa pengottiin mahdollisesti piiloutuneen isäntäväen löytymisen toivossa, ulkona vartiossa ollut Sarkhan huomasi taloa lähestyä haltian, joka vastasi Jarlaxlen kuvausta Darfin Floshinista. Hän ottikin tilanteen nopeasti haltuunsa, kertoi huolehtivansa – rahamassiaan kilistellen - ettei kukaan kyläläisistä ollut nähnyt mitään, ja huomenna klo 9 – 10 illalla, vartijat kertoisivat ryhmälle, minne mennä, kun he tulisivat paikalle mukanaan kuormallinen pilaantunutta lihaa. Ja se oikea asia, minkä takia hän oli apujoukkoja pyytänyt, oli se, että tilan omistaja, hobittirouva Helmi Sananpää oli ollut jo yli kuukauden kateissa. Hän maksaisi ryhmälle 4 kultaa per päivä per henki, jos he selvittäisivät mitä oli tapahtunut. Oman asemansa vuoksi hän ei voisi tutkimuksissa ottaa minkäänlaista näkyvää roolia. Lisätietoja olisi saatavilla viiden päivän kuluttua, mutta palkka alkaisi juoksemaan heti. Tässä haisi monikin asia, mutta kun Jaethal ei ollut varsinaista määräpäivää asettanut, niin miksipä ei.
Kannoimme ruumiit ladon, joka oikeasti toimi viinivarastona, kellariin ja lähdimme majataloon koisimaan. Aamulla vuokrasimme vankkurit ja pari pakkaa mustaa kangasta ja illalla palasimme tilalle numero 6. Suojasimme vankkurit kankaalla parhaamme mukaan, nostimme ruumiit kyytiin ja peittelimme ne kankaalla. Portilla salasana toimi, ja meidät ohjattiin läheiselle sikatilalle. Siellä oli työväki valmiina odottamassa, he poistivat ruumilta kaiken metallisen ja heittelivät jälkeen kalmot ja peitekankaat sikojen pilttuuseen. Tämän kylän aamiaispekonit jäivät nyt pois ruokalistalta. Seuraava päivä kuluikin, kun kuurasimme parhaamme jälkeen verijälkiä pois lattialankuista.
Pesu-urakan jälkeisenä päivä olimme lopettelemassa aamiaista, kun lähetti toi kirjeen Flosinilta, hän pyysi meitä liittymään seuraansa aamiaiselle läheiselle tornille. Tässä vaiheessa olimme jo myöhässä toivotusta ajasta. Kun pääsimme perille, hän kovin ihmetteli epätarkkuuttamme, vieritimme syyn lähettipojan niskaan. Tuhinasta päätellen hän saisi asiasta kuulla myöhemmin. Darfin Floshin esitteli meille seuralaisensa rouva Tan Jian, joka oli paikan emäntä. Rakennus sekä hautapaikka että museo. Kun sovelias aika kevyttä keskustelua oli kulunut, rouva kertoi, että hautakammiot oli vallannut joku voima tai olento. Yksi kaupungin vartioista oli jo kuollut. Lupasimme luonnollisesti käydä katsomassa tilannetta. Holvin ulkopuolella oli vartiossa yksi miehistä, joka oli holviin tunkeutunut, hän kertoi, että siellä kylä ja pelottava tunnelma, holvin ulkopuolella oleva valo ei päässyt holviin saakka, mutta sisälle viedyt lyhdyt toimivat normaalisti, kukaan heistä ei oikeastaan ollut nähnyt minkään liikkuvan, eikä kuolleessa vartijassa ollut väkivallan jälkiä. Lähdimme majataloon vetämään haarniskaa niskaan.
