[Edellinen osa]
[Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]
Boran Erseregion: Kuuhaltia, joka nuoresta ulkomuodostaan huolimatta on kokenut... Niin, kokenut mikä? Hyppii talojen katoille ja niiltä alas. Lahjoo Joeta Joen omilla kultarahoilla.
Egan Folkor: Pieni suuri maahinen. Ruoanlaitto ei ole tonttuilua vaan vakava asia. Perheen kuudes lapsi. Peruna! Paistettuna!
Elmer Daenelis: Haudanryö... Arkeologi, joka tuo mukanaan auringonvalon pimeimpäänkin soppeen. Aurinkohaltia ei anna valonsa sammua pimeässäkään. Paitsi maagisessa pimeydessä.
Joe Smooth: Ihmismetsästäjä, joka metsästää eläimiä. Pukeutuu epätavallisen tummaan metsästysasuun. Kadonneiden kupari- ja tinakolikojen pelastaja.
Oleg Cancea: Vannoutunut Veljeskunnan mies. On kenties takarivin mies, tai voihan keihästä tietysti heittääkin. Ohjesäännön mukaan mennään tilanteessa kuin tilanteessa. Johtaja-ainesta?
Arnoul Maanala 1: Taisteluvasarahobitti. Täys. Metalli. Vaippa. Ja tietysti muukin varustus on täyttä metallia. Lanseerasi taktisen termin "hidastempoinen rynnäkkö".
Jarod: Maallikkosaarnaaja, jonka saarnat ovat usein teemasta "omaisuuden uusjako". Kurkku tuntuu olevan kultaa. Lanttukin leikkaa aika usein.
Barten Mart (NPC): Keski-ikäinen mykkä veteraani, jonka erikoisalaa on katkenneiden raajojen erilleen jättäminen. Tunnetaan myös ansioituneena kenttälääkärinä. Tuntee yrttejäkin. Ryhmän matkakassa. Kummassa taskussa on ryhmän ja kummassa omat rahat?
Siirryimme Daranin hedelmätarhaan, josta löysimme tyylikkäästi harmaantuneen ja ikääntyneen, mutta edelleen timmissä kunnossa olevan miekkosen karsimassa omenapuita. Tämä työ toki täytyi suorittaa yläruumis paljaana, pitäähän kylän tyttösillä olla jotain katseltavaa. Jared esitti kauppiastarinansa, ja Daran siihen lähti mukaan, vaikka molemmat tiesivät että toinenkin tiesi millä asioilla ollaan. Pikaisesti siinä päädyttiin testailemaan Daranin siideriä ja vaihtamaan seikkailutarinoita. Kun häntä pyydettiin osallistumaan eittämättä tulossa olevaan kohtaamiseen Punaviittojen kanssa, hän kieltäytyi, mutta sanoi olevansa hengessä mukana. Ehkä hänellä oli liikaa menetettävää, tai arvioi mahdollisuutemme olemattomiksi.
Päätimme laittaa kipinöitä pönttöön ja lähdimme Naelan talolle häätämään sen vallanneen juopporemmin. Se meni aikamoiseksi solvauksien huutokilpailuksi, joka ratkesi vasta kun Arnoul alkoi pyörittämään sotavasaroitaan sen näköisenä että kohta lävähtää. Miekkosen poistuivat, ja jatkoivat kostouhkauksien huutelua. Joe seurasi heitä turvallisen etäisyyden päästä ja näki näiden menevän Nukkuvaan Jättiläiseen, ja kohta sieltä viipotti pari punanuttua kohti Tresendarin Kartanoa. Joe kävi välittämässä tiedon meille muille, sovimme että Boran jäisi kyttämään sopivalle tähystyspaikalle ja tuli hälyttämään sitten kun isompi joukko lähestyisi. Me muut linnoitimme sillä välin taloa, vaikka sille paljon ollut tehtävissä. Vähän toivoimme että kyläläiset rohkenisivat avuksemme, mutta vain Sildar Veljeskunnan miehenä jäi paikalle.
Hermostuneen odotuksen jälkeen, yön tullen Punaviitat saapuivat useamman kymmenen vahvuisena joukkona soihtukulkueessa. Joelta oli näköjään Ohjesäännön lisäksi lukematta Veljeskunnan Taistelutaktiikoiden Käsikirja ja päätti että alivoimaisen ryhmän paras tapa käyttää yllätyksen suoma etu on ampua varoituslaukaus. Sen seurauksena tulinuolet alkoivat ropista talon katolle läheisen ladon kupeesta, jonne Punaviitat olivat syöksyneet turvaan.
Boran ehti aikansa heitellä nuolia pois katolta, mutta rakennus oli liekeissä. Käytimme savua ja tulta apuna ja suoritimme taktisen vetääntymisen. Ja nyt kun Punaviitat oli houkuteltu pois päämajastaan, se olisi varmasti lähes tyhjillään. Kohti Tresendarin Kartanoa siis. Pikaisesti löysimme metsästä Karpin kuvaileman luolan, sidoimme hevoset ja varustauduimme luolan tutkintaan.
Luolaa noin kolmekymmentä metriä edettyämme haistamme lievän mätänevän lihan tuoksun ja lopulta suurehkoon tilaan jota halkoo rotko, jonka ylittää kaksi siltaa. Kaksi suurta pilaria pitävät kattoa kasassa. Ensimmäinen silta näyttää epäilyttävän huteralta, ja sen kohdalla rotkon pohjalla on puoliksi syöty ruumis, Sildar tunnistaa hänet kadonneeksi puusepäksi Thel Denrariksi.
Ylitämme rotkon toisen sillan kohdalta, kun pilarin takaa astuu esiin outo hahmo, se puhuu meille mentaalisesti ja vaatii tuoretta lihaan. Kertoo vartioivansa luolaa ja saavansa siitä hyvästä Punaviitoilta lihaa palkkioksi. Lupaamme tuoda täydennystä lihavarastoon ja se päästää meidät jatkamaan. Saavumme varastoon, josta tavanomaisen roinan lisäksi löytyy iso pino majavannahkoja. Jos mitään muuta ei löydy, niin ottaisimme ne vaivanpalkaksi. Lisäksi löytyy kaksi salaovea. Ensimmäisen takana on pieni huone, jossa on kaksi ovea. Ensimmäisen takaa löytyy asevarasto ja toisen krypta, jossa on kolme arkkua. Mitään sen suurempaa mielenkiitoa herättävää ei kuitenkaan löydy. Kryptasta tie jatkuisi vielä, mutta päätämme ensin käydä tutkimassa toisen salaovista.
Salaoven takaa löytyy lyhyet portaat jotka päättyvät umpikujaan, ja yllättäen pienellä etsinnällä löytyy seuraava salaovi. Tila on niin ahdas että vain yksi kerrallaan pääsee ovesta sisään, Arnoul johtaa joukko ja Oleg heti hänen takanaan. Huoneessa istuu pöydän äärellä mies, naulakossa roikkuu punainen viitta, ja pöydän vierellä seinään nojailee lasinen sauva. Kun mies lähtee tavoittelemaan sauvaa Arnoul hyökkää hänen kimppuunsa, mutta liukastuu ratkaisevalla hetkellä jolloin takaa tuleva Oleg keihästää Punaviitan kuoliaaksi.
Kun Sildar pääsee huoneeseen hän painaa kasvonsa kämmeniin, kuollut mies on hänen kadoksissa ollut ystävänsä Iarno Albrecht. Huoneesta löytyy pino todisteita sekä siitä että Iarno oli Lasisauna, että yhteistyöstä Punaviittojen sekä örkkien Piikkikita-klaanin välillä. Huoneessa olevasta arkusta löytyy ihan mukava summa rahaa ja jalometalleja jaettavaksi. Joen jakaessa kolikkoja – Elmarin tarkasti vahtiessa – Jared yrittää herättää keskustelua siitä olisihan tuota Lasisauvaa ollut ihan mukava päästä kuulustelemaankin. Pysäyttävä on voima pysäyttävää voimaa.
Itse sauva antaa apuja puolustukseen, ja Barten käärii sen kankaaseen ja ottaa kantaakseen. Lasisauvan työhuoneesta on ovi laboratorioon, jossa varmasti olisi kaikenlaista mielenkiintoista, mutta arvioimme että Naelan talolla olevat Punaviitat ovat hiljalleen palaamassa tukikohtaan. Seuraavassa huoneessa on kuusi ympäripäissään olevaan vahtimiestä, heistä ei ole meille vastusta. Sitten vastaan tulee sotilaiden makuukammari, jonka lattialla istuu harvinaisen surkean näköinen hiisi. Se sanoo nimekseen Lurppa ja pyytää apua, tuntee kuulemma linnoituksen jokaisen salakäytävän. Meistä tuntuu että onnemme ja aikamme kartanolla on tullut täyteen, joten otamme Lurpan kantoon, poistumme luolasta siirrymme turvallisen etäisyyden päähän Phandalinin eteläpuolelle odottamaan uutta päivää.
Leirissä Lurppa kertoo kuuluvansa Piikkikitoihin, mutta ei kykene millään lailla tarkemmin kertomaan missä klaanin tukikohta on, vain että pohjoisessa. Vartijat ja kartanossa silloin tällöin vierailleet örkit olivat vain kiusanneet häntä ja laittaneet tekemään kaikki kurjimmat työt. Hän pyytää päästää ryhmäämme, oikeastaan anelee, mutta laitamme hiiden jatkamaan kohti länttä. Sai sentään pitää henkensä.
Aamulla suuntaamme ensin kylämestari Harbinin puheille, Jared kertoo hänelle uutiset ja pistää miekkosen lupaamaan että loput Punaviitat laitetaan aisoihin ja heidät pakotetaan rakentamaan Naelian talo entistä ehompana uudestaan. Kylämestari kykenee vain nyökyttelemään. Sitten noudamme Halialta palkkiomme ja suuntaamme Kievariin. Sinä iltana selkään taputtelijaa ja tuopin tarjoajaa riittää.
Yhdessä vaiheessa iltaa kylän parantaja Sisar Garaele tulee juttusille, ja alkaa kertomaan tarinaa muinaisesta mahtavasta parantajasta Helläjousesta, jonka loitsukirjaa hänen sisarkuntansa oli etsinyt jo aikoja. Heidän tietojensa mukaan kirja olisi, tai ainakin jonkin vihjeen sen olinpaikasta voisi tietää Agathe niminen nainen. Ongelmana vain oli se että Agathe on banshee. Mutta sopivasti lahjomalla ja imartelemalla hänet voisi saada puhumaan. Sisar tarjoaa hopeista kampaansa lahjaksi Agathelle jos ryhmä ottaa tehtävän vastaan. Agathan asumus olisi Kaninmarjan raunioiden lähellä, ja kartan mukaan reitti sinne Traakin Rakan läheltä, jonka lähistöllä nähdyistä örkeistä oli kylämestarin seinällä olevan ilmoituksen mukaan luvassa palkkio. Päätimme yhdistää nämä asiat ja puhdistaa hetkeksi Phandalinin pölyt jaloistamme.
Illan kemut venyivät sen verran myöhäisiksi, että ihan auringon ensisäteiden aikaan emme olleet vankkureitamme pakkaamassa. Rahamme ei edelleenkään kelvannut paikallisille kauppiaille, vaan he varustivat pienen retkikuntamme omasta pussistaan.
Pari tapahtumatonta päivää myöhemmin saavuimme Vanhan Pöllön Kaivolle, jälleen yhdelle alueen rauniosta, josta olisi hyvä ottaa suuntima Traakin Rakan oletettua sijaintia. Siellä näimme jotain odottamatonta, ryhmän zombeja kaivamassa kuoppaa. Lähestyimme laumaa aseet esillä, kun tajusimme että he olivat vain zombiksi naamioituneita ihmisiä. Kuopan vieressä oleva teltta olisi varmasti myös ollut ihan hyvä vihje siitä, että kaikki ei sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää. Teltasta ilmaantui ilman naamiointia oleva miekkonen, joka esittäytyi arkeologi Hamun Kostiksi. Kun sanoimme olevamme örkkijahdissa, hän rentoutui ja kertoili siinä sitten teekupposen ääressä mitä paikan historiasta tiesi ja toivoi löytävänsä. Zombiemaalaukset olivat osoittautuneet hyväksi keinoksi pitää örkit loitolla. Hänen avullaan saimme vähän kavennettua etsintäaluettamme. Tutkittava alue ei vaikuttanut vankuureille sopivalta, joten saimme luvan jättää ne leiriin. Jatkoimme matkaa kiitettyämme tiedoista ja teestä.
Aikamme vuoristoa haravoituamme, saimme näkyviin luolan suuaukon, ja kaksi örkkiä jotka vartoivat sisäänmenoreittiä, jonkun matkaa suuaukon ulkopuolella. Onnistuimme hoitelemaan vartijat riittävän äänettömästi, tai ainakaan luolan suunnalla ei näkynyt merkkejä, että hälytys olisi annettu. Egan hoiti tiedustelun, heti suuaukon jälkeen olisi suuri kivipaasi, jonka molemmin puolin pääsisi yksi kerrallaan luolaan. Äänistä päätellen paaden takana olisi vähintään yksi vartija.
Suunnitelman mukaan Egan kiipeäisi paaden päälle antamaan tulitukea, iskujoukko rynnisi vartijan ohitse muodostamaan rintamaa, ja jälkijoukko hoitaisi vartijan. Muuten hyvä, mutta vartija onnistui sitomaan Arnoulin taisteluun ja tukkimaan toisen reitin. Uudelleen järjestäytyminen otti aikansa ja örkit olivat täysissä varustuksissa kun pääsimme sisään. Tilanne meni huonommaksi kun paikalle maa täristen juoksi peikko ja kaksi jättiä. Peikko joutui Eganin tulivasaman kohteeksi, joka onnistuikin yli odotusten. Peikko katosi syntyneeseen infernoon ja jäljelle jäi vain pieni määrä sulaa metallia. Seurasi pitkä ja verinen taistelu jonka seurauksena viholliset olivat yhtä örkkiä lukuun ottamatta kuolleet, ja me enemmän tai vähimmän haavoittuneita. Bartenilla riitti hommia karsia meidän suunnilleen kasaan.
Luolan perältä löytyi – ihan oikeasti – yksimastoinen laiva. Masto paikallaan, tottakai. Kun tätä oli aikamme ihmetelty, Jared otti Boran tulkkinaan eloon jätetyn örkin kuulusteltavaksi. Hän kertoi heidän olevan merirosvoja, Jaredin ilmeen mukaan Boranille oli sattunut käännösvirhe. Mutta ei, örkki kertoi heidän varastaneen laivan joelta muutaman päivän matkan päästä, kantaneet sen luolalle, jätit olivat poistaneet paaden ja maston, laiva oli kannettu sisään ja masto isketty takaisin paikalle. Ja tosiaan, se oli lyöty pohjasta läpi. Joten merirosvoja, miksipä ei. Kun kaveri vielä sanoi olevan Moninuolen heimosta, eikä tiennyt Piikkikidoista mitään, Jared päästi hänet päiviltä.
Keräsimme örkkien korvat tapporahoja varten ja pengoimme laivan, saaliiksi ja vähän pikkuhelyjä. Toki nekin Joelle kelpasivat. Palasimme Kaivolle hakemaan vankkurimme, kerroimme Hamunille luolan tapahtumat ja jatkoimme matkaa kohti Kaninmarjaa.
Saamiemme ohjeiden mukaan meidän oli helppo löytää Agathan mökille johtavalle polulle. Metsä synkkeni ja hiljeni samalla kun polku mutkitteli syvemmälle puiden sekaan. Oksista roikkuu raskaita köynnöksiä ja sammal peittää oksia; ilma on huomattavasti viileämpää kuin raunioituneessa kylässä. Polun mutkan ja puiden takaa paljastuu valtavan puun jäänteet. Ympäröivät puut ovat kiertyneet ja vääntyneet jäänteiden ylle kupumaiseksi suojaksi ja varjoksi. Puun ”kannon” sivulla on oviaukko puun sisään. Astuessamme sisään huomaamme, että puun kanto on koverrettu ontoksi ja sisällä on epätavallisen varjoisaa ja pimeää.
Onton kannon sisuksissa on eräänlainen koti. Kammio on kalustettu; sisällä on metallinen arkku, astiahyllykkö, pöytä ja lepotuoli pöydän päässä; kaikki ilmeisesti haltiatekoa.
Samalla sisällä oleva ilma viilenee entisestään, ja hengityksemme huurustuu. Kylmyys tuntuu pureutuvan syvälle, ja tuo mukanaan kammon tuntua. Sivulla, arkun yllä, leijuu pieni, kylmän valkea valo, joka nopeasti ottaa haltianaisen muodon, jonka pitkät hiukset ja kaapu heiluvat näkymättömässä tuulessa, jota emme tunne. Nainen näyttää kauniilta, vaikka hänen kasvonsa ovatkin vihan vääristämät.
Nainen sanoo: ”Typerät kuolevaiset! Mitä tahdotte täältä? Ettekö tiedä, että minun etsiminen on sama kuin kuoleman etsiminen!”.
Kuten olimme sopineet, Jared hoiti puhumisen. Miehestä paljastukin melko simasuu, aikansa lirkuteltuaan emäntämme kauneudesta ja lempeästä luonteesta hän ojensi tälle Garaelen kamman pienenä huomaisuuden osoituksena. Agatha leppyi ja salli meidän esittää asiamme. Jared kysyy Helläjousen loitsukirjasta, Agatha kertoo vaihtaneensa sen Iriaeborin Tsernothin kanssa pari vuosisataa sitten. Hän ei tiedä, mitä kirjalle tapahtui sen jälkeen.
Olimme saaneet tarvitsemamme johtolangan ja poistuimme pakittaen paikalta. Sitten suunnaksi Phandalin.
Olimme vajaan päivämatkan päässä Phandalinista, kuljimme melko hyväkuntoista tietä pitkin, Oleg ja Arnoul olivat ratsuineen edessä tiedustelijoina, kun heiltä näkemättä jääneet kuusi örkkiä ampuivat kohti pääjoukkoa. Barten otti useamman nuolen itseensä ja tippuu henkihieverissä rattailta. Oleg ja Arnoul pääsevät toteuttamaan itseään laukatessaan avomaalla rynnäkköön kohti örkkirivistöä. Nämä olivat tavallista suurempia ja sitkeämpiä, mutta ylivoiman vuoksi saamme ne lopulta hengiltä. Vankeja ei siinä tohinassa ehditty ottaa.
Barten oli ehtinyt imeä hätäpakkauksestaan kaikki mahdolliset parannusjuomat, niillä hän osti itselleen sen verran aikaa että sai vuodot tukittua. Hän viittoi meille ettei häntä saisi liikuttaa vuorokauteen tai haavat aukeaisivat uudestaan, ja sitten hän olisi paaripotilas kunnes löytyisi joku riittävän taitava parantaja. Rakensimme suojaleirin parantajan ympärille.
Joe kävi penkomassa örkkien ruumiit, ja löysi yhden heistä taskusta etsintäkuulutukselta vaikuttavan lappusen, jossa komeili epäilyttävän paljon Bartenin näköinen kaveri. Örkeillä oli Piikkikitojen tunnukset.
Kun se oli potilaan kannalta turvallista, nostimme hänet vankkureihin ja jatkoimme matkaa. Ilman parantajaa meidän muiden saamat olivat jääneet vaille asianmukaista hoitoa, joten olimme sangen puolikuntoinen ryhmä.
Kun pääsimme kylään, veimme Bartenin suoraan Sisar Garaelen luokse saamaan hoitoa. Hänen pikaisen diagnoosin mukaan Barten voisi jatkaa matkaa huomenna. Kun Sisar on saanut työnsä tehtyä, kävimme läpi tapahtumat Agathan kanssa. Sisar Garaele tuntuu olevan tyytyväinen saadessaan kuulla Helläjousen loitsukirjasta, ja hetken vaitiolon jälkeen hän kertookin ryhmälle organisaatiosta, johon hän kuuluu. Harpistit haluavat tuoda positiivista ja hyvää muutosta tiedon ja salavihkaisuuden avulla. He eivät halua missään nimessä suoraa ja millään tavalla väkivaltaista toimintaa. Kuuntelimme esittelyn kohteliaasti ja vähintään yhtä kohteliaasti sanoimme ei.
Odottaessamme Bartenin toipumista Jared käy hankkimassa vankkurit täyteen kauppatavaraa Ikikesässä myytäväksi. Halia on ottanut haltuunsa ne Punaviitat jotka, suostuivat kumartamaan uutta johtajaa, muille on käynyt miten on käynyt. Mutta kaikesta näkee että toivo on palannut Phandaliniin. Siinä samalla Halia tarjoaa ryhmälle töitä hänen alaisuudesaan; kuulemma hän kuuluu ryhmään, joka hyvin vaikutusvaltaiseen ryhmään, joka haluaa varmistaa ennen kaikkea ryhmän edun ympäri Kalparannikkoa. Hän kutsui ryhmää Mustaksi Verkostoksi. Jared pohtii tarjousta hetken, mutta kieltäytyy sitten kohteliaasti ja lupaa vielä miettiä asiaa. Tietäähän Jared keneen pitää ottaa yhteyttä, jos mieli sattuu muuttumaan.
Aamulla lähdemme kohti Ikikesää, jonne saavumme kahta päivää myöhemmin. Perille päästyämme meidät kutsutaan melkein välittömästi Toveri Machelan ja muun neuvoston eteen antamaan raporttia. Jared käy retken tapahtumat läpi seikkaperäisesti, ja silti neuvostolla on esittää tukku tarkentavia kysymyksiä. Paljon asioita on edelleen pimennossa ja uusia ihmetyksen aiheita noussut pintaan. Arnoul ja Oleg joutuvat puolestaan selittämään näkemyksiään kiinniottotilanteessa tarvittavasta voimankäytöstä.
Lopuksi Machela päästää ryhmän lepoon, ja kertoo vielä levinneistä huhuista joiden mukaan lohikäärmeistä olisi saatu havaintoja kaukana idässä. Onnistuu tosin vielä sivulauseessa pohtimaan josko moisia otuksia koskaan on ollutkaan… Kapinallista ajattelua, pohtii Oleg hiljaa mielessään.
Jatkuu seuraavassa osassa!
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen, T. Kotiranta ja GM Kuittaa.