T�m� Legendaarinen, �llistytt�v�, Tosi Sankareiden �ks�nkertomus (L�TS� (tm)) sai alkunsa Esgarothista 11.7. Er�n vuonna 1640 Kolmatta Aikaa. T�m� osa alkaa pelip�iv�m��r�st� 24.2.1642 Kolmatta Aikaa.

[Seuraava osa] [Edellinen osa]
[Ohita hahmokuvaukset]

L�TS�:n (tm) Sankarit:

Durthang: Mets�miesnuorimies, joka l�ytyi tajuttomana. Nimeksi on vakiintunut Dimmu. "Se syd�n oli kauheen evil, mutta m� onnistuin hallitsemaan sit�". Osaa taikoa Firewalleja, ja sittemmin on my�s erilaiset boltit lent�neet. Tuliset pallot ovat my�skin saaneet suuren suosion. "T�� on Jedimiekka." Alkaa jo kyll�sty� muiden ruikutukseen. Tuliset vasamat ovat vaihtuneet keltavihre�oransseihin. On melkoinen �rkinsurma. Dimmun Riimuja haluavat kaikki, joskin niiden taikominen on nykyisin hankalampaa kuin ennen.

Urho Kaataja: Suomalaisparantaja, joka l�hti henkil�kohtaisista syist� hieman etel�mp��n. H�mm�stytt�v�n nopeasti oppi perusparantamisen alkeet, ja nyt sujuukin jo hieman vaativammat operaatiot. Pitk�jousi on suosikkiase. Urheasti kaatui yhdest� iskusta maahan leikkien kuollutta lopputaiston ajaksi. Osaa kirurgoida murskaantuneita luita vaikka kentt�olosuhteissa - joten kuten. Viime aikoina ainoastaan laahannut ryhm�n per�ss� sanomatta mit��n. Rituaaliparantaminenkin onnistuu.

Dil-Vilya: Harmaahaltia Taur R�menista. Tuli oppiin Or-Sarniin is�ns� k�skyst�, ja sai heti vastuullisen teht�v�n pit�� huolta yhdest� Laen-sauvasta. Tikari on lempiase. "Oots�� muka mun opettaja?!" Taikoi omat taikavoimansa kauas pois pariksi viikoksi. Taistelee lent�en, ja lentelee taistellen. Kylm�pallo on kiva taika, sit� voi heitt�� huoletta vaikka omaan ryhm��n!

Gilin Gaarm: K��pi� rautavuorilta. Tuli J�rvikaupunkiin etsim��n seuralaisia matkalleen kohti yst�v�ns� kotia, joka sijaitsi jossain Varjovuorilla. Olipa h�nell� jopa karttakin mukana, jonka avulla perillep��sy on varmasti helppoa ja vaivatonta. Lohik��rmeiden suosikkikohde. Ja kaikkein muidenkin. Lonkat ja selk�ranka menev�t herk�sti rikki.

D�nen Faroth: Harmaahaltia Synkmets�st�. Henkil�kohtaisista syist� etsiytyi J�rvikaupunkiin, tavoitteenaan p��st� Varjovuorille. Tykk�� ampua jousella, ja tuntee haltioiden historiaa melko hyvin. V�itteli Scathan kanssa ja selvisi hengiss� siit�. Haluaa tunkea haltiakorvansa joka paikkaan, painaa jokaista nappia ja v��nt�� jokaista vipua.

Brad Northrod: Sivistynyt (?) ylh�is�luokan edustaja. J�rvikaupungin kauppakillan johtajan poika, jonka pit�isi p��st� is�ns� mielest� n�kem��n maailmaa, mutta turvallisesti kuitenkin. Selke�sti is�n mielipidett� ei ole noteerattu. Arvailuloitsuun luotetaan sokeasti.

Paldamir: Mets�l�is-pohjalainen Hyvyyden soturi. Varsin p�tev� heiluttelemaan miekkaa ja p�rj�� taistelussa isompiakin otuksia vastaan. Osaa my�s parantaa pieni� vammoja. Olisi kovasti halunnut j��d� taistelemaan lohik��rmeen kanssa, vai oliko se pelk�st��n miekan tahto... Ei onnistunut ly�m��n ket��n selk��n vaikka kuinka olisi tehnyt mieli.

Trahald: Torpparihobitti, joka my�s osaa hieman tiedustella. Teht�v�n� on oppia Johtajuutta Isoilta Ihmisilt�. Sai Suuren Sormuksen, mutta menetti sen yht� nopeasti. L�ysi vihdoin ryhm�n - tai oikeastaan sen yhden ainoan henkil�n joka h�nen tuntemastaan ryhm�st� oli j�ljell�.

Galadhen: Verrattaen nuori salohaltia, jonka suurin mielenkiinnon kohde on kasveissa. H�n onkin kasvitieteilij�. Mukana matkassa kulkee ikioma koira. Thranduil l�hetti Galadhenin ryhm�n mukaan, ett� saisi joskus joitain tietoja itselleenkin. Kukaan ei viel� tied�, miksi Thranduil luottaa Galadheniin. Ehk� se selvi�� matkan varrella, ehk� ei.

Celequar (NPC): Nuori haltiataistelija, joka tuntee mets�n tiet ja tavat. Tehokas jousiampuja. Haluaa selvitt�� sisarensa katoamisen perin pohjin.

K��nnekohta

Matkaa jatkettiin viel� v�h�n aikaa tornien suuntaan ennen kuin y�vyttiin. Kiistaa syntyi kannattaisiko y�py� ihan polun vieress�, vai syvemm�ll� mets�ss�. T�ss� vaiheessa joku huomasi, ett� koskemattomaan lumeen j��neet j�ljet johdattavat kaikki kulkijat aika hyvin leiriin, oltiinpa polusta 10 tai 100 metrin p��ss�. Y�n aikana leiri� tuli katsomaan joukko haltioita, joista yksi j�i ryhm��n mukaan. Galadhen oli Thranduilin l�hett�m�n� tullut auttamaan ryhm�� teht�v�ss� kykyjens� mukaan.

Aamun valjettua jatkettiin torneille. Tornit olivat osa linnoitusta, johon ei n�ytt�nyt olevan mink��nlaista kunnon porttia. Yksi kohtalaisen hyvin piilotettu sis��nk�ynti l�ydettiin, mutta siin� ei ollut mink��nlaista avausmekanismia eik� ovikellon tapaista. Viimein Dimmu teki portaalin oveen ja takaa l�ytyi kaksi h�mmentynytt� haltiaa, jotka tosin nopeasti siirtyiv�t puolustusasemiin. Vartioiden kanssa neuvoteltiin sis��np��syst� ja he lupasivat vied� sanaa eteenp�in, mutta ryhm�n pit�isi odottaa ulkopuolella linnakkeen komentajan p��t�st�.

Parin tunnin kuluttua ovi avattiinkin ja vain ryhm�n haltiat p��stettiin tutustumismatkalle linnakkeen uumeniin. Takaisin tullessaan he toivat viestin, ettei eteenp�in kannattanut menn�. Galadhenill� oli kuitenkin jonkinlainen kyky lukea ajatuksia ja h�nen mielest��n linnakkeen p��llikk� voisi olla etsim�mme n�kij� ja h�n ilmoitti, ett� kaappauksen olisi suorittanut it�l�iset. N�ihin tietoihin ryhm�n oli tyytyminen ja mets�seikkailu oli saanut k��nnekohtansa. Seuraavaksi suunnistettaisiin takaisin kyl�� kohti.

Matka oli pitk� ja vaarallinen (kiitos pelinjohtajan modifioidun kohtaamistaulukon, joka muuttui mets��n tulon j�lkeen -Tuukka Huom.). Ensin tuli y�ll� h�m�h�kkej�, t�ll� kertaa enemm�n kuin viimeksi. Toisaalta viimeksi ei ollut mukana esinett�, josta voi heitt�� utterlight-loitsun. H�m�h�kkej� ei valo kovin paljoa kiehtonut, joten ne l�htiv�t pois.

Pitih�n tietenkin k�yd� tutkimassa nelj�n polun risteyksest� viimeinenkin haara. Se johti paikkaan, jossa oli lumen peitt�mi� isoja kumpuja, ilmeisesti hautoja. Paluumatkan aikana n�kyi viel� yksitt�inen uruk-hai aamuvarhaisella. Sill� kertaa ei yritettyk��n etsi� hankaluuksia, vaan jatkettiin matkaa.

Y�ll�, niin kuin kaikki vakavammat kohtaamiset, ryhm�n kimppuun hy�kk�si lauma huorneja. Yksi suurempi (tasolla 25) ja 11 pienemp��. Taistelun suurin ongelma syntyi, kun Paldamir taistellessaan kahta pienemp�� huornia vastaa onnistui s�hl��m��n aseensa kanssa ja oli 3 kierrosta pois pelist�. Tosin huornit eiv�t siit� huolimatta saaneet ryhm��n vakavia vammoja. Vakavin vamma syntyi, kun Brad n�ytt�v�n torjunnan p��tteeksi l�ysi miekan omasta mahastaan. Edes t�m�n avulla huorni ei saanut Bradiin vahinkoa. (Huornien saavutukset j�iv�t laimeiksi ryhm�n kovasta yrityksest� huolimatta. Taistelussa tuli yhteens� 9 s�hl��mist�, joista 3 oli vakavia. -GM. Huom.)

Isompi k��nnekohta

Huornitaistelun j�lkeen ryhm�n saamat pienet vammat parannettiin ja matkaa jatkettiin. Melko pian p��stiinkin mets�n reunaan, ja muutaman virstan j�lkeen oltiin taas Buhr Widuun. Kyl�ss� ryhm� kertoilti melko niukasti edesottamuksistaan, tosin k��pi�n saadessa tarpeeksi olutta tarinankerronnan siivitt�j�ksi pohjalaiset saivat kuulla mit� hienompia asioita. Osaan he jopa uskoivat. Sen enemp�� miettim�tt� tai tavaroitaan t�ydent�m�tt� ryhm� jatkoi aamulla taas matkaa. Varastosta muistettiin ottaa sinne talteen j�tetyt tavarat mukaan. Matkasuunnitelmana olisi p��st� Buhr Waeldlasin kauttaa Harhalinnaan, eik� matkaan pit�isi tuhrautua montaakaan p�iv��.

Toisen matkap�iv�n aamuna ryhm� havaitsi tien vieress� lumessa makaamassa kuolleen �rkin. Tien yli meni viistosti saappaan- ja verij�lki�. Ryhm�n j�lkein lukua osaavat tajusivat pian, ett� �rkkisaappaiden j�lki� ne oli, ja lukum��r� oli kuolleen �rkin j�lkeen viisi kappaletta. Ennen kuollutta �rkki� lukum��r� oli kuusi. H�mment�v�n nerokkaan p��ttelyn j�lkeen mietittiin hetki mit� teht�isiin. Kun viiden �rkin j�ljet n�yttiv�t olevan noin viitisen tuntia vanhoja, p��tettiin l�hte� seuraamaan niit�.

�rkit l�ytyiv�tkin hieman yli tunnin matkustamisen j�lkeen. Ne olivat kaikki ilmeisesti haavoittuneita ja uuvuksissa, eik� ryhm�ll� ollut suurtakaan vaivaa nisti� niit�. �rkeill� ei ollut aseidensa ja haarniskoidensa lis�ksi mit��n muuta mielenkiintoista, paitsi lasiputkiloon taiteltu k��r�. K��r� ei ollut kenenk��n mielest� maaginen, ja niinp� se uskaltauduttiin lukemaan. Kukaan ei ymm�rt�nyt mit��n muuta sanaa kuin nimen "Morandir", joka oli kirjoitettu haltiariimuilla. Kukaan ei edes tunnistanut muita kirjaimia. Brad sai loitsun avulla selville, ett� k��r� oli avunpyynt�, jossa pyydettiin Morandiria apuun. Kelle, minne tai miksi, n�it� ei selvinnyt. Mielenkiintoisesti kaikissa �rkeiss� oli pistomiekan j�lki�, sek� osalla oli palovammoja, osalla kylm�vammoja ja osa oli sy�nyt s�hk��. Ryhm�� t�m� askarrutti sen verran, ett� p��tettiin l�hte� katsomaan �rkkien tulosuuntaa.

Koska pime� laskeutui juuri ryhm�n p��stess� tielle, he p��ttiv�t tehd� leirin tien viereen ja jatkaa matkaa vasta aamulla. Y� oli rauhallinen, ja kaikki saivat riitt�v�sti mieluisaa lepoa. Aamun koittaessa mystisesti haavoittuneet �rkit kiehtoivat kaikkia yh� enemm�n. Noin vartin matkan j�lkeen n�htiin taas yksi j�ljille kaatunut kuollut �rkki. Vammat olivat samankaltaisia kuin aikaisemmillakin. Parikymment� minuuttia my�hemmin n�htiin j�lleen yksi �rkki. T�t� jatkui yhteens� parin tunnin ajan, jolloin n�htiin keskell� tasankoa maassa oleva aukko. Halkaisija oli 2,3 metri�, ja aukon reunoilta lumi oli sulanut, aivan kuin tulen vaikutuksesta.

Aukosta l�hti loivasti laskeva k�yt�v�. Tietysti kaikki halusivat heti paikalla p��st� tutkimaan mit� on k�yt�v�n toisessa p��ss�. Muutaman kammion ja usean sadan metrin j�lkeen ryhm� p��sikin isoon kammioon, jossa lattialla makasi noin puolitoistatusinaa kuollutta �rkki�, sek� yksi kes�isiin vaatteisiin pukeutunut mustahiuksinen, pitk� mies. Ryhm� tunnisti miehen kuolleeksi noldohaltiaksi. H�n puristi yh� k�dess��n pitk�� kynacia (joksi Celequar aseen heti tunnisti), sormessa h�nell� oli kultainen sormus ja kaulassa ohut kaulanauha. Kynac oli maaginen (+10), sormus tuplasi Olevaisen k�ytt�j�n mahtipisteet, ja kaulanauhassa oli Bladeturn III -loitsu kahdesti p�iv�ss�. Haltia oli kuollut lukuisiin haavoihin.

�rkit ja kammio sen sijaan olivat t�ynn� j�lki� tulesta, j��st� ja s�hk�st�. Olipa osaa �rkeist� t�kitty haltian aseellakin. �rkeill� ei ollut mit��n kummallisempaa. Sen sijaan lootin j�lkeen seuraavaksi mielenkiintoisin asia oli haltian takana oleva sein�. Sein� oli oudon utuinen, ja siin� oli heikkoja sumupy�rteit�. D�nen k�ytti varpuaan, ja sai selville, ett� sein� olikin ulottuvuusportaali. Kenell�k��n ei ollut mit��n aavistusta, minne portaali johdattaisi, tai ett� miten sen saisi suljettua.

Portaalin heiteltiin k�yteen sidotta kyp�r�� ja �rkinruhoa, ja Brad teki loitsun, jolla n�ki muutaman minuutin menneisyyteen esineest� katsoen. Tavoitteena olisi kurkistaa t�ll� tavalla, mit� toisella puolella oli - ja tietenkin varmentaa, ett� portaalista p��sisi takaisinkin. Loitsu kuitenkin paljasti ainoastaan t�ysin valotonta pimeytt�. Oudosti Brad ei edes n�hnyt hetke�, jolloin oli sitonut k�yden kyp�r��n. Jonkin aikaa ryhm�n pelonsekaisia arvailuja ja neuvottelua kuunneltuaan Dimmu laittoi p��ns� portaalin sis��n. H�n n�kikin toisella puolella kes�isen vuoristomaiseman. Portaali oli pienell� laakealla tasanteella vuoren sein�m�ss�. Ylh��ll� n�kyi vuoren huippu, jonne ei olisi edes vaikea kiivet�. Alhaalla n�kyi siell� t��ll� metsikk��.

Jossain v�liss� Paldamir k�vi etsim�ss� �rkkien j�lki� ulkoa lis��, sill� kenenk��n jakeluun ei mennyt, miksi haltia olisi poksahtanut �rkkien luolaan, tai mist� �rkit ylip��ns� tiesiv�t odottaa haltiaa luolassa. Asumisen merkkej� luolasta kun ei l�ytynyt, ja koko luolasto oli luonnon muovaama, lukuunottamatta noin metrin kaivantoa maan alta p�in pintaan, jossa aukko oli. Paldamir l�ysikin �rkkien leirin j��nteet muutaman kymmenen metrin p��st�. Leiri oli ollut pystyss� muutamia p�ivi� sitten. Sen sijaan aukolle menevi� j�lki� ei l�ytynyt, mutta poisp�in menev�t olivat vain p�iv�n vanhoja.

T�t� ihmeteltiin jonkin aikaa, kunnes tultiin siihen tulokseen, ett� �rkit olivat pakottaneet haltian per��ntym��n takaisin luolaan, josta oli tullut paikalle. Haltia taas ei halunnut j�tt�� porttia auki �rkeille, vaan oli taistellut niin pitk��n kuin jaksoi. Taistelu oli ilmeisesti kest�nyt muutaman p�iv�n ajan. Kukaan ei tiennyt, mikseiv�t taistelusta eloonj��neet �rkit olleet menneet portaalin l�pi. Vaan pian uteliaisuus voitti, ja huolimatta Paldamirin vaisuista vastalauseista koko ryhm� astui portaalin l�pi kuolleen haltian ruumis mukanaan.

Uusi taivas ja uudet maat

Sill� aikaa kun muut hautasivat haltian ruumista, toiset k�viv�t kiipe�m�ss� kukkalan p��lle. Sielt� avautuikin n�k�ala joelle, ja noin virstan p��ss� kukkulasta n�kyi iso kyl� molemmin puolen jokea jaettuna. Kyl�n takana n�kyi laaja ja jylh� vuoristo. Rohkeasti ryhm� l�hti ensin joenvartta seurailevalle tielle, joka veikin kyl��n. Kyl�ss� ryhm� sai asianmukaisia tuijotuksia ja uteluita, mutta kukaan ryhm�ss� ei ymm�rt�nyt kyl�l�isten k�ytt�m�� kielt�. Brad osasi kuitenkin tehd� sopivan loitsun, ja n�in pystyttiin k�ym��n alkeellista keskustelua Bradin toimiessa tulkkina.

Ryhm�n kauhuksi he kuulivat olevansa Lordi Canarvonin hallitsemassa Coronanin kaivoskyl�ss�, Peligrisin alueella, Emerin maanosan it�rannikolla, Varjomaailmassa! Kokenut ryhm� ei t�st� suuresti h�keltynyt, vaikka kukaan ei osannut paikallisia kieli�, ei tuntenut kulttuureja, kasveja, luontoa tai el�imi� ja hirvi�it�. [Peruss��nt�n� oli -100 kaikkiin lore-heittoihin - j�rke� tietysti k�ytt�en. Vihre� lyhyt ruoho on vihre�� lyhytt� ruohoa, mutta jos joku haluaa arvuutella, onko ulkomaailman vihre�ll� ruoholla jotain eroavaisuuksia kotimaailman vihre��n ruohoon, sitten pit�� heitt�� tuolla hurjalla miinuksella. Vastaavasti ulkomaailman koirann�k�inen karvaturri saattaa olla yht� kiltti kuin naapurin Musti, mutta toisaalta se voi olla my�s ihan mit� tahansa muuta. -GM (hymyilev�) huom.]

Pian ryhm� kuitenkin oppi paikallista kielt�, sill� Ruusujen majatalon is�nn�n yksi tarjoilija opetti sit� hyv�� korvausta vastaan. Kyl�l�isten uteluihin ryhm�n alkuper�st� ryhm� oli niukkasanainen kotikaupungistaan - "se on todella kaukana. Minnes tuo tie muuten vie, mit� pitkin me t�nne tultiin?", mutta Coronanilaiset eiv�t t�t� panneet pahalla, ehk� katsoivat vaan hieman enemm�n kulmien alta.

Ryhm�lle selvisi, ett� vuorilla asui sellaisia olentoja, joista he eiv�t olleet koskaan kuulletkaan, eik� niiden ulkon�k�k��n selvinnyt ihan t�ysin vajavaisin kielitaidoin ymm�rrettyn�. Er��n vuoren huipulla n�kyi musta pitk� obeliski, mutta kukaan kyl�st� ei tiennyt mik� se on. Se on ollut siell� kauemmin kuin kukaan muistaa, eik� kukaan kyl�st� ole uskaltanut l�hte� vuorille harhailemaan ja tutkimaan sit� tarkemmin.

Muutaman p�iv�n levon j�lkeen ryhm� sattui kulkemaan kyl�n raitilla, kun toisesta p��st� tiet� alkoi kuulua kova��nist� mekastusta. Ihmiset k��ntyiv�t katsomaan huutojen syyt�, ja pian sen n�kiv�t pelaajatkin. Tiell� hoippui kurjassa kunnossa oleva mies, joka huuteli mit� sanoja, joista ryhm�kin ymm�rsi muutaman. Kaikki muut v�istiv�t sivuun, ja niinp� mies saapui ryhm�n luo (he kun olivat j��neet keskelle tiet� seisoskelemaan). H�n katsoi kaikkia ryhm�n j�seni�, virnuili ja nauroi hullun naurua, v�lill� tosin vakavoituen. H�n hoki ryhm�lle jotain palavasta silm�st�, joka vei Jeskin, p�lyksi muuttuneesta kullasta, joesta joka oli verta, sek� yst�vien kuolemasta...

Kyl�n paikalliset asukkaat eiv�t juurikaan alkuihmetyksen j�lkeen noteeranneet miest�, eiv�t edes kun t�m� tuupertui maahan. Urho tutki t�m�n heti, ja sai selville, ett� mies oli vakavasti sairas ja aliravittu ja n��ntynyt. Niinp� ryhm� p��tti auttaa miest� m�ess�. He vuokrasivat t�lle huoneen Ruusujen majatalosta, ja Urho aloitti parannusloitsujen tekemisen. Mies puheli Urholle vaikka mit�, kertoi aarteesta ja luki jotain paperia, mutta aina kun Urho tuli l�hettyville, mies s�ik�hti ja laittoi paperin visusti r��syjens� k�tk�ihin.

T�ll� v�lin alakerrassa muu ryhm� oli selvitt�nyt miehen henkil�llisyyden. H�n oli Dartle Marsyas, huonossa seurassa aluetta kiertelev� matkailija. Viimeksi h�net n�htiin parisen kuukautta sitten rosvojoukon seurassa poistumassa kyl�st�. Sen sijaan ett� olisivat s��lineet miest�, kyl�l�iset tuntuivat pikemminkin olevan onnellisia Dartlea kohdanneesta ep�onnesta.

My�hemmin samana iltana Dartle menehtyi Urhon v�kevist� loitsuista huolimatta. Ennenkuin kukaan ehti edes ehdottaa hautaamista, ryhm�l�isten silmiss� kiilui "loot"! Pahaksi onneksi Dartlella ei ollut mit��n muuta kuin paperinpalanen, jossa oli teksti�, jota kukaan ei osannut lukea.

Avuliaita aatuja l�ytyi majatalosta, joten pian teksti oli selvitetty. Siin� oli h�m�r�t ohjeet kuinka l�yt�� aarre, joka uhrattiin joskus satoja vuosia sitten er��lle jumalalle. Mink��nlaista karttaa ei ollut mukana, ainoastaan kuvakielt�. Niinp� ryhm� hankki ensimm�isen� hienon kartan alueesta. Kartta olikin poikkeuksellisen hyvin piirretty: siin� oli l�hes jokainen yksitt�inen vuorikin kuvattu. Kun varusteet oli t�ydennetty, p��stiin matkaan tekstin ohjeiden mukaan.

Matka sujui suurimmaksi osaksi ilman kohtaamisia. Yksi kyklooppi yritti yll�tt�� ryhm�n ja saikin yhdell� kivell� melkein osuman. T�m�n j�lkeen Dimmu siirtyi kykloopin luo ja se enn�ttikin kuolla juuri kun muut p��siv�t taisteluet�isyydelle. T�m� tosin johtui enemm�n eritt�in hidaskulkuisesta maastosta kuin kykloopin taistelukyvyst�. Sen j�lki� seurattiin l�hell� olevaan luolaan, joka ainakin hajun perusteella oli sen kotikolo. Luolasto ei ollut iso, vain muutamia huoneita. Kiinnostavimmaksi osoittautui j�tekaivon tapainen syvennys, joka t�ytti yhden huoneista. Suuri kuoppa haisi y�k�tt�v�lle, mutta ahkeran tutkimisen j�lkeen sielt� l�ytyikin kaikenlaista tavaraa. Varmasti moskan alle j�i viel� monia aarteita piiloon tuleville seikkailijaporukoille (tai t�lle samalle tulomatkaa varten). [Tietystik��n aarteet eiv�t s�ily maailmassa en�� sen j�lkeen, kun seikkailijaporukka on k�ynyt paikan tutkimassa. T�m�n realistisen n�kemys oli vallalla jo 1990-luvun alkupuolen tietokonepeleiss�, ja on viel�kin joissain peleiss�. Mik�li jonkin esineen pudottaa, se katoaa ikuisiksi ajoiksi. -GM huom.]

Viimein p��stiin jatkamaan matkaa ja saavuttiin joen alkul�hteille. Se oli n. kilometrin mittainen kapea j�rvi kukkuloiden keskell�. T��lt� l�hdettiin aarretta sitten etsim��n. Ensin kierrettiin j�rvi ja tutkittiin sen ymp�rill� kasvavat pienet mets�laikut. Kun t�m� ei tuottanut tulosta p��teltiin aarteen olevan piilotettu j�rven pohjaan ja aloitettiin aivoriihi j�rven tutkimiseksi. Ehdotuksia oli monenlaisia: Pari voisi lennell� j�rven p��ll� ja k�yd� v�lill� veden pinnalla kurkkaamassa, josko pohjassa olisi jotain omituista. Tai vaihtoehtoisesti lent�� aivan veden pinnassa, p�� vedess� niin voisi koko ajan katsella mit� pohjasta l�ytyy. Lupasipa Dimmu tehd� kivest� snorkkelinkin. Hetken visioita kuunneltuaan Celequar totesi: "Eik�h�n olisi kuitenkin helpompaa tehd� lautta?" Muidenkin mielest� t�m� kuulosti j�rkev�lt�, joten lautta tehtiin lautturihaltian ammattitaitoisella opastuksella.

Lauttailua j�rvell�

N�kyvyys j�rvess� ei ollut kuin 3 metri�, mutta se ei pohjan tutkimista hidastanut. Brad ja Dil-Vilya heittiv�t watervision-loitsun ja Celequar tuli soutelemaan lauttaa. J�rvi syveni hitaasti ja oli syvimmill��n parikymment� metri�. Kolmen tunnin etsint�jen tuloksena oli j�rven kauimmaisen osan pohjasta l�ytynyt luolan suuaukko. Se oli kymmenisen metri� leve� ja kolmisen metri� korkea (ja tietysti parinkymmenen metrin syvyydess�). Suuaukko oli j�rven keskell� 150 metri� rannasta. Dil-Vilyan loitsulla saatiin selville, ett� heti suuaukon takana oli laajempi luola ja sen pohjalla makasi suuri kilpikonna. Dil-Vilyan arvion mukaan kilpikonna mahtuisi juuri ja juuri luolasta ulos. J�rven aarre olisi varmasti kilpikonnan luolassa, en�� tarvitsisi saada kilpikonna hengilt�.

Kilpikonnajahti alkoi tarkalla suunnittelulla. Ensin kilpikonna pit�isi her�tt�� ja oletettavasti se liikkeelle l�hdetty��n erehtyy pit�m��n seikkailijaporukkaa v�lipalana. Oli jo melkein ilta, joten ensimm�isen� kokeiltiin houkutella otus paikalle valolla. Kaksi kokkoa valmistettiin lauttojen p��lle, toinen vietiin luolan suuaukon kohdalle ja toinen parinkymmenen metrin p��h�n rannasta ryhm�n kohdalle. Rannallekin tehtiin kunnon rovio valaisemaan. Lopulta Dil-Vilya lenteli sytyttelem��n kokot. Seurasi j�nnittynyt parin tunnin odottelu ja kokkojen katselu. Kilpikonna ei ollut n�ihin toimiin her�nnyt tai sitten se oli ryhm�� ovelampi, eik� uinut suoraan ansaan. Viimeisen� toivona kokeiltiin valon taikomista yhteen nuoleen ja sen ampumista suunnilleen luolan kohdalle. Ep�onnistuneiden yritysten j�lkeen leiri pystytettiin kokon ymp�rille my�h��n y�ll�.

Aamulla p��tettiin hankkia jonkinlainen sy�tti kilpikonnalle. Koska l�hist�ll� ei ollut n�kynyt mit��n skorpionia isompaa ja ryhm�n mets�stystaidotkaan eiv�t mitk��n p��t� huimaavat olleet p��dyttiin hakemaan kykloopista muutama palanen sy�tiksi. P�iv� oli puolessa kun kykloopista joitain palasia saatiin viimein irrotettua. Silloin joen alajuoksulta alkoi kuului laulua. Kukaan ei tunnistanut kielt�, mutta Brad sai loitsulla selville, ett� kyseess� oli marssilaulu. V�h�n ajan kuluttua n�kyviin tuli 4 kaapuihin pukeutunutta hahmoa. Niill� oli vaaleat kauniit kasvot, suuret silm�t ja niiden jalat katosivat polven kohdalta.

Ryhm�n kohdalla olennot l�htiv�t tulemaan yl�m�keen, eik� vaikea maasto hidastanut niiden kulkua yht��n. My�s niiden laulu muuttui hieman sotaisammaksi. Parinkymmenen metrin p��st� Dimmu huusi olennoille paikallisella yleiskielell� tyyliin: "Ei haluta taistelu. Keit� te on?" Olennot pys�htyiv�t siihen paikkaan ja niiden laulu muuttui uteliaaksi. Olennot my�s tuntuivat keskustelevan laulun avulla kesken��n. Erilaisia yrityksi� yhteisymm�rryksen saamiseksi oli, mutta tulokset pysyiv�t laihoina. Viimein ilmoitettiin, ett� ryhm� menee tappamaan Cuvera-j�rven pedon. T�m�n kuultuaan olennot muuttivat laulunsa marssilauluksi ja l�htiv�t jatkamaan joen yl�juoksun suuntaan.

Pari l�hti heti seuraamaan olentoja ja muut tulivat kilpikonnansy�ttien kanssa per�st�. J�rvell� olennot j�iv�t j�rven reunalle lauleskelemaan ja seuraamaan tilannetta. Urho p��tti j�lleen kerran kokeilla laulajan kykyj��n ja onnistuikin taas erinomaisesti. Olennot hiljeniv�t ja l�htiv�t Urhoa kohti piiritt�en h�net ja seuraten h�nt� jatkuvasti. L�helt� katsottuna saatiin varmuus, ettei olennoilla todellakaan ollut jalkoja. K�velip� Urho veteenkin, mutta olennot leijuivat veden pinnalla koskettamatta vett�. Urhon seisoessa vedess� n�kyi jotain isoa tulevan j�rven keskelt� ryhm�� kohti. Urholle tuli kiire pois vedest� ja ryhm� j�rjest�ytyi nopeasti vastaanottamaan kilpikonnaa. Suuri kilpikonna ei ollut mitenk��n hidas ja pian olikin taistelu k�ynniss�. Suurin osa nuolista kimposi kilpikonnan nahasta ja kilvest� pois tuskin vahingoittaen sit�, mutta ryhm� oli aivan liian suuri, ett� yhdest� kilpikonnasta olisi edes vastusta. Viaton luontokappale makasikin pian kuolleena rantaheinikolla.

LOOOT!!1!

Nelj� omituisenn�k�ist� olentoa eiv�t olleet kiinnitt�neet huomiota taisteluun, vaan tuijottivat yh� Urhoa. Ryhm�kin j�tti olennot omaan arvoonsa ja keskittyi kilpikonnan aarteen pintaan saamiseen. Kiven avulla p��stiin lautalta luolalle ja narun avulla takaisin pintaan. Ensin meni Urho tutkimaan luolaa, jolloin olennot alkoivat kirkua, mutta pian aloittivat marssilaulunsa ja l�htiv�t leijailemaan j�rven yli joen alajuoksun suuntaan kadoten. Pian Urho palasi takaisin pinnalle, muttei ollut n�hnyt vilaustakaan aarteesta. Dil-Vilya sukelsi seuraavaksi, mutta tulos oli yht� laiha.

Seuraavaksi muisteltiin mit� aarteen paikasta oikeastaan tiedettiin. Tarinassa oli mainittu paikasta sen verran, ett� se oli keskell� j�rve� ja sen saisi selville kun toimisi ammoisten aikojen ylipapin toimia matkimalla: sauva oli kohdistettu l�nness� olevan Kotkan t�hden kanssa, ja kun Hopeinen Silm� pohjoisessa olisi juuri ja juuri Erethornin vuoren huipun p��ll�, oltaisiin uhripaikalla. Ongelmana vain oli, ettei kukaan tiennyt paikallisia t�htien nimi�, j�rvelle n�kyi 5 huippua, joista yhden nimi tiedettiin eli nelj� j�i j�ljelle ja kenell�k��n ei ollut hajuakaan miss� suunnassa pohjoinen oli. Aarre j�isi j�rven pohjaan, jos ryhm� ei jollain ihmeellisell� tuurilla osaisi etsi� juuri oikeasta paikasta. J�rvi oli kuitenkin aivan liian iso koko pohjan haravointiin. P��tettiin kuitenkin yritt�� ja paikaksi valittiin kohta, joka oli kauimpana kaikista rannoista. J�lleen Urho yritti ensin ja palasi yht� laihoin tuloksin kuin viime kerralla. Dil-Vilyakin sukelsi pohjaan ja hetken p��st� tuli yl�s hopeapikarin kanssa, joten oikea paikka oli vihdoinkin l�ytynyt. (Niin, mink�s sille voi. Jos pelaajat laittavat rastin siihen kohtaan, mist� etsiv�t aarretta, ja kohta t�sm�� t�sm�lleen seikkailun kohdan kanssa, ja viel� onnistuvat -50 havaintoheitossa, niin l�ytyyh�n se. -GM huom.) Aarre koostui erilaisista arvokkaita koriste-esineist�, joita oli viitisenkymment� kappaletta.

Tuhannen kultarahan arvoinen aarre ei ryhm�� kovin paljoa hetkauttanut, vaan v�litt�m�sti alettiin mietti�, ett� mit�s sitten teht�isiin. P�iv�nvaloa oli viel� j�ljell� useita tunteja, joten kaikkialle n�kyv� musta obeliski p��tettiin k�yd� tutkimassa. Matkaahan vuorelle oli useita virstoja ja vuorikin oli kolmisen kilometri� korkea, mutta Dimmun taikomalla teleportilla pieni iskuryhm� siirtyi k�tev�sti obeliskin viereen. Obeliski oli halkileikkaukseltaan kolmio, jonka sivut kapenivat yl�sp�in kohdaten useiden satojen metrien korkeudessa. Vuoren huipun tasalla yhden sivun pituus oli viitisentoista metri�. Dimmu tarkisti, ett� obeliski oli todellakin maaginen ja meni shokkiin n. puoleksi minuutiksi. Sama tapahtui kun obeliskia yritettiin attunoida. Dil-Vilyan attunoidessa obeliskia h�nen k�tens� meni sein�m�st� l�pi. Uteliaisuus tietenkin her�si ja Dil-Vilya kurkisti mit� obeliskin sis�ll� oikein olikaan.

Miellytt�v�n l�mp�isess� huoneessa, johon Dil-Vilya kurkisti oli siistiss� j�rjestyksess� p�yti�, tuoleja ja kirjahyllyj�. Yhden p�yd�n ��ress� istui haltia, joka huomasikin pian Dil-Vilyan. Haltia ilmoitti nimekseen Morgus ja vaikutti eritt�in yst�v�lliselt� ja puheliaalta. Tosin h�n tuntui tiet�v�n omasta olinpaikastaan yht� v�h�n kuin ryhm�kin. (Josta taas p��stiin perinteisiin kysymyksiin: Miss� maailmassa luulet t�ll� hetkell� olevasi? Me ollaan v�h�n eksytty, tied�tk� yht��n miss� p�in Varjomaailmaa me ollaan? Mist�s suunnasta voisi l�yty� isoja kaupunkeja?) Pienen jutustelun j�lkeen saatiinkin selville, ett� mystinen viesti, jonka seurauksena ryhm� oli alun perin joutunut varjomaailmaan, oli Morguksen l�hett�m�. H�nell� oli pieni ongelma. Viesti oli l�hetetty viimekertaisen k�vij�n mukana parituhatta vuotta sitten ja haltia oli ollut obeliskissa omien laskujen mukaan jo 6000 vuotta. Kuultuaan mist� ryhm� oli kotoisin Morgus lupasi toimittaa ryhm�n takaisin Keski-Maahan jos vain p��sisi ulos. Lis�ksi palkkioksi ryhm� saisi tavaraa obeliskista. Morgus ei kuitenkaan ollut mitenk��n k�rsim�t�n vaan jaksoi selitell� pitk��n tapahtumia, joiden seurauksena oli vankilaansa joutunut.

Morgus oli ollut onnellisesti naimisissa Arianin kanssa, kunnes oli kohdannut yht� upean naikkosen Tirrenan. Pitk��n h�n piti suhteensa toiseen naiseen salassa molemmilta, koska ei osannut p��tt�� kumman kanssa h�n todella haluaa el��. (Eik� viel�k��n oikein tiennyt kumpi olisi parempi vaimoksi). Viimein Tirrena oli saanut selville asioiden todellisen laidan, eik� todellakaan ollut mieliss��n havainnostaan. H�n olikin vanginnut Morguksen obeliskiin ja t��ll� h�n viel�kin oli. Olot vankilassa olivat kuitenkin mukavat, ruokaa ja juomaa riitti ja oli aikaa ajatella. Viestin Morandirille h�n oli l�hett�nyt siin� toivossa, ett� Morandir osaisi jotenkin auttaa t�ss� ongelmassa, olihan Morandir h�nen oppipoikansa. Pois p��semiseksi Morgus oli yritt�nyt jo kaikkea: vankilan sein�mi� ei voinut tuhota, eik� niiden l�pi vain p��ssyt mill��n.

Ryhm� perustikin aivoriihen pohtimaan erilaisia ratkaisuja ongelman selvitt�miseksi. Monenlaisia konsteja kokeiltiinkin tuloksetta, kunnes Paldamir hoksasi, ett� ongelman ratkaisuhan voisi olla Morgus ymp�rille kehittyneess� kolmiodraamassa. Jos h�n pystyisi p��tt�m��n haluaako todella pit�� Arienin vaimonaan vai ottaa Tirrenan vaimokseen niin h�n voisi p��st� vankilastaan. Tirrena olisi voinut tehd� obeliskin vain mietint�kammioksi Morgukselle, jotta h�n pystyisi rauhassa ilman h�iri�tekij�it� miettim��n kumman luokse todella haluaisi j��d�. Morgukselle ehdotettiin, ett� voisi olla aika p��tt�� kumman naikkosen kanssa lopulta haluaisi el��, niin ehk� h�n siten p��sisi ulos. Morgus ei ollut t�h�n tyytyv�inen, mutta lupasi yritt��. Hetken kuluttua h�n kokeilikin k�dell��n sein�� ja suureksi yll�tykseksi k�si meni sein�st� l�pi. Iloisena haltia juoksi ulos tornista. Oli jo ilta, joten koko porukka p��tti viett�� y�t� lopun ryhm�n seurassa j�rven rannalla. Morgus sanoi, ett� ryhm� saa pit�� kaiken mit� obeliskista l�ytyy ja selitti viel� mit� tavarat oikein tekev�t. Ja sielt�h�n l�ytyi kaikenlaista.

Aamulla Morgus siirsi koko porukan hevosineen kaikkineen obeliskin luokse, sill� siell� h�n voisi k�ytt�� obeliskissa olevaa magiaa ryhm�n siirt�miseksi takaisin Keski-Maahan. Haltia ei ollut kuitenkaan k�ynyt Keskimaassa oikeastaan muualla kuin Cuivienin rannoilla ennen obeliskiin joutumistaan ja ei tiennyt mit��n ryhm�n mainitsemista paikoista. Ryhm�ll�k��n puolestaan ei ollut aavistustakaan miss� kyseinen j�rvi oli tai oliko sit� en�� j�ljell�, koska aikaahan oli kulunut tuhansia vuosia. Toista tilaisuutta p��st� takaisin Keski-Maahan ei varmaan kovin nopeasti tulisi, joten pian aamuauringon valaisema vuoristomaisema muuttui ryhm�n silmiss� y�lliseksi tasangoksi.

Jatkuu seuraavassa osassa!!!

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Tuukka Kotiranta ("K��nnekohta", "Lauttailua J�rvell�" ja "LOOOT!!1!") ja GM Mikko Kakkonen ("Isompi K��nnekohta"). Yhdess� tehtiin "Uusi taivas ja uudet maat".