Tämä Legendaarinen, Ällistyttävä, Tosi Sankareiden Äksönkertomus (LÄTSÄ (tm)) sai alkunsa Esgarothista 11.7. Erûn vuonna 1640 Kolmatta Aikaa. Tämä osa alkaa pelipäivämäärästä 23.5.1641 KA.


[Seuraava osa] [Edellinen osa]
[Ohita hahmokuvaukset]

LÄTSÄ:n (tm) Sankarit:

Durthang: Metsämiesnuorimies, joka löytyi tajuttomana. Ystävien kesken Dimmu. "Se sydän oli kauheen evil, mutta mä onnistuin hallitsemaan sitä". Osaa taikoa Firewalleja, ja sittemmin on myös erilaiset boltit lentäneet. Tuliset pallot ovat myöskin saaneet suuren suosion. "Tää on Jedimiekka." Alkaa jo kyllästyä muiden ruikutukseen.

Eioo: Urbaani metsäläinen, jolla on tehtävä. Tai useita. Ei hän itsekkään muista. "Onko sulla tehtävä?" - "Eioo!". "Miks toi susi nuolee mun naamaa?" -"Mitä rotua edustat?" -"Emmätiä mikä mä oon!" "Onkos sinun haukallasi nimeä?" -"Joojoo!"

Gandaluk: Bruenorin pikkuveli, joka tuli etsimään veljeään. Madolle pitäisi päästä kostamaan. Siellähän olisi loottiakin. Sotavasaran ja varsijousen kanssa osaa tehdä (t)uhoakin. Laivamatkailu alkaa jo sujua ilman kaatokänniä.

Aldamir: Dúnadantankki. Käyttelee kahden käden miekkaa yhdellä kädellä. Pukeutuu kokovartaloketjupanssariin. Vihaa örkkejä, rakastaa nuoria neitoja.

Galador: Metsän väreihin puketuva Noldo. Heiluu hienon miekan kanssa, mutta on tähän asti ollut melko hiljainen. Noldoksi meditoi epätavallisen paljon epätavallisissa tilanteissa. Tulee kuolemaan uteliaisuuteensa.

Algar: Pohjalaisdorwinadanlaissekoitus. Lempiharrastus on yhdeksänkielisen (!) luutun soitteleminen takkatuulen ääressä laulun kera. Laulu sujuukin huomattavasti paremmin kuin soittelu. Jo legendaarisiksi (?) encore-biiseiksi ovat muodostuneet "Rhûnin järven jää" ja "Albatrossi". Aseitakin taisi olla mukana.

Lada Siguli: Dorwinadanlaismies, joka jostain syystä mahtui ryhmään mukaan. Erityisesti ryhmän lemmikkieläimet näyttävät viihtyvän hänen seurassaan. Löytyi Eglaerista.

Aicanáro (NPC): Lähes kaksimetrinen mies. Syvän sininen ja puhtaan valkoinen ovat lempivärit. Käyttelee leveää miekkaa, pitkää jousta ja Saita. Melkein kuoli sukellusyrityksessään. Eioon lapsuuden ajan ystävä.

Mithkarak: Strayholdinnoutaja, joka räksyttää enemmän kuin tekee mitään muuta. Moraeg osti koiran itselleen joskus kauan sitten, ja onpa Mithkarak jopa kasvanutkin. On hälyttänyt ryhmän jo parikin kertaa. Taisteluissa tosin mielipaikka on jossain piilossa.

Arphen: Beinin lemmikkisusi, joka kuitenkin jäi ryhmän mukaan isännän kuoltua. On yrittänyt kouluttaa Mithkarakista jotain, mutta heikosti on mennyt. Arphenista on ollut taisteluissakin apua.

Joojoo: Eioon lemmikkihaukka, joka nykyisin toimii ryhmän tiedustelijana. Muuta käyttöä haukalla ei (ainakaan muilla) ole.

Etelään mars mars

Mistrandissa ei aikaa hukattu, ja kapteeniakin kiitettiin tämän palveluksista. Kapteenikin kiitti ryhmää. Sitten jo lähdettiinkin kohti mystistä Doragarin kylää, jonne täältä toimitettiin vuosittain nuoria neitoja kaksin kappalein. Uusin tulokas Lada Siguli meni kärkeen tiedustelijaksi, koska Trahald-hobitti oli jäänyt Or-Sarniin. Kukaan ei tosin tarkkaan ottaen tiennyt että miksi.

Koska kellään ei kylästä ja edessä olevasta alueesta tarkempaa tietoa ollut, päätettiin uskoa Mistrandin puheita ja lähdettiin seuraamaan jokea sisämaahan päin. Päivä oli melko tylsä mutta miellyttävän lämmin, ja ruohon kasvukin oli päässyt jo vauhtiin. Eräässä vaiheessa Arphen tosin huomasi tiedustelijan kävelevän suoraan sellaiseen kohtaan ruohoa mikä liikkui jotenkin omituisesti ja säntäsi pysäyttämään Ladan. Observoinnin jälkeen tajuttiin, että koko ryhmä oli kävelemässä suoraan usean kymmenen viherkyyn lepopaikan päälle. Käärmeet eivät tästä varmastikkaan pitäisi, joten yksimielisesti ne kierrettiin. Yölläkään ei kummempaa tapahtunut, joten matka jatkui.

Kolmantena yönä Gandaluk heräsi koiran haukuntaan. Unipöpperöisenä hän kahmaisi aseensa mukaan ja säntäsi ulos teltasta. Ulos päästyään unipöpperö katosi, ja hän näki kuinka molemmat vartiomiehet (Algar & Galadór) olivat maassa makaamassa. Heidän vierellään seisoi kaksi pikimustaan kokovartaloasuun pukeutuneita humanoideja. Humanoideilta ei näkynyt mitään muuta kuin silmät heidän 'piponsa' takaa. Samalla kääpiö huomasi kuinka kolmas samanlainen tummapukuinen humanoidi tuli häntä kohti. Gandaluk yritti kohottaa asettaan torjuntaan, mutta isku löysi aukon puolustuksessa. Tämän jälkeen yö taas täytti Gandalukin mielen.

Lada koki saman kohtalon. Muut ryhmästä taistelivat urhoollisesti ja näyttivät pääsevänkin voitolle. Sitten jostain ilmestyi Henefuin ja iski yhden mustiin pukeutuneista miehistä maahan. Seuraavalla hetkellä hän oli taas poissa. Kaksi muutakin saatiin nopeasti tippumaan. Kellään ryhmästä ei näyttänyt olevan vuotavia haavoja, eikä mitään vakavia murtumiakaan. Hyökkääjiltäkään ei löytynyt mitään mielenkiintoista, paitsi jokaisen vasempaan poskeen oli ilmeisesti poltettu horisontaalinen, alaspäin aukeava kuunsirppi. Erästä yritettiin kuulustella, mutta kukaan ei tajunnut mitä mies puhui. Eikä kukaan sen puoleen tunnistanut rotuakaan. Jotain itäläistä hänessä kuitenkin oli.

Seuraava päivä odoteltiin, että kaikki tulisivat tajuihinsa, ja spekuloitiin Henefuinin ilmestymistä. Eioon mukaan Henefuin olisi haissut mieheltä, toisin kuin Valkokarhun mukaan joskus kauan aiemmin. Spekulaatioita oli mm. seuraavia:

Välipäätös oli, että Henefuin ei ole ryhmää vastaan. Tosin asia päätettiin ottaa uudelleen harkintaan piakkoin. Matka siis jatkui pienen tauon jälkeen. Taas oli tylsää. Parin yönä päästä ei kuitenkaan sitten enää ollut, sillä pieni örkkipartio kahden ison peikon avustuksella oli hyökkäämässä ryhmän kimppuun. Taisi olla Joojoo (Eioon haukka), joka havaitsi tulijat kaukaa ilman että ne olisivat päässeet yllättämään ryhmää. Taistelu sitten oli helppo; Aicanáro saadessa nuolen itseensä ja kaatuessaan tajuttomana maahan Aldamir vetäisi Darkbanen esiin ja sitten örkit ja peikot jo (enimmäkseen epäonnistuneesti) vastustelivat shokkia.

Pian taistelun alkamisen jälkeen Henefuin ilmestyi taas tyhjästä! Tällä kertaa hän tuli sille sivustalle missä ryhmästä ei ollut ketään taistelemassa, niitti kolme örkkiä maahan ja katosi. Dimmukin laittoi tulipallonsa erään peikon suuhun, eikä onneton peikko ehtinyt sitä nielaista. Seurauksena oli vakavia päänsisäisiä palovammoja, mutta suurempaa vahinkoa teki räjähdyksen suuri paine, jota peikon kallon sidosrakenteet eivät kestäneet. Muutama örkkikin oli ihan sen näköinen että joku olisi heihinkin osunut. Taikansa tehtyään Dimmu alkoi heilumaan jostain ilmestyneen tulisen miekan kanssa. Kun örkit oli lahdattu, kerättiin niiden loput myrkkynuolet parempaan talteen.

Taiston jälkeen siiryttiin taktisesti hieman kauemmas leiriä pitämään. Vaan eipä mennyt aikaakaan, kun vartiossa ollut Gandaluk havaitsi niin vartioparinsa Galadórin tuijottelevan tähtiä pilvien peittämältä taivaalta (ihmetteli varmaan kovin että miksi niitä ei näkynyt) kuin ruohon liikkuvan kahdesta kohdasta noin 54 metrin päässä leiristä, ja liikkeen aiheuttajina näytti olevan kaksi noin kuusimetristä käärmettä. Ja ne tulivat kohti, melkoisen nopeasti. Hälytystä huudettiin, mutta kukaan muu kuin Aldamir ei oikein tajunnut mitä tapahtui. Galadór tosin havahtui pohdiskelustaan ja alkoi kiireesti kaivaa miekkaansa esille.

Kääpiö virnisteli ja odotti että käärmeet tulisivat lyöntietäisyydelle. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan molemmat sylkäisivät jotain vihertävää limaista nestettä kääpiön päälle. Seurauksena oli yksi vihreän liman peitossa oleva kääpiö, jonka parta tutisi erittäin paljon ja muuten vihertävää olemusta häiritsi pahasti punertavaa uhoa keräävä naamataulu. Kääpiö kiroili mahtavasti ja lähti hetken kuluttua kohti ensimmäistä käärmettä.

Galadórkin sai miekkansa kaivettua, käski miekkaa heittämään hurjan eläintenherruusloitsun ja komensi käärmeitä häipymään. Muutkin alkoivat jo tajuta mitä oikein oli tapahtumassa. Niinpä pienissä kahden hengen teltoissa kävi hirmuinen kuhina kun kaikki etsivät aseitaan ja törmäilivät toisiinsa enemmän ja vähemmän unesta tokkuraisina. Kääpiön hyökkäyksen kuitenkin keskeytti toinen käärme. Se, jonka kimppuun kääpiö oli menossa, lähtikin sitten jo kovasti perääntymään poispäin kuin jonkin oudon käskyn saaneena. Mutta eihän käärme saanut kääpiöön mitään aikaiseksi, ja pian käärmeen ympärillä oli muutkin ryhmästä. Se siitä käärmeestä. Käärme tunnistettiin Egilin kyyksi, joka olikin yksi vaarallisimmista käärmeistä alueella. Sen tiedettiin syöneen jopa ihmisiä, ja yleensä ne olivat aggressiivisia.

Loppuyönä ei tapahtunut enää mitään oleellista, mutta vielä aamulla Aicanáro oli tajuton. Tuumittiin että mätänevien örkinraatojen ja kuolleen käärmeen lähelle oli liian vaarallista jäädä, joten Aicanáro otettiin kantoon ja lähdettiin taivaltamaan hurjaa virsta / tunti -matkavauhtia eteenpäin jokea seuraillen. Joskus aamulla nähtiin suohurttalauma (kesyjä laumaeläimiä, koiria) josta ei ollut sen enempää harmia. Muuta ei päivällä tapahtunutkaan, paitsi hieman ennen leirintekoaikaa Aicanáro osoitti elon merkkejä.

Juuri ennenkuin ensimmäiset kävivät unten maille, havaittiin pikaisesti laskien noin 20 Crebainia. Varikset kaartelivat hetken ryhmän yllä (nuolien tavoittamattomissa) ja poistuivat sen jälkeen. Kun varislauma oli poistunut, Joojoo uskalsi palata taas ilmaan lentelemään. Tapahtuman johdosta oltin hieman varuillaan, eikä mennytkään kuin kolme tuntia, kun Algar kuuli jotain ja Galadór näki 19 örkin lähestyvän ryhmää noin parinsadan metrin päässä. Örkit juoksivat ja niillä oli aseet ja kilvet esillä, ja tietenkin jouset selässä. Hälytys taas havahdutti kaikki uneliaat nopeasti. Haarniskoita ei kukaan kuitenkaan alkanut päälleen ahtamaan.

Ryhmä etsi suojaa telttojen takaa, ja haltiat ja muut pimeässä tarpeeksi kauas näkevät kertoivat koko ajan tilannetietoja. Örkit olivat muodostaneet puoliympyrän, ja ryhmän toisella puolella oli leveä joki. Onnekkaasti Darkbanen ja örkkien jousien maksimikantomatka oli melko lähellä samaa, ja ensimmäisen nuolikuuron jälkeen (ei osumia) Aicanáro vetäisi miekkansa esiin. 19 valovasamaa lähti kohti 19 örkkiä valaisten koko alueen kirkkaasti muutaman hetken ajaksi. Tämä riitti mm. kääpiölle, joka lähti taisteluhuutoa huutaen hänen puoleisia örkkejä vastaan. Eioo oli kiertänyt hieman kauempaa örkkien luo, ja Aldamirkin lähti matkaan.

Aicanároa kohti ammuttiin vielä useita nuolia, koska hänen kohdallaan kukaan ei ollut ryntäämässä örkkien kimppuun. Galadórin ja Algarin kimppuun sen sijaan oli tulossa useampikin. Algar ei nähnyt mitään ennenkuin kolme örkkiä tuli nuotion valopiiriin ja piirittivät hänet. Galadór oli tällä välin juossut hieman kauemmas, ja Eioo, Gandaluk ja Aldamir taistelivat Ladan ja Arphenin avustuksella örkkejä vastaan. Aicanárollakin alkoi olla tukalat oltavat, ja hänkin lähti perääntymään kohti taistelukykyistä osaa ryhmästä. Örkit alkoivat toipua yhä enenevissä määrin shokista ja vaihtoivat aseita ja rynnivät kimppuun.

Lada hetkeä ennen kuolemaansa Ensimmäiseksi osui Ladaan, joka Arphenin kanssa yritti taistella kolmea örkkiä vastaan. Reiteen tuli todella syvä haava joka pulppusi verta. Örkkejäkin saatiin maihin, ja Dimmu etsi sopivaa kohtaa auttaa muuta ryhmää (lennellen näkymättömänä nuotion lähellä). Kohta osa ryhmästä sattui huomaamaan kuinka Ladalta tippui kypärä päästä ja hän alkoi muuttua karvaiseksi ja susimaiseksi. Verenvuotokin loppui. Lada olisi hallitsemattomassa susimuodossaan varmasti ollut todella kova vastus, mutta örkin sapelinisku päähän tuhosi Ladan aivot. (Muuten häntä ei oltaisiinkaan saatu hengiltä ihan niin helposti. Aivojen tuhoaminen oli normaaleilla aseilla ainoa tapa saada ihmissusi hengiltä.. GM & Lada huom.)

Kohta perään Arphen sai kuolettavan iskun jäätyään kahden örkin väliin ja kaatui maahan hiljaa voihkien. Algaria löi kaikki kolme örkkiä; ennen viimeisen örkin lyöntiä hän makasi jo kuolettavasti haavoittuneena maassa. Dimmukin päätti vihdoin toimia jäädyttäen Algarin kimpussa olleet örkin ja Algarin. Kohtalon ivaako vai mitä, mutta tajuton Algar oli se joka otti eniten vahinkoa. Tokihan ryhmä oli saanut jo muutaman örkinkin maahan, mutta selkään oli tulossa lähes kymmenen lisää. Dimmu alkoi huutaa kovaan ääneen, että "Henefuin!! Olisi jo korkea aika tehdä jotain, jos olet siellä!".

Ennenkuin huuto oli loppunut, kolmen kauempana olevan örkin taakse ilmestyi tutunnäköinen hahmo joka tappoi yhdellä iskulla epäonnisen örkin. Kaksi muuta tajusivat kääntyä, ja lähellä vielä oli kaksi örkkiä lisää. Henefuin oli kuitenkin nopein, ja onnistui pudottamaan vielä yhden örkin. Enää hänen kimpussaan oli kolme örkkiä, joista yksi osuikin häneen. Muut olivat saaneet jo suurimman osan omista örkeistään alas eivätkä olleet kärsineet enempiä tappioita.

Iskusta ilmeisesti hieman tainnoksissa oleva Henefuin ei saanutkaan enää seuraavaa örkkiä kuoliaaksi asti yhdellä iskulla. Toisaalta eivät örkitkään sen paremmin häneen enää osuneet. Kohta hänen ympärillään seisoi enää kaksi örkkiä, joista hän vielä ehti sivaltamaan toista haavoittaen tätä vakavasti ennenkuin viimeinen örkki murskasi hänen vasemman kyynärpäänsä. Eioo oli jo kuitenkin auttamassa ennenkuin örkki ehti antaa kuolettavan iskun, ja Aicanárokin juoksi paikalle. Gandaluk juoksenteli haavoittuneiden örkkien luo aikeinaan hiljentää heidät, mutta aina kun hän pääsi örkin luo tämä olikin jo hiljentynyt. Lopulta Gandaluk löi siltikin yhtä jo hiljentynyttä örkkiä.

Eioo otti taisteluasennon Henefuinia vastaan, joka roikotti miekkaansa ehjänä olevassa kädessään. Muukin ryhmä lähestyi aseet valmiina (paitsi Gandaluk, joka juoksi örkkien luona). Ryhmä (kenties?) koki pienen yllätyksen, kun Aicanáro asettui Henefuinin ja Eioon väliin ja kohotti miekkaansa Eioota vastaan. Aicanáro kuitenkin hymyili woselle. Eioo vaati heti selitystä molemmilta, mutta Dimmu rauhoitteli kiihkeää metsäläistä. Aicanáron ja Henefuinin onneksi Eioo rauhoittui, ja Dimmu kehotti Henefuinia menemään lepäämään. Aicanáro kutsui Eioonkin heidän telttaansa, ja yötä jatkettiin normaaliin tapaan, kunhan Lada ja Algar ja Arphen oli haudattu.

Salaisuuksia paljastuu

Aamulla sitten kovasti tiukattiin että miksi Henefuin oli seuraillut ryhmää. Hän kertoi, että heillä näytti olevan sama matka. Kävi ilmi (myöhemmin), että Henefuinilla oli jotain asiaa samaiseen temppeliin minne ryhmäkin oli menossa. Lisäksi Henefuin tiesi kertoa jotain kylästä, joka oli joen varrella. Kylässä oli noin 300 asukasta + jotakuinkin 100 orjaa. Asukkaat olivat pelkästään ja ainoastaan itäläisiä. Kylässä oli jopa omat sotavoimat, joihin kuului lähes jokainen kylän mies. Pienen armeijan miesluku oli jotakuinkin 100. Tietenkin kylässä oli pakolliset kapakat ja asekaupat jne. Alkemistia tai sellaista parantajaa, joka Henefuinin saisi kuntoon siellä ei ollut.

Pohdittiin, että jatketaanko vai käännytäänkö takaisin Or-Sarniin parantelemaan vammoja. Henefuin huomautti, että ryhmä tuskin pystyy ihan heti muuttumaan itäläisiksi. Tässä välissä Dimmu taisi tehdä jotain ja näytti kohta itäläiseltä. Kääpiö kommentoi jotain pelleilystä ja Dimmusta ja siitä kuinka nämä kaksi sopivat yhteen kuin pellen punainen irtonenä naamaan. Henefuin ei edelleenkään tiennyt mitä temppelissä mahtoi olla. Hänen tarkkailuaikanaan temppelin ulkopuolella ei ollut näkynyt minkäänlaista liikettä. Eikä kukaan näyttänyt käyttävän tietä, joka kulki kylästä temppeliin.

Sen hän tiesi, että Mistrandista saadut kaksi neitoa lähetettiin juuri tuohon temppeliin. Tosin kukaan kylässäkään (ainakaan ne kenen kanssa Henefuin oli jutellut) ei tiennyt mitä neidoille siellä tapahtui. Koska ryhmää ei huvittanut lähteä ottamaan matsia itäläisarmeijaa vastaan, päätettiin kääntyä takaisin kohti Mistrandia ja Or-Sarnia.

Paluumatkalla ei tapahtunut juuri mitään. Saatiin ihmetellä eteläisten tasankojen ihmeellistä luontoa. Pari susilaumaa näkyi, mutteivät sudet uskaltaneet hyökätä alivoimalla. Eräänä päivänä leiriä tehtäessä Joojoo ilmoitti, että edessä noin 7 km:n päässä tallusti kaksi isoa humanoidia. Eioo katseli Joojoon aisteilla ja tunnisti miehet ihmisiksi. Ryhmää ei kuitenkaan sen kummemmin kiinnostanut jättää hyvää leiripaikkaa ja ottaa hepuista selvää.

Parin päivän päästä nuo kaksi suurihmistä sitten saatiin kiinni (!!), ja he liittyivät ryhmän seuraan. Muutaman päivän kuluttua saavuttiin Mistrandiin. Mistrandissa oli jälleen pileet alkamassa. Ryhmä huomio kiinnittyi kuitenkin erääseen tavattoman voimakkaan näköiseen mieheen, jolla oli kahden käden miekka selässä yhdessä kilven kanssa. Mies oli kuitenkin selvästi Aldamiria lyhyempi. Tuttavuutta käytiin tekemässä, ja miehen nimi paljastui Gadal Arimiksi.

Illalla oli kaikilla hauskaa. Jotkut joivat enemmän kuin toiset, mutta mitään ilkeää ei sattunut kenellekkään. Aamupäivällä sitten jatkettiin matkaa enemmän ja vähemmän tuskaisissa tunnelmissa. Or-Sarniin saavuttiin taas kolmen päivän matkan jälkeen. Muu ryhmä kertoi Henefuinille hieman tornista, koska tämä väitti ettei ollut koskaan ollut siellä ennen. Ne ketä asia kiinnosti jännitti, että onko Henefuin yhtenä kappaleena tornissa vai kokeeko hän saman mystisen kohtalon kuin Trahald Onkaloinen.

Kaikki kävelivät taas ovea päin, ja pam. Koko poppoo seisoi vastaanottoaulassa, ja heidän edessään seisoivat Amandûl ja Menellor henkivartijoineen. Henefuinkin oli paikalla. Hän tosin seisoi tyhjyyteen tuijottaen paikallaan, eikä tuntunut tajuavan tästä maailmasta yhtään mitään. Menellor ja varsinkin Amandûl näyttivät kovasti yllättyneiltä nähdessään Henefuinin. Hämmästys kuitenkin pakeni nopeasti molempien kasvoilta, ja pian Gadal olikin tentittävänä. Muutamien kysymyksien jälkeen Menellor taas kuiskutti jotain Amandûlin korvaan, ja Amandûl hymyili.

Vaan pian Amandûlin hymy hyytyi, kun hän vaati tietää mitä ryhmä tiesi Henefuinista. Henefuinin EI olisi pitänyt olla tuossa kunnossa seisomassa ryhmän edessä. Joku huomautti, että Eioo ja Aicanárohan taisivat Henefuinin tuntea paremminkin, ja samassa Amandûlin kirkkaat silmät kääntyivät näitä kahta kohti. Aicanáro kysyi Eioolta, että haluaisiko tämä kertoa tietonsa. Eioo näytti hämmästyneeltä, ja Aicanáro katsoi parhaaksi aloittaa tarinan kertomisen.

Mitäkö minä tiedän Henefuinista... No. Kerron teille saman, minkä kerroin Eioolle sen jälkeen kun Henefuin oli haavoittunut ja jäi leiriimme. Minä, kuten Eioo ja Henefuinkin, olemme Urdrath -nimisen miehen oppilaita. Ainakin minulle Urdrath oli kuin isä, ja Eioo varmaan jakaa samat tunteet? Eioo nyökkää, ja Aicanáro jatkaa: Osa teistä (osoittaa ryhmää) muistaneekin varmaan tehtävän kaapata Magash. Eioo sai tehtävän Urdrathilta, niin Henefuin on minulle kertonut.

Lähditte suorittamaan tehtävää, onnistuitte, ja Eioo palasi takaisin kysymään Urdrathilta lisäohjeita. Hän antoi käskyn, että Magash pitäisi tuoda Riavodista Lestiin. Käskyn ja ohjeita annettuaan Urdrath palasi takaisin Riavodiin majataloon huoneeseensa, josta Henefuin sitten löysi hänet aamulla. Kuolleena. Henefuinilla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka hänet oli tappanut, mutta hän epäili Eioota. Henefuin tiesi, että Urdrath oli jutellut viimeksi juuri Eioon kanssa. Niinpä Henefuin päätti seurata Eioota ja katsoa mitä Eioo tekisi. Hänen onnekseen ryhmä lähti samalla laivalla kuin hänen kanssaan.

Minä olin saanut tiedot tapahtumista omia tietolähteitäni pitkin. Olin valmiina odottamassa laivaa tulevaksi, ja ensimmäisten ulostulleiden matkustajien joukossa näin kuvausta vastaavan kääpiön. Kääpiökin mulkoili minua ja kiiruhti lähimpään pubiin. Itse jatkoin tyynesti odotusta, ja näinkin kuinka Henefuin tuli ulos ja kertoi että Eioo ja nyytti ovat laivassa. Tämän jälkeen hän poistui jonnekkin, en tiedä minne. Viimein, viimeisenä matkustajana Eioo tuli ulos. Olin varuillani, mutta toimin kuten aina ennenkin. Kerroin Eioolle, että hänen pitäisi tuoda nyytti erääseen varastorakennukseen. Eioolle en tietenkään kertonut, että täällä hänen uskollisuutensa punnittiin.

Eioo toimi kuten oli sovittu. Virvoitimme Magashin sopivilla yrteillä ja jätimme hänet hetkeksi kahden "vartijan" seuraan. Jutustelimme niitä näitä, ja tarkoituksellisesti yllättäen kerroin hänelle Urdrathin kuolemasta. Hän järkyttyi syvästi, ja kun kerroin hänelle, että hän saisi luvan tappaa Magashin, hän ei epäröinyt yhtään vaan purki raivoaan tolkuissaan olevaan itäläiseen. Pian itäläinen ei enää ollut tolkuissaan. Tuolloin olin varma - Eioo tuntee samoin kuin minäkin.

Loppu onkin sitten jo historiaa. Henefuinista en todellakaan osaa kertoa sen enempää. Häntä näkyi harvemmin Urdrathin luona, mutta epäilemättä hänkin on nähnyt pikku-Eioon silloin kun Urdrath otti Eioon hoiviinsa. Joten ehkä nyt ymmärrätte miksi menin välittömästi puolustamaan Henefuinia örkkitaistelun päätteeksi. Eioolta pyydän anteeksi, etten ole kertonut tätä ennen kuin vasta silloin leirissä. Luulen, että Henefuin tuntee samoin Urdrathin puolesta kuin me, mutta varma en ole.

Hetken aikaa oli hiljaista, ja sitten alettiin esittämään tarkempia kysymyksiä. Aicanáro ei kuitenkaan tietänyt yhtään enempää, eikä osannut sanoa tarkkaa syytä Urdrathin murhaamisen motiiveihin. Toisaalta hän oli varma, että Urdrathillakin oli joku pomo jossain, jonka tehtäviä Urdrath toteutti. Tietolähteitään Aicanáro ei suostunut sen kummemin paljastamaan, totesi vain että se on kattava. Tähän kaikkien oli tyytyminen, mutta Henefuinilla kyllä olisi rutkasti selitettävää. Jos tämä nyt koskaan pystyisi selittämään yhtään mitään.

Puheiden jälkeen Amandûl pyysi ryhmää siirtymään huoneisiinsa siksi aikaa, kun he järjestävät ruokailun. Ryhmä tiedusteli Henefuinin kohtalosta, mutta Amandûl lupasi huolehtia hänestä. Kääpiö kokeili jälleen, josko pääsisi loottikammioon tai olutvarastoon, mutta ei onnistunut. Nenä vaan osui kiviseen seinään. Piakkoin tulikin kutsu ruokailuun. Paikalla oli jälleen lähes samat henkilöt kuin viimeksi, Daelhaelinia ja Menelloria lukuunottamatta. Tornin Bardi Forseng ihmetteli Algarin puuttumista, ja ryhmä kertoi jälleen kerran kaikille mitä tapahtui heidän reissullaan. Jutustelu oli rentoa ja ruoka hyvää.

Pian joku tajusi kysyä, että missäs Henefuin oikein on. Amandûl vastasi että Menellor pitää hänestä huolta. Vaan eipä mennyt aikaakaan, kun Menellor ja Henefuin saapuivat ruokasaliin. Henefuinilla ei ollut aseita, ei sormusta, ei viittaa eikä oikeastaan mitään muutakaan vaatteidensa lisäksi. Eikä hänen kättään oltu parannettu. Menellor sen sijaan oli varsin tyytyväisen näköinen. Näiden kahden saapuessa keskustelu taukosi ja kaikki katsoivat odottavasti puolihaltianaiseen.

Menellor aloitti selittämällä syyn puolustuslaitteiden laukeamiseen. Se johtui pelkästään siitä, että Henefuin ei oikeasti ollutkaan Dúnadan vaan Musta Númenórilainen. Dimmu jo meinasi kommentoida jotain rasismista mutta tajusi pitää suunsa kiinni. Edelleen Menellor jatkoi, että Henefuin ei oikeasti ollutkaan mies vaan nainen, eikä hänen oikea nimensä edes ollut Henefuin vaan Lömelindë. Valkokarhu oli siis ollut oikeassa! Henefuin näytti hieman vihaiselta, kun Menellor paljasti hänen valepukunsa. Vaan eipä hän mitään voinut, kohautti vain harteitaan kun Menellor tarjosi hänelle vuoroa kertoa omin sanoin kuka hän oli ja mikä oli hänen taustansa.

Henefuin/Lomëlindë huokaisi uudestaan, istuutui alas ja aloitti tarinansa.

Ihan aluksi toivoisin, että minusta käytettäisiin edelleen nimeä Henefuin. Kiitos. Siihen nimeen on jotenkin tottunut, kun sitä on jo useamman vuosikymmenen käyttänyt. Niin - Urdrath. Hän on minun oppi-isäni, ja minä olen hänen ensimmäinen oppilaansa. Olen suorittanut hänen antamiaan tehtäviä todella kauan. Tosin Urdrathillakin on pomo, ja hän on Harhalinnan Maagi. En ole ihan varma kuinka moni tehtävistäni tuli itseltään Urdrathilta ja kuinka moni Maagilta. Viimeinen Urdrathin tehtävä tuli kuitenkin Urdrathilta itseltään. Tehtävänä oli kaapata Or-Sarnin Daelhaelin Cirya ja toimittaa hänet Morlammenille Minas Falathiin.

Tehtävää suunniteltiin kauan ja hartaasti. Olimme saaneet suunnitelmat jo melkein valmiiksi, kun näin sattumalta kaupungilla Eioon. Hämärästi muistin tuon metsäläisen vuosien takaa. Pian sainkin kuulla Urdrathilta, että Eioon piti lähteä kaappaamaan Magash ja tämän jälkeen toimittaa Magash Lestiin. Muutama päivä kuluikin ja Urdrath livahti jonnekkin eräänä yönä. Seuraavana aamuna sitten löysin hänet sängystään, surmattuna.

Epäilin tietenkin heti Eioota. Kätkin kuitenkin vihani, sillä minua vielä velvoitti Urdrathin antama tehtävä. Onneksi pääsin samaan laivaan Eioon ja Daelhaelinin kanssa, joten pystyin samaan aikaan tarkkailemaan molempia. Eioota ei kyllä paljoa näkynyt, muuta ryhmää sitäkin enemmän. Olin melko varma, että Lestissä Aicanáro olisi laivaa vastassa, enkä erehtynyt. Hänkin oli jo kuullut ikävät uutiset, ja sanoin hänelle että Eioo on laivassa. Tämän jälkeen keskityin neiti Ciryan kaappaamiseen. Pahaksi onneksi hänen kaksoissisarensa pilasi kaiken. Lopun tiedättekin.

Minulla ei ole mitään aavistusta siitä, kuka Ciryan kaappasi Or-Sarnin viereisestä pikkukylästä. Minä se en ainakaan ollut. Muutenkin ryhmän liikkeitä oli helppo seurata, sillä he olivat olleet sangen anteliaita merimiehille, ja heitähän on helppo jututtaa. Niinpä sitten sopivasti yhytin koko porukan juuri ennenkuin he tulivat uudelleen Or-Sarniin, ja jäin odottelemaan ulkopuolelle.

Seurailin aikani ryhmää, sillä he näyttivät menevän samaan suuntaan kuin minäkin. Lopun te taas tiedättekin. Nyt olen melko varma siitä, että Urdrathin kohtalo oli sama kuin Magashin. Kenties hän oli suututtanut Maagin jollakin tavalla, ja joku sai tehtäväkseen surmata hänet. Eioo se ei ainakaan ollut.

Tarinan jälkeen Amandûl vilkaisi Menelloria, ja Menellor nyökäytti päätään. Henefuinin tarina oli totta. Pienen polemiikin jälkeen päätettiin, että Henefuiniin luotettiin, ja hän lähtisi ryhmän mukaan kohti Etelää. Ryhmä hoidettiin kuntoon, Henefuin sai tavaransa takaisin, ja matka saattoi alkaa heti aamun koitteessa.

Yöllä Gandaluk kuuli räiskähtelevää, tutun oloista nuoren naisen ääntä, ja oli erottavinaan seuraavia sanoja: "raskaana", "isä", "sinä sitten huolehdit lapsesta", "asia sovittu" ja muita asiaan liittyviä ilmaisuja. Valitettavasti kääpiö ei kuullut kenen kanssa neiti Cirya puheli...

Matkaan päästyään kääpiö tosin kertoi yöllisen metakan, ja matka kului neidon "sulhoa" etsittäessä. Kaikki kuitenkin kieltäytyivät kunniasta. Todellinen "sulho" on teillä tietymättömillä vielä näinäkin päivinä...

Jatkuu seuraavassa osassa!

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen GM Mikko Kakkonen.