Elmer - Rakennuspäällikkö
Garethin aikoina Elmer oli Rakentajien killan johtaja, nuoruusvuosien maineteoilla ja rikkaan suvun rahoilla siihen asemaan valittu, eliniäksi. Ei sopinut valta ja vastuu Elmerille, hiljalleen vaihtui leka lestiin ja saha sammioon. Mutta eipä sitä suuren johtajan enää telineillä tarvinnut kiipeillä, riitti kun vähän kävin huutelemassa työmailla pojille viisauksia ja niinä harvoina selvinä hetkinä lyötyä kauppoja lukkoon, jotta omalla pajalla riitti töitä. Monet olivat ne illat jolloin Podekin miehet taluttelivat Elmerin kapakasta kotiovelle, näitä pikkukaupunkien julkisia salaisuuksia.
Kotona Elmeriä odotteli hiljaista vihaa sisällään poltteleva vaimo, Numar nimeltään, ei vaan jaksanut enää taistella miehensä kanssa pullon henkeä vastaan. Hiljalleen tyytyi olemaan tyytyväinen, että pöydässä sentään riitti ruokaa kaksostytöille, vanhin poika kun käytännössä johti Elmerin pajaa herran itsensä ollessa päivät ja yöt läpeensä ’killan asioilla’.
Kosteaksi kääntyneissä liikeneuvotteluissa satamakapakassa Elmer oli silloinkin, kun ruttokellot alkoivat soimaan, viinan suomilla vaistoilla seurasi neuvottelukumppaneitaan jonkun laivan kannelle. Elmer makasi sykkyrässä reelingin vieressä kaaoksen alkaessa vyöryä eteenpäin ja sammui siihen. Hänen herättyään myrsky ja vuosien juomaputki käänsivät Elmerin elämän kuoleman porteille vieväksi krapulaksi. Vaan kun Albatrossin rukous lopulta karahti Saaren rantaan, oli Viinapiru joutunut luopumaan paikastaan Elmerin sielussa. Kun ajatus alkoi kulkemaan kirkkaammin, heräsi myös jäytävä itseinho. Hän tajusi ettei ollut tehnyt elettäkään pelastaakseen vaimonsa ja lapsensa.
Elmer seurasi hiljaisena muita kun nämä sitoivat keltaisia nauhoja ja puhuivat hienoja sanoja, hän tekisi vaitonaisena oman osuutensa. Vaan kun aika kului ja ryhmän päästyä Bogon linnakkeelle, vanhan kiltamestarin henki heräsi ja hän haki rakennuspäällikön paikkaa. Ja taas kerran vanhat meriitit riittivät valintaan.
”Onnekseni Eöl ja Malantur tekivät suuren osan töistä puolustuslaitteiden osalta, olisi muuten saattaneet jäädä muurit kovin mataliksi. Asuntoja ja vajoja nyt pystyttää vähän kokemattomampikin rakennusporukka. Ja ainahan voi lähteä linjailemaan uusia tienpätkiä, paukuttaa vaan pilkettä petäjän kylkeen ja huutaa pojille jotta tuosta mennään. Sitten vielä pitäisi jaksaa pysytellä irti pullosta, kapakat availevat kutsuvia oviaan, kohta syttyvät varmaan värilliset lyhdyt ohjaamaan janoista kulkijaa kohti turvaa, ja ne Bogon pidotkin aina niin kovasti kosteita...”