Kukin hahmolla voi saada passiivista maagista DB:tä kerrallaan vain yhdestä esineestä. Mikäli jollain on kaksi tai useampi esine, jotka antavat maagista DB:tä, näistä vain korkein lasketaan mukaan.
Mikäli bonuksen perässä on asteriski (*), bonus toimii vain erityisolosuhteissa. Kaksi asteriskia (**) kertoo, että bonus on loitsunkaltainen, eikä sitä lasketa edellämainittuihin rajoituksiin. Kolme asteriskia (***) tarkoittaa, että esineessä on vielä muitakin voimia, jotka selviävät kuvauksesta.
Kullakin hahmolla voi olla vain yksi aktiivinen esine kussakin paikassa kerrallaan, paitsi sormuksia ja korvakoruja, joita voi olla yksi per puoli. Kaulakoruja, otsaripoja, viittoja, pinssejä ja solkia voi olla aktiivisena vain yksi. Lävistyksiä voi olla yksi per ruumiinosa. Pää katsotaan yhdeksi ruumiinosaksi, samoin vartalo. Toisin sanoen, maagisia esineitä, kuten vaikka sormuksia, voi olla kymmenenkin yhtäaikaa, mutta niistä vain 1+1 toimivat kerrallaan.
Pääluokka määrittelee esineen suoran tyypin, mutta joissain tapauksissa se on sekalainen. Tällöin esinettä ei ole tarkoitettu taisteluun, tai sen bonuksista ei ole taistelussa hyötyä, eikä sitä käytetä aseen/panssarin/korun tavoin. Alaluokka kertoo tarkempia ominaisuuksia, sekä täsmentää pääluokan antamaa tietoa.
Viemällä hiiren kursorin esineen nimen päälle saat näkyviin tarkemman ja seikkaperäisemmän kuvauksen esineestä. Tuhoutuneet ja kadonneet ovat aina harmaalla värillä.
Tietoa on mahdollista lajitella kahden sarakkeen perusteella. Klikkaat vain ensimmäistä saraketta, minkä mukaan haluat jaottelun, ja sen jälkeen toista saraketta.