Tämä Legendaarinen, Ällistyttävä, Tosi Sankareiden Äksönkertomus (LÄTSÄ (tm)) sai alkunsa Esgarothista 11.7. Erûn vuonna 1640 Kolmatta Aikaa.
[Edellinen osa] [Seuraava osa]
LÄTSÄ:n (tm) Sankarit:
Detlef: Noidanmetsästäjä Tharbadista, joka jahtaa noitiaan Broadswordillaan. Kantaa mukanaan näkymättömäksi tekevää käsikirvestä. Tuttu myös Legendaarisista Lausahduksista
Shek-var: Puoliarabi. Näyttää kokoarabilta. Osaa tehdä maagisia +5 kamoja sopivaa maksua vastaan. Olkapäällä musta korppi.
Beren: Beijabar - palkkionmetsästäjä. Käyttelee taitavasti kahden käden miekkaa.
Vorinar: Puolhaltia Sieltä Jostain. Ammatiltaan Yöterä. Hieman viinaksiin menevää sorttia. Saanut jo yhden juopon ryyppykaverikseen Esgarothista. Mitä, vankilassa?!? Synkmetsä on vaarallinen. Perkele jääkööt sinne.
Aldrach: Kreaattori Umbarista. Osaa parantaa ja ampua jousella.
Thinlos: Sindahaltia Rivendellistä. Osaa hiipiä ja ampua jousella.
Aradrine: Naispuolinen maallikkoparantaja Umbarista. Etsi miestä nimeltä Shek-var , ja löysi tämän Buhr Mahrlingista.
Adna: Hippipuolituinen Konnusta. On jotenkin huumehuuruissaan eksynyt Sumuvuorten tälle puolelle.
Wose
Järvikaupungissa sitten taas makoiltiin kaikessa rauhassa ja tutustuttiin kaupunkiin. Majatalosta löytyi myös kaksi uutta jäsentä ryhmään, Beren ja Thinlos. Eräs asia, mikä pisti ryhmää silmiin, oli eräs Wose. Kun tämä käveli kadulla, kaikki väistyivät. Ja kun tämä tuli majataloon, kaikki väistivät. Niinpä eräänä iltana Vorinar päätti tehdä tämän kanssa tuttavuutta, ja tuli oluttuoppi kädessä hänen pöytäänsä. Wose ei sanonut sanaakaan, vaan kaatoi nurin hänelle tarjotun tuopin.
Parin päivän päästä ryhmä oli täysin kyllästynyt Wosen oikkuihin, ja päätti ryhtyä seuraamaan tätä, kun tämä lähti kaupungista. Tehtiin suunnitelma: ryhmä seuraisi Wosea noin näkömatkan päästä.
Päivä tästä, ja ryhmä oli kadottanut Wosen. Ei kuitenkaan pitkäksi aikaa. He kuulivat edestään hyytävän huudon. Tultuaan paikalle he näkivät raahausjäljet läheiseen pieneen metsään. Kukaan ryhmästä ei tosin koskaan ollut nähnyt vastaavia jälkiä. Niinpä asiasta päätettiin ottaa selvää.
Noin puolen kilometrin päästä löytyi luola. Siellä haisi pahalta, ja sisäänkäydessään ryhmästä muutama voi hieman pahoin. Luola ei ollut iso, joskin haarautui kahteen osaan. Toisella puolella löytyi siististi kääritty nyytti. Detlef ja Vorinar olivat nähneet aikaisemminkin vastaavia nyyttejä, ja kertoivat muille mitä tiesivät.
Juuri kun ryhmä meni auttamaan Wosea nyytissä, läheisen lohkarejoukon takaa ilmestyi valtavankokoinen hämähäkki. Taistelu käynnistyi, ja puoli minuuttia myöhemmin hämähäkki makasi hengettömänä lattialla. Ryhmälle ei ollut käynyt kuinkaan. Wose osoittautui vielä hengissä olevaksi, ja tuli pian tajuihinsa. Hän selitti elekielellä olevansa kiitollinen. Koska hän oli alunperin menossa samaan suuntaan kuin muukin ryhmä, Detlef elehti hänet mukaan ryhmään.
...Ja Hobitti
Luolasta ei löytynyt mitään muuta mielenkiintoista, ja niinpä jatkettiin matkaa. Noin tunnin taivallettuaan ryhmä näki mielenkiintoisen otuksen edessään: otus oli noin metrin mittainen, yllään sillä oli kirkkaan keltainen asukokonaisuus, joka oli koristeltu räikeänpunaisilla kukilla. Ja otus puhui jotain, mikä muistutti Westronia. Otus ilmeni Adnaksi nimeltään ja hobitiksi rodultaan. Matka sujuikin rattoisasti hobitin höpötyksiä kuunnellen.
Adna kantoi mukanaan lähes itsensä mittaista keppiä, jossa oli joitain ihme kaiverrukisa. Shek-var pyysi saada katsoa keppiä hieman lähempää, ja tuloksena oli se, että Shek-var sai pitää keppiä mukanaan, ja Adna sai hienon riimuin koristellun puhallusputken.
Pari päivää tästä ryhmän kasatessa leiriä kokoon, he tapasivat seitsemän uljaan näköistä ihmistä. Tulijat olivat pitkiä, ja heillä oli kypärät, joissa oli siivet molemmilla puolilla päätä. Tulijoiden johtaja esittäytyi Aladariksi, ja kertoi olevansa Gondorista. Hän kyseli ryhmältä kaikenlaista, ja ryhmä sai häneltä selville sen, että Buhr Mahrling on aivan lähellä. Aladar ratsastajineen ei kuitenkaan ehtinyt jäädä matkustamaan muun ryhmän kanssa, vaan karautti eteenpäin. Hän sanoi että hänellä oli kiire.
Irronneen pään mysteeri
Muutaman päivän kuluttua ryhmä sai näkyviinsä kolmionmuotoisen linnoituksen. Tai sen muurit, joiden sisällä oli parakkeja. Rohkeasti sisään mentyään ja vartioilta kyseltyään ryhmälle selvisi, että paikan nimi oli Buhr Mahrling. Tännehän Aladarkin oli menossa! Ryhmä sai myös kuulla, että heidänlaisiaan oli kaivattu.
Aladaria ei enää sotilasleiristä löytynyt, ja niinpä ryhmä ohjattiin nopeasti Mahrcaredin, Éothraim-Thýnin luo. Mahrcared oli vaikuttavan näköinen, ketjupaitaan sonnustautunut vaaleahiuksinen ja -partainen mies. Hänen takanaan seisoi nainen (esittäytyi Brinwicaksi) sekä nuori poikanen (Leowin). Mahrcaredilla oli ryhmälle kiireinen tehtävä.
Pari viikkoa sitten Mahrcaredin veljen pää oli tuotu Mahrcaredille korissa. Veli oli kadonnut useita viikkoja sitten itäläisten väijytyksessä. Brinwica oli ollut hänen kanssaan ratsastamassa, mutta oli onnistunut pääsemään karkuun. Mahruics (Mahrcaredin veli) oli sen sijaan ilmeisesti jäänyt vangiksi. Tästä muutaman viikon kuluttua hänen päänsä oli tullut korissa, ja lähettäjäksi oli merkattu Tros Hesnef. Tämä oli läheisen Ilanin-nimisen kylän sotaruhtinas, joka oli tunnettu julmuudestaan.
Ainut asia, mikä esti Mahrcaredia julistamasta sotaa Tros Hesnefiä vastaan, oli Brinwican kommentti, että 'Tuskin Tros on niin lempeä että tappaa vankinsa'. Tämän takia ryhmän paikalle osuminen oli onnenpotku. Heillä oli kaksi viikkoa aikaa selvittää, kuka todella oli väijytyksen takana, ja tuoda todisteet Mahrcaredille. Todisteet luultavasti löytyisivät Ilaninista. Ryhmän mukaan lähtisi Leowin, oppaaksi ja tulkiksi.
Ilaninin vaunukylä
Ilanin oli keskikokoinen kylä, noin 700 asukasta, jota hallitsi Tros Hesnef. Hänen linnansa erottui hieman pisemmällekkin, sijaitsihan se laaja-alaisen mutta matalan kukkulan päällä. Kylässä asusti pääasiassa Logath- ja Sagath-kulttuurin edustajia, mutta joukossa oli muutamia Dorwinadanlaisia.
Kylään tultuaan ryhmä majoittautui siihen majataloon, joka sijaitsi lähimpänä sisääntuloa kaupunkiin. [Majatalon nimi] sattuikin olemaan koko kylän ainut majatalo, jossa muut kuin paikalliset saattoivat viettää iltaa suht koht rauhassa. [Nimi] asetuttuaan ryhmä jakaantui illanviettoon; Adna ja Shek-var joivat olutta ja Adna höpötti kaikille, jotka suostuivat häntä edes suunnilleen kuuntelemaan. Thinlos kävi hakemassa kaksi pulloa talon hienointa viiniä ja meni huoneeseensa niitä juomaan. Vorinar ryyppäsi tapansa mukaan, ja Detlefkin taisi maistella jotain muuta kuin mehua. Majatalossa ryhmä tutustui muutamiin pohjalaiskauppiasiin, jotka kertoivat hieman kylästä. Avuliaita olivat myös eräs Dorwinadanlaisseurueen jäsenet, jotka olivat asuneet Ilaninissa jo useita vuosia. Tiedoista ja viinoista kiitollisena ryhmä sitten kömpi huoneisiinsa, kuka missäkin kunnossa ja kuka kenenkin huoneeseen.
Seuraavanina päivinä ryhmä tutki kaupunkia, kävi satamassa ja jututti kerjäläisiä (ja poltti rahaa; Detlef maksoi hopearahoilla (!), ja ahneet kerjäläiset huomasivat nopeasti että hänellä niitä riitti..), jotka kertoivatkin tärkeitä tietoja ryhmän kannalta. He saivat selville, että noin kolme viikkoa sitten kaupunkiin oli tullut suunnilleen 10-15 henkilön ryhmä miehiä. Osa näistä oli jäänyt [majatalo], kun taas osa oli mennyt erään muun talon luo. Omituista jutussa oli se, etteivät miehet menneet suoraan linnaan, jonne kaikki muut armeijan miehet menevät yöksi (paitsi ne, jotka ovat vartiossa). Miehillä kun sattui olemaan Ilaninin tunnukset. Niinpä olikin aika tehdä suunnitelma.
Suuri Suunnitelma
Suunnitelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: kun kyseiset miehet ryyppäsivät yhdessä lähes joka ilta, osa poistui aina omia aikojaan pois. Niinpä eräs näistä päätettiin kidnapata kuulusteluja varten.
Odotettuaan aikansa ryhmän hobitin heti koitti. Häneen heitettiin näkymättömyys, ja hän seuraili miesryhmää näiden talolle. Hobitti tutki talon läpikotaisin, eikä päästänyt pienintäkään ääntä. Hän palasi ilmoittamaan havaintonsa muille (tästä seurasi eräs huvittava kohtaus, kun Detlef 'tempaisi' näkymättömäksi tekevän kirveen hobitilta, jolloin kirves 'ilmaantui tyhjästä' hänen käteensä..), ja sen jälkeen lähdettiin porukalla kyseisen talon luo. Paria loitsua myöhemmin Shek-Var, joka hämmästyttävästi kykeni leijumaan ilmassa ja hilaamaan itseään eteenpäin, mutta kuitenkin muuttamaan korkeuttaan ihan tuosta noin, pystyi ohjailemaan nukkuvan, höyhentä kevyemmän miehen, jolla ei tuntunut olevan ollenkaan painovoimaa, sopivasti ikkunasta suoraan vankkureihin herättämättä tätä. Vankkureissa mies sidottiin, ja karkumatka alkoi.
Matkan aikana itäläiseltä saatiin koko juttu selville, kun häntä uhkailtiin ties millä kauhealla kohtalolla. Toki tämä itsekkin tarjosi opastusta hänen rotunsa muinaiseen hautakammioon, jossa Suuri Aarre sijaitsi, jos hän jäisi henkiin. Leowin kuunteli kaiken tarkasti, kuten koko muukin ryhmä kuunteli Leowinin Westroninnoksen. Tapahtui myös seuraavaa: ryhmän vankkurit ryöstettiin, sekä niiden mukana olleet kaksi hevosta. Vankkureissa ollut itäläisvanki meni sen siliän tien, ja taistelussa rosvojen kanssa Leowin menetti tajuntansa, kuten myös Beren. Molemmat kuitenkin tulivat tajuihinsa saman yön aikana, kun Aradrine esitteli taitojaan Detlefin avustaessa. Kaikki muu sujuikin melko hyvin, ja niin Leowin sai todistettua Mahrcaredille tämän veljen todellisen surmaajan.
Se tärkein asia, palkkio!
Mahrcared kiitteli ryhmää, ja vannoi ikuista vihaa Hos Harfin (kilpaileva sotaruhtinas, se _oikea_ pään irrottaja) suvulle ja tälle itselleen. Hän osoittautui sanojensa mittaiseksi mieheksi, ja ryhmä sai palkkionsa, kuka mitäkin halusi. 100 kultarahaa jaettiin tasan, ja Vorinar sekä Thinlos valitsivat ylennyksen ja aseman Éothraimin armeijassa. Muut saivat Éothraimin kasvattamat ja kouluttamat raskaat sotahevoset. Yön jälkeen ryhmä suuntasi hevosensa ja vankkurinsa (Buhr Mahrlingista sai uudet) jälleen kerran kohti Riavodia.
Parisen yötä taivallettuaan, yöllä vartiossa ollessaan Thinlos kuuli outoa läpätystä. Juuri kun hän oli aikeissa mainita asiasta Vorinarille, joku tarttui Vorinarin jalkaan ja nosti tätä ylöspäin. Haltia ampui otusta välittömästi jousella aiheuttaen vahinkoa sen verran, että otus pudotti puolihaltian. Muu ryhmä heräsi taistelun ääneen ja varsikin Thinlosin ja Vorinarin huutoihin. Otus näytti lohikäärmeeltä, jolla ei ollut etujalkoja, mutta oli musta, pitkänokkainen, eikä sillä ollut minkäänlaisia sarvia missään kohdassa päätä. Detlef muisti myöhemmin nähneensä vastaavia otuksia Synkmetsässä. Taistelu päättyi otuksen pakenemiseen, mutta ei ilman tappioita. Eniten oli kärsinyt Beren, joka oli Aradrine mukaan halvaantunut kaulasta alaspäin. Berenin tullessa tajuihinsa hänet lopetti Berenin omasta pyynnöstä Detlef.
Seuraavana yönä Thinlos havaitsi 3 kissaeläintä, jotka olivat hiipimässä hevosten kimppuun. Herätettyään muut hän säntäsi puolustamaan hevosia. Syntyi taistelu, jossa muu ryhmä ei saanut naarmuakaan, mutta Thinlosin takaraivo repäistiin auki. Haudattuaan haltian ryhmä vaihtoi leiripaikkaa ja jatkoi yönviettoa.
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen GM Mikko Kakkonen.