Amandûlin mietteitä Dimmusta


Sijoittuu osan 23. aikaisiin tapahtumiin.

- "Halusitte tavata minut niin pian kuin mahdollista."

- "Aivan. Istu alas. Menen suoraan asiaan. Sinä olet viettänyt aikaa ryhmän kanssa. He pelastivat sinut. Ja olen melko varma, että olet tutustunut ryhmään melko hyvin. Nyt toivon, että voisit hieman kertoa ryhmästä."

- "Luonnollisesti. Vaikka eipä heissä juurikaan kerrottavaa ole. Toinen suurhaltioista, Nardhol, on kauhea. Ei hän ehkä sitä tarkoita, mutta en pidä hänen tyylistään yhtään." Amandûl kuunteli kärsivällisesti, kuinka Shrel-Kainin prinsessa kertoi Nardholin 'ällöttävyydestä'. Daelhaelin kävi pikaisesti muut läpi osoittamatta erityistä kiinnostusta muihin paitsi Aldamiriin ja Dimmuun. Aldamir oli "pelastanut hänet siitä kauheasta paikasta!".

- "Mikä Dimmussa sitten oli outoa?"

- "No, ensinnäkin hän on rivo. Kommentoi kaikenlaista kun sanoin haluavani mennä peseytymään jokeen. Tietenkin aloin hohtamaan, koska hänen sanansa eivät olleet siveitä. Vihaan sitä kun joku tahallaan laittaa minut hohtamaan. Mutta hän kuitenkin pyysi myöhemmin anteeksi, joten annoin asian olla."

- "Mutta siinä ei ole kaikki?"

- "No... Ei. Puhuessamme magiasta hän oli jotenkin oudon itsevarma. Hän jopa sanoi, että saisin kokeilla häneen jotain sopivaa loitsua. Päätin kokeilla ehdotusloitsua. Käskin hänen hyppimään tasajalkaa. Hän ei kuitenkaan tehnyt yhtikäs mitään. Heitin loitsun toisen kerran. Tällä kertaa valmistelin sitä huolellisesti, tunnustelin sanoja kielelläni, kosketin häntä, ja mielestäni onnistuin täydellisesti. Ja hän vain teki minusta ivaa. Hän seisoi vaakaseisonnassa. En voinut kuvitella, että hän on niin mahtava."

Amandûl vajosi mietteisiin, ja hetken kuluttua hän päästi Daelhaelinin pois luotaan. Daelhaelin tuntui vahvistaneen Menellorin epäilyt. Tietenkin Menellor oli voimakkaampi kuin Daelhaelin, hänhän oli tyttö vielä. Menellor sen sijaan aikoja sitten valmistunut. Toisaalta Daelhaelininkin kyvyt olivat merkittävät. Erikoiset. Mutta pakkohan ryhmänkin on olla erikoinen, sillä eivät he muuten olisi voineet surmata sormushaamua. Tai päässeet elävinä pois. Amandûl päätti, että hän itse testaa Dimmua.