Gandalfin Mietteitä


Sijoittuu osan 28. aikaisiin tapahtumiin.

Gandalf huomasi leirinuotion hämyn pimenevässä illassa. Olisiko tuo leiri niiden, joita hän etsi? No, sen selvittämiseksi oli vain yksi tapa. Gandalf manasi hiljaa mielessään sijaintiaan; se oli liian vaarallinen edes havaintoloitsujen tekoon. Lohikäärme olisi mahtava vastustaja, eikä Gandalfin tarkoituksena suinkaan ollut etsiä niitä tahallaan. Toisaalta, jos lohikäärme sattuisi havahtumaan hänen loitsuunsa, sitä voisi kutsua jo moukan tuuriksi. Niinpä hän kohensi hattuaan ja kietoutui viittaansa tiukemmin, ja astui nuotion valopiiriin.

Kuinka vartiomiehet hämmästyivätkään kun hän ilmoitti itsensä kevyesti rykäisemällä. Kiitettävän nopeasti he kuitenkin saivat aseensa esille. Positiivista oli myös heidän asenteensa - ensin kysyivät, sitten vasta mahdollisesti hakkaisivat. Sen sijaan vartiomiesten ulkonäkö ei ollut odotettu. Gandalf kyllä ymmärsi, että joku on saattanut jäädä pois siitä ryhmästä mitä hän etsi, ja toinen tulla tilalle. Onpa mukaan saattanut tulla kokonaan uusiakin jäseniä. No, Dimmuun Gandalf luotti eniten, ja onneksi hän olikin ryhmässä vielä mukana. Toivottavasti hän ei olisi kovinkaan syväuninen.

Dimmu näytti luonnossa täsmälleen samanlaiselta kuin hän oli Galadrielin peilissäkin. Vaatetus oli muuttunut, mutta kasvonpiirteet olivat pysyneet ennallaan. Gandalf hymyili sisäänpäin havaitessaan, ettei Dimmu tuntenut häntä lainkaan. Gandalf odotti hetkisen ennenkuin alkoi tentata Dimmulta tapahtumia. Enemmän Gandalf hymyili, kun Dimmu hänen laajentuneista silmistään päätellen oli saanut selville ainakin osan Gandalfin tavaroiden voimasta. Kyseltyään aikansa edesmenneistä ryhmän jäsenistä ja hämmästeltyään Dimmun sitkeyttä, hän päätti vihdoin kertoa syyn etsintäänsä. Tietenkin ryhmä arvasi sen, ja sekin oli oikeastaan hyvä asia. Osoitti taas heidän päättelykykynsä.

Gandalfin vuoro oli hämmästyä suuresti kuullessaan ryhmä urotöistä ja erikoisista kohtaamisista. Pelkästään Maglorin kohtaaminen oli kerrassaan ainutlaatuista, mutta että sama ryhmä oli vielä surmannut useita lohikäärmeitä, suurimpana niistä itse Bairanax!!! Toden totta, tässä ryhmässä olisi potkua vaikka mihin. Gandalf oli todella helpottunut näistä tiedoista. Mitä olisi Harhalinnan maagi lohikäärmeen rinnalla? Pelkkä suupala! Muiden mennessä nukkumaan Gandalf vielä sai hämmästellä lisää kuunnellessaan vartioon jääneiden tarinoita nykyisen ryhmän ja sen edellisten jäsenien edesottamuksista.

Peikon hyökätessä leiriin Gandalf tarkkaili kaikkein eniten ryhmän toimintaa. Peikko tietysti huoletti häntä vähän, ja toisaalta pieni huolenaihe oli ryhmän eräiden jäsenten rämäpäisyys - tai itsevarmuus. Toisaalta, rohkeus ja itsevarmuus on hyvä asia, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Gandalfin havahtuessa mietteistään peikko olikin jo kuollut, ja yönviettoa jatkettiin.

Aamun koittaessa Gandalf oli vakuuttunut valinnastaan. Tämä ryhmä, mikäli mahdollista, olisi jopa parempi kuin Dimmun entinen ryhmä. Ja kunhan he tuhoaisivat Harhalinnan Maagin, Gandalf kyllä järjestäisi heille lisää tehtäviä. Vaihdettuaan jälleennäkemiset ryhmän kanssa, Gandalf katseli vielä jonkin aikaa ryhmän perään, pudisti hymyillen päätään ja huokasi kevyesti. Yksi murhe vähemmän hänen harteillaan.