[Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]
Elanor: Salohaltia Argothin metsästä.
Toimi ennen vartijana ja tiedustelijana. Tykkää kulkea omia polkujaan, ja pysyykin näillä poluilla aika hyvin.
Wainamrun: Hiljainen ja vähän
jurottava Noldoparantaja. Oli melko allapäin haaksirikon jälkeen, mutta lähti silti seuraamaan toisia eikä jäänyt omiin oloihinsa.
Malantur: Lyhyt suurihminen, joka on oudon vaaleakarvainen.
Kulkee erittäin väljissä vaatteissa vaellussauva kädessä. On luonnossa kuin kotonaan. Villi ja suuri pikkukissa tuntuu seurailevan joka paikkaan.
Anna Tercenya: Noldotiedustelija, joka myös pärjää luonnon
helmassa. Pitkällä jousella kaatuvat niin suuri riista (peikot) kuin
pienriistakin (örkit), ja miekalla voi vielä varmuuden vuoksi viimeistellä tuloksen. Leppoisa ja hyväntahtoinen.
Páin Rautakoura: Erittäin voimakkaan
näköinen ja oloinen kääpiö, jolla on mukana käsikirveitä ja muita aseita. Kääpiöksi liikkuu erittäin nopeasti ja liukkaasti. Rinkasta löytyy kaikkea mahdollisesta alushousuista lapioon.
Boggo: Pääkaupungin karvajalka. Palveli Dúnadanaatelisen hovissa monia vuosia viettäen yltäkylläistä elämää, pääasiassa kokkina. Samalla sai omankin vatsan täyteen aina kun siltä tuntui. Kirkkaat värit ovat mieleen, ja paita on kirkkaan keltainen ja housut kirkkaan vihreät.
Ulundo: Nahkamaskiin ja -vaatteisiin
verhoutuva hiljainen pitkä haltia, jolla on pitkä kynac selässä
(huotrassa, ei pystyssä). Nahkuri ammatiltaan, ja on kuulemma tehnyt itse vaatteensa. Ei näytä kasvojaan koskaan kenellekään.
Sigurd: Onnekas kaupunkilainen, joka
pääsi ruttoa pakoon. Viettänyt lähes koko elämänsä opiskellen. Viimeisin opinahjo olikin pääkaupungin yliopisto. Onpa mukana jopa tikari ja pieni kilpi! Tuntuu tietävän kaikesta jotain, ainakin teoreettisesti. Käytäntö sitten onkin eri asia...
Görin Vihreä (NPC): Kalju kääpiö,
jolla on erittäin takkuinen ja sekaisin oleva vihreä parta. Kukaan ei tiedä, onko partaan joskus pudonnut ruoantähteitä, jotka ovat
alkaneet kehittää omaa älyä, vai onko parta vain värjätty.
Laivamatkan ajan kääpiön kasvotkin olivat vihreät. Ja nimikin lausutaan 'Gorin'. Pisteet o:n päällä ovat erokepisteitä.
Lue johdannoksi Tausta.
Aamuauringon ensimmäisten säteiden kajastaessa horisontista oli kinastelu
haaksirikon syyllisistä jo laimentunut ja katseet suunnattiin kohti tulevaisuutta. Edessä aukeni valkea hiekkaranta ja muutama virsta sisämaahan päin joen vasemmalla puolella oli lehtimetsää. Suoraan edessä lahden pohjukkaan laski leveä virta. Joen oikealla puolella hieman kauempana oli havumetsää ja merenrannassa kukkuloita. Taivaalla lenteli runsain mitoin erinäköisiä ja kokoisia lintuja, joita varsinkin vihreäpartainen ja kalju kääpiö tuijotteli hyvinkin tarkkaan. Kun vielä lempeä tuulenvire kuivatteli urheiden merimiesten vaatteita (aiheuttaen samalla hieman vilua), paikka tuntui suorastaan paratiisimaiselta.
Boggo halusikin välittömästi julistaa uuden maan Bogon Valtakunnaksi. Kun häneltä tiedusteltiin valtakunnan vieraanvaraisuutta hän tarjoutui laittamaan ruokaa, jos joku tuo ensin hänelle raaka-aineet. Hobittien vieraanvaraisuus ei tyydyttänyt uuden valtakunnan asukkaita ja pienen kapinan jälkeen Boggo joutui tyytymään joen takana oleviin kukkuloihin. Niinpä ne nimettiin Bogon Kukkuloiksi, ja tuo nimi on kirjoitettu kaikkiin karttoihin, joita tehdään Saaresta. Näin Boggokin oli osittain tyytyväinen, vaikka jupisi, ettei kukkulat ole sama asia kuin valtakunta. Yhtä kaikki uuden mantereen Ensimmäinen Valtakunta kukistui noin puolessa minuutissa.
Laivavene hilattiin rantaan ja todettiin siinä olevan niin iso reikä pohjassa, ettei siitä saisi enää merikelpoista. Suurimman osan laivailuhalutkin olevat kadonnet, joten matka suunnattiin läheiseen metsään. Ensimmäinen leiripaikka perustettiin metsään lähelle jokea ja loppupäivä kului ruoan etsimisessä ja seuraavien päivien toimintaa suunnitellessa. Homma toimi kätevästi: Anna yritti metsästää liharuokaa (ja saada samalla nahkaa ja luuta työkalujen tekemiseksi), toiset etsivät ruokaa ja Boggo ja Wainamrun tekivät ruokaa Bogon toimiessa pääkokkina. Illalla sulateltiin herkullista kasviskeittoa ja hieman harjoiteltiin ja mietittiin vartiovuorot.
Yöllä leirinuotion valopiirin rajalle ilmestyi valkoinen hevosen näköinen olento, jolla oli otsassa yksi kierteinen sarvi ja joka hohti kauttaaltaan himmeää vaaleaa valoa. Otuksen piirteet olivat jännästi hieman epäselvät, mutta sen karvat ainakin näyttivät erittäin pehmeiltä. Otus tunnistettiin yksisarviseksi ja löytyipä porukasta animistikin joka pystyi puhumaan eläimille. Görin (niin - kääpiön ammatti oli todellakin animisti) alkoikin hetimiten hirnahdella yksisarviselle ja kommunikaatioyhteys tähän uljaaseen olioon oli saavutettu. Yksisarvinen ilmoitti porukan olevan hänen metsässään, mutta se ei haittaisi jos he tekisivät palveluksen hänelle. Lisäksi yksisarvinen lupasi tietoa jos ryhmä onnistuu tehtävässä. Tehtävä oli tappaa joen toisella puolella havumetsässä asuva paha musta yksisarvinen. Hetken miettimisen jälkeen tehtävään suostuttiin ja yksisarviselta saatiin lupa käyttää kaikkea metsästä löytyvää kohtuullisessa määrin. Yksisarvinen myös ilmoitti, ettei hänen metsässään heillä olisi mitään vaaraa, mustan yksisarvisen metsässä puolestaan olisi monenlaisia vaaroja tarjolla.
Aamun valjettua aloitettiinkin matkan järjestely. Leveän virran yli pitäisi päästä ja se onnistuisi joko korjaamalla seula laivavene tai tekemällä lautta. Lautta tuntui hyvältä vaihtoehdolta, mutta varmuuden vuoksi päätettiin laivavenekin hakea rannalta. Lautta saatiin samana päivänä kyhättyä ja seuraavana päivänä lauttailtiin joen yli. Muutaman tunnin kävelemisen jälkeen päästiin havumetsän reunaan ja loppupäivä rakennettiin leiriä. Leiriin tuli mm. fletit puihin jonne voitaisiin perääntyä jos tilanne muodostuisi liian uhkaavaksi. Musta yksisarvinen ilmestyi odotetusti vasta yön pimeinä tunteina leirinuotion valopiiriin. Sillä oli punaiset silmät, se oli kauttaaltaan musta ja kierteinen sarvi hohti kelmeää valoa. Görin hirnahteli taas yksisarvisen kanssa ja tämä halusi ryhmän tappavan valkoisen yksisarvisen. Palkkioksi hänellä olisi antaa valtaa ja aarteita. Neuvottelun hädin tuskin loputtua Anna ilmoitti: "nyt lähtee" ja laukaisi nuolensa kohti yksisarvista.
Nuoli ei kuitenkaan osunut, vaan kääntyi syrjään samalla kun eläimen sarvi välähti hieman kirkkaampana. Pian yksisarvinen ilmaantui Annan taakse kuin taiottuna ja lähitaistelu pääsi alkamaan. Yksisarvisen Sarvi välähteli silloin tällöin, jonka seurauksena joidenkin hyökkääjien aseet tuntuivat kääntyvän otuksen nahasta sivuun todella oudolla tavalla. Otuksen sarvi sen sijaan osui Annaan parikin kertaa, mutta ei tehnyt isompaa vahinkoa. Takarivin Malantur sen sijaan yllätti kaikki muuttumalla tiikeriksi. Yksisarvinen olikin pian hätää kärsimässä useiden iskujen sataessa eri suunnista. Viimein se katosikin verta vuotaen yhtä mystisesti kuin oli Annan taakse ilmaantunutkin. Ryhmä ei niin helposti luovuttanut, vaan yksisarvisen tulojälkiä ryhdyttiin välittömästi etsimään kovalla kiirellä.
Vaikka jotkut olivatkin nähneet ja hätkähtäneet Malanturin muutosta tiikeriksi, kukaan ei sen kummemmin ihmetellyt isoa tiikeriä, joka välittömästi sai vainun yksisarvisen jäljistä. Kun tiikeri lähti seuraamaan vainua kohtuullista vauhtia, koko porukka läksi kiltisti perään. Jopa Boggo ja Sigurd tulivat jonon jatkoksi, tosin Boggo halusi päästä keskemmälle turvaan. Sigurd vielä taikoa valoa, että hän ja Boggo näkisivät minne haltiat ja kääpiöt ja tiikeri painelevat.
Jälkiä seurattiin loppuyö Malanturin johdolla ja aamun valjetessa Malantur muuttui takaisin ihmismuotoon joten Görin sai jatkaa jälkien seuraamista. Muutaman tunnin seuraamisen jälkeen jäljet johtivat tiheikön keskellä olevalle pienelle kummulle, jonka edessä musta yksisarvinen seisoi ja hirnahteli. Se selvästi ontui toista takajalkaansa. Görin käänsi sen sanoman jossa yksisarvinen väitti vartioivan Suurta Pahuutta ja Se pääsisi irralleen jos ryhmä tappaisi hänet. Boggo totesi, että kyllähän nurkkaan ajetut pedot yrittävät huijata kaikin keinoin säilyttääkseen henkensä. Anna ja Elanor ampuivatkin yhteislaukauksen jousilla yksisarvista kohti muun porukan rynnätessä lähitaisteluun. Yksisarvinen tosin mystisesti siirtyi jälleen Annan taakse ja porukan täytyi ryhmittäytyä uudelleen. Taistelu oli lyhyt eikä yksisarvinen saanut mitään aikaiseksi.
Taistelun jälkeen ryhdyttiin tutkimaan ympäristöä. Pienehkön kummun peitti kokonaan piikkipensas, mutta sen takaa Ulundo löysi oven ääriviivat. Ovi saatiin auki ja sieltä avautui lievästi alaspäin johtava tunneli. Luolastoon päätettiin tutkia, vaikka kaikki eivät olleetkaan iloisia maan alle menemisestä. Niinpä osa jäi pinnalle odottelemaan tutkimusretkikunnan paluuta. Kuten arvata saattaa luolastosta löytyi: ansoja, lukittuja ovia, mystisiä huoneita, aarrearkkuja, hautoja, jättiläismuurahaisia, malmiesiintymiä (hopeaa, laenia), alligaattoreita, haamuja, jätteidenlajittelukeskus, balsamoituja ruumiita*, maanalainen virta, liikenneympyrä, loputon käytävä (n. 10 virstaa) ja himoloottia. Koska pelinjohtaja luotti (tätä en hoksannut koko paikkaa tehdessäni, mutta vahingossa tämäkin luolasto noudatti tätä kaavaa. Ihmeellistä. Ehkä vasemman käden sääntö on jo niin syvällä alitajunnassa, että kaiken suunnitteleekin sen mukaan, vaikkei sitä itse sillä hetkellä tajua. -- GM Huom.) vasemmankäden sääntöön päästiin kiertämään koko hautaholvisto ennen pääpaikan löytämistä. (Vasemmankäden sääntö: luolastossa aina risteyksistä tutkitaan ensin vasemmalle johtava haara, koska siten pikainen poistuminen luolasta onnistuu myös ilman valoa seuraamalla oikeanpuoleista seinää. Tosin tässäkin logiikassa on aina pieniä puutteita, mm. tässä luolastossa oli ansalaattoja joiden yli hypittiin. Yksi ansalaatta oli sellainen, että uloskäynnin eteen putoaa rautaristikko jos siihen astuu ja pimeässä laattaa tuskin pystyisi välttämään.) Monien kiinnostavien (ja joskus vähemmän kiinnostavien) huoneiden ja käytävänpätkien jälkeen saavuttiin luolaston "pääpahiksen" huoneeseen (joka olikin viimeinen tutkimaton kolkka hautaholvistossa, koska vasemmankäden sääntö oli hylätty liikenneympyrässä jossa oli pakollinen kulkusuunta oikealle). Viimeisessä huoneessa keskellä lattiaa olevan korokkeen päällä oli valkoinen marmorinen ruumisarkku. Arkun vieressä seisoi hieman läpinäkyvä punasilmäinen aave läpikuultavaan miekkaansa nojaillen. Sigurd kysyikin Adûnaiciksi (kaikki seinäkirjoitukset hautaholvistossa olivat Adûnaiciksi) "Kuka sinä olet?" Hän ilmoitti nimekseen Per-Celeboz ja pienen keskustelun jälkeen kun hän oli varmistunut, ettei ryhmä ollut vihollisen puolella saatiin selville kaikenlaista alueen historiasta ja muusta tarpeellisesta. Näin hän kertoi asiasta:
Noin 500 vuotta sitten tämä maa oli vihreä metsämaa nimeltään Taurdor, mutta sodan aikana tämä alue tuhoutui. Eläessäni toimin Kuunvalon vartijana, joka on suuri valoa hohtava helmi jolla on monia maagisia ominaisuuksia parantamiseen ja tuhojen korjaamiseen liittyen. Meitä oli aikoinaan yhteensä 12 ja minä olin viimeinen, joka nimettiin päävastuuseen helmestä. En tiedä mitä muille vartijoille on sattunut, luultavasti kuolleet sodassa. Kuollessani sota oli jo tuhonnut koko saaren eteläosan lähemmäs hiekkaerämaata muistuttavaksi, mutta Kuunvalon avulla maa olisi voitu saada jälleen viljavaksi. Se kuitenkin joutui petoksen avulla viholliselle. Dúramael -niminen mukavanoloinen, viehättävä, kaunis, miellyttävä, kaunis, ja ennenkaikkea kaunis naishaltia petti minut ja sai Kuunvalon haltuunsa. Sota loppui ilmeisesti siihen, ettei ollut enää mitään mistä taistella. Maa oli raunioina ja sotajoukot olivat huvenneet.
Meitä vastassa ollut armeija muodostui demoneista, epäkuolleista ja muista pimeyden olennoista. Meidän puolella taisteli sekalainen joukko ihmisiä, haltioita ja jopa lohikäärmeitä. Mustat yksisarviset taistelivat meitä vastaan ja valkoiset olivat meidän puolella. Lisäksi on olemassa myös harmaita yksisarvisia, joka ovat hyvin arvaamattomia ja ajattelevat vain omaa etuaan. Ne kuitenkin osoittautuivat luotettaviksi, jos niille lupasi mitä ne halusivat. Luultavasti olen joutunut tällaiseksi sen vuoksi, että en voinut suojella Kuunvaloa. Haluaisinkin teidän etsivän kauan kadoksissa olleen helmen ja tuovan sen tänne, jotta viimeinkin pääsisin lepoon. Viimeisin havainto helmestä on Aamuhämärän laaksossa, joka sijaitsee saaren keskellä kohoavassa vuoristossa. Aamuhämärän laakson tunnistaa siitä, että aamuisin vuoret heittävät varjonsa koko laakson ylle ja siellä on sen vuoksi usein sumua. Jos suostutte auttamaan voin antaa teille esineen helpottamaan tehtävän suoritusta. Palkkioksi tehtävän suoritettuanne saatte kaiken mitä minun hautaholvistostani löydätte.
Pienen neuvonpidon jälkeen ryhmä suostui auttamaan haamua, tosin aikaa tässä tehtävässä saattaisi kulua pitkään, sillä vuorille oli matkaa ja Kuunvalo ei välttämättä löytyisi edes vuorilta. Auttamaan tehtävässä Per-Celeboz antoi voimakkaan sormuksen, jolla voi kutsua ja hallita tulilohikäärmettä. Se tulisi tarpeeseen jos ryhmä kohtaisi haltian, joka alun perin vei helmen tai rippeitä muinaisista sotajoukoista. Lohikäärmettä ei kuitenkaan kannattaisi turhaan kutsua sillä ne haluavat tehdä mahdollisimman paljon tuhoa ja jos tuhottavaa ei ole tarjolla voi kutsujalle käydä köpelösti. Entisaikoina tämäntyylisiä sormuksia oli ollut sotajoukoilla useita ja muitakin taikaesineitä oli yleisesti. Koska Görin ei yrityksestä huolimatta osannut käyttää sormusta sai Sigurd sen hallintaansa. Vaikka ryhmällä oli muutamia hautahoveista löydettyjä esineitä mukanaan ei Per-Celeboz suuttunut asiasta, sillä hänen nähdäkseen mukaansa tuonpuoleiseen ei päässyt kovin helposti ja mukaansa ei luultavasti voisi tästä maailmasta viedä mitään. Kertoipa hän vielä eräiden löydettyjen nuolien olevan erinomaisia metsästyksessä.
Kun porukka ihmetteli miksei näin isosta lähellä olevasta saaresta mantereen puolella tiedetty mitään osasi Per-Celeboz kertoa asian historiasta. Aikoinaan Taurdorin hallitsijat olivat päättäneet tehdä saaren ympärille suojan, ettei saarta löydettäisi jos sitä etsittäisiin. Siitä hän ei tiennyt oliko suoja vielä voimassa, mutta voimakasta taikuutta sen tekemiseen oli käytetty ja se oli aikoinaan osoittautunut toimivaksi. Ennen suojan tekemistä saarelle oli tullut suuri määrä siirtolaisia mantereelta ja muilta saarilta, eikä kaikille löytynyt soveliasta työtä. Ihmisten köyhtyminen sai aikaan ryöstelyä ja muita ei toivottuja ilmiöitä. Ongelman ratkaisemiseksi päätettiin siirtolaisuus lopettaa kerralla noinkin radikaalisti, koska saari oli täysin omavarainen eikä tarvinnut mantereen puolelta mitään. Muutenkin entisaikojen ihmiset olivat huomattavan vahvoja taikuudessa ja pystyivät tekemään paljon mahtavampia asioita kuin ihmiset ennen sotaa. Sodan aikana suurin osa muinaisesta tiedosta oli kadonnut luultavasti lopullisesti. Jos entisajan esineitä löytyy ne olisivat ryhmälle suureksi avuksi tulevissa koitoksissa, mutta ken tietää missä ne nykyään makaavat. Tosin voimakkaista taikaesineistä Per-Celeboz varoitti: "Tässä maailmassa on ollut paljon mahtavia sormuksia, muttei yhtäkään niistä pidä käyttää kevein mielin."
Pitkän jutustelun aikana Per-Celebozin kanssa oli porukkaa ruvennut hiukomaan ja koska ruokaa oli tullut niukasti mukaan päätettiin luolan tutkimisen jälkeen musta yksisarvinen pistää lihoiksi. Ulundo nylki eläimen ja otti kaiken käyttökelpoisen talteen, sarven sai huostaansa Elenor. Kaikki eivät pitäneet "hevosten" syömisestä vaan napostelivat omia mukaan sattuneita eväitä tai paikalle loihdittuja, joka osoittautuikin aika turvalliseksi ratkaisuksi. Eläimen lihalla sattui olemaan kummia sivuvaikutuksia ja niinpä monella haaksirikkoisista oli aterian jälkeen uusia tai hieman muuttuneita ominaisuuksia. Maittavan aterian lomassa Sigurd huomasi piirtämässään luolaston kartassa olevan yksi salaovi, jota ei tutkittu. Per-Celebozin kanssa jutellessa oli koko asia unohtunut ja jälkeenpäin nälkä oli yllättänyt. Paikka käytiin ruokailun jälkeen tutkimassa ja sieltä löytyi toivomuskaivo. Hinta toivomukselle oli tosin yksi kultaraha, joten vain rikkaimmat pääsivät osalliseksi tästä ylellisyydestä. Toivomusten esittämisen jälkeen huomattiin kysyä Per-Celebozilta kaivosta ja hän neuvoi, että kaivo toimii halutusti jos toivomus on oikeanlainen, mutta ainakaan ikuista elämää ei kannata toivoa. Valkoisen yksisarvisen metsään palattiin mustan yksisarvisen sarvi ja nahka mukana todisteina suoritetusta tehtävästä. Joella Ulundo heitti maskin, joka oli peittänyt hänen kasvojaan, pois ja ilmoitti että hänen nimensä olisi tästä lähtien Maranwë. Liekö toivomuskaivolla ollut osuutta asiaan, vai mikä sai Maranwën heittämään maskinsa pois, sillä sen alla oli aivan mukiinmenevän näköiset kasvot.
Yksisarvinen ilmestyikin seuraavana yönä leiriin ja oli hyvin tyytyväinen tehtävän suoritukseen ja kertoikin auliisti saaresta kaiken mitä haaksirikkoiset nyt halusivatkin tietää. Hänen metsänsä oli suunnilleen 50 virstaa halkaisijaltaan ja hän oli kasvattanut sen itse aikojen saatossa. Suuremmaksi hän ei omilla voimillaan metsää pystynyt kasvattamaan, eikä hän voinut lähteä metsänsä ulkopuolelle. Mustan yksisarvisen metsä puolestaan palaisi lähipäivinä, koska eläin oli kuollut. Yksisarvinen myös tunsi Per-Celebozin ja osasi kertoa reitin vuorille: olisi seurattava virran länsilaitaa järvelle ja järvelle laskevista puroista vasemmanpuoleinen saa alkunsa vuorilta. Aamuhämärän laakson tarkkaa sijaintia yksisarvinen ei valitettavasti tiennyt. Kuunvalosta hän ei ollut kuullut sodan loppumisen jälkeen mitään ja uskoi sen olevan kadonnut. Kaikkien kahdentoista Kuunvalon vartija hän tiesi kuolleen taisteluissa. Harmaista yksisarvisista valkoinen tiesi lisätä sen verran, että ne eivät koskaan liikkuneet yksin ja heillä ei ollut sellaisia rajoituksia paikan suhteen kuin hänellä, vaan ne pystyivät liikkua vapaasti missä haluavat. Valkoiset yksisarviset pystyivät liikkumaan vain lehtipuiden lähettyvillä.
Seuraavana yönä mustan yksisarvisen havumetsä paloi kirkkaalla valkoisella liekillä, joka varmasti näkyi kauas. Jos joku älyllinen olento on katsomassa tulipaloa sinä yönä niin hän varmasti ymmärtää mitä on tapahtunut. Ryhmä päätti valmistautua vuorille lähtemiseen keräämällä ruokaa ja tekemällä tarvikkeita. Takaisin tulemista ajatellen päätettiin rakentaa talo ja istutettiin lehtimetsää palaneeseen maahan valkoisen yksisarvisen metsän laajentamiseksi. Kaikenlaiset viljakasvit ja puut kasvoivat nopeasti druidin ja animistin avustuksella, kun taas Elanor, Maranwë ja Páin rakensivat talon (joo, kirveet oli sentään mukana, mutta kaikki muu tehtiin itse puun kaatamisesta lähtien) lisäksi pari pientä varastorakennusta. Kylänalun nimeksi päätettiin antaa Peldeluinë (Joensuu). Anna metsästi ravintoa, ja Elanorin loitsujen avulla saatiin metsän eläimiltäkin ravintoapua (ei, niitä ei ammuttu, kun ne kantoivat Elanorille ruokaa). Boggo ja Wainamrun vastaavasti valmistivat gourmetaterioita, varsinkin kun Görin oli jossain vaiheessa käynyt etsimässä mausteiksi kelpaavia yrttejä. Kahden viikon kuluttua ryhmä olisiinä kunnossa, että voitiin lähteä kohti Vuoria.
Jatkuu seuraavassa osassa!
Ruumiita oli useitakin, mutta kiinnostavimpia olivat kuningattaren ja ilmeisesti lasten tai jälkeläisten arkut. Kuningattaren hautakammion ovessa oli laatta, jossa luki "Qûn-Sar-Celeb". Eräässä toisessa kammiossa oli kahdeksan arkkua, joiden kannessa oli seuraavat kirjaimet (ja kun kannet avattiin, jokainen ruumis "piti" käsissään laattaa, johon oli kirjoitettu vainajan nimi): J.T. (Jar-Tírgel), T.S. (Tar-Silmie), J.K. (Jar-Khoros), J.L. (Jar-Lírin), J.V. (Jar-Valdûmur), J.H. (Jar-Horrulûth), H.J. (Har-Jagedon) ja T.K. (Tar-Kalion). (Arvasitko, mistä lyhenteet tulee? Täältä.
(Tästä takaisin tarinaan)
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen T. Kotiranta ja GM Kuittaa.
[Seuraava osa]