Uudisraivaajat 26
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Puu kaatuu
Ryhmä lähti taivaltamaan kohti druidien temppeliä, parin viikon matkan aikana ei kovin kummoisia tapahtunut, mitä nyt joukko sotapeikkoja hyökkäsi leiriin, mutta ne vetäytyivät taistelusta melko pian, molemmin puolin tuloksettoman iskujenvaihdon jälkeen. Ja leiriytymisvarusteet tuhoutuivat jälleen kerran kun ne jäivät tällä kertaa maanvyöryn alle.
Druidien kukkulalla Taimi taipuili tuulessa yksinäisen druidin pitäessä sille seuraa, tuoreet hautakummut kertoilivat että asiat ovat melkoisen huonolla tolalla. Kun Malantur jututti miestä selvisi että hän oli uhrannut kaikki toverinsa vuodattamalla näiden veren taimen juurelle, ja käsivarsista päätellen oli jo hyvän tovin viillellyt itseään. Mutta Taimi ei ollut osoittanut elonmerkkejä. Tästä druidilta oli iso ratas päässyt pahasti putoamaan paikaltaan.
Miekkonen oli sitä mieltä että Bogon tulisi seuraavaksi vuodattaa elämännesteensä taimelle. Hobitti lähtikin alistuneen näköisenä kulkemaan druidia kohti, mutisten drowiksi muutaman sanan vierellään olleelle Drulille. Kun druidi nosti tikarinsa kohti Bogon kurkkua tämä tökkäsi veitsensä vastustajan vatsaan, samaan aikaan Drul hyppäsi druidin selustaan ja iski tämän maahan. Malantur antoi sauvallaan ikuisen rauhan hullulle sielulle.
Kun oli varmistettu ettei Taimessa todellakaan ollut enää maagista elämää se kaivettiin maasta, ja juurimukulan kätköistä löytyikin jokin keltaiseen metalliverkkoon kätketty esine. Akateemikkojen pohtiessa verkon olemusta Pain repäisi sen auki ja Sielutoteemin palanen tipahti maahan. Se oli verenpunainen, ja Malanturin koettaessa saada sen kertomaan Syntymättömien Sielujen Linnakkeen sijainnin hän kuulikin vain päässään käskyn 'Anna minulle verta…' Ja jälleen koru tippui maahan.
Myllyhoito ja muut katkaisumenetelmät
Kun hetki jos toinenkin asiaa oli pohdittu päädyttiin seuraavaan ratkaisuun: ensin pois sekametsästä, sitten vuorokausi leirinuotiolla jotta Galadrielin sauva oppii tunnistamaan paikan, ja tämän jälkeen Malantur pomppaa sen avulla kysymään apua Eolilta. Ja hämmentävää kyllä, suunnitelma toteutui. Eol sanoi että hänen pitäisi "kuivattaa" toteemia noin viikon ajan jotta sen verenhimo saataisiin talttumaan. Tunnistamaton metalli oli krekoraa, ainetta joka suojasi taikuudelta ja oli pitänyt toteemin palasen toimintakykyisenä Kuunkiven räjähtäessä. Malantur palasi seuraavana päivänä nuotiolle uusien retkeilyvarusteiden kera ja ryhmä teki paikasta miellyttävän viikon leirilomaa varten. Sitten Malantur pomppasi hakemaan toteeminpalasen takaisin. Samalla hän sai Eolilta pari nuolta jotka voisivat tulla tarpeeseen lohikäärmettä vastaan. Sauva on ihan näppärä yhden miehen liikkumismuoto, vaikka vuorokauden latausaika vähän turhan pitkä tiukkoihin tilanteisiin onkin.
Wainamrunin hellässä huomassa Sielutoteemi alkoi jälleen sykkimään tietä kohti vampyyrisiskosten metsän keskellä olevaa tulivuorta. Hyvä että kaikki palaset olivat sentään samaa mieltä sisäänkäynnin sijainnista. Pitkällä marssilla oli turhankin paljon aikaa pohtia selviytymisen mahdollisuuksia, aseistuksena käytännössä pelkkiä ritsoja ja vastassa lohikäärme joka majailee jollain tuntemattomalla tasolla mistä ei taas tiennyt yhtään miten maailma siellä makaisi. Ihan hyvältä näytti.
Vaan kun tarpeeksi valittaa niin enkelitkin saattavat kuulla. Viimeisellä leirinuotiolla ennen tulivuorelle kiipeämistä Angela yhytti ryhmän. Hän halusi palkita Bogon valkeuden palauttamisesta Saarelle, ja ripusti tämän kaulaan amuletin jonka vaikutuspiirissä kaikki hänen liittolaisensa tuntisivat itsensä rohkeimmiksi ja taitavimmiksi ja kaikin puolin paremmiksi. Angela myös kertoi ulottuvuudesta johon he olisivat matkalla, positiivisen energia tasosta.
Siellä olisi niin kirkasta että ryhmän pitäisi suojata silmänsä kyetäkseen näkemään mitään, lisäksi elinvoima kasvaisi siellä jatkuvasti erittäin nopeasti. Jopa niin nopeasti että melko pian ihminen räjähtäisi sisältäpäin kun keho ei kestäisi kaikkea sitä voimaa. Angela sanoi että lohikäärmeen kaverina olevat demonit olivat ratkaisseet ongelman laittamalla ranteisiinsa jousen avulla pyöriviä teriä, kuulostaa sangen kivuliaalta. Eteneminenkin olisi hiven poikkeavaa, siellä ei kävellä vaan tiputaan. Jokaisen pitää päättää mistä suunnasta haluaa painovoiman itseensä vaikuttavan ja sitten lähtee tippumaan siihen suuntaan, ja vieläpä melko nopeasti.
Angelalta yritettiin nyhtää jokainen tiedon murunenkin ennen hänen poistumistaan, mutta yhteen kysymykseen hänkään ei osannut vastata; Miten sieltä pääsee pois?
Metallimiehet
Pienen kipuamisen jälkeen toteemi oli johdatellut ryhmän suuren luolan sisäänkäynnille, aukko oli täynnä paksua hämähäkinseittiä. Elric sytytti narut tuleen ja savun hälvettyä ryhmä tunkeutui sisään. Lyhyen käytävän päässä avautui valtava onkalo jonka toisessa päässä käytävä jälleen jatkui. Onkalon poikki kulkiessa kuului kuinka hämähäkit liikkuivat katossa tukkimaan takaisin ulos menevää käytävää. No, jos kotimatkalle lohikäärmeensurmaajina päästäisiin niin pari hämistä varmasti antaisivat tietä, hyvällä tai pahalla.
Käytävä jatkui eteenpäin, se tunnistettiin kääpiöiden tekemäksi. Käytävän sulki metalliovi jossa olevan tekstin vain Pain tunnisti, Karharaz, se ei sanonut kenellekään mitään. Ovi liukui Painin työntämänä syrjään ja käytävä jatkui samanlaisena. Sieltä täältä löytyi rautapatsaita erilaisten roikkuvien ketjujen tai vipujen läheltä, sekä erilaisia laskuportteja. Jonkunlaisia ovenavaajia, kunhan vaan löytyisi niiden virtanappi.
Jonkun aikaa käytäviä koluttuaan ryhmä löysi itsensä valtaistuinsalista, siellä istui teräsgolemi kahden metallimiehen vartioidessa vieressä ja muutaman muun patsaan jököttäessä ympäri huonetta. Patsas valtaistuimella alkoi puhumaan, tällä kertaa ei kauheasti tarinaa pitkän kaavan mukaan isketty vaan kerrottiin että lohikäärmettä oltiin tultu tappamaan. Patsas innostui, olikin arvannut että kelpo aseita oltiin vailla, harmi vaan että kauppa kävi kovasti hiljaisesti nykyään.
Hiljalleen tarina siitä keriytyi auki, miekkonen oli tämän kääpiökauppalan päällikkö. Olivat vaan tyhmyyksissään menneet tekemään niin älykkään koneen että se oli onnistunut kehittämään itselleen mielisairauden, ja edelleen tullut hulluksi. Ja sitten tehnyt kaikista kauppapaikan kääpiöistä tällaisia kuin he nyt olivat. Karharaz oli koneen nimi. Päällikkö sanoi että koneen tuhoutuessa he saisivat vapautensa, ja kiitokseksi siitä ryhmä saisi heidän asekammionsa sisällön, siitä olisi varmasti hyötyä tuleviin koitoksiin. Ihan vaan koneen tuhoamista silmällä pitäen sopisi käydä katsastamassa viereisestä huoneesta hänen tyttärensä varustus.
Huoneessa oli arkku josta löytyi vähän aseistusta, kilpi ja sen sellaista hyödyllistä, sekä vanhalla kääpiökielellä kirjoitettu päiväkirja. Pain oli ainut joka sitä kykeni lukemaan, joten kovin syvällistä tulkintaa asiaan ei irronnut, mutta vaikutti siltä että kirjoittajan isä oli ikuisen elämän tavoittelussaan hiljalleen lipsumassa kohti mielipuolisuutta…
Ryhmä eteni valtaistuinsalista alempiin kerroksiin, sieltä löytyi useampia vaijerihisseillä toisiinsa liitettyjä tasoja, jähmettyneitä metallimiehiä siellä täällä, ja kaikenlaista erinomaisesti varustettuun sepän pajaan kuuluvaa tarviketta ja härväkettä. Jonkun aikaa sokkeloisessa käytäväverkostossa hortoiltuaan ryhmä avasi oven jonka takan odotti parisataa metriä syvä pudotus hehkuvaan laavaan, sekä ohut käytävä samalla korkeudella olevalle saarekkeelle laavan keskellä, ja siellä ilmaa takoi parimetrinen mithrilgolemi, Karharaz.
Ovi vedettiin kiinni ja pidettiin pikainen taktiikkapalaveri. Ahneimmat olivat jo laskeneet kuinka monta himomiekkaa golemista saisi taottua, mutta ikuisena diplomaattina Sigurd vaati että myös metallimiestä kuultaisiin. Huoneeseen tunkeuduttiin tällä kertaa toisesta ovesta ja ampujat kävivät asemiin saarekkeen laidalle Sigurdin mennessä mättäjien kanssa jutustelemaan. Karharaz onnistui vakuuttamaan ryhmän siitä että kääpiöpäällikkö oli itse asiassa muuttanut itse itsensä sellaisiksi kun oli, eikä golem voinut vahingoittaa luojaansa. Mutta jos hänen isäntänsä kuolisi, olisi hän vapaa tekemään mitä vain, vaikkapa lähtemään lohikäärmejahtiin. Ja näin helposti tapporyhmän kohde vaihtui. Annetut lupaukset alkoivat olemaan vain kuiskauksia tuulessa.
Ennen valtaistuinsaliin palaamista ryhdistäydyttiin ja laadittiin hieno taistelusuunnitelma, se tosin kolahti kiville kun Malanturin loitsu ei tehonnutkaan. Sitten olikin vähän vaikeampaa, Cülinde ja Drul pääsivät nuijimaan Päälliköä muiden pidätellessä voimalla päälle ryntääviä henkivartijoita parhaansa mukaan. Käytävissä kaikuvat raskaat askeleet kertoivat että lisäjoukkoja oli tulossa lisää. Onneksi Cülinde sai läpi niin painavan iskun että Päällikön metallikuori mureni, ja hän muuttui hulluna huutavaksi haamuksi. Tahtoi kovasti kaikkien jakavan iankaikkisen elämän kanssaan. Mutta tätä mallia vastaan Malanturin loitsut purivat totutulla teholla ja Päällikön kuollessa golemit katosivat.
Ainahan taistelussa muutama vekki ja ruhje tulee, mutta ei mitään haastetta Wainamrunille tällä kertaa. Asekätkö löytyi salaoven takaa, ei nyt mitään mahtiaseita, mutta alkoi hiljalleen joka pojalla ja tytöllä olemaan jotain maagista pahaa maailmaa vastaan.
Hyppy tuntemattomaan
Kun taisteluun uhratut voimat oli saatu takaisin ryhmä palasi Karharazin luokse. Toteemin palasen avulla ryhmä paikallisti portaalin, keskellä laavaa, saarekkeesta parisataa metriä suoraan alaspäin oli noin 50 x 70 metrinen täysin valkoinen aukko, ja sinne Sielutoteemin palanen kovasti oli ryhmää viemässä. Eihän kukaan tuollaista illuusiota tekisi, eihän? Tässä vaiheessa empiminen tuntui jo jotenkin turhalta, ja jos portaali ei toimisikaan niin ainakin lähtö olisi nopea.
Ryhmä sitoi yhdysköyden lanteilleen, golemi oli viimeisenä, jos vaikka joku sattuisi hannailemaan niin tietäisi että niskaan on tulossa satoja kiloja jotain kovaa. Silmäsuojat otettiin esille ja ryhmä juoksi jonossa kielekkeeltä alas. Matkalla alas vapaassa pudotuksessa hurjistuva kuumuus ehti kärventää parrat ja hiukset, sekä jokainen lausua viimeisen toiveensa jumalalleen…
…ja sitten tuli valkeus. Sokaiseva kirkkaus tunkeutui suljettujen silmäluomien lävitse, ja vasta kun siteet olivat paikallaan saattoi palauttaa mieliin Angelan ohjeet tippumisen hallinnasta. Vajaan minuutin rimpuilun jälkeen jokainen sai kehonsa ja mielensä hallintaan. Wainamrun asensi kaikkien rannevaltimoon Malanturin jo luolan ulkopuolella tekemät ohuet kivipillit joissa oli puukorkki, niiden avulla jokainen saattoi verta juoksuttamalla säädellä elinvoimaansa niin ettei ratkeamisen vaaraa ollut.
Halki kristallimetsän
Säätöjen jälkeen toteemi alkoi jälleen johdattaa ryhmää halki loputtoman valkeuden kunnes näkyviin tuli valtava, useita maileja halkaisijaltaan oleva, lumihiutaleen näköinen kristallipalatsi. Korun avulla oviaukko löytyi nopeasti, sitä vartoi kolme tutun oloista haltiademonia kaksine miekkoineen. Eivät olleet täällä sen kovempia kuin Saarellakaan, ja kokivat nopeasti kohtalonsa. Elricille vaan tapahtui jotain outoa ja hän vajosi heti taistelun jälkeen pariksi tunniksi syvään tajuttomuutta muistuttavaan uneen. Ryhmä löysi sillä välin ovaalin muotoisesta ovesta lukon, toteemin palasella ovi yllätys yllätys avautui.
Linnakkeen sisällä painovoima alkoi jälleen vaikuttamaan. Käytävän sisällä kasvoi kristallipuita, niiden kristallilehdet heiluivat kilisten tunnistamattoman tullen voimasta, ja maahan kyynelten lailla pudotessa särkyivät helähtäen vapauttaen erivärisiä energiapurkauksia. Saarelta niin hyvää yrttimatskua taida löytääkään että sillä saisi tällaiset näkymät loihdittua silmäluomilleen.
Suoraan edessäpäin oli voimakkaan kirkas valo, mutta samalla käytävä haarautui oikealle ja vasemmalle. Vasenta haaraa seurattiin, kristallilinna tai luolasto, jotkut säännöt vaan ovat rikkomattomia. Siellä ryhmän kimppuun hyökkäsi kolme häilyvää lentävää olentoa, ne pitivät voimakasta kirkuvaa ääntä, ja jos sitä erehtyi kuuntelemaan turhan tarkasti ei taistelusta meinannut tulla mitään. Ja vaikeaa se oli muutenkin, otusten tuntosarvet tunkeutuivat tavanomaisten panssareiden lävitse ja aiheuttivat voimakkaita sähköiskuja, eikä niihin häilyvyyden takia oikein millään meinannut osua. Ennen kuin olennot olivat maassa sekä Anna että Arwen tärisivät liikuntakyvyttöminä. Wainamrunilta meni useampia tunti saada kaksikko toimintakuntoon. Huoneesta löytyi pienen lohikäärmeen ruumis, ja sen yhdessä kylkiluussa oli kiinni sormus jonka avulla käyttäjä oli suojassa tämän tason kirkkaudelta ja liialliselta elinvoimalta. Se meni Annan sormeen.
Tästä huoneesta oli myös pääsy kirkkaaseen valkoiseen valoon, mutta kun ryhmä astui sisään he huomasivat pompanneensa eri huoneeseen, ja vain osa heistä oli mukana. Kun pääryhmä koetti palata omia jälkiään takaisin tapahtui jälleen uusi siirtymä, ja uusi ryhmän hajoaminen. Kun tätä joku aika oli tajuiltu saatiin selville että ytimeen pääsi vain jos ensin oli käynyt kaikissa ympäröivissä kuudessa huoneessa, onneksi niihin pääsi myös kulkematta keskuksen kautta, joten lopulta ryhmä saatiin huhuiltua kasaan. Ja siinä ohessa huoneet tuli tutkittua, ja eittämättä mielenkiintoisin löytö oli örkkisoturin, ihan oikeesti, ruumis, jolla oli yllään täydellinen lohikäärmeensurmaajan taisteluvarustus. Agarbas hiveli orgastisen innon vallassa uutta kahden käden miekkaansa, ainakin yksi ryhmästä olisi valmis.
Ja teidän asianne oli?
Ryhmä käveli kohti kirkasta valoa ja tulvahti valtavan tulipunaisen lohikäärmeen silmien eteen. Lisko makaili katosta valuvan virran alla, ja virta näytti koostuvan harmaista savumaisista olennoista joista jatkoi matkaansa lohikäärmeen läpi, mutta osa imeytyi sen sydämeen. Rinnassa käärmeellä oli valtava arpi, ja sen ihon läpi näki kuinka tulidemoni oli sidottu sen sydämen paikalle. Ja kaulassa roikkui palanen Sielutoteemia. Hämmentävämpi yksityiskohta oli huoneessa oleva matala torni jonka katolla harppua soitteli hobittiakin pienempi humanoidihahmo ihmeellinen virne kasvoillaan.
Mutta sitä virnettä ei pahemmin joutanut pohtia kun lohikäärme kiinnitti ryhmään huomionsa, vähemmän lempeä virne hampaiden peittona. Lyhyiden tervehdysten jälkeen käärme tiedusteli mitä ihmettä ryhmä siellä teki, kaiketi oletti olevansa aika hyvässä piilossa, joten mielenkiinto oli herännyt. Boggo veti Karharazin ja Painin kanssa lohikäärmeen huomiota itseensä samalla kun muut siirtyivät kylkeen ja valmistelivat kiireellä loitsuja tulevaa taistoa varten. Hobitti kertoi tulleensa hakemaan syntymättömän perillisensä sielun talteen. Lohikäärmeen nauru täytti kammion korvia huumaavasti. Boggo näki silmäkulmastaan että Malantur oli valmis aloittamaan pelin, druidit olivat hänelle aikoinaan kertoneet jotain josta nyt voisi olla hyötyä. Lohikäärme kysyi miten pikkumies aikoi sielun pelastaa, vastaus olisi varmaankin Bogon viimeiset sanat tässä maailmassa, joten kannattaisi keksiä jotain legendaarista…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.