Tämä Legendaarinen, Ällistyttävä, Tosi Sankareiden Äksönkertomus (LÄTSÄ (tm)) sai alkunsa Esgarothista 11.7. Erûn vuonna 1640 Kolmatta Aikaa. Tämä osa alkaa pelipäivämäärästä 18.6.1641 KA.


[Seuraava osa] [Edellinen osa]
[Ohita hahmokuvaukset]

LÄTSÄ:n (tm) Sankarit:


Durthang: Metsämiesnuorimies, joka löytyi tajuttomana. Ystävien kesken Dimmu. "Se sydän oli kauheen evil, mutta mä onnistuin hallitsemaan sitä". Osaa taikoa Firewalleja, ja sittemmin on myös erilaiset boltit lentäneet. Tuliset pallot ovat myöskin saaneet suuren suosion. "Tää on Jedimiekka." Alkaa jo kyllästyä muiden ruikutukseen. Tuliset vasamat ovat vaihtuneet keltavihreäoransseihin.


Eioo: Urbaani metsäläinen, jolla on tehtävä. Tai useita. Ei hän itsekkään muista. "Onko sulla tehtävä?" - "Eioo!". "Miks toi susi nuolee mun naamaa?" -"Mitä rotua edustat?" -"Emmätiä mikä mä oon!" "Onkos sinun haukallasi nimeä?" -"Joojoo!"


Gandaluk: Bruenorin pikkuveli, joka tuli etsimään veljeään. Madolle pitäisi päästä kostamaan. Siellähän olisi loottiakin. Sotavasaran ja varsijousen kanssa osaa tehdä (t)uhoakin. Laivamatkailu alkaa jo sujua ilman kaatokänniä.


Aldamir: Dúnadantankki. Käyttelee kahden käden miekkaa yhdellä kädellä. Pukeutuu kokovartaloketjupanssariin. Vihaa örkkejä, rakastaa nuoria neitoja. Ehkä joskus jopa liikaa.


Galador: Metsän väreihin puketuva Noldo. Heiluu hienon miekan kanssa, mutta on tähän asti ollut melko hiljainen. Noldoksi meditoi epätavallisen paljon epätavallisissa tilanteissa. Tulee kuolemaan uteliaisuuteensa.


Gadal Arim: Dorwinadanlainen, joka käyttelee kahden käden miekkaa yhdellä kädellä. On vähän kuin Aldarmir pienoiskoossa. Puhuu hyvien asioiden puolesta.


Aicanáro (NPC): Lähes kaksimetrinen mies. Syvän sininen ja puhtaan valkoinen ovat lempivärit. Käyttelee leveää miekkaa, pitkää jousta ja Saita. Melkein kuoli sukellusyrityksessään. Eioon lapsuuden ajan ystävä.


Henefuin (NPC): Dúnadanmies, joka käyttelee kahden käden miekkaa ja kulkee ilman haarniskaa, ja on oikeasti Musta Númenórilaisnainen. Varsin tappava sille päälle sattuessaan. Autellut ryhmää silloin tällöin.


Mithkarak: Strayholdinnoutaja, joka räksyttää enemmän kuin tekee mitään muuta. Moraeg osti koiran itselleen joskus kauan sitten, ja onpa Mithkarak jopa kasvanutkin. On hälyttänyt ryhmän jo parikin kertaa. Taisteluissa tosin mielipaikka on jossain piilossa.


Joojoo: Eioon lemmikkihaukka, joka nykyisin toimii ryhmän tiedustelijana. Muuta käyttöä haukalla ei (ainakaan muilla) ole.


Tuomion Temppeli, osa III

Tornista lähdettiin hyvässä järjestyksessä. Tuttu reitti kulki Mistrandin kautta, jossa osa porukasta taas tavan mukaan joi pään täyteen. Kukaan ei kuitenkaan halunnut tehdä lähempää tuttavuutta tanssityttöihin tai mihinkään muuhunkaan, vaan aamulla kaikki olivat taas ruodussa ja valmiina jatkamaan matkaa kohti Doragaria.

Jossain vaiheessa eräänä yönä kohdattiin kolme kuninkaallista samoojaa. Samoojat olivat "piirittäneet" leirin, mutta sanojenvaihdon jälkeen liittyivät yöpyjien joukkoon. Kuinka ollakkaan, samana yönä Noldo Galadorin tutkiessa tapansa mukaan tähtiä (hän oli juuri löytämäisillään Galadorin tähtikuvion), hän havaitsikin vatsassaan jotain polttavaa kipua. Hän laski yllättyneen katseensa ja näki kuinka julmetun iso susi, jonka silmät hohtivat keltaisina, oli purrut hänen vatsaansa ammottavan haavan josta pursui verta ja suolia ja muita elämän kannalta tärkeitä ainesosia.

Noldon huuto havahdutti muutkin vartiomiehet, ja pian iso susi oli piiritetty. Suden epäonneksi hän valitsi kohteekseensa Aicanáron ja Eioon, joihin kumpaankaan susi ei osunut. Aldamir havaitsi, että ensimmäisen iskun jälkeen hänen aseensa ei enää aiheuttanut otukselle mitään vahinkoa. Aicanáro ei pystynyt vaihtamaan asettaankaan ennenkuin susi päätti kääntyä sitä takaapäin hakkaavan samoojan kimppuun. Pian Darkbane välähti, Aicanáro iski sutta kovaa, ja parin Eioon terien sivallusten jälkeen susi haihtui tomuksi.

Dimmu ja kaksi muuta samoojaa olivat yrittäneet hoivata Galadoria, jolla oli edelleen yllättynyt ilme kasvoillaan. Suurin osa vuodosta saatiinkin tukittua, mutta ei kaikkea. Eräällä samoojalla oli pihkaa, joka tukkisi kaiken verenvuodon, mutta vuotava haava oli liian syvällä elimien joukossa hänen taidoilleen, ja pihka meni käyttökelvottomaksi. Kaikki, joilla oli pienintäkin kokemusta vakavien haavojen parantamisessa yrittivät hoivata nyt jo tajutonta suurhaltiaa. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, vaan ryhmän järkyttyneiden ilmeiden edessä Noldo Galador kuoli verenvuotoon. Hiljaisuuden vallitessa suurhaltia haudattiin, ja Dimmu otti miekan taas itselleen.

Aamun koittaessa samoojat täydensivät ryhmän karttaa (ja kopioivat ryhmän kartan itselleen) ja jatkoivat matkaansa apein mielin kuten teki ryhmäkin. Päivien kuluessa kuitenkin murheelliset tapahtumat unohtuivat, ja Doragarin kylä saatiin näkyviin. Kylästä todellakin näytti lähtevän tie, joten sovittiin, että kylä kierrettäisiin. Itäläiset tuskin tykkäisivät liiemmin Aldamirista, Henefuinista tai kääpiöistä. Pian olikin leirintekoaika, ja Henefuin halusi lähteä kylään ottamaan selvää viimeisimmistä uutisista. Tämä sopi kaikille, ja Henefuin poistui näkyvistä. Hän palasi varsin nopeasti, mutta ei ollut saanut mitään merkittäviä uutisia. Aamun koittaessa jatkettiin taas matkaa. Päivä marssittiin tien laitamilla, siten, että se juuri näkyi, mutta temppeliä ei tullut näkyviin. Aamulla sitten ehdittiin matkata vain pari tuntia, kun outo suorakulmion muotoinen rakennus havaittiin keskellä peltotasankoa.

Rakennukselle johti yksi ainoa tie, ja tie loppui suuriin puisiin parioviin. Ikkunoita ei näkynyt, ja kokoa rakennuksella oli noin 100 x 75 metriä. Rakennus ei ollut erityisen korkea, ja katon harja oli suippo. Pääteltiin, että kerroksia olisi kaksi tai kolme + ullakkokerros. Mitään liikettä ei näkynyt, eikä mitään ääniäkään kuulunut. Dimmu voimahavannoi rakennuksen, muttei nähnyt mitään maagista. Henefuin tarjoutui tiedustelijaksi. Hän kertoi, että aiemmin täällä ollessaan hän ei pystynyt tunkeutumaan rakennukseen sisälle, mutta muutaman vuoden aikana kokemus ja taidot olivat hieman karttuneet. Ryhmä suostui tähän ja jäi leiriin odottelemaan. Henefuin sanoi tarvitsevansa noin 9-10 tuntia aikaa reissuunsa. Hetken kuluttua Henefuin katosi näkyvistä, ja ryhmä alkoi odottamaan hieman hermostuneissa merkeissä.

Eipä mennyt aikaakaan (vain kolmisen tuntia), kun Henefuin palasi retkeltään. Koko paikka oli ensinnäkin täysin ilman minkäännäköistä valastusta. Toisekseen koko paikan lattialla oli pölykerros. Sisällä oli käytäviä, ovia ja huoneita, ja Henefuin kuvailikin hieman alueita niin että jonkinnäköinen kartta saatiin piirrettyä. Niinpä sitten päätettiin marssia yhdestä ovesta sisään kunhan lyhty saatiin sytytettyä.

Ryhmä tutki kovasti ensimmäistä kerrosta, availi ovia tiirikoiden ja etsi ansoja ja penkoi kaikki kaapit, mutta mitään ei löytynyt. Yhdessä huoneessa oli pyöreä maalitauluja, joiden keskimmäinen kehä oli punainen, seuraava keltainen ja uloimmainen sininen. Tauluista lukien kolmen metrin päässä lattiassa oli ohut vihreä viiva ja noin 30 metrin päässä paksu vihreä viiva. Eräässä toisessa yhtä isossa huoneessa oli vierekkäin 6 x 6 metrin kokoisia pehmeitä mattoja. Oivallisesti ryhmä päätteli, että tämä huone saattoi olla aseetonta taistelua varten.

Kolmannessa samankokoisessa huoneessa oli noin kolmen metrin välein ihmisen kokoisia ja näköisiä puunukkeja. Nukeissa oli viiltohaavoja, naarmuja, ja osalta puuttui pää tai käsi tai molemmat. Huoneessa oli kaappeja (tyhjiä), jotka ilmeisesti oli tarkoitettu telineiksi aseille. Neljäs iso huone olikin samankaltainen jousiammuntarata kuin ensimmäinen.

Pian löytyi taas neljä samankaltaista huonetta pinta-alaltaan. Ensimmäisessä näistä oli pohjoisseinällä isoja maalauksia ratsumiehistä, jotka kantavat noin 8' pitkiä keihään ja ohutteräisen kahden käden miekan risteytystä. Eteläisellä seinällä oli vierekkäin yhdeksän eri väristä kilpikuviointia. Itäseinällä oli kuvia samaisista ratsumiehistä ampumassa jäniksiä tasangoilla. Länsiseinää koristi taistelukohtaus, jossa nämä ratsumiehet taistelevat voittokkaasti Dúnedainia vastaan.

Toisen huoneen pohjoisseinällä oli kuvia viiden ratsumiehen ryhmistä. Kahdella näistä oli aseinaan lyhyet heittokeihäät ja komeat lyhyet jouset. Kolmella muulla oli pitkät käyrät miekat sekä täyskilvet. Eteläseinällä oli kolme isoa symbolia ja näiden jokaisen alla 10 pientä. Itäseinällä oli maalauksia leireistä, jotka oli ympäröity vankkureilla. Länsiseinällä oli kuvia takaperin ratsastavista miehistä jotka ampuvat seuraajiaan hevosen selästä.

Kolmannen huoneen pohjoisseinällä oli kuvattu ratsumiehiä niin hevosilla kuin kameleilla. Miehillä oli kultaisia koristeita sekä punaisia ja mustia vaatteita. Eteläseinällä oli yksi ainoa iso symboli. Itä- ja länsiseinillä oli lukuisia kuvia, joissa nämä miehet säälimättä teurastavat hieman erinäköisiä miehiä, naisia ja lapsia. Teurastajat tunnistettiin variaageiksi.

Neljännen huoneen pohjoisseinällä oli kuvia mustiin pukeutuneista miehistä, joilla oli "kommandopipot" päässä. Kenelläkään ei näkynyt mitään aseita. Eteläseinällä oli yksi symboli, jonka alla oli kolme pienempää, ja näistä jokaisen alla vielä kolme pienempää. Itäseinä oli maalattu täysin mustaksi, eikä siitä erottanut mitään piirteitä eikä muutakaan. Länsiseinällä on kuva, kuinka viiden tällaisen miehen joukko yllättää varomattoman leirin.

Tämän jälkeen siirryttiin tutkimaan yläkertaa, joka sekin oli pölyn peitossa. Yläkerta oli yksi ainoa iso huone, jonka keskellä oli juuri alakerran keskushuoneen kokoinen aukko. Aukko oli reunustettu, ja sitä kiersi penkkirivit. Yläkertaa lisäksi kiersi useita lattiaan tasaisin välimatkoin maalattuja valkoisia viivoja (ja juoksuratahan se oli, kuten arvattiin). Yläkerrassa ei ollut mitään muuta.

Alakerran keskushuoneen lattialla oli tummia veriläikkiä. Seinissä oli hieman naarmuja, mutta neljä isoa ovea oli kunnossa. Areenalla oli pieniä korkeuseroja. Keskellä oli kaikkien korkein kohta, kooltaan noin 2 x 1 metriä. Ja löytyihän siitä salaluukkukin kun aikansa sitä etsittiin...

Elämää!

Portaat laskeutuivat pitkän matkaa alaspäin, ja käytävä oli selvästi louhittu käsin. Käytävä laski pieneen huoneeseen, jonka vastapäisellä seinällä oli ovi. Dimmu huomasi ovessa maagisen hälytysansan, ja joku onnistui kuulemaan vaimeaa puhetta oven toiselta puolelta. Niinpä sitten päätettiin tehdä kommandoisku portaalin läpi. Seurauksena oli yleinen hälytys, ja ryhmä hajaantui noin kahden yksilön pienryhmiin (sillä oven takana olleesta huoneesta lähti käytäviä neljään suuntaan). Aikansa taisteltuaan ryhmästä suurin osa oli sokeita. Lopulta ryhmä kuitenkin selvisi hengissä, kiitos Henefuinin, jonka Utterdark aiheutti sen ettei vastustajan loitusnheittäjät enää nähneet kohteitaan (eikä sen ainoan mähösen utterlight onnistunut kumoamaan utterdarkia, GM huom.) jolloin Henefuin kävi nätisti hoitelemassa muutamia vihollisia.

Eioo katseli omalla polullaan kuinka hänen sivullaan oli pimeyden seinämä. Hänen edessään, noin 10 metrin päässä sen sijaan oli ovi, josta astui mustaan kaapuun (kultakoristen) pukeutunut nainen. Nainenkin huomasi Eioon. Eioo kuitenkin oli nopeampi ja pääsi lyömään naista pari kertaa. Nainen ei tuntunut piittaavaan iskuista mitään, ja sen jälkeen Eioolta lähti tolkku. Viimeinen asia minkä hän näki oli naisen julma ja säälimätön hymy.

Henefuinkin näki tämän ja heitti molemmat tikarinsa naista kohti. Ensimmäinen meni ohi, ja nainen kääntyi välittömästi kohti pimeyden suojassa seisovaa Henefuinia. Toinen tikari kuitenkin hieman horjautti naista, ja Henefuin päätti hyökätä. Yhtä sivallusta myöhemmin nainen makasi kuolleena maassa. Dimmu oli käynyt tälla aikaa parannuttamassa sokeutensa Or-Sarnissa. Tornin väki ei kyennyt pidättelemään nauruaan, ja Dimmunkin pinna alko palaa (hän totesi jotain että kyllä hän pystyy taikomaan tulipallon vaikka onkin sokea), joten toisella yrityksellä taika onnistuttiin kumoamaan.

Paikkaa tutkittiin ja pian vangitkin löydettiin. Suurin osa näistä oli sekopäitä, ja osalta oli leikelty korvat, osalta sormet, osa oli sokeutettu fyysisesti jne. Eräs harmaahaltia kuului siihen joukkoon, jolla ei ollut korvia. Vankien joukosta löytyi vielä umit, Éothraim sekä suomalainen. Kaikki vangit olivat kärsineet nälästä ja janosta. Nämä neljä mainittua tosin saatiin otettua mukaan kunhan heidät oli ravittu, muut (lähinnä itäläisiä ja dorwinadanlaisia) olivat liian sekaisin. Myöhemmin heidän kohtalokseen oli tulla surmatuksi Henefuinin toimesta, koska Amandûl niin käski.

Kaksi itäläistyttöä löytyi omasta eristetystä kopistaan. He olivat kaikin puolin kunnossa, sillä heidän kopistaan löytyi jotain outoa sientä, jonka päällä oleva kehrä oli todella ravitsevaa, sekä virtaavaa raikasta vettä. Enää ainoa tutkimaton paikka koko tornissa oli suuret pariovet. Asia oli pian hoidettu. Ovien takana avautui valtava huone, jonka lattialle oli maalattu outo iso punertava silmä. Osalla ryhmästä oli hieman omituinen olo kun he tulivat huoneeseen.

Huoneen vastapäisellä seinällä oli todella iso kuva jostain demonimaisesta ilmestyksestä, ja lattialla oli korotettu alttari. Dimmu tapansa mukaan oli sattunut vahingossa joskus kuulemaan juuri *tuosta* demonista, ja niinpä hän totesi, että se on kuudennen piirin demoni (Pale VI) nimeltään Sha-Lom. Keski-Maassa sitä ei hänen tietojensa mukaan oltu koskaan tavattu. Muuta ei huoneesta löytynytkään. Dimmu teleporttaili hakemaan ryhmälle ruokaa, ja kunhan uupuneet vangit olivat kunnossa, matka saattoi jatkua. Eioo ei ollut vielä tosin takaisin tajuihinsa, ja kukaan ei ollut lainkaan varma että oliko hän edes elossa.

Paluumatka

Matkalla ei tapahtunu juuri mitään normaalista poikkavaa. Itäläiskylän liepeiltä päästiin lähes ehjinä pois, ja sitten kohdattiin lauma örkkejä. Örkit yllättivät leirin ja nuolikuurolla, mutta Darkbanen avulla ne voitettiin. Gadal Arim ja Aldamir tosin olivat halvaantuneet samaisen örkin iskusta. Tässä taistelussa tosin kuoli myös Strayholdinnoutaja Mithkarak. Eräs örkki tuumi että koira olisi sopiva kohde, ja onnistui tappamaan hauvan yhdellä iskulla. Näin "vanhasta" ryhmästä oli jälleen yksi yksilö vähemmän...

Sattuneesta syystä Dimmu aamun koittaessa teleportoi itsensä torniin hakemaan kenties apua Amandûlilta. Ryhmähän oli vihamielisessä maastossa kahden halvaantuneen järkäleen kanssa. Tornissa Dimmua vastassa oli ainoastaan Menellor pää riipuksissa. Dimmu aisti että jotain oli pahasti pielessä. Kävi ilmi, että Amandûl oli surmattu vuoteeseensa hänen omalla tikarillaan. Surmaajasta ei tietenkään ollut tietoa. Dimmun suureksi (?) yllätykseksi pian eteissaliin ilmestyi tutunnäköinen haltia. Haltia oli noin 190 senttiä pitkä, hoikka, vihreäsilmäinen ja pitkään mustaan kaapuun pukeutunut. Haltialla oli kultaiset rannekkeet, musta hopeanvärisellä pellavalangalla koristeltu viitta, ruskeat saappaat, hopeinen otsapanta, tammenlehvistä tehty vyö jossa oli kaksi käsikirvestä. Vasemman käden nimettömässä oli kultainen sormus.

Dimmu kumarsi Mestarilleen ja kertoi mitä oli tapahtunut. Morandir kuunteli vakavana ja selitti omalta osaltaan, että hän oli saapunut heti kun oli saanut sanan. Pikaisen neuvonpidon jälkeen Morandir suostui tulemaan auttamaan ryhmää mikäli se olisi mahdollista. Kahta teleporttitaikaa myöhemmin muukin ryhmä näki samaisen haltian. Morandir kysyi tarkemmin tapahtumia, taikoi itsensä isommaksi ja alkoi teleporttailemaan porukkaa kohti Tornia.

Tornissa taas tulokkaat tutkittiin Menellorin toimesta. Henefuin ja kaksi itäläisnaista tosin eivät tulleet torniin enää sisälle. Henefuin toivotti ryhmälle hyvät jatkot, ja toivoi etteivät he kohtaisi ainakaan vihamielisissä merkeissä. Sen jälkeen hän poistui. Tornissa juteltiin pitkään, ja kävipä eräs aiemmin nähty Noldo taikomassa umitin nukuksiin, koska umit ärsytti Noldoa suuresti. Itse asiassa Morandir kertoi umitin olleen onnellinen ettei tälle ollut käynyt huonommin. Herucerta ei ollut niitä haltioita jotka viitsivät kuunnella "alempien" valitusta.

Olihan Morandirilla ja Menellorilla Dimmulle muitakin uutisia. Morandir ojensi Dimmulle lapun, jossa oli hääkutsu Dimmulle, Bruenorille, Adnalle, Detlefille, Samahille, Moraegille ja Aradrinelle. Hääkutsu oli Karfasin tullivartiokaartin johtajalta, Rencil Opinellalta (kts. 9. osa). Häät pidettäisiin kahden viikon päästä. Dimmu totesi, että näistähän on hengissä enää ainoastaan hän. Gandaluk tietysti on Bruenorin veli. Toisaalta ryhmän pääluku täsmäsi noin suunnilleen. Päätettiin että häihin mentäisiin, jos vaan Gadal Arim ja Aldamir saataisiin parannettua riittävän ajoissa. Morandir lupasi antaa hieman "alkustarttia" matkalle sitten kunhan sen aika tulisi.

Tällä aikaa Lithruin oli ryhtynyt toimiin ryhmän paikkaamiseksi. Hän aloitti Dil-Vilyan korvista, ja pian haltialla olikin korvat paikallaan. Sen jälkeen parantaja siirtyi auttamaan halvaantuneita. Morandir, Menellor ja muu ryhmä pohti mitä tehtäisiin. Selvää oli, että Torni ei ollut enää turvallinen paikka kaikkien kolmen sauvan pitämisen kannalta. Morandir ehdottikin, että ryhmä ottaisi yhden sauvan kantoonsa. Tässä vaiheessa neiti Cirya (jolle Dil-Vilya oli erittäin epähaltiamaisesti tokaissut "ai sinäkö olet minun opettaja?! Hahaha!" kuullessaan että neiti Cirya olisi hänen opettajansa) antoi Dil-Vilyalle ensimmäisen tehtävän. "Suojaa sauvaa hengelläsi!", ne olivat neidin sanat. Morandir hymyili ja sanoi Dimmulle, että tämän tulisi auttaa haltiaa parhaimman taitonsa mukaan sauvan suojelemisessa. Dimmu nyökytteli.

Sillä aikaa kun Lithruin toipui ensimmäisen halvaantuneen potilaan parantamisesta, muu ryhmä kiinnostui kovasti noldoalkemisti Ailëyantan toimista. Seurauksena oli, että alkemistille riittäisi töitä seuraaviksi kuukausiksi ihan riittävästi, ja ryhmä saisi hieman parempia varusteita, kohtuukorvausta vastaan tietenkin. Ensinnäkään Alkemistilla ei ollut läheskään kaikkia tarvittavia metalleja, joten niiden hankkimiseen menisi jonkun aikaa. Mutta tokihan ryhmällä on aikaa odottaa.

Ryhmää alkoi pian huolettaa, että ehtisivätkö he häihin. Lithruin ei ollut vielä kolmenkaan päivän jälkeen toipunut halvaantumisesta, ja vielä olisi Gadal kokonaan parannettavana. Viidentänä päivänä Lithruin kuitenkin oli saanut itsensä kuntoon vain siirtääkseen Gadalin vauriot itseensä. Niin tai näin, ryhmä oli kunnossa ja Morandir sinkosi ryhmän jonnekkin Shrel-Kainin lähettyville. Sieltä matkaa jatkettiin kohti Pardfanin kylää.

Jatkuu seuraavassa osassa!


Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen GM Mikko Kakkonen.