Koonnut ja kirjoittanut Kuninkaallinen Historioitsija, Kuittaa Lisää
Kutsu
Muistan sen päivän aina.She-Ruinin Neuvoston sanansaattaja kiiltävässä ketjupanssarissaan ylvään mustan hevosensa selässä saapui laukaten kyläämme, pelästyttäen ulos päästetyt kanat ja vuohet. Aamu oli juuri valjennut, usva vielä leijaili tyynessä ilmassa auringon puhkoessa punertavaa valoa harmaaseen peittoon. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja äänet kaikonneet. Kuulin vain kavioiden äkäisesti lähenevän kuminan, joka viestitti kiireestä. Tududum, tududum, tududum.
Seurasin, kuinka ratsastaja pysäytti pärskivän ja höyryävän ratsunsa kylän keskusaukiolle kylän väen tehdessä hänelle tilaa. Jostain kuului jo naisen nyyhkintää. Ilmasta pystyi aistimaan ruohon kasteen tuoksun lisäksi epävarmuuden ja suoranaisen pelon. Kukaan ei tuntunut haluavan olla miehen edessä tai kohdata hänen katsettaan ylösnostetun visiirin syvyyksistä. Miehellä oli karhea musta parta, mustat tuuheat kulmakarvat ja terävä nenä. Hänen silmänsä olivat tummat, jollain tavalla surulliset, mutta ilme oli tuiman päättäväinen. Vyöllään hänellä oli huotra, josta näkyi koristeltu ja hopeoitu miekan ponsi. Miehen selässä oli pyöreä teräsvahvisteinen kilpi. Kilvessä oli kaksitoista erilaista symbolia pyöreän kehän kaarella.
Hänen laskeutuessaan ratsailta astuin kylän edustajana muutaman askeleen eteenpäin. Hän ei päästänyt ohjaksista irti ottaessaan kypäräänsä pois päästä. Miehen katse lukittui minuun, ja hänen tervehdykseksi tarkoitettua nyökkäystään tuskin huomasi. Hän ei pyytänyt vettä tai ravintoa, ei itselleen eikä ratsulleen. Sen sijaan ja hän alkoi julistaa neuvoston viestiä, joka minun korvissani kuulosti aivan tuomiopäivän julistukselta. Jälkeenpäin muistin, etten ollut laskenut edes kädessäni olevaa vesiastiaa maahan.
"Harrowin kylän asukkaat, miehet, naiset ja nuoret, kuulkaa Neuvoston sanoma!" mies lausui voimakkaalla äänellä. "Koko maailman yllä oleva uhkakuva on toteutunut, ja Neuvosto vaatii kaikkia taistelukuntoisia miehiä ja vanhimpia poikia astumaan sotaväkeen välittömästi. Teidän on määrä ottaa mukaanne vaatteenne, reppunne, aseenne, ja mitä luulettekin tarvitsevanne matkalla She-Ruiniin. Teidän on oltava lähtövalmiina tunnin kuluttua, ja kolmen päivän päästä teidän täytyy olla She-Ruinin edustalla!".
Enempää mies ei sanonut. Hänen äänensä kaiku isku takaisin läheisestä metsästä tuona tyynenä aamuna; aamuna, jolloin moni perheistä näkisi rakkaimpansa viimeistä kertaa. Mies antoi minulle sinetöidyn käärön painaen samalla kypäränsä päähän. Sulavalla liikkeellä hän oli ratsunsa selässä ja nyökkäsi minulle toistamiseen. Sen jälkeen hän kannusti ratsunsa uudelleen laukkaan. Tiesin, että hän oli menossa etelässä sijaitsevaan naapurikyläämme, Hardingiin, viemään samaa synkkää sanomaa. Käärö putosi kädestäni maahan. Lähdin etsimään Neelaa, rakasta puolisoani, joka odotti esikoistamme. Meillä olisi puoli tuntia aikaa.
Katkelma Sodan lopussa kuolleen Harrowin kylän johtajan, Mahtar Urhean, päiväkirjasta
Viimeinen Taistelu
... Viimeisen Taistelun armeijoiden yhteenotto oli vertaansa vailla. Mahtavien maagisten voimien mittelö olisi varmasti näkynyt Mantereellekin asti, mikäli suojakupu ei olisi ollut esteenä. Lohikäärmeet lensivät molempien puolella, taistellen oikeaksi uskoman asiansa puolesta. Hyvät ihmiset, haltiat ja kääpiöt olivat yhdistäneet voimansa Kaaoksen örkki, peikko- ja demonilaumoja vastaan. Myös huomattava määrä luopiohaltioita ja -ihmisiä oli liittynyt kauniin kenraalin, Dúramaelin lipun alle, kuka tietää minkälaisten lupausten takia.
Tätä ennen sota oli raivonnut jo vuosia, hävittäen viljavat pellot ja polttaen metsät; muuttaen jokien kulkua ja tasaten vuoria. Olipa itse maaperä pirstoutunut, tehden tilaa vyöryvälle merelle, niiltä paikoilta, joissa oltiin käyty tuimimmat voimankoitokset. Kaikki tämä oli vain kevyttä esisoittoa sille sinfonialle, jonka lopputulos muovaisi ajan myötä kenties koko maailman uudelleen.
Tuona päivänä monet suuret sankarit kuolivat, ja monista tuntemattomista leivottiin uusia sankareita. Kukapa voisi unohtaa Elmarin, Thraunin, ja Aialan kuuluisaa kolmiopuolustusta Ningonin kukkulan laella? Tai Oghaz Kolmisormen johtaman hurjan örkkijoukon keihäänkärkeä, joka tunkeutui itsensä kahdentoista neuvoston Petoherran, Kargin, johtaman eliittijoukon kimppuun tuhoten sen täysin? Legendaarisen mestariseppä Eölin ja Dúramaelin luutnantin, Lohikäärmeiden Äidin surmaajan Nostariethin kohtaamista, jonka raivotessa ympärillä olevatkin lopettivat taistelun katsoessaan kahden äärimmäisen mahtavan haltian taitoja?
Viimeinen Taistelu ei kestänyt tuskin tuntiakaan, vaikka se monista tuntui päiviltä. Vain harvat jäivät henkiin tuona päivänä. Kaaoksen Kenraali sai surmansa, ja hänen henkilökohtainen kaartinsa mahtavine demoneineen vetäytyi taistelusta vieden Kuukiven mukanaan. Liian monta kymmentä kaunista lohikäärmettä menetettiin, ja silti tuntui, että liian vähän mystisiä ja läpeensä pahoja demoneita tuhottiin. Todellisuudessa näidenkin määrä laskettiin sadoissa. Tavallisilla olennoilla ei ollut toivoakaan kestä ympärillä raivoavaa helvettiä. Molempien puolten yhteenlasketut tappiot nousevat varmasti yli kahteenkymmeneen tuhanteen (luotettavan tietolähteen puuttuessa luvut ovat vain karkeita arvioita).
Yhtäkaikki, taistelun jälkeen saavutettiin hetkellinen rauha. Kumpikaan osapuoli ei voi sanoa voittaneensa taistelua tai sotaa. Viimeisen Taistelun jälkeen yhteenotot vähenivät pikkuhiljaa, koska ei ollut enää ketään sotimassa.
Koko Sodan oikea voittaja olivat epäkuolleet. Kuuluisa filosofi, keksijä ja ajattelija Socralaton esittikin ajatuksen, että koko Sota oli oikeasti Kuunkiven järjestämä. Lopputulos näyttäisi, ihme kyllä, tukevan tätäajatusta pelottavankin tarkasti...